Kokkailut: Pekonilla täytetty uunipaprika nuudelien kera

Valmis annos

Tämän kertaisissa kokkailuissa on myöskin hyvin simppeli ruoka, pekonilla täytetty uunipaprika jonka kanssa nuudeleita.

Aivan ensimmäiseksi vedenkeittimellä tuli kiehautettua vettä nuudeleille. Nuudelit tuli viskattua kattilaan jonka päälle sitten kiehuvat vedet tuli lisättyä. Kansi päälle ja nuudelit sinne hautumaan muun ruoan valmistuksen ajaksi.

Seuraavana vaiheena oli paistella pekonit. Pekonien paistamisen aloittamisen yhteydessä pistin myös uunin lämpeämään 175 asteeseen.

Ruoanvalmistuksessa käytetyt ainesosat. Kurkku unohtui kuvasta.

Pistin Amerikan pekoni -paketista kaksi kappaletta pekonisuikaileita pannulle kärventymään. Toinen näistä sitten katkesi kahteen osaan, mutta toki tällä ei ole tällaisessa ruoassa mitään merkitystä aterian estetiikan kannalta. Pekonien paistuessa pannulla kerkeää hyvin irroittamaan paprikasta keskusosan pois, puolittaa paprikan valmiiksi ja nyppiä pois isoimmat siemenet.

Kun pekonit olivat kärventyneet valmiiksi oli aika viskata pekonit paprikan sisälle täytteeksi ja laittaa uuniin. Annoin olla paprikan 175-asteisessa uunissa 7 minuuttia, mutta ehkä olisi voinut olla hieman pidempäänkin.

Kun kaikki oli kokkailujen puolesta valmista kaadoin nuudeleiden loput vedet pois ja kippasin siitä pienen annoksen lautaselle, leikkasin kurkkua lautaselle aterian seuraksi raikkautta tuomaan ja hieman heitin lautaselle mukaan myös raejuustoa. Viimeisen silauksen aterialle antoi paprikan päälle lisätty Grana Padano juustoraaste jonka lisäsin vasta kun ateria oli lautasella.

Nuudelit lisätty kiehuvaan veteen imeytymään
Kaksi viipaletta pekonia joista toinen katkesi pannulle nostaessa kahteen osaan
Pekonin paistumista odotellessa kerkeää paprikasta irroittamaan keskusosan
Pekoni viskataan paprikan sisälle ja paprikat uuniin

Raaka-aineiden hinnat eriteltynä:
– Pirkka lihanuudeli 0,39 eur
– HK Amerikan pekoni 1,99 eur
– Kotimainen kurkku 1,52 eur
– Punainen ulkomaalainen paprika 0,29 eur
– Valio raejuusto 1,39 eur
– Pirkka Grana Padano juustoraaste 2,19 eur

Aineille tuli kertaostoksena jonkin verran hintaa, yhteensä 7,77 euroa mutta täytyy toki muistaa se että yhden aterian hinnaksi ei jää lähellekään tuota.

Söin annoksena ainoastaan puolikkaan paprikan jonka sisällä on yksi pekonisiivu, juustoraasteesta jäi ainakin 95 % pussista jäljelle, kurkkua meni vain viides- tai kuudesosa ja raejuustostakin meni ainoastaan murto-osa purkkia. Myöskin nuudeleita jäi jäljelle yli puolet keitetystä joten aterialle ei jää lopulta paljoa hintaa jos ottaa nämä seikat huomioon.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *