Peliarvostelu: Gone home (Xbox one)

Iso kartano tarjoaa hyvät puitteet isommille huonekaluille

Gone home (https://gonehome.game) on The Fullbright Companyn kehittämä tutkintaseikkailupeli josta itse käytän mieluummin kansantajuisempaa termiä haahuilusimulaattori. Peli on julkaistu alunperin PC:lle ja OSX:lle vuonna 2013 mutta vuonna 2016 se on saapunut myös Xbox Onelle sekä Playstation 4:lle.

Gone homessa protagonisti Kaitlin palaa kotiinsa mutta kotona odottaa ovessa vain lappu siskolta jossa kerrotaan että ei kannata suotta alkaa etsimään häntä sillä hän ei halua että kukaan tietää missä hän on. Pelaajan tehtävänä on sitten pyöriskellä pitkin taloa ja etsiä vihjeitä kuin Sherlock Holmes kuunaan.

Vanhassa suuressa kartanossa liikutaan sangen verkkaista tahtia. Erilaisia pelimaailman objekteja poimitaan ja katsellaan ja pyöritellään ja silloin tällöin löytyy jotain vihjeitä ja historiaa mitä kaikkea on tapahtunut. Esimerkiksi vaikkapa vetolaatikon kun avaa saattaa sieltä löytyä kirje joka on tullut perheen isälle kirjakustantajalta jne.

Talossa on selvästi ollut telaketjufeminismejä

Pelimaailmassa pyöriminen ja asioiden paljastuminen maalailee myös kauhupelimäisiä tunnelmia. Esimerkiksi kertomukset talossa pidetyistä spiritismi-istunnoista, Oscarin haamusta ja piilohuoneesta löydetty pöytä johon on piirretty pentagrammi ja vieressä on kirja joka kertoo eksorsismistä nostattavat hieman kylmiä väreitä selkää pitkin. Kauhutunnelmaa vahvistaa myös pihalla jymisevä ukkonen ja paikoitellen kuultavat epämääräiset äänet, lattialautojen narinat ja muut vastaavat tunnelman rakentajat.

Tekniseltä toteutukseltaan peli on hyvä. Se ei ole mikään erityisen näyttävä mutta ei sitä huononakaan voi pitää. Pelin mekaniikat toimivat, ohjattavuus on helppoa ja yleisesti tekninen toteutus pelissä on hyvä. Ainoa mitä jäin Xboxin versiossa kaipaamana olisi ollut hieman nopeampi ohjattavuus. Paikoitellen kääntyminen tuntui turhauttavan hitaalta mutta koska peli on muutenkin verkkainen ei tämä käy onneksi aivan mahdottomasti häiritsemään.

Piilopaikka paljasti kirjeen ja spiritismissä käytettävän ouija-laudan. Nippelitietona ouija-laudan nimi tulee tunnetuimman käsityksen mukaan ranskan ja saksan sanoista “Kyllä” eli “Oui” sekä “Ja” vaikkakin on esitetty myös muita teorioita.

Gone home on lyhyt peli ja sen pelasin läpi luultavasti noin kolmessa tunnissa. Yhdessä kohtaa peliä kyllä jumituin ja jouduin etsimään ohjeita netistä enkä ollut ensimmäinen kuka oli samaan kohtaan jumiutunut. Onneksi etsin neuvoja valmiiksi sillä jumituskohdan ongelman ratkaisun löytäminen olisi tullut kestämään itsellä hyvin pitkän aikaa etenkin pelaajan hahmon verkkaisen kävelyn huomioonottaen.

Pelissä hyvänä puolena oli pelimaailman koko. Kartano oli kiitettävän suuri ja sitä tutki mielellään. Myös siellä olevien objektien tuoma nostalgia-arvo oli plussaa sillä mikäs sen mukavampaa kuin nähdä vanhoja kunnon VHS-kasetteja joihin on tussilla kirjoitettu mitä filmissä on sekä löytää C-kasetteja ja pistää niitä pyörimään kasettimankkaan.

Laatuviihdettä vanhalla kunnon VHS-filmillä

Kokonaisuutena omaan makuuni Gone home oli siltikin jollain tapaa tylsä ja ei niin koukuttava ja kiinnostava kuin sen olisin tahtonut olevan.

Pidin paljon sen hienovaraisella kauhutunnelman maalailulla joka sai oman mielikuvituksen rakentamaan tarinaa vihjeiden ympärille. Oma mielikuvuitus rakentaa yleensä pelottavimmat tarinat ja muistuttaa sen että se on yleensä pelottavin kauhuelementti sillä se tuntee ihmisen omat pelot ja on valmis kertomaan tarinansa niihin tarrautuen.

Harmillisesti tarina ei kuitenkaan pitänyt kunnolla koukussaan eikä sen juoneen uppoutunut täysillä oikein missään vaiheessa. Lopputuloksena itselle jäi mieleen tasapaksu tunnelma paikoitellen kiinnostavilla elementeillä.

Arvosana: 5/10

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *