Perjantaipullo: Teerenpeli Hippa Heikki

Teerenpelin Hippa Heikkiä saa myös hyvin varustelluista ruokakaupoista

Tälle viikolle perjantaipulloksi päätyi Teerenpelin Hippa Heikki. Teerenpeli tunnetaan samaa nimeä kantavista ravintoloistaan mutta tämän lisäksi heillä on myös omaa panimotoimintaa Lahdessa. Ravintoloista löytää panimon omia oluita mutta ilahduttavasti myös hyvin varustelluista ruokakaupoista on mahdollista saada näitä oluita myös kotiin nautittavaksi. Yrityksestä löytää lisätietoja osoitteesta http://www.teerenpeli.com.

Ravintolan omat oluet on hyvin persoonallisen nimisiä, mm. Hippa Heikki, Luomuleevi, Vauhtiveikko jne. ja ne ainakin erottuvat yleensä muiden panimoiden tuotteista vaikka toki valikoimassa on myös geneerisempiä nimiä kuten “Jouluolut 2017”.

Tämänkertainen Hippa Heikki on extra special bitter. En ole aikaisemmin moiseen termiin törmännyt joten en siitä sen tarkemmin osaa kertoa, mutta kuitenkin kyseessä on 4,7 % vahvuinen pintahiivaolut. Väriarvo on 20 EBC eli kuparinruskea.

Kaadettaessa lasiin Hippa Heikki ei paljoa vaahtoja päästele pintaan. En muista milloin olisin viimeksi näin vähän vaahtoavaa olutta nähnyt sillä vaahtoa ei käytännössä ollut lainkaan. Olut tuoksuu hyvin omalaatuiselle ja erikoiselle. Se ei varsinaisesti tuoksu hyvälle saati pahallekaan, lähinnä erikoiselle mutta neutraalille. Tuoksu on maltillinen sillä se ei juodessa nouse esiin nenään mutta nuuhkaistessa tuoksua se kyllä löytyy helposti ilman että joutuu kovin paljoa sitä etsimään.

Oluen maku on kohtalaisen poikkeava muista oluista. Se on perusmaultaan suhteellisen laimea olut, mutta kuitenkin siinä on kirpakkuutta suutuntuman osalta. Suutuntuma ja sen jättämä jälkimaku on kuitenkin miellyttävä suhteellisen laimeasta perustuntumasta huolimatta. Paikoitellen mausta tuli mieleeni jopa siiderimäisiä vivahteita. Makunsa puolesta olut on persoonallinen.

Hippa Heikki on toimiva olut satunnaiseen nautintohetkiin. Sen maku kuitenkin jättää kaipuun kesäiseen terassiin ja hetkeen jolloin kesäinen ilta alkaa vaipumaan yöksi joten joulukuun pimeä ilta ei ollut paras mahdollinen aika eikä hetki tälle, mutta onneksi tästä pystyi siitäkin huolimatta nauttimaan.

Kappaleiksi tämän oluen tunnelmaan sopii ainakin Apulanta – Valot pimeyksien reunoilla sekä Nightwish – While your lips are still red.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *