Kokeilussa: Xbox One X

Xbox One X odottamassa aukaisua

Viime vuoden lopuilla (viime perjantaina) kävin työpäivän jälkeen Asematunnelin GameStopissa ostamassa Xbox One X -pelikonsolin. Konsoli on ollut itselläni ostolistalla jo jonkin aikaa ja mietin sen ostoa jo ennen muuttoa, mutta onneksi vielä silloin en sitä ostanut sillä nyt konsolista oli GameStopilla todella hyvä tarjous.

Tarjoukseen kuului Xbox One X -pelikonsoli ja tietenkin kaikki mitä paketissa normaalistikin on, mutta sen lisäksi mukaan sai yhden ylimääräisen ohjaimen ja Playersunknown’s Battleground eli tuttavallisemmin PUBG-pelin latauskoodin. Xbox Onella ei ole itselläni aikaisemmin ollut ylimääräisiä ohjaimia joten lisäohjain tuli tarpeeseen jotta voin pelata joskus kavereiden kanssa yhdessä.

Erot aiempiin malleihin

Mikäli lukijalle Xbox One X ei ole tuttu, on kyseessä siis uusin Microsofin Xbox One -sarjan pelikonsoli. Aikaisemmin Xbox One -konsoleita on tehty Xbox One, Xbox One S ja nyt tämä Xbox One X. Kaikissa näissä toimii täysin samat pelit joten millä tahansa Xbox Onella pystyy pelaamaan mitä tahansa Xbox Onen peliä.

Ostin aikoinaan Xbox Onen jonka myöhemmin päivitin Xbox One S -malliin. S-malli oli merkittävästi pienempi kuin alkuperäinen versio konsolista, siinä oli 4K Blu-Ray toisto ja jonkin sortin HDR-toiminnon parannus mikäli oikein muistan. Niin absurdilta kuin se kuulostaakin itselleni kuitenkin merkittävin hyöty S-malliin päivittäessä alkuperäisestä oli muuntajan puute. S-mallissa laitteessa oli sisäänrakennettu virtalähde ja siihen tarvitsi vain pistää töpseli pistorasiasta eikä lattialla pyörinyt jäätävän kokoista muuntajaa.

Xbox One X on kohtalaisen pieni konsoli

Xbox One X sitä vastoin on sitä vastoin jo merkittävästi suurempi harppaus eteenpäin myös sisuskalujensa osalta. Se on merkittävästi tehokkaampi kuin mikään aikaisempi pelikonsoli – ei siis pelkästään tehokkaampi kuin mikään aiempi Microsoftin pelikonsoli vaan siinä on siis tehoja enemmän kuin esim. Playstation 4 Prossa.

Koska kuitenkin tehot eivät merkitse käytännön elämässä yhtään mitään jos niitä ei käytetä tai ei käytetä oikein joten on tietenkin tärkeämpää että olemassa on pelejä jotka ottavat tehoista hyödyt irti.

Suurimmat edut Xbox One X:ssä on sen tehojen hyödyntäminen sitä tukevissa peleissä siten että ne pyörivät 4K-resoluutiolla, niissä on sulavampi ruudunpäivitys tai vaihtoehtoisesti kauniimpi visuaalinen tyyli muuten. Se miten tehoja hyödynnetään on täysin pelikohtaista. Kuitenkin myös nopeammat latausajat on ominaisuus mikä hyödyttää kaikkia.

Käyttöönotto

Käyttöönotto oli tässäkin aivan yhtä helppoa ja suoraviivaista kuin aiemmissa Xbox One -malleissa – tosin nykyään vielä entistäkin helpompaa kiitos uudistuneen käyttöjärjestelmän. Töpseli seinään, masiina käyntiin ja kone raksuttamaan päivityksiä. Perustietojen antaminen, oikean verkon valinta jne. Odotellessa asennuksen etenemistä oli nyt tullut mahdollisuus käydä asettamassa asetuksia konsoliin kännykällä netin kautta josta konsoli sitten kävi ne myöhemmin hakemassa. Näppärä ja kiva lisäominaisuus.

Takana olevat liitännät on vanhoja tuttuja

Kun päivitykset oli ajettu sisään oli aika pistää heti pelejä asentumaan. Kaivoin hyllystä Gears of War 4 -pelin jonka olin jo aiemmin ostanut ja jota pidin odottamassa siihen asti että saan tämän X-mallin hankittua.

Muutamia tunteja asennus sitten kesti sillä asennuksen lisäksi peli latasi netistä päivityksensä Xbox One X:lle. Peli asennettuna ja päivitettynä vie tilaa yli 100 gigaa joten ei ihme että asennuksessa kesti hyvä tovi. Odotellessa kerkesin latailemaan GameStopin diiliin kuuluneen PUBG:n sovelluskaupasta. Sitä pelailin muutamat rundit odotellessa pelin asentumista.

Gears of War 4:n asentumisen jälkeen vihdoin pääsin koettamaan kunnolla boksin tehoja hyödyntävää peliä ja voi pojat kuinka se näyttikään kauniilta. Huh huh.

Kuvankaappaus pelistä Gears of War 4. Näissä maisemissa alkaa odottamaan milloin Abbath syöksyy kitaransa kanssa alas vuoria vetämään legendaaariset raputanssit.

Kannattaa huomioida että kuvissa katsottuna pelit eivät näytä lähellekään yhtä kauniilta kuin pelatessa television kautta jossa on HDR-tuki. Pelatessa käytössä on HDR mutta näissä kuvissa olen laittanut ns. “normaalit versiot”. Ilman HDR-tukea värit ei välity samalla tapaa kuin miltä se oikeassa elämässä tuntuu.

Toinen huomion arvoinen seikka on että kuvat tässä blogissa on kutistettu ja pakattu JPG-muotoon kovalla kädellä joten osa kuvan yksityiskohdista katoaa siinä sivussa eikä näin ollen kuvankaappauksia kannata ottaa sellaisenaan esimerkiksi hyvästä kuvanlaadusta.

Tuntumat muutaman päivän jälkeen

Konsoli on ollut muutamia päiviä ja kokemukset on olleet positiiviset. Xbox One X tuntuu selkeästi harppaukselta eteenpäin ja sillä on miellyttävää pelata. Konsoli on aivan yhtä hiljainen kuin S-malli ja alkuperäinenkin joten on suoranainen insinöörityön taidonnäyte miten ihmeessä näin pieneen rautaan saadaan niin paljon tehoja tungettua ilman että laitteen tuuletin huutaa kuin sika kiimassa.

Näinä päivinä en voi kuin ihmetellä miksi missään ei myydä yhtä tehokasta PC-konetta joka on yhtä pieni, kaunis ja hiljainen kuin tämä ja johon voisi asentaa Steamin ja käyttää tällaista pelikoneena myös PC-pelaamisen maailmassa. Mieluummin tällaista pitäisin työpöydällä kuin järkyttävän isoa tietokonetta lattialla.

Ohjain toimii paristoilla joka on aivan käsittämättömän typerä ratkaisu

Kuitenkin pientä valittamistakin löytyy ohjaimen suunnalta. En tiedä mitä ihmettä Microsoftilla on mietitty kun ohjaimeen on laitettu mukaan paristot eikä vaihdettava akku. Paristot kuluvat yleisesti ottaen kohtalaisen nopeasti ja ne suotta kuormittavat ympäristöä.

Luulisi että ohjaimeen olisi mukaan heitetty vaihdettava akku jo ympäristösyistäkin kun niitä kuitenkin erikseenkin myydään, mutta kaikkea ei näemmä voi saada. Onneksi aikaisemmin omistamassani ohjaimessa olen ostanut jo vaihdettavan ja ladattavan akun joten otin akun siitä irti ja pistin tähän uuteen ohjaimeen. Täytynee kuitenkin ostaa vielä lisäohjaimeenkin erikseen tällainen akku jokin päivä.

Kaiken kaikkiaan konsoli on ollut hyvä käytössä, vaikkakin jostain syystä tallentamiani pelien kuvankaappauksia se oli hävittänyt vanhemmasta päästä, en tiedä onko asetuksissa vikaa vai jokin muu syy mutta sen jälkeen laitoin jo automaattisen kuvien lähettämisen päälle.

Koska käytössäni on 4K-televisio jossa on HDR-tuki on ainakin itselleni Xbox One X tuntunut hyvältä päivitykseltä. Kannattaa laitteelle ainakin antaa mahdollisuus mikäli Xbox pelikonsolina kiinnostaa lainkaan.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *