Peliarvostelu: Gears of War 4 (Xbox One X)

Pelaaja sai nähdä taivaan merkit

Rattaat rullaavat yhä

Gears of War 4 on ensimmäinen peli jonka pelasin viime vuoden lopulla ostamallani Xbox One X -konsolilla läpi. Gears of War 4 on aikaisempien Gearsien tapaan kolmannen persoonan kuvakulmasta pelattava sci-fi sotapeli. Sen on kehittänyt kanadalainen pelitalo The Coalition ja sen on julkaissut Microsoft Studios. Peli on julkaistu lokakuussa vuonna 2016 niin Windowsille kuin myös Xbox Onelle ja peli onkin ensimmäisiä pelejä jotka ovat saaneet Xbox One X:n tehoista enemmän irti ottavan päivityksen.

Tarinassa pääosissa nähdään Marcus Fenixin poika J.D. Fenix joka isänsä tapaan jatkaa pahojen alieneiden lihoiksi pistämistä pelastessaan ihmiskuntaa. Pääpiirteittäin tarina menee siten että 25 vuotta on kulunut aikaisempien Gears of Warien tapahtumista joissa ihmiskunta otti voiton locusteista mutta onnistuivat aiheuttamaan hieman hallaa planeetalle siinä sivussa. Sen seurauksena fossiiliset polttoaineet ovat tuhoutuneet ja luonnon tasapaino järkkyy ja järjettömiä myrskyjä nähdään planetalla. Paha ei ole kokonaan kuitenkaan kuollut ja sotilailla on jälleen tarvetta lähteä pistämään rotia vihamieliseen perseilyyn.

Ei niin vanhaa jottei jotain uuttakin

Mind:Blown

Vaikka Gears of War 4 tuskin käsikirjoituksellaan mitään kirjallisuuden Nobelia hyllyynsä tulee pokaamaan ei sitä aikaisemmatkaan osat ole tehneet. Gearsien viehätys on aivan jossain muussa ja tarinassa näissä riittää että se on edes kutakuinkin tolkullinen. Onneksi se sitä tälläkin kertaa oli.

Gears on mukavan rento ja suoraviivainen toimintapeli jossa voi aivot vääntää kepeään lepotilaan ja antaa yliampuvan korostuneen verellä läträämisen viihdyttää. Peli on K18 ja siihen on kyllä selkeästi syynsä mutta tämän pelin brutaalius ja raakuus ei ainakaan allekirjoittaneella aiheuttanut vastenmielisyyttä tai muuta reaktiota sillä tyyli on niin överi että se menee kepeänä splätterinä eikä siitä painajaisia tule hankittua – ainakaan näin aikuisena pelatessa. Kuitenkin herkempien kannattaa harkita kahteen kertaan pelin pelaamista etenkin jos veren näkeminen aiheuttaa pahoinvointia.

Pelillisesti tämäkään osa ei ole uudistunut kovinkaan paljoa aikaisemmista. Asearsenaali on tuttua ja turvallista eikä ainakaan suuria muutoksia tullut nähtyä aikaisemmin koettuihin vaihtoehtoihin, liikkuminen ja kontrollit on sitä mitä ne on ollut aina ja kokonaisuus on juuri sitä mitä Gearseilta on totuttu näkemään.

Uuttakin auringon alle mahtuu, sillä tällä kertaa mukana oli myös robotteja. Alussa pelatessa olin hieman pettynytkin kun säikähdin että vanhoja tuttuja alieneita ei pääsisi pistämään paloiksi, mutta onneksi huoleni oli turha ja vihollisvalikoima oli vain kokenut laajenemista. Kokonaisuutta ajatellen tämä oli toimiva ratkaisu vaikka alussa se hieman säikäyttikin.

Visuaalista eeppisyyttä

Myös robottien ohjaamista päästiin harjoittamaan

Gears of Warit on aina olleet itselleni niitä pelejä joissa olen jäänyt ihastelemaan niiden visuaalista puolta. Gears of War 2 joitain vuosia sitten pelatessani Xbox 360:lla oli kokemuksena hieno ja muistan jo silloin fiilistelleeni pelin tyylikästä grafiikkaa. Gears of War 4 ei tee poikkeamaa tämän asian suhteen ja se heittääkin vielä lisää löylyä kiukaalle Xbox One X optimointiensa osalta.

Grafiikat oli sanalla sanoen aivan uskomattoman upeat katsoa. 4K:lla ja HDR:llä varustetulla televisiolla peli pääsi kunnolla oikeuksiinsa ja visuaalisten taiteilijoiden luomat maailmat sai aivan uutta tuulta purjeisiinsa kun konsolista löytyi tehoja revitellä oikein luvan kanssa.

Äänimaailmat on tuttua ja turvallista ja mitään yllätyksiä ei sen suhteen tullut koettua. Musiikit toimii, äänet toimii ja ääninäyttelyssäkään ei mitään valittamista. Kokonaisuutena siis eheä kokemus senkin osalta kuten tämän kokoluokan pelissä jo osaa odottaa.

Pelaamisen arvoinen

Alienit olivat vihaisia ja rumia (ei, ne eivät olleet feministejä)

Kokonaisuutena Gears of War 4 ei pettänyt eikä jättänyt kylmäksi. Se oli rento ja viihdyttävä suoraviivainen toimintaräiskintä jossa verellä läträtään ja pyritään maailmanrauhaan hyväksi havaitulla kaikkien vihollisten tappamisella. Käsikirjoitus on siis aiemmistakin osista tuttua perusmachoilua aseilla, alieneilla ja teurastuksella maustettuna kevyellä tarinankerronnalla.

Se noudattaa aiempien osien tapaan tuttuja konsepteja eikä se edes pyri ravistelemaan koko suunnittelupöytää puhtaaksi mitä nyt hieman pölyjä pyyhkii pinnasta ja lyö tiskiin hieman monipuolisempaa vihollisjoukkoa. Kaikkiaan Gears of War 4 on siis kelpo peli jota oli viihdyttävä pelata. Pelaamisen arvoinen mikäli tämän tyylilajin pelit iskevät lainkaan.

Arvosana: 8/10

Kuvia Koivukylästä, osa 1

Tien yli menevä kävelysilta

Kuten blogia aktiivisesti seuranneet tietävät olen muuttanut Vantaan Koivukylään. Lähialueisiin tutustuminen on vielä vaiheessa ja hissukseen alueita tutkiskelen mutta ajattelin pistää tänne blogiin hieman kuvia nähtäväksi minkälaista asuinaluetta Koivukylä on. Koska Koivukylä on kuitenkin kohtalaisen kokoinen alue niin pistän kuvia useammassa kuvasarjassa silloin tällöin tänne nähtäväksi (lue: kun käyn pyörimässä pihalla kameran kanssa muuallakin kuin vain vakioreiteillä).

Ensimmäiseen kuvasarjaan pistän valikoidusti kuvia joista ei aivan heti katsojalle synny näkemys Koivukylästä totaalisena slummialueena. Eihän se sitä suoranaisesti olekaan mutta kyllä monista paikoista kuvattuna siitä sellaisen mielikuvan helposti saa, esim. erään paikallisen kuppilan nurkalta jos menee kuvaamaan. Eräänä päivänä töistä kotiin tullessa oli siellä spuge kusella joten onhan alue hieman erilaista kuin vaikka Lauttasaari 🙂

Nämä kuvat on otettu joulukuun lopussa mutta vasta nyt saan aikaiseksi niitä tänne pistää nähtäväksi. Tilanne ei ole lumen suhteen tai muutenkaan muuttunut sitten kuvien ottamisen jälkeen joten samapa tuo pistää nämä tänne.

Talo jossa asun
Yksi naapuritaloista
Tien toiselta puolelta otettu kuva joissa talojen välistä erottuu pienenä matalana kerrostalo missä asuntoni on
Kuva kävelysillalta katsottuna
Kuva kävelysillan alla kulkevasta tiestä
Lähikauppa
Ilta-aurinko valaisee Koivukylän katuja myös pilvien takaa

Leffalauantai: According to Greta (Maailma Gretan silmin)

Gretan roolissa nähdään Hillary Duff

According to Greta tai vaihtoehtoisesti pelkkä Greta (IMDB) joka suomalaisittain on käännetty muotoon Maailma Gretan silmin on vuodelta 2009 oleva romanttinen draamaelokuva. Elokuvan on ohjannut Nancy Bardawil ja sen pääosaroolissa Gretana nähdään Hillary Duff.

Elokuvan alkuperäisnimestä en päässyt täyteen varmuuteen. Elokuva löytyy IMDB:stä pelkällä Greta-nimellä mutta kuitenkin DVD:n takakannesta löytyy alkuperäisnimeksi tuo otsikon mukainen According to Greta. Mistähän moinen epäselvyys johtunee, sitä en tiedä.

Tarinassa kerrotaan 17-vuotiaan teiniangstin ja nuoruuden uhman täyttämästä Gretasta joka joutuu kesäksi äitinsä luota isovanhempiensa luo toiseen kaupunkiin. Äiti haluaa viettää aikaa uuden miehensä kanssa ja mikäs sen kätevämpää tapaa kuin viskata angstiteini pois nurkista pyörimästä jotta saa kaikessa rauhassa edes kesän olla kahden.

Gretan isovanhemmat, Joseph (Michael Murphy) ja Katherine (Ellen Burstyn)

Greta ei ole järjestelyistä kovin innoissaan ja kesä isovanhempien nurkissa kuulostaa varmalta tavalta pilata kesä ja käytös on tietenkin sen mukaista. Yhteentörmäyksiltä ei vältytä ja isovanhemmilla onkin paljon kestämistä kaikkien rajojen asettamisen aiheuttamien haasteiden kanssa.

Kaikesta huolimatta Greta päätyy töihin paikalliseen ravintolaan ja tutustuu siellä ravintolan kokkiin lähemminkin ja sitä kautta saadaan hieman romanttisia vivahteita elokuvan draamapuolta tasapainottamaan. Kokki on oppinut kokkailemaan aikoinaan vankilassa ollessaan joten mikäpäs sen oivempi tapa ärsyttää isovanhempiaan kuin tehdä tuttavuutta tällaisen miehen kanssa.

Jotta teinidraama ei jäisi ainoastaan ihmissuhteiden tasolle on Gretalla tapana kuljettaa mukanaan vihkoa johon hän kerää asioita joita hän aikoo elämässään tehdä mutta sen lisäksi myös erilaisia tapoja päättää elämänsä. Aikomuksena hänellä on tappaa itsensä jo nuorilla päivillään joten näiden aikomusten vuoksi hänellä tulee enemmän tai vähemmän ongelmia myös miesystävänsä kanssa sillä ymmärrettävistä syistä johtuen hän ei ole aiheesta kovin innostunut.

Julie (Evan Ross) ja Greta. Vihkon sisältö ei ollut Julielle mieleen.

Tarina oli kokonaisuutena ihan hyvä ja kiintoisa ja taustalla oli puhuttelevaa tematiikkaa nuoren elämästä joka ei koe sopivansa ympärillään pyörivään maailmaan ja yhteiskuntaan. Isä joka on tappanut itsensä Gretan ollessa pieni ja jonka Greta on joutunut näkemään sekä äiti ja hänen uusi miesystävänsä jotka saavat Gretan tuntemaan itsensä ylimääräiseksi ja kuulumattomaksi joukkoonsa on aiheita joista Gretan käytösmallia on mielenkiintoista pohtia.

Pidin tässä elokuvassa sen psykologisesta ja yhteiskunnallisesta puolesta, siitä kuinka läheisen itsemurha ja perheen sisäiset ongelmat jatkuvat vanhemmilta lapsille useampaan sukupolveen. Isovanhempien ja Gretan äidin välit nuoruudessa ovat selvästi jättäneet jälkensä myös Gretan äitiin joka mahdollisesti tietämättään toistaa samoja virheitä kasvatuksessa kuin vanhempansa.

Ei ole helppoa elämä kun kaljaakaan ei saa kaupasta kun ikä ei riitä ja hedelmäpelikin vei karkkirahat

On helppoa nähdä Greta ainoastaan rasittavana huomiohakuisena teininä jolla angsti kuuluu ikään ja menee iän kanssa ohi, mutta on hyvä myös muistaa että toisinaan ne ongelmat ovat todellisia ja nuorella vailla suurempaa elämänkokemusta ongelmien ilmaisutapa on vain paljon näkyvämpi kuin jo varttuneemmalla ihmisellä. Aikuisemmat ihmiset helposti pääsevät tästä vaiheesta elämässään yli ainakin näennäisesti mutta todellisuudessa vaihtavat vain ongelmiensa käsittelemättömyyden muodon huomion hakemisesta sisäänpäinkääntymiseksi, kyynisyydeksi tai yleisesti vain välinpitämättömyydeksi.

Oma arvioni elokuvasta on että se menee ihan jees -leffojen kategoriaan. Sen kyllä katsoi ja voi sen toisenkin kerran ihan mielellään katsoa vaikkakaan mistään maata järisyttävästä elokuvakokemuksesta ei voikaan puhua. Draamapuoli toimii ja herättelee ajatuksia mutta romanttinen puoli elokuvassa on turhan pintapuoleisen oloinen vaikkakin se on tärkeä osa toimiessa peilinä Gretan sielunmaisemaan ja sen haasteisiin.

Arvosana: 6/10 (IMDB: 6,3/10)

Perjantaipullo: Stone go to IPA

Stone go to IPA on yhdysvaltalainen 4,7 % olut

Tämänkertainen perjantaipullo on oikeammin tölkki kuten kuvastakin voi havaita, mutta koska edelleenkään ei ole aikomusta aloittaa tölkkitorstaita niin tämäkin menee perjantaipullo-kategoriaan.

Stone go to IPA on markettitavarana myytävä 4,7 % vahvuinen ale-olut, tarkemmin ottaen IPA kuten nimestäkin voi päätellä. Katkerot oluessa on 70 EBU.

Olutta valmistaa Stone Brewing niminen jenkkilästä lähtöisin oleva panimo. Joissain blogeissa tuli vastaan että tämä olisi saksalainen olut, mutta ainakin Alkon sivu ilmoittaa tämän oluen tulevan Yhdysvalloista. Ilmeisesti Stone Brewingillä on kuitenkin panimotoimintaa myös Saksassa joten mene tiedä vaikka tämä valmistettaisi sitten siellä.

Stonea löytyy hyvin varustelluista ruokakaupoista esim. Citymarketeista mutta lisäksi näitä on näkynyt jopa joillain hyvin varustelluilla ABC-asemilla josta taisin itsekin tämän testikappaleen ostaa.

Lasiin kaadettaessa oluen vaahto on suhteellisen paksun ja tiheän nököistä mutta maistettaessa koostumus paljastuu paljon hattaramaisemmaksi. Oluen tuoksu on miellyttävän hedelmäisen kepeä ja raikas.

Suutuntuma on kohtalaisen väkevä ja vahva mutta ei kuitenkaan negatiivisella tapaa. Enemmänkin sellainen että makua löytyy tasapainoisena koostumuksena. Myös maku on tuoksun tapaan hedelmäinen ja raikas ja kaikin puolin miellyttävä. Olut maistuu ja tuntuu juuri sille mille IPA-oluen kuuluukin (ainakin allekirjoittaneen mielikuvissa). Kitkeryyttä on mausta havaittavissa, jälkimaku on kohtalaisen vahva mutta ei lainkaan ikävä.

Kokonaisuutena Stone go to IPA on parhaimpia ellei jopa paras IPA jota olen tähän mennessä matkaani poiminut. Ehdottomasti testaamisen arvoinen.

Musiikkina tämän kanssa meni hyvin Iron Maiden – The Trooper sekä Motörhead – Ace of Spades.

Ruokapaikat: Mikonos pizzeria

Lehtipihvi ja ranskalaiset

Ruokapaikkapostaukset ovat olleet pitkän aikaa jo tauolla mutta nyt kun arki on taas saatu kulkemaan niin on aikaa taas paneutua näihinkin. Ensimmäiseksi ruokapaikkatestiksi josta blogaan päätyi Mikonos pizzeria joka sijaitsee Vantaan Koivukylässä suhteellisen lähellä omaa kotiani.

Paikka on selkeästi kebab-pizzeria niin tunnelmaltaan kuin sisustukseltaankin, mutta löytyi ruokalistalta myös muita annoksia. Tarjolla oli salaatteja ja myös pihviaterioita joista valitsin lehtipihvin ranskalaisilla. Kebab-paikoissa lehtipihvin tilaaminen on yleisesti ottaen melkoista arpapeliä ja vastaan voi tulla melkein mitä vain joten oli mielenkiintoista nähdä miten täällä lehtipihvin valmistuminen luonnistuu.

Koska olin täällä syömässä kello 11 maissa ei ruuhkaa ollut lainkaan. Ateria valmistui nopeasti ja pian sitä pääsi jo syömään.

Paikan yleisilme on hyvin pitkälti tyypillinen kebab-pizzeria

Annos tuotiin samanlaisella lautasella kuin kebab ranskalaisilla yleensä tuodaan (ainakin muissa pizzerioissa) joten kovin ravintolamaista lehtipihviannosta ei kannata odottaa. Myös pihvin päällä oli juustoraastetta eikä maustevoita jota yleensä näkee joten myös siitä oli helppoa havaita että jos haluaa ravintolaruokaa, kannattaa se (yleensä) mieluummin syödä ravintolassa kuin pizzeriassa.

Ranskalaiset olivat hyviä vaikkakin kohtalaisen suolaisia. Silti suolaa oli sen verran että kyllä ne pystyi ongelmitta syömään ilman että joutui jännittämään meneekö verisuonet samalla siunaaman sekunnilla jo tukkoon. Omaan makuuni siis kohtalaisen suolaisia mutta ei kuitenkaan liiallisesti.

Pihvi oli sitä vastoin valitettavasti kohtalaisen kuivahko ja sitkeä. Veitsellä leikatessa sai sahata tovi jos toisenkin että palan sai leikattua joten ehkä aivan ykkösruokana en täältä tilaa jatkossa lehtipihviä. Maku ei ollut mikään maailman paras, mutta ei silti sellainen että olisi pitänyt jättää syömättä.

Mikonos ulkoa käsin

Henkilökunta oli ystävällistä eikä sen suhteen mitään valittamista. Vaikka tämänkertainen ateria ei hirveästi kehuja tässä postauksessa saa en silti näe mitään realistista syytä miksi en tänne tulisi syömään toisenkin kerran – tosin silloin valinnaksi päätyy joko pizza tai kebab tai jokin muu valinta. Yhden vähemmän positiivisen kokemuksen takia ei ole kuitenkaan järkeä leimata koko ravintolaa joten ensi kertaa odotellessa.