Kokkailukeskiviikko: Nuudeleita ja kasviksia ruokakermassa

Tuttu ja turvallinen nuudeli-kasviskombo hieman varioituna versiona

Kokkailukeskiviikon tämän kerran ateriana on nuudeleita ja kasviksia jota kombotin ruokakerman kanssa. Aikaisemminkin olen toki vastaavankaltaisia kokkaillut mutta ruokakermaan en ole tätä aikaisemmin testannut joten oli mielenkiintoista testata mitä tästä tulee.

Kokkailu alkoi perinteiseen tapaan eli pannu levylle, levy päälle, voita/margariinia pannulle ja pilkkomaan paprikaa. Ennen paprikan pilkkomisen aloittamista kerkesi vielä napsauttaa vedenkeittimeen vettä kiehumaan nuudeleita varten.

Kun vesi oli kiehunut viskasin nuudelit kattilaan mausteineen. Sen jälkeen viskasin pilkotut paprikat pannulle lämpenemään ja rupesin pilkkomaan tomaatin lautaselle valmiiksi. Samaan syssyyn viskoin valmiiksi raejuuston ja salaattijuuston lautaselle odottamaan ruoan valmistumista.

Maustettu ruokakerma toimi hyvin tähän ateriaan

Nuudeleiden oltua kattilassa imeytymässä kiehuneeseen veteen oman aikansa viskasin kattilan sisällön paistinpannulle paprikoiden seuraksi. Halusin paistaa myös nuudeleita hieman paprikoiden seurana. Pian heitin perään myös maustettua ruokakermaa antamaan lisämakua sekä tölkillisen ananasta.

Joitain minuutteja ruoan valmistuttua pannulla nakkasin ruokaa pannulta lautaselle ja muistin että kurkkua puuttuu lautaselta ja pilkoin sitä hieman tomaatin seuraksi. Lopussa viskasin vielä hieman juustoraastetta aterian päälle ja melkein samantien myös heivasin ne siitä pois sillä juustoraaste oli nähnyt parhaat päivänsä ja havaitsin tämän vasta kun olin viskannut sitä aterian päälle. Heh. Onneksi se ei kerennyt sulamaan joten sen sai nopeasti pois.

Ateria odottamassa vielä ananaksen lisäämistä

Kokonaisuutena aterian maku oli hyvä ja se oli myös täyttävää. Helppoa kotiruokaa jota tulen luultavasti tekemään ainakin jonkinlaisella variaatiolla jatkossakin. Ruokakerma oli hyvä idea tämänkaltaiseen ruokaan antamaan hieman vaihtelua perinteiseen ennalta arvattavaan tutun turvalliseen makuun.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *