Peliarvostelu: Call of Duty: WWII (Xbox One X)

Tuttua tarinaa

Savua päin

Call of Duty: WWII on Sledgehammer Gamesin kehittämä ja Activisionin vuoden 2017 marraskuussa julkaisema ensimmäisen persoonan kuvakulmasta koettava ammuntapeli. Peli on saatavana PC:lle, Playstation 4:lle sekä Xbox Onelle jonka versioon tämä arvostelu pohjautuu.

Kuten nimestä voi päätellä sijoittuu Call of Duty: WW II tarinansa osalta toisen maailmansodan aikajanalle. Pääsääntöisesti pelin kampanja koetaan protagonistina toimivan Ronald “Red” Danielsin silmin vaikkakin yksittäisiä kohtauksia pelissä pelataan myös muiden hahmojen perspektiivistä käsin.

Vaihtelun vuoksi tarinassa pyritään kertomaan edes hieman taustaa päähenkilöstä ja hänen historiastaan erilaisten välivideoiden ja flashbackien avulla. Muilta osiltaan tämä menee tuttuna ja turvallisena Call of Dutynä ilman suuria muutoksia.

Puuduttavaa paahtamista

Monin osin WW II:n kampanja on varsin mukiinmenevää räimettä jossa päästään taistelemaan niin maalla kuin hieman myös ilmassakin. Taisteluissa pääsääntöisesti liikutaan jalkaväkenä mutta välillä hypätään tankin kyytiin ja toisinaan harrastetaan myös ilmantorjuntaa ja kaahataan jeepillä pitkin sotatannerta.

Kirkko palaa – Tarina ei kerro oliko norjalaiset black metallistit tämä tapahtuman takana

Monipuolisuus kuulostaa teoriassa kiinnostavalta mutta käytännössä alle 7 h kestävässä kampanjassa näin monen eri elementin tunkeminen tuntui vain tympeältä ja puuduttavalta flowta rikkovalta ominaisuudelta. Pidemmässä kampanjassa monipuolisuus toimisi paremmin mutta erityisesti ilmantorjuntatykeillä lentokoneiden alas ampuminen ja ilmataisteluosuus tuntui tässä kampanjassa erityisen turhalta.

Erityistä kiitosta en valitettavasti voi antaa myöskään autolla kaahailuista. Kohtaukset sinänsä sopivat tarinaan ja olivat ihan mukavaakin vaihtelua mutta tekninen toteutus jätti valitettavasti toivomisen varaa. Auton ohjattavuus oli täysin luonnottoman tuntuinen ja kaasu pohjassa sai painaa menemään niin mutkissa kuin suorallakin. Valitettavasti kiehtovuus autolla ajamiseen menettää hohtonsa jos ohjattavuus on tätä luokkaa.

Tarina jossa pyritään edes jollain muotoa kertomaan henkilöhahmon historiaa on parempi kuin ei tarinaa ollenkaan. Tarina oli välttävää tasoa mutta syvyyttä tai tunnetta ei henkilöhahmoista löydy vaikka kuinka koettaisi sellaista kaivaa. Hahmojen elämät ja kuolemat eivät liikuttaneet mihinkään suuntaan missään vaiheessa joten tarinalta ei kovin suuria kannata odottaa.

Juoksuhaudoissa sai juosta monet kerrat

Pieniä bugeja myös löytyi sieltä täältä. Eräässä vaiheessa peli teki automaattisen tallennuksen sellaiseen kohtaan jossa energiat olivat niin vähissä että kohtausta ei ollut realistista päästä loppuun ilman että joutui kohtauksen aloittamaan alusta. Samassa kohdassa pelistä hävisi kaikki äänet jonkin bugin seurauksena eikä nekään palannut ennen kuin aloitin koko kohtauksen alusta.

Lisäksi pientä bugaamista oli myös eräässä kohtauksessa missä piti valita dialogeista oikea valinta. Aina kun valinnan teki aukaisi peli pysäytysvalikkonsa. Hieman yllättävää että näinkin selkeä bugi vielä peliin on jäänyt näinkin pitkäksi aikaa.

Oli siinä myös hyvääkin

Typeryyksien ja puuduttavuuksien lisäksi peliin mahtui paljon myös hyviä elementtejä. Tuttuun tapaan tässäkin Call of Dutyssä kaikki perusasiat toimivat pääpiirteittäin hyvin eli pelattavuus on yleisesti hyvää tasoa, grafiikat on miellyttävät katsella, äänet on toimivat ja musiikit on hyvät.

Tankki täynnä kohden autuaampia metsästysmaita

Pidin myös siitä että pelissä oli pienimuotoisia hiippailukohtauksiakin. Vaikka ne eivät olleet kovin suuressa roolissa oli ne silti mukavaa vaihtelua sillä hiiviskely oli vaihtoehtoinen lähestymistapa. Samoin välissä oli myös lyhyitä kohtauksia joissa ei sodittu vaan jossa täytyi liikkua rakennuksessa ja etsiä sieltä oikea henkilö ja olla paljastumatta vihollisille antamalla dialogeissa vääriä vastauksia.

Lisäksi pidin siitä että pelaajalla ei ollut automattista regeniä vaan energian vähennyttyä sai energiaa ainoastaan health packeista. Myös mukavan lisän peliin toi joukkueen muiden sotilaiden antamat tarvikepakkaukset. Käytännössä siis omilta tiimikavereilta pystyi pyytämään lisää ammuksia, lisää kranaatteja ja lisää health kittejä. Näissä oli kuitenkin hyvä tasapaino eikä näitä pystynyt koko aikaa heiltä pyytämään. Samoin tarvikkeet oli eri henkilöillä joten taistelukentällä sai juosta toisten tiimiläisten luo hakemaan täydennystä mikäli muualta ei löytänyt etsimäänsä.

Jättää kylmäksi

Viva la revolución!

Vaikka Call of Duty: WWII oli monessa mielessä mukiinmenevä peli jossa oli jonkinlaista yritystä edes juonessakin jätti se itselleni silti fiiliksen keskivertoa tylsemmästä CoDista. Monet peliarvostelijat ovat tätä kehuneet sarjan parhaimapna pelinä vuosiin mutta oma mielipiteeni menee täysin päinvastoin. Sen liiallinen kaikkea kaikille -tyylinen ajattelumalli ei vain toimi lyhyessä kampanjassa ilman että se rikkoo pelattavuutta.

Pelasihan tämän kampanjan kerran ja ehkä saatan joskus pelata sen toisenkin kerran mutta ei tästä valitettavasti liikaa päässyt innostumaan.

Arvosana: 6,5/10

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *