Leffalauantai: No man’s land (Ei kenenkään maa)

Nino ja Ciki

No man’s land (IMDB) on vuonna 2001 julkaistu Danis Tanovicin ohjaama sotadraama. Pääosarooleissa nähdään Branko Djuric ja Rene Bitorajac.

Tarinansa osalta No man’s land sijoittuu bosnialaisten ja serbien väliselle rauhoitetulle alueelle, ei kenenkään maalle. Bosnialaisten sotilaita eksyy alueelle ja heidät ammutaan mutta yksi heistä pääsee pakenemaan juoksuhautaan turvaan. Vastapuolelta lähetetään kaksi miestä tarkistamaan tilannetta onko kaikki varmasti kuolleet mutta selvinnyt sotilas pääsee yllättämään heidät. Toinen paikalle tulleista sotilasta menehtyy taistelussa mutta toinen jää eloon ja pian juoksuhaudassa on kummaltakin yksi sotilas elossa.

Hetken päästä jo kuolleeksi luultu ja maassa makaava bosnialainen sotilas kuitenkin herää mutta hän ei pysty liikkumaan paikaltaan sillä kuolleita tarkistamaan tulleet serbit ovat laittaneet maassa maanneen sotilaan alle hyppymiinan joka räjähtää ja tappaa heidät kaikki mikäli hän nousee miinan päältä pois. Tämän jälkeen tilanne käy haastavaksi kaikkien osapuolten osalta sillä myös reportterit ja YK saavat tietää tilanteesta ja tilanne muovautuu eloonjäämiskamppailun lisäksi myös poliittiseksi konfliktiksi siitä kuinka YK:n pitäisi toimia haastavassa ongelmassa.

Reportteri ja YK:n miehet

No man’s land on verkkainen elokuva jossa koko elokuvan tapahtumat sijoittuvat yhden päivän sisälle. Siinä ei ole kovin paljoa merkittäviä henkilöhahmoja ja tarinaa rakennetaan vahvasti muutaman vastapuolien sotilaiden ympärille. Tässä elokuvassa valittu tarinankerrontatapa toimii hyvin sillä henkilöhahmot ovat aidon tuntuisia ja näyttelytyö ja tapahtumat uskottavia.

Sotilaat ovat vihamielisiä toisiaan kohtaan mutta kuitenkin vihollisuuden väliltä löytyy sekaan myös inhimillisiä puolia. Välillä tapellaan siitä kuka on aloittanut sodan mutta välillä taas jo jutellaan yhteisestä naispuoleisesta tuttavasta toisen sotilaan kotikylästä ja mitä hänelle tätä nykyä kuuluu. Kaikista eroista huolimatta ihmisissä on aina jotain yhteistä myös sodan vihollisten kanssa.

Juonessa myös on tuotu mielenkiintoisella tapaa esiin YK:n osallistuminen taistelukentillä konflikteihin. Mihin voi osallistua ja miten voi osallistua olematta puolueellinen. Samaan aikaan taustalla käytävä YK:n sisäinen poliittinen vääntö joutuu haastetuksi reporttereiden ottaessa esiin hankalia kysymyksiä joihin ei voida suoraan vastata sisäisten prosessien ja päätösten vuoksi.

Miinan päällä ei levätä rennosti

Kokonaisuutena No man’s land on hyvä ja mielenkiintoinen elokuva jossa on saatu puettua kompaktiin pakettiin inhimillisyyden ääni sodan keskellä. Se näyttää kuinka vihollisuudesta huolimatta ihmisyys on aina yhdistävä tekijä mutta näyttää myös sen kuinka vihamielisyys elää syvässä eikä sitä karisteta kovin helpolla pois edes vaikeissakaan tilanteissa.

Pidin elokuvan rauhallisesta kerrontatyylistä missä katsojalle jää aikaa pysähtyä elokuvan äärellä. Se ei nojaa visuaalisiin tehosteisiin eikä dramaattiseen taustamusiikkiin vaan se toimii sellaisenaan hyvän käsikirjoituksensa ansiosta. Elokuva on saanut yleisesti ottaen paljon kehuja ja voittanut useampiakin palkintoja, mm. parhaan ulkomaalaisen elokuvan Oscarin vuonna 2002.

Itse päädyn kuitenkin antamaan arvosanaksi 7 (asteikolla 0-10) sillä henkilökohtaisesti en ole erityisen kiinnostunut sota-aiheisista elokuvista. Siitä ei toki elokuvaa voi syyttää että en ole otollisinta kohdeyleisöä mutta tässä blogissa annan arvosanoja elokuville subjektiivisen tuntemuksen pohjalta enkä pelkän rationaalisen analyysin perusteella. Kokonaisuutena elokuva on siis hyvä ja taidokkaasti toteutettu ja ainoat miinukset sille tulee itseni henkilökohtaisista mieltymyksistä erityylisiä elokuvia kohtaan.

Arvosana: 7/10 (IMDB: 8,0/10)

Perjantaipullo: Buster-Jangle American IPA

Buser-Jangle American IPA

Tämänkertainen perjantaipullo on Radbrewin panimon Buster-Jangle American IPA. Alkoholitilavuus on 7,0 %, katkerot 70 EBU ja tyypiltään olut on pale ale. Lisätietoja löytyy oluesta Alkon sivuilta sekä Radbrewin omilta sivuilta.

Pullon aukaistua ja nuuhkaistessa erottaa hyvin miellyttävän raikkaan hedelmäisen IPA-oluelle tyypillisen tuoksun joka säilyy myös lasissa miellyttävänä. Olut vaahtoaa kauniin kermaisesti lasiin kaadettaessa. Vaahto on yleiseen tapaan varsin pistävän makuista mikäli sitä haluaa maistaa.

Maku on raikas mutta siinä on yllättävän vahvasti erottuva alkoholin maku joka nousee läpi suutuntumaan. Suutuntuma on kuitenkin kokonaisuutena raikas vaikkakin voimakas. Jälkimaku jättää suuhun vahvasti alkoholin tunnun.

Omaan makuuni tämä meni kategoriassa juomakelpoinen pienissä määrin mutta ei mikään erityisen hyvä. Maun raikkaus on toimivaa tasoa mutta liiallisen vahvasti korostuva alkoholin maku vähentää juomanautintoa.

Musiikkina tämän kanssa toimii hyvin punk rock, mm. The Offspring – The Kids aren’t alright sekä Nollaseiska – Mun Hollywood.

Kävinpä pitkästä aikaa elokuvissa

Finnkinoon mennessä

Eilen tuli käytyä pitkästä aikaa elokuvateatterissa. Viimeisin elokuva jossa muistan käyneeni ennen tätä on The Dark Knight vuodelta 2008 joten olihan tuo hyvä aika käydä jälleen kokemassa elokuvaa suuremmalta screeniltä.

Elokuva jota menin kaverini ja hänen kaverinsa kanssa oli Ready Player One (IMDB) joka oli todella ilahduttava yllätys. Pidin elokuvasta todella paljon. Se oli visuaalisesti näyttävä, kaikilta perusasioiltaan toimiva elokuva josta nörttäilystä tai nörttikulttuurista pitävät saavat paljon irti ja jonne mahtuu paljon elokuva- ja peliaiheisia viittauksia katsojansa bongattavaksi.

Ready Player One oli myös tarinansa osalta kiintoisa ja siitä jäi yleisesti fiilis että tekijätiimillä olisi ollut ymmärrystä peli- ja nörttikulttuurin syvemmästä olemuksesta siinä missä “isot pahat korporaatiokihot” eivät vain tajua sitä sillä siinä missä toiset keräävät rahaa ostaakseen asioita jotta elämästä voi tehdä mukavampaa, toiset keräävät kolikoita lisäelämien vuoksi.

Elokuvaa on helppo suositella jokaiselle jolla on edes jollain tapaa ymmärrystä ja kiinnostusta nörttikulttuuriin. Kaikille muille tätä onkin jo sitten vaikeampaa suositella sillä monet kohtaukset jättävät katsojan kylmäksi mikäli pelaamista ei ole tullut paljoa harrastettua eikä pelimäiset viittaukset aukea.

Kokeilussa: Talvikahvi

Kaffe Roasteryn Talvikahvi

Verkkokauppa.comin kohtalaisen monipuolisesta kahvivalikoimasta löytyi myös Kaffa Roasteryn Talvikahvi nimellä kulkevaa kahvia. Talvikahvia myydään 250 g pussien lisäksi myös kilon säkkeinä suoraan myös Kaffe Roasteryn omillakin sivuilla.

Talvikahvissa on 50 % Guatemalasta ja toinen 50 % tulee Ugandasta joista molemmat ovat Arabica-sekoitusta. Yleisesti Arabican ja Robustan eroista kiinnostuneille suosittelen vilkaisemaan makujentaika.com-sivuston artikkelin Arabica ja Robusta kahvipapujen ero jossa on hyvin avattu mitä eroja erilaisilla pavuilla on.

Kuten yleensäkin tuotekuvauksissa on tässäkin ollut melkoinen Runeberg kuvailemassa kahvia ja sen hienostunutta aromia. Sieltä löytyy kuulemma luumuista täyteläisyyttä ja napakkaa pähkinäisyyttä mutta meikäläisen sulkakynästä lähtevä kuvaus on kyllä aivan jotain muuta.

Talvikahvi on maultaan aromikas ja rennon pehmeä kahvi josta erottaa hennosti suklaista tuntumaa. Helposti nautittavaa kahvia jota voi siemaista aamun alkajaisiksi helposti useammankin kupposellisen. Paahtoaste kahvissa on 4/5.

Odotin jotenkin tujakampaa kahvia ja tummia kahveja lähiaikoina enemmän nauttineena alussa tulee fiilis että kaipaisi tähänkin hieman tummempaa sävyä mutta kun antaa makuaistillensa aikaa löytää tämän kahvin aromit saa tästä kuppiinsa varsin hyvää kahvia.

Peliarvostelu: Ratchet & Clank (PS4)

Ratchet & Clank

Aukko sivistyksessäni on vihdoin paikattu

Jokunen viikko takaperin tahkosin läpi Playstation 4:llä viime kuukauden Plus-pelinä jaetun Ratchet & Clankin. Kyseessä on Insomniac Gamesin kehittämä ja Sony Computer Entertainmentin julkaisema videopeli vuodelta 2016 joka edustaa tyyliltään kolmiulotteista tasohyppelyä ja räiskintää. Peli on Playstation eksklusiivi.

Itselläni ei ollut nimeä lukuunottamatta minkäänlaista tietämystä tästä pelistä ennen kuin tätä aloitin pelaamaan joten täysin pystymetsästä kelkkaan tuli hypättyä. Tämä kannattaa ottaa huomioon mikäli arvostelussa on asioita jotka on itsestään selvyyksiä kaikille pelisarjan pidempiaikaisille faneille mutta ei kuitenkaan allekirjoittaneelle ja sen voi havaita tästä tekstistä.

Ratchet & Clank -pelisarjaa on tehty jo Playstation 2 -konsolin ajoista asti joten mistään aivan tuoreesta pelisarjasta ei siis ole kyse. Ensimmäinen osa, samaa Ratchet & Clank -nimeä kantava peli julkaistiin Playstation 2 -alustalle jo vuonna 2002. Vuoden 2016 versio samalla nimellä onkin jonkin sorttinen remake alkuperäisestä pelistä. Koska en tätä alkuperäistä osaa ole itse pelannut lähtee tämä arvostelu täysin puhtaalta pöydältä eli siitä millainen peli nykyään on eikä siitä millainen se on verrattuna sarjan aiempiin osiin.

Sankarit sodassa

Maailman värikkyys ja tunnelma toi mieleen Nintendomaiset vivahteet

Pelin protagonistina nähdään mekaanikkona toimiva Ratchet joka haaveilee urasta Galaksin vartijana. Tarinan aikana hänelle aukeneekin tilaisuus pestiin ja pian hän saakin olla pysäyttämässä ilkeän diktaattorin katalia juonia planeettojen tuhoksi.

Onneksi Ratchet ei joudu sankarilliseen tehtävään aivan yksin vaan hänen matkaansa löytyy seuraksi Clank, robotti joka valitettavasti sattuu olemaan tuotantolinjansa vikakappale. Yhteistuumin he kuitenkin selviävät vaikeistakin paikoista käyttäen terävää älyään ja matkan varrella laajentuvaa kiitettävän kokoista asearsenaaliaan.

Tarinansa osalta Rachet & Clank on viihdyttävää ja rentoa käsikirjoitusta vaikkakin hyvin perinteistä ja ennalta arvattavaa supersankaritarinaa missä täysin puskista löytynyt tavis löytää sankarillisen puolensa, ottaa ohjat käsiinsä ja pelastaa joko ihmisiä, planeettoja tai vielä eeppisemmäksi mennessään kokonaisen universumin. Tämänkaltaisessa pelissä tämä kuitenkin toimi itselleni hyvin.

Huumorin kukka kaunein kukka

Herra Zurkon on mieleepainuva apuri

Aloittaeni pelaamista en suoraan sanoen tiennyt mitä odottaa mutta onneksi tieto siitä mitä tuleman pitää aukeaa pelaajalle hyvin nopeasti jo alkumetrien aikana. Tulossa on hilpeätunnelmaista räiskintää ja tasohyppelyä pienillä puzzleilulla höystettynä pirteän värikkäässä maailmassa.

Pelaamisen aikana nähdyistä maailmoista syntyi melkeinpä tuntuma että taiteilijoiden väripalettia on oltu ostamassa samoista kaupoista kuin mistä monen Nintendo-konsoleiden ekslusiivisten pelien pelimaailman kehittäjätkin sillä eeppistä väritykitystä tarjoillaan pelaajaan verkkokalvoille oikein urakalla. Pidin tästä.

Pelillisesti kaiken tarvittavan oppii matkan aikana, kontrollit ovat suhteellisen nopeasti opittavat vaikkakin useita hutilyöntejä tuli tehtyä matkan varrella aseistusta valitessa. Yleisesti ottaen peruspilarit on nätisti kasassa.

Avaruus on värikäs

Pirtsakan maailmansa lisäksi pelissä on paljon humoristisia piirteitä jotka toimivat lapsille ja lapsenmielisille. Monessa mielessä pelistä tulee fiilis että se on suunnattu enemmän kohtalaisen nuorille sillä tematiikka on niin överiä että ainakin itselleni lapsena sellaiset jutut upposi täysin.

Onneksi aivan turhan aikuiseksi en ole vielä päässyt kasvamaan ja överit asearsenaalit, Herra Zurkonin repliikit ja muu tarina jaksaa viihdyttää yhä. Vai mitä muuta voisi ajatella apurista Herra Zurkonista joka saapuu paikalle lahtaamaan väkeä toistaen kylmän lakoniseen sävyyn yliampuvia repliikkejään tyyliin “Herra Zurkon soittaa tuskan sinfoniaa!”, “Sinä olet sairaus ja Herra Zurkon on lääke.” tai “Herra Zurkon antaa sinulle… Kärsimysnäytelmän!”?

Erinomainen peli

Clankillakin päästiin pelaamaan ja tekemään pienimuotoisia puzzleja

Peli onnistuu hyvin niin pelimekaniikoiltaan, tarinaltaan kuin huumoriltaankin. Kokonaisuutena myös vaikeusaste on hyvin mitoitettu vaikkakin loppuvihollinen tuntui suhteessa selkeästi vaikeammalta yleiseen vaikeustasoon nähden ja kuolemaa tuli koettua hyvin monet kerrat. Eipä siinä, on hyvä että peleissä on bossfighteissä haastettakin eikä peli mene läpijuoksuksi.

Kiitosta pelille annan aseiden kehittämisestä sekä edes hieman aivonystyröitä haastavista puzzleista. Puzzlet olivat sopivia eikä niihin jäänyt junnaamaan mutta kuitenkin niissä piti hieman pysähtyä pohtimaan.

Ratchet & Clank vuoden 2016 versio on erinomainen ja viihdyttävä peli jolle kannattaa antaa ainakin mahdollisuus.

Arvosana: 9/10