Leffalauantai: Le scaphandre et le papillon (Perhonen lasikuvussa)

Jean-Do (Mathieu Amalric) kommunikoimassa

Julian Schnabelin kolmas elokuvaohjaus Le scaphandre et le papillion (IMDB) vuodelta 2007 on puhutteleva elokuva josta katsojalleen välittyy ylistyslaulu elämän kauneudelle. Elokuva tunnetaan englanniksi nimellä The Diving Bell And The Butterfly ja suomalaisittain teoksen löytää nimellä Perhonen lasikuvussa.

Elokuvassa 43-vuotias Ellen päätoimittaja Jean-Dominique Bauby joka Jean Do nimellä tullaan tuntemaan (Mathieu Amalric) herää aivoinfarktin jälkeen sairaalasta vailla mahdollisuutta puhua tai liikuttaa raajojaan. Pian hänelle selkenee tilanteensa vakavuus ja se että ainoat asiat jotka hänellä ruumiissaan toimii ovat silmät ja aivotoiminta. Pian toinen silmistäkin joudutaan ompelemaan umpeen ja hän jää ainoastaan yhden avonaisen silmänsä kanssa kokemaan itsensä ulkopuoleista maailmaa.

Jean saa avustajikseen Marien (Olatz López Garmendia) sekä Henrietten (Marie-Josée Croze) jotka auttavat häntä kuntoutusprosessissa. Puheterapeuttina toimiva Henriette alkaa kommunikoimaan hänen kanssaan kirjaimia luettelemalla jolloin oikean kirjaimen kohdalla Jean räpäyttää silmäänsä ja sitä kautta saa sisäisen maailmansa äänen kerrottua ulkopuolelleen. Marie sitä vastoin toimii Jeanin fysioterapeuttina ja pyrkii opettamaan hänelle kielen heiluttamista, kasvojen lihasten liikuttamista ja muita perusasioita.

Kuvauksellisesti monin paikoin nähtiin elokuvaa Jean Don silmin

Tarinaan mahtuu myös entinen vaimo ja lastensa äiti Céline (Emmanuelle Seigner), rakastajatar Inés (Agathe de La Fontaine) sekä muita elämän varrella mukana olleita ihmisiä. Kiinnostavampaa kuin varsinaiset nähtävät henkilöt ovat heidän vaikutuksensa Jean Don sisäisessä maailmassa, kaikissa muistoissa sekä haaveissa joihin he tulevat mukaan. Muistot ja haaveet ovat tie maailmaan jossa kaikki on mahdollista, siihen maailmaan missä Jean on vapaa omaan ruumiinsa asettamasta vankilasta josta saa kosketuksen ulkopuolelleen ainoastaan silmänsä välityksellä avustajalleen kommunikoiden.

Perhonen lasikuvussa on tarinallisesti liikuttava, vahva ja ajatuksia herättävä elokuva mikä ravistelee katsojaansa näkemään maailman toisenlaisin silmin. Itsestäänselvyydet eivät enää ole itsestäänselvyyksiä, sanat jotka ovat jääneet sanomatta jäävät yhä sanomattomiksi eikä tekemättömät teot tule tehdyiksi. On vain aika ja hetki jossa vuorovaikutus jää ainoastaan sisäiseksi ääneksi vailla kuulijaa.

Elokuva ei ole ainoastaan puhutteleva tarinansa osalta sillä se onnistuu myös teknisellä toteutuksellaan tukemaan kertomaansa viestiä. Välillä maailmaa nähdään Jeanin silmän kautta joka luo syvempää ulottuvuutta protagonistin sisäiseen sielunmaisemaan, välillä kuvataan hänen ajatuksissa nähtävää haaveilua ja välillä irtaudutaan täysin hänen sisäisestä maailmasta takaisin katsomaan tilannetta ulkopuolisen perspektiivistä käsin. Siihen mikä tilanne on, ei siihen miltä se kokijastaan tuntuu.

Jeanin isä Papinou (Max von Sydow)

Näyttelytyö on toimivaa tasoa ja henkilöiden tunnereaktiot välittyvät luonnollisen tuntuisesti katsojalle. Käydyt dialogit ja Jean pään sisäinen monologi ovat uskottavaa tasoa eikä kohtauksista synny teennäistä tuntua missään vaiheessa.

Elokuva on saanut tunnustusta myös Cannesin filmifestivaalilla voittamalla vuonna 2007 parhaan ohjauksen palkinnon ja samaisesta syystä voitto on irronnut myös Golden Globessa.

Kokonaisuutena tositapahtumiin pohjaava Le scaphandre et le papillon on kaunis elämältä tuntuva elokuva jossa pysähdytään ihmisyyden perusasioiden äärelle kohtaamaan maailma toisenlaisin silmin.

Arvosana: 8/10 (IMDB: 8,0/10)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *