Leffalauantai: Non-Stop

Bill Marksin roolissa nähdään Liaam Neeson

Jaume Collet-Serran ohjaama Non-Stop (IMDB) vuodelta 2014 on toimintatrilleri jonka pääosaroolissa nähdään mm. Batman Beginsistä tuttu Liam Neeson. Ohjaaja sitä vastoin oli itselleni täysin tuntematon tapaus ennen tätä elokuvaa eikä ihme sillä mieheltä löytyy kokemusta ohjaajana vasta kahdeksan elokuvan verran joista yksikään ei ole sellainen jonka olisin nähnyt (mm. House of Wax ja Unknown).

Tarina kertoo lentokonepoliisi Billistä (Liam Neeson) jonka työvuorolle sattuu kaappaustilanne missä kiristäjä uhkaa laittaa väkeä kylmäksi aina 20 minuutin välein mikäli hän ei saa haluamaansa rahasummaa tilille. Viestit tulevat suoraan suojattuun poliisin verkkoon joka tekee tapauksesta vielä mielenkiintoisemman. Juonikuvion kehittyessä eteenpäin ja nimien pyyhkiytymisestä pois elävien kirjoista alkavat tilanteet käymään lentokoneessa tukalammaksi ja epäiltyjen määrä säilyy korkeana ja potentiaalinen terroristi voi olla matkustajista kuka vain.

Dr. Fahim Nasirin roolissa on Omar Metwally

Non-Stop on hyvä esimerkki mielenkiintoisesti kirjoitetusta juonesta joka pitää mielenkiintoa yllä alusta loppuun asti antamalla katsojalle itselleenkin tilaa pohtia kuka mahtaa olla kaiken takana. Se heittelee täkyjä joihin on helppoa tarttua kiinni vain huomatakseen pian roikkuvansa väärässä koukussa yhtä epävarmana syyllisestä kuin tarinan sankarikin.

Ohjaukselliselta anniltaan elokuva on myös onnistunut. Siinä ei jäädä tarpeettoman paljoa selittelemään asioita ja focus pysyy tiukasti olennaisuuksissa. Se avaa tarpeeksi tärkeimpiä hahmoja ja antaa sävyjä heidän persoonille tulematta kuitenkaan varsinaisen päätarinan tielle.

Kokonaisuutena Non-Stop on omassa lajityypissään hyvä elokuva joka tarjoaa katsojalleen tilaa pohtia itsekin juonikäänteitä ilman että kaikkia vastauksia syötettään heti helposti lusikoitavassa muodossa.

Arvosana: 7/10 (IMDB: 7,0/10)

Perjantaipullo: Leffe Blonde

Leffe Blonde

Tämänviikkoisena perjantaipullona on Leffe Blonde joka on InBevin panimolta tuleva belgialainen ale (luostariolut). Alkoholia siitä löytyy 6,6 % ja katkeroita 16 EBU. Oluen ostin Tallinnan laivalta mutta näemmä Alkon valikoimastakin tuotetta löytyy suoraan hintaan 3,98 eur.

Oluen aukaistua ja lasiin kaadettua löytää selkeästi erottuvan tuoksun joka säilyy siemailun ajan hyvin oluen nauttijan seuralaisena. Tuoksu on vahva ja aromikas ja hieman hedelmäisen karamellimäinen.

Väri on omaan silmääni miellyttävä. Tuoppiin kaadettaessa olut vaahtoaa maltillisesti mutta ei mitenkään mahdottomasti, käytännössä tuoppiin saa sisällön huljautettua rivakallakin tahdilla ilman että kärsimätönkään kaataja joutuu turhautumaan vaahdon määrään. Vaahto ei kovin kauaa säily paksuna ja nopeasti vaahto on pinnalla enää ohuena muistona.

Suutuntuma on puolitäyteläinen ja raikas, maku on hieman siirappimainen ja banaaninen sekä kohtalaisen makea. Jälkimaku jättää hieman pistävyyttä makuaisteihin.

Kokonaisuutena Leffe Blonde on yksittäisenä pullona nautittuna juomakelpoinen olut jossa on erottuva ja omalaatuinen maku. Kuitenkin oluen makeus on sen verran voimakas ja hennosti esiin nouseva jälkimaun kirpeys käy sen verran tuntuvaksi että kahta tällaista ei kovin helposti peräkkäin siemaile.

Musiikiksi sopii kepeä musiikki, esimerkiksi Ed Sheeran – Perfect tai The Chainsmokers – Everybody hates me.