Vaihteen vuoksi urheilua

Myllypuron liikuntahallilla

Eilen työterveyshoitajan kanssa jutustellessa tuli puheeksi liikunta ja se että itseäni kiinnostaa lähinnä juoksu mutta yleensä ongelmana on ollut että ulkona liikkuessa tulee lähes aina vain kipeäksi kun kylmä ilma käy henkeen. Häneltä sain kuulla että Myllypurolla on halli jossa on edullista käydä pyöriskelemässä ja sinne pääsee kaiken lisäksi varsin kätevästi metrolla.

Sopivasti olin viime viikonloppuna uudet lenkkarit ja collegepöksyt hankkinut joten tänään sitten otin itseäni niskasta kiinni ja lähdin katsastamaan millainen mesta kyseessä mahtaa olla. Samalla tuli ensimmäistä kertaa koetettua millaiset nuo Niket mahtaa olla käytössä.

Hallille pääsi varsin helposti myös Vantaalta, eli käytännössä ensin junalla Malmille ja siitä sitten vaihdoin bussiin joka tuli suoraan hallin viereen. Aikani etsin mistä löydän oikean paikan ja neuvoa kysyttyäni sain neuvot missä on kassat ja pukuhuoneet. Hintaa oli kertakäynnillä vain 3,50 euroa joten hinta ei ainakaan päätä huimaa. Samoin myynnissä on 10 kerran lippuja 28 eurolla joten jos enemmänkin tätä innostuu harrastamaan voi suoraan hommata tuollaisenkin.

Uudet lenkkarit

Koska vuosiin en ole hölkkää tai juoksua harrastanut otin varsin kevyesti. Heitin ensin kilometrin hölkkäämällä, sen jälkeen kävelin kilometrin ja siitä vielä yhden kilometrin heitin hölkäten. Tämän jälkeen makailin aikani radan laidalla ja kävin kerran tai kahdesti kevyesti kävellen vielä ringin heittämässä.

Tämä oli varsin mukava kokemus ja juuri sellainen mikä lajina tuntuu sopivalta – se ei tarvitse erikoisempia varusteita, se on simppeli päästä alkuun ja ei tarvitse liikaa keskittyä kun voi vain olla ja pyöriä menemään. Tietenkin ne ketkä harrastavat juoksua varmasti tekevät tämän paljon paremmin ja ammattimaisemmin, eli miettivät hengitystä tai askeleita tai mitä ikinä, mutta itselle riittää että pääsee vain harrastamaan jotain sellaista mikä tuntuu mielekkäältä.

Aikaa tuohon kolmen kilometrin rupeamaan kului 21 minuuttia joten siitä saa hyvin käsityksen että ei kovin kovalla tahdilla tullut rinkiä heitettyä. Yhtä kaikki, jostain se on aina aloitettava.

Kokeilussa: Bellarom French blend -kahvi

Vantaan Koivulylän LIDL:ssä pyörähtäessäni matkaan tarttui vaihteen vuoksi taas uutta kahvia josta en ole tänne blogiin aikaisemmin kirjoittanut. Kahvi jota ostin on Bellarom French blend ja sitä myydään 227 g pusseissa. Bellaromin French blend on 100 % arabica-pavuista jauhettua.

Vahvuudeksi on laitettu medium 4. Kuitenkin makunsa puolesta tämä on selkeästi hyvinkin tummaa kahvia ja mikäli vaaleampia kahveja on tottunut juomaan voi olla että tämä ei erityisesti viehätä.

Omaan makuuni tämä kuitenkin toimii varsin hyvin. Se on tummapaahtoista ja pehmeää kahvia jossa on luonnetta maussa. Jälkimaku on ehkä hieman kitkerä mutta ei kuitenkaan häiritsevä. Kuitenkin maku on sellainen että mieluusti ottaa lasillisen raikasta vettä tämän jälkeen. Kokeilemisen arvoinen kahvi tummien kahvien ystäville.

Musamaanantai: Britney Spears – oops!…I did it again

Musamaanantain tämän kertaisena levynä toimii Britney Spearsin levy oops!…I did it again joka on itselleni tärkeä levy sillä se on myös ensimmäinen uutena täydellä hintaa ostamani CD-levy. Ostin levyn Joensuusta jo nyt edesmennestä Anttilasta (Jonnet ei muista!). Muistan vielä kuinka ensimmäisillä kuuntelukerroilla luulin että levyssä on jotain vikaa kun soundi ensimmäisessä kappaleessa särkee paikoitellen ja kävinpä sitä myyjältäkin kysymässä että onkohan tässä jotain vikaa, heh.

Levy on Britneyn toinen julkaistu studioalbumi ja se julkaistiin vuonna 2000, eli ennen tätä oli julkaistu ainoastaan …bayby one more time vuonna 1999. Levy jatkaa musiikillisesti vahvasti samoilla linjoilla Britneyn ensimmäisen albumin kanssa vaikka toki muutoksen suuntia on jo selkeästi havaittavissa rockahtavampien elementtien lisääntymisessä ja aikuismaisemman suunnan hakiessa muotoaan.

Kappaleet ovat pääpiirteittäin häpeilemättömän tarttuvaa poppia josta on helppoa löytää vielä vivahteita tuolloin vielä jollain muotoa päätään pinnalla pitäneen Eurodancen tyylisuuntaan. Kappalelistalta löytyy myös hitaampia veisuja kuten Where are you now, When your eyes say it, Girl in the mirror, Dear diary sekä Don’t let me be the last to know.

Albumille mahtuu monia hittibiisejä joilta tuskin monikaan on päässyt välttymään. Tunnetuimmat kappaleet varmaankin tältä levyltä ovat Oops! I did it again, Stronger sekä Lucky. Myös Don’t let me be the last to konw voi olla useammallekin tuttu ainakin siksi että se on sinkkulohkaisuna pyörinyt aikoinaan radioissa, mutta oman fiilispohjaisen tuntuman mukaan kyseessä on suurelle yleisölle vähemmän tunnettu ralli verrattuna näihin kolmeen muuhun sinkkukappaleeseen.

Levyn julkaisusta on nyt kulunut jo 18 vuotta mutta ilahduttavasti tämä levy iskee itselleni yhä. Kappeleiden soidessa lähtee helposti laulamaan ralleja mukana ja antaa rytmin viedä mennessään. Vaikka levyssä on paikoitellen havaittavissa nuoruuden korniuttakin on tämä silti levy joka on kestänyt ajan hampaan puremista todella hyvin.

Heitetään tähän loppuun vielä YouTubesta levyn sinkkukappaleista nimikkoraita.

Salaliittosunnuntai: Reptiliaanit eli liskoihmiset

VAROITUS! Mikäli olet kovin herkkäuskoinen tai mikäli medialukutaito ja lähdekritiikki eivät kuulu vahvuuksiisi on mahdollista että tämä ja muut potentiaalisesti tulevat salaliittosunnuntai-postaukset eivät ole sinua varten! Sisältö saattaa aiheuttaa ahdistusta mikäli näitä juttuja on taipumus lähteä pitämään kritiikittömästi totena!

Lyhyesti

Reptiliaanit eli liskoihmiset on salaliittoteoria jonka mukaan on olemassa liskon kaltaisia ihmisen muodossa kulkevia avaruusolentoja. Teorian mukaan liskoihmiset voivat ottaa ihmisen muodon ja käyttäytyä kuin ihmiset ja siten soluttautua maan asukkaiden joukkoon. Osissa teorioissa uskotaan myös siihen että liskoihmiset ovat merkittävissä yhteiskunnallisissa asemissa olevissa viroissa olevia henkilöitä ja siten vaikuttamassa ihmiskunnassa asioiden kulkuun.

Wikipedian mukaan tarina liskoihmisistä perustuu kirjailija Robert E. Howardin novelliin Varjojen valtakunta jonka innoittajana on ollut teosofiaan kuuluva uskomus maailmaa aiemmin hallinneista roduista. Kuitenkin suuremman yleisön tietoisuuteen liskoihmiset on luultavasti tulleet tunnetun salaliittoteoreetikko David Icken kautta joka toi uskomuksen liskoihmisistä tietoisuuteen 1990-luvulla.

Reptiliaaniteoria on saanut kohtalaisen paljon jalansijaa ja esimerkiksi monia julkisuuden henkilöitä epäillään näissä piireissä liskoihmisiksi. Esimerkiksi Facebookin perustajalta Mark Zuckerbergiltä on suoraan myös kysytty onko hän liskoihminen ja YouTube tarjoaa suuret määrät videoita reptiliaaneista ja teorioista siitä ketkä kaikki näitä mahtavat olla.

Mytologiat ja uskonnot

Yksi kiehtova piirre reptiliaanitarinoissa on niiden flirttailu mytologian ja uskontojen suuntaan. Monissa mytologian tarinoissa on havaittavissa yhdistäviä piirteitä reptiliaaneihin sillä niissä kerrotaan esim. ihmisestä joka on puoliksi käärme. Yksi tällainen on esimerkiksi Ateenan ja Attikan ensimmäinen kuningas ja sen kulttuurin perustaja Kekropos I. Wikipdiasta löytyy pidempääkin listaa eri mytologioista joissa on reptiliaani-ihmisiä.

Omat ajatukset

Vaikka reptiliaanit on teoriana varsin mielenkiintoinen en usko sen paikkaansapitävyyteen ainakaan sellaisessa muodossa kuin se esitetään. Pidän mahdollisena että avaruudessa on olemassa muitakin olentoja ja lajeja kuin vain ihmisiä sillä avaruus on suhteellisen suuri – ainakin mikäli siitä kerrotut jutut pitävät paikkaansa. Tätä taustaa vasten peilaten tuntuisi epätodennäköiseltä etteikö avaruuteen mahtuisi myös muita älyllisiä rotuja.

Liskoihmiset itsenäisenä rotuna voi olla mahdollinen, mutta maan päällä elävät muotoaan muuttavat olennot tuntuvat omaan maailmankatsomukseeni turhan lennokkailta teorioilta.

Lähteet:
[1]: https://fi.wikipedia.org/wiki/Liskoihmiset
[2]: https://en.wikipedia.org/wiki/Reptilians
[3]: https://fi.wikipedia.org/wiki/Kekrops_I
[4]: http://www.annunaki.org/who-are-the-reptilians/
[5]: https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_reptilian_humanoids

Leffalauantai: Alien vs. Predator

Alien

AVP: Alien vs. Predator on vuonna 2004 julkaistu Science fiction -elokuva jonka on ohjannut myös Pompeiista tuttu Paul W.S. Anderson. Pääosarooleissa nähdään Sanaa Lathan, Raoul Bova sekä Lance Henriksen.

Elokuvan tarinassa Charles Weyland (Lance Henriksen) kerää eri alojen parhaat ammattilaiset yhden katon alle ja kertoo heille jäätikön alta löytyneestä pyramidista. Retkikunta lähtee paikan päälle katsomaan kuinka he pääsisivät jäätikön läpi tutkimaan pyramidia jossa on vivahteita useiden eri kulttuurien arkkitehtuurista. Paikan päälle saavuttua he saavat huomata että jäätikön läpi on jostakin ilmestynyt jättikokoinen tunneli jota pitkin he pääsevät suoraan pyramidin luo. He laskeutuvat alas pyramidille ja menevät sen sisälle tutkimaan paikkoja vain havaitakseen pian että he eivät ole yksin vaan pyramidin sisältä löytyy myös muutakin elämää.

Matkan varrella pyramidissa vastaan tulee alieneita ja predatoreja, metsästäjiä jotka taistelevat paikalla olevia alieneita vastaan. Samoin selviää että predatorit tulevat aina sadan vuoden välein paikan päälle ottamaan mittaa alieneista osana jonkinlaista taisteluharjoitustaan ja miehuuskoettaan. Predatorit käyttävät ihmisiä uhreina joissa alienit pääsevät syntymään jotta uusia taisteluita varten on aina uusia alieneita teurastettavana joten pian käydään eloonjäämistaistelua missä alienit eivät ole ainoa uhka hengissä säilymisen kannalta.

Alexa (Sanaa Lathan)

Tarinansa osalta Alien vs. Predator on suhteellisen mitäänsanomaton mutta kuitenkin sellainen että se edes jollain tapaa ajaa asiansa. Tarina ei varsinaisesti herätä mielenkiintoa, henkilöhahmot ovat todella tylsiä ja persoonattomia tusinahahmoja joista ei saa minkäänlaista otetta ja monin paikoin juonen kliseisyys lähentelee puuduttavaa korniutta. Esimerkkinä tällaisesta on ryhmän oppaana toimivan Alexan antama sääntö että kukaan ei liiku missään vaiheessa yksin. Kuten arvata saattaa joukkoon mahtuu aina vähintään se yksi vatipää jolle yksinkertaisten sääntöjen noudattaminen haastavissakin olosuhteissa tuottaa yllättäviä haasteita.

Onneksi tästä elokuvasta löytyy kuitenkin parempiakin puolia kuin sen tarina tai henkilöhahmot. Elokuva on ohjauksellisesti toimiva, sen visuaalinen puoli on miellyttävää katsottavaa, äänipuoli on kunnossa ja teknisesti elokuvasta ei löydä pahaa sanottavaa muutamia yksittäisiä kohtauksia lukuunottamatta jotka tarpeettoman nopeiden leikkauksien vuoksi hajottaa katsojalta tilanteen sen hetkisen kokonaiskuvan. Tästä huolimatta visuaalinen anti on Alien vs. Predatorin parasta antia. Valaistuksen käyttö on tarinaa tukevaa ja sopivan tunnelmallista, kuvakulmat on toimivia ja kaikki muutkin peruselementit on ohjaajalla hyvin hallussa.

Harmillisesti kaikista hyvistä puolistakin huolimatta elokuva jää lajityypissään keskinkertaisten tai hieman siitä huonompien elokuvien kategoriaan. Siinä ei ole sitä imua eikä jännitystä mitä siltä kaipaisi eikä tasapaksujen henkilöhahmojen elämä ja kuolema liikuta millään muotoa.

Arvosana: 4/10 (IMDB: 5,6/10)