Kokeilussa: PS2 To HDMI Converter (Model G300)

PS2 To HDMI Converter on pienikokoinen adapteri jolla saa PS2:n nimensä mukaisesti HDMI-liitäntään

TL;DR – Hyvä ja toimiva adapteri jossa USB-virran johto on typerästi samalla puolella kuin Playstation 2 Slim -pelikonsolin virtajohto. Tämä vaatii hieman asettelua että molemmat saa yhtä aikaa fiksusti kiinni. Huonoa on myös se että laite tarvitsee erillisen USB-virran ainakin joissain Slim-konsoleissa vaikka takakannen tekstistä voisi toisenlaisen mielikuvan saadakin. Omassa Slim-mallissa USB:stä tuleva virta ei auttanut ja jouduin ottamaan USB-virran muualta. Kokonaisuutena silti alkuvaikeuksien jälkeen toimiva kapistus.

Viime perjantaina olin pitkästä aikaa omalla toimistolla käymässä joten siinä samalla sitten töiden jälkeen tuli lähdettyä käymään Kampin ostarilla sijaitsevassa Konsolinetissä. Olin aikaisemmin netistä katsellut että heillä sattuisi olemaan hyllyssä PS2 to HDMI -adapteria eli suomeksi sanoen pulikkaa jolla pleikkari kakkosen saa kiinni nykyaikaisiin televisioihin käyttäen HDMI-liitäntää.

Kävin sitten moisen härpättimen ostamassa ja sellainen irtosi 29,90 eur hintaan. Nykyisissä televisioissa ei oikein tuppaa olemaan muita liitäntöjä kuin HDMI joten vaihtoehdot millä Playstation 2 -konsolin saa kiinni on suhteellisen vähän. Yleisimmät vaihtoehdot taitavat olla joko tällainen adapteri tai erilaisia liitäntöjä sisältävä upscaler esim. Framemeister.

Parasta mahdollista kuvanlaatua haluaville Framemeister taitaa olla se “The Juttu” mutta koska näiden saatavuus Suomesta on heikko (lue: ei saa muuta kuin tilaamalla ulkomailta) ja koska halusin päästä pelaamaan tarpeeksi hyvällä kuvanlaadulla nyt eikä potentiaalisesti kaukaisessa tulevaisuudessa päädyin koettamaan tätä adapteria – etenkin kun se löytyi suoraan hyllytavarana.

Pulikka on pienikokoinen

Paketti auki, unboxing-kuvat kehiin ja sen jälkeen kaivamaan Playstation 2 kaapista. Itselläni Playstation 2 -konsoleita on 3 kappaletta joista kaksi on ehjää ja yksi on rikki. Ehjistä löytyy “slim”-malli sekä “fat” joista mieluiten toki käytän Slim-mallia pienen tilankulutuksen ja tyylikkäämmän ulkoasun vuoksi.

Adapteri menee kiinni pleikkari 2:n videoulostulon liitäntään ja siihen tökätään sitten kiinni HDMI-kaapeli joka survaistaan televisioon. Niin ja tietenkin myös USB-kaapeli jota ei alussa tajua laittaa kiinni ja jonka muutaman ärräpään sekä googlaamisen jälkeen löytää paketista ja tajuaa että “Ahaa, tällainenkin siis pitää olla kiinni”.

Alussa pistin siis kiinni pelkän pulikan ja siihen johdot ilman USB-virtaa. Televisio päälle, pleikkari päälle ja mustaa ruutua ja infoa siitä että HDMI:stä ei tule signaalia. Tässä vaiheessa olettamukseni oli että Playstation 2:n asetuksista väriavaruus on vain väärä ja se täytyy vaihtaa sillä olin aikaisemmin käyttänyt tätä komponenttikaapelilla vanhemmassa televisiossa.

EI NÄIN! Kuvasta puuttuu USB-virta pulikalle.

Koska en nähnyt kuvaa mitä näytöllä tapahtuu piti tämä valikkoräpeltäminen tehdä sokkona. Netistä löytyi onneksi tietoa monesko valikon kohta on missä löytyy kyseinen väriavaruuden säätö. Alas – X – Alas – Alas – Alas – X – Vasen – X. Ei mitään. Muutamia kertoja buuttailin konsolia ja koetin uudestaan mutta ei niin mitään. Tämän jälkeen menin hakemaan vanhan 23″ television toisesta huoneesta ja virittelin sen olohuoneen lattialle pistin pleikkarin kiinni siihen komponenttikaapeleilla ja sen jälkeen kävin vaihtamassa väriavaruuden RGB:ksi.

Koetin sokkona ollessa tehdä tätä operaatiota parilla eri ohjaimella koska muistin että jotkut ohjaimet on rikkinäisiä. Kuinka ollakaan konsolissa oli sillä hetkellä kiinni ohjain jossa nappi X ei toiminut lainkaan. Heh. Ei ihme siis että ei päässyt oikeaan valikon kohtaan kun pyörin koko ajan vain alkuvalikossa.

Kun olin saanut vanhalla televisiolla vaihdettua väriavaruuden kohdalleen oli aika taas heittää komponenttikaapelit mäkeen ja laittaa HDMI-adapteri paikalleen. Konsolin uudelleenkäynnistys tuotti jälleen mustaa ruutua HDMI:n kautta. Useampaan kertaan koetin että adapteri on kunnolla kiinni ja että HDMI-johtokin on kunnolla kiinni mutta ei silti mitään kuvaa tullut televisioon. Koetin myös toista HDMI-kaapelia kaiken varmuuden vuoksi mutta ruutu oli ja pysyi pimeänä.

No power adaptor, no messy cords – just one HDMI cable. O’rly? Fuck that, laite tarvitsi silti USB-virran ainakin omassa PS2 Slim -konsolissa.

Tässä vaiheessa sitten netistä etsin YouTubesta videoita ihmisten revieweistä ja vastaavista kun etsin tietoa mustasta ruudusta ko. adapterin kanssa. Siinä huomasin että jollain janarilla oli kiinni laitteessa USB-johto. USB-johto! Mitä ihmettä. Paketin takakannen kuvassa ei ollut mitään havainnollistavaa kuvaa että tällaista pitäisi olla paikallaan. Myös takakannen kuvaus jossa mainitaan “just one HDMI cable” antoi käsityksen että eipä tässä sen suurempia ihmeitä tarvita. No eipä siinä mitään, keittiössä kävin etsimässä paketin ja huomasin että paketissa oli mukana myös USB-johto. Otin USB-johdon muovista ja virittelin sen kiinni adapterista Playstation 2:n etupaneelin USB-liitäntään.

Uusi boottaus ja yhä mustaa ruutua. Sen jälkeen varmistamaan että USB-virta on varmasti kunnolla kiinni. Olihan se mutta kuvaa ei silti tullut. Seuraavana episodina taas komponenttikaapeleihin vaihto ja vanhaan televisioon konsoli kiinni jotta saan varmistettua jäihän näytön asetukset oikeaksi. Piti olevinaan ainakin olla joten jälleen johtojen vaihto-operaatio ja uutta yritystä.

Pian ajattelin että ehkäpä Slim-mallin USB ei vain anna tarpeeksi virtaa ja/tai ne liitännät on vain rikki. Virittelin USB-virran tälle adapterille sitten televisiotasossani olevasta Mac Ministä ja TADAAAA! Konsolin kuva tulee vihdoin televisioon!

USB-kaapeli oli tämän valkoisen muovin alla ovelasti piilossa enkä sitä tajunnut alussa etsiä

Pistin Flatout 2:n sisään ja nojauduin sohvalle parempaan asentoon testiepisodia varten. Samalla sammutin vanhan television lattialta häiritsemästä ja odottelin että peli latautuu. Mutta ei. Mustaa ruutua alkaa taas puskemaan. Siinä vaiheessa olin jo hieman ihmeissäni että mitäs nyt tapahtui, irtosiko kaapeli tai jotain vastaavaa. Taisin vielä käynnistellä konsolia uudelleen mutta vailla tulosta.

Vähän aikaa katselin mustaa ruutua kunnes havahduin huomaamaan että sammutin väärän television 😀 Vanha televisio oli yhä päällä lattialla mutta pääasiallinen televisio jossa konsoli oli kiinni oli sammuksissa. 😀

Tämän jälkeen oikea televisio takaisin päälle ja vanha televisio sammuksiin ja Flatout 2 tuli televisioruudulle juuri kuten sen odotinkin tulevan.

Testisetupin aikana oli aivan järkyttävä kaaos kun tavarat oli pitkin poikin

Vihdoin ja viimein kun adapterin olin saanut kiinni ja toimivana televisioon ja pääsin pelaamaan testinä Flatout 2:ta pääsin testaamaan varsinaista adapteria. Peli tarjosi itselleni 60 Hz taajuuttakin mutta jostain syystä sen kuva oli suttuinen ja hieman tärisevä omalla televisiollani joten paukuttelin menemään 50 Hz kuvataajuudella.

Peli näytti yllättävänkin hyvältä ja tarkalta siihen nähden mitä odotin. Kuvanlaatu oli positiivinen yllätys ainakin tässä pelissä, muita pelejä en ole vielä kerennyt koettamaan. Kuvan tarkkuus ja väritoisto oli sangen asiallinen jota tietenkään ei näy tästä blogin valokuvasta koska otin sen pimeässä huoneessa käsivaralla. Hetken pelailin Flatout 2:ta ja innostuin jopa aloittamaan kauden pelaamista siinä saman illan aikana.

Kokonaisuutena siis pulikka näyttää alkuvaikeuksien ja oman räpeltämisen jälkeen varsin toimivalta kapistukselta. Ainoat miinuspuolet on takakannen hämäävä teksti jossa ei mainita että laite tarvitsee erillisen USB-virran sekä se että USB-virran liitin on typerästi samalla puolella kuin PS2 Slim -mallin virtaliitin joten johtojen kanssa joutuu hieman vääntämään että molemmat saa paikalleen yhtä aikaa.

Toimiva palikka joka olisi kannattanut ostaa jo paljon aikaisemminkin niin olisin päässyt pelailemaan paremmalla televisiolla Pleikkari 2:n peleistä. Playstation 2 on yhä relevantti pelikonsoli myös vuonna 2018. 🙂

Salaliittosunnuntai: Jennifer’s Body

Megan Fox roolissaan Jenniferinä elokuvassa Jennifer’s Body

VAROITUS! Mikäli olet kovin herkkäuskoinen tai mikäli medialukutaito ja lähdekritiikki eivät kuulu vahvuuksiisi on mahdollista että tämä ja muut potentiaalisesti tulevat salaliittosunnuntai-postaukset eivät ole sinua varten! Sisältö saattaa aiheuttaa ahdistusta mikäli näitä juttuja on taipumus lähteä pitämään kritiikittömästi totena!

Jo jonkin aikaa mielessäni on kytenyt ajatus ruveta kirjoittamaan aina silloin tällöin tänne blogiin erilaisista salaliitoista, mytologioista, uskomuksista ja muista siihen suuntaan edes hieman kallellaan olevista asioista ja katsottuani elokuvan Jennifer’s body ja kirjoitettuani siitä arvostelun tänne blogiinkin sain vihdoin aikaiseksi ottaa härkää sarvista ja ruveta kirjoittamaan tämän aihepiirin asioista. Idea tähän syntyi törmätessäni jälleen erikoiseen salaliittoteoriaan joka pyörii kyseisen elokuvan ympärillä joten ajattelin jakaa sen myös tänne muillekin joita tämänkaltaiset aiheet kiinnostavat.

Salaliittosunnuntai-postauksia ei ole tarkoitus julkaista joka sunnuntai vaan aina silloin tällöin kun jaksan niistä kirjoitella. Postaukset eivät välttämättä edes liity salaliittoihin vaan ne voivat siis käsitellä mitä tahansa mytologiaa ja myyttiäkin.

Santa Marian yökerhon palo

Etsiessäni tietoja Jennifer’s bodystä satuin törmäämään Merovee-nimisen blogin postaukseen jossa käsiteltiin Jennifer’s Body -elokuvan ja vuonna 2013 Brasilian Santa Mariassa tapahtuneen yökerhon tulipalon välistä suhdetta. Yökerhon tulipalossa menehtyi tuolloin Ylen uutisen mukaan 233 ihmistä joten kyseessä on kohtalaisen merkittävä tapahtuma.

Elokuvassa baaari palaa maan tasalle

Meroveen blogipostauksen mukaan yhteneväisyyksiä tämän elokuvien tapahtumiin kuitenkin löytyy – Santa Maria kaupungin nimi on nimetty Neitsyt Marian mukaan ja elokuvassa Megan Foxin roolihahmo uhrataan sillä hänen uskotaan olevan neitsyt. Elokuvassa myös Megan Fox suutelee Amanda Seyfriediä ja suudelma on englanniksi kiss ja yökerho jossa tulipalo tapahtui oli nimeltään Kiss. Jennifer’s bodyssä baari palaa maan tasalle ja oikeassa elämässäkin yökerho paloi maan tasalle.

Yökerhon palon iltana paikalla oli Wikipedian artikkelin mukaan tarkoitus olla soittamassa kaksi bändiä, “Pimenta e seus comparsas” sekä “Gurizada Fandangueira” joista jälkimmäisen nimi Meroveen blogin kuulemien tietojen mukaan kääntyy muotoon Dancing guys tai Dancing death eli tanssivat miehet tai tanssiva kuolema. Jäin siihen käsitykseen että blogaajan mielestä ei kyseessä olisi sattuma vaan jotain muuta.

Aivopesua ja veriuhreja

Toisessa blogissa törmäsin myös ohimennen mainintaan tästä elokuvasta kun puhetta oli Megan Foxista ja yleisesti aivopesusta. Tässä elokuvassa kerrotaan kuinka Jenniferistä tulee rituaalin jälkeen succubus eli naispuoleinen miehiä viettelevä demoni. Kuitenkin tässä toisessa salaliittoteorioista kertovassa blogipostauksessa Pseudo-occult median blogin mukaan demonipossessio on vain mielenhallintaa ja/tai muuttuneen tietoisuuden tila.

Verta

Jennifer’s body -elokuvan julisteessa on myös lähikuva Megan Foxin kasvoista jossa hänellä on suupielissään verta. Blogaaja kehottaa lukijaa kiinnittämään huomionsa sen symboloimaan verenhimoon ja veren juontiin sekä kannibalismiin jotka ovat osa rituaaleja joita he harjoittavat. En ole täysin varma keihin blogaaja viittaa “heillä” – ilmeisesti aivopestyihin näyttelijöihin. Hän myös kirjoittaa että on 100 % varma että tässäkin elokuvassa tai julisteessa taustalla on agenda millä kaikki saadaan himoamaan verta.

Paljon melua tyhjästä

Lukiessa Merovee-blogin postausta on helppoa havaita kirjoittajalla hyvin suoraviivainen mutkat suoriksi -asenne ja tahtotila nähdä asioissa yhdistäviä tekijöitä silloinkin kun niitä ei ole. Toki on mahdollista että blogipostaus on puhdasta parodiaa sillä ajatuskulut ovat sen verran harhaisen oloiset että niitä voi jo epäillä parodiaksi. Kuitenkin sivua silmäillessä muutenkin tulee lähinnä mieleen että kirjoittaja todella uskoo asian olevan näin.

Pseudo-occult median blogipostaus ei suoraan tästä elokuvasta kirjoittanut niin paljoa ja ainoastaan ohimennen siitä mainitsi mutta kiintoisalla tavalla siinäkin on vedetty mutkia suoraksi aivan uskomattoman kyvykkäällä tavalla.

Kumpikaan salaliittoteoria ei saa allekirjoittaneelta kannatusta edes pienimuotoisesti sillä yhteydet ovat niin hatarat että en edes kovalla yrittämiselläkään saa näiden välille rakennettua ajatusten siltaa joita pitkin voisin vaeltaa näiden ajatusten luomalle salaliittojen saarille.

Kiintoisia (vaikkakin harhaisia) teorioita yhtä kaikki.

Leffalauantai: Jennifer’s body (Cheerleader helvetistä)

Needy (Amanda Seyfried) ja Jennifer (Megan Fox)

Jennifer’s Body (IMDB) on Karyn Kusaman ohjaama kauhuelokuva vuodelta 2009. Elokuvan pääroolissa Jenniferinä nähdään myös Transformer-elokuvista tuttu Megan Fox ja hänen ystävättärensä Needyn roolissa Amanda Seyfried joka on tunnettu mm. rooleistaan elokuvissa Dear John sekä Mean Girls.

Tarinassa Jennifer ja Needy lähtevät pieneen baariin katsomaan rokkikeikkaa joka saa hieman epäsuotuisia käänteitä koko paikan syttyessä palamaan. Bändin jäsenet houkuttelevat Jenniferin mukaansa keikka-autoon ja Needy palaa tapahtumista hieman poissa tolaltaan olevana takaisin kotiinsa. Kotona yksin ollessaan yöllä kuitenkin Jennifer tulee käymään Needyn kotiin mutta ei kuitenkaan täysin normaaleissa merkeissä sillä hän on verinen ja muutoinkin poikkeavan oloinen. Seuraana päivän koulussa hän on kuitenkin jälleen aivan normaali itsensä vailla mitään ihmeellisyyttä.

Veret lentävät pitkin seiniä

Vähitellen kylällä alkaa tapahtua epämääräisiä kuolemantapauksia ja Needy tajuaa että Jenniferissä ei ole kaikki aivan kohdallaan. Jennifer kertoo yöstään rokkibändin matkassa ja siitä kuinka hän on joutunut bändin toimittaman pimeän rituaalin uhriksi. Bändi on halunnut uhrata neitsyen jotta saavat vaihdossa menestystä ja kunniaa mutta valitettavasti neitseellisyyden puuttuessa rituaalin vaikutukset menevät pieleen ja Jenniferistä tuleekin keskiaikaisista mytologioista tuttu succubus eli miehiä viettelevä naispuoleinen demoni.

Juonensa osalta Jennifer’s body on keskinkertaista tasoa oleva filmi vailla sen suurempia ihmeellisyyksiä, mutta itselleni tämä toimi tällaisenaankin hyvin sillä pidän myyteistä ja kansantaruista mausteita käsikirjoitukseen ammentavista tematiikoista yleisellä tasolla.

Elokuvan visuaalinen ja tuotannollinen puoli on hyvin tavallista tasoa eikä se yllätä katsojaansa oikein minkään suhteen. Kamerakulmia käytetään lajityypille totutuilla tyyleillä ja myös leikkaukset ja siirtymät ajasta ja paikasta toiseen menevät hyväksi todetuilla tavoilla. Tämä ei toki ole huono asia sillä ennen kaikkea kyseessä on kuitenkin viihteellinen elokuva eikä taide-elokuva jonka pyrkimyksenä on rikkoa rajoja ja muovata lajityyppiään uudenlaiseen muottiin.

Neitsyen uhraus ei mene aivan putkeen

Vaikka näyttelijöiden roolisuoritukset ovatkin toimivaa tasoa ei henkilöhahmoissa ole persoonallisuutta joka saisi aikaan minkäänlaista tunnereaktiota. Hahmot jäävät kylmiksi ja etäisiksi tusinatuotteiksi joiden elämä liikuttaa yhtä paljon kuin heidän kuolemansakin – ei siis käytännössä lainkaan.

Kokonaisuutta ajatellen Jennifer’s body on keskinkertainen elokuva jonka katsoo kerran tai pari mutta se ei silti herätä kovin suuria tuntemuksia mihinkään suuntaan. Mytologiasta juoneensa vivahteita hakevan tematiikan ansiosta annan tälle kuitenkin pykälää paremman arvosanan kuin muutoin olisin antanut.

Arvosana: 6/10 (IMDB: 5,1/10)

Perjantaipullo: Nobelaner

Nobelaner on LIDL:in valikoiman perusbissejä

Tämänkertainen perjantaipullo on saksalainen Nobelaner lager joita myydään Suomessa LIDL-kaupoissa. Kyseessä on 4,5 vahvuinen kolmosolut. Oluesta löytyy kehnommanpuoleisesti tietoja netissä, mm. valmistajaa en netin syövereistä onnistunut kaivamaan saati sitten väriarvoja ja muita teknisempiä tietoja. Tästä jo pystyy helposti tekemään monenlaisia johtopäätöksiä oluen hienostuneesta makuelämyksestä ja elitistisen korkeasta laatutasosta 😉

Tölkin aukaistua ja sisältöä nuuhkiessa nenään puskee hieman epämieluisa tuoksu eikä tuoksu paremmaksi muutu tuopissa ollessaankaan. Ei se mikään maailman epämukavin tuoksultansa ole mutta ei se kuitenkaan myöskään herätä suuria maisteluhalujakaan.

Yllätyin kuinka kohtalaisen suurta Nobelanerin vaahtoavaisuus on. Maltillisesti sen tuoppiin saa kaadettua ilman että se ylitse kuohuaisi mutta kuitenkin vaahdon määrä oli hieman yllätys ennakko-olettamuksiini nähden. Vaahto on hattaramaista ja se on varsin mietoa maultaan. Varsinaisen oluen maku on kohtalaisen mieto, melkeinpä jopa hieman vetinen. Suutuntuma yleisesti ottaen on kohtalaisen pehmeä.

Maku on suhteellisen raikas mutta kuitenkin tarpeettoman hillitty ollakseen edes kesäterassin hitti. Tällaisessa muodossa kyseessä on suhteellisen tylsä ja mitäänsanomaton lager jota voi silloin tällöin ottaa mutta ei tätä varsinaisesti voi kehua mihinkään suuntaan. Tämä on niitä oluita joita kannetaan kotiin kun määrä voittaa laadun. Yksittäisinä tölkkeinä satunnaisesti nautittaessa kuitenkin välttävä olut.

Musiikkina tämän kanssa toimii ainakin Tessa Violet – Not over you sekä Mars Argo – Using you.

Ruokapaikat: Cafe il Mondo Dixi (Vantaa)

Hampurilaisateria Cafe il Mondo Dixin tyyliin

Tämänkertaisena ruokapaikkana on Vantaan Tikkurilassa kauppakeskus Dixissä sijaitseva Cafe il Mondo Dixi. Cafe il Mondoja on tätä kirjoittaessa heidän nettisivujen mukaan kolme, yksi Lahdessa kauppakeskus Karismassa, toinen Hämeenlinnassa kauppakeskus Goodmanissa ja lisäksi tämä Vantaalla Dixissä sijaitseva kahvila. Harmillisesti en heidän nettisivuiltaan löytänyt tietoa milloin ravintolat on perustettu tai sitä mikä näistä kolmesta ravintolasta on ollut ensimmäinen.

Tilaus oli suoraviivainen prosessi. Menin tiskille, kyselin hampurilaisateriaa jonka jälkeen sitten maksoin aterian, otin aterian hintaan kuuluvan limpparilasillisen ja menin pöytään istumaan ja odottamaan.

Hampurilainen lähempää kuvattuna

Ateria tuli pöytään noin kymmenessä minuutissa, hieman alle. Hampurilaisen lisäksi mukana oli ranskalaisia perunoita sekä jonkinlaista dippiä.

Ranskalaiset perunat maistuivat käytännössä samalle mille melkein missä tahansa muussakin ravintolassa jossa valikoimissa on hampurilaisateria. Perus hyvää tasoa siis ilman ihmeellisyyksiä. Suolaa oli maltilliset määrät. Dippi oli mukavan maukas lisuke eikä ketsuppia jäänyt kaipaamaan.

Varsinainen pääruoka eli täyslihahampurilainen oli sekin hyvää ja laadukasta tasoa. Pihvi oli omaan makuuni sopivan kypsää mutta ei lainkaan kuivaa, salaattia oli järkevässä suhteessa antamassa raikkautta ja monipuolisuutta ateriaan ja kastiketta oli tarpeeksi. BBQ-kastiketta oli välissä enemmän kuin mitä olen yleensä nähnyt mutta silti tolkulliset määrät.

Paikan tunnelma oli mukavan viihtyisä

Vaikka Cafe il Mondo sijaitseekin kauppakeskuksessa ei tämä onneksi luonut paikkaan epämukavaa tunnelmaa. Muita liikkeitä on lähistöllä ainoastaan muutamia joten paikka on sijainnistaan huolimatta yllättävänkin rauhaisa. Sisustus on miellyttävä ja tunnelma paikassa on viihtyisä. Henkilökunta oli ystävällistä eikä palvelustakaan löydä mitään valittamista.

Täyslihahampurilaisateria irtosi täällä hintaan 12,90 eur joten kyseessä on siis maltillisen hintatason paikka. Kokonaisuutena Dixin Cafe il Mondo oli positiivinen kokemus jonne voin hyvinkin kuvitella meneväni toisenkin kerran.