Leffalauantai: 9

9 (IMDB) on vuonna 2009 julkaistu animaatioelokuva joka on lajityypiltään toiminta/seikkailu. Elokuvan on ohjannut Shane Acker ja nuken numero 9:n ääninäyttelijänä toimii Elijah Wood.

Tarinansa osalta 9 kertoo kuinka koneet ja ihmiset ovat tuhonneet sodassa maailman jättäen jäljelle vain synkän ja lohduttoman ympäristön. Nukke jonka selkään on kirjoitettu numero 9 herää tällaisessa maailmassa ja lähtee tutkimaan ympäristöään ja pian hän löytää toisen kaltaisensa, numero 2:n joka kertoo hänelle maailman tilasta. Pian kuitenkin sotakone löytää heidät ja 2 jää vangiksi.

9 löytää pian muitakin numeroituja nukkeja joita hän saa hokuteltua mukaansa pelastusretkelle. Pelastusretken aikana 9 valitettavasti onnistuu herättämään robotin joka on vielä aikaisempiakin suurempi uhka ja nuket saavat haastavamman vastuksen.

9:n juoni on kohtalaisen mielenkiintoinen ja siitä on saatu luotua viihdyttävä animaatioelokuva jossa on mukana toivoa kaiken synkkyyden keskellä. Tarinankerronta on toimivaa ja taustoja avataan katsojalle sopivalla tahdilla kaiken muun ohella.

Erityisen paljon pidin 9:ssä sen visuaalisesta puolesta. Sen luoma maailma on synkkä ja pimeä ja tapa jolla se tuodaan esiin on visuaalisesti poikkeuksellisen tyylikäs. Tätä katsoessa hieman tuli Burtonmaiset vivahteet mieleen eikä se ole millään muotoa huono juttu.

Pidin tässä elokuvassa myös siitä kuinka sen luoma synkkä maailma on myös puhutteleva. Ihmisten liiallinen teknologian ihannointi yli terveiden rajojen yhdistettynä sotimiseen voi helposti johtaa sellaiseen tulevaisuuteen jota kukaan ei halua olla todistamassa.

Kokonaisuutena 9 on lajityypissään erinomainen elokuva joka kannattaa katsoa mikäli tummanpuhuvat animaatioelokuvat herättää mielenkiintoa.

Arvosana: 8/10 (IMDB: 7,1/10)

Leffalauantai: Alien vs. Predator

Alien

AVP: Alien vs. Predator on vuonna 2004 julkaistu Science fiction -elokuva jonka on ohjannut myös Pompeiista tuttu Paul W.S. Anderson. Pääosarooleissa nähdään Sanaa Lathan, Raoul Bova sekä Lance Henriksen.

Elokuvan tarinassa Charles Weyland (Lance Henriksen) kerää eri alojen parhaat ammattilaiset yhden katon alle ja kertoo heille jäätikön alta löytyneestä pyramidista. Retkikunta lähtee paikan päälle katsomaan kuinka he pääsisivät jäätikön läpi tutkimaan pyramidia jossa on vivahteita useiden eri kulttuurien arkkitehtuurista. Paikan päälle saavuttua he saavat huomata että jäätikön läpi on jostakin ilmestynyt jättikokoinen tunneli jota pitkin he pääsevät suoraan pyramidin luo. He laskeutuvat alas pyramidille ja menevät sen sisälle tutkimaan paikkoja vain havaitakseen pian että he eivät ole yksin vaan pyramidin sisältä löytyy myös muutakin elämää.

Matkan varrella pyramidissa vastaan tulee alieneita ja predatoreja, metsästäjiä jotka taistelevat paikalla olevia alieneita vastaan. Samoin selviää että predatorit tulevat aina sadan vuoden välein paikan päälle ottamaan mittaa alieneista osana jonkinlaista taisteluharjoitustaan ja miehuuskoettaan. Predatorit käyttävät ihmisiä uhreina joissa alienit pääsevät syntymään jotta uusia taisteluita varten on aina uusia alieneita teurastettavana joten pian käydään eloonjäämistaistelua missä alienit eivät ole ainoa uhka hengissä säilymisen kannalta.

Alexa (Sanaa Lathan)

Tarinansa osalta Alien vs. Predator on suhteellisen mitäänsanomaton mutta kuitenkin sellainen että se edes jollain tapaa ajaa asiansa. Tarina ei varsinaisesti herätä mielenkiintoa, henkilöhahmot ovat todella tylsiä ja persoonattomia tusinahahmoja joista ei saa minkäänlaista otetta ja monin paikoin juonen kliseisyys lähentelee puuduttavaa korniutta. Esimerkkinä tällaisesta on ryhmän oppaana toimivan Alexan antama sääntö että kukaan ei liiku missään vaiheessa yksin. Kuten arvata saattaa joukkoon mahtuu aina vähintään se yksi vatipää jolle yksinkertaisten sääntöjen noudattaminen haastavissakin olosuhteissa tuottaa yllättäviä haasteita.

Onneksi tästä elokuvasta löytyy kuitenkin parempiakin puolia kuin sen tarina tai henkilöhahmot. Elokuva on ohjauksellisesti toimiva, sen visuaalinen puoli on miellyttävää katsottavaa, äänipuoli on kunnossa ja teknisesti elokuvasta ei löydä pahaa sanottavaa muutamia yksittäisiä kohtauksia lukuunottamatta jotka tarpeettoman nopeiden leikkauksien vuoksi hajottaa katsojalta tilanteen sen hetkisen kokonaiskuvan. Tästä huolimatta visuaalinen anti on Alien vs. Predatorin parasta antia. Valaistuksen käyttö on tarinaa tukevaa ja sopivan tunnelmallista, kuvakulmat on toimivia ja kaikki muutkin peruselementit on ohjaajalla hyvin hallussa.

Harmillisesti kaikista hyvistä puolistakin huolimatta elokuva jää lajityypissään keskinkertaisten tai hieman siitä huonompien elokuvien kategoriaan. Siinä ei ole sitä imua eikä jännitystä mitä siltä kaipaisi eikä tasapaksujen henkilöhahmojen elämä ja kuolema liikuta millään muotoa.

Arvosana: 4/10 (IMDB: 5,6/10)

Leffalauantai: A history of violence

Tom Stall (Viggo Mortensen) ja Edie Stall (Maria Bello)

A history of violence (IMDB) on David Cronenbergin ohjaama draama/trilleri vuodelta 2005 jonka pääosissa nähdään Viggo Mortensen, Maria Bello sekä Ed Harris. Cronenbergin uran luultavasti tunnetuin elokuva History of Violencen lisäksi on kauhuelokuva The Fly (Kärpänen) vuodelta 1986.

Elokuva alkaa kohtauksella jossa kaksi miestä pistää muutaman henkilön kylmäksi pienellä huoltoasemalla jonka jälkeen he jatkavat epämääräistä matkaansa jonnekin mitä tarina ei kerro. Matkallaan he pysähtyvät toisessa pienessä kylässä olevaan kahvilaan jossa elokuvan päähenkilö Tom Stall on töissä. Miehet aikovat ryöstää paikan mutta rauhallisena ja tyynenä tunnettu Tom saa estettyä ryöstöaikeet tappaen molemmat rikolliset. Hänestä nousee tekonsa ansiosta kylällä pienimuotoinen sankari joka pelasti muut paikalla olleet.

Tomin sankariteko ei jää huomaamatta myöskään kauempana ja pian tapauksen jälkeen hänen luokseen kahvilaan saapuu muutama mies joista yksi kutsuu häntä nimellä Joey. Tom kiistää olevansa Joey mutta miehet eivät jätä häntä rauhaan ja pian Tomin perheen turvallisuus tuntuu uhatulta. Vähitellen Tom joutuu kohtaamaan taakse jättämänsä menneisyyden jonka olemassaolosta hänen perheensä saa tietää vasta tapahtumien eskaloiduttua jo niin pitkälle että paluuta menneeseen ei enää ole.

Edie (Maria Bello)

History of violence on monessa mielessä mielenkiintoinen elokuva. Sen tarina on toimivaa tasoa ja pitää yllä mielenkiintoa vaikkakin paikoitellen siinä oli ennalta-arvattavuutta mukana. Tästäkin huolimatta tarinan kehittyminen on mielenkiintoista seurattavaa joka etenee mukavan tiiviillä tahdilla jäämättä junnaamaan tarpettomasti yksityiskohtiin.

Tarinan lisäksi mielenkiintoiseksi elokuvan tekee henkilöhahmot ja heidän luonteensa. Tomilla ja Ediellä on kaksi lasta ja he elävät tavallista perhe-elämää aina siihen saakka kunnes Tomin historiasta selviää asioita jotka tulevat Edielle ja koko muulle perheelle täysin yllätyksenä. Kuinka paljon kiltissä perheenisässä ja aviomiehessä on sisällä pimeyttä jota muut eivät ole nähneet ja kuinka hän on pystynyt salaamaan menneisyytensä tapahtumat vuosikausia perheeltään? Kuka hän todellisuudessa edes on?

Vaikka kyseessä onkin elokuva, on Tom silti varsin mielenkiintoinen persoonana sillä se saa miettimään kuinka paljon todella tunnemme ihmisiä joita luulemme tuntevamme – kuinka paljon jokaisella meillä on historiaa jota muut eivät tiedä eivätkä heidän tarvitsekaan? Kuka ihminen lopulta edes on, sekö mitä me näemme, tunnemme ja tiedämme vaiko se joka hän on ollut ennen kuin olemme hänet tunteneet?

Jack (Ashton Holmes) kiusaajiensa keskellä

Elokuvassa näyttelytyö on toimivaa tasoa ja teknisestikin elokuva on hyvä. Sen ohjaustyö on laadukasta ja se erottuu tyyliltään edukseen elokuvien joukossa. Pidin myös siitä kuinka elokuvan värimaailma oli jätetty hyvin luonnollisen ja realistisen oloiseksi joka loi tarinalle sopivamman ilmapiirin sekä yleisesti pidin myös leikkauksien ja kameran käytön osalta tasapainoisesta tunnelmasta.

Vaikka History of violence onkin pääpiirteittäin suoraviivainen elokuva jättää se silti katsojalleen myös kysymyksiä vailla vastauksia ja antaa tilaa omille tulkinnoille. Kokonaisuutena History of Violence on lajityypissään hyvä elokuva joka kannattaa katsoa.

Arvosana: 7/10 (IMDB: 7,5/10)

Leffalauantai: American Beauty

Lester Burnham (Kevin Spacey)

Sam Mendesin ohjaama vuonna 1999 julkaistu American Beauty on draamaelokuva jonka pääosaroolissa Lester Burnhamina nähdään Kevin Spacey. Muissa merkittävissä rooleissa nähdään Annette Bening, Thora Birch, Mena Suvari, Wes Bentley sekä Chris Cooper.

American Beauty kertoo keskiluokkaisesta perheenisästä Lester Burnhamista joka havahtuu tyytymättömyyteen elämässään ja tajuaa kuinka hän ollut sisältään kuolleena jo pidemmän aikaa. Vaimonsa ja tyttärensä eivät arvosta häntä lainkaan eikä työpaikallakaan sen enempää ole minkäänlaista merkitystä. Lester tutustuu naapuriin muuttaneeseen nuoreen Rickyyn (Wes Bentley) joka uskaltaa olla rohkeampi ja sanoa suoraan vastaan silloin kuin asiat eivät miellytä. Lester pitää Rickyn tavasta sanoa suoraan asioista ja vähitellen Lester itsekin alkaa sanomaan ihmisille vastaan eikä suostu enää olemaan vähättelyn ja halveksunnan kohteena.

Lesterille ja vaimollaan Carolynillä (Annette Bening) on myös nuori tytär Jane (Thora Birch). Lester ja Carolyn menevät katsomaan tyttärensä Cheerleader-esitystä koululle jossa Lester iskee silmänsä tyttärensä ystävään Angelaan (Mena Suvari). Pian Lester alkaakin treenaamaan itseään parempaan kuntoon tehdäkseen vaikutuksen Angelaan.

Carolyn (Annette Bening)

Naapuriin muuttaneet Rick ja hänen perheensä ovat omalaatuista väkeä. Rick kuvaa kaiken aikaa videokameransa kanssa ympäröiviä asioita ja pian hän kiinnostuukin naapuristaan Janesta. Rickin isä on tiukkaa kuria pitävä entinen sotilas ja äitinsä on hiljainen nainen josta ei paljoa kerrota.

American Beauty on varsin laaja elokuva josta löytää paljon mielenkiintoisia ulottuvuuksia. Vaikka elokuva kertookin keski-ikäisen miehen kyllästymisestä nykyiseen elämäänsä jossa hän oikeasti ei edes elä eikä koe elävänsä ja siksi päättää muuttaa elämänsä toisenlaiseksi, on siinä silti monipuolisten ja erilaisten henkilöhahmojen kautta enemmänkin mielenkiintoisia elmenttejä.

Lesterin eroottinen kiinnostuminen tyttärensä ystävää Angelaa kohtaan ja mieleenpainuva tapaaminen naapurin Rickin kanssa herättävät hänet tajuamaan kuinka paljon elämässä voisi olla enemmänkin. Hänen ei tarvitse olla töissään ja kotonaan muiden kynnysmattona jolla ei ole muiden silmissä mitään arvoa. Vaikka hänellä on vaimonsa kanssa seksuaalisuus tukahtunut ja he ovat kasvaneet erilleen niin henkisesti kuin fyysisestikin hän silti huomaa että kaikki eivät jaa hänen vaimonsa näkemystä itsestään. Samoin Rickin ajatuksien innoittamana hän uskaltaa haistattaa töissään pitkät työnantajalleen ja lähteä kulkemaan omia teitään.

Angela (Mena Suvari)

Elokuvassa tuodaan myös mielenkiintoisella tavalla esiin tyttären näkökulmaa isästään sekä vaimonsa kokemaa turhautumista ja tukahtumisen tunnetta. Myös naapuri Rickin perhe-elämää avataan katsojalle ja luodaan mielikuvaa epävarmasta isästä joka väkivaltaankin turvautuen haluaa pitää yllä mielikuvaa vahvasta miehestä joka kuitenkin haluaa peittää todellista puoltaan itseltään ja muilta.

American Beautyssä kerrotaan myös mielenkiintoisella tavalla nuorten kokemista epävarmuuden tunteista, hyväksynnän tarpeesta, halusta olla erilainen mutta kuitenkin silti rakastettu. Siitä kuinka he perheessä kaipaavat läheisyyttä ja roolimallia jotta kokisivat turvallisuuden tunnetta elämän muutosten keskelllä.

Tarinan ja kiinnostavien sekä monipuolisten henkilöhahmojensa lisäksi elokuva on myös ohjauksellisesti hyvää tasoa. Kaikki kuvaukselliset ja leikkaukselliset puolet on hoidettu hyvin ja tasapainoisesti eikä siitä löydä mitään moitittavaa.

Kokonaisuutena American Beauty on erinomainen elokuva joka jokaisen elokuvista pitävän tulisi ainakin kerran elämässään nähdä. Elokuva on päässyt myös Suosituksia-sivulleni

Arvosana: 9/10 (IMDB: 8,4/10)

Leffalauantai: Nightmare – Painajainen merellä

Peppi (Sara Parikka)

Vaikka Nightmare – Painajainen merellä (IMDB) nimensä puolesta tuokin ensimmäisenä mielleyhtymänä Steven Seagalin ei hänellä ole osaa eikä arpaa tähän elokuvaan. Nightmare – Painajainen merellä on kotimainen elokuva vuodelta 2012 jonka on ohjannut Marko Äijö. Pääosarooleissa nähdään Salatut elämät -televisiosarjasta tuttuja näyttelijöitä, mm. Sara Parikka, Venla Savikuja, Tero Tiittanen seä Sara Lohiniva. Tyylilajiksi on listattu kauhu/trilleri niin IMDB:ssä kuin myös BluRayn kansissa.

Tarinassa kerrotaan tuttavaporukasta jotka lähtevät laivaristeilylle juhlistamaan Sergein (Tero Tiittanen) ja Pepin (Sara Parikka) häitä. Sergei on hankkinut liput koko väelle mukavalle risteilylle josta elokuvan nimen mukaisesti tulee kuitenkin painajaismainen reissu menneisyyden syntien noustessa tekijöidensä taakaksi. Pian risteilyporukka kohtaakin ongelmia kun väkeä alkaa kadota ja pian laivalla käydäänkin jo kamppailua elämästä ja kuolemasta.

Heidi (Venla Savikuja) ja Jiri (Mikko Parikka)

Nightmare on tarinansa osalta ihan mukiinmenevä. Siinä on selkeä juoni, yllättäviä tai ainakin sellaiseksi tarkoitettuja käänteitä, rakkautta, pelkoa ja draamaa. Ikävä kyllä mitkään näistä tarinan kiinnostavistakaan piirteistä ei pääse oikeuksiinsa tämän elokuvan kohdalla.

Kohtaukset ja niiden näyttelytyöt ovat aivan käsittämättömän teennäisiä eikä niistä saa minkäänlaista kosketuspintaa katsojana. Hahmoista puuttuu syvyyttä ja jokainen henkilö on täysin mitäänsanomaton tusinahahmo jonka kiinnostavuus ja merkitys tarinassa tuntuu täysin nollalta. Tapahtumat ovat monin osin ennalta-arvattavan kliseisiä joka itsessään toki ei ole ongelma vaan lajityyppiinsä sopivassa mittasuhteessa toimiva lisä, mutta se miten ne on tässä elokuvassa tehty vesittää niidenkin käänteiden merkityksen täysin.

Tarinaa kuljetetaan aivan liikaa myös kertomalla eikä ainoastaan näyttämällä asioita joiden ansiosta katsoja itse pystyisi tekemään tulkinnat tapahtumista ja rakentamaan tarinan palapeliä mielessään ennen loppuratkaisuita. Dialogit ovat lähes poikkeuksetta tönkköjä ja epärealistisen kuuloisia eikä niistä välity tunnetta katsojalle millään muotoa.

Sampo (Sampsa Tuomala)

Perinteisen suomalaisen elokuvan tapaan myös tässä oli dialogien äänenvoimakkuuden kanssa ongelmia. En tiedä mistä se johtuu, mutta kotimaisissa elokuvissa on lähes aina dialogien voimakkuus tarpeettoman hiljainen. Samoin myös tässä elokuvassa oli useampia kohtauksia joissa keskustelut kuuluvat tarpeettoman kaukaa ja suhteettoman hiljaisella jolloin äänenvoimakkuutta saa laittaa reilusti lisää että kuulee mistä henkilöt keskustelevat.

Samoin asia mikä itselleni katsojana tökki oli elokuvan käyttämä värimaailma. Kyseessä on kuitenkin kauhu/trilleri jolloin olennaisena osana elokuvaa on sen värimaailma joka luo merkittävän osan kauhuelokuvan tunnelmasta. Tavallisemmin kauhuelokuvissa näkee sinertävämpää tai ainakin kylmempää värimaailmaa kun taas tässä vedetään pääpiirteittäin kirkkailla ja aurinkoisilla sävyillä läpi koko filmin joka on omiaan vesittämään edes vähäisen kauhuelokuvan tunnun.

Myös kameran kanssa olisi kaivannut hieman toisenlaista otetta ainakin syväterävyyden osalta. Tämä tuskin on kameramiehen valinta, mutta liian suuri syväterävyys yhdistettynä elokuvan tyylilajille sopimattomaan värisävyjen tunnelmaan on omiaan viemään elokuvalta visuaalisesti sen uskottavuuden lajityyppinsä lapsena.

Uima-altaassakin kerettiin pyörimään. Mukana myös Sergei (Tero Tiittanen).

Jotta arvostelu ei menisi pelkästään negatiivisten asioiden listaamiseksi on hyvä antaa tunnustusta elokuvalle sen onnistumisistakin. Pidin siitä että elokuvallisista peruselementeistä kamerakulmien käyttö, pannaukset ja leikkaukset olivat asiallisia eikä ne käyneet missään vaiheessa häiritsemään. Myös elokuvan juoni oli ajatuksen tasolla ihan mukiin menevää tasoa ja siitä olisi voinut saada toimivankin elokuvan aikaiseksi.

On ikävää antaa erityisesti kotimaiselle elokuvalle huonoa arvosanaa mutta valitettavasti tämän elokuvan kohdalla en pysty muuhun tulokseen päätymään. Se on sanalla sanoen aivan tasotonta roskaa elokuvaviihteen saralla.

Arvosana: 2/10 (IMDB: 2,7/10)