Leffalauantai: Black Swan

Natalia Portman roolissaan Nina Sayersina

Black swan (IMDB) on vuonna 2010 julkaistu draamaelokuva jonka ohjauksesta on vastannut amerikkalainen Darren Aronofsky. Aronfoskyn muihin tunnettuihin teoksiin kuuluu mm. Requiem for a dream (Unelmien sielunmessu) vuodelta 2000 sekä The Wrestler vuodelta 2008. Black swanin pääosarooleissa nähdään Natalia Portman, Mila Kunis, Vincent Cassell sekä Barbara Hershey.

Elokuvan tarina kertoo balettitanssijasta Nina Sayerista (Natalia Portman) joka saa vihdoin suuren roolin Joutsenlammessa jossa hän pääsee esiintymään Tšaikovskin säveltämän baletin valkoista sekä mustaa joutsenta. Nina on persoonaltaan kiltti, arka ja tunnollinen ja häneltä löytyy myös rooliin vaadittava tanssitaito joten hänet on kuin luotu valkoisen joutsenen roolia varten. Roolin osalta haastavampana puolena Ninan täytyy esittää myös mustan joutsenen osuus joka vaatii enemmän intohimoa ja tunnetta kuin pelkkää teknistä täydellisyttä jonka vuoksi hän joutuu tekemään työtä kasvaakseen rooliinsa vaadittavaksi mustaksi joutseneksi.

Musta joutsen lavalla

Vaikka Black swan onkin jo pelkän pintapuoleisen balettitanssijasta kertovan tarinansa osalta todella mielenkiintoinen elokuva on sen syvempi kasvutarina se mikä tekee siitä vielä merkittävästi kiehtovamman teoksen.

Nina on kahdestaan äitinsä kanssa elävä nuori nainen jonka sosiaalinen elämä on muilta osin hyvin rajoittunutta sillä elämä pyörii pelkän baletin ympärillä eikä hänellä ole ystäviä jotka soittaisivat ja joiden kanssa viettää aikaa. Muiden balettitanssijoiden seurassakin hän jää yksin ulkopuoliseksi ja elämä pyörii pienissä piireissä vailla muutoksia.

Balettitunneille tulee toiselta paikkakunnalta Lily (Mila Kunis) joka on kuin peilikuva Ninasta. Siinä missä Nina on arka ja varautunut on Lily elämää intohimoisemmin ja rohkeammin elävä musta joutsen. Pienten erimielisyyksien jälkeen Nina ja Lily tutustuvat ja Lily saakin heräteltyä valkoisesta joutsenesta sen pinnan alle tukahdettua mustaa joutsenta joka kaipaa enemmän elämisen tuntua.

Lily (Mina Kunis)

Vähitellen Nina kasvaa myös mustan joutsenen rooliinsa sitä mukaa kun hän uskaltaa löytää itsestään niitä puolia joita hän itsessään on tukahduttanut. Lilyn lisäksi mustaa joutsenta hänestä on esiin herättämässä myös rooliin hänet valinnut Thomas Leroy (Vincent Cassel).

Mielenkiintoinen aspekti elokuvassa on Ninan ja äitinsä Erican (Barbara Hershey) välinen suhde joissa heijastuu äidin vahva vaikutus tyttären persoonalle haitallisella tavalla kilttiin luonteeseen. Äiti on ylihuolehtivainen ja kontrolloiva persoona jolla on omia käsittelemättömiä ongelmia jotka välillisesti tulevat häiritsemään hänen ja tyttärensä välistä suhdetta. Äiti elää tyttärensä kautta omia elämättömiä unelmiaan ja tytär täyttää niitä unohtaen samalla oman itsensä.

Black Swanissa kiehtovalla tavalla tulee esiin myös mielenterveydelliset ongelmat eikä katsojana aina ole varma mitkä kaikki ovat vain Ninan oman pään sisäisiä kuvitelmia ja mitkä ovat tapahtumia jotka muutkin henkilöt jakavat. Se herättää myös ajattelemaan mielenterveydellisten ongelmien sekä padottujen tunteiden ja elämän käsittelemättömien asioiden välistä suhdetta, sitä kuinka oman itsensä tukahduttamisella voi olla monitahoisia seurauksia ihmisten elämään.

Tanssiharjoituksia

Tarinallisen ulottuuvuutensa lisäksi elokuva toimii erittäin hyvin myös tuotannolliselta puoleltaan. Ohjaus on tyylikästä, kuvakulmia käytetään paikoitellen keskiverto elokuvasta poikkeavilla tavoilla, näyttelijöiden roolisuoritukset ovat onnistuneita ja erityisesti Natalia Portmanin pääosarooli on suoritus joka ei jätä katsojaa kylmäksi. Portmanin roolisuoritus on huikea ja siitä välittyy vahvasti tunnetta jollaista valkokankaalla soisi näkevänsä useamminkin. Ei ole mikään ihme että Portman tästä Oscarin kotiinsa kantoi parhaan naispääosaroolin osalta.

Kokonaisuutena Black Swan on henkeäsalpaava mestariteos joka ensimmäisenä elokuvana jätti allekirjoittaneen elokuvan lopputekstien tullessa täysin sanattomaksi. Täydellinen elokuva joka löysi tiensä myös Suosituksia-sivulleni.

Arvosana: 10/10 (IMDB: 8,0/10)

Leffalauantai: Girl with a pearl earring (Tyttö ja helmikorvakoru)

Griet (Scarlett Johansson)

Peter Webberin ohjaama Girl with a pearl earring joka suomalaisittain on käännetty muotoon Tyttö ja helmikorvakoru on vuonna 2003 julkaistu draamaelokuva jonka pääosissa nähdään Scarlett Johansson ja Colin Firth. Elokuva pohjautuu Tracy Chavalierin vuonna 1999 julkaistuun novelliin ja novellin tapaan se kertoo hollantilaisen taidemaalari Johannes Vermeerin noin vuonna 1665 maalaaman samaa nimeä kantavan teoksen fiktiivisen tarinan.

Elokuvan tarinassa Griet (Scarlett Johansson) tulee piiaksi Vermeerin (Colin Firth) perheen taloon. Valitettavasti kaikkia talon asukkaita järjestely ei tunnu miellyttävän ja Griet saakin kohdata tehtävässään myös epämukavaa kohtelua isäntäperheensä luona. Kuitenkin talon isäntä, taidemaalari Vermeer kohtelee Grietiä paremmin ja yhteistä aikaa tulee vietettyä enemmänkin joka on omiaan lisäämään huhuja ja aiheuttamaan kitkaa useiden henkilöiden välillä. Lopulta Van Ruijven (Tom Wilkinson) tekemän taulutilauksen vuoksi Griet päätyy Vermeerin tunnetuimman taideteoksen malliksi.

Girl with a pearl earring on tarinansa osalta mielenkiintoinen fiktiivinen näkemys historiallisen taideteoksen synnystä joka onnistuneilla roolisuorituksilla ja tyylikäällä ohjauksella erottuu selkeästi edukseen.

Griet (Scarlett Johansson) ja Vermeer (Colin Firth)

Kiehtovan tarinan vahvinta antia oli se kuinka kohtalaisen vähäeleisellä kerronnalla on onnistuttu luomaan mielenkiintoiset ja monipuoliset henkilöhahmot jotka kertovat itsestään tarpeeksi kertomatta katsojalleen kuitenkaan liikaa. Se rakentaa henkilöhahmoista katsojalleen tarpeeksi selkeän kuvan jättäen kuitenkin tilaa tulkinnalle hahmojen välisistä suhteista ja asioiden merkityksistä.

Epäilykset, mustasukkaisuus, rakkaus, valheet ja juonittelu talon sisällä on omiaan luomaan tapahtumaympäristön missä on tilaa miettiä kunkin hahmon roolia jonkinmuotoisessa taustalla tapahtuvassa valtataistelussa missä yhteiskunnallisesti hierarkia on selkeä mutta todellisuudessa kulissin takana tapahtuu merkittävästi enemmän.

Esimerkiksi henkilöhahmoista Vermeerin vaimosta Catharinasta (Essie Davis) rakentuu kuva oman arvonsa tietävästä itsevarmasta mutta hieman ylimielisestä ja etäisestä snobista joka kuitenkin saa huomata mustasukkaisuuden ja pelon nousevan esiin kun yhteiskunnallisesti vähäisemmässä osassa oleva palvelustyttö vie isännän huomiota tarpeettoman paljon.

Catharina (Essie Davis) ja Van Ruijven (Tom Wilkinson)

Vermeeristä muovautuu mielikuva taiteilijasta joka pyrkii parhaansa mukaan täyttämään yhteiskunnalliset velvollisuutensa ja pitämään perheensä tyytyväisenä mutta joka kuitenkaan ei koe olevansa ymmärretty ennen kohtaamistaan Grietin kanssa. Grietistä syntyy mielikuva hieman epävarmasta, ujosta ja nöyrästä piiasta jossa on kuitenkin enemmänkin ulottuvuutta kun vain oikea ihminen osaa sen löytää.

Kokonaisuutena Girl with a pearl earring on mestariteos joka löysi paikkansa myös Suosituksia-sivulleni.

Arvosana: 9/10 (IMDB: 6,9/10)

Leffalauantai: John Carpenter’s Vampires

Sheryl Lee roolissaan Katrinana

Vampires joka tunnetaan myös nimellä John Carpenter’s Vampires (IMDB) on vuonna 1998 julkaistu vampyyrikauhuelokuva. Sen on ohjannut John Carpenter ja pääosarooleissa nähdään James Woods, Daniel Baldwin, Thomas Ian Griffith sekä Sheryl Lee.

Elokuvan juonessa kerrotaan vampyyrinmetsästäjistä jotka tapettuaan pesällisen vampyyreitä joutuvat kohtaamaan rivivampyyriä vaarallisemman Valekin. Ryhmä on juhlimassa onnistunutta metsästysreissuaan kun Valek saapuu ovelle ja alkaa teurastamaan metsästäjiä ja kaikkia muita paikalla olleita juhlijoita. Vampyyrinmetsästäjien ryhmän pomo Jack Crow (James Woods) apulaisensa Anthony Montoyan (Daniel Baldwin) kanssa onnistuvat pakenemaan teurastusta ja he ottavat myös parkkipaikalta mukaansa Katrinan (Sheryl Lee) jota Valek on jo purrut mutta joka vielä ei kuitenkaan ole muuntunut vampyyriksi. Heidän onnistuu paeta Valekilta ja alkaa suunnittelemaan iskua häntä vastaan.

Matkan aikana selviää että Valek havittelee Berziersin mustaa ristiä, reliikkiä jonka avulla oikeanlaisen rituaalin saattelemana vampyyrit saisivat mahdollisuuden elää ja kulkea myös päivänvalossa. Selviää myös että kyseinen risti on ollut merkittävässä roolissa Valekin syntyyn sillä hän on ollut aikaisemmin pappi jossa uskottiin olleeen demoneita ja josta epäonnistuneen eksorsismin seurauksena tuli ensimmäinen vampyyri.

Jan Valek (Thomas Ian Griffith)

Vampiresissa on hyvällä tavalla onnistuttu luomaan erilainen mutta silti kiinnostava ja toimiva näkemys ensimmäisen vampyyrin synnystä. Tästä huolimatta lähes kaikki perinteiset tutut ja turvalliset lajityypin ominaispiirteet on säilytetty – elokuvassa on teräviä kulmahampaita, veren imemistä, alastomuutta, auringon valolle allergisuutta, seivästyksiä sekä merkittävässä osassa olevaa kristinuskon symboliikkaa.

Mielenkiintoisesta juonesta ja perinteitä kunnioittavista elementeistään huolimatta Vampires ei valitettavasti lunasta kaikkea sitä potentiaalia mitä sillä on ollut käsissään. Kiinnostava juoni menettää merkitystään turhauttavan mitäänsanomattomilla henkilöhahmoillaan ja teennäisen tuntuisella näyttelytyöllä. Hahmoista puuttuu syvyys ja aitouden tuntu ja roolihahmojen persoonat jäävät yhtä etäiseksi kuin haaveet lottovoitosta lauantai-iltana.

Esimerkiksi tiimin johtajasta Jackista luodaan kuvaa bad assina jonka kärsivällisyyttä ei kannata lähteä koettamaan, sillä siinä missä vampyyrit saavat hänen toimestaan seiväästä saavat poikkiteloin astuvat ihmiset luuvitosesta. Henkilöhahmo voisi kliseisyydestään huolimatta olla toimivakin, mutta valitettavasti yliampuvalla ja muutoin teennäiseltä tuntuvalla näyttelyllä hahmosta jää mieleen ainoastaan kepeää myötähäpeää aiheuttava tahaton komiikka.

Keskellä Anthony (Daniel Baldwin) ja oikeassa laidassa Jack (James Woods)

Siinä missä hahmot ja roolisuoritukset jättävät toivomisen varaa on onneksi elokuvan ohjaus merkittävästi onnistuneempaa tasoa. Tunnelmaltaan elokuva on tyylikäs, sen visuaalinen ilme on toimiva ja kaikki peruselementit siinä on kohdallaan. Kamerakulmien käyttö on hyvää ja monipuolista menemättä kuitenkaan liiallisuuksiin ja kohtausten ja leikkausten pituudet on tasapainoisia ja tukevat hyvin kohtauksen tunnelmaa.

Kokonaisuutena John Carpenter’s Vampires on ihan mukiinmenevä vaikkakin keskinkertainen vampyyrielokuva josta kyseisestä lajityypistä pitävät löytävät varmasti positiivistakin sanottavaa. Mikäli vampyyrielokuvat ei iske lainkaan voi tämänkin elokuvan jättää suosiolla katsomatta ellei ole muuten kiinnostunut katsomaan elokuvia ohjauksellisessa mielessä.

Arvosana: 6/10 (IMDB: 6,1/10)

Leffalauantai: Anomalisa

Elokuvan päähahmo Michael Stone

Eternal Sunshine of the Spotless Mind (Tahraton mieli) -elokuvastaan tunnetun Charlie Kaufmanin ohjaama vuonna 2015 julkaistu Anomalisa (IMDB) on miellyttävän raikas yllättäjä niin tarinallisesti kuin tyylillisesti lähivuosina julkaistuiden elokuvien joukossa. Tekniseltä toteutukseltaan se on animaatioelokuva ja lajityypeiltään siihen on listattu IMDB:ssä draamaa, romantiikkaa ja komediaa joista vahvimmin painopisteen laskisin draamalliseen aspektiin.

Tarinassa kerrotaan Michael Stonesta joka saapuu Cincinnatiin pitämään puhetta konferenssiin asiakaspalvelusta. Tapahtuman ajaksi hän majoittautuu hotelliin mikä toimiikin elokuvan pääasiallisena miljöönä. Hotelli sattuu sijaitsemaan myös samassa kaupungissa missä Michaelilla on ollut 11 vuotta aikaisemmin pidempiaikainen suhde naiseen nimeltä Bella ja Michael päättääkin pitkästä aikaa tarttua puhelimeen ja olla häneen yhteydessä löydettyään puhelinnumeron puhelinluettelosta. Vuosien jälkeenkään jälleennäkeminen ei mene kuitenkaan kovin positiivisissa merkeissä ja pian hän onkin jälleen yksin hotellihuoneellaan.

Michael kuulee käytävällä äänen mikä kiinnittää hänen huomionsa ja hän lähtee koputtelemaan viereisten hotellihuoneiden ovia. Hän tapaa yhdestä huoneesta kaksi naista jotka ovat saapuneet konferenssiin kuuntelemaan hänen puhettaan ja pian kolmikko jo onkin hotellin baarissa viettämässä iltaa drinkkien merkeissä. Illan tultua päätökseensä Michael pyytää toista neideistä, Lisaa, hotellihuoneeseensa vielä jatkoille ja hän tarttuu empimisen jälkeen tarjoukseen. Asiat ohjautuvat seksuaaliseen toimintaan ja pian Michael on valmis jo jättämään vaimonsa ja lapsensa jotka odottavat häntä kotiin palaavaksi.

Bella

Anomalisa on kiehtova kuvaus ihmisyydestä ja epävarmuuden luomasta rikkinäisyydestä joka ajaa ihmiset tekemään tekoja jotka eivät ole järkeviä mutta joiden kautta kuitenkin saa hetkellisen helpotuksen tunteen kokiessaan muutosta entiseen. Mielenkiintoisena havaintona on ääninäyttelijöiden määrä sillä siinä missä hahmoja tulee vastaan useita on koko elokuvassa ainoastaan Michaelilla ja Lisalla uniikit äänet ja kaikilla muilla hahmoilla on yksi ja sama ääninäyttelijä. Tämä oli mielenkiintoinen tyylikeino joka luo katsojalleen tuntua siitä että Michaelia ympäröivä maailma on kaikki samaa harmaata sen eri sävyissä ja ainoastaan Lisa saa Michaelin tuntemaan jotain toisin.

Kiintoisa aspekti löytyy myös ironiassa siitä että Michael on tulossa puhumaan konferenssiin asiakaspalvelusta ja asiakkaiden kohtaamisesta samaan aikaan kun hän on itse kuitenkin täysin irti ympärillään olevista ihmisistä eikä pysty kohtaamaan juuri ketään syvemmällä tasolla. Hän ei tiedä eikä tunne heitä ja on selvää että hän ei tunne myöskään itseään, kuka hän on ja mitä hän tahtoo. Vaikka Michael luuleekin tietävänsä mitä tahtoo kun on valmis jättämään vaimonsa ja lapsensa Lisan vuoksi on katsojan helppoa päätellä että kyse ei ole aidosta tahdosta olla yhdessä Lisan kanssa vaan enemmänkin paosta tilanteesta jossa ei enää tiedä kuinka toimia.

Aikaisempi suhde Bellaan päättyi ilman sen suurempia selittelyitä ja jälleen Michael on samanlaisessa tilanteessa elämässään jolloin on valmis jättämään kaiken taakseen ilman sen suurempia selityksiä joka on omiaan luomaan mielikuvaa itseään tuntemattoman ihmisen tavasta käsitellä elämän haastavia tilanteita helpoimmalla mahdollisella tavalla eli pakenemalla.

Michael ja Lisa

Anomalisaa katsoessa ei voinut välttyä Lost in Translation -elokuvan fiiliksiltä ja paljon näissä onkin samankaltaisuutta. Onneksi kuitenkin tämä elokuva seisoo vakaasti omilla jaloillaan eikä yhtymäkohdat Sofia Coppolan elokuvaan ole siis suinkaan negatiivinen asia.

Pidin tästä elokuvasta. Se on teknisesti mielenkiintoisella tavalla toteutettu filmi joka erottuu selkeästi valtavirrassa edukseen niin tyylillisesti kuin tarinallisestikin ja jossa on kiehtovalla tavalla animaatiohahmoihin saatu enemmän ihmisyyden tuntua kuin monissa ihmisten näyttelemissä elokuvissa.

Arvosana: 8/10 (IMDB: 7,3/10)

Leffalauantai: Non-Stop

Bill Marksin roolissa nähdään Liaam Neeson

Jaume Collet-Serran ohjaama Non-Stop (IMDB) vuodelta 2014 on toimintatrilleri jonka pääosaroolissa nähdään mm. Batman Beginsistä tuttu Liam Neeson. Ohjaaja sitä vastoin oli itselleni täysin tuntematon tapaus ennen tätä elokuvaa eikä ihme sillä mieheltä löytyy kokemusta ohjaajana vasta kahdeksan elokuvan verran joista yksikään ei ole sellainen jonka olisin nähnyt (mm. House of Wax ja Unknown).

Tarina kertoo lentokonepoliisi Billistä (Liam Neeson) jonka työvuorolle sattuu kaappaustilanne missä kiristäjä uhkaa laittaa väkeä kylmäksi aina 20 minuutin välein mikäli hän ei saa haluamaansa rahasummaa tilille. Viestit tulevat suoraan suojattuun poliisin verkkoon joka tekee tapauksesta vielä mielenkiintoisemman. Juonikuvion kehittyessä eteenpäin ja nimien pyyhkiytymisestä pois elävien kirjoista alkavat tilanteet käymään lentokoneessa tukalammaksi ja epäiltyjen määrä säilyy korkeana ja potentiaalinen terroristi voi olla matkustajista kuka vain.

Dr. Fahim Nasirin roolissa on Omar Metwally

Non-Stop on hyvä esimerkki mielenkiintoisesti kirjoitetusta juonesta joka pitää mielenkiintoa yllä alusta loppuun asti antamalla katsojalle itselleenkin tilaa pohtia kuka mahtaa olla kaiken takana. Se heittelee täkyjä joihin on helppoa tarttua kiinni vain huomatakseen pian roikkuvansa väärässä koukussa yhtä epävarmana syyllisestä kuin tarinan sankarikin.

Ohjaukselliselta anniltaan elokuva on myös onnistunut. Siinä ei jäädä tarpeettoman paljoa selittelemään asioita ja focus pysyy tiukasti olennaisuuksissa. Se avaa tarpeeksi tärkeimpiä hahmoja ja antaa sävyjä heidän persoonille tulematta kuitenkaan varsinaisen päätarinan tielle.

Kokonaisuutena Non-Stop on omassa lajityypissään hyvä elokuva joka tarjoaa katsojalleen tilaa pohtia itsekin juonikäänteitä ilman että kaikkia vastauksia syötettään heti helposti lusikoitavassa muodossa.

Arvosana: 7/10 (IMDB: 7,0/10)