Leffalauantai: Shadow of the Vampire

Toisinaan myös vampyyrit lukevat kirjoja

Tämän kertaiseen leffalauantaihin päätyi pitkästä aikaa vampyyrielokuva, tarkemmin ottaen vuonna 2000 julkaistu Shadow of the Vampire (IMDB). Se on E. Elias Merhigen ohjaama draama/kauhuelokuva jonka pääosaroolissa nähdään Willem Dafoe.

Shadow of the Vampire on elokuva joka kertoo vampyyrielokuva Nosferatu kuvauksista. Pääosaroolia Nosferatuna esittää mystinen Max Schreck, mies joka tuntuu ottavan roolinsa vähän turhankin aidon tuntuisesti. Elokuvan tuotantoryhmässä yksi henkilö kyllä tietää että Max on aito ja oikea vampyyri, mutta ei hän sitä muille tietenkään kerro. Elokuvan kauvaukset menevät kutakuinkin mallikkaasti haasteista huolimatta mutta viimeinen kuvattava kohtaus onkin hieman toisenlainen kuin mitä osasin odottaa joten jätetään elokuvan loppu spoilaamatta.

“Ei Max, pinkki joogatrikoo ei sovi sinulle”

Tämä elokuva oli mielenkiintoinen. Se otti hieman toisenlaisen lähestymistavan vampyyrielokuviin ja se oli merkittävästi enemmän old school -henkinen vampyyrielokuva kuin uudemmat vampyyrifilmit yleensä. Vaikka elokuva on vuodelta 2000 olisi kuvaustyylistä ja tuotannosta voinut kuvitella tämän valmistuneen joskus 1970-luvun aikana. Myös maltillinen musiikin käyttö loi mielikuvaa vanhemmasta elokuvasta kuin mitä todellisuudessa oli kyse.

Pidin tuotannollisten osuuksien lisäksi myös elokuvan tasapainottelusta koomisuuden ja vakavasti otettavan vampyyrielokuvan välillä. Siinä on elementtejä kummaltakin puolelta enkä täysin varmaksi osaa sanoa onko tämä tarkoituksellista vai tahatonta. Kuitenkin kyllä tämän aivan uskottavaksi vampyyrileffaksi pystyy laskemaan vaikka paikoitellen roolisuorituksien teatreaalisuudesta voisi muutakin ajatella.

Iltapalan aika

Shadow of the Vampire on toimiva filmi vampyyrielokuvien ystäville. Jokaisen joka pitää vamyyrileffoista kannattaa tämä katsoa, mutta mikäli sen genren elokuvat ei lähtökohtaisesti iske lainkaan voi tämänkin jättää suosiolla kaupan hyllylle.

Arvosana: 6/10 (IMDB: 6,9/10)

Leffalauantai: OtherLife

Mielen vankilassa ensimmäistä päivää

Tämän viikon leffalauantain leffaksi valikoitui eilen serkkuni kanssa katsottu science fiction -leffa OtherLife (IMDB). Elokuva on tuore, vuodelta 2017 ja se löytyi NetFlixistä. Elokuvan on ohjannut Ben C. Lucas ja pääosissa nähdään Jessica De Gouw sekä T.J. Power.

Elokuvassa kerrotaan tarinaa firmasta joka rakentaa ainetta jonka avulla ihminen pääsee siirtymään jonkinsorttiseen virtuaalitodellisuuteen. Ainetta laitetaan silmään jonka jälkeen lähdetään tripille. Vaikkakin tuotteen markkinat on selvästi viihteellisessä käytössä sekä virkavallan apuna vankilatuomioita jaettaessa pääkodarina toimiva Ren (Jessica De Gouw) tekee kehitystä palauttaakseen koomassa makaavan veljensä takaisin tähän todellisuuteen antamalla hänelle vaihtoehtoisen tapahtumakulun mieleen.

Dannyn (Thomas Cocquerel) trippi ei mene putkeen

Renin poikaystävä Danny menee ottamaan Renin huomaamatta ominpäin annoksen tuota ihmeainetta jonka jälkeen hän menehtyy. Valitettavasti se ei ole hyväksi tuotteen kehitykselle ja Reniä uhkaa vankeustuomio. Renin yhtiökumppani Sam (T. J. Power) kuitenkin saa soviteltua virkavallan kanssa että Ren laitetaan tripille sovittamaan vankeuttaan eristysselliin. Todellisessa maailmassa vankeus kestää minuutin, mutta virtuaalimaailmassa vuoden.

Trippi menee pieleen ja todellisuus ja virtuaalimaailma alkavat saamaan arveluttavia piirteitä. Mikä on lopulta todellista ja mikä ei? Onko Ren edes tripillä vai huijataanko häntä?

Yhteistyökumppani Sam (T. J. Power)

OtherLife oli mielenkiintoinen science fiction elokuva joka saa miettimään tulevaisuuden uhkakuvia. Se saa pohtimaan mahdollisuuksia joita virtuaalimaailmoilla voidaan tehdä niin hyvässä kuin pahassa. Jos vangille annetaan 300 vuoden vankeustuomio, olisiko oikein laittaa hänet tuntemaan että hän todella joutuu olemaan 300 vuotta vankeudessa ja erityksissä? Entä onko parempi uppoutua virtuaalimaailmaan joka on parempi ja kauniimpi kuin nykyinen maailma jossa elämme? Miksi emme loisi itsellemme kauniimpaa todellisuutta?

Pidin tästä elokuvasta. Se oli mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä, vaikkakin hieman ahdistava toisinaan. Mikäli Black Mirror -sarja on tuttu ja siitä piti on tätä elokuvaa helppoa suositella.

Arvosana: 8/10/ (IMDB 6,3)

Leffalauantai: After earth

Alienin ja ihmisen välinen kohtaaminen

Tämänviikkoiseksi lauantaileffaksi tuli valittua Science Fictionia vuodelta 2013. Elokuva kantaa nimeä After earth (IMDB) ja siinä nähdään pääosissa Jaden Smith sekä Will Smith.

After Earthissa kerrotaan tarinaa sotilasisä Cypheristä (Will Smith) joka on kova jätkä alieneita vastaan. Hän pystyy olemaan pelkäämättä vihamielisten alieneiden läsnäollessa eikä alienit jotka haistavat pelon pysty häntä sen vuoksi löytämään.

Arvostetulla sotilaalla harmillisesti isä-poika suhde kaipaisi kuitenkin hiomista sillä omalle pojalleen hän on hieman etäinen ja vieras. Poika haluaisi kovasti olla sankari kuten isänsä ja tulla sotilaaksi, mutta valitettavasti vielä hän ei pääse sotilaaksi asti.

Itku silmässä mutta ei räkä poskella

Isä ottaa poikansa kuitenkin mukaan komennukselle seuraksi jotta saisi vähän lämmiteltyä suhdettaan poikaansa. Reissu menee tietenkin päin sitä itseään, kuinkas muuten. Alus tipahtaa alas, muu miehistö pääsee hengestään ja ainoastaan Cypher ja Kitai (Jaden Smith) selviävät rytinästä elossa. Valitettavasti Cypher on telonut itsensä siihen kuntoon että Kitai joutuu lähtemään yksin selviämään heidän puotomalle maa-planeetalle etsimään hätäviestintään käytettävää laitetta.

Maa-planeetta on vaarallinen paikka, sillä pudonneessa aluksessa mukana kulkenut alien on päässyt vapaaksi. Sen lisäksi maan ilmakehä on sellainen että Kitai ei voi siellä hengittää ilman erillisiä avustuksia joten matkasta on odotettavissa vaarallinen eloonjäämiskamppailu.

Tarinansa osalta elokuva oli mukiinmenevä. Se oli ennalta arvattava eikä se tainnut yllättää missään vaiheessa – alus putoaa, vössykkä poika joutuu pelastamaan itsensä ja isänsä, pientä draaamaa ja avautumista isälle tarinan aikana ja traumojen purkamista, tilanteita joissa jännitetään selviääkö Kitai ja lopulta kasvamista itkupillistä alieneiden kauhuksi. Siinäpä se koko tarina lyhykäisyydessään. Ainoa vain että tilanteet joissa varmaankin olisi pitänyt jännittää oli sellaisia että ei siinä ollut mitään jännitettävää.

Son, I’m disappoint

After earth on elokuva jonka katsoo kerran ja ehkä sen sietää vielä toisenkin kerran, mutta mistään erikoisen hyvästä leffasta ei ole kyse. Se on rasittavan kliseinen ja tuskastuttavan ennalta arvattava huonolla tapaa. Hyvällä tapaa ennalta arvattavat leffat on sellaisia että henkilöhahmoissa on jonkinlaista syvyyttä ja karismaa ja tarinan kuljetusta on kiintoisa seurata vaikka tietääkin miten tulee käymään. Tässä leffassa valitettavasti näin ei ole.

Näyttelytyössä sinänsä ei ole valittamista. Pääosan vetävä Jaden Smith onnistuu suorituksellaan olemaan raivostuttavan hermoillekäypä hahmo joten rooli on vedetty hyvin. Käytänössä en siis vain pitänyt tarinassa henkilöhahmosta ja tarinan turhauttavasta ennalta-arvattavuudesta.

Arvosana: 5/10

Leffalauantai: Snow White

Kristin Kreuk roolissaan Lumikkina

Leffalauantait saavat vaihtelua vampyyrielokuvien maailmaan tällä viikolla seikkailullisen koko perheen fantasiaelokuvien muodossa. Tämän viikkoiseen elokuva-arvosteluun päätyi Snow White joka suomalaisittain kääntyy muotoon Lumikki. Kuitenkin DVD-kannessakaan tätä ei oltu käännetty joten suomalaisetkin saavat tyytyä alkuperäiseen nimeen.

Snow White (IMDB) on Grimmin veljesten legendaariseen Lumikki-satuun pohjautuva elokuva vuodelta 2001. Elokuvan on ohjannut Caroline Thompson joka on tullut tunnetummaksi käsikirjoituksistaan elokuviin esim. Edward Scissorhands (Saksikäsi Edward) sekä The Night Before Christmas (Painajainen ennen joulua).

Lumikkina tössä versiossa nähdään Kristin Kreuk joka on mm. nähty Lana Langina televisiosarjassa Smallville. Kuningatar Elspethinä eli tuttavallisemmin pahana äitipuolena nähdään Miranda Richardson joka on nähty myös Sleepy Hollowissa (Päätön ratsumies) ja Phantom of the Operassa (Oopperan kummitus).

Ruma noita muuttui hemaisevaksi daamiksi

Lumikki-tarinasta on nähty filmatisointeja vuosien mittaan kymmenittäin joista itse olen aikaisemmin täällä arvostellut ainoastaan Snow White and the Huntsman -version.

Tämä vuoden 2005 filmatisointi on hyvin erilainen niin visuaalisesti kuin tarinallisesti. Tämä versio on televisioelokuva eli se on tehty ja suunnattu alunperin television kautta esitettäväksi (ts. ei siis elokuvateattereihin) ja siitä kyllä myös huokuu sellainen koko perheen leffa -tyylinen fiilis. Se on kevyt ja lapsenmielinen elokuva eikä sen värimaailma koostu ensisijaisesti mustasta ja sen eri variaatioista.

Kuningas John (Tom Irwin) on jäänyt peilin taakse jumiin

Tarina on tuttua ja turvallista Lumikkia. Koska en ole lukenut ehkä koskaan (tai jos olen, en ole ainakaan moniin vuosiin) Grimmin versiota sadusta en osaa varmaksi sanoa mitkä ovat alkuperäiseen tarinaan kuuluvia asioita ja mitkä eivät, mutta kaikki klassiset elementit tarinasta löytyvät.

Tarinassa alussa mies saa vaimonsa kanssa lapsen jolle annnetaan nimeksi Lumikki. Nainen menehtyy melkein heti synnytyksen jälkeen ja mies lähtee matkaan lapsensa kanssa etsimään muuta paikkaa missä elää ja mistä Lumikkiki saisi ruokaa. Mies pökertyy kuitenkin matkalla ja on vähällä kuolla mutta kaaduttuaan jäälle ja päästettyään kyyneleen hän vapauttaa kyynelellään jään alla olleen hengen. Henki toteuttaa Lumikin isälle Johnille kolme toivetta ja niinpä hänestä tulee aivan äkkiarvaamatta kuningaskunnan kuningas joka saa rinnalleen vielä kuningattarenkin.

Henki käy kyselemässä rumaa noita-akkaa hänen vaimoksi kunhan ensin on muuttanut noidan hehkeän viehättäväksi punapääksi. Ilmeisesti hengelläkin on jollain muotoa realistinen naismaku kun hän ei koettanut tyrkätä noitaa telaketjufeministin näköisenä ilmestyksenä kuningattareksi.

Perjantai Polvijärvellä? Ei suinkaan vaan metsästäjä päästämästä Lumikkia hengestään.

Kuningas ei kuitenkaan oikein lämpene ja niinpä noita tekee taikojaan ja saa kuninkaan rakastumaan itseensä. Kaikki rullailee hyvin, vuodet vierivät, Lumikki kasvaa ja hänestä tulee aina vain kauniimpi. Jostain syystä se ei miellytä pahaa noitaa ja Lumikki täytyy päästää päiviltä. Lumikki katoaa metsään, tutustuu kääpiöihin ja kaikki tutut klassiset sadun elementit nähdään.

Elokuvassa on positiivisena puolena mukaan saatu ujutettua hieman myös opetusta sekaan. Kun paha noita joka oli kertaalleen muutettu kauniiksi muuttuu takaisin rumaan muotoonsa ja haluaa saada kauniin ulkokuorensa takaisin saa hän hengeltä tylyn vastauksen:

Annoin sinulle onnellisen elämän. / Mutta katso mitä teit. / Hän ei ollut uhka ennen kuin aloit kuvitella niin. / Kateus on kylmää. Sinua pitää lämmittää helvetissä.
– Anna kauneuteni takaisin.
– Miksi? Et ollut tyytyväinen.

Valtakunnassa pidetään myös juhlia

Omaan makuuni Snow White toimi ihan kohtalaisesti. Se oli tyylillisesti erilainen Lumikki-tarina jossa kuitenkin on säilytetty kaikki perinteiset elementit. Se on selkeästi lapsenmielinen tarina joka ei edes yritä olla synkkä, pimeä tai pelottava. Siinä mielessä se on hyvä että se erottuu monista muista filmatisoinneista valitsemallaan tyylillä. Kolikon kääntöpuolena sama syy voi olla myös huono asia, sillä monelle aikuiselle näin rennolla ja kepeällä otteella väännetty tarina voi olla liiankin lapsenmielinen ja tylsä.

Elokuva on keskiverto ja sen katsoo kerran, ehkä jopa toisenkin.

Arvosana: 5/10 (IMDB: 5,8)

Leffalauantai: Vampires: The Turning

Yökerhossa joraaja jorasi kuin viimeistä päivää

Oletko aina palanut halusta tietää kuinka eeppistä settiä saisi tehtyä jos yhdistäisi vampyyrielokuvan ja Kung Fu -elokuvan yhdeksi kokonaisuudeksi? Etkö? En minäkään, mutta sellainen elokuva tuli vastaan tämänviikkoisen leffalauantain merkeissä.

Vampires: The Turning (IMDB) on vuodelta 2005 oleva kauhua ja toimintaa sisältävä vampyyrielokuva. Kuten yleensä vampyyrielokuvissa, ei tämänkään elokuvan kauhuelementit ole pelottavia. Enemmän jännitys/trilleri-tasoa kuin kauhua, mutta toki jokainen meistä pelkää eri asiota joten vastuu pysyköön katsojalla.

Tarinassa kerrotaan kuinka turistipariskunta on thaimaassa ja riidan jälkeen nainen katoaa. Käy ilmi että vampyyrit ovat ottaneet emännän matkaansa ja kumppanille ei jää muuta vaihtoehtoa kuin joko jättää nainen vampyyreille tai lähteä itse vaaralliselle pelastusretkelle. Juonen kannalta elokuva olisi jäänyt lyhyeksi jos ukko olisi lähtenyt seuraavalla paluulennolla kotiin ja elänyt elämänsä onnellisena loppuun saakka ja jättänyt emännän thaimaaseen vampyyrien ruoaksi, joten arvattavalla tavalla pelasutsretki tullaan näkemään.

Pahat vampyyrit ajavat prätkillä

Pelastusretken varrella tullaan törmäämään vampyyrienmetsästäjiin, pahoihin vampyyreihin sekä hyviin vampyyreihin – tässä tapauksessa hyvät vampyyrit ovat niitä jotka eivät juo ihmisten verta ellei ihminen itse halua tulla vampyyriksi.

Matkan aikana selviää että vampyyrit on mahdollista muuttaa jälleen kuolevaisiksi ihmisiksi. Tähän kuitenkin vaaditaan oikeanlainen kuunpimennys joka sattuu harmillisesti olemaan vain kerran 800:ssa vuodessa. Onnena onnettomuudessa on hyvä tuuri, sillä juuri nyt aika on käsillä ja hyvät vampyyrit ovat aikeissa muuttaa kaikki vampyyrit takaisin kuolevaiseen muotoon.

Connor liittyy auttamaan hyviä vampyyreitä ja antaa Sangin muuttaa hänetkin vampyyriksi, sillä jos suunnitelma toimii hänestäkin tulee jälleen ihminen eikä elämää tarvitse viettää ikuisessa pimeydessä. Väliaikainen lisävoima ei ole myöskään pahitteeksi pahoja vampyyreitä pätkiessä eikä salitreeneille ole näin nopealla aikataululla enää sijaa.

Crossipyörällä ajo on hubaa. Kuvassa pääosarooleissa nähtävät Connor (Colin Egglesfield) sekä Sang (Stephanie Cao).

Pahat vampyyrit haluavat tietenkin estää hyvien vampyyrien aikomukset ja taisteluita tullaan näkemään.

Elokuvan pääosassa on tuo miespuoleinen turisti joka tunnetaan leffassa nimellä Connor. Connoria näyttelee Colin Egglesfield joka on tunnettu myös Rizzoli & Isles -televisiosarjasta. Connorin naista Amandaa näyttelee Meredith Monroe ja matkan varrella nähtävää hyvien vampyyrien johtajaa Sangia esitää Stephanie Chao.

Ajatuksen tasolla vampyyrielokuvaan kung fu -taisteluiden lisääminen kuulostaa omaan korvaani sangen absurdilta. Leffan aikana ja sen jälkeenkin olin yhä asiasta samaa mieltä – se on ajatuksena aivan yhtä huono kuin ketsupin lisääminen riisipuuroon.

Piri toimii

En itse pidä kung fu -filmeistä joten tämä varmasti on myös heikentämässä arvosanaa. Ilman vampyyrielokuvallisia elementtejä tämän arvosanasta olisi lähtenyt vielä piste tai kaksi pois, mutta näiden elementtien ansioista jaksoin leffan sentään loppuun asti katsoa.

Vampires: The Turning on huono elokuva. En sitä voi suositella juuri kenellekään muulle kuin vampyyrielokuvien katsojalle jonka aikomuksena on nähdä suurin osa kohtalaisen kokoluokan budjetilla väännetyistä alan filmeistä. Muut voivat säästää aikaansa ja etsiä parempaa katsottavaa.

Arvosana: 4/10 (IMDB: 3,3/10)