Elokuva: The Ugly Truth

Romanttisten komedioiden vauhtiin kun tuli päästyä New Year’s Even myötä, jatkoin kesäloman kuluttamista saman kategorian elokuvalla The Ugly Truth (IMDB). Elokuva on vuodelta 2009 ja sen on ohjannut australialainen Robert Luketic. Pääosissa nähdään Katherine Heigl ja Geralt Butler.

Tarinassa kerrotaan televisiokanavalla työskentelevästä tuottajasta Abbystä (Katherine Heigl), joka kauneudesta ja urallaan menestymisestä huolimatta ei tunnu onnistuvan ihmissuhteissaan. Työtyoverikseen hän saa toiselta televisiokanavalta tutun, epäsovinnaisia julmia totuuksia laukovan Miken (Geralt Butler). Koska kummallakin on tapa katsoa ihmissuhdekuvioita ja ihmisiä eri tavoin ei konflikteilta tietenkään vältytä. Hankalan yhteisen alkuvaiheen yli päästyä Mike alkaa kuitenkin opastamaan Abbyä kuinka hänen onnistuu napata himoitsemansa naapurin komea lääkärimies, mutta valitettavasti opastusmatkan aikana tunteet alkavat vetää Abbyä ja Mikeä kuitenkin lähemmäksi toisiaan.

Olin nähnyt tämän elokuvan joskus vuosia aikaisemmin, joten loppuratkaisu ei tullut itselleni yllätyksenä. Kuitenkin tarina on muutenkin lajityypille sopivaan tapaan ennalta arvattava, joten vaikka tätä ei olisi aikaisemmin ollut nähnyt, olisi loppuratkaisu ollut silti helppoa arvata.

Itse pidin tästä elokuvasta. Se on mukavan kevyt ja viihdyttävä elokuva jossa heitetään paikoitellen puolikarkeaa läppää. Se ei lyö pöytään mitään uutta, vaan tarjoaa ainoastaan tuttua ja turvallista viihdyttävää romanttista komediaa. Arvosanaksi antaisin 7/10, IMDB:ssä näkemys on ollut 6,5/10 joten aika samalla linjalla suurempikin yleisö tuntuu olevan.

Elokuva: New Year’s Eve

Vaihteluksi vampyyrielokuville katsoin pitkästä aikaa romanttisen komedian, New Year’s Eve (IMDB). Elokuva on vuodelta 2011 ja sen on ohjannut Garry Marshall joka tunnetaan mm. myös Pretty Womanin ohjaajana ja Onnen päivät -televisiosarjan luojana.

Elokuva kertoo erilaisia ihmissuhdetarinoita, jotka kertovat rakkaudesta ja välittämisestä sen eri muodoissa aina teini-ihastumisesta aikuisempiin ihmissuhteisiin. Tapahtumapaikkana on New York ja nimensä mukaisesti tapahtuma-aikana on uuden vuoden aatto.

Elokuva ei tarjoa oikeastaan mitään uutta millään saralla – tai ainakaan siten, että itse olisin siitä mitään sellaista havainnut. Tarinassa mentiin pitkälti tutuilla ja turvallisilla ”Ventovieraat kohtaavat ja rakastuvat”, ”Yksinäisenä kuoleva katuu elämässään tekemiä virheitä”, ”Teini-iän ensisuudelma”, ”Uskallanko vielä kohdata uuden ihmisen elämääni” ja ”Olen valmis jättämään kaikkeni vuoksesi” -tyylisillä ratkaisuilla.

Käytännössä siis tarjottimella on tutut kliseet jotka helposti ihastuttaa tai vihastuttaa katsojaa. Itseäni sen kaltaiset elementit romanttisissa komedioissa ihastuttaa, sillä kun haluan katsoa romanttisen komedian, haluan pääsääntöisesti sen olevan tuttua ja turvallista hömppää jossa on kaikesta kliseisyydestään ja elokuvallisesti mitään uutta tarjoamattomasta annistaan huolimatta tarjolla ainakin liikuttavuutta ja uskoa parempaan huomiseen.

Merkillepantavaa elokuvassa on nimekäs näyttelijäkaarti – mm. Bon Jovi, Sarah Jessica Parker, Jessica Biel, Aston Kutcher, Michelle Pfeiffer, Rober De Niro, Katherine Heigl sekä Halle Berry.

Tätä kirjoittaessa elokuva on saanut IMDB:ssä arvosanaksi 5,7 joka on hyvin pitkälti samassa linjassa oman näkemykseni kanssa. Oma arvosteluni elokuvasta on 6/10 asteikolla 0-10, eli pidin elokuvasta ja se oli sen verran hyvä että voin sen katsoa mielellään uudemmankin kerran. Se on tuttua ja turvallista viihdyttävää hömppää, sellaista jollaista on mukava katsoa kun haluaa rentoutua sellaisen elokuvan parissa joka ei vaadi liian suurta syväanalyysiä elokuvan merkityksestä.

Elokuva: The Thompsons

Vampyyrielokuvien makuun päästyä on hyvä jatkaa heti seuraavalla saman lajityypin edustajalla. The Thompsons (IMDB) on vuonna 2012 valmistunut K18-ikämerkinnällä varustettu vampyyrifilmi. Lajityypiksi on IMDB:ssä annettu draama/kauhu/trilleri ja DVD:n takakansi tarjoaa kategoriaksi jännitys. Mene tiedä mikä näistä sitten parhaiten sopii, mutta ainakin raakuuden ja muiden vahvojen kohtausten puolesta monelle elokuva varmaan menee kategoriaan kauhu.

Siinä missä The Moth Diaries edusti erilaista vampyyrielokuvaa jossa ei verta lennä, oli The Thompsons valinnut kuljettavakseen täysin erilaisen tien. Veren määrässä ei oltu ainakaan turhia säästelty. Käytännössä verta lentää omaan makuuni tarpeettoman paljon – sopivasti splatter-tyyliseen leffaan, mutta vampyyrileffaan suhteettomasti. Elokuva on myös raaka ja brutaali muutoinkin, joten tätä en voi herkemmille katsojille suositella.

Tarina kertoo perheestä, jonka jäsenillä on tarve saada verta pysyäkseen elossa. Valitettavasti kaikki ei mene heillä aina suunnitelmien mukaan ja perheen jäsenet päätyvät pistämään huoltoasemalla väkeä kylmäksi. Tämän jälkeen he ovatkin poliisien etsittyjen listalla jonka seurauksena he joutuvat vaihtamaan maisemaa. Perhe koettaa kovasti löytää muualta kaltaisiaan, mutta kun he vihdoin löytävät, ei kaikki mene siitäkään huolimatta aivan parhaalla mahdollisella tavalla.

Vampyyrielokuvan näkökulmasta on tämäkin perinteisestä vampyyrielokuvasta poikkeavaa tyyliä. Esimerkkinä nämä vampyyrit ovat syntyneet eivätkä tulleet vampyyreiksi purennan seurauksena. Samoin he pystyvät kulkemaan päivänvalossa ilman ongelmia, eikä myöskään muut perinteiset vampyyritarinan elementit päde. Myös elokuvan brutaalius ja yliluonnollisuuden puute asettavat sen selkeästi erilaisten vampyyrifilmien kategoriaan.

Olen vampyyrielokuvien suhteen hyvin klassisen tyylin ystävä, joten liian suuret poikkeamat hyväksi havaituksi mystiikan maailmasta on monesti epäonnistuneita yrityksiä muuttaa toimivaa tyyliä toiseksi. IMDB:ssä annoin tälle 6/10 keskiarvon ollessa tätä kirjoittaessa 4,7/10. Elokuva oli siis kategoriaa ”Ihan OK”. Katsoihan sen, ehkä voi katsoa toisenkin kerran, mutta ei elokuva säväyttänyt oikeastaan muuta kuin lajityypille tarpeettomalla yliampuvalla raakuudella.

Elokuva: The Moth Diaries

Katsoin tänään elokuvan nimeltään The Moth Diaries (IMDB).

Elokuva on kannen kuvauksen perusteella kateogriaa kauhu, mutta pelottavuutta tai jännitystä tästä elokuvasta ei ainakaan omaan makuuni löytynyt yhtään. Eipä sillä, en sellaista edes kaipaa sillä en yleisesti ottaen pidä kauhuelokuvista. Tämä kuitenkin kiinnosti katsoa, sillä tarina pyörii itseäni vahvasti kiehtovan vampyyritematiikan ympärillä.

Takakannen tiedon mukaan elokuvan kesto on 1 h 22 min ja se on kielletty alle 15-vuotiaille (tai alle 16-vuotiaille, kaksi eri ikämerkintää).

Elokuvan tarinassa 16-vuotias Rebecca joutuu isänsä itsemurhan jälkeen tyttöjen sisäoppilaitokseen. Siellä hänellä on myös hyvä ystävä Lucy, mutta uuden oppilaan Ernessan myötä välit Lucyyn muuttuvat. Ajan kanssa selviää että Ernessassa ei ole kaikki aivan normaalia – tai ainakin mikäli vampyyriutta ei pidä normaalina piirteenä ihmisessä.

Hyvänä puolena elokuva tarjosi erilaista vampyyritarinaa ja toisenlaista loppua kuin muut tämän lajityypin elokuvat joita olen katsonut.

Samaan hengenvetoon on helppoa kuitenkin todeta sen erilaisuuden toimivan myös negatiivisena puolena – ainakin jos haluaa perinteisempää vampyyritarinaa kuten itse ehkä kaipasin. Teräviä kulmahampaita ei elokuvassa näy, seivätä ei teroitella eikä valkosipuleista ja risteistä ole havaintoakaan. Käytännössä siis lähes kaikki perinteisen vampyyrielokuvan teemat puuttuvat. Eipä siinä, elokuva ei onneksi flirttaile lainkaan Twilight-elokuvien tyylin suuntaan.

Lyhyesti ottaen pidin tästä leffasta ja voisin katsoa sen uudelleen, mutta mistään mestariteoksesta ei kuitenkaan voida puhua. Arvosanaksi annoin IMDB:ssä 7/10 joka on kuitenkin selvästi korkeampi kuin IMDB:n keskiarvo (4,9/10). Puhtaasti viihdyttävän rento erilaisella otteella tehty vampyyrielokuva.