Kirja: Paulo Coelho – Alkemisti

Paulo Coelhon Alkemistin kansi

“Viisaat miehet ymmärsivät, että luonnollinen maailmamme on vain kehno jäljitelmä paratiisista. Tämän maailman tarkoituksena on olla pelkkä takuu toisesta, täydellisemmästä maailmasta. Jumala loi maailman siksi, että ihmiset pystyisivät näkyväisen kautta ymmärtämään Hänen henkisiä opetuksiaan ja suurenmoista viisauttaan. Minä kutsun sitä Teoksi.” (s. 143)

Luin jokin tovi takaperin loppuun brasilialaisen kirjailija Paulo Coelhon tunnetuimman teoksen, Alkemistin. Kirja on alunperin julkaistu brasiliassa jo vuonna 1988 joten mistään tuoreesta teoksesta ei ole kyse. Ensimmäisen kerran teos on Wikipedian mukaan julkaistu suomessa vuonna 1995 WSOYn kustantamana jolloin teos on julkaistu nimellä Santiagon unelmat.

Alkemistissa kerrotaan Santiago-nimisestä nuoresta paimenesta joka haaveilee erilaisesta elämästä. Hän tapaa mystisen kuninkaan jonka puheista vaikuttuneena hän lähtee etsimään aarrettaan. Aarteen etsimiseen mahtuu monenlaisia vaiheita eikä asiat mene useinkaan parhaalla mahdollisella tavalla. Santiago kuitenkin päättää jatkaa aarteensa etsimistä vastoinkäymisistä huolimatta sillä hän ymmärtää että aarteen löytäminen on hänen elämän tiensä joka hänen täytyy kulkea.

Tarina itsessään on hyvin suoraviivainen ja helppolukuinen kertomus. Se ei kirjalliselta tyyliltään ole kovinkaan rikasta tai monipuolista tekstiä ja sen vahvuudet kirjallisuudessa löytyvät enemmänkin sen tarinasta ja varsinkin sen henkisiä aspekteja sisältävästä merkityksestä ja tulkinnallisuudestaan.

Alkemisti on vahvasti hengellistä aspektia sisältävä teos ilman erityistä paatoksellisuutta. Kuten kaverini poikaystävä aikonaan totesi on Coelho henkisen maailman Pirkka ja tätä teosta lukiessa sellainen mielikuva kyllä hieman välittyi sillä se ottaa eri uskonnoista ja uskomuksista vivahteita ja pukee ne tavalliselle tuulipukukansalaiselle sopivaan muottiin. Tässä on toki hyvänä puolena se että ihmisiä yhä kiinnostaa hengellisyys ainakin jossain muodossa luettuna mutta samaan aikaan Alkemisti kuitenkin tasapainottelee omaan makuuni ehkä hieman liiallisen paljon populistisen henkisyyden ja kliseisyydeen rajoilla.

Kokonaisuutena Alkemisti on ihan luettava ja suhteellisen viihdyttävä teos mutta omaan makuuni se ei kuitenkaan yltänyt parhaaksi Coelhon tuotokseksi. Omaan makuuni Veronika päättää kuolla toimi paremmin, tosin vaikutusta voi olla silläkin että sen olen lukenut vuosia sitten ja jos sen nykyisin lukisin voisin siitä saada erilaisen mielikuvan kuin aikoinaan. Mene tiedä.

Kirja-arvostelu: Jouni Hynynen – Kadonnutta tavaraa etsimässä

Kadonnutta tavaraa etsimässä teoksen kansitaiteen yksi versio

“Kiitäjä ei kuunnellut, siihen ei saanut enää yhteyttä, se seilasi jo lihan merellä ja silmä paloi. Kulkue jatkoi eteenpäin, me kävelimme vieressä. Vilkuilin sivusilmällä kissanaista. Lantio oli täydellinen, se liikkui kuin liekit nuotion. Naisella oli pitkät punaiset hiukset, ne lainehtivat kissanaisen maskin alta. Silmäaukoista tervehtivät pitkät mustat silmäripset. Reidet ja sääret olivat muotoilun aaltoilua, mustat dominisaappaat hakkasivat asvalttiin kuin haastemies oveen.” (s. 174)

Sain luettua loppuun Jouni Hynysen romaanin Kadonnutta tavaraa etsimässä. Jouni Hynynen on vuonna 1970 syntynyt suomalainen rock-muusikko joka tunnetaan parhaiten Kotiteollisuus-yhtyeen nokkamiehenä. Kuitenkin Hynynen on kirjoittanut myös kirjallista tuotantoa useamman teoksen verran joista tätä kirjoittaessa uusimpana on julkaistu tämä teos.

Kadonnutta tavaraa etsimässä -teoksen protagonistina on keski-ikäinen muusikko Koponen jonka avioliitto ei ole parhaassa mahdollisessa jamassa. Koponen saa tietää vaimonsa pettäneen häntä jonka jälkeen hän nostaa kavereidensa kanssa kytkintä ja lähtee pidemmälle ryyppyreissulle johon mahtuu niin väkijuomia, väkivaltaa kuin vieraita naisiakin.

Pääsääntöisesti tarina etenee lineaarisesti mutta siellä täällä välissä kerrotaan myös muutamien henkilöiden historiaa ja suvun vaiheita. Tarinan tunnelma tuo mieleen hyvällä tavalla elokuvan Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa tai kirjallisuudesta Charles Bukowskin romaanit. Jutut ovat paikoitellen roiseja eikä varmasti jokaiselle lukijalle sopivia, viina virtaa Lethen lailla jättäen kuitenkin ikäviä flashbackejä ja vainoharhoja eikä ilman väkivaltaa onnistuta kahlaamaan kosteista tunnelmista takaisin kuivalle maalle.

Tarina oli omaan makuuni toimivaa tasoa mutta on helppoa ymmärtää että aivan jokaiselle lukijalle se ei sitä välttämättä ole. Pidin tarinassa sen suoraviivaisuudesta ja toiminnantäytteisyydestä jossa ei turhia jäädä hienostelemaan sekä siitä että tarina näyttää hillittömän dokaamisen ja urpoilun humoristisen puolen lisäksi myös sen pimeän puolen, sen kuinka viinapirujen riivaamat joutuvat lopulta kohtaamaan tekojensa seuraukset.

Pidin Hynysen tekstin kirjallisesta ulosannista, sen humoristisesta tyylistä ja monipuolisista vertauksista. Samoin dialogit henkilöiden välillä olivat mukavalla tyylillä kirjoitettuja vaikkakin ne paikoitellen olivatkin verbaalisesti teatreaalisempia kuin ainakaan omassa tuttavapiirissä olen tottunut kuulemaan.

Kokonaisuutena Kadonnutta tavaraa etsimässä on mukavan rempseä känniurpoilukirja joka näyttää lukijalle sen viihteellisen puolen kuin myös sen ikävämmänkin puolen jossa viina vie miestä eikä mies enää viinaa. Jos viina, väkivalta ja vieraat naiset tarinoissa ei iske voi olla että tämäkään teos ei uppoa mutta mikäli kännisekoilutarinat iskevät on tämä mukavan rempseällä otteella kirjoitettu teos johon kannattaa tutustua.

Kirja-arvostelu: Helmi Kekkonen – Vieraat

Helmi Kekkosen Vieraat-teoksen kansilehti

“Mutta ollessani paikassa, jonka kieli on minulle vieras, minusta tulee arka. Olin unohtanut sen. Kun sanoista ja lauseista puuttuu syvin merkitys, kun ymmärrän ja voin sanoa ääneen vain perusasiat, minä kutistun ja uuvun, kadotan omat ääriviivani.” (s. 42)

Pitkästä aikaa sain luettua kirjan sillä ensi viikolla on jälleen Kirjailijan Kanssa -lukupiiri johon itselläni on aikomus päästä menemään paikalle mukaan. Lukupiirissä tällä kertaa on Helmi Kekkosen romaani Vieraat joka on julkaistu vuonna 2016.

Helmi Kekkonen on suomalainen kirjailija jonka teoksia on ennen tätä julkaistu Kotiin (Novellikokoelma, 2009), Valinta (Romaani, 2011) sekä Suojaton (Romaani, 2014). En valitettavasti ole näistä yhtäkään aikaisemmin lukenut joten täysin uutena tuttavuutena teoksen lisäksi tuli myös kirjailijakin.

Vieraat on tyylillisesti varsin mielekiintoista luettavaa ja se poikkeaa selkeästi monista muista vuosien mittaan lukemistani teoksista niin kielellisen kuin ilmaisullisen tyylinsä osalta. Siinä missä monissa muissa lukemissani teoksissa on selkeää alusta loppuun saakka etenevää tarinankuljetusta on tässä tyyli toisenlainen. Aivan alussa teos maalailee lukijansa mielenmaisemaan kuvaa jossa tarinaa ja tapahtumia kerrotaan sivustakatsojan perspektiivistä hieman elokuvamaiseen tyyliin. On siis tapahtumapaikka, tapahtumia ja persoonaton sivustaseuraaja joka kuvaa tätä kaikkea lyhyillä havainnoillaan ympäröivästä todellisuudesta vailla protagonistin luomaa subektiivisuuden filtteriä.

Kuitenkin heti alkuvaiheiden jälkeen astutaan yksi kerrallaan tapahtumapaikan henkilöhahmojen sielunmaisemaan. Kirja hyppää luvuissaan yksilöihin jotka ovat osallisena tässä alun rutiininomaisessa vierailutapahtumassa ja sen jälkeen luku kerrallaan teos alkaa vähitellen antamaan pintapuolisille ihmisille niiden persoonaa ja sisältöä, kertomaan heidän tarinaansa jonka kautta lukijan on helpompaa nähdä alun tapahtumapaikka ja sen henkilöt persoonina joilla on oma historiansa kasvottomien ja muodottomien henkilöhahmojen sijaan.

Henkilöhahmojen kuvaus on suhteellisen pintapuoleista niin sisäisesti kuin ulkoisestikin, eli henkilöhahmoille luodaan historiaa ja persoonaa, heistä kerrotaan tarpeeksi jotta lukija saa rakennettua omanlaisensa tulkinnan hahmosta mutta siinä ei kuitenkaan jäädä kuvailemaan suhteettoman paljoa jokaista hahmon piirrettä. Omaan makuuni tämä tyyli sopi hyvin sillä sen myötä lukijan on helpompaa etsiä teoksen sisällöllistä tarkoitusta ja merkitystä muualtakin kuin vain tarpeettoman syväluotaavasta analyysistä joka tuntuisi valmiiden vastauksien kertomiselta kysymyksiin joita kukaan ei ole käskenyt kysyä, mutta joita lukijana helposti Vieraita lukiessa onneksi syntyy.

En toki tiedä mistä teoksessa on lopulta kyse ja jokainen lukija varmastikin tulkitsee teosta eri tavoin oman maailmankuvansa kautta, mutta itselleni teoksesta syntyi mielikuva rikkinäisten ja hauraiden ihmisten kaipuusta eheään elämään. Henkilöhahmojen toimintamalleja ja heidän haavoittuneiden elämiensä repaleisuutta pohtiessa en voinut välttyä ajatukselta siitä että ainoa mikä heitä estää lopulta näkemästä terveen tasapainoista elämää on heidän oma toimintamallinsa jossa oma onnellisuus projoisoidaan ulkoisiin olosuhteisiin ja kokemus tasapainoisesta elämästä muihin ihmisiin ja heidän tarpeeseen toimia kuten henkilö haluaa jotta hän voisi olla onnellinen.

Toiset heistä toistavat samoja virheitä kuin vanhempansa, toiset taas sitä vastoin tiedostavat vanhempiensa virheet ja pyrkivät olemaan toistamatta samoja toimintamalleja mutta samalla kuitenkin onnistuvat luomaan vastareaktiollaan yhtä absurdin tilanteen kuin omien varoittavien esimerkkiensä kohteet ovat luoneet. Esimerkiksi Anna joka päättää luoda lapsen. Hän on nähnyt vanhempiensa toiminnassa paljon parantamisen varaa mutta tuntuu aivan kuin hän pyrkisi valinnallaan olla tietoisesti yksinhuoltaja omien pelkojensa vuoksi. Hän haluaa olla äiti mutta kuitenkaan hän ei tarvitse muutoin miestä elämäänsä kuin lapsen alkuun laittamiseen. Hahmon kuvauksesta syntyi mielikuva yksinäisestä ihmisestä joka pelkää päästää muita ihmisiä aidosti lähelleen mutta joka todellisuudessa kuitenkin kaipaa läheisyyttä ja tietää että lapsen saattaminen tähän maailmaan ja siitä huolehiminen antaa mahdollisuuden olla kohtaamatta yksinäisyyttä ja toisen ihmisen lähelle päästämisen pelkoa vielä pitkäksi aikaa.

Myöskin Senja on henkilöhahmona kiintoisa sillä hänen halunsa eheästä ja onnellisesta perheestä tuntuu enemmänkin pakokeinolta kohdata oman elämänsä ongelmat ja haasteet sellaisena kuin ne on. Esimerkiksi Senjan ja äitinsä persoonien selkeät erovaisuudet ja haastava keskinäinen suhde rakentaa mielikuvaa siitä että Senja pyrkii pakemaan omia ongelmiaan ja käsittelemättömiä lapsuutensa ongelmia omaan parisuhteeseen ja perheeseen. Hän haluaa todella kovasti saada lapsen miehensä kanssa mutta jossain vaiheessa terveen haluamisen ja pakkomielteisyyden väliset rajat alkavat hämärtyä.

Kaikenkaikkiaan Vieraat on varsin toimiva teos jossa lukijan annetaan rakentaa annetuista paloista haluamanlaistaan palapeliä osa kerrallaan. Valmiita selityksiä ei tarjoilla tarpeettomasti ja lukijalle jää tilaa omille ajatuksille ja tulkinnoille. Vieraat on samaan aikaan lohduton kuvaus jossa monen rikkinäisen ihmisen elämä ei muodosta kuitenkaan eheyttä missään vaiheessa mutta samaan aikaan se on myös jollain muotoa lohdullinen sillä kaikkea mitä sanomattomiksi sanoiksi jää emme koskaan joudu kohtaamaan.

Teoksen luettua herää myös ajatus siitä että onko olemassa eheitä ihmisiä lainkaan, vai onko vain olemassa eri tavoin rikkinäisiä ihmisiä mutta joiden rikkinäisyyttä toiset eivät näe sillä heidän ongelmansa ovat sellaisia joita emme itse ongelmina edes näe mutta jotka sitä kantajalleen voivat olla heidän omien kokemustensa luomien painolastien vuoksi?

Kirja: Suomalaiset taruolennot

Suomalaiset taruolennot

Luin pitkästä aikaa kirjan loppuun. Edellisen kirjan lukemisesta on kulunut muutama kuukausi joten hyvä aika oli jälleen hieman lukea paperiltakin painavaa sanaa. Kirja jonka luin oli Eero Ojasen ja Sirkku Linnean kirjoittama teos Suomalaiset taruolennot joka nimensä mukaisesti käsitteli suomalaisia taruolentoja. Kirjassa on sivuja 153 mutta teos on nopeasti luettu sillä teksti on suurta ja heppolukuista.

Kirja on kepeä ja hieman lapsenmielinen teos joka toimii rentona johdatuksena suomalaisen mytologian maailmaan. Kirjassa käydään lyhyesti ja pintapuoleisesti läpi eri kategoriaan meneviä olentoja. Kategorioina on mm. Suuret olennot, Kalevalaisia olentoja, Veden väkeä jne. joiden alta sitten löytyy tarkemmin tietoa keitä jumalia, henkiä tai olentoja siellä on ollut ja vaikuttanut. Esimerkiksi “Suuret olennot” kategoria sisältää niin jättiläisiä kuin Kalevantyttäriä ja vaikkapa “Veden väkeä” -kategoria sisältää mm. Näkin, Ahdin, Vellamon, Vetehisen sekä Iku-turson.

Teoksessa on paljon myös piirettyjä kuvia jotka tuo mukavan tasapainon tekstiin.

Kaiken kaikkiaan Suomalaiset taruolennot on hyvä ja toimiva teos joka on helposti lähestyttävä johdatus suomalaisen mytologiiaan. Se ei tarjoa turhan syväluotaavia kuvauksia mutta antaa pääpiirteittäistä tietoa asioista joiden avulla on helpompaa lähteä perehtymään muista lähteistä itseään kiinnostaviin hahmoihin sitten myöhemmin.