Kokeilussa: PS2 To HDMI Converter (Model G300)

PS2 To HDMI Converter on pienikokoinen adapteri jolla saa PS2:n nimensä mukaisesti HDMI-liitäntään

TL;DR – Hyvä ja toimiva adapteri jossa USB-virran johto on typerästi samalla puolella kuin Playstation 2 Slim -pelikonsolin virtajohto. Tämä vaatii hieman asettelua että molemmat saa yhtä aikaa fiksusti kiinni. Huonoa on myös se että laite tarvitsee erillisen USB-virran ainakin joissain Slim-konsoleissa vaikka takakannen tekstistä voisi toisenlaisen mielikuvan saadakin. Omassa Slim-mallissa USB:stä tuleva virta ei auttanut ja jouduin ottamaan USB-virran muualta. Kokonaisuutena silti alkuvaikeuksien jälkeen toimiva kapistus.

Viime perjantaina olin pitkästä aikaa omalla toimistolla käymässä joten siinä samalla sitten töiden jälkeen tuli lähdettyä käymään Kampin ostarilla sijaitsevassa Konsolinetissä. Olin aikaisemmin netistä katsellut että heillä sattuisi olemaan hyllyssä PS2 to HDMI -adapteria eli suomeksi sanoen pulikkaa jolla pleikkari kakkosen saa kiinni nykyaikaisiin televisioihin käyttäen HDMI-liitäntää.

Kävin sitten moisen härpättimen ostamassa ja sellainen irtosi 29,90 eur hintaan. Nykyisissä televisioissa ei oikein tuppaa olemaan muita liitäntöjä kuin HDMI joten vaihtoehdot millä Playstation 2 -konsolin saa kiinni on suhteellisen vähän. Yleisimmät vaihtoehdot taitavat olla joko tällainen adapteri tai erilaisia liitäntöjä sisältävä upscaler esim. Framemeister.

Parasta mahdollista kuvanlaatua haluaville Framemeister taitaa olla se “The Juttu” mutta koska näiden saatavuus Suomesta on heikko (lue: ei saa muuta kuin tilaamalla ulkomailta) ja koska halusin päästä pelaamaan tarpeeksi hyvällä kuvanlaadulla nyt eikä potentiaalisesti kaukaisessa tulevaisuudessa päädyin koettamaan tätä adapteria – etenkin kun se löytyi suoraan hyllytavarana.

Pulikka on pienikokoinen

Paketti auki, unboxing-kuvat kehiin ja sen jälkeen kaivamaan Playstation 2 kaapista. Itselläni Playstation 2 -konsoleita on 3 kappaletta joista kaksi on ehjää ja yksi on rikki. Ehjistä löytyy “slim”-malli sekä “fat” joista mieluiten toki käytän Slim-mallia pienen tilankulutuksen ja tyylikkäämmän ulkoasun vuoksi.

Adapteri menee kiinni pleikkari 2:n videoulostulon liitäntään ja siihen tökätään sitten kiinni HDMI-kaapeli joka survaistaan televisioon. Niin ja tietenkin myös USB-kaapeli jota ei alussa tajua laittaa kiinni ja jonka muutaman ärräpään sekä googlaamisen jälkeen löytää paketista ja tajuaa että “Ahaa, tällainenkin siis pitää olla kiinni”.

Alussa pistin siis kiinni pelkän pulikan ja siihen johdot ilman USB-virtaa. Televisio päälle, pleikkari päälle ja mustaa ruutua ja infoa siitä että HDMI:stä ei tule signaalia. Tässä vaiheessa olettamukseni oli että Playstation 2:n asetuksista väriavaruus on vain väärä ja se täytyy vaihtaa sillä olin aikaisemmin käyttänyt tätä komponenttikaapelilla vanhemmassa televisiossa.

EI NÄIN! Kuvasta puuttuu USB-virta pulikalle.

Koska en nähnyt kuvaa mitä näytöllä tapahtuu piti tämä valikkoräpeltäminen tehdä sokkona. Netistä löytyi onneksi tietoa monesko valikon kohta on missä löytyy kyseinen väriavaruuden säätö. Alas – X – Alas – Alas – Alas – X – Vasen – X. Ei mitään. Muutamia kertoja buuttailin konsolia ja koetin uudestaan mutta ei niin mitään. Tämän jälkeen menin hakemaan vanhan 23″ television toisesta huoneesta ja virittelin sen olohuoneen lattialle pistin pleikkarin kiinni siihen komponenttikaapeleilla ja sen jälkeen kävin vaihtamassa väriavaruuden RGB:ksi.

Koetin sokkona ollessa tehdä tätä operaatiota parilla eri ohjaimella koska muistin että jotkut ohjaimet on rikkinäisiä. Kuinka ollakaan konsolissa oli sillä hetkellä kiinni ohjain jossa nappi X ei toiminut lainkaan. Heh. Ei ihme siis että ei päässyt oikeaan valikon kohtaan kun pyörin koko ajan vain alkuvalikossa.

Kun olin saanut vanhalla televisiolla vaihdettua väriavaruuden kohdalleen oli aika taas heittää komponenttikaapelit mäkeen ja laittaa HDMI-adapteri paikalleen. Konsolin uudelleenkäynnistys tuotti jälleen mustaa ruutua HDMI:n kautta. Useampaan kertaan koetin että adapteri on kunnolla kiinni ja että HDMI-johtokin on kunnolla kiinni mutta ei silti mitään kuvaa tullut televisioon. Koetin myös toista HDMI-kaapelia kaiken varmuuden vuoksi mutta ruutu oli ja pysyi pimeänä.

No power adaptor, no messy cords – just one HDMI cable. O’rly? Fuck that, laite tarvitsi silti USB-virran ainakin omassa PS2 Slim -konsolissa.

Tässä vaiheessa sitten netistä etsin YouTubesta videoita ihmisten revieweistä ja vastaavista kun etsin tietoa mustasta ruudusta ko. adapterin kanssa. Siinä huomasin että jollain janarilla oli kiinni laitteessa USB-johto. USB-johto! Mitä ihmettä. Paketin takakannen kuvassa ei ollut mitään havainnollistavaa kuvaa että tällaista pitäisi olla paikallaan. Myös takakannen kuvaus jossa mainitaan “just one HDMI cable” antoi käsityksen että eipä tässä sen suurempia ihmeitä tarvita. No eipä siinä mitään, keittiössä kävin etsimässä paketin ja huomasin että paketissa oli mukana myös USB-johto. Otin USB-johdon muovista ja virittelin sen kiinni adapterista Playstation 2:n etupaneelin USB-liitäntään.

Uusi boottaus ja yhä mustaa ruutua. Sen jälkeen varmistamaan että USB-virta on varmasti kunnolla kiinni. Olihan se mutta kuvaa ei silti tullut. Seuraavana episodina taas komponenttikaapeleihin vaihto ja vanhaan televisioon konsoli kiinni jotta saan varmistettua jäihän näytön asetukset oikeaksi. Piti olevinaan ainakin olla joten jälleen johtojen vaihto-operaatio ja uutta yritystä.

Pian ajattelin että ehkäpä Slim-mallin USB ei vain anna tarpeeksi virtaa ja/tai ne liitännät on vain rikki. Virittelin USB-virran tälle adapterille sitten televisiotasossani olevasta Mac Ministä ja TADAAAA! Konsolin kuva tulee vihdoin televisioon!

USB-kaapeli oli tämän valkoisen muovin alla ovelasti piilossa enkä sitä tajunnut alussa etsiä

Pistin Flatout 2:n sisään ja nojauduin sohvalle parempaan asentoon testiepisodia varten. Samalla sammutin vanhan television lattialta häiritsemästä ja odottelin että peli latautuu. Mutta ei. Mustaa ruutua alkaa taas puskemaan. Siinä vaiheessa olin jo hieman ihmeissäni että mitäs nyt tapahtui, irtosiko kaapeli tai jotain vastaavaa. Taisin vielä käynnistellä konsolia uudelleen mutta vailla tulosta.

Vähän aikaa katselin mustaa ruutua kunnes havahduin huomaamaan että sammutin väärän television 😀 Vanha televisio oli yhä päällä lattialla mutta pääasiallinen televisio jossa konsoli oli kiinni oli sammuksissa. 😀

Tämän jälkeen oikea televisio takaisin päälle ja vanha televisio sammuksiin ja Flatout 2 tuli televisioruudulle juuri kuten sen odotinkin tulevan.

Testisetupin aikana oli aivan järkyttävä kaaos kun tavarat oli pitkin poikin

Vihdoin ja viimein kun adapterin olin saanut kiinni ja toimivana televisioon ja pääsin pelaamaan testinä Flatout 2:ta pääsin testaamaan varsinaista adapteria. Peli tarjosi itselleni 60 Hz taajuuttakin mutta jostain syystä sen kuva oli suttuinen ja hieman tärisevä omalla televisiollani joten paukuttelin menemään 50 Hz kuvataajuudella.

Peli näytti yllättävänkin hyvältä ja tarkalta siihen nähden mitä odotin. Kuvanlaatu oli positiivinen yllätys ainakin tässä pelissä, muita pelejä en ole vielä kerennyt koettamaan. Kuvan tarkkuus ja väritoisto oli sangen asiallinen jota tietenkään ei näy tästä blogin valokuvasta koska otin sen pimeässä huoneessa käsivaralla. Hetken pelailin Flatout 2:ta ja innostuin jopa aloittamaan kauden pelaamista siinä saman illan aikana.

Kokonaisuutena siis pulikka näyttää alkuvaikeuksien ja oman räpeltämisen jälkeen varsin toimivalta kapistukselta. Ainoat miinuspuolet on takakannen hämäävä teksti jossa ei mainita että laite tarvitsee erillisen USB-virran sekä se että USB-virran liitin on typerästi samalla puolella kuin PS2 Slim -mallin virtaliitin joten johtojen kanssa joutuu hieman vääntämään että molemmat saa paikalleen yhtä aikaa.

Toimiva palikka joka olisi kannattanut ostaa jo paljon aikaisemminkin niin olisin päässyt pelailemaan paremmalla televisiolla Pleikkari 2:n peleistä. Playstation 2 on yhä relevantti pelikonsoli myös vuonna 2018. 🙂

Peliarvostelu: Tomb Raider: Underworld (Xbox One X backward compatibility)

Lara osaa laskettelun jalo taidon

Tomb Raider: Underworld on Crystal Dynamicsin kehittämä ja Eidos Interactiven julkaisema toimintaseikkailupeli vuodelta 2008. Peli on julkaistu Playstation 2:lle, Playstation 3:lle, Xbox 360:lle sekä PC:lle. Kiitos Microsoftin Xbox One -konsolin erinomaisen taaksepäin yhteensopivuustoiminnon oli tätä peliä mahdollista päästä nauttimaan myös uudemman konsolisukupolven Xboxilla. Pelasin tämän läpi Xbox One X:llä.

Vaikka olen tämän kertaalleen aikaisemmin pelannut läpi vuonna 2015 Playstation 3:lla oli tähän helppoa tarttua yhä uudemmankin kerran. Pidin pelistä ensimmäisellä läpipeluukerralla ja tämä sattui olemaan tammikuun Games with gold -pelinä Xbox Live Gold -tilaajille joten ei ollut mitään syytä olla tarttumatta Underworldiin toistakin kertaa.

Skandinaavisen mytologian syövereissä

Tarinallisesti Underworld on kiintoisa ja ainakin itselleni hyvin uppoava aihepiirinsä osalta sillä tarina flirttailee skandinaavisesta mytologioista tuttujen aiheiden ympärillä. Lara seuraa vanhempiensa jalanjäljissä aarteiden etsijänä ja onnistuu löytämään Välimereltä Thorin hanskan. Kuitenkin löytö ei miellytä kaikkia ja tuntematon vihollisjoukko räjäyttää luolaston jättäen Laran sisäpuolelle etsimään pakotietä takaisin ihmisten ilmoille.

Kieli keskelle suuta

Tarinan edetessä paljastuu että vihollisjoukolla ja Laralla on entuudestaan yhteisiä tuttavia jotka sotkeutuvat tarinaan mukaan. Laralle selviää myös että isänsä on etsiessään Avalonia erehtynyt paikasta ja ollutkin Nilfheimissä. Samoin Laran äiti on mennyt aikoinaan Helheimiin eli skandinaavisen mytologian kuolleiden valtakuntaan. Päästäkseen sinne sisään Lara kuitenkin tarvitsee myös Mjölnerin, legendaarisen Thorin vasaran ja näinpä tarina hakee vähitellen muotoaan skandinaavisen kansantaruston ympärille.

Maailma on muuttunut kymmenessä vuodessa

Nykypelaajalle – minä mukaanlukien – voi Underworld aiheuttaa alussa hieman kevyttä hämmennystä sillä lähes kaikki nykypeleistä tutut elementit loistavat poissaolollaan. Pelin aikana Laran normaalisti kirmaillessa pitkin maita ja mantuja ei näytöllä näy mitään muuta kuin peli. Jatkuvalla syötöllä ei ole siis HUDia jossa olisi karttoja, infolaatikoita ja miljoonaa muuta pientä näytön täytettä. Pelin aikana HUD tulee välillä esiin tilanteissa jolloin sille on tarvetta. Esimerkiksi kun Lara ottaa aseen esiin ja laittaa lyijyä ilmaan tulee vasempaan yläkulmaan näkyviin panosten määrä.

Kaunotar ja hirviö

Alussa tästä karttojen ja opasteiden puutteesta tulee helposti jopa hieman orpo ja avutonkin olo kun ei ole päivänselvää minne suuntaan tässä on tarkoitus suunnistaa ja mitä on tarkoitus tehdä. Hyvänä puolena peli kyllä pitää pelaajastaan huolen sillä kenttien suunnittelu auttaa pelaajaa toimimaan vaistomaisesti siten kuin on tarkoitettu.

Pelin kymmenen vuoden takaisen historian huomaa kyllä helposti myös muista piirteistä. Grafiikat on nykyisiin peleihin tottuneelle silmälle varsin karkeaa katsottavaa mutta onneksi vauhtiin päästyä tähän ei juurikaan tule edes kiinnitettyä huomiota. Isompi ikävyys jolla on jo pelattavuuden kannalta merkitystä sitä vastoin löytyy kontrolleista. Vaikka nykypeleistä voi olla mitä mieltä tahansa väitän silti että nykypeleissä kontrollit on lähes poikkeuksetta merkittävästi paremmat kuin tässä ja muissa tämän aikakauden tuotoksissa.

Ohjattavuus toimii pääpiirteittäin asiallisesti mutta paikoitellen Lara päättää hypätä aivan minne sattuu pienen virheeliikkeen seurauksena. Toisinaan tuntuu että virheliikettä ei edes tarvitse olla kun Lara päättää hakeutua Ahdin valtakuntaan päättämään päiviään tai muuten vain toteuttaa vapaapudotusta vailla laskuvarjoa tarpeettoman korkeilta paikoilta. Toisinaan tämänkaltaiset kontrollien ongelmat aiheuttavat jopa kevyttä turhautumista.

Isokokoisia öttiäisiä päästään lahtaamaan

Myöskin ison budjetin pelien muuttumisen kymmenessä vuodessa huomaa niiden tallennuslogiikasta. Siinä missä nykypelit tallentavat usein mahdollistaen inhimillisemmät pelisession pituudet (joita ei pelaajana tietenkään tule kuitenkaan suosittua) on Tomb Raider: Underworldissä toinen meininki. Pidemmässä pelin luvussa saattoi kestää tunti tai ylikin ja jos oli pelannut sen lähes loppuun mutta lopettanut kesken, ei peli antanut armoa seuraavalla kerralla vaan koko osio piti pelata uudemman kerran seuraavalle välitallennuspaikalle.

Pelin käynnissä ollessa välicheckpointteja oli kyllä useita mutta ei sellaisia että niistä olisi voinut jatkaa seuraavan kerran peliä uudelleen käynnistäessä. Tämä pisti hieman turhauttamaan paikoitellen kun pelisessiota piti venyttää sen vuoksi aamuyön pimeille tunneille saakka jotta peli varmasti on tallentanut edistymisen.

Kaikesta huolimatta hyvä peli

Palovaroittimen paristot on hyvä muistaa tarkistaa aika ajoin

Vaikka Tomb Raider: Underworldissa on paljon asioita joita olisi voitu tehdä paremmin oli siinä silti onnistuttu tärkeimmässä eli viihdyttävyydessä. Se on kaikessa suoraviivaisuudessaan miellyttävän mutkatonta kevyttä puzzleilua tarjoileva toimintaseikkailu jossa on imua vielä tänäkin päivänä.

Vaikeustaso on kasuaalipelaajalle sopivasti mitoitettu, puzzlet eivät vaadi aivan hillittömiä ruudinkeksijän kykyjä ja jatkuvasti näytöllä näkyvän kartan puutteesta huolimatta pelimaailmassa on mahdollista suunnistaa ilman turhautumiseen asti menevää haahuilemista joten kenttäsuunnittelu on varsin toimivaa tasoa. Pelin pituuskin on inhimillinen sillä tämän tahkoaa läpi How Long to Beat -sivuston (ja myös omien kokemusteni mukaan) noin kymmenessä tunnissa.

Kaiken kaikkiaan vanhuudesta huolimatta Tomb Raider: Underworld on pelaamisen arvoinen peli myös vuonna 2018.

Arvosana: 7/10

Peliarvostelu: Call of Duty: Infinite Warfare (Xbox One X)

Paikat remonttiin

Call of Duty: Infinite Warfare on ensimmäisen persoonan kuvakulmasta kuvattu ammuntapeli (eli FPS) vuodelta 2016. Sen on kehittänyt useammasta vanhemmastakin Call of Duty -pelistä tutuksi tullut jenkkiläinen pelitalo Infinity Ward ja sen on julkaissut Infinity Wardin emoyhtiö Activion. Infinity Warfare on saatavana PC:lle, Xbox Onelle sekä Playstation 4:lle joista alustavalintana itselläni oli postauksen otsikon mukaisesti Xbox One X.

Vaikka olin pelannut tämän pelin läpi aikaisemmin jo kaksi kertaa eri vaikeusasteilla oli hyvä aika ottaa peli kolmannen kerran käsittelyyn sillä Infinite Warfare on saanut päivityksen Xbox One X -pelikonsolille. Päivitys toi peliin natiivin 4K-resoluution Xbox One X -konsolin omistajien iloksi.

Tasapaksu tarinaa

Ampuako vai ei, kas siinä pulma

Tarina sijoittuu tulevaisuuteen jossa UNSAn erikoisjoukot lähetetään salaiseen aseiden tutkimuslaitokseen tutkimaan SDF:n hyökkäystä ja pelastamaan salaisen aseen prototyyppi. Kuitenkin asiat ei mene putkeen ja pahan puolen amiraali Kotch teloituttaa paikalle saapuneita sotilaita. Kotchille tullaan tietenkin antamaan ajan mittaan opetus että tällaista toimintaa ei erikoisemmin arvosteta. Siinä sivussa sitten estetään isompia tuhoja eikä henkilövahingoilta vältytä edes sankareiden puolella.

Kolmannella pelikerrallakaan tämän pelin juoni ei sytyttänyt millään muotoa. Se oli ja meni kaiken muun ohessa eikä siitä saanut oikein minkäänlaista kosketuspintaa. Pelimaailman ihmiset ovat geneerisiä pulliaisia eikä niihin synny tunnesidettä ja pelin mielenkiintoisimmaksi hahmoksi itselleni muodostui robotti E3N eli tuttavallisemmin “Ethan”.

Se mikä tarinassa hävitään voitetaan muualla

Anarkistit on tainneet tuikata autoja taas tulille

Onneksi tämäkin Call of Duty ammentaa voimansa aivan muista lähteistä kuin eeppisestä tarinankerronnasta. Sen vahvuudet löytyvät allekirjoittaneelle sen mainiosta pelattavuudesta ja upeasta visuaalisesta tyylistä. Kontrollit on toteutettu hyvin eikä niistä löydä moitteen sijaa ja pelin nopeatempoisuus imaisee helposti mukaansa. Se on mukavan suoraviivaista räimettä jollaisen pariin on mukavaa heittäytyä aivoja nollatakseen.

Aikaisemmilla pelikerroilla olen pelannut tämän ensin vaikeustasolla Normal, seuraavalla kerralla vaikeusasteella Hardened ja nyt vihdoin viimein vaikeustasolla Veteran. Tämä oli myös ensimmäinen kerta kun pelaan mitään konsoliräiskintäpeliä Veteran-vaikeustasolla loppuun ja täytyy myöntää että yllätyin kuinka inhimillisesti tämä oli läpi pelattavissa myös sillä. Muutamia junnauskohtia lukuunottamatta Veteran-vaikeusaste antoi sopivan paljon haastetta käymättä kuitenkaan rasittavaksi. Se pakotti itseni muuttamaan pelityyliäni erilaiseksi mutta kokemus oli hyvä sillä sitä kautta jouduin enemmän hyödyntämään kentästä löytyviä avusteita kuten kranaatit ja robottien hakkerointi omaan käyttöön.

Avaruudessa on elämää

Visuaalinen puoli Infinite Warfaressa teki itseeni vaikutuksen jo Xbox One S:llä pelatessa ja Xbox One X -päivityksen myötä tullut 4K-päivitys laittoi vielä hieman lisää pökköä pesään. Ilahduttavasti 4K-päivitys ei aiheuttanut missään vaiheessa peliä kuitenkaan konsolille köhimistä joten päivitys tuntui loppuun asti viimeistellyltä.

Toimiva peli

Infinite Warfaren asevalikoima on kohtalaisen monipuolinen ja se tarjoaa mahdollisuuden tehtävän alussa aseen jonkinmoiseen kustomointiin. Vihollisia löytyy niin ihmisiä kuin robottejakin joista etenkin isommat robotit ovat tappavan tehokkaita vihollisina. Onneksi vihollisten variaatioiden määrä on silti mukavan maltillinen eikä siis jokaisen vihollisen kohdalla joudu miettimään erilaista taktiikkaa kuinka sen saa siirrettyä manan maille.

Kuumat paikat

Kentät on tarpeeksi vaihtelevia mutta missään vaiheessa ei tullut vaihtelevuuden vuoksi pelattavuuteen rikkonaista tunnelmaa. Erilaiset taistelut maan pinnalla ja avaruudessa tuovat hyvää vaihtelua eikä tylsä juoni pääse latistamaan tekemisen meininkiä.

Kokonaisuutena Infinite Warfare on hyvä ja toimiva peli jota on miellyttävä pelata.

Arvosana: 8/10

Peliarvostelu: Gears of War 4 (Xbox One X)

Pelaaja sai nähdä taivaan merkit

Rattaat rullaavat yhä

Gears of War 4 on ensimmäinen peli jonka pelasin viime vuoden lopulla ostamallani Xbox One X -konsolilla läpi. Gears of War 4 on aikaisempien Gearsien tapaan kolmannen persoonan kuvakulmasta pelattava sci-fi sotapeli. Sen on kehittänyt kanadalainen pelitalo The Coalition ja sen on julkaissut Microsoft Studios. Peli on julkaistu lokakuussa vuonna 2016 niin Windowsille kuin myös Xbox Onelle ja peli onkin ensimmäisiä pelejä jotka ovat saaneet Xbox One X:n tehoista enemmän irti ottavan päivityksen.

Tarinassa pääosissa nähdään Marcus Fenixin poika J.D. Fenix joka isänsä tapaan jatkaa pahojen alieneiden lihoiksi pistämistä pelastessaan ihmiskuntaa. Pääpiirteittäin tarina menee siten että 25 vuotta on kulunut aikaisempien Gears of Warien tapahtumista joissa ihmiskunta otti voiton locusteista mutta onnistuivat aiheuttamaan hieman hallaa planeetalle siinä sivussa. Sen seurauksena fossiiliset polttoaineet ovat tuhoutuneet ja luonnon tasapaino järkkyy ja järjettömiä myrskyjä nähdään planetalla. Paha ei ole kokonaan kuitenkaan kuollut ja sotilailla on jälleen tarvetta lähteä pistämään rotia vihamieliseen perseilyyn.

Ei niin vanhaa jottei jotain uuttakin

Mind:Blown

Vaikka Gears of War 4 tuskin käsikirjoituksellaan mitään kirjallisuuden Nobelia hyllyynsä tulee pokaamaan ei sitä aikaisemmatkaan osat ole tehneet. Gearsien viehätys on aivan jossain muussa ja tarinassa näissä riittää että se on edes kutakuinkin tolkullinen. Onneksi se sitä tälläkin kertaa oli.

Gears on mukavan rento ja suoraviivainen toimintapeli jossa voi aivot vääntää kepeään lepotilaan ja antaa yliampuvan korostuneen verellä läträämisen viihdyttää. Peli on K18 ja siihen on kyllä selkeästi syynsä mutta tämän pelin brutaalius ja raakuus ei ainakaan allekirjoittaneella aiheuttanut vastenmielisyyttä tai muuta reaktiota sillä tyyli on niin överi että se menee kepeänä splätterinä eikä siitä painajaisia tule hankittua – ainakaan näin aikuisena pelatessa. Kuitenkin herkempien kannattaa harkita kahteen kertaan pelin pelaamista etenkin jos veren näkeminen aiheuttaa pahoinvointia.

Pelillisesti tämäkään osa ei ole uudistunut kovinkaan paljoa aikaisemmista. Asearsenaali on tuttua ja turvallista eikä ainakaan suuria muutoksia tullut nähtyä aikaisemmin koettuihin vaihtoehtoihin, liikkuminen ja kontrollit on sitä mitä ne on ollut aina ja kokonaisuus on juuri sitä mitä Gearseilta on totuttu näkemään.

Uuttakin auringon alle mahtuu, sillä tällä kertaa mukana oli myös robotteja. Alussa pelatessa olin hieman pettynytkin kun säikähdin että vanhoja tuttuja alieneita ei pääsisi pistämään paloiksi, mutta onneksi huoleni oli turha ja vihollisvalikoima oli vain kokenut laajenemista. Kokonaisuutta ajatellen tämä oli toimiva ratkaisu vaikka alussa se hieman säikäyttikin.

Visuaalista eeppisyyttä

Myös robottien ohjaamista päästiin harjoittamaan

Gears of Warit on aina olleet itselleni niitä pelejä joissa olen jäänyt ihastelemaan niiden visuaalista puolta. Gears of War 2 joitain vuosia sitten pelatessani Xbox 360:lla oli kokemuksena hieno ja muistan jo silloin fiilistelleeni pelin tyylikästä grafiikkaa. Gears of War 4 ei tee poikkeamaa tämän asian suhteen ja se heittääkin vielä lisää löylyä kiukaalle Xbox One X optimointiensa osalta.

Grafiikat oli sanalla sanoen aivan uskomattoman upeat katsoa. 4K:lla ja HDR:llä varustetulla televisiolla peli pääsi kunnolla oikeuksiinsa ja visuaalisten taiteilijoiden luomat maailmat sai aivan uutta tuulta purjeisiinsa kun konsolista löytyi tehoja revitellä oikein luvan kanssa.

Äänimaailmat on tuttua ja turvallista ja mitään yllätyksiä ei sen suhteen tullut koettua. Musiikit toimii, äänet toimii ja ääninäyttelyssäkään ei mitään valittamista. Kokonaisuutena siis eheä kokemus senkin osalta kuten tämän kokoluokan pelissä jo osaa odottaa.

Pelaamisen arvoinen

Alienit olivat vihaisia ja rumia (ei, ne eivät olleet feministejä)

Kokonaisuutena Gears of War 4 ei pettänyt eikä jättänyt kylmäksi. Se oli rento ja viihdyttävä suoraviivainen toimintaräiskintä jossa verellä läträtään ja pyritään maailmanrauhaan hyväksi havaitulla kaikkien vihollisten tappamisella. Käsikirjoitus on siis aiemmistakin osista tuttua perusmachoilua aseilla, alieneilla ja teurastuksella maustettuna kevyellä tarinankerronnalla.

Se noudattaa aiempien osien tapaan tuttuja konsepteja eikä se edes pyri ravistelemaan koko suunnittelupöytää puhtaaksi mitä nyt hieman pölyjä pyyhkii pinnasta ja lyö tiskiin hieman monipuolisempaa vihollisjoukkoa. Kaikkiaan Gears of War 4 on siis kelpo peli jota oli viihdyttävä pelata. Pelaamisen arvoinen mikäli tämän tyylilajin pelit iskevät lainkaan.

Arvosana: 8/10

Kokeilussa: Xbox One X

Xbox One X odottamassa aukaisua

Viime vuoden lopuilla (viime perjantaina) kävin työpäivän jälkeen Asematunnelin GameStopissa ostamassa Xbox One X -pelikonsolin. Konsoli on ollut itselläni ostolistalla jo jonkin aikaa ja mietin sen ostoa jo ennen muuttoa, mutta onneksi vielä silloin en sitä ostanut sillä nyt konsolista oli GameStopilla todella hyvä tarjous.

Tarjoukseen kuului Xbox One X -pelikonsoli ja tietenkin kaikki mitä paketissa normaalistikin on, mutta sen lisäksi mukaan sai yhden ylimääräisen ohjaimen ja Playersunknown’s Battleground eli tuttavallisemmin PUBG-pelin latauskoodin. Xbox Onella ei ole itselläni aikaisemmin ollut ylimääräisiä ohjaimia joten lisäohjain tuli tarpeeseen jotta voin pelata joskus kavereiden kanssa yhdessä.

Erot aiempiin malleihin

Mikäli lukijalle Xbox One X ei ole tuttu, on kyseessä siis uusin Microsofin Xbox One -sarjan pelikonsoli. Aikaisemmin Xbox One -konsoleita on tehty Xbox One, Xbox One S ja nyt tämä Xbox One X. Kaikissa näissä toimii täysin samat pelit joten millä tahansa Xbox Onella pystyy pelaamaan mitä tahansa Xbox Onen peliä.

Ostin aikoinaan Xbox Onen jonka myöhemmin päivitin Xbox One S -malliin. S-malli oli merkittävästi pienempi kuin alkuperäinen versio konsolista, siinä oli 4K Blu-Ray toisto ja jonkin sortin HDR-toiminnon parannus mikäli oikein muistan. Niin absurdilta kuin se kuulostaakin itselleni kuitenkin merkittävin hyöty S-malliin päivittäessä alkuperäisestä oli muuntajan puute. S-mallissa laitteessa oli sisäänrakennettu virtalähde ja siihen tarvitsi vain pistää töpseli pistorasiasta eikä lattialla pyörinyt jäätävän kokoista muuntajaa.

Xbox One X on kohtalaisen pieni konsoli

Xbox One X sitä vastoin on sitä vastoin jo merkittävästi suurempi harppaus eteenpäin myös sisuskalujensa osalta. Se on merkittävästi tehokkaampi kuin mikään aikaisempi pelikonsoli – ei siis pelkästään tehokkaampi kuin mikään aiempi Microsoftin pelikonsoli vaan siinä on siis tehoja enemmän kuin esim. Playstation 4 Prossa.

Koska kuitenkin tehot eivät merkitse käytännön elämässä yhtään mitään jos niitä ei käytetä tai ei käytetä oikein joten on tietenkin tärkeämpää että olemassa on pelejä jotka ottavat tehoista hyödyt irti.

Suurimmat edut Xbox One X:ssä on sen tehojen hyödyntäminen sitä tukevissa peleissä siten että ne pyörivät 4K-resoluutiolla, niissä on sulavampi ruudunpäivitys tai vaihtoehtoisesti kauniimpi visuaalinen tyyli muuten. Se miten tehoja hyödynnetään on täysin pelikohtaista. Kuitenkin myös nopeammat latausajat on ominaisuus mikä hyödyttää kaikkia.

Käyttöönotto

Käyttöönotto oli tässäkin aivan yhtä helppoa ja suoraviivaista kuin aiemmissa Xbox One -malleissa – tosin nykyään vielä entistäkin helpompaa kiitos uudistuneen käyttöjärjestelmän. Töpseli seinään, masiina käyntiin ja kone raksuttamaan päivityksiä. Perustietojen antaminen, oikean verkon valinta jne. Odotellessa asennuksen etenemistä oli nyt tullut mahdollisuus käydä asettamassa asetuksia konsoliin kännykällä netin kautta josta konsoli sitten kävi ne myöhemmin hakemassa. Näppärä ja kiva lisäominaisuus.

Takana olevat liitännät on vanhoja tuttuja

Kun päivitykset oli ajettu sisään oli aika pistää heti pelejä asentumaan. Kaivoin hyllystä Gears of War 4 -pelin jonka olin jo aiemmin ostanut ja jota pidin odottamassa siihen asti että saan tämän X-mallin hankittua.

Muutamia tunteja asennus sitten kesti sillä asennuksen lisäksi peli latasi netistä päivityksensä Xbox One X:lle. Peli asennettuna ja päivitettynä vie tilaa yli 100 gigaa joten ei ihme että asennuksessa kesti hyvä tovi. Odotellessa kerkesin latailemaan GameStopin diiliin kuuluneen PUBG:n sovelluskaupasta. Sitä pelailin muutamat rundit odotellessa pelin asentumista.

Gears of War 4:n asentumisen jälkeen vihdoin pääsin koettamaan kunnolla boksin tehoja hyödyntävää peliä ja voi pojat kuinka se näyttikään kauniilta. Huh huh.

Kuvankaappaus pelistä Gears of War 4. Näissä maisemissa alkaa odottamaan milloin Abbath syöksyy kitaransa kanssa alas vuoria vetämään legendaaariset raputanssit.

Kannattaa huomioida että kuvissa katsottuna pelit eivät näytä lähellekään yhtä kauniilta kuin pelatessa television kautta jossa on HDR-tuki. Pelatessa käytössä on HDR mutta näissä kuvissa olen laittanut ns. “normaalit versiot”. Ilman HDR-tukea värit ei välity samalla tapaa kuin miltä se oikeassa elämässä tuntuu.

Toinen huomion arvoinen seikka on että kuvat tässä blogissa on kutistettu ja pakattu JPG-muotoon kovalla kädellä joten osa kuvan yksityiskohdista katoaa siinä sivussa eikä näin ollen kuvankaappauksia kannata ottaa sellaisenaan esimerkiksi hyvästä kuvanlaadusta.

Tuntumat muutaman päivän jälkeen

Konsoli on ollut muutamia päiviä ja kokemukset on olleet positiiviset. Xbox One X tuntuu selkeästi harppaukselta eteenpäin ja sillä on miellyttävää pelata. Konsoli on aivan yhtä hiljainen kuin S-malli ja alkuperäinenkin joten on suoranainen insinöörityön taidonnäyte miten ihmeessä näin pieneen rautaan saadaan niin paljon tehoja tungettua ilman että laitteen tuuletin huutaa kuin sika kiimassa.

Näinä päivinä en voi kuin ihmetellä miksi missään ei myydä yhtä tehokasta PC-konetta joka on yhtä pieni, kaunis ja hiljainen kuin tämä ja johon voisi asentaa Steamin ja käyttää tällaista pelikoneena myös PC-pelaamisen maailmassa. Mieluummin tällaista pitäisin työpöydällä kuin järkyttävän isoa tietokonetta lattialla.

Ohjain toimii paristoilla joka on aivan käsittämättömän typerä ratkaisu

Kuitenkin pientä valittamistakin löytyy ohjaimen suunnalta. En tiedä mitä ihmettä Microsoftilla on mietitty kun ohjaimeen on laitettu mukaan paristot eikä vaihdettava akku. Paristot kuluvat yleisesti ottaen kohtalaisen nopeasti ja ne suotta kuormittavat ympäristöä.

Luulisi että ohjaimeen olisi mukaan heitetty vaihdettava akku jo ympäristösyistäkin kun niitä kuitenkin erikseenkin myydään, mutta kaikkea ei näemmä voi saada. Onneksi aikaisemmin omistamassani ohjaimessa olen ostanut jo vaihdettavan ja ladattavan akun joten otin akun siitä irti ja pistin tähän uuteen ohjaimeen. Täytynee kuitenkin ostaa vielä lisäohjaimeenkin erikseen tällainen akku jokin päivä.

Kaiken kaikkiaan konsoli on ollut hyvä käytössä, vaikkakin jostain syystä tallentamiani pelien kuvankaappauksia se oli hävittänyt vanhemmasta päästä, en tiedä onko asetuksissa vikaa vai jokin muu syy mutta sen jälkeen laitoin jo automaattisen kuvien lähettämisen päälle.

Koska käytössäni on 4K-televisio jossa on HDR-tuki on ainakin itselleni Xbox One X tuntunut hyvältä päivitykseltä. Kannattaa laitteelle ainakin antaa mahdollisuus mikäli Xbox pelikonsolina kiinnostaa lainkaan.