Peliarvostelu: Crysis 2 (PC)

Intiaaneja lähistöllä

Iästään huolimatta kaunis peli vielä nykyään

Crysis 2 on vuonna 2011 julkaistu ensimmäisen persoonan kuvakulmasta koettava science fiction ammuntapeli. Sen on kehittänyt saksalainen Crytek ja julkaissut Electronic Arts. Peli on saatavana PC:lle, Xbox 360:lle sekä Playstation 3:lle.

Crysis 2 on pelisarjan kolmas julkaistu peli. Samassa sarjassa on nähty aiemmin Crysis sekä Crysis Warhead.

Tarinallisesti Crysis 2 on jollain muotoa jatkoa Crysikselle ja Warheadille vaikkakin täysin suoraa jatkumo ei olekaan. Siinä missä Crysis sijoittui vuoteen 2020 sijoittuu Crysis 2 vuoteen 2023 joten väliin jää muutaman vuoden aukko.

“Luodin edessä alien on hidas kuin etana” – vanha viidakon sanonta

Tuttuja tarinoita uusilla sävyillä

Protagonistina tarinassa nähdään Alcatraz-nimeä kantava sotilas. Profeettana tunnettu sotilas pelastaa Alcatrazin hengen jonka jälkeen riistää hengen itseltään. Profeetta on ollut taistelemassa Ceph-rodun alieneita vastaan ja Alcatraz saa jatkaa tätä profeetan aloittamaa missiota. Alcatraz saa profeetalta aiemmista osista tutun nanoasun ja sen myötä yli-inhimillisiä kykyjä tullen supersotilaaksi.

Taisteluita käydään ihmisten ja alieneiden välillä, mutta mukaan kuvioon tulee myös taisteluita kanssaihmisiä vastaan. Kieroa peliä pelataan isommissa kuvioissa ja ajan saatossa saadaan huomata että tämäkin supersotilas nanopuvussaan on vain isojen poikien pelinappulana taistelukenttien tiimellyksessä.

Tarina on viihdyttävä. Se on tarpeeksi syvä ja monipuolinen pitääkseen yllä mielenkiintoa mutta ei kuitenkaan niin syvä että sen vuoksi yöuniaan menettäisi pohtiessa kaiken sen tarkoitusta. Perus jees.

Kuinkahan korkeilla tikkailla näitä ikkunoita yltää pesemään?

Ei pelkästään saman toistoa

Siinä missä Warhead jatkoi Crysis 1:n linjalla mekaniikkojen ja toiminnallisuuksien osalta ottaa Crysis 2 muutaman askeleen eteenpäin. Pelaajalla on mahdollisuus kerätä tapetuista alieneista jonkinsorttisia pisteitä joiden avulla nanopukuaan voi tuunata monipuolisemmaksi. Kustomointeja ei ole paljoa – yhteensä vain yhdeksän – mutta ne luovat hyvän lisän peliin. Esimerkiksi pelaaja voi muokata asuaan pitämään vähemmän ääntä tai näyttämään maassa jalanjälkiä joista vihollinen on vastottain mennyt.

Pelissä on myös kiikarit joiden avulla voi merkitä vihollisia sekä katsoa taktisia ehdotuksia joita tulee matkan aikana tarjolle. Taktiset ohjeet ovat esimerkiksi tyyliä “Use turret” tai “Stealth kill”. Niiden avulla kuitenkin saa paikoitellen ihan hyvää käsitystä mitä kaikkea elementtejä pelimaailmassa löytyy joita voi hyödyntää.

Terroristit vauhdissa

Entuudestaan tutut lisävoima ja läpinäkyvyys löytyy nanopuvsta tässäkin versiossa. Tässä osassa kuitenkin nopeutta ei ole enää erikseen olemassa vaan se on yhdistetty nanopuvussa samaan kuin voima.

Totally worth it

Lyhyesti tiivistäen Crysis 2 on erinomainen peli. Vaikka sillä alkaa olemaan jo ikää on se vielä vuonna 2017 erinomaista viihdettä. Se on todella suuri harppaus eteenpäin siitä mitä Crysis 1 sekä Warhead olivat.

Vaikka grafiikat olivat merkittävästi aiempia osia paremmat oli onneksi myös sen suorituskyky parantunut. Peli rullasi ilman isompia yskimisiä GTX 980:lla, vaikkakin muutamassa tehtävässä alkoi jonkinmoista lagia olemaan. Pääsääntoisesti suorituskyvyssä ei ollut mitään valittamista.

Maasta se pienikin ponnistaa

Musiikit tässä pelissä olivat mahtavat. Sävellyksistä on vastannut Borislav Slavov, Tilman Sillescu, Hans Zimmer sekä Lorne Balfe. Mikäli jostain löydän tämän soundtrackin CD:nä täytyy se ostaa myös omaan levyhyllyyn.

Crysis 2 on yksi hienoimmista pelaamistani sci-fi räiskinnöistä. Se on kaiken kaikkiaan pelaamisen arvoinen peli jokaiselle sci-fi FPS-pelien ystävälle.

Arvosana: 9,5/10

Peliarvostelu: Gears of War Ultimate Edition (Xbox One)

Myrsky repi puita taivas salamoi…

Historia toistaa itseään remaken muodossa

Gears of War Ultimate Edition on Xbox One -pelikonsoleille sekä Windowsille saatavissa oleva remake alkuperäisestä Xbox 360:lle ja Windowsille tehdystä Gears of War -pelistä. Alkuperäinen Gears of War on julkaistu vuonna 2006 ja remake vuonna 2015.

Gears of War on kolmannen persoonan kuvakulmasta pelattava science fiction toimintaräiskintä jonka kehityksestä on vastannut Epic Games ja The Coalition ja sen on julkaissut Microsoft Game Studios. Gears of War pelisarjassa on tätä kirjoittaessa julkaistu yhteensä viisi osaa – Gears of War, Gears of War 2, Gears of War 3, Gears of War: Judgement sekä Gears of War 4.

Olen aikaisemmin pelannut Gears of War -pelisarjasta osat 1, 2 sekä 3 joten oli mielenkiintoista päästä näkemään kuinka paljon ensimmäinen osa on kokenut kasvojen kohotusta uudemmalle konsolisukupolvelle uudelleenjulkaisun myötä.

Graafinen ilme on tunnelmallinen myös uudelleenjulkaisussa

Mukiinmenevää tarinaa

Gears of Warin tarinassa kerrotaan ihmisten ja alienrotu Locust Horden sodasta. Locustit on nousseet maan uumenista ja käyneet eliminoimaan ihmiskuntaa Sera-planeetalla. Tarinan protagonisti ja sankari Marcus Fenix on tarinan alussa vankilassa maanpetturuudesta mutta hänen ystävänsä tulevat vapauttamaan hänet kiven sisästä ja alieneiden niittäminen pääsee kunnolla vauhtiin.

Tarina etenee suoraviivaisesti alieneita teurastaen aina loppuviholliseen kenraali RAAMiin saakka. Kenraali RAAM sattuu olemaan myös sankarimme Marcus Fenixin isän murhaaja joten siitäpä oiva syy päästää vihamielinen alieni elämän raskaasta taakasta.

Tarina on tasoa ihan jees. Vaikka tarina on toimiva ja viihdyttävä ei se silti kovin syvällisesti säväytä joten se menee allekirjoittaneella samaan kategoriaan kuin James Bond -leffat. Siinähän se tarina rullaa kaiken muun toiminnan ohessa.

Värit ovat suhteellisen tummanpuhuvia

Mitä uutta?
Pelasin Gears of Warin alkuperäisen osan vuonna 2015 Xbox 360:lla joten kovin selkeitä mielikuvia sen hetkisistä fiiliksistä kyseisen pelin osalta ei ole enää moninkaan paikoin. Kuitekin Ultimate Editionia pelatessa tuli fiilis että remake on vaikeusasteeltaan helpompi kuin alkuperäinen.

Pelin juonessa edetessä muistin kyllä hyvinkin useampia kohtia jotka ensimmäisellä pelikerralla aiheutti harmaita hiuksia ja tuskastumista vaikeudellaan mutta uudelleen pelatessa samat kohdat saattoi mennä läpi heti ensimmäisellä yrittämällä käyttäen vaikeustasona tasoa normal.

En osaa suoralta kädeltä sanoa oliko alkuperäinen Gears of War oikeasti vaikeampi samalla vaikeustasolla vai onko helpottuminen pelin vaikeustasossa selitettävissä puhtaasti sillä että olen välissä kuluneen parin vuoden aikana kerennyt pelaamaan konsoleilla satoja tunteja enemmän. Alkuperäistä Gears of Waria pelatessa en ollut kuitenkaan vielä konsoleilla paljoa pelannut joten kehittymistä ohjaimen käytössä on varmasti tapahtunut.

Toinen mitä mietin mikä voi vaikuttaa että peli tuntui yleisesti ottaen helpommalta on sulava näytön päivitys. Xbox Onella pelattavuus oli sujuvaa ja ainoastaan pieniä yskimisiä tapahtui kovissa taisteluissa. Pienet yskimiset voivat myös johtua siitä että samalla tallensin pelileikettä suoraan konsolilla kun pelasin joka vie hieman tehoja sekin ja voi vaikuttaa negatiivisesti suorituskykyyn. Onneksi tästä ei ollut varsinaista haittaa pelikokemukseen.

Alienien kärventämistä

Vaikka pelin yleinen vaikeustaso tuntuikin helpommalta oli loppuvatustaja RAAM silti kiitettävän haastava jo normaalilla vaikeusasteella. Junnasin loppuvastustajan kohdalla varmaankin tunnin ja ärräpää jos toinenkin pääsi siinä vaiheessa joten ei pelin normaalia vaikeusastetta silti voi laskea läpihuutojutuksi.

Vaikeustason lisäksi toinen mihin kiinnitti huomiota oli tietenkin grafiikat. Koska kyseessä on remake on täysin odotettua että grafiikoita on ruuvattu entisistä kauniista grafiikoista vielä astetta kauniimmiksi. Gears of War oli aikoinaan näyttävä esitys ja muistanpa itsekin pelisarjan toisessa olleeni monttu auki ihastelemassa kuinka eeppisen kaunista grafiikkaa Xbox 360:n raudallakin pystytään repimään ulos.

Remaken grafiilat olivat kauniit ja remake on tehty laadukkaasti. Paikoitellen siellä täällä huomasi pelin historian Xbox 360 -pelistä tehtynä remakena, mutta pääsääntöisesti kokemus oli nykyisen generaation peleiltä odotettavaa tasoa. Kaunista ja sulavasti rullaavaa silmäkarkkia.

Tyyntä ennen myrskyä

Ei ole aina vanhassa vara parempi

Gears of War Ultimate Edition on hyvä peli. Mikä tärkeintä, on se kaikin puolin alkuperäistä Xbox 360:n Gears of Waria parempi, kauniimpi, smoothimpi ja fiilispohjaisestikin miellyttävämpi pelikokemus. Mikäli omistaa Xbox Onen on Ultimate edition se versio joka kannattaa hankkia.

Hyvä peli kestää ajan hammasta ja niin tekee myös tämäkin. Mikäli aikaisemmin on jo pelannut Gears of Warin läpi ja siitä on pitänyt on Ultimate edition silti ehdottomasti hintansa väärti. Jos ei muuten niin ainakin siitä saa oivan tekosyyn palata takaisin Gears of Warin maailmaan.

Arvosana: 9/10

Peliarvostelu: Gone home (Xbox one)

Iso kartano tarjoaa hyvät puitteet isommille huonekaluille

Gone home (https://gonehome.game) on The Fullbright Companyn kehittämä tutkintaseikkailupeli josta itse käytän mieluummin kansantajuisempaa termiä haahuilusimulaattori. Peli on julkaistu alunperin PC:lle ja OSX:lle vuonna 2013 mutta vuonna 2016 se on saapunut myös Xbox Onelle sekä Playstation 4:lle.

Gone homessa protagonisti Kaitlin palaa kotiinsa mutta kotona odottaa ovessa vain lappu siskolta jossa kerrotaan että ei kannata suotta alkaa etsimään häntä sillä hän ei halua että kukaan tietää missä hän on. Pelaajan tehtävänä on sitten pyöriskellä pitkin taloa ja etsiä vihjeitä kuin Sherlock Holmes kuunaan.

Vanhassa suuressa kartanossa liikutaan sangen verkkaista tahtia. Erilaisia pelimaailman objekteja poimitaan ja katsellaan ja pyöritellään ja silloin tällöin löytyy jotain vihjeitä ja historiaa mitä kaikkea on tapahtunut. Esimerkiksi vaikkapa vetolaatikon kun avaa saattaa sieltä löytyä kirje joka on tullut perheen isälle kirjakustantajalta jne.

Talossa on selvästi ollut telaketjufeminismejä

Pelimaailmassa pyöriminen ja asioiden paljastuminen maalailee myös kauhupelimäisiä tunnelmia. Esimerkiksi kertomukset talossa pidetyistä spiritismi-istunnoista, Oscarin haamusta ja piilohuoneesta löydetty pöytä johon on piirretty pentagrammi ja vieressä on kirja joka kertoo eksorsismistä nostattavat hieman kylmiä väreitä selkää pitkin. Kauhutunnelmaa vahvistaa myös pihalla jymisevä ukkonen ja paikoitellen kuultavat epämääräiset äänet, lattialautojen narinat ja muut vastaavat tunnelman rakentajat.

Tekniseltä toteutukseltaan peli on hyvä. Se ei ole mikään erityisen näyttävä mutta ei sitä huononakaan voi pitää. Pelin mekaniikat toimivat, ohjattavuus on helppoa ja yleisesti tekninen toteutus pelissä on hyvä. Ainoa mitä jäin Xboxin versiossa kaipaamana olisi ollut hieman nopeampi ohjattavuus. Paikoitellen kääntyminen tuntui turhauttavan hitaalta mutta koska peli on muutenkin verkkainen ei tämä käy onneksi aivan mahdottomasti häiritsemään.

Piilopaikka paljasti kirjeen ja spiritismissä käytettävän ouija-laudan. Nippelitietona ouija-laudan nimi tulee tunnetuimman käsityksen mukaan ranskan ja saksan sanoista “Kyllä” eli “Oui” sekä “Ja” vaikkakin on esitetty myös muita teorioita.

Gone home on lyhyt peli ja sen pelasin läpi luultavasti noin kolmessa tunnissa. Yhdessä kohtaa peliä kyllä jumituin ja jouduin etsimään ohjeita netistä enkä ollut ensimmäinen kuka oli samaan kohtaan jumiutunut. Onneksi etsin neuvoja valmiiksi sillä jumituskohdan ongelman ratkaisun löytäminen olisi tullut kestämään itsellä hyvin pitkän aikaa etenkin pelaajan hahmon verkkaisen kävelyn huomioonottaen.

Pelissä hyvänä puolena oli pelimaailman koko. Kartano oli kiitettävän suuri ja sitä tutki mielellään. Myös siellä olevien objektien tuoma nostalgia-arvo oli plussaa sillä mikäs sen mukavampaa kuin nähdä vanhoja kunnon VHS-kasetteja joihin on tussilla kirjoitettu mitä filmissä on sekä löytää C-kasetteja ja pistää niitä pyörimään kasettimankkaan.

Laatuviihdettä vanhalla kunnon VHS-filmillä

Kokonaisuutena omaan makuuni Gone home oli siltikin jollain tapaa tylsä ja ei niin koukuttava ja kiinnostava kuin sen olisin tahtonut olevan.

Pidin paljon sen hienovaraisella kauhutunnelman maalailulla joka sai oman mielikuvituksen rakentamaan tarinaa vihjeiden ympärille. Oma mielikuvuitus rakentaa yleensä pelottavimmat tarinat ja muistuttaa sen että se on yleensä pelottavin kauhuelementti sillä se tuntee ihmisen omat pelot ja on valmis kertomaan tarinansa niihin tarrautuen.

Harmillisesti tarina ei kuitenkaan pitänyt kunnolla koukussaan eikä sen juoneen uppoutunut täysillä oikein missään vaiheessa. Lopputuloksena itselle jäi mieleen tasapaksu tunnelma paikoitellen kiinnostavilla elementeillä.

Arvosana: 5/10

Peliarvostelu: Crysis Warhead (PC)

Ykkösosasta tutut alienit ovat vaivaksi myös Warheadissa

Crysis Warhead on Crytekin kehittämä ja Electronic Artsin julkaisema ensimmäisen persoonan kuvakulmasta koettava science fiction -räiskintä vuodelta 2008. Se on Crysis-pelisarjan toinen osa. Ensimmäisen osan arvostelun voit lukea täältä.

Vaikka alkuperäinen Crysis tuli myöhemmin julkaisunsa jälkeen saataville myös konsoleille ei Warheadin osalta konsolipelaajia ole valitettavasti muistettu lainkaan. Sotapää on saatavana ainoastaan Windows PC:lle.

Sisältönsä ja pelillisyytensä osalta tutuissa vesissä liikutaan sillä Crysis Warhead sijoittuu samoihin maisemiin kuin pelisarjan ensimmäinen osa ja myös tässä on mukana vihollisköörissä niin korealaisia kuin alieneita.

Omistajan tahdon vastainen ajoneuvon käyttöönotto onnistuu myös Warheadissa

Tarinansa osalta Warhead ei ole varsinaisesti jatkumoa ensimmäiselle osalle vaan se on enemmänkin kepeä hyppäys pääjuonen sivuraiteille. Juoni kertoo jo ensimmäisessä osassa nähdyn Psychon tehtävän taistelurintamalla. Jenkit epäilevät että korealaisilla on ydinaseisiin tarvittavaa aineistoa rahtikonteissaan mutta matkan varrella selviääkin että kontit pitävät sisällään alieneiden sotateknologiaa. Psycho saa tehtäväkseen tuhota rahti mikäli sen kaappaaminen ei onnistu joten odotettavissa on tuttua ja turvallista suoraviivaista paahtoa.

Pelilliseltä anniltaan Warhead ei poikkea ensimmäisestä osasta. Pelaajalla on yhä käytössään yli-inhimillisiä vahvuuksia tarjoileva nanopuku jonka avulla voi valita näkymättömyyttä, nopeutta tai voimaa lisää tarpeen mukaan. Kaikki napit, ohjattavuus, grafiikat ja muut on samaa mitä ensimmäisessä osassa eikä tästä löydä mitään muuta sanotavaa kuin tuttua ja toimivaa.

Fiilispohjaisesti arvioiden grafiikat tuntuivat rullaavan aavistuksen verran paremmin kuin ensimmäisessä osassa, mutta pientä yskäisyä tuli siellä täällä matkan varrella tästäkin huolimatta. Voi olla toki että pelin asetukset olivat vain matalammalla kuin aikaisemmin joka selittäisi eroa tai vaihtoehtoisesti kentässä ei ollut niin paljoa elementtejä kuin ensimmäisessä osassa. Yhtä kaikki kokemus oli hieman sulavamman tuntuinen.

Myös vihainen alien rauhoittuu tulivoimalla

Ainoa miinuspuoli Warheadissa on sen kesto joka on selkeästi keskimääräistä räiskintäpeliä lyhyempi. Olisin mieluusti kokenut tämän pari tuntia pidempänäkin. Pelasin tämän kahdessa illassa läpi ja aikaa kului ainoastaan noin viisi tuntia ja How Long To Beat -sivuston mukaan tämä tuntuu olevan keskimääräinen aika mitä tämän pelin parissa vietetään.

Crysis Warhead on viihdyttävä ja mukaansatempaava räiskintäpeli joka on kestänyt hyvin ajan hammasta. Pidin tästä jopa enemmän kuin Crysis 1:stä eikä tästä oikein löydä pahaa sanottavaa sen harmillisen lyhyttä kestoa lukuunottamatta. Mikäli pelisarjan aikoo pelata kannattaa myös Crysis Warhead tahkota läpi.

Arvosana: 8,5/10

Peliarvostelu: The Order: 1886 (PS4)

Led Zeppeliin oli hitti jo 1886

The Order: 1886 on Ready at Dawnin ja SCE Santa Monica Studion kehittämä kolmannen persoonan kuvakulmasta kuvattu toiminnallinen seikkailupeli. Sen on julkaissut Sony Computer Entertainment ja se on saatavilla ainoastaan Playstation 4 -pelikonsoleille. Peli on julkaistu helmikuussa 2015.

The Order: 1886:n tarinassa liikutaan vaihtoehtoisessa historiassa Lontoossa vuonna 1886. Protagonistina nähtävä Sir Galahad on osa pyöreän pöydän ritarikuntaa joka on yhä toiminnassaan. Lontoossa on ongelmia ihmisten ja susien risteytymän eli puoliveristen kanssa sekä sen lisäksi myös kapinalliset tuovat oman ongelmansa yhteiskunnan järjestykseen. Galahd kumppaneineen lähtee selvittelemään asiaa mutta matkan aikana alkaa paljastumaan että asiat eivät olekaan aivan niin kuin Sir Galahad kumppaneineen on saatu uskomaan.

Talojen sisustukset olivat tyylikkäitä wanhoina hyvinä aikoina

Pelillisiltä ominaisuuksiltaan The Order: 1886 tarjoaa hyvinkin lineaarisesti etenevää toimintaa. Pelaajalle ei tuota hillittömiä vaikeuksia edetä tarinassa sillä kenttäsuunnittelu ohjaa halutunkaltaiseen etenemiseen. Mukana on onneksi myös tehtäviä joissa itse voi valita kulkuaan päämäärään joka tasapainoittaa yleistä putkijuoksun tunnelmaa. Esimerkiksi yksi tehtävä oli sellainen missä pelaajan tehtävä oli etsiä vartija jolla on avain ja sen jälkeen eliminoida tuo vartija, ottaa avain ja lähteä paikalta pois. Käytännössä ei ollut pakko siis käydä litsimässä jokaista vartijaa vaan mahdollisuus oli heti oikean löydettyä jatkaa matkaansa tarinassa eteenpäin.

Suoraviivaisen etenemisen välille mahtui aina mukaan taisteluita. Taisteluista itselle tuli hieman mieleeni jotain Mafia II:n vivahteita. Laatikoiden takana kyykittiin, noustiin ylös ja räiskittiin menemään jonka jälkeen nopeasti laatikon takaa toiselle. Välillä raadoilta käydään hakemassa loottia jos panokset pääsevät loppumaan ja taistelu päättyy kun viimeinenkin vaihtoehtoisen maailmankatsomuksen omaava vastustaja on päästetty autuaammille metsästysmaille.

Räiskintäkohtaukset toivat mieleeni Mafia II:n tunnelman

Toinen peli minkälaisia fiiliksiä peliin oli imeytynyt – vaikkakin kaukaisesti – oli Assassin’s Creed -pelisarja. Mukana oli pieniä pätkiä kiipeilyä ja juoksenteluita katoilla joka loi osan tästä mielikuvasta, mutta myös se että vaihtoehtoisessa historiassa oli nykyisestä historiastamme tuttuja hahmoja. Tähän seikkailuun mukaan oli saatu Nikolai Tesla joka on pelissä keksijänero joka kehittelee monenlaisia härpättimiä omassa laboratoriossaan.

Tätä peliä on paljon arvosteluissa kehuttu grafiikoistaan eikä ilman syytä. Vaikka graafisesti upeita pelejä on tullut nähtyä jo paljon on silti The Order: 1886:n visuaalinen ilme selkeästi erottuvan kaunis ja tunnelmallinen. Erityisesti pidin kenttien valaistuksesta, sillä valaistus on tekstuureiden lisäksi varmaankin yksi tärkeimmistä asioista tunnelman luonnissa.

Peli tarjoaa myös kameramoodin jonka avulla pystyy kaikessa rauhassa pysähtyä katsomaan pelimaailman kauneutta. Kameramoodi on toteutettu hyvin ja sitä tuli käytettyä paljon.

Kameramoodi mahdollistaa kameran siirtelyn ja kääntelyn parempia Kodak-momentteja varten

Loppupäätelmänä The Order: 1886 on perusviihdyttävä kokonaisuus. Se on hyvä ja suoraviivaisesti etenevä toimintapeli joka tarjoaa How Long To Beat -sivuston keskiarvon mukaan noin 7 tunnin pelikokemuksen. Se ei tuo pelimaailmaan juurikaan mitään ihmeellistä uutta mutta tärkeimpänä puolena se tarjoaa viihdyttävän pelikokemuksen.

Arvosana: 7,5/10