Kokeilussa: SNES Classic Mini

Super Nintendo Mini Classic odottamassa avaamistaan

Perjantaina odotellessa kaverini junan saapumista Helsingin päärautatieasemalle menin aikaa tappamaan asematunnelin GameStoppiin. Mielessä ei ollut mitään ostettavaa, ainoastaan harkinnassa oli josko olisin ostanut toisen ohjaimen Xbox One -konsolille. En sitä kuitenkaan vielä tehnyt mutta heräteostoksena matkaan tarttui SNES Classic Mini. En tiennyt edes että tämä on jo julkaistu, mutta koska hyllyssä oli vielä muutama kappale päätin ostaa yhden pois pyöriskelemästä.

Sunnuntaina sitten kerkesin paketin aukaisemaan ja ottamaan unboxing-kuvat. Sen jälkeen konsoli kiinni televisioon ja pelit pyörimään. Koska kaverini on käymässä pelasimme toki heti alussa Super Mario Worldia. Sen lisäksi Street Fighteriä tuli mätettyä, Mario Kartia ajeltua ja myös Donkey Kongia tuli tahkottua.

Ensituntumat on positiiviset. Laite oli helppo ottaa käyttöön, ohjaimet tuntuvat mukavalta kouraan ja pelaaminen oli viihdyttävää. Ainoa negatiivinen asia mikä on hyvä tietää on se että laitteen mukana ei toimiteta seinään tulevaa virta-adapteria. Laite toimii Micro USB:stä virran ottamalla ja ainakin Huawei P10:n seinäpistoke antoi sopivan virtamäärän tälle vekottimelle.

Laitetaan loppuun vielä lisää kuvia tästä härpättimestä.

Peliarvostelu: Crysis (PC)

Crysiksen alienit eivät olleet ystävällistä sorttia

Crysis on Crytekin kehittämä ja Electronic Artsin julkaisema ensimmäisen persoonan kuvakulmasta kuvattu sci-fi-peli joka on julkaistu PC:lle jo vuonna 2007. Se on saatavana myös Xbox 360:lle ja PS3:lle joille se on tuotu vasta vuonna 2011. Tämä arvostelu on tehty PC-version pohjalta.

Crysis on nimensä mukaisesti Crysis-pelisarjan ensimmäinen osa jon kuuluu tämän osan lisäksi myös Crysis Warhead, Crysis 2 sekä Crysis 3.

Pelin juonessa amerikkalaiset ja pohjois-korealaiset koettavat selvitellä erikoista löytöä jonka arkeologit ovat onnistuneet tekemään. Korealaiset ja jenkit eivät tuttuun tapaan tule hyvin juttuun ja rauhaa rakennetaan likvidoimalla toisinajattelijoita, mutta pian selviää että toisen maan kansalaiset eivät ole ainoa uhka joita pelaaja saa kohdata. Löydös paljastuu avaruuden olentojen omaisuudeksi ja pian aseilla otetaankin mittaa myös kauempaa tulleista muukalaista.

Miksi odottaa uuteen vuoteen kun raketeilla räiskii menemään?

Tarinan osalta Crysis on keskinkertaista ihan jees -kategoriaa. Se ei säväytä kovin suuresti suuntaan tai toiseen, mutta se toimii yhtä luotettavasti ja varmasti kuin Big Mac ateria perjantai-iltana ennen kotiinpaluuta.

Pelillisesti Crysis onneksi kestää päivänvaloa vielä vuonna 2017. Se on mukaansatempaava, sopivan suoraviivainen mutta lineaariseksi tarinaksi tarpeeksi vaihtoehtoja etenemisessä tarjoava räiskintä. Kentissä on tilaa pyöriytyä kohtalaisesti ja erilaisia reittivalintoja päämäärään voi etsiä useita.

Ohjaus on tuttua ja turvallista peruskauraa ilman yllätyksiä. Hyvänä ja kohtalaisen uniikkina puolena Crysiksessä pelaajalla on yllään monipuolinen nanopuku jonka avulla hän saa yli-inhimillisiä kykyjä. Pelaaja voi valita näkymättömyyttä, voimaa ja nopeutta tarpeen niin vaatiessa. Kuitenkin nanopuvussa on tarvetta energialle joten loputtomiin kykyä ei voi yhdeltä istumalta käyttää. Puvun regen on nopea mutta mikäli pelaaja ottaa iskua tulee regeniin takapakkia ja kyvyn uusiokäyttöä joutuu odottamaan pidempään.

Ilta-aurinko aurinkorannalla. Baywatch-pelastajia ei valitettavasti näkynyt missään.

Vaikeusaste oli pääosin hyvin mitoitettu vaikkakin muutamat kohdat aiheuttivat junnaamista enemmän tai vähemmän. Onneksi vähemmän kuin enemmän eikä vaikeustasoa tarvinnut laskea missään vaiheessa suhteettoman hankaluuden takia joten voimalla läpi vaikka harmaasta kivestä -taktiikka toimii.

Pelillä on ikää jo kymmenen vuotta ja sen kyllä huomaa yleisesti grafiikoista ja pelimaailmassa olevien objektien määrästä ja niiden toiminnasta. Tästäkin huolimatta pääsääntöisesti Crysis oli viihdyttävää pelattavaa, vaikkakin alussa peli vaikutti kohtalaisen tasapaksulta ja tylsältä nykyräiskintöihin tykästyneeseen mieleeni. Kuitenkin kun sci-fi-elementtejä alkoi enenevissä määrin ilmaantumaan ja alienit astuivat kehiin muuttui peli merkittävästi kiintoisammaksi ja pelin vanhuuden vaivat alkoivat väistymään pelin imaistessa otteeseensa.

Pelissä oli myös paljon valoisia paikkoja

Pelin läpi pelattua kokemus jäi yksinpelin osalta positiiviseksi. Kuitenkin ei niin hyvää etteikö jotain huonoakin – Crysis on oman aikansa lapsi ja se on tunnettu siitä että se kyykytti konetta kuin konetta ilmestyessään kovilla grafiikoillaan. Valitettavasti se teki sitä vielä tänäkin päivänä vaikka koneessani on GTX 980 -näytönohjain.

Vaikka näytönohjaimeni ei olekaan tehokkain mahdollinen mitä maa päällään kantaa kyllä sillä silti merkittävästi uudempia ja kauniimpiakin pelejä pyörittää pätkimättä. Grafiikoita joutui Crysiksessä hieman tiputtamaan jotta sai sulavan kokemuksen, mutta paikoitellen yskintää ilmeni siellä täällä matkan varrella tästäkin huolimatta. Peli siis kaipaisi selvästi parempaa optimointia, mutta tätä tuskin on enää näin vanhalle pelille odotettavissa.

Värimaailman tunnelma oli monin paikoin omaa silmää miellyttävä

Loppupäätelmänä Crysis on viihdyttävä peli joka tasapaksusta alusta huolimatta paranee enemmän ja enemmän loppua kohden. Kaikki perusasiat toimii tarpeeksi hyvin myös nykypeleihin tottuneelle räiskintäpelien ystävälle, joten se on pelaamisen arvoinen vielä vuonna 2017 vanhasta iästään huolimatta. Vanha ikä näkyy ja tuntuu pelimaailmassa ja tekstuureissa, mutta ainoa mistä miinuspisteitä todellisuudessa annan enemmän on grafiikoiden optimointi, sillä kohtalaisella näytönohjaimellakin peli yskii ja visuaalisen ilmeen kauneudesta joutuu joustamaan sulavamman frameraten vuoksi.

Tästä pelistä toivoisin jonakin päivänä näkeväni remaken uudemmille konsoleille ja PC:lle.

Arvosana: 8/10

Peliarvostelu: Uncharted: The Lost Legacy (PS4)

Maailma on kaunis katsoa, myös peleissä

Uncharted: The Lost Legacy on Naughty Dogin kehittämä ja Sony Interactive Entertainmentin julkaisema kolmannen persoonan kuvakulmasta kuvattu toiminnallinen seikkailupeli.

Peli on julkaistu kuluvana vuonna eli vuoden 2017 elokussa, joten kyseessä on omaan blogini yleiseen linjaan nähden poikkeuksellisen tuoreen pelin arvostelu. Kuten aikaisemmatkin Unchartedit on tämäkin saatavana ainoastaan Playstation-alustalle, tarkemmin ottaen ainoastaan Playstation 4:lle.

Alunperin Naughty Dog kaavaili The Lost Legacystä DLC:tä (eli lisäosaa) viime vuonna julkaistuun Uncharted 4: A Thief’s Endiin mutta lopulta päätyivät tekemään tästä erillisen pelin. Onneksi niin, sillä DLC:nä tuskin olisin saanut aikaiseksi sitä kokeilla ja olisin sen myötä menettänyt erinomaisen pelikokemuksen. Läpipelaamiseen menee arviolta noin kuudesta kymmeneen tuntiin joten senkin suhteen pidin hyvänä ratkaisuna että Lost Legacy julkaistiin omana pelinään.

Uncharted: The Lost Legacyn värimaailma tarjoaa myös tummempia sävyjä

Toisin kuin Uncharted-pelisarjan muissa osissa ei tässä nähdä pääosissa Nathan Drakea. Peli on siis selkeästi spin-off pääsarjasta, mutta kepeitä viittauksia pääsarjaan löytyy hahmoista ja dialogeista joita tarinan aikana koetaan.

The Lost Legacyssä pelataan Chloe Frazerilla joka on vilahtanut myös pelisarjan toisessa ja kolmannessa osassa. Jos aikaisemminkin Unchartedeista on välittynyt Tomb Raider henkinen fiilis ei naisprotagonistin kuvaan astuminen ainakaan vähennä sitä fiilistä. Hyvä niin, sillä toivoisin Tomb Raiderin ja Unchartedin kaltaisia suhteellisen suoraviivaisia toiminnallisia toimintaseikkailuita olevan enemmänkin tarjolla.

Unchartedien yleiseen tyyliin sopivasti myös tällä kertaa ollaan aarteita etsimässä. Aarteen tämänkertainen sijainti on Intiassa hindutemppeleiden luvatussa maassa.

Miksi pitää luurankoja kaapissa kun ne voi päästää vapaaksi luontoon?

Toiminnallisissa seikkailupelissä tarina on monesti tärkein asia yleisen pelistä saatavan fiiliksen kannalta. Onneksi Naughty Dog on näyttänyt mihin se kykenee sillä tälläkin kertaa tarina ja tunnelma oli täyttä timanttia. Mikäli aiemmat osat on iskenyt ei tämänkään kanssa joudu pettymään.

Pelimekaniikkansa osalta kaikki toimii hyvin. Ohjaus pelittää ja reagoi järkevästi, kamera toimii ilman ongelmia enkä muutenkaan löytänyt tästä mitään valittamisen sanaa.

Uncharted 4:n jalanjälkiä seuraten myös The Lost Legacy tarjoaa valokuvamoodin. Käytännössä pelaaja voi painaa pelin pauselle, liikutella kameraa eri kuvakulmiin, vaihtaa tarkennuspistettä ja etäisyyttä ja muita samankaltaisia pieniä muokkauksia. Valokuvausta harrastavana pidin tästä ominaisuudesta ja sitä tuli käytettyä myös paljon. Pidän kuvankaappausten ottamisesta niin peliarvosteluita varten kuin aivan vain muutenkin. Niissä on myös aikaa jäädä fiilistelemään kuinka paljon yksityiskohtia pelimaailmaan mahtuu, joten sitä kautta on helppoa löytää antaa arvostusta sisällöntuottajien taitoja kohtaan.

Oli synkkä ja myrskyinen… ilta?

Vaikka The Lost Legacy onkin alunperin lähtenyt kehitykseen DLC:nä toimii se silti omana itsenäisenä pelinään täydellisesti. Siitäkin huolimatta että se on spin-off pääsarjasta ja noudattaa kaikkia niissä toimivaksi todettuja käytöntöjä se ei millään tapaa jää niiden varjoon. Päinvastoin – itse pidin tätä parhaana Unchartedina sitten Uncharted 2:n ja se on paljon sanottu se.

Loppupäätelmänä voin helposti todeta että Uncharted: The Lost Legacy on omassa kategoriassaan aivan mahtava peli. Jos omistat Playstationin ja toiminnalliset seikkailupelit on sitä kategoriaa joista muutenkin pidät ei tätä kannata missään nimessä missata.

Arvosana: 9,5/10

Peliarvostelu: Battlefield 1 (Playstation 4)

Ilmojen halki käy lentäjän tie

Battlefield 1 on EA Dicen kehittämä ja Electronic Artsin vuoden 2016 lokakuussa julkaisema ensimmäisen persoonan kuvakulmasta koettava ammuskelupeli. Battlefield-pelisarja on edennyt pitkälle, sillä nimestään huolimatta Battlefield 1 on jo sarjansa 14. osa. Se on saatavana PC:lle, Xbox Onelle sekä Playstation 4:lle joista viimeisimmällä itse tämän kampanjan läpi pelasin.

Battlefield 1:n yksinpelitarinassa koetaan erilaisia ensimmäisen maailmansodan aikaisia vaihtoehtosia tapahtumia. Taisteluissa ja tarinoissa käydään eri henkilöiden kokemuksissa eri puolilla maailmansotaa, yhteensä kuuden eri henkilön silmin koettuna.

Sota ei tunne sääliä edes kärryjä kohtaan

Pidin konseptina eri hahmojen ohjaamisesta eri taisteluissa, koska tällä tapaa saatiin luotua pelin päätarinassa monta erilaista minitarinaa järkevällä tarinankuljetuksella. Samoin sitä kautta saa hieman uskottavuutta tarinaan kun yksi ja sama mies ei ole hoida kaikkien sotakoneiden hallintaa.

Monista aiemmista Battlefieldeistä tuttuun tapaan myös tässä on monipuoliset mahdollisuudet erilaisten välineiden käyttöön. Tarinassa päästään lentämään ja siinä sivussa pudottamaan toisia lentokoneita alas sekä tuhoamaan maassa olevia kuorma-autoja, ajamaan panssarivaunulla ja sen lisäksi päästään myös kokemaan perinteistä rintamasotilaan taistelua. Muutamissa tehtävissä on mahdollista ottaa alle myös kauraooppeli ja lähteä laukkaamaan juoksemista merkittävästi nopeammalla orilla.

Yön ritari peitsi tanassa

Aseita on pelissä tarpeeksi monipuolisesti ja ne ovat realistisen tuntuisia. En ole aseiden ammattilainen oikeassa elämässä joten en tarkemmin tiedä ovatko aseet oikeasti realistisen näköisiä ja ovatko ne historiallisesti uskottavia, mutta ainakin omaan historiantuntemukseeni kaikki aseet tuntuivat siltä että niitä olisi voitu käyttää ensimmäisen maailmansodan taisteluissa. Toisin sanoen mitään plasmakanuunoita ja näkymättömyyssuojia ei pelissä nähdä.

Pelaajan kokemat tarinat olivat viihdyttäviä ja kohtalaisen kiintoisia, joten tämänkin Battlefieldin yksinpelikampanja toimi itselleni hyvin.

Teknisesti analysoiden Battlefield 1 oli visuaalisesti ehdottamasti kauneimpia FPS-pelejä joita olen pelannut. En tiedä onko se teknisesti speksejä rikkovaa suorituskykyä tai muuta, vaan tarkoitan lähinnä emotionaalisella tasolla. Battlefieldin maailma oli kaunis katsella ja siitä tuli paikoitellen hyvinkin realistinen fiilis jopa Playstation 4:llä pelatessa. Auringonlaskut horisontissa, kuun loiste öisen aavikon yllä, räjähdykset ja niiden luomat sävyt olivat kaikki kauniita nähdä ja kokea.

Yöllä sodassa kannattaa pysyä varjoissa mikäli ei halua saada lyijymyrkytystä

Myös musiikit oli tässä pelissä erinomaiset. Sävellystyöstä on vastannut Patrik Andrén sekä Johan Söderqvist jotka kumpikin on itselleni entuudestaan tuntemattomia nimiä. Kuitenkin musiikit olivat pelissä niin hienoja ja tunnelmaan sopivia, että mikäli tästä joskus tulee myös CD-versio saatan sen hyvinkin levyhyllyyni hankkia. Nettiä selailemalla kuitenkin selvisi että soundtrackista on tehty vinyyli, joten on ainakin toivoa että nämä saa jonakin päivänä myös CD:llä.

Kaiken kaikkiaan Battlefield 1 on kampanjansa osalta hyvä ja viihdyttävä peli joka tarjoaa tarpeeksi variaatiota pelattavuuteen rikkomatta kuitenkaan pelin flowta.

Tankki täyteen ja menoksi

Pituutta Battlefield 1:n kampanjassa ei ole How Long To Beat -sivuston mukaan kuin keskimäärin noin kuusi tuntia. Itsekin pelasin kahdessa pätkässä pelin läpi, joten pituuden osalta se on tavallista FPS-räiskintää noin tunnin pari lyhempi. Eipä siinä, paremmin itselleni uppoaa laadukkaat 6 tuntia kuin tylsät 10 tuntia pelaamisen parissa.

Suosittelen peliä lämpimästi kaikille tämän pelityypin ystäville.

Pisteet: 8/10

Peliarvostelu: Heavy Rain (PS4)

Madison joraamassa

Heavy Rain on alunperin vuonna 2010 Playstation 3:lle julkaistu peli joka on saanut remasteroinnin ja julkaisun Playstation 4:lle vuoden 2016 maaliskuussa. Peli on tyypiltään toimintaseikkailun ja interaktiivisen draamaan yhdistelmä. Kehityksestä on vastannut Quantic Dream -pelistudio ja sen on julkaissut Sony Computer Entertainment. Heavy Rain on saatavana ainoastaan Playstation-konsoleille.

Pelillisesti kyseessä on pääosin varsin verkkaisesti etenevä rikostarina. Pelaajan tehtävänä on kävellä ohjaamallaan hahmolla ympäriinsä, tehdä erinäisiä toimintoja ja väliin harrastaa kohtalaisen nopeaa sormijumppaa quick time eventtien parissa. Esimerkkejä tällaisista toiminnoista on kävellä jääkaapille, ottaa sieltä ruokaa, lämmittää se mikrossa ja muita vastaavia. Quick time eventeissä taas joutuu pikaisesti painamaan oikeaa nappia esimerkiksi yllättävissä taistelutilanteissa.

Ethan kotonaan valmistautumassa poikansa syntyäpäiväjuhliin

Pelaajan ohjaama hahmo muuttuu tarinan aikana useampaan otteeseen. Tarinaa kuljetetaan eteenpäin kaikkiaan neljän eri henkilön näkökulmasta ja se toimi Until Dawnin tapaan hyvin. Ohjattavat henkilöt ovat perheenisä, reportteri, salapoliisi ja FBI:n agenttti.

Pelin juoni

Alussa tarinassa Ethan kadottaa toisen poikansa kauppakeskuksessa ja kun hänet löytyy, onnistuu poika epähuomiossa juoksemaan auton alle isänsä silmien edessä. Poika menehtyy saamiinsa vammoihin ja sen jälkeen tarinassa hypätäänkin jo muutama vuosi eteenpäin. Ethanilla ja vaimollaan on tullut ero ja Ethanin suhde elossa olevaan poikaansa on hieman etäinen. Ethan käy psykologin kanssa juttelemassa ongelmistaan ja aina toisinaan hän saa blackoutteja kadottaen tietoisuutensa ympäröivästä maailmasta.

Muistikatkojen jälkeen Ethan herää monesti vesisateesta kädessään paperinen origami. Vuosien ajan kaupungissa on tehty epämääräisiä murhia joissa uhri on hukutettu kaivossa sadeveteen. Ruumiin läheltä löytyy aina origami sekä orkidea.

Uskonnollinen fanaatikko

Orkideamurhia tutkitaan niin FBI:n toimesta kuin yksityisetsivänkin toimesta. Oman osansa origamimurhaajan etsintään antaa myös reportteri sekä Ethan itse, sillä Ethanin toinen elossa oleva poika joutuu orkideamurhaajan kaappaamaksi. Orkideamurhaaja antaa Ethanille erilaisia sairaita tehtäviä suoritettavaksi, kuten sormensa katkaiseminen ja sen videointi todisteeksi suoritetusta tehtävästä.

Fiilikset pelistä

Heavy Rain on erinomainen peli, vaikkakin sen pelimekaniikka kaipaisikin hiomista. Paikoitellen nappien painelu sai absurdejakin piirteitä kun sormet meinasivat loppua kesken koska napeille ei enää yltänyt kun toiset sormet olivat jo entuudestaan edessä toisen napin painamisen vuoksi. Samoin hahmon liikuttaminen oli paikoitellen kohtalaisen kankeaa.

Tulenliekkinä saavuit kerran…

Myöskin grafiikoista oli helppoa huomata pelin olleen alunperin vuodelta 2010. Pelimekaniikasta ja selkeästi vanhahtavasta grafiikasta huolimatta se on täysin pelattavissa vielä tänäkin päivänä, kiitos todella hienon ja yllättävänkin tarinan.

Pidin pelissä siitä, että valinnoilla oli selkeästi oikeita vaikutuksia. Esimerkiksi oma ideaalinen naiiviuteni antoi juonelle vähemmän iloisen käänteen sillä sen seurauksena kolme eri ihmistä pääsi hengestään. Se oli todella yllättävää, sillä olen tottunut näkemään peleissä onnellisia loppuja. Tällä kertaa omien valintojeni takia sellaista ei nähty.

Heavy Rainissa oli myös kauniit musiikit ja yleisesti ottaen hyvä tunnelma. Myös iso kiitos tulee suomalaisista tekstityksistä. Vaikka englanti itseltäni taipuukin, on mukavampaa tällaisia pelata käyttäen kotimaista tekstitystä.

Heavy Rain on peli jota voin suositella kaikille Playstationin omistavalle interaktiivisen draaman ystävälle.

Pisteet: 9/10