Peliarvostelu: Crysis Warhead (PC)

Ykkösosasta tutut alienit ovat vaivaksi myös Warheadissa

Crysis Warhead on Crytekin kehittämä ja Electronic Artsin julkaisema ensimmäisen persoonan kuvakulmasta koettava science fiction -räiskintä vuodelta 2008. Se on Crysis-pelisarjan toinen osa. Ensimmäisen osan arvostelun voit lukea täältä.

Vaikka alkuperäinen Crysis tuli myöhemmin julkaisunsa jälkeen saataville myös konsoleille ei Warheadin osalta konsolipelaajia ole valitettavasti muistettu lainkaan. Sotapää on saatavana ainoastaan Windows PC:lle.

Sisältönsä ja pelillisyytensä osalta tutuissa vesissä liikutaan sillä Crysis Warhead sijoittuu samoihin maisemiin kuin pelisarjan ensimmäinen osa ja myös tässä on mukana vihollisköörissä niin korealaisia kuin alieneita.

Omistajan tahdon vastainen ajoneuvon käyttöönotto onnistuu myös Warheadissa

Tarinansa osalta Warhead ei ole varsinaisesti jatkumoa ensimmäiselle osalle vaan se on enemmänkin kepeä hyppäys pääjuonen sivuraiteille. Juoni kertoo jo ensimmäisessä osassa nähdyn Psychon tehtävän taistelurintamalla. Jenkit epäilevät että korealaisilla on ydinaseisiin tarvittavaa aineistoa rahtikonteissaan mutta matkan varrella selviääkin että kontit pitävät sisällään alieneiden sotateknologiaa. Psycho saa tehtäväkseen tuhota rahti mikäli sen kaappaaminen ei onnistu joten odotettavissa on tuttua ja turvallista suoraviivaista paahtoa.

Pelilliseltä anniltaan Warhead ei poikkea ensimmäisestä osasta. Pelaajalla on yhä käytössään yli-inhimillisiä vahvuuksia tarjoileva nanopuku jonka avulla voi valita näkymättömyyttä, nopeutta tai voimaa lisää tarpeen mukaan. Kaikki napit, ohjattavuus, grafiikat ja muut on samaa mitä ensimmäisessä osassa eikä tästä löydä mitään muuta sanotavaa kuin tuttua ja toimivaa.

Fiilispohjaisesti arvioiden grafiikat tuntuivat rullaavan aavistuksen verran paremmin kuin ensimmäisessä osassa, mutta pientä yskäisyä tuli siellä täällä matkan varrella tästäkin huolimatta. Voi olla toki että pelin asetukset olivat vain matalammalla kuin aikaisemmin joka selittäisi eroa tai vaihtoehtoisesti kentässä ei ollut niin paljoa elementtejä kuin ensimmäisessä osassa. Yhtä kaikki kokemus oli hieman sulavamman tuntuinen.

Myös vihainen alien rauhoittuu tulivoimalla

Ainoa miinuspuoli Warheadissa on sen kesto joka on selkeästi keskimääräistä räiskintäpeliä lyhyempi. Olisin mieluusti kokenut tämän pari tuntia pidempänäkin. Pelasin tämän kahdessa illassa läpi ja aikaa kului ainoastaan noin viisi tuntia ja How Long To Beat -sivuston mukaan tämä tuntuu olevan keskimääräinen aika mitä tämän pelin parissa vietetään.

Crysis Warhead on viihdyttävä ja mukaansatempaava räiskintäpeli joka on kestänyt hyvin ajan hammasta. Pidin tästä jopa enemmän kuin Crysis 1:stä eikä tästä oikein löydä pahaa sanottavaa sen harmillisen lyhyttä kestoa lukuunottamatta. Mikäli pelisarjan aikoo pelata kannattaa myös Crysis Warhead tahkota läpi.

Arvosana: 8,5/10

Peliarvostelu: The Order: 1886 (PS4)

Led Zeppeliin oli hitti jo 1886

The Order: 1886 on Ready at Dawnin ja SCE Santa Monica Studion kehittämä kolmannen persoonan kuvakulmasta kuvattu toiminnallinen seikkailupeli. Sen on julkaissut Sony Computer Entertainment ja se on saatavilla ainoastaan Playstation 4 -pelikonsoleille. Peli on julkaistu helmikuussa 2015.

The Order: 1886:n tarinassa liikutaan vaihtoehtoisessa historiassa Lontoossa vuonna 1886. Protagonistina nähtävä Sir Galahad on osa pyöreän pöydän ritarikuntaa joka on yhä toiminnassaan. Lontoossa on ongelmia ihmisten ja susien risteytymän eli puoliveristen kanssa sekä sen lisäksi myös kapinalliset tuovat oman ongelmansa yhteiskunnan järjestykseen. Galahd kumppaneineen lähtee selvittelemään asiaa mutta matkan aikana alkaa paljastumaan että asiat eivät olekaan aivan niin kuin Sir Galahad kumppaneineen on saatu uskomaan.

Talojen sisustukset olivat tyylikkäitä wanhoina hyvinä aikoina

Pelillisiltä ominaisuuksiltaan The Order: 1886 tarjoaa hyvinkin lineaarisesti etenevää toimintaa. Pelaajalle ei tuota hillittömiä vaikeuksia edetä tarinassa sillä kenttäsuunnittelu ohjaa halutunkaltaiseen etenemiseen. Mukana on onneksi myös tehtäviä joissa itse voi valita kulkuaan päämäärään joka tasapainoittaa yleistä putkijuoksun tunnelmaa. Esimerkiksi yksi tehtävä oli sellainen missä pelaajan tehtävä oli etsiä vartija jolla on avain ja sen jälkeen eliminoida tuo vartija, ottaa avain ja lähteä paikalta pois. Käytännössä ei ollut pakko siis käydä litsimässä jokaista vartijaa vaan mahdollisuus oli heti oikean löydettyä jatkaa matkaansa tarinassa eteenpäin.

Suoraviivaisen etenemisen välille mahtui aina mukaan taisteluita. Taisteluista itselle tuli hieman mieleeni jotain Mafia II:n vivahteita. Laatikoiden takana kyykittiin, noustiin ylös ja räiskittiin menemään jonka jälkeen nopeasti laatikon takaa toiselle. Välillä raadoilta käydään hakemassa loottia jos panokset pääsevät loppumaan ja taistelu päättyy kun viimeinenkin vaihtoehtoisen maailmankatsomuksen omaava vastustaja on päästetty autuaammille metsästysmaille.

Räiskintäkohtaukset toivat mieleeni Mafia II:n tunnelman

Toinen peli minkälaisia fiiliksiä peliin oli imeytynyt – vaikkakin kaukaisesti – oli Assassin’s Creed -pelisarja. Mukana oli pieniä pätkiä kiipeilyä ja juoksenteluita katoilla joka loi osan tästä mielikuvasta, mutta myös se että vaihtoehtoisessa historiassa oli nykyisestä historiastamme tuttuja hahmoja. Tähän seikkailuun mukaan oli saatu Nikolai Tesla joka on pelissä keksijänero joka kehittelee monenlaisia härpättimiä omassa laboratoriossaan.

Tätä peliä on paljon arvosteluissa kehuttu grafiikoistaan eikä ilman syytä. Vaikka graafisesti upeita pelejä on tullut nähtyä jo paljon on silti The Order: 1886:n visuaalinen ilme selkeästi erottuvan kaunis ja tunnelmallinen. Erityisesti pidin kenttien valaistuksesta, sillä valaistus on tekstuureiden lisäksi varmaankin yksi tärkeimmistä asioista tunnelman luonnissa.

Peli tarjoaa myös kameramoodin jonka avulla pystyy kaikessa rauhassa pysähtyä katsomaan pelimaailman kauneutta. Kameramoodi on toteutettu hyvin ja sitä tuli käytettyä paljon.

Kameramoodi mahdollistaa kameran siirtelyn ja kääntelyn parempia Kodak-momentteja varten

Loppupäätelmänä The Order: 1886 on perusviihdyttävä kokonaisuus. Se on hyvä ja suoraviivaisesti etenevä toimintapeli joka tarjoaa How Long To Beat -sivuston keskiarvon mukaan noin 7 tunnin pelikokemuksen. Se ei tuo pelimaailmaan juurikaan mitään ihmeellistä uutta mutta tärkeimpänä puolena se tarjoaa viihdyttävän pelikokemuksen.

Arvosana: 7,5/10

Kokeilussa: SNES Classic Mini

Super Nintendo Mini Classic odottamassa avaamistaan

Perjantaina odotellessa kaverini junan saapumista Helsingin päärautatieasemalle menin aikaa tappamaan asematunnelin GameStoppiin. Mielessä ei ollut mitään ostettavaa, ainoastaan harkinnassa oli josko olisin ostanut toisen ohjaimen Xbox One -konsolille. En sitä kuitenkaan vielä tehnyt mutta heräteostoksena matkaan tarttui SNES Classic Mini. En tiennyt edes että tämä on jo julkaistu, mutta koska hyllyssä oli vielä muutama kappale päätin ostaa yhden pois pyöriskelemästä.

Sunnuntaina sitten kerkesin paketin aukaisemaan ja ottamaan unboxing-kuvat. Sen jälkeen konsoli kiinni televisioon ja pelit pyörimään. Koska kaverini on käymässä pelasimme toki heti alussa Super Mario Worldia. Sen lisäksi Street Fighteriä tuli mätettyä, Mario Kartia ajeltua ja myös Donkey Kongia tuli tahkottua.

Ensituntumat on positiiviset. Laite oli helppo ottaa käyttöön, ohjaimet tuntuvat mukavalta kouraan ja pelaaminen oli viihdyttävää. Ainoa negatiivinen asia mikä on hyvä tietää on se että laitteen mukana ei toimiteta seinään tulevaa virta-adapteria. Laite toimii Micro USB:stä virran ottamalla ja ainakin Huawei P10:n seinäpistoke antoi sopivan virtamäärän tälle vekottimelle.

Laitetaan loppuun vielä lisää kuvia tästä härpättimestä.

Peliarvostelu: Crysis (PC)

Crysiksen alienit eivät olleet ystävällistä sorttia

Crysis on Crytekin kehittämä ja Electronic Artsin julkaisema ensimmäisen persoonan kuvakulmasta kuvattu sci-fi-peli joka on julkaistu PC:lle jo vuonna 2007. Se on saatavana myös Xbox 360:lle ja PS3:lle joille se on tuotu vasta vuonna 2011. Tämä arvostelu on tehty PC-version pohjalta.

Crysis on nimensä mukaisesti Crysis-pelisarjan ensimmäinen osa jon kuuluu tämän osan lisäksi myös Crysis Warhead, Crysis 2 sekä Crysis 3.

Pelin juonessa amerikkalaiset ja pohjois-korealaiset koettavat selvitellä erikoista löytöä jonka arkeologit ovat onnistuneet tekemään. Korealaiset ja jenkit eivät tuttuun tapaan tule hyvin juttuun ja rauhaa rakennetaan likvidoimalla toisinajattelijoita, mutta pian selviää että toisen maan kansalaiset eivät ole ainoa uhka joita pelaaja saa kohdata. Löydös paljastuu avaruuden olentojen omaisuudeksi ja pian aseilla otetaankin mittaa myös kauempaa tulleista muukalaista.

Miksi odottaa uuteen vuoteen kun raketeilla räiskii menemään?

Tarinan osalta Crysis on keskinkertaista ihan jees -kategoriaa. Se ei säväytä kovin suuresti suuntaan tai toiseen, mutta se toimii yhtä luotettavasti ja varmasti kuin Big Mac ateria perjantai-iltana ennen kotiinpaluuta.

Pelillisesti Crysis onneksi kestää päivänvaloa vielä vuonna 2017. Se on mukaansatempaava, sopivan suoraviivainen mutta lineaariseksi tarinaksi tarpeeksi vaihtoehtoja etenemisessä tarjoava räiskintä. Kentissä on tilaa pyöriytyä kohtalaisesti ja erilaisia reittivalintoja päämäärään voi etsiä useita.

Ohjaus on tuttua ja turvallista peruskauraa ilman yllätyksiä. Hyvänä ja kohtalaisen uniikkina puolena Crysiksessä pelaajalla on yllään monipuolinen nanopuku jonka avulla hän saa yli-inhimillisiä kykyjä. Pelaaja voi valita näkymättömyyttä, voimaa ja nopeutta tarpeen niin vaatiessa. Kuitenkin nanopuvussa on tarvetta energialle joten loputtomiin kykyä ei voi yhdeltä istumalta käyttää. Puvun regen on nopea mutta mikäli pelaaja ottaa iskua tulee regeniin takapakkia ja kyvyn uusiokäyttöä joutuu odottamaan pidempään.

Ilta-aurinko aurinkorannalla. Baywatch-pelastajia ei valitettavasti näkynyt missään.

Vaikeusaste oli pääosin hyvin mitoitettu vaikkakin muutamat kohdat aiheuttivat junnaamista enemmän tai vähemmän. Onneksi vähemmän kuin enemmän eikä vaikeustasoa tarvinnut laskea missään vaiheessa suhteettoman hankaluuden takia joten voimalla läpi vaikka harmaasta kivestä -taktiikka toimii.

Pelillä on ikää jo kymmenen vuotta ja sen kyllä huomaa yleisesti grafiikoista ja pelimaailmassa olevien objektien määrästä ja niiden toiminnasta. Tästäkin huolimatta pääsääntöisesti Crysis oli viihdyttävää pelattavaa, vaikkakin alussa peli vaikutti kohtalaisen tasapaksulta ja tylsältä nykyräiskintöihin tykästyneeseen mieleeni. Kuitenkin kun sci-fi-elementtejä alkoi enenevissä määrin ilmaantumaan ja alienit astuivat kehiin muuttui peli merkittävästi kiintoisammaksi ja pelin vanhuuden vaivat alkoivat väistymään pelin imaistessa otteeseensa.

Pelissä oli myös paljon valoisia paikkoja

Pelin läpi pelattua kokemus jäi yksinpelin osalta positiiviseksi. Kuitenkin ei niin hyvää etteikö jotain huonoakin – Crysis on oman aikansa lapsi ja se on tunnettu siitä että se kyykytti konetta kuin konetta ilmestyessään kovilla grafiikoillaan. Valitettavasti se teki sitä vielä tänäkin päivänä vaikka koneessani on GTX 980 -näytönohjain.

Vaikka näytönohjaimeni ei olekaan tehokkain mahdollinen mitä maa päällään kantaa kyllä sillä silti merkittävästi uudempia ja kauniimpiakin pelejä pyörittää pätkimättä. Grafiikoita joutui Crysiksessä hieman tiputtamaan jotta sai sulavan kokemuksen, mutta paikoitellen yskintää ilmeni siellä täällä matkan varrella tästäkin huolimatta. Peli siis kaipaisi selvästi parempaa optimointia, mutta tätä tuskin on enää näin vanhalle pelille odotettavissa.

Värimaailman tunnelma oli monin paikoin omaa silmää miellyttävä

Loppupäätelmänä Crysis on viihdyttävä peli joka tasapaksusta alusta huolimatta paranee enemmän ja enemmän loppua kohden. Kaikki perusasiat toimii tarpeeksi hyvin myös nykypeleihin tottuneelle räiskintäpelien ystävälle, joten se on pelaamisen arvoinen vielä vuonna 2017 vanhasta iästään huolimatta. Vanha ikä näkyy ja tuntuu pelimaailmassa ja tekstuureissa, mutta ainoa mistä miinuspisteitä todellisuudessa annan enemmän on grafiikoiden optimointi, sillä kohtalaisella näytönohjaimellakin peli yskii ja visuaalisen ilmeen kauneudesta joutuu joustamaan sulavamman frameraten vuoksi.

Tästä pelistä toivoisin jonakin päivänä näkeväni remaken uudemmille konsoleille ja PC:lle.

Arvosana: 8/10

Peliarvostelu: Uncharted: The Lost Legacy (PS4)

Maailma on kaunis katsoa, myös peleissä

Uncharted: The Lost Legacy on Naughty Dogin kehittämä ja Sony Interactive Entertainmentin julkaisema kolmannen persoonan kuvakulmasta kuvattu toiminnallinen seikkailupeli.

Peli on julkaistu kuluvana vuonna eli vuoden 2017 elokussa, joten kyseessä on omaan blogini yleiseen linjaan nähden poikkeuksellisen tuoreen pelin arvostelu. Kuten aikaisemmatkin Unchartedit on tämäkin saatavana ainoastaan Playstation-alustalle, tarkemmin ottaen ainoastaan Playstation 4:lle.

Alunperin Naughty Dog kaavaili The Lost Legacystä DLC:tä (eli lisäosaa) viime vuonna julkaistuun Uncharted 4: A Thief’s Endiin mutta lopulta päätyivät tekemään tästä erillisen pelin. Onneksi niin, sillä DLC:nä tuskin olisin saanut aikaiseksi sitä kokeilla ja olisin sen myötä menettänyt erinomaisen pelikokemuksen. Läpipelaamiseen menee arviolta noin kuudesta kymmeneen tuntiin joten senkin suhteen pidin hyvänä ratkaisuna että Lost Legacy julkaistiin omana pelinään.

Uncharted: The Lost Legacyn värimaailma tarjoaa myös tummempia sävyjä

Toisin kuin Uncharted-pelisarjan muissa osissa ei tässä nähdä pääosissa Nathan Drakea. Peli on siis selkeästi spin-off pääsarjasta, mutta kepeitä viittauksia pääsarjaan löytyy hahmoista ja dialogeista joita tarinan aikana koetaan.

The Lost Legacyssä pelataan Chloe Frazerilla joka on vilahtanut myös pelisarjan toisessa ja kolmannessa osassa. Jos aikaisemminkin Unchartedeista on välittynyt Tomb Raider henkinen fiilis ei naisprotagonistin kuvaan astuminen ainakaan vähennä sitä fiilistä. Hyvä niin, sillä toivoisin Tomb Raiderin ja Unchartedin kaltaisia suhteellisen suoraviivaisia toiminnallisia toimintaseikkailuita olevan enemmänkin tarjolla.

Unchartedien yleiseen tyyliin sopivasti myös tällä kertaa ollaan aarteita etsimässä. Aarteen tämänkertainen sijainti on Intiassa hindutemppeleiden luvatussa maassa.

Miksi pitää luurankoja kaapissa kun ne voi päästää vapaaksi luontoon?

Toiminnallisissa seikkailupelissä tarina on monesti tärkein asia yleisen pelistä saatavan fiiliksen kannalta. Onneksi Naughty Dog on näyttänyt mihin se kykenee sillä tälläkin kertaa tarina ja tunnelma oli täyttä timanttia. Mikäli aiemmat osat on iskenyt ei tämänkään kanssa joudu pettymään.

Pelimekaniikkansa osalta kaikki toimii hyvin. Ohjaus pelittää ja reagoi järkevästi, kamera toimii ilman ongelmia enkä muutenkaan löytänyt tästä mitään valittamisen sanaa.

Uncharted 4:n jalanjälkiä seuraten myös The Lost Legacy tarjoaa valokuvamoodin. Käytännössä pelaaja voi painaa pelin pauselle, liikutella kameraa eri kuvakulmiin, vaihtaa tarkennuspistettä ja etäisyyttä ja muita samankaltaisia pieniä muokkauksia. Valokuvausta harrastavana pidin tästä ominaisuudesta ja sitä tuli käytettyä myös paljon. Pidän kuvankaappausten ottamisesta niin peliarvosteluita varten kuin aivan vain muutenkin. Niissä on myös aikaa jäädä fiilistelemään kuinka paljon yksityiskohtia pelimaailmaan mahtuu, joten sitä kautta on helppoa löytää antaa arvostusta sisällöntuottajien taitoja kohtaan.

Oli synkkä ja myrskyinen… ilta?

Vaikka The Lost Legacy onkin alunperin lähtenyt kehitykseen DLC:nä toimii se silti omana itsenäisenä pelinään täydellisesti. Siitäkin huolimatta että se on spin-off pääsarjasta ja noudattaa kaikkia niissä toimivaksi todettuja käytöntöjä se ei millään tapaa jää niiden varjoon. Päinvastoin – itse pidin tätä parhaana Unchartedina sitten Uncharted 2:n ja se on paljon sanottu se.

Loppupäätelmänä voin helposti todeta että Uncharted: The Lost Legacy on omassa kategoriassaan aivan mahtava peli. Jos omistat Playstationin ja toiminnalliset seikkailupelit on sitä kategoriaa joista muutenkin pidät ei tätä kannata missään nimessä missata.

Arvosana: 9,5/10