Kokeilussa: PS2 To HDMI Converter (Model G300)

PS2 To HDMI Converter on pienikokoinen adapteri jolla saa PS2:n nimensä mukaisesti HDMI-liitäntään

TL;DR – Hyvä ja toimiva adapteri jossa USB-virran johto on typerästi samalla puolella kuin Playstation 2 Slim -pelikonsolin virtajohto. Tämä vaatii hieman asettelua että molemmat saa yhtä aikaa fiksusti kiinni. Huonoa on myös se että laite tarvitsee erillisen USB-virran ainakin joissain Slim-konsoleissa vaikka takakannen tekstistä voisi toisenlaisen mielikuvan saadakin. Omassa Slim-mallissa USB:stä tuleva virta ei auttanut ja jouduin ottamaan USB-virran muualta. Kokonaisuutena silti alkuvaikeuksien jälkeen toimiva kapistus.

Viime perjantaina olin pitkästä aikaa omalla toimistolla käymässä joten siinä samalla sitten töiden jälkeen tuli lähdettyä käymään Kampin ostarilla sijaitsevassa Konsolinetissä. Olin aikaisemmin netistä katsellut että heillä sattuisi olemaan hyllyssä PS2 to HDMI -adapteria eli suomeksi sanoen pulikkaa jolla pleikkari kakkosen saa kiinni nykyaikaisiin televisioihin käyttäen HDMI-liitäntää.

Kävin sitten moisen härpättimen ostamassa ja sellainen irtosi 29,90 eur hintaan. Nykyisissä televisioissa ei oikein tuppaa olemaan muita liitäntöjä kuin HDMI joten vaihtoehdot millä Playstation 2 -konsolin saa kiinni on suhteellisen vähän. Yleisimmät vaihtoehdot taitavat olla joko tällainen adapteri tai erilaisia liitäntöjä sisältävä upscaler esim. Framemeister.

Parasta mahdollista kuvanlaatua haluaville Framemeister taitaa olla se “The Juttu” mutta koska näiden saatavuus Suomesta on heikko (lue: ei saa muuta kuin tilaamalla ulkomailta) ja koska halusin päästä pelaamaan tarpeeksi hyvällä kuvanlaadulla nyt eikä potentiaalisesti kaukaisessa tulevaisuudessa päädyin koettamaan tätä adapteria – etenkin kun se löytyi suoraan hyllytavarana.

Pulikka on pienikokoinen

Paketti auki, unboxing-kuvat kehiin ja sen jälkeen kaivamaan Playstation 2 kaapista. Itselläni Playstation 2 -konsoleita on 3 kappaletta joista kaksi on ehjää ja yksi on rikki. Ehjistä löytyy “slim”-malli sekä “fat” joista mieluiten toki käytän Slim-mallia pienen tilankulutuksen ja tyylikkäämmän ulkoasun vuoksi.

Adapteri menee kiinni pleikkari 2:n videoulostulon liitäntään ja siihen tökätään sitten kiinni HDMI-kaapeli joka survaistaan televisioon. Niin ja tietenkin myös USB-kaapeli jota ei alussa tajua laittaa kiinni ja jonka muutaman ärräpään sekä googlaamisen jälkeen löytää paketista ja tajuaa että “Ahaa, tällainenkin siis pitää olla kiinni”.

Alussa pistin siis kiinni pelkän pulikan ja siihen johdot ilman USB-virtaa. Televisio päälle, pleikkari päälle ja mustaa ruutua ja infoa siitä että HDMI:stä ei tule signaalia. Tässä vaiheessa olettamukseni oli että Playstation 2:n asetuksista väriavaruus on vain väärä ja se täytyy vaihtaa sillä olin aikaisemmin käyttänyt tätä komponenttikaapelilla vanhemmassa televisiossa.

EI NÄIN! Kuvasta puuttuu USB-virta pulikalle.

Koska en nähnyt kuvaa mitä näytöllä tapahtuu piti tämä valikkoräpeltäminen tehdä sokkona. Netistä löytyi onneksi tietoa monesko valikon kohta on missä löytyy kyseinen väriavaruuden säätö. Alas – X – Alas – Alas – Alas – X – Vasen – X. Ei mitään. Muutamia kertoja buuttailin konsolia ja koetin uudestaan mutta ei niin mitään. Tämän jälkeen menin hakemaan vanhan 23″ television toisesta huoneesta ja virittelin sen olohuoneen lattialle pistin pleikkarin kiinni siihen komponenttikaapeleilla ja sen jälkeen kävin vaihtamassa väriavaruuden RGB:ksi.

Koetin sokkona ollessa tehdä tätä operaatiota parilla eri ohjaimella koska muistin että jotkut ohjaimet on rikkinäisiä. Kuinka ollakaan konsolissa oli sillä hetkellä kiinni ohjain jossa nappi X ei toiminut lainkaan. Heh. Ei ihme siis että ei päässyt oikeaan valikon kohtaan kun pyörin koko ajan vain alkuvalikossa.

Kun olin saanut vanhalla televisiolla vaihdettua väriavaruuden kohdalleen oli aika taas heittää komponenttikaapelit mäkeen ja laittaa HDMI-adapteri paikalleen. Konsolin uudelleenkäynnistys tuotti jälleen mustaa ruutua HDMI:n kautta. Useampaan kertaan koetin että adapteri on kunnolla kiinni ja että HDMI-johtokin on kunnolla kiinni mutta ei silti mitään kuvaa tullut televisioon. Koetin myös toista HDMI-kaapelia kaiken varmuuden vuoksi mutta ruutu oli ja pysyi pimeänä.

No power adaptor, no messy cords – just one HDMI cable. O’rly? Fuck that, laite tarvitsi silti USB-virran ainakin omassa PS2 Slim -konsolissa.

Tässä vaiheessa sitten netistä etsin YouTubesta videoita ihmisten revieweistä ja vastaavista kun etsin tietoa mustasta ruudusta ko. adapterin kanssa. Siinä huomasin että jollain janarilla oli kiinni laitteessa USB-johto. USB-johto! Mitä ihmettä. Paketin takakannen kuvassa ei ollut mitään havainnollistavaa kuvaa että tällaista pitäisi olla paikallaan. Myös takakannen kuvaus jossa mainitaan “just one HDMI cable” antoi käsityksen että eipä tässä sen suurempia ihmeitä tarvita. No eipä siinä mitään, keittiössä kävin etsimässä paketin ja huomasin että paketissa oli mukana myös USB-johto. Otin USB-johdon muovista ja virittelin sen kiinni adapterista Playstation 2:n etupaneelin USB-liitäntään.

Uusi boottaus ja yhä mustaa ruutua. Sen jälkeen varmistamaan että USB-virta on varmasti kunnolla kiinni. Olihan se mutta kuvaa ei silti tullut. Seuraavana episodina taas komponenttikaapeleihin vaihto ja vanhaan televisioon konsoli kiinni jotta saan varmistettua jäihän näytön asetukset oikeaksi. Piti olevinaan ainakin olla joten jälleen johtojen vaihto-operaatio ja uutta yritystä.

Pian ajattelin että ehkäpä Slim-mallin USB ei vain anna tarpeeksi virtaa ja/tai ne liitännät on vain rikki. Virittelin USB-virran tälle adapterille sitten televisiotasossani olevasta Mac Ministä ja TADAAAA! Konsolin kuva tulee vihdoin televisioon!

USB-kaapeli oli tämän valkoisen muovin alla ovelasti piilossa enkä sitä tajunnut alussa etsiä

Pistin Flatout 2:n sisään ja nojauduin sohvalle parempaan asentoon testiepisodia varten. Samalla sammutin vanhan television lattialta häiritsemästä ja odottelin että peli latautuu. Mutta ei. Mustaa ruutua alkaa taas puskemaan. Siinä vaiheessa olin jo hieman ihmeissäni että mitäs nyt tapahtui, irtosiko kaapeli tai jotain vastaavaa. Taisin vielä käynnistellä konsolia uudelleen mutta vailla tulosta.

Vähän aikaa katselin mustaa ruutua kunnes havahduin huomaamaan että sammutin väärän television 😀 Vanha televisio oli yhä päällä lattialla mutta pääasiallinen televisio jossa konsoli oli kiinni oli sammuksissa. 😀

Tämän jälkeen oikea televisio takaisin päälle ja vanha televisio sammuksiin ja Flatout 2 tuli televisioruudulle juuri kuten sen odotinkin tulevan.

Testisetupin aikana oli aivan järkyttävä kaaos kun tavarat oli pitkin poikin

Vihdoin ja viimein kun adapterin olin saanut kiinni ja toimivana televisioon ja pääsin pelaamaan testinä Flatout 2:ta pääsin testaamaan varsinaista adapteria. Peli tarjosi itselleni 60 Hz taajuuttakin mutta jostain syystä sen kuva oli suttuinen ja hieman tärisevä omalla televisiollani joten paukuttelin menemään 50 Hz kuvataajuudella.

Peli näytti yllättävänkin hyvältä ja tarkalta siihen nähden mitä odotin. Kuvanlaatu oli positiivinen yllätys ainakin tässä pelissä, muita pelejä en ole vielä kerennyt koettamaan. Kuvan tarkkuus ja väritoisto oli sangen asiallinen jota tietenkään ei näy tästä blogin valokuvasta koska otin sen pimeässä huoneessa käsivaralla. Hetken pelailin Flatout 2:ta ja innostuin jopa aloittamaan kauden pelaamista siinä saman illan aikana.

Kokonaisuutena siis pulikka näyttää alkuvaikeuksien ja oman räpeltämisen jälkeen varsin toimivalta kapistukselta. Ainoat miinuspuolet on takakannen hämäävä teksti jossa ei mainita että laite tarvitsee erillisen USB-virran sekä se että USB-virran liitin on typerästi samalla puolella kuin PS2 Slim -mallin virtaliitin joten johtojen kanssa joutuu hieman vääntämään että molemmat saa paikalleen yhtä aikaa.

Toimiva palikka joka olisi kannattanut ostaa jo paljon aikaisemminkin niin olisin päässyt pelailemaan paremmalla televisiolla Pleikkari 2:n peleistä. Playstation 2 on yhä relevantti pelikonsoli myös vuonna 2018. 🙂

Muutama päivä Azure-koulutusta

Microsoftin rakennus on mukavan näköinen

Viime viikolla työpaikkani kautta tarjoutui tilaisuus päästä parin päivän mittaiseen Azure-koulutukseen. Nimestään huolimatta Azure ei ole norjalaista black metallia soittava yhtye vaikka se siltä ainakin omaan korvaani aina kuulostaa vaan kyseessä on Microsoftin pilvipalveluteknologia-alusta.

Pakko oli kyllä käydä tarkistamassa josko tämän nimistä bändiä olisi ja itse asiassa Azure-nimellä Metal Archivesista löytyy kaksi bändiä – toinen soittaa melodista death mteallia ja toinen soittaa melodiseta black metallia/melodista death metallia joten sinänsä oma mielikuvani nimestä ei ole täysin tuulesta temmattu. Toinen bändi on suomesta ja toinen ruotsista, mutta norjalaista Azurea ei löytynyt. Heh.

Tunsin pientä sääliä ikkunanpesijöitä kohtaan

Koska kyseessä oli parin päivän koulutus oli arvattavaa että kovin syvällisesti ei aiheita päässyt menemään, mutta mielenkiintoista oli päästä kuulemaan mitä Azuresta löytyy mitä itse en ole vielä aikaisemmin koettanut. Pidin myös siitä että koluttajalta sai kysellä nörtimpiäkin kysymyksiä taustalla pyörivistä ratkaisuista ja kouluttaja osasi kertoa vastauksia myös näihin.

Pääsääntöisesti Amazonin webbipalvelut on itselleni tullut tutummaksi pilvipalveluiden pyörittämisessä ja täytyy myöntää että milloin saan itse valita palvelininfrastruktuuria niin yhä edelleenkin Amazon on se mitä mieluummin käytän – siitäkin huolimatta että Azuren käyttöliittymä on merkittävästi paremman näköinen kuin AWS:n käyttöliittymä.

Ala-aula oli myös mukavan näköinen ja tilava

Ilahduttavaa silti on nähdä että Microsoftilla asiat kehittyvät tälläkin puolella ja että heilläkin saa pilveen pyörimään Linux-servereitä suoraan ilman säätämistä. Microsoft kasvattaa kovaa tahtia markkinaosuuksiaan pilvipalveluiden saralla joten on mielenkiintoista seurata ja nähdä kuinka paljon omissa työtehtävissä joudun/pääsen Azurea käpistelemään tulevaisuudessa.

Suunta on ainakin asiakkaan kannalta hyvä sillä tilanne jossa AWS on ainoa vaihtoehto ei ole pitkässä tähtäimessä kenenkään etu. On hyvä havaita että iso teknologiajätti Microsoft pystyy sopeutumaan strategisesti merkittäviin muutoksiin jatkuvasti muutoksessa olevassa Internet-maailmassa.

Kokeilussa: Bowers & Wilkins 704 s2

Bowers & Wilkins 704 S2 -sarjan kaiuttimet saapuivat vihdoin ennen muuttoa. Matto on kuvassa häiritsevän vinossa suhteessa televisiotasoon mutta koetetaan elää asian kanssa.

Noin kuukausi takaperin kävin paikallisessa HifiStudiossa kuuntelemassa Bowers & Wilkins 704 S2 -sarjan kaiuttimia. Koekuuntelun perusteella kaiuttimet vaikuttivat asiallisilta joten laitoin ne silloin tilaukseen. Valitettavasti sattui käymään niin että kaiuttimia ei ollutkaan maahantuojalla varastossa (ainakaan tuota väriä) joten monta viikkoa sain odotella tuotteiden saapumista.

Sopivasti sitten kaiuttimet saapuivat ennen muuttoa joten pääsin vielä fiilistelemään ja testaamaan miltä kaiuttimet kuulostavat tässä asunnossa. Tästä on etua että kaiuttimet kerkesi tulemaan tänne asunnolle eikä vasta uudelle, sillä on helpompaa hahmottaa edellisten kaiuttimien ja näiden välisiä eroja kun huone on sama, etäisyys on sama ja tietää miltä kutakuinkin edelliset kaiuttimet ovat kuulostaneet.

Aikaisemmat kaiuttimeni ovat olleet Bowers & Wilkins DM603 S3 -sarjaa joten saman valmistajan kaiuttimilla matka musiikin maailmoihin jatkuu yhä.

Pohjaan tuli kiinnittää manuaalisesti tämä levy. Onneksi ei sentään ollut vaikeustasoa IKEA.

Kaiuttimet tulivat eilen illalla kahdeksan aikaan kotiin kannettuna josta sitten tietenkin aivan ensimmäisenä otin paketit auki ja värkkäsin kaiuttimien pohjaan tulevat levyt kiinni mukana tulleilla osilla. Jonkin aikaa kyllä sain ihmetellä ohjeita kun kuva oli niin penteleen pieni että ei oikein ollut varmaa kumpia ruuveja kuvassa käytetään mutta onneksi vaihtoehtoja oli niin vähän että kauaa ei asiaa tarvinnut ihmetellä.

Mukana tuli myös kumisia tossuja ja teräviä piikkejä jotka enemmän ihmetytti. Miksi ihmeessä haluaisin pistää terävät piikit lattiaan jos mukana tulee myös kumiset tossut? En tiedä enkä täyteen varmuuteen päässyt joten pistin ne kumiset tossut mukaan. Ehkä ne on mietitty erilaista lattiaa ajatellen.

Kun kaiuttimet olivat purettu paketista oli aika laittaa vahvistimesta kaiutinkaapelit kiinni. Se ei tietenkään sitten suoraan mennyt paikalleen sillä vahvistimesta ulos lähtee itselläni johdot joissa on päädyissä banaaniplugit. Uusissa kaiuttimissa piti ensin ruuvata auki takaa paikat joihin johdot tulevat, irroittaa pieni muovilärpäke joka estää banaaniplugin paikalleen menemisen ja sen jälkeen sitten pyöritellä se takaisin. Tätä onneksi en joutunut ihmettelemään koska olen aikaisemminkin useammastakin laitteesta irroitellut näitä suojamuoveja jotka estävät banaaniliittimen sisäänmenon.

Huonekorjain näyttää että huoneessa on korjaustarpeita

Kun kaikki oli lähes valmiina kuuntelua varten tarvittiin enää huonekorjaimen pöristelyt jotta kaiuttimet soivat mahdollisimman optimaalisesti huoneessani. Huonekorjaimena käytössäni on DSpeakerin Anti-Mode 2.0 Dual Core jonka käyttö on mukavan yksinkertaista. Loin uuden profiilin ja pistin kalibroinnin päälle ja hipsin toiseen huoneeseen keittelemään kahveeta odotellessa.

Huonekorjain pöristelee bassoja eri taajuuksilla varmaankin noin 10 minuuttia joten sinä aikana kerkesin sopivasti valmistautumaan kahvilla tulevaan kuuntelusessioon.

Testilevy 1: Nightwish – Oceanborn

Nightwishin Oceanborn on The Ultimate Testilevy aina kun uutta hifilaitteistoa tulee hankittua

Kuten lähes poikkeuksetta aina kun hankin uutta hifi-laitteistoa (kuulokkeita, vahvistimia, daceja jne) tulee niitä testattua Nightwish-yhtyeen Oceanborn-albumilla. Niinpä tälläkin kertaa. Levy sisään, kännykkä äänettömälle ja pois läheltäni, tabletit ja kaikki muutkin häiriötekijät pois läheisyydestä ja äänettömälle ja levyä kuuntelemaan.

Mikäli levy ei ole tuttu niin tämä levy edustaa tyylillisesti jonkinsorttista melodista oopperametallia. Oceanborn on vanha levy sillä se on julkaistu jo vuonna 1998. Levyä on tullut luukutettua jo nuoruusvuosinani joten oli erittäin mukavaa löytää yhä uudelleen tästä levystä uusia vivahteita joita en ole aikaisemmin kuullut!

Uusilla kaiuttimilla ensimmäiset asiat joita panin merkille oli vokaalien tuplauksia sellaisissa kohdissa joissa en ole niitä aikaisemmin erottanut. Myös muita uusia ääniä erottui selkeästi ja levyn hiljaiset hetket toivat tyhjän tilan tunnun läsnäolon eri tavalla kuin olen aikaisemmin havainnut. Panin merkille myös sen että vaikka bassotoisto näissä ei taida mennä edes yhtä alas kuin edellisissä kaiuttimissani oli bassokuvioita silti jotenkin paljon selkeämmin bongattavissa ilman että niitä edes yritti bongailla. Myös kitaroinneista välittyi erilainen fiilis, jotenkin kitarariffien sulavat vaihdot loivat paikoitellen hypnoottisen tuntuista vivahdetta.

Tässä versiossa Oceanbornista on mukana myös bonusraitoja joissa on kolme livevetoa. Liveversioissa live-vedon tunnelma välittyi jotenkin eri tavalla kuin edellisillä kaiuttimilla ja oli helpompaa aistia keikan tunnelatausta.

Yleisesti ottaen lupaavalta vaikuttava kokemus. Kaiuttimista erottuu kokonaisuutena tasapainoisen tuntuinen ja samalla todella erotteleva äänimaailma.

Testilevy 2: Katy Perry – MTV Unplugged

Rentoa ja svengaavaa Katy Perryn Unpluggedia oli vuorossa heti seuraavaksi

Koska ensimmäinen testilevy oli metallia oli hyvä seuraavaksi testilevyksi ottaa jotain aivan muuta. Koska oli jo myöhäinen ilta oli luontevaa kaivaa hyllystä seuraavaksi sointiin jotain kevyttä kamaa.

Levyksi valikoitui Katy Perryn MTV Unplugged vuodelta 2009. Mikäli tämä ei ole tuttu levy on kyseessä levy missä Katy Perry vetää vanhoja tuttuja biisejään kevyemmällä tatsilla. Levyltä löytyy mm. “I kissed a girl” sekä “You’re so gay”.

Kuuntelukokemuksesta panin merkille että läsnäolon tuntu on vahva. Katyn vokaalit hengittävät raikkaasti ja kappaleissa mukana olevaa pirtsakkaa svengin tatsia ei tarvitse kauaa houkutella esiin. Levy menee tossun alle. Pidin myös miten mukavalta bassojen soundit kuulostivat. Erottelevuus oli hyvä, soittajien sijainteja oli helpompaa bongailla ja kokonaisuus on siis sanalla sanoen rennon svengaava. Levy on miellyttävän kuuloinen niin kappaleiltaan kuin soundiltaan.

Testilevy 3: Lissie – My wild west

Lissien My Wild West edusti kuuntelusession uudempien levyjen osastoa

Kolmas levy tuli vielä yöllä kuunneltua joten jatkoin kevyellä linjalla. Viime vuonna (eli 2016) ilmestynyt Lissien My Wild West albumi sai vuoronsa seuraavaksi.

Levy on tyyliltään jotain indie rockia jossa on countrymäisiä vivahteita. Se ei tarkoita kuitenkaan mitään hipsteriulinaa heinähattu päässä junttien keskellä vaan hyvällä maulla toteutettua kevyttä tunnelmallista maalailua josta syntyy itselleni hieman haikea kesän kaipuun fiilis.

Uusilla kaiuttimilla levyn rento hengittävä tila pääsee hyvin esiin. Instrumentit erottuvat selkeästi ja yleisesti erottelevuudesta kertoo myös se että tästäkin levystä löysin laulumelodioita joita en aiemmin tiennyt siellä edes olevan. Kokonaisuutena paikoitellen jopa kohtalaisen minimalistinen äänimaailma saa kaikessa aistikkuudessaan uusia ulottuvuuksia. Kaiuttimet toimivat siis sangen hyvin tällaisen musiikin kanssa!

Testilevy 4: Indica – Akvaario

Aamu alkoi Akvaariolla

Kaiuttimien testaaminen levyillä jatkui tänään aamulla. Ensimmäiseksi levyksi aamulla löysi tiensä Indica-yhtyeen Akvaario. Indica on niitä bändejä joita olen kuunnellut yhtyeen ensimmäisestä levystä saakka ja Akvaario on Indican uusin levy joka on julkaistu vuonna 2014.

Musiikilliselta tyyliltään Akvaario on jotain kevyttä rockia vaikkakin mukana leyllä on muutama pianoa ja laulua sisältävä selkeästi kepeämpi ralli.

Kuten aikaisemmissa testilevyissä myös tässä panin merkille vokaaleiden ja muun äänimaailman erotteluun. Soundit on selkeämmin irti toisistaan ja ne löytävän paremmin oman paikkaansa. On helpompaa hahmottaa instrumenttien sijainnit äänikuvassa. Panin merkille myös rumpujen ja bassojen napakkuuteen ja myös tältä levyltä löysin uusia ääniä joita en ole aikaisemmin edes tiennyt siellä olevan.

Pidin siitä miten äänikuvasta Jonsun vokaalit saavat aivan uutta tatsia ja hänen oma persoonallinen tyyli pääsee hyvin erottumaan edukseen. Mainiota settiä siis tämänkin levyn osalta.

Testilevy 5: Kotiteollisuus – Iankaikkinen

Iankaikkinen on edelleen oma suosikkini Kotiteollisuuden levyistä

Seuraavana levysoittimeen löysi tiensä suomalaisen heavy metallin ja/tai raskaan rockin sanansaattaja Kotiteollisuus. Albumiksi valikoitui Iankaikkinen sillä se on Kotiteollisuuden tuotannosta itselleni suosikkilevy. Tämäkin levy on vanha sillä se on julkaistu jo vuonna 2006.

Kuuntelusession aikana löysin tästäkin levystä uusia puolia. Siellä on enemmän vokaalituplauksia kuin tiesin siellä olevan ja tulipa pieniä instrumenttiosuuksiakin bongattua aivan eri tavalla. Niitä en löytänyt paljoa, mutta kuitenkin pieniä uusia soundeja havaitsin.

Kitaroiden rouhea äänimaailma toimi näilläkin kaiuttimilla ja levy rokkasi yhä vain. Myös erityisesti kappaleessa Tuonelan koivut oli soundillisesti erilaista tuntumaa kuin mitä olen huomannut. Toki muukin levy kuulosti erilaiselta kuin aiemmilla kaiuttimilla, mutta jotenkin tässä kappaleessa oli enemmän havaittavia eroja. Ehkä se oli hengittävämpi tai jotain muuta, en ole täysin varma. Kuitenkin sen verran eroa oli että sen panin merkille kuunnellessa.

Testilevy 6: Dark Tranquillity – Haven

Melodödön klassikko, Dark Tranquillityn Haven

Kuudenneksi testilevyksi pistin pyörimään levyn jota olen vuosien mittaan myös kuunnellut paljon, eli Dark Tranquillity -yhtyeen Haven vuodelta 2000. Mikäli bändi tai levy ei ole tuttu edustaa tämä levy melodista death metallia jota myös “Göteborg”-soundina on kutsuttu.

Tässä levyssä panin merkille kuinka paljon bassokuviot erottuvat ilman että niitä edes yritän bongailla. En tarkoita sitä että ne pomppaisivat epätasapainoisella tavalla esiin liian kovalla tai häiritsevästi, vaan sitä että ne erottuvat sieltä omana osanaan selkeämmin kuin aiemmin. Myös pieniä eroja panin merkille vokaaleissa, lähinnä efektien osalta – vaikkakin vain yhdessä kappaleessa taisin panna merkille miten pitkään tila jää tuntumaan, mutta kuitenkin jotain uutta ja erilaista erottui.

Levyltä löytyi myös pieniä uusia melodiakulkuja joita en ole aiemmin kuullut joten tämänkin levyn erottelevuus on parempi. Kuitenkin se tärkein eli levyn rokkaavuus ei siitä kärsi, vaan levy potkii yhä edelleen kuin kung fu -sankari öisellä snägärillä.

Testilevy 7: Britney Spears – Femme Fatale

Britney Spears ja Femme Fatale edustaa vähemmän salaista pahettani (hyvettäni!)

Seitsemäntenä testilevynä ja tällä kertaa viimeisenä testilevynä tätä blogipostausta ajatellen toimi Britney Spearsin levy Femme Fatale. Femme Fatale on Spearsin seitsemäs albumi ja se on julkaistu jo vuonna 2011. Mikäli Britney Spearsin tuotanto ei ole tuttua niin mainittakoon että tämä levy ei edusta enää ns. purkkapoppia vaan tämä on jo musiikillisesti jotain dancepoppia jossa selkeästi elektronisia vivahteita.

Britney Spearsin levyä ei vain voinut jättää pois testilevyistä, sillä Britney Spears on artisti jonka levyn olen ensimmäisenä CD-levynä ostanut. Ostin aikoinaan Joensuun Anttilasta levyn Oops! …I did it again ja kyllähän tuo sama levy löytyy vielä itseltäni levyhyllystä. Hieno levy kaikin puolin, mutta tämänkertaiseksi testilevyksi kuitenkin päätyi Femme Fatale jotta saan erilaista soundimaailmaa testata. Samoin Femme Fatalelta löytyy yksi parhaista Britney Spearsin biiseistä ikinä, eli päätösraita Criminal.

Tässä levyssä on paljon pientä kilkettä ja maustetta mukana ja oli mukavaa bongailla niitä kaiutinkuuntelun kautta eri puolilta äänimaailmaa. Soundit ovat monipuoliset ja ne tulevat hyvin esiin näillä kaiuttimilla. Levyllä olevia vokaalituplauksia erotti paljon selkeämmin kuin aiemmin ja levyn alataajuuksien napakkuudet erottui yllättävänkin hyvin siihen nähden että kaiuttimet ei ole mitkään bassojumputukseen ensisijaisesti parhaimmat vaihtoehdot. Kuitenkin alapääsoundeja löytyy tarpeeksi jotta niillä pääsee tunnelmaan.

Tämä levy on niitä missä voi heittää silmät kiinni, antaa rytmin viedä, jorata täysillä mukana kovaan ääneen laulaen ja voi antaa mielensä vaeltaa Ibizan yökerhojen maailmaan. Aivan loistava levy joka pääsee erinomaisesti oikeuksiinsa näillä kaiuttimilla. Toimii!

Loppupäätelmät

Kokovertailun vuoksi 704 S2 vieressään DM 603 S3

Päivän kuuntelun perusteella Bowers & Wilkins 704 S2 on kaiutin jota voin suositella. Verrattuna aikaisempaan Bowers & Wilkins DM603 S3 -sarjan kaiuttimiin on ero selkeä. Vaikka edellisissä kaiuttimissakaan ei ollut mitään vikaa ja niillä musiikin kuuntelu on nautinto, on silti 704 S2:ssa sitä vielä selkeästi lisää.

Pidän myös kaiuttimien ulkonäöstä. Näihin tuli mukana etusuojat, mutta koska kaiuttimet näyttävät kauniilta ilman niitäkin en niitä ole vielä edes koettanut paikalleen pistää.

Kaikista kuuntelemistani levyistä + YouTubesta kuunnellessa biisejä ensimmäisenä nousee mieleen erona erottelevuus. Äänimailmasta löytyy uusia ulottuvuuksia joita siellä ei edes tiennyt olevan ilman että liikutaan edes “Kuulenko vai luulenko” -hifistelyn alueen lähimaastoissa. Soittajat erottuvat paremmin omilla paikoillaan, pienet mausteet joita levyihin on laitettu löytävät tiensä kuulijan korviin ja rento ja hengittävä äänimaailma on kaikinpuolin miellyttävää kuulla.

Alussa korva vaatii hieman tottumista kuten uusissa kaiuttimissa aina, mutta kun korva on päässyt mukaan uuteen äänimaailman ulottuvuuteen ei enää sen jälkeen kaipuuta entiseen ole. Rokki soi ja hymyn virne vääntyy kasvoille kun biisit lähtevät viemään kuulijaansa irti tämän maailman rajoitteista kohden äänimaailman Nirvanaa, sitä tilaa missä on jäljellä vain minä ja musiikki.

Suosittelen vähintäänkin kuuntelemaan josko soundit miellyttävät myös omaa korvaa. Kaiuttimia voi tilata ainakin HifiStudiolta tai muista hifiliikkeistä.

Kokeilussa: Wilfa Svart Aroma

Wilfa Svart Aroma CGWS130B on kahvimylly

Lauantaina kävin Gigantissa ostamassa vihdoin ja viimein kahvimyllyn. Menin Giganttiin ja kyselin myyjältä neuvoja laitteen valinnassa ja päädyin Wilfa Svart Aroma -kahvimyllyyn.

Kahvimyllyn osto on ollut jo pidemmän aikaa mielessä, sillä kaupoissa on myynnissä monenlaisia kahvipapuja joita voi itse jauhaa mutta ne on pääosin jäänyt kauppaan odottamaan että saan ostettua kahvimyllyn. Kahvia myös kuluu itselläni paljon eli ryystän sitä itäsuomalaiseen tapaan yli pannun päivässä. Helsingissä asuessa olen alkanut kuitenkin tutustumaan laajemmin erilaisiin kahvimakuihin joten kahvimylly on luonnollinen jatkumo kahvista nauttimisen saralla. “Ei se mäyrä vaan se latu”.

Ostin samalla myös muutamaa erilaista kahvia joista toista testailin myllyn kanssa. Samoin matkaan tarttui uusi kahviastiasto ja moccamasterin suodatinsuppilon päälle tuleva suoja sillä onnistuin hajoittamaan jo varmaan yli puoli vuotta sitten keittimen mukana tulleen.

Virtojen päälle laittamisen jälkeen ei ole liikaa valintoja tehtävänä

Wilfan käyttö on helppoa. Pavut yläosaan, virrat päälle, ajan valinta pyöritettävästä rullasta oman mieltymyksen mukaiseksi ja sitten vain painetaan painiketta jossa lukee Grind. Vähän ajan päästä kahvinpurut on masiinan alhaalla olevassa säilössä valmiina keittämistä varten. Helppoa ja nopeaa.

Ensikokemukset laitteesta on erinomaiset. Olen keittänyt tällä nyt parit kahveet ja kummallakin kertaa kokemus oli helppo ja suoraviivainen eikä mitään ongelmia tullut. Pidin myös laitteen miellyttävän hiljaisesta jauhatusäänestä verrattuna muihin kuulemiini kahvimyllyihin.

Wilfan kahvimyllyjä myydään monissa paikoissa ja ainakin Gigantissa tämä irtosi hintaan 99 eur. Jonkin menossa olevan kampanjan vuoksi mukaan sain myös termoskahvikupposen josta kuva alempana.

Jauhatuksen hienoutta voi säätää pyörittelemällä tätä säilötä
Kahvipurut valuvat jauhatuksen jälkeen tähän rasiaan
Kiva tietää näin kolmelta aamuyöstä
Pavut menossa jauhatukseen
Jauhatuksen tulos
Jonkin kampanjan ansiosta sain tällaisen mukaan
Uusi kahviastiasto pääsi heti testiin uuden kahvin kanssa

Kokeilussa: Nokia Compact Wireless Blood Pressure -verenpainemittari

Verenpainemittari tulee tyylikkässä paketissa

Kävin alkuviikosta työterveyshoitajan juttusilla. Otimme verikokeita ja mittailimme verenpaineita koska on yleisesti ottaen hyvä tietää oma nykyinen terveydentila silloinkin kun ei ole sairaana tai mikään ei vaivaa oloa. Halusin tietää verikokeiden tuloksia koska joskus niissä on ollut heittoja joissain arvoissa ja niin oli jälleen. Samoin verenpaine oli taas koholla joten kävin hommaamassa verenpainemittarin kotiin jotta saan mitattua sitäkin säännöllisemmin. Samoin on kiintoisaa nähdä kuinka painonpudotus vaikuttaa verenpaineen muutoksiin.

Katselin muutamia eri malleja, mutta halusin sellaisen missä on langaton tietojen synkronointi puhelimeen koska en jaksa naputella käsin niitä tuloksia papereille. Useampia eri malleja löytyi ja kaikki olivat kutakuinkin samoissa hintaluokissa (eli ei ollut satojen eurojen eroja). Päädyin sitten lopulta Nokian Compact Wireless Blood Pressure -verenpainemittariin.

Paketista otettuna verenpainemittari menee kohtalaisen pieneen tilaan

Nokian mallissa löytyi tärkein ominaisuus itselle sen langattoman synkkaamisen lisäksi eli sen synkronoitavuus Apple Health -ohjelmistoon. Käytännössä sen hyöty itselle on se että kun haluan katsoa tuloksia näen kaikki sen ohjelman kautta painosta ja verenpaineesta. Painosta tietenkin näen siksi että aikaisemmin ostamani älyvaaka synkkaa myös tuohon samaan ohjelmaan.

Verenpainemittarin käyttö on suoraviivaista. Käyttöönotto oli todella helppoa, etsin vain App Storesta ensin Nokian ohjelman ja asensin sen, pistin verenpainemittarin päälle ja synkkasin kännykän sen kanssa ja sitten vain laite käteen ja mittailemaan.

Seuraavalla kerralla meni mitatessa paljon pidempään ihmetellessä ohjelman käyttöliittymää kunnes tajusin vihdoin että kun laitan virrat verenpanemittariin päälle käynnistyy ohjelmassa automaattisesti mittauksen ottaminen päälle. Sen jälkeen vain napsautetaan käynnistystä ja verenpainemittari alkaa mittailemaan.

Digitaaliajan verenpainemittarit ovat normaaleiden verenpainemittareiden kaltaisia laitteita

Tulosten tulossa kestää fiilispohjalta arvioiden saman verran kuin perinteisissä verenpainemittareissa. Samalla saa myös mittauksen aikaisen sykkeen näkyviin.

Verenpaineet on itselläni tällä hetkellä koholla joten kiintoisaa päästä näkemään muuttuuko tulokset paremmiksi kun paino putoaa enemmän. Lihavuus on yksi merkittävä syy verenpaineen kohoamiselle (Terveyskirjasto) – ja toki monelle muullekin elintasosairaudelle.

Lihavuus tappaa (kts. Iltalehti, Aamulehti, Iltasanomat) eikä itselläni ole hirveämmin intressejä vaihtaa hiippakuntaa. Toki Herran hallussa se on, mutta omilla elämäntavoilla on iso merkitys. On tärkeää seurata tätäkin säännöllisesti jotta tietää missä mennään ja miten tulokset kehittyvät.

Muutamien päivien käytön kokemuksen perusteella laite vaikuttaa kätevältä ja toimivalta. Se on helppokäyttöinen, tyylikäs eikä hintakaan ole mahdoton. Hintaa tälle laitteelle oli Verkkokauppa.comissa 129,90 eur.