Kokeilussa: Chromecast audio

Googlen Chromecast audio on pieni ja edullinen pulikka

Viime viikolla tuli hankittua kotiin Googlen Chromecast Audio streameri – tai tarkemmin ottaen hommasin suoraan niitä kaksi kappaletta ja myöhemmin vielä kolmannenkin sillä sillä hetkellä siinä kaupassa ei ollut kuin kaksi hyllyssä joten jouduin kolmannen hankkimaan myöhemmin.

Chromecast Audio on kaikessa yksinkertaisuudessaan pieni laite johon saa kännykältä lähetettyä musiikkia. Laite ottaa virtansa USB-liittimestä ja mukana tulee myös adapteri millä virrat saa otettua pistorasiasta. Äänipiuha laitteesta vetäistään sitten suoraan kaiuttimeen tai vaihtoehtoisesti vahvistimeen.

Olohuoneessa itselläni Chromecast audio menee kiinni suoraan Focal XS Bookin pöytäkaiuttimiin mukana tulleella audiopiuhalla, samoin keittiössä ääni menee suoraan JBL:n kelloradion kaiuttimeen audiopiuhalla mutta tällä hetkellä makuuhuoneessa äänet menevät vahvistimeen.

Chromecast audio ja audiokaapeli

Chromecast audiossa on mielenkiintoisena optiona saada ääniulostulo toslink-liitäntään. Käytännössä se tarkoittaa siis sitä että jos hommaa pienen adapterin ja toslink-kaapelin saa äänet digitaalisesti ulos. Tämä on se syy miksi itselläni makuuhuoneessa on vahvistin välissä sillä makuuhuoneen Chromecast Audio on kiinni Sonyn vahvistimessa josta Pre-Outista sitten menee äänet Genelecin pikkumonitoreille.

Käyttöönotto oli suhteellisen helppoa. Laite virtoihin, asennetaan Googlen ohjelma iPhonelle App Storesta, seurataan ohjeita, yhdistetään käyttöönoton aikana laitteen luomaan WLAN-verkkoon, otetaan laite käyttöön, määritellään sen jälkeen oma WIFI-verkko johon laite yhdistää, sen jälkeen saadaan ilmoitus epäonnistumisesta (tämä kävi jokaisen laitteen kohdalla) ja valitaan WLAN-verkko uudemman kerran. Tämän jälkeen laite kysyy WLAN-verkon salasanan, yhdistäminen onnistuu, laite hakee päivityksensä verkosta ja sen jälkeen alle 10 minuutin on laite käyttövalmis.

Kun laite on käyttövalmis avataan Chromecast streamausta tukeva ohjelmisto. Itse käytän Google Musicia joka tulee YouTube Redin mukana samaan hintaan. Sen jälkeen etsitään jotain hyvää musiikkia (eli esimerkiksi Tessa Violet on sellainen) ja valitaan ohjelmasta streamauksen kohteeksi äsken määritetty Chromecast-laite ja hetken päästä äänet sitten kuuluvat kaiuttimista. Näppärää.

Mukana tulee myös virransaantiin tarvittava USB-johto sekä seinäadapteri

Toisen laitteen lisääminen oli yhtä mutkaton operaatio. Kun laitteita on useampi kuin yksi voi Google Home -ohjelmistossa iPhonella määritellä kaiuttimet Kotiryhmäksi jolloin saman musiikin saa striimattua kerralla useampaan kaiuttimeen. Tämä oli itselleni se varsinainen syy miksi Chromecast Audioita edes tuli kotiini hankittua. Onneksi tämä toiminnallisuus toimii hyvin ja helposti ja musiikin saa sen ansiosta kerralla soimaan moneen eri huoneeseen.

Taustamusiikkina kun musiikkia kuuntelee on musiikin toisto monessa huoneessa tervetullut ominaisuus sillä kuitenkin kämäpässä tulee liikuttua eri huoneiden välillä eikä musiikkia tarvitse luukuttaa kovalla jotta sen kuulee myös muissa huoneissa, esim. jos menee laittamaan ruokaa ei tarvitse erikseen alkaa säätämään että haluan musiikkia keittiöön enkä makuuhuoneeseen missä kirjoitan blogipostausta jne.

Yksi mistä pidän myös Chromecast audiosta on sen mahdollisuudet ja toimivuus Home Assistantin kanssa kotiautomaatioita tehdessä. Kirjoitan tästä myöhemmin juttua jahka saan aikaiseksi.

Kokonaisuutena Chromecast Audio on näppärä ja toimiva laite josta on iloa mikäli käyttää sellaisia suoratoistopalveluita musiikille jotka tukevat Chromecast Audion streamausta. Toimivuus kannattaa ennen ostamista tietenkin etukäteen selvittää. Hintaa yhdellä laitteella oli uutena 39 euroa joten mikäli edullista monihuone-äänentoistoa etsii on tämä ehdottomasti tutkimisen arvoinen vaihtoehto mikäli entuudestaan ylimääräisiä kaiuttimia pyörii nurkissa.

Kokeilussa: Kawai CN37

Kawai CN37 on sisustuksellisesti miellyttävän näköinen soitin

Varoitus! Teksti sisältää luultavasti enemmän nörttejä kuin pianistejä kiinnostavia tietoja. You have been warned!

Vihdoin ja viimein sain aikaiseksi tilata itselleni kunnollisen sähköpianon. Vuosia moisesta on tullut edes jollain tapaa haaveiltua mutta jostain syystä en ole sellaista saanut aikaiseksi hankkia joko laiskuudesta, nuukuudesta tai perfektionismista johtuen. Aina kun löytää mielestään hyvän sähköpianon niin pian jo löytää vielä paremman ja hinta lähtee huitelemaan kohden kuuta ja tuote jää ostamatta. Jossain vaiheessa on kuitenkin hyvä etsiä hyvä, valita se ja pysyä siinä. Hyvä digitaalipiano kotona on parempi kuin kymmenen potentiaalisesti parempaa kaupassa.

Tein tilauksen Laatusoittimesta ja perjantaina sitten piano ja tuoli tuotiin kotiin. Kysyin myös lisäpalveluna kotiinkuljetuksen lisäksi myös kasausta ja sellainen onnistui maksua vastaan joten sellaisen sitten otin siinä samalla. Ei jotenkin ajatuksena houkuttele lähteä kuluttamaan tunteja aikaa perehtyäkseni miten tällainen vekotin kasataan, miettiä mikä ruuvi menee minne ja muutenkin yksin saattaa olla haasteita kasaamisen aikana joten mieluummin ottaa suoraan lisäpalveluna kasauksen sillä tuote on (toivon mukaan) pitkäikäinen sijoitus eikä vuosien mittakaavassa kasauksen 100 eur lisähinnalla ole mitään merkitystä.

Ensituntumat pianosta on erittäin hyvät. Se tuntuu tatsiltaan hyvältä, se soi mukavasti omista sisäisistä kaiuttimistaan, pianosoundi on miellyttävä ja niitä on muutamia eri variaatioita ja kaiken lisäksi tuote näyttää omaan silmään sisustuksellisesti kauniilta joten eipä tästä mitään valittamista ole tullut vastaan nyt muutaman päivän soittamisen perusteella. Lisäksi myös kuulokeliitännän kautta piano kuulostaa uskomattoman hyvältä. Tässä mallissa ilmeisesti kuulokeliitännän kautta tulevaan soundiin on tehty jotain hiomisia verrattuna halvempiin malleihin. En niistä tiedä kun en ole verrannut, mutta ainakin Sennheiser HD800 -luureilla soittaessa piano kuulosti hyvälle.

Philips Hue -valonauha tuli viritettyä pianon taakse sekä pöytävalo päälle

Koska piano on myös sisustuselementti ja koska olen suuri Philips Hue -valaistusten ystävä tuli tähän hankittua heti Hue lightstrip -valonauha. Samoin pianon päälle tuli pistettyä yksi pöytävalo jossa myös on Hue-valo jotta saa mukavasti tunnelmavalaistusta huoneeseen soitellessa tai vaikka muutenkin.

Kawai CN37 on piano-ominaisuuksiensa lisäksi muutenkin kiitettävän monipuolinen vekotin. En ole vielä kerennyt tietenkään kaikkia toimintoja koettamaan, mutta yksi ominaisuus jota koetin ja hyvin tuntui toimivan on Bluetooth MIDI. Tämän lisäksi pianossa on myös linjasisäänmeno joten pääsin koettamaan heti miten piano toimii iPadin softien kanssa.

Pistin iPadin kuulokeliitännästä kaapelit pianon linjasisäänmenoon ja käynnistin Thor-syntikan. Tämän jälkeen etsin pianon Thorin MIDI-asetuksista, vedin pianosta omat äänet nollille ja iPadista pistin volkkaa ja aloin soittamaan. Kun soitin pianon koskettimilla meni MIDI-data iPadiin langattomasti Bluetoothin yli ja soundit mitä iPadin softaysynasta tuli otettua kuului pianon omien kaiuttimien kautta. Ilahduin myös siitä että en huomannut tavallisessa syntikkafiilistelyssä latenssia lainkaan eli se on siis tarpeeksi pieni että voi reaaliaikaisesti soittaa. Tämä on jatkoa ajatellen aivan loistava asia sillä syntikkasoundeja voi ottaa ulos muista äänilähteistä ja silti kuulla äänet pianon kaiuttimista ja täten käyttää pianoa MIDI-koskettimistona. Pianossa on myös normaali USB-liitäntä jota kautta sen voi myös laittaa kiinni tietokoneeseen tai muihin vekottimiin jotka sitä tukee mikäli Bluetooth-liitäntä ei jostain syystä ole sopiva.

Pakollisen kliseinen valokuva pianon koskettimista

Pianossa on näppärästi myös äänitysmahdollisuus jolla voi suoraan pianon muistiin tallentaa omaa soitantaansa. En ole vielä täysin perehtynyt tähän sen tarkemmin että missä muodossa tämä tallentuu mutta olen siinä uskossa että sisäisesti se tallentuu MIDI-tiedostoksi. Lisäksi laitteessa on (netin mukaan, en ole koettanut vielä) mahdollista tallentaa omaa soitantaa myös USB-tikulle joten yhteistyö tietokoneen kanssa ei ole pakollinen paha jos haluaa vain nopeasti ja helposti tehdä äänityksiä.

Varsinainen äänitysprosessi sisäistä muistia käytettäessä on varsin suoraviivainen. Painetaan Rec-painiketta, valitaan mihin muistipaikkaan nauhoitetaan ja aloitetaan soittamaan jonka jälkeen piano alkaa tallentamaan soitantaa aina siihen asti että painaa Play/Stop-painiketta. Tämä on hyvä ja helppo tapa ottaa nopeasti biisi-ideat talteen pianon sisäiseen muistiin. Ohjekirjan mukaan sisäiseen muistiin mahtuu jopa 10 biisiä joten USB-tikku ei ole aivan alussa mikään välttämättömyys jos haluaa vain tallentaa pikaisesti jotain talteen.

Perustoiminnoista löytyy lisäksi myös metronomi. Ilahduttavaa kyllä metronomin ääni on sellainen että sitä jaksaa kuunnella ja sen äänenvoimakkuutta voi säätää. Lisäksi erinomaisena puolena CN37:ssa on mahdollisuus valita joitain rumpukomppeja taustalle. Näiden tahtiin on paljon mukavampaa soitella pop/rock rallatuksia ja niihin saa enemmän fiilistä jo soittovaiheessa kun taustalla ei soi pelkkä metronomi. Tietenkin jos haluaa hifistellä enempi kannattaa tietenkin tietokoneelta laittaa kunnon rumpukone ja vetäistä sieltä rummut linjasisäänmenoon, mutta jamittelu ilman ulkoisten laitteiden säätämistä onnistuu siis suoraankin edes jonkinmoisilla ihan toimivilla rumpukompeilla.

Reverbiä myös löytyy

Pianossa on myös jonkinmoisia efektejä sisäänrakennettuna. Reverbi löytyy ja sitä pystyy hieman kustomoimaan. Lisäksi muissa efekteissä löytyy muutamaa erilaista delayta, chorusta, erilaisia tremoloja, phaseria ja jonkinlaisia pannauksia. Näitä en ole vielä kerennyt kunnolla koettamaan ja ainoastaan reverbin asetuksia olen pikaisesti testaillut. Pikaisten kokemusten perusteella täysin asiansa ajava reverbi.

Soundivalikoima on kiitettävän laaja sillä ääniä löytyy 352 kappaletta sekä 9 rumpukittiä. Näitä en tietenkään ole ajatuksella kerennyt koettamaan mutta läpi tuli kaikki plärättyä. Etenkin urkusoundi ja harpsichordi oli omaan makuuni, samoin miellyttäviä stringejä ja padeja tuntui irtoavan.

Soundeja voi layeroida myös päällekkäin, eli esim. piano + stringit saa vetäistyä samaan aikaan. En ole vielä tätäkään kunnolla kerennyt tutkia mutta pikaisesti vaikutti varsin näppärältä. Täytynee tähän perehtyä jatkossa paremmin.

Muutaman päivän kokemusten perusteella tuote Kawai CN37 vaikuttaa erittäin hyvältä sähköpianolta. Siitä irtoaa hyvät pianosoundit joka on tietenkin sen tärkein ominaisuus, sen kosketinten tuntuma on miellyttävä, tuote on sisustuksellisesti kaunis, sen omat sisäiset kaiuttimet ovat hyvän kuuloiset ja niistä irtoaa tarpeeksi ääntä kerrostaloasuntoon, kuulokkeilla soittaessakin se kuulostaa hyvälle, siinä on linjasisäänmenot ja MIDI-ominaisuudet löytyvät myös Bluetoothin kautta. Lisäksi metronomi ja rumpukompit ovat toimivaa tasoa, siinä on suoraan monipuoliset ja hyvät soundivalikoimat myös muuhunkin kuin vain pianosoitantaan ja mahdollisuus äänittää omaa soittoaan antaa Kawai CN37:sta positiiviset ensituntumat.

YouTubesta löytyy useita videoita joista voi pianon soundeja kuulla ja jos jaksan niin laitan lähiviikkoina/kuukausina jotain esimerkkejä tänne. En kuitenkaan lupaa mitään jos laiskalla päällä satun olemaan 😀

Kokeilussa: Apple AirPods

AirPodit tulevat Applen tyylille uskollisessa paketissa

Yleistä

Jo jonkin ajan on ainakin jossain määrin mielessäni ollut tutustua Applen valmistamiin langattomiin nappikuulokkeisiin jotka tunnetaan tuotenimellä AirPods. Kävin etsimässä näitä viime viikolla Kampissa sijaitsevasta Apple-myymälästä ja Forumin Gigantista mutta kummassakin tuote oli sillä hetkellä myyty loppuun. Applen myymälälle näitä olisi tullut lähiaikoina mutta koska Verkkokauppa.comissa tuotetta oli heti saatavana kävin viikonloppuna siellä pyörähtämässä.

Entuudestaan itselläni on jo useampiakin kuulokkeita useasta eri hintaluokasta mutta kuten aina on eri kuulokkeiden käyttötarkoitus erilainen ja siksi niitä onkin tullut vuosien mittaan useampia erilaisia hankittua. Esimerkiksi kotona kun kuuntelen musiikkia keskittyneesti ja ajatuksella on ensisijaisena valintana Sennheiser HD800. Kun olen töissä on valintana joko Bose QC35 tai Sennheiser Momentum Wireless – riippuen siitä kuinka paljon taustalla on melua niin sen mukaan otan sopivat kuulokkeet töihin.

AirPodit tulevat kätevän kokoisessa suojakotelossa

Kuitenkin isokokoisemmissa bluetooth-kuulokkeissa on joissain tilanteissa huonona puolena juurikin niiden suuri koko. Käytännössä tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi kylmät talvipäivät jolloin ulkona liikkuessa päässäni on hattu eikä luurit mahdu mukavasti päähän tai jos työrepussa on jo tarpeeksi paljon roinaa mukana eikä luureja halua heittää lisäpainoa tuomaan.

AirPodeissa houkutteli ensisijaisesti niiden näppärä koko sillä kuulokkeita ja koteloa on helppoa kuljettaa matkassaan aina vaikka farkkujen etutaskussa. Sama onnistuu myös millä tahansa muullakin nappikuulokkeella mutta johdollisten nappikuulokkeiden ongelma on niiden uskomaton kyky tehdä solmuja joihin itse en kykene mutta joita täytyy sitten aukoa tarpeettoman kauan.

AirPodien paketti on Applelle ominaisen yksinkertainen ja miellyttävän näköinen. Paketti sisältää kotelon jonka sisällä napit toimitetaan, lyhyet ohjeet sekä latauskaapelin jolla koteloa saa ladattua.

Napit pysyvät kovassa kotelossa nätisti

Käyttö

AirPodien käyttöönotto iPhone 7 Plus -puhelimen kanssa oli todella yksinkertaista sillä heti kun kotelon kannen aukaisi tuli iPhoneen jo ehdotus AirPodien yhdistämisestä. Tämän jälkeen täytyi vain painaa iPhonesta Yhdistä-painiketta jonka jälkeen puhelimen ja nappien välinen yhteys oli muodostettu. Tämä on malliesimerkki siitä kuinka tekonologian pitäisikin toimia sillä näin yksinkertaisia pitäisi olla jokaisen kuulokkeen parittamisen.

Kun musiikin laittoi soimaan ei ongelmia ilmennyt myöskään siinä eli kaikki toimi aivan kuten toivoikin.

Käytettävyyden osalta näissä on iPhonen kanssa mielenkiintoinen ominaisuus sillä kun kumman jomman napin ottaa korvasta pois musiikki pysähtyy automaattisesti. Kuuloketta nopeasti kahdesti napauttamalla saa aktivoitua Sirin ja puhelimen asetuksista oli mahdollista valita myös muita toimintoja ja säätää niin että oikeaa nappia napauttamalla kahdesti tapahtuu eri asia kuin vasenta nappia napautellen. Käytännössä valittavia toimintoja on silti vähän – kappaleen vaihto edelliseen tai seuraavaan, toisto/pysäytys, Siri tai tuplanapautuksen käytöstä poisto.

Napit näyttävät lähes EarPodeilta ilman johtoa

Nappien akkukestoksi luvataan yhtäjaksoisesti jopa viittä tuntia mutta en ole koettanut itse näin pitkää yhtäjaksoista rupeamaa. Kuitenkin kun napit laittaa suojakoteloon latautuvat kuulokkeet siellä ollessaan suhteellisen nopealla vauhdilla – Applen sivujen mukaan vartin latauksella saa jopa kolmen tunnin kuuntelukokemuksen joten normaalissa käytössä akkukesto ei ainakaan omassa käytössäni mahda tulla ongelmaksi.

Itsessään kotelo josta kuulokkeet latautuvat latautuu mukana tulleella USB-kaapelilla ja sen täyteen lataamisessa menee foorumipostauksien mukaan noin tunti. En ole itse ottanut aikaa ja normaalisti latailen asioita öisin eikä tällöin ole juurikaan merkitystä kuinka kauan siinä on mennyt.

Äänenlaatu

Suurin jännityksen aihe itselleni oli AirPodien äänenlaatu sillä paremmilla kuulokkeilla enemmän kuunnelleena korva on tottunut jo jonkinlaiseen tasoon eikä aivan jokaisia kuulokkeita vain jaksa edes kuunnella. Ilahduin positiivisesti siitä että nämä ovat äänenlaadultaan ostamaani käyttötarkoitukseen täysin riittävät. Äänenlaatu ei ole tietenkään yhtä hyvä, lämmin ja rikas kuin muutamia satoja enemmän maksavissa isoissa koko korvan peittävissä kuulokkeissa mutta tämä oli tietenkin ennalta arvattavaa ja odotettua.

Nappi lähikuvassa

Kuunneltuani Tessa Violetin albumin Maybe trapped mostly troubled ja samaisen artistin EP:n Halloway havaitsin että kevyessä musiikissa soundit on omaan korvaani riittävät. Käytän mieluummin termiä riittävä tai tarpeeksi hyvä kuin pelkästään hyvä, sillä jos paremmilla kuulokkeilla on enemmänkin kuunnellut ei kannata tietenkään aivan mahdottomia odottaa. Kuitenkin jos on tottunut kuuntelemaan esim. Applen omilla langallisilla kuulokkeilla on nämä vähintäänkin samaa tasoa ellei jopa paremmat. Ensituntumani oli että nämä ovat paremmat mutta voin olla väärässä sillä kovin paljoa en ole iPhonen vakionapeilla pitkään aikaan mitään kuunnellut joten muistikuvani eivät ole aivan parhaasta päästä eikä siksi vertailua ole kovin realistista tehdä.

Tessa Violetin lisäksi kuuntelussa on ollut myös mm. Dia Framptonin albumi Bruises ja Oasiksen albumi Heathen Chemistry jotka molemmat toimivat täysin taustakuuntelussa enkä jäänyt sen suuremmin kaipaamaan parempaa äänenlaatua. Myöskin Birdyn Strange birds, Lissien Hero, The Pretty Recklessin House on a hill, Mustan Kuun Lapsien Lumikukka, kls:n Pieni ihminen ja Nightwishin Devil & the Deep dark ocean toimivat testiraitoina myös mallikkaasti ja äänenlaatu oli näidenkin kappaleiden tapauksessa peruskuunteluun riittävää tasoa. Parhaiten yksittäisistä testiraidoista näillä kuulokkeilla toimi kls:n kappale Pieni ihminen joka on tyyliltään kevyttä akustista tunnelmointia.

Loppupäätelmä

Lähikuva kotelosta jossa napit paikallaan

Lyhyen käytön perusteella Applen AirPodit vaikuttavat erinomaiselta ostokselta omaan käyttötarkoitukseensa. Ne ovat pienet ja siten helposti mukana kulkevan kokoiset koteloineen päivineen. Käytön helppous on hyvä ainakin iPhone 7 Plus -puhelimen kanssa vaikkakin äänenvoimakkuuden säätö olisi kuulokkeissa plussaa. Kuitenkin kuuntelen yleensä musiikkia levyittäin eikä normaalisti levyissä ole kovin suurta äänenvoimakkuuden vaihtelua joten tämä ei ole itselleni varsinainen ongelma mutta tämä voi olla haastava piirre niille joilla biisit vaihtelevat aristista toiseen kovalla tahdilla ja volumetasot sen myötä vaihtelevat paljon.

Äänenlaatu on taustamusiikin kuuntelussa riittävää tasoa mutta ei se tietenkään pärjää isommille koko korvan peittäville saman hintaluokan kuulokkeille. Kuitenkin näiden suurin vahvuus tuleekin taskussa kulkevasta koosta, täydestä langattomuudesta ja helposta käytettävyydestä eikä niinkään ensisijaisesti parhaasta mahdollisesta äänenlaadusta.

Jos haussa on helppokäyttöiset ja taustakuuntelussa riittävällä tasolla olevalla äänenlaadulla olevat täysin langattomat kuulokkeet on Apple AirPodit varteenotettava vaihtoehto.

Kokeilussa: Wii2HDMI Converter

Wii2HDMI Converter on pieni adapteri jolla Nintendo Wii -pelikonsolin saa kiinni HDMI-liitännän kautta nykytelevisioihin

Viime viikolla maanantaina postasin kokemuksiani PS2 To HDMI Conerterista joka on siis laite jolla saa Playstation 2:n kiinni nykytelevisioon. Onneksi tällaisia adaptereita on saatavana myös muille konsoleille ja ostin Konsolinetistä tällaisen adapterin myös Nintendo Wii -pelikonsolille sillä omistan myös kyseisen konsolin mutta en sillä ole pelannut juuri lainkaan johtuen hankaluudesta saada sitä helposti ja järkevästi kiinni nykyaikaisempaan televisioon.

Wii2HDMI-adapteri löytyi Konsolinetistä hintaan 19,95 eur joten hintansa osalta pulikka on houkuttelevan edullinen tapa päästä nauttimaan Wii-pelikonsolin peleistä myös modernien televisioiden aikakaudella.

Adapteri on pieni ja helppokäyttöinen

Otin pulikan pois paketista, otin Unboxing-kuvat, kaivoin Wiin ja tarvittavat oheiskrääsät kaapista ja virittelin ne paikoilleen. Aikaisemmat kokemukseni Playstation 2 to HDMI -adapterin kanssa jätti hieman jännityksen että mitähän tämän adapterin suhteen menee pieleen mutta ilahduttavana yllätyksenä sain huomata että yhtään mitään ei mennyt pieleen.

Wii vain päälle ja kuva tuli suoraan televisioon – vieläpä ihmeen hyvällä kuvanlaadulla. Olin yllättynyt että Wiin grafiikat ei olleetkaan niin huonot että sielu itkisi verta kun sen grafiikoita katsoo 49″ nykytelevisiolla. Päin vastoin, kuvan terävyys ilahdutti positiivisesti.

Super Mario Galaxyn aloitusruudusta huomaa kuvan selkeäksi ja tarkaksi

Pelailin hetken Super Mario Galaxyä eteenpäin ja kokemukset Wii2HDMI Converter -adapterista olivat positiiviset. Mitään ongelmia en huomannut testijakson aikana eikä kuvanlaadussa ollut moitteen sijaa. Erinomainen ostos. Vihdoin pääsen pelaamaan myös Nintendo Wiin pelejä kunnollisella kuvanlaadulla isommalla televisiolla!

Kokeilussa: PS2 To HDMI Converter (Model G300)

PS2 To HDMI Converter on pienikokoinen adapteri jolla saa PS2:n nimensä mukaisesti HDMI-liitäntään

TL;DR – Hyvä ja toimiva adapteri jossa USB-virran johto on typerästi samalla puolella kuin Playstation 2 Slim -pelikonsolin virtajohto. Tämä vaatii hieman asettelua että molemmat saa yhtä aikaa fiksusti kiinni. Huonoa on myös se että laite tarvitsee erillisen USB-virran ainakin joissain Slim-konsoleissa vaikka takakannen tekstistä voisi toisenlaisen mielikuvan saadakin. Omassa Slim-mallissa USB:stä tuleva virta ei auttanut ja jouduin ottamaan USB-virran muualta. Kokonaisuutena silti alkuvaikeuksien jälkeen toimiva kapistus.

Viime perjantaina olin pitkästä aikaa omalla toimistolla käymässä joten siinä samalla sitten töiden jälkeen tuli lähdettyä käymään Kampin ostarilla sijaitsevassa Konsolinetissä. Olin aikaisemmin netistä katsellut että heillä sattuisi olemaan hyllyssä PS2 to HDMI -adapteria eli suomeksi sanoen pulikkaa jolla pleikkari kakkosen saa kiinni nykyaikaisiin televisioihin käyttäen HDMI-liitäntää.

Kävin sitten moisen härpättimen ostamassa ja sellainen irtosi 29,90 eur hintaan. Nykyisissä televisioissa ei oikein tuppaa olemaan muita liitäntöjä kuin HDMI joten vaihtoehdot millä Playstation 2 -konsolin saa kiinni on suhteellisen vähän. Yleisimmät vaihtoehdot taitavat olla joko tällainen adapteri tai erilaisia liitäntöjä sisältävä upscaler esim. Framemeister.

Parasta mahdollista kuvanlaatua haluaville Framemeister taitaa olla se “The Juttu” mutta koska näiden saatavuus Suomesta on heikko (lue: ei saa muuta kuin tilaamalla ulkomailta) ja koska halusin päästä pelaamaan tarpeeksi hyvällä kuvanlaadulla nyt eikä potentiaalisesti kaukaisessa tulevaisuudessa päädyin koettamaan tätä adapteria – etenkin kun se löytyi suoraan hyllytavarana.

Pulikka on pienikokoinen

Paketti auki, unboxing-kuvat kehiin ja sen jälkeen kaivamaan Playstation 2 kaapista. Itselläni Playstation 2 -konsoleita on 3 kappaletta joista kaksi on ehjää ja yksi on rikki. Ehjistä löytyy “slim”-malli sekä “fat” joista mieluiten toki käytän Slim-mallia pienen tilankulutuksen ja tyylikkäämmän ulkoasun vuoksi.

Adapteri menee kiinni pleikkari 2:n videoulostulon liitäntään ja siihen tökätään sitten kiinni HDMI-kaapeli joka survaistaan televisioon. Niin ja tietenkin myös USB-kaapeli jota ei alussa tajua laittaa kiinni ja jonka muutaman ärräpään sekä googlaamisen jälkeen löytää paketista ja tajuaa että “Ahaa, tällainenkin siis pitää olla kiinni”.

Alussa pistin siis kiinni pelkän pulikan ja siihen johdot ilman USB-virtaa. Televisio päälle, pleikkari päälle ja mustaa ruutua ja infoa siitä että HDMI:stä ei tule signaalia. Tässä vaiheessa olettamukseni oli että Playstation 2:n asetuksista väriavaruus on vain väärä ja se täytyy vaihtaa sillä olin aikaisemmin käyttänyt tätä komponenttikaapelilla vanhemmassa televisiossa.

EI NÄIN! Kuvasta puuttuu USB-virta pulikalle.

Koska en nähnyt kuvaa mitä näytöllä tapahtuu piti tämä valikkoräpeltäminen tehdä sokkona. Netistä löytyi onneksi tietoa monesko valikon kohta on missä löytyy kyseinen väriavaruuden säätö. Alas – X – Alas – Alas – Alas – X – Vasen – X. Ei mitään. Muutamia kertoja buuttailin konsolia ja koetin uudestaan mutta ei niin mitään. Tämän jälkeen menin hakemaan vanhan 23″ television toisesta huoneesta ja virittelin sen olohuoneen lattialle pistin pleikkarin kiinni siihen komponenttikaapeleilla ja sen jälkeen kävin vaihtamassa väriavaruuden RGB:ksi.

Koetin sokkona ollessa tehdä tätä operaatiota parilla eri ohjaimella koska muistin että jotkut ohjaimet on rikkinäisiä. Kuinka ollakaan konsolissa oli sillä hetkellä kiinni ohjain jossa nappi X ei toiminut lainkaan. Heh. Ei ihme siis että ei päässyt oikeaan valikon kohtaan kun pyörin koko ajan vain alkuvalikossa.

Kun olin saanut vanhalla televisiolla vaihdettua väriavaruuden kohdalleen oli aika taas heittää komponenttikaapelit mäkeen ja laittaa HDMI-adapteri paikalleen. Konsolin uudelleenkäynnistys tuotti jälleen mustaa ruutua HDMI:n kautta. Useampaan kertaan koetin että adapteri on kunnolla kiinni ja että HDMI-johtokin on kunnolla kiinni mutta ei silti mitään kuvaa tullut televisioon. Koetin myös toista HDMI-kaapelia kaiken varmuuden vuoksi mutta ruutu oli ja pysyi pimeänä.

No power adaptor, no messy cords – just one HDMI cable. O’rly? Fuck that, laite tarvitsi silti USB-virran ainakin omassa PS2 Slim -konsolissa.

Tässä vaiheessa sitten netistä etsin YouTubesta videoita ihmisten revieweistä ja vastaavista kun etsin tietoa mustasta ruudusta ko. adapterin kanssa. Siinä huomasin että jollain janarilla oli kiinni laitteessa USB-johto. USB-johto! Mitä ihmettä. Paketin takakannen kuvassa ei ollut mitään havainnollistavaa kuvaa että tällaista pitäisi olla paikallaan. Myös takakannen kuvaus jossa mainitaan “just one HDMI cable” antoi käsityksen että eipä tässä sen suurempia ihmeitä tarvita. No eipä siinä mitään, keittiössä kävin etsimässä paketin ja huomasin että paketissa oli mukana myös USB-johto. Otin USB-johdon muovista ja virittelin sen kiinni adapterista Playstation 2:n etupaneelin USB-liitäntään.

Uusi boottaus ja yhä mustaa ruutua. Sen jälkeen varmistamaan että USB-virta on varmasti kunnolla kiinni. Olihan se mutta kuvaa ei silti tullut. Seuraavana episodina taas komponenttikaapeleihin vaihto ja vanhaan televisioon konsoli kiinni jotta saan varmistettua jäihän näytön asetukset oikeaksi. Piti olevinaan ainakin olla joten jälleen johtojen vaihto-operaatio ja uutta yritystä.

Pian ajattelin että ehkäpä Slim-mallin USB ei vain anna tarpeeksi virtaa ja/tai ne liitännät on vain rikki. Virittelin USB-virran tälle adapterille sitten televisiotasossani olevasta Mac Ministä ja TADAAAA! Konsolin kuva tulee vihdoin televisioon!

USB-kaapeli oli tämän valkoisen muovin alla ovelasti piilossa enkä sitä tajunnut alussa etsiä

Pistin Flatout 2:n sisään ja nojauduin sohvalle parempaan asentoon testiepisodia varten. Samalla sammutin vanhan television lattialta häiritsemästä ja odottelin että peli latautuu. Mutta ei. Mustaa ruutua alkaa taas puskemaan. Siinä vaiheessa olin jo hieman ihmeissäni että mitäs nyt tapahtui, irtosiko kaapeli tai jotain vastaavaa. Taisin vielä käynnistellä konsolia uudelleen mutta vailla tulosta.

Vähän aikaa katselin mustaa ruutua kunnes havahduin huomaamaan että sammutin väärän television 😀 Vanha televisio oli yhä päällä lattialla mutta pääasiallinen televisio jossa konsoli oli kiinni oli sammuksissa. 😀

Tämän jälkeen oikea televisio takaisin päälle ja vanha televisio sammuksiin ja Flatout 2 tuli televisioruudulle juuri kuten sen odotinkin tulevan.

Testisetupin aikana oli aivan järkyttävä kaaos kun tavarat oli pitkin poikin

Vihdoin ja viimein kun adapterin olin saanut kiinni ja toimivana televisioon ja pääsin pelaamaan testinä Flatout 2:ta pääsin testaamaan varsinaista adapteria. Peli tarjosi itselleni 60 Hz taajuuttakin mutta jostain syystä sen kuva oli suttuinen ja hieman tärisevä omalla televisiollani joten paukuttelin menemään 50 Hz kuvataajuudella.

Peli näytti yllättävänkin hyvältä ja tarkalta siihen nähden mitä odotin. Kuvanlaatu oli positiivinen yllätys ainakin tässä pelissä, muita pelejä en ole vielä kerennyt koettamaan. Kuvan tarkkuus ja väritoisto oli sangen asiallinen jota tietenkään ei näy tästä blogin valokuvasta koska otin sen pimeässä huoneessa käsivaralla. Hetken pelailin Flatout 2:ta ja innostuin jopa aloittamaan kauden pelaamista siinä saman illan aikana.

Kokonaisuutena siis pulikka näyttää alkuvaikeuksien ja oman räpeltämisen jälkeen varsin toimivalta kapistukselta. Ainoat miinuspuolet on takakannen hämäävä teksti jossa ei mainita että laite tarvitsee erillisen USB-virran sekä se että USB-virran liitin on typerästi samalla puolella kuin PS2 Slim -mallin virtaliitin joten johtojen kanssa joutuu hieman vääntämään että molemmat saa paikalleen yhtä aikaa.

Toimiva palikka joka olisi kannattanut ostaa jo paljon aikaisemminkin niin olisin päässyt pelailemaan paremmalla televisiolla Pleikkari 2:n peleistä. Playstation 2 on yhä relevantti pelikonsoli myös vuonna 2018. 🙂