Perjantaipullo: Weihenstephaner Vitus Weizenbock

Weihenstephaner Vitus Weizenbock, 0.5 l

Perjantaipullona tällä viikolla on Weihenstephaner Vitus Weizenbock vehnäolut. Potkua juomassa on 7,7 % ja sitä myydään Alkoissa 0,5 litran lasipulloissa. Hintaa oluella oli 4,49 eur joista tietenkin 10 snt on pullopanttia.

Oluen tuoksu on mieto eikä se herättänyt mitään sen suurempia tuntemuksia. Lasiin kaadettaessa vaahtoavuus on suurta ja kestää kohtalaisen kauan ennen vähenemistä joten tuopin täyttiminen ottaa siis oman aikansa. Väriltään olut on vaalea, 11.9 EBC.

Alkoholitilavuuden vuoksi odotin oluen olevan vahvan makuista, mutta yllätyksekseni havaitsin maun olevan aivan uskomattoman pehmeä ja hedelmäinen. Tämä jos mikä on erittäin hyvän makuinen olut. Jos tätä et ole vielä maistanut, maista ihmeessä. Suosittelen.

Musiikkina tämän kanssa tuli kuunneltua rennon kevyttä poljentoa. Musiikkisuositukseksi annan tämän kyytipojaksi The Speakeasy Threen “When I get low, I get high” sekä Christina Brancon E Às Vezes Dou Por Mim.

Kuukausikatsaus elokuuhun

Lauttasaari elokuussa 2017.

Elokuu alkaa vähitellen kääntymään loppuaan kohden joten on aika jälleen kirjoittaa kuukausikatsaus kuluneen kuukauden tapahtumista.

Kuukausi meni monin osin tavalliseen tapaan elämää eläen, mutta mukaan mahtui tällä kertaa myös poikkeavia tapahtumia. Suurimpana tavallisuudesta poikkeamisena on tietenkin se, että jätin irtisanoutumisilmoituksen työpaikalleni ja olen enää ensi kuun kuudenteen päivään asti nykyisessä työssä. Uusi työ sitten alkaa toisaalla syyskuun seitsemästoista mikäli Luoja suo, joten siinä kerkeää näppärästi pitämään omaa lomaa muutamia päiviä.

Tämä kuukausi on ollut hyvä painonpudottamisen kannalta. Tavoitteenani on siis pudottaa painokseni 73 kg, mutta siihen on vielä reilusti matkaa. Kuukauden alussa paino oli 108.1 kg mutta tänään aamulla mitattessa se oli enää 103.8 kg. Tässä kuussa siis 4,3 kiloa ollaan tultu alaspäin.

Elokuun painonpudotuksen käyrä. Jostain syystä Android-versio ei tunnu pyöräyttävän kaaviota leveämmäksi puhelinta kääntämällä joten siksi näin kapea kuva.

Ylläoleva graafi näyttää näppärästi myös sen että on todella tärkeää seurata painoaan jokaisena aamuna eikä vain yksittäisinä satunnaisina aamuina, sillä jos sattuu mittaamaan ns. huonona päivänä voi helposti jäädä mielikuvaan että kehitystä ei tapahdu tai muutos on jopa päinvastaista. Esim. perjantaina 18.8 paino oli 105.7 kg, siitä seuraavana maanantaina se oli 104.5 kg mutta keskiviikkona heti sen jälkeen se oli 105.8 kg.

Jos olisin sattunut mittaamaan vain perjantaina ja keskiviikkona olisin saanut käsityksen että paino vain nousee vaikka syö järkevämmin, joka ei tietenkään pitänyt kokonaiskuvaa katsoen paikkaansa mutta yksittäisten mittausten perusteella tällaiseen virhepäätelmään olisi ollut helppoa sortua. Olihan se paino tietenkin sinä aamuna korkeampi, mutta näihin päiväkohtaisiin heittoihin on paljon vaikutusta jo unen määrällä, vessakäyntien ajoituksilla ja vastaavilla, joten kokonaiskuvan katsominen on tärkeämpää kuin yhden yksityiskohdan. Se on vähän kuten kirjanpidon seuraamisessa, yksittäisenä päivänä voi tulla isoja menoja kerralla mutta kokonaisuutena kuukausi voi olla tullut elettyä järkevästi.

Kuun alussa tuli myös lenkkeiltyä paljon, mutta muutaman päivän kuumeen jälkeen olen ottanut varovaisemmin ja harrastanut ainoastaan hyötyliikuntaa. Sitäkin onneksi tulee joka päivä yli puoli tuntia, joten liikuntaa tulee edes sitä kautta. Samoin liikunta lenkkeilyn muodossa on itselleni ollut ensisijaisesti vain työkaluna ja apuvälineenä painon pudottamiseen, mutta koska liikunnan merkitys painonpudotuksessa on pieni en koe tästä liikunnan vähenemisestä kriisiä – paino on pudonnut aamulenkkien jättämisen jälkeenkin aivan samaa tahtia kuin ennen sitäkin.

Narinkkatorilla sattui olemaan taas mielenosoituksia kun olin kaupungilla pyörimässä. Huolestuttavana piirteenä mukana näkyi myös AntiFan-lippu. Toivottavasti tämän terroristijärjestön toimintaa ei tule Suomeen yhtään enempää.

Ohimennen jo sivusinkin ylempänä kirjanpitoa, eli kirjanpitoa olen jatkanut tässäkin kuussa. Mitä enemmän sitä olen tehnyt, sitä kiehtovammaksi se on käynyt. Tässä kuussa olen jo viritellyt Numbersiin (Exceliä vastaava ohjelma) palkkidiagrammin joka näyttää viihdemenot ja kulutushyödykemenot (lue: ruokakauppa) myös päiväkohtaisesti. Siitä saan kätevästi tietoa kulutanko esim. maanantaina enemmän keskimäärin ruokakauppaan rahaa kuin vaikka sunnuntaina. Tämän tuunaus paremmaksi on vielä työn alla, mutta alku sille jo on.

Tarkoitus on hioa tuota graafiani vielä siten todenmukaisemmaksi että se laskisi laskennassa otettujen päivien määrän huomioon ja jakaisi tuloksen päiväkohtaisesti, eli jos. kuukaudessa on vain neljä perjantaita mutta viisi maanantaita ei yhden kuukauden tuloksista saa täysin realistista kuvaa siitä minä päivänä tuhlaan eniten minnekin. Jos kuun aikana maanantaita on useammin kuin perjantaita on hyvät mahdollisuudet että maantaisin kulutan absoluuttisesti enemmän rahaa kuin perjantaisin, mutta suhteutettuna laskennassa käytettyjen päivien määrään erot voivat tasaantua.

Kuukauden aikana tuli tehtyä laitehankintoja joista olen tässä blogissakin jo kirjoittanut, mutta myös muutama josta en ole vielä kerennyt juttua tekemään. Kaverilta sain käytetyn Raspberry Pin josta olisi tarkoitus viritellä kotiverkkoon tiedostopalvelin jokin päivä. Jahka sellaisen saan viritettyä kirjoitan siitä myös tänne blogiin juttua.

Tässä kuussa tuli tehtyä olosuhteiden pakottamana myös uusi puhelinhankinta. Tiistaina tällä viikolla työpäivän aikana rupesin näyttämään kännykästä työkaverilleni lähdekoodeja, jolloin puhelimen näyttö sekosi ja sen jälkeen koko romu levisi totaalisesti (tai ainakin siltä se vaikuttaisi). Puhelimeen ei tule kuin mustaa kun sitä yrittää käynnistää, joten oli sanomattakin selvää että puhelinkaupoille oli lähdettävä.

Ensi kuun puolella pitäisi tulla itselleni työpuhelin, mutta siihen asti tarvitsen kuitenkin toisen puhelimen sillä valitettavasti puhelin on asia mille on paljon käyttöä. Samoin puhelimen oli oltava älypuhelin, koska on monia asioita joissa älypuhelinta tulee käytettyä paljon. Esimerkiksi pankkiasioinnit ja tunnuslukusovellukset, ePassi, valokuvien ottaminen, pikaviestit, Steamin kirjautumisvahvistukset jne. Toki kaikille löytyisi vaihtoehtoiset tavat mutta valitettavasti niiden käyttäminen olisi kaikkea muuta kuin käytännöllistä omassa käytössäni.

Hankin kuun lopuilla Huawei P10 -matkapuhelimen iPhonen totaalisen hajoamisen jälkeen. Kokemuksia puhelimesta tulossa tähän blogiin parin viikon päästä.

Alun perin lähdin hakemaan aivan muuta mallia kuin sitä minkä ostin, mutta koska sitä ei ollut hyllyssä ja tarve puhelimelle oli akuutti ostin sitten Saunalahdelta Huawei P10 -puhelimen. Puhelin tuli valittua puhtaasti sen kameran ominaisuuksien perusteella, sillä halusin päästä koettamaan millainen on Leican optiikka matkapuhelimessa. iPhone siis on tulossa itselleni myöhemmin, joten sama oli ottaa siksi ajaksi Android-puhelin kuitenkin käyttöön jotta saa myös päivitettyä samalla omaa Android-tietämystään vuosien käyttämättömyyden jälkeen.

Laitoin vakuutusyhtiö Iffille hajonneesta puhelimesta korvaushakemusta ja asia käsiteltiin saman päivän aikana jo muutamassa tunnissa. Aivan uskomattoman hyvää ja nopeaa toimintaa. Niin sujuvan käsittelyn myötä on helppoa muistaa miksi olen Iffin asiakas.

Tässä kuussa aloitin kirjoittamaan myös toista blogia joka keskittyy vain ja ainoastaan nörttijuttuihin. Sitä blogia tulee toki päivitettyä paljon harvemmin kuin tätä, joten se on sellainen mihin kirjoitan sekalaisia selostuksia satunnaisin väliajoin.

Välillä tulee vastaan tilanteita että voisi kirjoittaa sekalaisia selostuksia erilaisista skripteistä ja konffailuista joita tulee toisinaan tehtyä, mutta aihepiiri on sen verran spesifinen että se ei luultavasti kiinnosta pätkän vertaa suurinta osaa tämän blogin lukijakunnasta. Täällä on toki ollut aiemminkin jotain juttuja nörttäyksistäni ja tulee olemaan jatkossakin mikäli tapaukset liittyvät tämän blogin toimintaan tai pelaamiseen jne., mutta kuitenkin mitään Linux-skriptausjuttuja täällä en ala selostamaan sen suuremmin. Blogi on myös englanniksi kirjoitettu jotta sen informaatiosta on sen kohdeyleisölle enemmän hyötyä. Blogi löytyy siitä kiinnostuneille osoitteesta http://thewayofdevops.com.

Kuun puolen välin tietämillä ollut kova myrsky rikkoi autoja ja kaatoi puita Lauttasaaressa

Elokuun aikana vihdoin sain aikaiseksi myös tehdä tuttavuutta virtuaalivaluutta BitCoinien ihmeelliseen maailmaan. Laitoin hieman rahaa BitCoin-lompakkoihin ja olen nyt katsellut miten tuo systeemi toimii. Vielä en ole tehnyt mitään ostoja sillä eli olen vasta ostanut BitCoineja euroilla. Täytynee tutkailla sen kehittymistä ja perehtyä aiheeseen jatkossa lisää.

Muuten kuukausi meni tavalliseen tapaan. Töitä tuli tehtyä, ihmisiä tuli nähtyä, ammatillista osaamista tuli kehitettyä ja uusia tekniikoita tuli opiskeltua, leffoja tuli katseltua ja blogia kirjoitettua.

Kokonaisuutena tämäkin kuukausi elämässä on ollut mukava kuukausi joten hyvillä mielin voi kääntää katseen kohden pian alkavaa syyskuuta. Oikein hyvää alkavaa kuukautta kaikille!

Ruokapaikat: Food House

Ravintola Food House Länsi-Pasilassa on sisustukseltaan viihtyisä paikka

Tämän viikon ruokapaikka-avostelu on poikkeuksellisesti keskiviikkona normaalin torstain sijaan, sillä huomiselle on tulossa kuukauden viimeisen päivän vuoksi kuukausikatsaus.

Tällä kertaa ruokapaikkatestiin päätyi Länsi-Pasilassa sijaitseva Food House -niminen kiinalainen ravintola. Liikuskelin siellä suunnalla käydessäni kaverini Petrin luona, joten samalla lähdin kokeilemaan paikallista ruokapaikkaa.

Paikka on viihtyisä ja tunnelmallinen, vaikkakin ikkunasta pihalle katsottaessa ei ympäristö maailman kaunein olekaan. Normaalia sivukaupungin maisemaa. Ravintola on merkittävästi suurempi kuin mitä mikään aikaisempi paikka josta olen kirjoittanut. Istumapaikkoja on paljon, joten ainakaan lauantaina ilta-aikaan ei ollut pelkoa tilan loppumisesta.

Kung Po -kanaa Food Housen tyyliin

Ovesta sisään tultua kysyttiin syömmekö paikan päällä vai otammeko mukaan. Koska aioimme jäädä syömään paikan päälle menimme pöytään istumaan johon sitten henkilökunta toi ruokalistan.

Kuten Lauttasaaren Long Riverissä, myös täällä otin ateriakseni Kung Po -kanaa. Täällä Kung Po -aterian hinta oli 13 euroa eli mikään kovin kallis ravintola ei ole kyseessä. Ruoan kanssa valitsin juomaksi ison Lapin Kullan kolmosen, joten myös olutta täältä löytyy. Myös nelosolutta olisi sitä haluaville ollut saatavilla.

Olimme noin kuuden ilta-aikaan paikalle saavuttuamme sillä hetkellä ainoat asiakkaat, joten ruokaa ei tarvinnut odotella kauaa tilauksen jälkeen.

Kulhollinen riisiä riitti hyvin kahdelle ihmiselle eikä sitä edes jaksanut kokonaan syödä

Riisiä tuotiin yksi kulhollinen jaettavaksi ja sen lisäksi tietenkin kummallekin tuotiin omat ruoka-annoksemme. Riisiä oli yhdessä kulhossa jo riittävästi kahdelle, emmekä kaverin kanssa jaksaneet edes koko riisikulhoa tyhjentää loppuun. Kesken ruokailun tarjoilija tuli vielä kysymään tahtoisimmeko lisää riisiä, joten sen loppuminen ei ainakaan ollut ongelma.

Oma ruoka-annokseni oli maultaan todella hyvä. Kana oli maukasta ja annoksessa oli varmasti monen ihmisen makuun sopivasti mausteita. Ehkä hieman mausteisempaa ja vahvempaakin se olisi voinut olla omaan makuuni, mutta enemmän vahvuutta tässä oli kuitenkin kuin Long Riverin Kung Possa.

Jos tapana ei ole syödä lainkaan mausteisia ruokia, on tässä mitä luultavammin aivan tarpeeksi vahvuutta. En itsekään syö paljoa vahvoja mausteita sisältäviä ruokia, mutta kuitenkin olen tottunut edes jonkin verran perinteistä suomalaista maustamista vahvempiin ruokiin vuosien varrella, joten ehkä sen takia tässäkin olisin vielä vähän vahvempaa voinut syödä. Mausteisuushan on tietenkin riippuvainen valitsemastaan ruoka-annoksesta, joten en tarkoita tätä makumieltymykseni ilmaisua negatiivisesti tätä annosta kohtaan.

Kung Po annosteltuna lautaselle riisin kera

Annoskoko oli kohtalaisen suuri. Luultavasti olisin pärjännyt jo puolta pienemmällä annoksella, mutta ilman ähkyä sen sain kuitenkin loppuun syötyä. Puolessa välissä annosta mietin kyllä jo että olisikohan parempi ottaa loput mukaan, mutta koska syömisessä oltiin jo vauhtiin päästy niin sama se oli syödä paikan päällä kokonaan.

Loppupäätelmänä Food House on ravintola jonne voin mennä mielellään toisenkin kerran syömään. Ruoka oli hyvää, paikan sisustus oli viihtyisä ja ravintola muutenkin tilava, annoskoko oli kiitettävän kokoinen, palvelu toimi eikä hinnassakaan ollut valittamista. Hyvä ja toimiva kiinalainen ravintola.

Uusi syntikkataso

Serkkuni tekemä syntikkataso on näppärä käytännöllisyyden ja siisteyden tuomisessa harrastuksiin

Tuli joitain toveja takaperin serkkuni kanssa puheeksi jossain keskustelussa ohimennen liukukiskot. Siitä sitten puheeksi tuli että itselleni olisi kätevä jos olisi liukukiskoilla oleva syntikkateline.

Aikaisemmin syntikka on ollut välillä pöydällä, mutta se vie liian paljon tilaa pöydältä ollakseen kätevä, sillä esimerkiksi kuvassakin näkyvät kaiuttimet jäävät sitten ikävästi sen taakse. Kaiuttimet olisi pitänyt nostaa aina jotenkin korkeammalle jotta ne eivät jäisi syntikan taakse, ja vaikka sen olisikin ratkaissut ostamalla kaiuttimille pienet jalustat (jotka on kyllä tarkoitus joskus ostaa muutenkin), ei se olisi ratkaissut kuitenkaan tilankäytöllistä ongelmaa. Syntikka vie tilaa pöydältä kohtalaisen paljon ja silti audio interface olisi kuitenkin jäänyt sen taakse.

Kauan sitten takaperin olen käyttänyt pöydän päälle väsäämääni telinettä joka on kanssa siisti ja käytännöllinen, mutta se ei toimi nykyisen tietokoneeni kanssa järkevästi. Tai toimisi jos en olisi näin pätkä. Ongelmaksi siinä muodostui korkeus. Koska iMaccini on 27″ on se sopivalla korkeudella jos istun penkillä normaalisti. Kuitenkin kun mäkin + kaiuttimet nostaa pöydän pinnasta parikymmentä senttiä korkeammalle ei se enää ole millään muotoa ergonominen asento itselleni, sillä joudun katsomaan jo ylöspäin. Koska oletettavaa on että en enää pituutta kasva ja korkeammalla penkillä ei enää jalat yllä lattiaan, voi helposti päätellä että tämän nykyisen pöydän ja tietokoneen kombinaatiolla pöydän päälle tuleva teline ei ole järkevä jos ei halua rasitusvammaa niskaansa.

Serkkupoika sitten teki taitavana puutöiden taitajana meikäläiselle kuvassa näkyvän syntikkatelineen. Nyt on kätevästi syntikka aina pöydän alla piilossa kun sitä ei käytä, ja sen saa kiskaistua soitettavalle etäisyydelle aina tarvittaessa.

Iso hyöty käytännöllisyyden lisäksi on tietenkin telineen asunnon siisteyteen tuoma positiivinen vaikutus, sillä enää syntikka ei ole nurkissa pyörimässä edessä, vaan sen saa pois silmistä ja pois mielestä silloin kun sitä ei käytä.

Peliarvostelu: Skyrim Special Edition (Xbox One)

Alduin vihansa vimmassa

Skyrim on alunperin jo vuodelta 2011 oleva avoimen maailman roolipeli joka on julkaistu tuolloin Xbox 360:lle, Playstation 3:lle sekä Windowsille. Kuitenkin vuoden 2016 lokakuussa pelistä tehtiin julkaisu uudemmallekin konsolisukupolvelle, joten nykyään Skyrimiä on mahdollista pelata myös Xbox Onella ja Playstation 4:llä. Pelasin itse tämän Xbox One S:llä.

Skyrim on itselleni peli, jonka olen aloittanut luultavasti alusta useammin kuin mitään muuta juonellista peliä. Muutaman kerran se on jäänyt PC:llä kesken kun olen onnistunut hävittämään tallennukset koneen uudelleenasennuksessa, tai sitten on vain tullut liian pitkä tauko pelaamisessa ja en ole enää muistanut mitä tarinassa on tapahtunut ennen sitä ja olen sen vuoksi pelin aloittanut uudestaan.

Viimeisimmän kerran kun aloin sitä pelaamaan PC:llä muutama kuukausi takaperin, oli pelissä vielä silloinkin vuosia ollut aivan järjetön bugi jonka vuoksi se oli täysin pelikelvoton omalla koneellani ilman säätämistä. PC:ssäni on kiinni 144 Hz pelinäyttö eikä Skyrimin fysiikkaengine osaa toimia oikein sen kanssa ellei näytön hertsimäärää rajoita jollain ulkoisella ohjelmalla 60:een tai vaihda Windowsista näytön hertsimäärää 60:een. Koska tämä kuuluu kategoriaan “ylimääräinen säätäminen” menin paikalliseen GameStopiin ja kävin ostamassa tämän Xbox Onelle.

Matkalla linnanjuhlille

(SPOILERIVAROITUS): Päätarinan osalta Skyrimissä kerrotaan kuinka Vanhimpien kääröissä (Elder’s Scroll) olevat ennustukset lohikäärmeiden paluusta Alduinin johdolla alkavat tapahtumaan. Pelaaja itse on ns. Dragonborn, jumalten valitsema sankari joka pystyy tappamaan lohikäärmeet ja imemään niiden sielut. Pelaajan tehtäväksi jää siis tappaa tuo suuri muinainen peto Alduin.

Skyrimin tarina oli omaan makuuni kohtalaisen tylsä ja mitäänsanomaton, mutta pääsääntöisesti sitä oli kuitenkin viihdyttävää pelata eteenpäin vaikka mistään henkeäsalpaavasta hyvän ja pahan taistelusta ei tunnelmaan kiinni päässytkään. Päätarinassa tunnelma lässähti omaan makuuni ehkä eniten siinä vaiheessa kun vuoren huipulla nökötti lohikäärme jota mentiin tapaamaan ja tämä alkoi puhumaan. Melkein tekisi mieleni käyttää ilmaisua epärealistinen, mutta eipä kai fantasiaroolipeli lähtökohtaisestikaan ole ehkä se realismin suurin huipentuma.

Laukkanen ja syksy saa

Tarina tuli tahkottua kuitenkin loppuun puhuvien lohikäärmeiden latistamasta tunnelmasta huolimatta. Lopputaistelu oli visuaalisesti hieno mutta helppo jos oikeanlaisia lohikäärmehuutoja käytti avukseen. Pääsin sen heti ensimmäisellä yrittämällä läpi, joten mistään kovin vaikeasta taistelusta ei voinut puhua. Kuitenkin pelissä sen jälkeen satuin kuolemaan vielä vähän aikaa taistelun päättymisen jälkeen ja jouduin jatkamaan pelitallennusta siitä kohdasta missä olin vasta menossa Alduinin luo uudelleen. Uudella taistelukerralla en tätä voittanut heti ensimmäisellä yrittämällä, mutta toisella Alduin kaatui uudemman kerran.

Suurin typeryyden aihe Skyrimissä oli aivan järjetön tallennustapa. Peli tallentelee kyllä automaattisia tallennuksia, mutta jostain syystä päätarinan loppuvihollisen kukistettua peli ei luonutkaan mitään automaattista tallennuspistettä. Pelissä pystyy tekemään itse pikatallennuksen sekä tallennuksen. Pikatallennuksessa erona tallennukseen on se, että siinä ei tarvitse valita tallennusslottia vaan peli luo quicksaven suoraan. Pikatallennuksia pystyy olemaan vain yksi, mutta varsinaisia tallennuksia pystyy olemaan yli sata.

Talviyö Skyrimissä

Kaikkein rasittavin episodi pelatessa liittyi myös tallennuksiin. En tässä vaiheessa ollut tehnyt käsin muita kuin pikatallennuksia, sillä peli oli siihen saakka tehnyt kohtalaisen järkevästi omat automaattiset tallennuksensa. Eräässä tehtävässä kaikki omat tavarat piti jättää pois ja antaa ne toisen henkilön haltuun että hän tuo romut sitten perässä mitä olen kirstuun jättänyt. Jotenkin onnistuin sen kämmäämään ja kirstu oli tyhjä eikä mukanani ollut mitään kättä pidempää. Tämän jälkeen kun hiiviskely meni itselleni perinteiseen tyyliin ns. päin persettä, alkoi aseistautuneita vartioita pakoon juoksenta. Iskua tuli ja kuolin.

Jostain erittäin hienosta syystä pikatallennus oli onnistunut itselläni tallentumaan sellaiseen kohtaan missä heti latauksen jälkeen tulee nuoli selkään ja kuolema koittaa. Samoin automaattitallennukset olivat sellaisia, että vihollisia oli kaikissa lähietäisyydellä ja energiat lähellä nollaa. Käytännössä olin jäädä kuolonsilmukkaan jossa mikään tallennuspiste ei anna jatkaa elävänä peliä eteenpäin. Hyvin monen yrityksen (ja hyvin monen ärräpään) jälkeen selvisin kuin selvisinkin pakoon ja piiloon huoneeseen jossa pystyin healaamaan energiani täyteen loitsuilla. Sen jälkeen opin ainakin että Skyrimissä pitää käsin tehdä eri tallennuspisteitä paljon jos haluaa eliminoida riskin tämänkaltaiselle onnettomuudelle jatkossa.

Fantasiamaailman kauneutta

Kaikkien rasittavuuksiensa vastapainoksi Skyrim tarjosi onneksi paljon myös hyvää. Siinä on roolipeliltä odotettava hahmon kehittämismahdollisuus, eli kun kokemuspisteitä tulee ja hahmo siirtyy seuraavalle tasolle, saa hän käytettäväkseen kykypisteitä joita pystyy antamaan haluamaansa taitoon. Esimerkkeinä siis taitopisteen voi pistää yhden käden miekkoihin, jolloin iskut sellaisella tekee viholliseen enemmän vahinkoa kuin tavallisesti, tai taitopisteen voi laittaa vaikka magiaan jolloin loitsut kuluttavat vähemmän manaa jne.

Toinen mistä pidän Skyrimissä on sen suuri maailma ja järjetön määrä sivutehtäviä. Sivutehtäviä riittää kymmeniksi jollei jopa sadoiksi tunneiksi jos niitä haluaa lähteä tahkoamaan, ja itse pelasinkin niitä aina satunnaisesti siellä täällä kerätäkseni lisää kokemuspisteitä ja viedäkseni hahmoni kehitystä eteenpäin. Suuressa maailmassa kolikon kääntöpuolena oli kuitenkin monin paikoin hieman tunne turhan tyhjästä ja autiosta maailmasta. Tuntui että siirtyessä paikasta A paikkaan B saisi olla paljon enemmän tapahtumia kuin mitä niitä oli, ainakin maan päällä. Toki luolastoissa sitten tekemistä riitti yllin kyllin.

Musiikit on myös jotain mistä pidin kovasti. Musiikit on eeppiset ja mahtipontiset, sellaiset joita kuuntelee mielellään muutenkin kuin vain pelin aikana.

Trolling is a art – Moot

Päätarinan loppuun pelattua tuntui hieman typerältä myös se, että siinä ei tullut mitään lopputekstejä tai mitään hienoa videota, vaan pelaaminen vain jatkui Skyrimin maailmassa normaaliin tapaan. Tämän seurauksena piti aivan netistä käydä katsomassa että pelasinko päätarinan tosiaan läpi sillä siitä jäi niin vahva “Tässäkö tämä nyt sitten oli? -fiilis.

Kokonaisuutena Skyirimistä jäi kohtalaisen keskinkertaiset fiilikset. Se oli pääsääntöisesti viihdyttävä, mutta ei lähellekään niin hieno ja mahtava kuin esim. Witcher 3. Graafisesti se ei näyttänyt mitenkään järisyttävän hienolta (joka tosin ei yllätä sen alkuperäisen iän huomioonottaen), tarina oli tasapaksu ja puhuvat lohikäärmeet hieman typerän tuntuinen ratkaisu. Taisteleminen ja seikkailu maailmassa oli kuitenkin viihdyttävää, maisemat olivat mukavia vaikkakin turhan tyhjän tuntuisia ja pelaamista riittää päätarinan jälkeenkin vaikka kuinka paljon.

Pisteet: 6,5/10