Leffalauantai: Seventh son

Tom (Ben Barnes) ja mestari Gregory (Jeff Bridges)

Seventh son on Sergei Bodrovin ohjaama fantasiaelokuva vuodelta 2014. Sen pääosissa nähdään Ben Barnes, Jeff Bridges, Julianne Moore sekä Alicia Vikander.

Seventh son kertoo perinteistä fantasiatarinaa hyvän ja pahan taistelusta magian sävyttämässä maailmassa jossa velhot, noidat ja lohikäärmeet ovat arkisia elementtejä. Jeff Bridgesin esittämä mestari Gregory on viimeinen jäljelle jäänyt ritari joka ei ole menehtynyt tai kääntynyt pimeyden puolelle. Hänellä on ollut oppipoikia joista hän on koettanut kasvattaa veroistaan sankaria mutta laihalla menestyksellä sillä arkkiviholliset noidat ja muut pimeyden kätyrit ovat onnistuneet päästämään Gregoryn oppipojat yksi kerrallaan hengestään vuosiakin kestäneestä koulutuksesta huolimatta.

Pimeyden voimien kuningatar Äiti Malkin

Pimeyden voimien kuningatar äiti Malkin (Julianne Moore) on päässyt vapauteen vankilastaan johon mestari Gregory hänet aikoinaan on toimittanut. Verikuun nousua ja sen myötä voimensa vahvistumista odotellessa noidat valmistautuvat kostamaan ihmisille kaiken sen pahuuden jota noidat ovat joutuneet kokemaan – heitä kerätään ihmisten toimesta talteen ja tuikataan tulille joka jostain syystä ei noitia erikoisemmin tunnu miellyttävän.

Mestari Gregorykään ei pyörittele toimettomana peukaloitaan vaan hän etsii uutta oppipoikaa edellisen menehtyneen tilalle. Hänen onnistuu löytää Tom Ward joka sattuu olemaan seitsemännen pojan seitsemäs poika ja joka sitten lähtee mestarin matkaan valmistautumaan taisteluun noitia ja muita pahuuden olentoja vastaan. Jotta oppipojalle noitien jako hyviin ja pahoihin ei kävisi liian helpoksi saa Tom matkallaan kohdata Alicen, noidan joka ei kuitenkaan näyttäisi olevan niin paha kuin mitä noidilta odotettaisiin. Onko siis mestari väärässä, mahtuuko maailmaan mukaan myös hyviäkin noitia?

Tom ja Alice

Jos elokuvaa Seventh son pitäisi kuvata yhdellä sanalla olisi se ehdottomasti viihdyttävä. Se on kaikin puolin puhdasta fantasiaa ilman mitään sen suurempaa tarkoitusta muuta kuin olla viihteellinen elokuva – tai ainakaan itse en tästä löytänyt mitään sen suurempaa tarkoitusta tai merkitystä.

Se on visuaalisesti tyylikäs elokuva jossa erikoistehosteista ei pihtailla mutta jotka eivät kuitenkaan käyneet häiritsemään överiydellään (lukuunottamatta elokuvassa nähtävää karhua). Nähtävät maisemat ja äänimaailmat ovat molemmat kohtalaisen eeppistä tasoa ja visuaalinen tyyli toimi kokonaisuutena miellyttävästi kautta linjan.

Vaikka elokuva onkin Suomessa ikärajaltaan K 12 on sen maailma silti tunnelmaltaan kohtalaisen tummanpuhuva ja siinä nähtävät lohikäärmeet ovat kaukana Eragonin kaltaisesta lohikäärmesöpöstelystä.

Lohikäärmeitä on hyvä juosta karkuun

Omaan makuuni Seventh son toimi varsin mainiosti kevyen viihteellisenä tuotoksena. Se ei tarjoa uutta eikä ihmeellistä mutta se oli juuri sellainen kuin viihdyttävän mutta kevyen fantasiaelokuvan pitää ollakin – siinä on magiaa, velhoja, noitia ja lohikäärmeitä eikä sen fantasiamaailma ole keväisen päivän kukkaniityillä kirmaamista vaan kauniin tummanpuhuvaa pimeyttä visuaalisesti vahvoilla kontrasteilla ja kliseistä ja ennalta-arvattavaa tarinaa jota on hieman maustettu kepeän humoristisilla heitoilla.

Arvosana: 7/10 (IMDB: 5,5/10)

Leffalauantai: Snow White

Kristin Kreuk roolissaan Lumikkina

Leffalauantait saavat vaihtelua vampyyrielokuvien maailmaan tällä viikolla seikkailullisen koko perheen fantasiaelokuvien muodossa. Tämän viikkoiseen elokuva-arvosteluun päätyi Snow White joka suomalaisittain kääntyy muotoon Lumikki. Kuitenkin DVD-kannessakaan tätä ei oltu käännetty joten suomalaisetkin saavat tyytyä alkuperäiseen nimeen.

Snow White (IMDB) on Grimmin veljesten legendaariseen Lumikki-satuun pohjautuva elokuva vuodelta 2001. Elokuvan on ohjannut Caroline Thompson joka on tullut tunnetummaksi käsikirjoituksistaan elokuviin esim. Edward Scissorhands (Saksikäsi Edward) sekä The Night Before Christmas (Painajainen ennen joulua).

Lumikkina tössä versiossa nähdään Kristin Kreuk joka on mm. nähty Lana Langina televisiosarjassa Smallville. Kuningatar Elspethinä eli tuttavallisemmin pahana äitipuolena nähdään Miranda Richardson joka on nähty myös Sleepy Hollowissa (Päätön ratsumies) ja Phantom of the Operassa (Oopperan kummitus).

Ruma noita muuttui hemaisevaksi daamiksi

Lumikki-tarinasta on nähty filmatisointeja vuosien mittaan kymmenittäin joista itse olen aikaisemmin täällä arvostellut ainoastaan Snow White and the Huntsman -version.

Tämä vuoden 2005 filmatisointi on hyvin erilainen niin visuaalisesti kuin tarinallisesti. Tämä versio on televisioelokuva eli se on tehty ja suunnattu alunperin television kautta esitettäväksi (ts. ei siis elokuvateattereihin) ja siitä kyllä myös huokuu sellainen koko perheen leffa -tyylinen fiilis. Se on kevyt ja lapsenmielinen elokuva eikä sen värimaailma koostu ensisijaisesti mustasta ja sen eri variaatioista.

Kuningas John (Tom Irwin) on jäänyt peilin taakse jumiin

Tarina on tuttua ja turvallista Lumikkia. Koska en ole lukenut ehkä koskaan (tai jos olen, en ole ainakaan moniin vuosiin) Grimmin versiota sadusta en osaa varmaksi sanoa mitkä ovat alkuperäiseen tarinaan kuuluvia asioita ja mitkä eivät, mutta kaikki klassiset elementit tarinasta löytyvät.

Tarinassa alussa mies saa vaimonsa kanssa lapsen jolle annnetaan nimeksi Lumikki. Nainen menehtyy melkein heti synnytyksen jälkeen ja mies lähtee matkaan lapsensa kanssa etsimään muuta paikkaa missä elää ja mistä Lumikkiki saisi ruokaa. Mies pökertyy kuitenkin matkalla ja on vähällä kuolla mutta kaaduttuaan jäälle ja päästettyään kyyneleen hän vapauttaa kyynelellään jään alla olleen hengen. Henki toteuttaa Lumikin isälle Johnille kolme toivetta ja niinpä hänestä tulee aivan äkkiarvaamatta kuningaskunnan kuningas joka saa rinnalleen vielä kuningattarenkin.

Henki käy kyselemässä rumaa noita-akkaa hänen vaimoksi kunhan ensin on muuttanut noidan hehkeän viehättäväksi punapääksi. Ilmeisesti hengelläkin on jollain muotoa realistinen naismaku kun hän ei koettanut tyrkätä noitaa telaketjufeministin näköisenä ilmestyksenä kuningattareksi.

Perjantai Polvijärvellä? Ei suinkaan vaan metsästäjä päästämästä Lumikkia hengestään.

Kuningas ei kuitenkaan oikein lämpene ja niinpä noita tekee taikojaan ja saa kuninkaan rakastumaan itseensä. Kaikki rullailee hyvin, vuodet vierivät, Lumikki kasvaa ja hänestä tulee aina vain kauniimpi. Jostain syystä se ei miellytä pahaa noitaa ja Lumikki täytyy päästää päiviltä. Lumikki katoaa metsään, tutustuu kääpiöihin ja kaikki tutut klassiset sadun elementit nähdään.

Elokuvassa on positiivisena puolena mukaan saatu ujutettua hieman myös opetusta sekaan. Kun paha noita joka oli kertaalleen muutettu kauniiksi muuttuu takaisin rumaan muotoonsa ja haluaa saada kauniin ulkokuorensa takaisin saa hän hengeltä tylyn vastauksen:

Annoin sinulle onnellisen elämän. / Mutta katso mitä teit. / Hän ei ollut uhka ennen kuin aloit kuvitella niin. / Kateus on kylmää. Sinua pitää lämmittää helvetissä.
– Anna kauneuteni takaisin.
– Miksi? Et ollut tyytyväinen.

Valtakunnassa pidetään myös juhlia

Omaan makuuni Snow White toimi ihan kohtalaisesti. Se oli tyylillisesti erilainen Lumikki-tarina jossa kuitenkin on säilytetty kaikki perinteiset elementit. Se on selkeästi lapsenmielinen tarina joka ei edes yritä olla synkkä, pimeä tai pelottava. Siinä mielessä se on hyvä että se erottuu monista muista filmatisoinneista valitsemallaan tyylillä. Kolikon kääntöpuolena sama syy voi olla myös huono asia, sillä monelle aikuiselle näin rennolla ja kepeällä otteella väännetty tarina voi olla liiankin lapsenmielinen ja tylsä.

Elokuva on keskiverto ja sen katsoo kerran, ehkä jopa toisenkin.

Arvosana: 5/10 (IMDB: 5,8)

Leffalauantai: Avatar

Avatar-elokuvan suomenkielinen DVD-kansi

Avatar (IMDB) on James Cameronin ohjaama vuonna 2009 julkaistu scifiä ja fantasiaa sisältävä toimintaseikkailu. Sen pääosanäyttelijöinä on Sam Worthington (Jake Sully) sekä Zoe Saldana (Neytiri).

Avatarissa kerrotaan ihmisten ja Na’vi-rodun taistelusta kaukaisella maailmalla Pandoralla. Ihmiset ovat kehittäneet Na’vin näköisen olennon, Avatarin, jonka kehoon ihminen sitten pystyy menemään. Tämä kuitenkin vaatii että Avatar on tehty juuri kyseisen ihmisen geeneihin sopivaksi. Jake Sully on sotilas joka on menettänyt veljensä ja hänet värvätään mukaan Pandoran keikalle, sillä hänen ja operaatiossa mukana olleen veljensä geenit ovat samanlaiset ja siten Avatarin ohjaamiseen sopivat.

Jake tutustuu Avatarina ollessaan Na’veihin ja ennalta arvattavalla tavalla rakastuu yhteen heistä. Vähitellen hän alkaa kokemaan heidän elämän ja maailmansa kauniimpana ja parempana kuin omansa, jonka seurauksena hän lopulta päätyy puolustamaan Na’vien arvoja ja kulttuuria riistäviä ihmisten sotilaita vastaan.

Eiffel 65:n hittiä mukaillen, I’m blue daba-diba-badiibaa.

Elokuva on pitkä, IMDB:n mukaan 2 h 42 min. Pituudestaan huolimatta se ei käynyt puuduttavaksi vaan piti katsojan otteessaan. Avatar oli ennalta arvattavuudestaan huolimatta mielenkiintoinen ja jollain tapaa myös koskettava elokuva. Sisäinen hippini koki Jaken ymmärryksen avartumisen hyväksi ja koskettavaksi jutuksi.

Avatar on ehdottomasti visuaalisesti yksi kauneimmista – ellei jopa kaunein – elokuvista jonka olen koskaan nähnyt. Sen esittelemä fantasiamaailma oli paikoitellen jopa henkeäsalpaavan upea. Tyylikäs värien käyttö yhdessä eeppisen musiikin kanssa oli kokemuksena todella hieno. Paikoitellen Pandorasta ja sen värimaailmasta tuli myös mieleeni Skyrimin (arvostelu) fantasiamaailma sen upeimmissa näkemissäni kohdissa.

Pandora tarjoaa lapsilleen kauniin luonnon joka pitää huolta omistaan

Avatar on saanut IMDB:ssä tätä kirjoittaessa arvosanaksi 7,8 joka on kohtalaisen hyvä arvosana mutta ei aivan vastaa silti sitä mitä itse annan tälle. Mielenkiintoinen tarina yhdistettynä visuaaliseen kauneuteen erinomaisten musiikkien säestyksellä viihdyttävässä elokuvassa ansaitsee omalla arvoasteikollani korkeamman arvosanan.

Lajityypissään Avatar on loistava elokuva joka kestää useammankin katselukerran.

Arvosana: 9/10