Leffalauantai: The Adjustment Bureau (Kohtalon valvojat)

David Norris (Matt Damon)

The Adjustment Bureau (IMDB) joka suomeksi on käännetty muotoon Kohtalon valvojat on George Nolfin ohjaama romanttinen sci-fi-trilleri jonka pääosarooleissa nähdään Matt Damon ja Emily Blunt. Elokuva on julkaistu vuonna 2011.

Tarina kertoo politiikassa eteenpäin pyrkivästä nuoresta David Norrisista (Matt Damon) joka haluaa täyttää sisäisen tyhjyytensä tunnetta urallaan ja huomion keskipisteenä olemisella. Sattumalta hän tapaa Elisen (Emily Blunt) jonka kanssa henkilökemiat tuntuvat heti kohtaavan ja tulevaisuus näyttää löytävän yhteisiä polkuja kuljettavaksi. Kuitenkin Davidin ja Emilyn ei ollut enää tarkoitus kohdata toista kertaa sillä kohtalon kirjoihin on kirjoitettu kummallekin toisenlaista tarinaa ja näinpä kohtalon valvojat tulevat tekemään kaikkensa jotta heidät saadaan ohjattua jälleen erilleen tosisistaan ja asiat menisivät niin kuin niiden on ylemmältä taholta tarkoitettu menevän.

Matt Damon ja Emily Blunt

Monessa mielessä The Adjustment Bureau noudattaa tavallista romanttisen elokuvan kaavaa joka ennalta-arvattavuudessaan voi monia katsojia päätarinansa osalta käydä pitkästyttämään. Siihen on kuitenkin saatu hieman vivahde-eroja perinteikkäisempiin romanttisiin elokuviin lisäämällä siihen sci-fi-elementtejä sekä kepeällä pintaraapaisulla ajatuksia kohtalosta, vapaasta tahdosta ja siitä voiko ennalta kirjoitettua elämän polkua muuttaa. Onko ihminen vapaa valitsemaan ja onko olemassa lainkaan sattumaa?

Elokuva ei ole kovin syvällinen eikä monessa mielessä mitenkään erityisen taiteellinen ja sen voi helposti luokitella puhtaasti viihdyttävien elokuvien kategoriaan. Sen näyttelijäsuoritukset ovat hyvää tasoa ilman ihmeitä, ohjaus on kaikin puolin hyvää ja tasapainoista sekä tarinaansa tukevaa eikä tästä suuria ihmeitä löydä mistään.

Kohtalon valvoja Thompson (Terence Stamp)

Henkilökohtaisesti itselleni tämä kuitenkin upposi selkeästi keskivertoa elokuvaa paremmin. En tiedä onko tähän syynä elokuvan romanttiset aspektit sillä pidän yleisesti romanttisista komedioista ja romanttisista draamoista kaikkine kliseineenkin, vaiko sen kevyet sci-fimäiset vivahteet mutta tämä elokuva nousi itsellä suoraan guilty pleasures -listalleni.

Kaikkinensa elokuva on ammattimaisesti tuotettu elokuva joka toimii monelle hyvin, mutta syystä tai toisesta itselleni sitäkin paremmin.

Arvosana: 9/10 (IMDB: 7,1/10)

Leffalauantai: The Martian (Yksin marsissa)

The Martian (Yksin marsissa)

The Martian (IMDB) eli suomalaisittain Yksin marsissa on Ridley Scottin ohjaama, vuonna 2015 ensi-iltansa saanut tieteiselokuva. Elokuvan pääosaa näyttelee kansikuvassakin näkyvä Matt Damon. Muita pääosanäyttelijöitä on mm. Jessica Chastain, Kristen Wing ja Sean Bean. Elokuva pohjaa Andy Weirin samaa nimeä kantavaan romaaniin.

Elokuvan tarinassa avaruustutkimuskeskus NASAn miehitetty Ares 3 -lento Marsiin joudutaan keskeyttämään siellä tapahtuvan kovan myrskyn vuoksi. Alukselle palatessa kuitenkin yksi astronauteista (Matt Damonin esittämä Mark Watney) lentää myrskyn aikana kauemmaksi muusta joukosta. Muu miehistö olettaa hänen menehtyneen ja he joutuvat tekemään ikävän valinnan lähteä paluumatkalle maahan ilman häntä.

Mark herää myrskyn jälkeen haavoittuneena ja palaa takaisin tukikohdalle paikkaamaan itseään kuntoon. Tilanteensa korjauduttua hän alkaa selvittämään omaa tilannettaan, tekemään inventaarioita ruoasta ja miettimään kuinka voisi selvitä Ares 4:n saapumiseen saakka. Tähän on kuitenkin aikaa vielä neljä vuotta ja ruokavarastoja on paljon vähemmän, joten tekemistä selviämiseen riittää.

Yksinäinen mies Marsissa

The Martian on kiinnostava selviytymistaistelu jossa on hieman samanlaista vibaa kuin Erämaan armoille -elokuvan selviytymiskamppailussa. The Martianissa painopiste on ennen kaikkea selviytymisessä ja ongelmien ratkonnassa ongelma kerrallaan eikä niinkään pään flippaamisessa tilanteen ankeuden auetessa tietoisuuteen. Siinä on myös kiintoisaa politikointia siitä mitä kulissien takana tällaisessa tilanteessa tapahtuu, kuinka miehistölle kerrotaan että taakse jäänyt matkatoveri ei olekaan kuollut Marsissa, kuinka medialle kerrotaan tapahtumista sekä kuinka paljon ollaan valmiita tekemään riskejä ja uhrauksia kenenkin toimesta jotta mies saadaan hengissä takaisin maan kamaralle.

Kaikkien vastoinkäymisten seassa on mukana myös paikoitellen kevyttä huumoria joka antaa elokuvalle rennomman otteen ja saa paremmin katsojan mielenkiinnon pysymään yllä.

Pituutta elokuvalla oli lähes 2,5 tuntia, joten tavallista pidempi elokuva on kyseessä. Tästä huolimatta se ei tunnu pitkältä eikä se missään vaiheessa muutu puuduttavaksi tai pitkäveteiseksi.

Annoin elokuvalle arvosanaksi IMDB:ssä 9/10. Tätä kirjoittaessa keskiarvo suuren yleisön tuomion mukaan on 8/10, joten hieman enemmän pidin tästä kuin enemmistö. Katsomisen arvoinen elokuva.

Arvosana: 9/10