Peliarvostelu: Gears of War Ultimate Edition (Xbox One)

Myrsky repi puita taivas salamoi…

Historia toistaa itseään remaken muodossa

Gears of War Ultimate Edition on Xbox One -pelikonsoleille sekä Windowsille saatavissa oleva remake alkuperäisestä Xbox 360:lle ja Windowsille tehdystä Gears of War -pelistä. Alkuperäinen Gears of War on julkaistu vuonna 2006 ja remake vuonna 2015.

Gears of War on kolmannen persoonan kuvakulmasta pelattava science fiction toimintaräiskintä jonka kehityksestä on vastannut Epic Games ja The Coalition ja sen on julkaissut Microsoft Game Studios. Gears of War pelisarjassa on tätä kirjoittaessa julkaistu yhteensä viisi osaa – Gears of War, Gears of War 2, Gears of War 3, Gears of War: Judgement sekä Gears of War 4.

Olen aikaisemmin pelannut Gears of War -pelisarjasta osat 1, 2 sekä 3 joten oli mielenkiintoista päästä näkemään kuinka paljon ensimmäinen osa on kokenut kasvojen kohotusta uudemmalle konsolisukupolvelle uudelleenjulkaisun myötä.

Graafinen ilme on tunnelmallinen myös uudelleenjulkaisussa

Mukiinmenevää tarinaa

Gears of Warin tarinassa kerrotaan ihmisten ja alienrotu Locust Horden sodasta. Locustit on nousseet maan uumenista ja käyneet eliminoimaan ihmiskuntaa Sera-planeetalla. Tarinan protagonisti ja sankari Marcus Fenix on tarinan alussa vankilassa maanpetturuudesta mutta hänen ystävänsä tulevat vapauttamaan hänet kiven sisästä ja alieneiden niittäminen pääsee kunnolla vauhtiin.

Tarina etenee suoraviivaisesti alieneita teurastaen aina loppuviholliseen kenraali RAAMiin saakka. Kenraali RAAM sattuu olemaan myös sankarimme Marcus Fenixin isän murhaaja joten siitäpä oiva syy päästää vihamielinen alieni elämän raskaasta taakasta.

Tarina on tasoa ihan jees. Vaikka tarina on toimiva ja viihdyttävä ei se silti kovin syvällisesti säväytä joten se menee allekirjoittaneella samaan kategoriaan kuin James Bond -leffat. Siinähän se tarina rullaa kaiken muun toiminnan ohessa.

Värit ovat suhteellisen tummanpuhuvia

Mitä uutta?
Pelasin Gears of Warin alkuperäisen osan vuonna 2015 Xbox 360:lla joten kovin selkeitä mielikuvia sen hetkisistä fiiliksistä kyseisen pelin osalta ei ole enää moninkaan paikoin. Kuitekin Ultimate Editionia pelatessa tuli fiilis että remake on vaikeusasteeltaan helpompi kuin alkuperäinen.

Pelin juonessa edetessä muistin kyllä hyvinkin useampia kohtia jotka ensimmäisellä pelikerralla aiheutti harmaita hiuksia ja tuskastumista vaikeudellaan mutta uudelleen pelatessa samat kohdat saattoi mennä läpi heti ensimmäisellä yrittämällä käyttäen vaikeustasona tasoa normal.

En osaa suoralta kädeltä sanoa oliko alkuperäinen Gears of War oikeasti vaikeampi samalla vaikeustasolla vai onko helpottuminen pelin vaikeustasossa selitettävissä puhtaasti sillä että olen välissä kuluneen parin vuoden aikana kerennyt pelaamaan konsoleilla satoja tunteja enemmän. Alkuperäistä Gears of Waria pelatessa en ollut kuitenkaan vielä konsoleilla paljoa pelannut joten kehittymistä ohjaimen käytössä on varmasti tapahtunut.

Toinen mitä mietin mikä voi vaikuttaa että peli tuntui yleisesti ottaen helpommalta on sulava näytön päivitys. Xbox Onella pelattavuus oli sujuvaa ja ainoastaan pieniä yskimisiä tapahtui kovissa taisteluissa. Pienet yskimiset voivat myös johtua siitä että samalla tallensin pelileikettä suoraan konsolilla kun pelasin joka vie hieman tehoja sekin ja voi vaikuttaa negatiivisesti suorituskykyyn. Onneksi tästä ei ollut varsinaista haittaa pelikokemukseen.

Alienien kärventämistä

Vaikka pelin yleinen vaikeustaso tuntuikin helpommalta oli loppuvatustaja RAAM silti kiitettävän haastava jo normaalilla vaikeusasteella. Junnasin loppuvastustajan kohdalla varmaankin tunnin ja ärräpää jos toinenkin pääsi siinä vaiheessa joten ei pelin normaalia vaikeusastetta silti voi laskea läpihuutojutuksi.

Vaikeustason lisäksi toinen mihin kiinnitti huomiota oli tietenkin grafiikat. Koska kyseessä on remake on täysin odotettua että grafiikoita on ruuvattu entisistä kauniista grafiikoista vielä astetta kauniimmiksi. Gears of War oli aikoinaan näyttävä esitys ja muistanpa itsekin pelisarjan toisessa olleeni monttu auki ihastelemassa kuinka eeppisen kaunista grafiikkaa Xbox 360:n raudallakin pystytään repimään ulos.

Remaken grafiilat olivat kauniit ja remake on tehty laadukkaasti. Paikoitellen siellä täällä huomasi pelin historian Xbox 360 -pelistä tehtynä remakena, mutta pääsääntöisesti kokemus oli nykyisen generaation peleiltä odotettavaa tasoa. Kaunista ja sulavasti rullaavaa silmäkarkkia.

Tyyntä ennen myrskyä

Ei ole aina vanhassa vara parempi

Gears of War Ultimate Edition on hyvä peli. Mikä tärkeintä, on se kaikin puolin alkuperäistä Xbox 360:n Gears of Waria parempi, kauniimpi, smoothimpi ja fiilispohjaisestikin miellyttävämpi pelikokemus. Mikäli omistaa Xbox Onen on Ultimate edition se versio joka kannattaa hankkia.

Hyvä peli kestää ajan hammasta ja niin tekee myös tämäkin. Mikäli aikaisemmin on jo pelannut Gears of Warin läpi ja siitä on pitänyt on Ultimate edition silti ehdottomasti hintansa väärti. Jos ei muuten niin ainakin siitä saa oivan tekosyyn palata takaisin Gears of Warin maailmaan.

Arvosana: 9/10

Peliarvostelu: Skyrim Special Edition (Xbox One)

Alduin vihansa vimmassa

Skyrim on alunperin jo vuodelta 2011 oleva avoimen maailman roolipeli joka on julkaistu tuolloin Xbox 360:lle, Playstation 3:lle sekä Windowsille. Kuitenkin vuoden 2016 lokakuussa pelistä tehtiin julkaisu uudemmallekin konsolisukupolvelle, joten nykyään Skyrimiä on mahdollista pelata myös Xbox Onella ja Playstation 4:llä. Pelasin itse tämän Xbox One S:llä.

Skyrim on itselleni peli, jonka olen aloittanut luultavasti alusta useammin kuin mitään muuta juonellista peliä. Muutaman kerran se on jäänyt PC:llä kesken kun olen onnistunut hävittämään tallennukset koneen uudelleenasennuksessa, tai sitten on vain tullut liian pitkä tauko pelaamisessa ja en ole enää muistanut mitä tarinassa on tapahtunut ennen sitä ja olen sen vuoksi pelin aloittanut uudestaan.

Viimeisimmän kerran kun aloin sitä pelaamaan PC:llä muutama kuukausi takaperin, oli pelissä vielä silloinkin vuosia ollut aivan järjetön bugi jonka vuoksi se oli täysin pelikelvoton omalla koneellani ilman säätämistä. PC:ssäni on kiinni 144 Hz pelinäyttö eikä Skyrimin fysiikkaengine osaa toimia oikein sen kanssa ellei näytön hertsimäärää rajoita jollain ulkoisella ohjelmalla 60:een tai vaihda Windowsista näytön hertsimäärää 60:een. Koska tämä kuuluu kategoriaan “ylimääräinen säätäminen” menin paikalliseen GameStopiin ja kävin ostamassa tämän Xbox Onelle.

Matkalla linnanjuhlille

(SPOILERIVAROITUS): Päätarinan osalta Skyrimissä kerrotaan kuinka Vanhimpien kääröissä (Elder’s Scroll) olevat ennustukset lohikäärmeiden paluusta Alduinin johdolla alkavat tapahtumaan. Pelaaja itse on ns. Dragonborn, jumalten valitsema sankari joka pystyy tappamaan lohikäärmeet ja imemään niiden sielut. Pelaajan tehtäväksi jää siis tappaa tuo suuri muinainen peto Alduin.

Skyrimin tarina oli omaan makuuni kohtalaisen tylsä ja mitäänsanomaton, mutta pääsääntöisesti sitä oli kuitenkin viihdyttävää pelata eteenpäin vaikka mistään henkeäsalpaavasta hyvän ja pahan taistelusta ei tunnelmaan kiinni päässytkään. Päätarinassa tunnelma lässähti omaan makuuni ehkä eniten siinä vaiheessa kun vuoren huipulla nökötti lohikäärme jota mentiin tapaamaan ja tämä alkoi puhumaan. Melkein tekisi mieleni käyttää ilmaisua epärealistinen, mutta eipä kai fantasiaroolipeli lähtökohtaisestikaan ole ehkä se realismin suurin huipentuma.

Laukkanen ja syksy saa

Tarina tuli tahkottua kuitenkin loppuun puhuvien lohikäärmeiden latistamasta tunnelmasta huolimatta. Lopputaistelu oli visuaalisesti hieno mutta helppo jos oikeanlaisia lohikäärmehuutoja käytti avukseen. Pääsin sen heti ensimmäisellä yrittämällä läpi, joten mistään kovin vaikeasta taistelusta ei voinut puhua. Kuitenkin pelissä sen jälkeen satuin kuolemaan vielä vähän aikaa taistelun päättymisen jälkeen ja jouduin jatkamaan pelitallennusta siitä kohdasta missä olin vasta menossa Alduinin luo uudelleen. Uudella taistelukerralla en tätä voittanut heti ensimmäisellä yrittämällä, mutta toisella Alduin kaatui uudemman kerran.

Suurin typeryyden aihe Skyrimissä oli aivan järjetön tallennustapa. Peli tallentelee kyllä automaattisia tallennuksia, mutta jostain syystä päätarinan loppuvihollisen kukistettua peli ei luonutkaan mitään automaattista tallennuspistettä. Pelissä pystyy tekemään itse pikatallennuksen sekä tallennuksen. Pikatallennuksessa erona tallennukseen on se, että siinä ei tarvitse valita tallennusslottia vaan peli luo quicksaven suoraan. Pikatallennuksia pystyy olemaan vain yksi, mutta varsinaisia tallennuksia pystyy olemaan yli sata.

Talviyö Skyrimissä

Kaikkein rasittavin episodi pelatessa liittyi myös tallennuksiin. En tässä vaiheessa ollut tehnyt käsin muita kuin pikatallennuksia, sillä peli oli siihen saakka tehnyt kohtalaisen järkevästi omat automaattiset tallennuksensa. Eräässä tehtävässä kaikki omat tavarat piti jättää pois ja antaa ne toisen henkilön haltuun että hän tuo romut sitten perässä mitä olen kirstuun jättänyt. Jotenkin onnistuin sen kämmäämään ja kirstu oli tyhjä eikä mukanani ollut mitään kättä pidempää. Tämän jälkeen kun hiiviskely meni itselleni perinteiseen tyyliin ns. päin persettä, alkoi aseistautuneita vartioita pakoon juoksenta. Iskua tuli ja kuolin.

Jostain erittäin hienosta syystä pikatallennus oli onnistunut itselläni tallentumaan sellaiseen kohtaan missä heti latauksen jälkeen tulee nuoli selkään ja kuolema koittaa. Samoin automaattitallennukset olivat sellaisia, että vihollisia oli kaikissa lähietäisyydellä ja energiat lähellä nollaa. Käytännössä olin jäädä kuolonsilmukkaan jossa mikään tallennuspiste ei anna jatkaa elävänä peliä eteenpäin. Hyvin monen yrityksen (ja hyvin monen ärräpään) jälkeen selvisin kuin selvisinkin pakoon ja piiloon huoneeseen jossa pystyin healaamaan energiani täyteen loitsuilla. Sen jälkeen opin ainakin että Skyrimissä pitää käsin tehdä eri tallennuspisteitä paljon jos haluaa eliminoida riskin tämänkaltaiselle onnettomuudelle jatkossa.

Fantasiamaailman kauneutta

Kaikkien rasittavuuksiensa vastapainoksi Skyrim tarjosi onneksi paljon myös hyvää. Siinä on roolipeliltä odotettava hahmon kehittämismahdollisuus, eli kun kokemuspisteitä tulee ja hahmo siirtyy seuraavalle tasolle, saa hän käytettäväkseen kykypisteitä joita pystyy antamaan haluamaansa taitoon. Esimerkkeinä siis taitopisteen voi pistää yhden käden miekkoihin, jolloin iskut sellaisella tekee viholliseen enemmän vahinkoa kuin tavallisesti, tai taitopisteen voi laittaa vaikka magiaan jolloin loitsut kuluttavat vähemmän manaa jne.

Toinen mistä pidän Skyrimissä on sen suuri maailma ja järjetön määrä sivutehtäviä. Sivutehtäviä riittää kymmeniksi jollei jopa sadoiksi tunneiksi jos niitä haluaa lähteä tahkoamaan, ja itse pelasinkin niitä aina satunnaisesti siellä täällä kerätäkseni lisää kokemuspisteitä ja viedäkseni hahmoni kehitystä eteenpäin. Suuressa maailmassa kolikon kääntöpuolena oli kuitenkin monin paikoin hieman tunne turhan tyhjästä ja autiosta maailmasta. Tuntui että siirtyessä paikasta A paikkaan B saisi olla paljon enemmän tapahtumia kuin mitä niitä oli, ainakin maan päällä. Toki luolastoissa sitten tekemistä riitti yllin kyllin.

Musiikit on myös jotain mistä pidin kovasti. Musiikit on eeppiset ja mahtipontiset, sellaiset joita kuuntelee mielellään muutenkin kuin vain pelin aikana.

Trolling is a art – Moot

Päätarinan loppuun pelattua tuntui hieman typerältä myös se, että siinä ei tullut mitään lopputekstejä tai mitään hienoa videota, vaan pelaaminen vain jatkui Skyrimin maailmassa normaaliin tapaan. Tämän seurauksena piti aivan netistä käydä katsomassa että pelasinko päätarinan tosiaan läpi sillä siitä jäi niin vahva “Tässäkö tämä nyt sitten oli? -fiilis.

Kokonaisuutena Skyirimistä jäi kohtalaisen keskinkertaiset fiilikset. Se oli pääsääntöisesti viihdyttävä, mutta ei lähellekään niin hieno ja mahtava kuin esim. Witcher 3. Graafisesti se ei näyttänyt mitenkään järisyttävän hienolta (joka tosin ei yllätä sen alkuperäisen iän huomioonottaen), tarina oli tasapaksu ja puhuvat lohikäärmeet hieman typerän tuntuinen ratkaisu. Taisteleminen ja seikkailu maailmassa oli kuitenkin viihdyttävää, maisemat olivat mukavia vaikkakin turhan tyhjän tuntuisia ja pelaamista riittää päätarinan jälkeenkin vaikka kuinka paljon.

Pisteet: 6,5/10