Vuosikatsaus vuoteen 2018

31.12.2018 Vantaan Koivukylässä

Vuoden viimeistä päivää viedään ja kovaa vauhtia ilta lähenee kohden yötä jolloin on viimeistään aika karistella vuoden 2018 tomut yltään ja siirtyä kohden alkavaa vuotta 2019. Viime vuoden lopun tapaan myös tänä vuonna on aika tehdä lyhyt vuosikatsaus menneeseen vuoteen.

Kulunut vuosi on ollut ensimmäinen kokonainen vuosi jonka olen asunut omassa asunnossa vuokra-asumisen sijaan. Hieman yli vuoden olen asunut nyt siis Vantaan Koivukylässä joten ainakin siinä mielessä vuosi 2018 on ollut tavallisuudesta poikkeava vuosi.

Vuodelle 2018 oli myös kolme asiaa jotka aioin toteuttaa eli säästää rahaa, pelata läpi vähintään 12 peliä ja pudottaa painoa. Painon pudotus jäi tekemättä joten ensi vuonna sitten jatketaan siitä. Ensi vuodelle en ajatellut ottaa mitään varsinaisia suunnitelmia blogin kirjoittamista lukuun ottamatta joten tarkoitus on vain olla ja elää omalla painollaan – josta sitä painoa toki on aikomuksena pudottaa pois.

Vuoteen on mahtunut paljon hyviä asioita joihin tietenkin lukeutuu normaalit sosiaaliset suhteet ja arki, mutta erityisesti hyvänä muistona jäi kesäinen autoreissu Puolaan ajaen Viron, Latvian ja Liettuan läpi. Tänne blogiinkin siitä tuli kirjoitettua ja niistä löytyy juttua ja kuvia kategoriasta Matkat.

Mielessä on lähiaikoina ollut useasti reissun tekeminen jonnekin euroopan maahan viikoksi tai kahdeksi, mutta en vielä ainakaan ole ideaa saanut toteutettua. Ehkäpä siis ensi vuonna käyn pyörähtämässä jossain jo ennen kesälomia 🙂

Kesällä kävin ulkomailla

Kulunut vuosi on ollut jostain syystä poikkeuksellisen elokuvapainotteinen. Kerkesin katsomaan 189 elokuvaa jonka lisäksi muutamat elokuvat olen katsonut useampaankin otteeseen. Arvosteluita elokuvista toki on kirjoittanut maksimissaan vain yhden per viikko ja sama tahti on tarkoitus jatkaa myös ensi vuonna. Kuitenkin teen lähipäivinä vielä erillisen postauksen hyvistä vuonna 2018 näkemistäni elokuvista sillä muutoin moni erinomainen elokuva mainitsematta vaikka ansaitsee tulla mainituksi. Kaikki hyvät elokuvat eivät päädy Suosituksia-sivulle syystä tai toisesta, mutta silti ovat sellaisia että ovat mainitsemisen arvoisia.

Kuluneena vuonna tuli myös autoa vaihdettua. Vihdoin ja viimein sain hankittua Mini Cooperin joka on ollut mukava auto ajaa ja tähän mennessä omistamistani autoista paras. Toki kun taloustilanne jossain vaiheessa paranee on mielihaluna vaihtaa se Mini Cooper S:ään mutta voi olla että ei vielä pariin seuraavaan vuoteen sellaista ihmettä tapahdu että vastaan tulee edullisesti moista. Toivossa on silti hyvä elää 🙂

Mitään suurta ja ihmeellistä ei siis vuoteen mahtunut vaan ainoastaan tavallista arkea mukavilla vaihteluilla joten tästä on hyvä jatkaa kohden uutta alkavaa vuotta.

Hyvää alkavaa vuotta jokaiselle, selvitkää elossa ja olkaa varovaisia rakettien kanssa muutenkin! 🙂

Leffalauantai: Insidious (Riivattu)

Renai (Rose Byrne) ja Josh (Patrick Wilson)

Insidious (IMDB) joka suomeksi käännettynä tunnetaan nimellä Riivattu on vuonna 2010 julkaistu elokuva jonka tyylilajeiksi IMDB:ssä on listattu kauhu, mysteeri sekä trilleri. Sen on ohjannut mm. ensimmäisestä Sawista sekä The Conjuringista tuttu James Wan. Pääosarooleissa nähdään Rose Byrne sekä Patrick Wilson.

Filmin tarina kertoo perheestä jotka muuttavat uuteen taloon. Talossa tuntuu alusta saakka tapahtuvan oudon tuntuisia asiota kuten tavaroiden löytymistä eri paikasta kuin minne ne on jätetty eikä Renai tunne oloaan kovin mukavaksi. Vähän ajan päästä muuton jälkeen perheen vanhin poika tipahtaa tikkailta ja vaipuu kooman kaltaiseen tilaan johon edes lääkärit eivät osaa antaa apuaan. Muutaman kuukauden koomassa olon jälkeen lapsi otetaan sairaalasta kotihoitoon sillä tila ei tunnu muuttuvan mihinkään.

Perheen äiti alkaa nähdä talossa useammin näkyjä, ovet alkavat aukeilemaan yhä lisää omia aikojaan ja perheen pienempi poika kokee myös olonsa epämukavaksi sillä hän kertoo koomassa olevan veljensä kävelevän öisin pitkin taloa. Jossain vaiheessa äiti huomaa myös koomaisen poikansa sängyssä lakanoissa verisiä käden jälkiä joten lopulta perhe päättää muuttaa pois asunnosta uuteen.

Uuteen asuntoon päästyä Renai saa havaita että näköharhat eivät ole kadonneet minnekään ja yhä edelleen asunnossa tapahtuu outoja. Talo ei siis ollutkaan syyllinen tähän kaikkeen vaan vika löytyy jostain aivan muualta. Pappi pyörähtää pikaisesti mutta varsinaisen tirehtöörin viran mysteerin selvittämisessä ottaa meedio Elise (Lin Shaye) ja hänen kaksi apulaistaan. Meedio tietää kertoa että poika ei ole koomassa vaan irtaantuneena ruumistaan ja lähteneenä hieman turhankin pitkälle matkalle kehostaan paikkaan missä on myös paha demoni.

Elise (Lin Shaye)

Insidious on kauhuelokuva jota ei kannata katsoa yksin pimeässä huoneessa. Se tarjoaa katsojalleen hetkittäin ahdistavia tilanteita ja pelottavia kokemuksia jotka kaikki kuulostavat kauhuelokuvan tapauksessa juuri siltä mitä sen pitääkin tarjota. Valitettavasti tämän elokuvan tapauksessa mikään näistä ei ole sellaista mitä kauhuelokuvalta toivoisi.

Ahdistavimmat tilanteet elokuvassa nähdään kun siinä kuvataan normaalin perheen normaalia perhe-elämää ja sitä melua ja hulinaa. Pelottavimmiksi piirteiksi elokuvasta nousee huoli siitä voiko aivot mädäntyä päässä katsoessa jotain niin huonoa kauhua mikä saa miettimään miten kukaan voi tätä pitää kauhuna. Elokuvaa ei siis kannata näistä syistä katsoa yksin pimeässä, koska ei sitä kannata katsoa päivänvalossakaan – ei yksin eikä yhdessä kenenkään muunkaan kanssa, sillä se on lähestulkoonsa tasotonta roskaa.

Elokuvassa on toki hyviäkin piirteitä, joten aloitetaan niistä. Pidin elokuvan poikkeuksellisesta tarinasta sen osalta että se ei ollut niin perinteinen tarina missä paha menee ihmiseen/taloon/eläimeen ja alkaa ennalta-arvattava taistelu missä hyvä haluaa pahan pihalle ja onnistuu. Tällä kertaa pahuus oli erilaisessa muodossa joka oli hyvä piirre. Toinen mistä pidin oli yleinen visuaalinen ilme sekä muutamat hämmentävät kohtaukset jotka toivat mukavaa vaihtelua.

Asiat joista elokuvassa en pitänyt oli sen tarpeeton kliseisyys, eli esimerkiksi nopeat säikäytykseen pyrkivät kohtaukset missä jotain tulee nopeasti näkyviin ja musiikit kuuluvat kovalla eli jump scaret joilla pyritään saamaan katsoja säpsähtämään. Lisäksi perinteinen lampun palaminen tai sen sammuminen kohtauksissa jossa alkaa tapahtumaan jotain jännittävää on niitä piirteitä jotka saa lähinnä huokaisemaan turhautuneena kohtauksen kliseisyydelle.

Tämänkaltaisten kohtauksien ja niiden aiheuttamien tahattomien repeilemisten vuoksi tätä on vaikeaa ottaa vakavasti otettavaksi kauhuelokuvaksi

Toinen mikä elokuvassa tökki pahasti oli sen tapa näyttää asioita aivan liikaa. Kauhuelokuva joka näyttää yliluonnollisia ja pelottaviksi tarkoitettuja asioita katsojalleen liiaksi menettää melkoisen varmasti kauhun elementit ja astuu tarpeettomasti kauhun genrestä jo koomisuuden puolelle. Käytännössä nyrkkisääntönä tähän voi melkeinpä yliluonnollisen kauhun osalta pitää ”Jos sitä voi lyödä nyrkillä ei se ole enää pelottava”.

Tahattomat naurunpyrskähdyksiä aiheuttavat kohtaukset eivät ensisijaisesti kuulu tämän kaltaiseen vakavammin otettavaan tai sellaiseksi pyrkivään kauhuun ellei tilannetta ole selkeästi pyritty rakentamaan koomiseksi ja humoristiseksi.

Ohjaus oli pääpiirteittäin toimivaa ja monin osin tyylikästäkin mutta tarpeeton kameran pyörittely ja suhteettoman usein käytetty zoomailu dialogien aikana vailla minkäänlaista lisäarvoa verkkaisissa tilanteissa oli asia mikä kävi rasittamaan pidemmän päälle. Tarkoitan tällä siis tilanteita missä ihmiset juttelee, kamera kuvaa ensin kauempaa, välillä leikataan toiseen, sen jälkeen palataan taas ensimmäiseen puhujaan ja kamera zoomaa koko ajan lähemmäksi puhujaa aivan kuin pyrkien korostamaan dialogin tarkoitusta ja lisätäkseen intensiivisyyttä. Lähinnä nämä alkoivat puuduttamaan ja menettämään teräänsä liian usein käytettynä tehokeinona.

Lisäksi elokuvassa oli myös huono välkkymiskohtaus joilla pyritään näyttämään katsojalleen valäyksittäin asioita ja luomaan pelon tunnetta, mutta käytännössä ainoa mitä joutuu pelkäämään on voiko tästä saada epilepsiakohtauksen.

Lorraine (Barbara Hershey)

Elokuvan katsomisen jälkeen täytyi tehdä hieman tutkintaa Internetin syövereistä olenko todella katsonut saman elokuvan kuin moni muu, sillä foorumeilla monet ovat kuvanneet elokuvaa pelottavaksi ja kauhistuttavaksi ja sellaiseksi millaiseksi kauhuelokuvan olettaisikin olevan. Myös IMDB:ssä, Metacriticissä ja Rotten Tomaetoesissakin arvostelut on olleet pääpiirteittäin positiivisia joten pakko kai se on vain uskoa että näihin arvosteluihin en voi luottaa tässäkään tapauksessa juuri lainkaan.

Insidious on huono kauhuelokuva jota katsoessa kannattaa varata alkoholia tarpeeksi jotta voi aistejaan turruttaa. Aistien turruttamisen isoin etu tulee tätä katsoessa siitä että aivot ei pääse mätänemään päästä pelkän elokuvan kliseisyyden ja huonouden takia. Insidious on kauhuelokuva vailla tunnelmaa ja kauhua jonka suurin viihdearvo tulee sen tahattomista repeilemistä aiheuttavista kohtauksista.

Arvosana: 2/10 (IMDB: 6,8,0/10)

Perjantaipullo: Ridgeway IPA

Ridgeway IPA on englantilaisen Ridgewayn panimon 5.5 % vahvuinen olut jota myydään hyvin varustelluissa ruokakaupoissa sekä Alkon vakiovalikoimissa. Katkeroita löytyy 37.0 EBU ja kantavierrettä 13.7 °P.

Oluesta erottaa mieluisan IPAn tuoksun niin pullosta kuin tuopistakin. Olut on väriltään kauniin meripihkainen ja se muodostaa kaadettaessa miellyttävän paksun ja mauttoman vaahdon.

Suutuntuma oluessa on pehmeä ja kohtalaisen raikas. Maku on miellyttävä ja täyteläinen ja siinä on miedompi greippimäisyys kuin monissa muissa IPA-oluissa joita olen maistanut. Maku on asteen verran kuiva. Kokonaisuutena tämä on hyvä olut vaikkakin maku flirttailee yleisesti IPA-oluita enemmän tunnelmaltaan jo lagereiden suuntaan.

Musiikkina menee hyvin mm. Jessica Rabbit – Why don’t you do right tai Lesley Gore – You don’t own me.





Miksi enää ostaa leffoja kun on Netflixit ja vastaavat?

Leffoja fyysisessä muodossa

Yleistä

Kuten monet itseni elävässä elämässä tuntevat tietävät olen niitä ihmisiä jotka ostavat yhä elokuvia konkreettisena levynä, siis sellaisena vanhanaikaisena fyysisen maailman objektina. Ostelen niin 4K UHD -elokuvia, Blu-ray-elokuvia kuin myös vanhoja kunnon DVD-elokuviakin.

Olen huomannut että tämä aiheuttaa useammassakin ihmisessä ihmetystä että miksi teen niin kun nykyään on kuitenkin olemassa digitaaliset palvelut kuten Netflix, Viaplay ja muut vastaavat palvelut.

Koska tämä ihmettely on tullut monia kertoja vastaan voisin hieman avata ajatusmaailmaa tämän takaa.

Valikoima

Elokuvien ostamisessa itselleni tärkein syy on ehdottomasti digitaalisia suoratoistopalveluita merkittävästi monipuolisempi valikoima. Fyysisenä levyinä tarjontaa löytää eri vuosikymmeniltä paljon ja ostopaikkoja on monin verroin enemmän kuin digitaalisia tunnettuja ja luotettavaksi tiedettyjä suoratoistopalveluita. Jo pelkästään Helsingissä on useampia ainoastaan elokuvien myyntiin keskittyneitä liikkeitä joista voi käydä etsimässä haluamaansa filmiä.

Jos katson omaa elokuvien katselun historiaa viimeisen 100 filmin osalta on niistä ainoastaan 20 löydettävissä Netflixistä ja 80 ei (kyllä, suhde oli tasan 20:80 sillä tarkistin jokaisen erikseen).

Tietenkin tästä helposti voi tulla mielikuva että elokuvat joita katselen ovat vain niin hämäriä hipterielokuvia jossa balettiasussa pyöritään kuusenkäpy perseessä pitkin kesänummia samalla kun orkesteri soittaa Beethovenin Oodia ilolle tai jotain muuta vastaavaa, mutta käytännössä suurin osa viimeisestä sadasta katsomastani elokuvasta on ollut suhteellisen mainstreamia tai vaihtoehtoisesti merkittäviä elokuvia elokuvataiteen saralla.

Esimerkkejä elokuvista jotka tuohon sataan on mahtunut ja jotka ovat vähintäänkin mainstreamia olevia ovat ainakin Interstellar, Blade Runner 2049, Interview with the vampire, Star Wars: Episode VIII – The Last Jedi, Rogue one, Solo sekä vaikkapa uusin Tomb Raider.

Samoin tuohon viimeisen sadan katsomani elokuvan listaan mahtuu useita elokuvia jotka ovat olleet yksinkertaisesti erinomaisia tai katsomisen arvoisia elokuvia muuten. Esimerkkeinä vaikkapa Girl with a pearl earring, Children of Men, A history of violence, American Beauty, The Others, The Man From Earth, The Stepford Wifes tai Only lovers left alive.

Nämäkin klassikot loistavat poissaolollaan Netflixistä

Näistä mitään ei olisi voinut nähdä jos olisi ainoastaan Netflixin varassa. Lisäksi jos katsoo katsomishistoriaani vielä kauemmaksi löytyy muita merkittäviä teoksia vaikka kuinka paljon jotka olisi jäänyt näkemättä jos näitä ei olisi ollut levynä hyllyssä (tai vaihtoehtoisesti käyttänyt aikaa etsien palvelun mistä sen voi ostaa digitaalisesti).

Edullisuus

Mikäli tapana on katsoa elokuvia siten että tiedät leffan jonka haluat katsoa ja sen jälkeen haluat etsiä sen (eikä siten että valittavana on X määrä elokuvia joista pitää valita) on hyvinkin mahdollista että fyysiset levyt Blu-raynä tai DVD:nä löytää edullisemmin kuin digitaaliset versiot sillä fyysisiä levyjä pyörii paljon käytettyinä eri liikkeissä sekä huuto.netissä, tori.fissä ja muissa vastaavissa sivustoissa. Tietenkään näin ei ole aina ja etenkin uusien elokuvien osalta yleensä näin ei ole, mutta siihen on silti hyvät mahdollisuudet vanhempien elokuvien osalta – ainakin mikäli kyseessä on ns. mainstream elokuva. UHD-elokuvien osalta tilanne on tällä hetkellä toki päin vastoin.

Esimerkiksi Eyes wide shut taisi maksaa Blu-Raynä käytettynä 7 euroa. Digitaaliesssa muodossa iTunes Storesta ostettuna sillä olisi hintaa 8,99 eur jos sen haluaa digtaaliseen kirjastoonsa pysyvästi tai 3,99 euroa jos sen haluaa katsoa kerran eli ”vuokrata”. Toisaalta taas She’s funny that way olisi ollut edullisempi ostaa digitaalisesti kuin uutena Blu-raynä (5,99 eur vs 7,95 eur) mutta hintaero on ainoastaan noin kaksi euroa.

Fyysisenä levyjä löytää paljon käytettynä joten jos vähänkään on jaksamista ja kiinnostusta on hyvät mahdollisuudet löytää haluamansa elokuva myös edullisemmin kuin digitaalisesti etsimällä – jos jätetään pois piratoimisen vaihtoehto.

Yksinkertaisuus

Yksi asia mitä elämässä arvostan paljon on yksinkertaisuus ja yleisesti ottaen erityisesti teknologian helppous ja suoraviivaisuus. Tietenkään kaiken ei pidä olla elämässä yksinkertaista ja helppoa, mutta elokuvien katsomisen pitää sitä olla.

Monesti fyysisen levyn katsominen on merkittävästi yksinkertaisempaa kuin digitaalisessa muodossa olevan elokuvan katsominen JOS elokuva ei löydy suoraan Netflixistä. Levy pistetään vain soittimeen ja laitetaan leffa pyörimään. Tämä toimii hyvin ja helposti myös Playstationilla ja Xboxillakin joita ensisijaisena elokuvien katselulaitteina käytänkin.

Helppouden osalta Netflix on tehnyt erinomaista työtä luomalla palvelun joka on yksinkertainen ja toimiva josta täytyy ehdottomasti heille hattua nostaa, mutta mikäli elokuva jonka haluan katsoa ei löydy sieltä ollaan jo hyvää vauhtia menossa kategoriaan tarpeeton säätäminen.

Tällä tarkoitan siis sitä että jos päätän että haluan katsoa jonkin elokuvan jota ei löydy Netflixistä eikä fyysisessä muodossa itseltäni pääsen tekemään monia valintoja. Ensimmäisenä on tietenkin ostopaikka. Mistä digitaalisesta palvelusta aion ostaa kyseisen elokuvan? iTunes Storesta? Amazonin storesta? Googlen kaupasta?

Leffa konsoliin ja menoksi

Jokaisessa on omat hyvät ja huonot puolensa. Esimerkiksi iTunesista jos ostan elokuvan millä sen voin jatkossa katsoa? Pitääkö aina sille laitteelle asentaa iTunes? Entä voinko lainata tuota elokuvaa kaverilleni kuten fyysisen median osalta voin tehdä? Tai entä voinko myydä sen pois kuten voin konkreettisen levyn tapauksessa tehdä? Digitaalisessa maailmassa en näin tietenkään voi tehdä mutta konkreettisten levyjen osalta näin voin tehdä milloin tahansa.

Sen jälkeen päästään myös tekemään valintoja katselulaitteesta. Jos ostan iTunes storesta leffan voinko katsoa sen Xboxilla tai Pleikkarilla jotka on jo televisiossa kiinni vai pitääkö ostaa jokin muu laite josta sen elokuvan voin katsoa? Tai onko älytelevisiossa sisäänrakennettuna softa jolla sen voin katsoa ostamisen tai vuokraamisen jälkeen?

Jos en voi katsoa leffaa suoraan laitteella joka on jo kiinni televisiossa, pitääkö sitä varten siis hommata uusi laite vai viritellä tietokone kiinni televisioon vain jotta sen voin katsoa? Jos laitan tietokoneen kiinni televisioon ja katson iTunesista ostamaani leffaa, jaksaako tietokoneeni pyörittää 4K UHD -elokuvaa nykimättä? Entä riittääkö kodin netissä kaista että 4K UHD -elokuva tulee striiminä sulavasti ilman pätkimisiä? Onko kuvanlaatu striimatussa versiossa sama kuin se olisi levyllä ostettuna ollut (vinkki: ei ole).

Entä sitten jos joskus muutan maalle missä nettiyhteyttä ei ole yhtä nopeana edes saatavana? Voinko enää striimata leffoja tai katsoa ostamiani digitaalisia leffoja ilman jatkuvaa pätkintää?

Tietenkään mitkään näistä ei ole ongelmia, mutta sellaisia että vaaatii asiaan perehtymistä. Jos itse tälle linjalle lähtisin menisin vain kauppaan ja ostaisin Apple TV:n 4K-version ja ostaisin iTunes storesta elokuvani koska käytän paljon Applen ekosysteemiä muutenkin.

Tällä hetkellä kuitenkin hyvänä ratkaisuna itselleni on toiminut joko suoraan levyltä katsominen tai vaihtoehtoisesti omistamaltani levyltä elokuvan rippaaminen NASille ja Plexillä sieltä katsominen jolloin saavuttaa kaikki tarvittavat edut – valikoimaa on helppoa selata, se ei katoa omia aikojaan pois ja levy toimii aina varasuunnitelmana mikäli muut asiat leviävät.

Asiat eivät vain katoa

Myös yksi tärkeistä syistä miksi ostan fyysisiä levyjä on niiden pysyminen. Kun ne on ostettu ja ne ovat kotona hyllyssä, ne eivät omia aikojaan vain katoa. Kun tuote on vain digitaalisessa formaatissa verkkokaupassa tai striimauspalvelussa ei ole mitään taetta että se on siellä vielä ensi viikollakin.

Esimerkiksi iTunes Storesta ostettuja elokuvia on ihmisiltä kadonnut (ainakin heidän omien kertomustensa mukaan) ja striimauspalveluista häviää valikoimaa aina silloin tällöin ja uutta tulee tilalle.

4K UHD -elokuvia

Jos siis haluan katsoa leffan uudemmankin kerran ei ole mitään taetta siitä että digitaalisessa formaatissa oleva ostettukaan elokuva olisi jatkossakin saatavilla. Omassa hyllyssä oleva levy on suuremmalla todennäköisyydellä saatavana vielä vuoden päästäkin – jos ei hyllyssä niin ainakin jossain kaapissa tai laatikossa.

Yhteenveto

Tästä postaukesta tuli taas pitkä kuin nälkävuodesta, mutta luultavasti siitä ainakin aukeni jotain perusteluita miksi en näe Netflixiä, Viaplaytä ja muita striimauspalveluita sen enempää kuin digitaalisesti ostettavia elokuviakaan vaihtoehtona fyysiselle medialle.

Tätä ei kuitenkaan kannata käsittää väärin. Netflix ja Viaplay ja iTunes Store ovat kaikki hyviä palveluita joista Netflixiä käytän itsekin usein. Kuitenkin ne nykyisellään ovat ainoastaan hyvä lisä elokuvien katsomiseen, mutta ei missään nimessä realistisesti varteenotettava vaihtoehto konkreettisten levyjen korvaajaksi niiden vaihtuvan ja potentiaalisesti katoavan sisällön, merkittävästi rajoittuneemman valikoiman ja tarpeettoman säätämisen vuoksi niissä tilanteissa kun elokuvaa ei löydykään suoraan Netflixistä tai Viaplaysta.