Leffalauantai: Jurassic World: Fallen kingdom

Owen (Chris Pratt) saa havaita että kohta tulee kiire

Jurassic World: Fallen kingdom (IMDB) on vuonna 2018 julkaistu elokuva jonka tyylilajeiksi on määritetty IMDB:ssä sci-fi/toiminta/seikkailu. Ohjauksesta on vastannut J.A. Bayona ja pääosarooleissa nähdään Jurassic World -elokuvastakin tutut Chris Pratt sekä Bryce Dallas Howard.

Elokuvan tarinassa dinosaurusten asuttamalla saarella on tuloillaan tulivuorenpurkaus ja aiheesta käydään poliittista vääntöä kuuluuko ihmisten elvyttämä dinosauruksien elämänmuoto pelastaa vaiko ei. Samaan aikaan taustalla tapahtuu ja aktiivisemmat toimijat ovat päättäneet tarttua omakätisesti toimeen dinosauruksien hengen pelastamiseksi riippumatta siitä mitä mieltä suuri yleisö aiheesta on. Mukaan pelasutsoperaatioon saadaan houkuteltua myös aikaisemminkin dinosauruksien kanssa tekemisissä olleet Claire Dearing (Bryce Dallas Howard) sekä hänen avustuksellaan myös Owen Grady (Chris Pratt).

Saarelle päästyä selkenee että aivan koko totuutta ei ole heille kerrottu ja pelastusoperaatio sisältää muitakin motivaatioita kuin ainoastaan hyväntahtoisen sukupuuton partaalla olevan elämänmuodon hengissä säilyttämisen.

Claire Dearing (Bryce Dallas Howard)

Jurassic Park: Fallen kingdom on varsin suoraviivainen toimintaelokuva jossa muinaiset hirmuliskot temmeltävät menemään maan päällä, joten aikaisemmistakin Jurassic Park -elokuvista tutuilla linjoilla mennään. Tarina on tarpeeksi toimiva vaikkakin usealta osiltaan se onkin ennalta-arvattavia piirteitä omaava. Myönnettäköön kuitenkin että en laske tätä negatiiviseksi asiaksi vaan enemmänkin lajityypilleen ominaiseksi ja osittain jopa määrittäväksi piirteeksi.

Olen nähnyt jokaisen aikaisemman Jurassic Park -elokuvan ja Jurassic Park III:n arvostelukin löytyy täältä blogista joten oli mielenkiintoista nähdä myös sarjan uusin tulokas ja kuinka se sopii muiden joukkoon. Ilokseni sain havaita Jurassic Park: Fallen kingdomin olevan selkeästi paras Jurassic park -elokuva sitten ensimmäisen osansa.

Vaikka elokuvan juoni onkin tavallisen viihde-elokuvan tasoa vailla se suurempia ulottuvuuksia on Jurassic Park -elokuvien viehätys itselläni aina ollutkin jossain aivan muussa. Näistä haen ensisjaisesti viihteellistä jännitystä ja mahtipontista meininkiä jota irtoaa kun massiiviset esihistorian olennot jyräävät menemään niin että tanner tärisee ja bassot pauhaavat.

Nälkäisen dinosauruksen häkkiin ei ole mukavaa joutua

Pidin tästä elokuvasta todella paljon sillä se on itselleni omassa lajityypissään merkittävästi keskivertoa parempi tuotos. Pidin erityisen paljon elokuvan visuaalisesta kauneudesta ja toimivalla tavalla rakennetusta surround-äänimaailmasta. Katsoin tämän elokuvan UHD-formaatissa levyltä ja elokuva oli tehty HDR:ää tukevaksi joten on mahdollista että tällä on ollut positiivinen vaikutus elokuvakokemukseen.

Ohjauksellinen puoli toimi varsin mukavasti, kohtauksiin oli saatu Jurassic Parkkien toiminnantäyteistä tunnelmaa ja näyttelijöiden roolisuorituksissa ei ollut myöskään mitään valittamista.

Kokonaisuutena Jurassic Park: Fallen kingdom on erinomainen toimintaelokuva jota on helppoa suositella jokaiselle kyseisen elokuvasarjan ystävälle. Kaikille muille tämä voi olla kategoriaa “katsoihan tuon”, mutta annan oman arvosanani puhtaasti Jurassic Park -elokuviin suhteuttaen.

Arvosana: 9/10 (IMDB: 6,3/10)

Perjantaipullo: Flight Cadet APA

Flight Cadet APA on kotimaisen Hopping Brewstersin panemaa 5.3 % vahvuista alea. Sitä myydään hyvin varustelluissa ruokakaupoissa sekä Alkossa. Katkeroita oluessa on 38.9 EBU ja kantavierrettä 14.1 °P.

Oluesta nousee esiin mieluisa sitrusmainen aromi joka säilyy myös tuoppiin kaadettuna. Tuopissa oluesta erottaa aromissa myös aavistuksen hiivaisuutta. Lentokadetti on helposti kaadettavissa tuoppiin kiitos sen vähäisen vaahtoavuuden.

Suutuntuma oluessa on puolitäyteläinen, kepeän raikas ja hivenen kirpeä. Maku on hyvä. Jälkimaku on aavistuksen kallistuvainen kuivaan suuntaan ja greippimäiseen tuntuun. Yksittäin nautittuna olut toimii hyvin, mutta jälkimaku on rajoilla käykö se häiritsemään liiallisesti väkevyydellään vaiko ei joten kahta tällaista tuskin tulisi peräkkäin siemailtua.

Musiikkkina menee hyvin punkahtava rock kuten Rise Against – Prayer of the Refugee tai A day to remember – The downfall of us all.


Kokeilussa: Pelican Rouge Rich Blend -kahvi

Pelican Rougen Rich blend suodatinkahvipaketti
Pelican Rouge Rich Blend

Kuten moni tuttavani tietää kahvia allekirjoittanut siemailee kiitettävät määrät pitkin päivää. Toistet saattaisivat jopa käyttää termiä paljon mutta itse käytän mieluummin ilmaisua itäsuomalaiseen tapaan. Koska pidän kahvin mausta on mukava testailla myös uusia kahveja ja toisinaan myös kirjoitella niistä tänne blogiinikin (katso tagilla Kahvi nähdäksesi aikaisempia postauksia).

Tällä kertaa päädyin ostamaan Pelican Rougen Rich Blend -sekoitusta. Aikaisemmin täällä blogissa on ollut kokeilussa Pelican Rougelta Original blend -kahvi joten mielenkiintoista oli myös muitakin testailla. Rich blendiä löytää ainakin hyvin varustelluista K-ketjun kaupoista.

Rich blend on 100 % Arabican eri lajikkeista tehtyä sekoitusta ja sen paahtoasteena on 4/5. Valmistajan omilta sivuilta löytää myös lisää tietoa ja tarkempaa kuvausta tästä kahvista.

Omaan makuuni tämä kahvi toimii erinomaisesti ja uskoisin että se toimii myös monelle muullekin kahvia perusnautintoaineena päivittäin nauttivalle kanssajuojallekin. Maku on miellyttävän täyteläinen ja pehmeä, siinä on hivenen suklaista aromia aistittavissa eikä jälkimakukaan ole paha.

Testaamisen arvoinen kahvi joka makunsa puolesta voisi helposti paremman saatavuuden myötä löytää tiensä ns. peruskahviksi joka marketista matkaan tarttuu aina niinä kertoina kun kahvi on vähissä ja ei ole aikomuksena testata jotain uutuutta.

Kuinka arvostelen elokuvia? Osa 2 – Yleistä (jatkoa)

Kohtaus elokuvasta Dark Knight

Yleistä

Tämänkertaisena postauksena jatkan Kuinka arvostelen elokuvia -postauksen linjoilla puhuen vielä yleispätevästi arvioista menemättä kovin tarkasti vielä lajityyppikohtaisesti yksityiskohtiin. 

Edellisessä postauksessa avasin jo hieman arviointimetodeitani mutta aiheen laajuuden vuoksi päätin vielä tehdä toisen postauksen yleisistä piirteistä joita lajityypistä riippumatta yleensä katson joko tiedostaen tai tiedostamattakin.

Tällä kertaa aiheena on ennalta arvattavat juonikuviot ja kliseet.

Kliseet

Yksi asia mikä monesti nousee esiin elokuvia katsoessa on niiden sisältämät kliseet.

Esimerkkinä elokuvien kliseistä on vaikkapa action-elokuva jonka päähenkilö on entinen poliisi tai FBI:n agentti joka on eronnut ja jolle eron jälkeen maistuu alkoholi paremmin kuin vesi beduiinille. Monesti kuviossa mukana on myös vaikkapa tytär jonka kanssa välit on huonot ja joita elokuvan aikana surkutellaan pitkin matkaa.

Toinen esimerkki kliseistä on kauhuelokuvissa ja trillereissä nähtävät “Pysytään koko porukka yhdessä” -tyyliset kohtaukset jossa joku tai jokin vainoaa ja tappaa väkeä yksi kerrallaan, mutta aina yksi tai useampi sankari päättää lähteä yksin sooloilemaan jonnekin.

Teinikomedioissa kliseinen piirre on vaikkapa se kuinka High Schoolissa on aina cheerleadereita ja urheilijoita jotka ovat niitä cooleja tyyppejä ja mukana on myös aina pari nörttiä vössykkää jotka eivät uskalla lähestyä koulun kauneinta tyttöä. Mukana on monesti myös epämääräiset hörhöt jotka harrastavat larppaamista tai roolipelaamista ja pyörivät keskenään omissa piireissään.

Kohtaus elokuvasta Ghost in the shell

Eri elokuvatyypeissä on erilaiset kliseet ja on hyvä muistaa että mikä on klisee nykypäivänä ei ole ollut sitä silloin kuin sitä on ensimmäistä kertaa käytetty. Jos siis katsoo vanhempaa elokuvaa on hyvinkin mahdollista bongata asioita jotka nykyään olisi kliseisiä mutta omana aikanaan ne ovat olleet uusinta uutta lajityypilleen.

Lähtökohtaisesti pidän kliseitä neutraalina asiana. Toisissa lajityypeissä kliseet toimivat hyvin ja kuuluvat asiaan ja ovat jopa merkittävässä roolissa määrittäessä elokuvan lajityyppiä. Toisissa lajityypeissä taas kliseet käyvät puuduttamaan ja vievät osan elokuvan mielenkiinnosta. Esimerkiksi teinikauhuleffat ja romanttiset komediat ilman kliseitä lakkaisivat olemasta enää oman lajityyppinsä tuotoksia, mutta toimintaelokuva olisi hyvinkin mahdollista olla toimintaa ilman että mukana on alkoholisoitunutta entistä poliisia.

Ennalta arvattavat juonikuviot

Toinen asia mihin myös kiinnittää huomioita on ennalta arvattavat juonikuviot isommassa mittakaavassa sekä yksittäiset kohtaukset joista tietää heti mitä tuleman pitää tai mitä henkilöt seuraavaksi sanovat tai miten he toimivat.

Nämä ja kliseisyys ovat monessa mielessä lähes samaa kastia, mutta tässä kontekstissa tarkoitan ennalta arvattavalla juonikuviolla paljon suurempaa koko käsikirjoituksen halki ulottuvaa piirretttä ja kliseellä tarkoitan lyhytkestoisempia ennalta-arvattavuuksia tai hahmoja ja tapahtumapaikkoja jotka on nähty hyvin monet kerrat.

Esimerkkeinä ennalta arvattavasta isoimmista juonikuviosta on se kun 10 minuutin jälkeen tietää jo ketkä päätyvät yhteen elokuvan lopussa tai kuka tulee tarinassa kuolemaan.

Näihin en tietenkään laske tarinoita jotka kuuluvat jo yleissivistykseen tietää mitä tuleman pitää, esimerkiksi historiasta tutut tapahtumat ja niiden filmatisoinnit – vaikkapa Passion of the Christ ja miten Jeesukselle käy tai Titanic ja se miten laivalle tulee tapahtumaan tai historiallisiin faktoihin nojaava elokuva ensimmäisestä tai toisesta maailmansodasta.

Samoin on selvää että elokuvat jotka pohjautuvat kirjaan ovat sellaisia joissa on odotettavaakin että tarina menee samalla tapaa tai ainakin tarpeeksi lähellä sitä.

Kohtaus elokuvasta Shining

Onko näillä mitään merkitystä?

Ennalta arvattavat juonikuviot ja kliseet ovat molemmat piirteitä jotka nousevat esiin vain jos elokuvia katsoo paljon tai edes kohtalaisen paljon. Jos elokuvia katsoo vain muutaman vuodessa tai edes muutaman kuukaudessa ei kliseet ja ennalta arvattavat juonikuviot ole luultavastikaan asia mikä häiritsee katsojaa.

Mikäli elokuvia katsoo paljon on paljon suurempi riski sille että tämänkaltaiset piirteet alkavat syömään elokuvan mielekkyyttä. Yleensä elokuvasta tahtoo löytää lajityypissään jotain uutta ja erilaista, koska muuten tulee helposti tunne että olisi sama katsoa vain sitä yhtä ja samaa elokuvaa kymmenen kertaa eikä valita kymmentä eri elokuvaa jotka kuitenkin ovat sama tuote eri vaatteissa.

Tässä on kuitenkin hyvä huomauttaa että itselleni kliseet ja ennakoitavissa olevat juonikuviot ovat toisissa tyylilajeissa turn off mutta toisissa tyylilajeissa koko jutun pointti.

Tyylilajit joissa usein nähtävät piirteet ja juonikuviot eivät häiritse vaan ovat itselleni juuri se välttämätön piirre mikä tekee elokuvasta edes oman lajityypinsä tuotoksen ovat ainakin High school -komediat, romanttiset komediat sekä teinikauhuelokuvat. Mitä esimerkiksi High school -komedioista muka jäljelle edes jäisi ilman cheerleadereita, urheilijoita, nörttejä ja hillitöntä dokaamista, tai mitä olisi romanttinen komedia ilman onnellista mutta ennalta arvattavaa loppua?

Karkeasti yleistäen voisi melkein sanoa että vakavammin otettavat tai sellaiseksi pyrkivät elokuvat ovat niitä jotka (mielestäni) kärsivät kliseistä, mutta viihteelliset elokuvat vailla suurempia taiteellisia pyrkimyksiä ovat niitä joissa ne kuuluvat asiaan. Osa viihteellisyydestä tulee kuitenkin katsojalle tuttujen ja turvallisten koukkujen kautta joissa pääsee ennen kohtausta heittämään kaverilleen kommenttia mitä kohta tulee kuitenkin tapahtumaan ja sen jälkeen sanomaan “Arvasin!” kun näin todella tapahtui.

Musamaanantai: Elvenking – Heathenreel

Elvenking – Heathenreel

Italialaisen Elvenking-yhtyeen Heathenreel on tämänkertaisena musamaanantain levynä. Levy on yhtyeen ensimmäinen täysipitkä albumi ja se on julkaistu vuonna 2001. Tyylillisesti se on folk/power metallia, vaikkakin itse käytän mieluummin termiä pakanallista folkkimetallia.

Olin ammattikoulussa kun ensimmäisen kerran kuulin tämän levyn kappaleita kaveriltani, joten vuoden on oltava sen suhteen jossain 2000-2003 välillä. Koska tämä levy on kuitenkin tullut vasta kesäkuussa 2001 ajoittuu ensimmäiset kuulemiseni tästä levystä ja bändistä siis vuosien 2001-2003 väliin. Muistan että kuulin vain muutaman yksittäisen biisin mutta niissä oli jotain sellaista mikä kolahti itselleni. Kuitenkin tämä levy tuli ostettua vasta monia vuosia myöhemmin (2006-2010 välillä) kaveriltani kun hän myi levyhyllystään tarpeettomaksi jääneitä levyjään.

Heathenreel on omassa musiikkikuuntelussani niitä harvoja levyjä joissa en ole kuullut yhtyeen muita levyjä juuri lainkaan tai vaihtoehtoisesti en lainkaan. Yleensä tapanani on kuunnella artisteilta joiden jostain levystä olen pitänyt myös muitakin heidän levyjään, mutta jostain syystä tämän bändin kohdalla näin ei ole tullut tehtyä vaikka ei varsinaisesti ole ollut mitään syytä miksi ei. Toki tällaisia bändejä on muitakin (ainakin Midnattsol), mutta ei kovin monia.

Tämä levy on niitä levyjä joihin vuodesta toiseen aina jossain vaiheessa tulee palattua. Siinä on hyvää mieltä ja rempseää meininkiä vaikka muille jakaa ja kappaleet on tossun alle meneviä poljentoja. Kappaleet on monipuolisia, niissä on hyviä riffittelyitä ja mukavasti vaihteluita. Vielä tänäkin vuonna tätä levyä kuunnellessa on mahdotonta olla pitämättä tästä levystä. Se on vielä näinäkin päivinä toimiva levy eikä Pagan Purity, Skyward tai vaikkapa Oakenshield ole menettänyt yhtään hohtoaan vuosien jälkeenkään.

Laitetaan tähän loppuun vielä pari kappaletta YouTubesta jotta voi bändiin tutustua jos kyseessä on täysin tuntematon suuruus.