Kuuukausikatsaus maaliskuuhun

Kuun alussa oli lumi vielä seuranamme

Kuukausi hiljenee kohden viimeisiä hetkiään ennen kuin almanakkojen viikatemies niittää satonsa ja saattelee maaliskuun viimeiselle matkalleen muistojen maailmaan. Blogistille se tarkoittaa jälleen lyhyttä hetkeä kuukausikatsauksen parissa.

Aikaisempien kuukausien tapaan on tämäkin kuukausi ollut hyvä kuukausi, vaikkakin vähemmän mukavasti kuukauden lopuilla vedin turvalleni skootterin kanssa ja vasen jalka ja vasen ranne on yhä kipeänä. Parempaan päin jokaisena päivänä on kuitenkin menty näidenkin toipumisen suhteen joten eiköhän tästä vielä ehjäksi tulla jos näin on tarkoitettu 🙂

Arki on maaliskuussakin kulkenut tavalliseen tapaan ilman merkittäviä muutoksia mihinkään suuntaan. Töitä olen yhä tehnyt kotoa käsin eikä vieläkään ole etätyöt käyneet puuduttamaan, joten valtakunnassa sen suhteen kaikki hyvin.

Tavalliseen tapaan on tutut harrastuksetkin kulkenut elämässä mukana, eli elokuvia, pelaamista, musiikin kuuntelemista, blogaamista ja valokuvaamista on mahtunut kuluneeseen kuukauteen vaikkakin näiden ajallinen painopiste on hakeutunut elokuvista pelaamiseen lähes täysin uuden Xbox Series X:n ja Assassin’s Creed Valhallan hankinnan myötä (lue täältä). Vapaa-aikaa on rajallisesti joten aina joutuu harrastuksiaan priorisoimaan ja tässä kuussa painopiste on ensisijaisesti ollut pelaamisessa.

Kirkon sisäpihalla

Elämä ei kuitenkaan ole ollut ainoastaan kotona nyhväämistä pelikonsolin ääressä vaan seurakunnan veljien ja sisarten kanssa on yhä tullut kokoontumisrajoitusten puitteissa kokoonnuttua muutamia kertoja viikossa.

Jotain uuden oppimistakin elämään kuitenkin mahtui, sillä kirjoitin kuluneessa kuussa ensimmäisen hartaustekstini joka julkaistiin Adven7uben Instagrammissa. Kaverini kyseli josko haluaisin kirjoittaa lyhyen hartaustekstin joten tartuin tähän tarjottuun mahdollisuuteen. Hengellisten tekstien kirjoittaminen ei ole itselleni mitenkään tuttua ja sen kirjoittamisessa on muutenkin erilaiset painopisteet kuin vaikkapa tämänkaltaisessa blogissa, joten oli kiehtovaa kirjoittaa ja päästä oppimaan uutta kirjoittamisen ja samalla hengellisen kasvun saralla. Kirjoittamani tekstin pääsee lukemaan täältä: https://www.instagram.com/p/CM4m9MqAa0U/

Kuun aikana tuli tehtyä myös muutama lyhyt videokuvaus, äänitys sekä editointi. Adventtikirkolla on ollut menossa videosarja nimellä Navetassa tapahtuu jossa on ollut osana lähetystä myös kaverini runovideoita ja muita taideteoksia ja tässäkin kuussa parissa videossa on myös allekirjoittaneen videoeditointia nähtävissä. Lisäksi tässä ensimmäisessä kaverini taideteoksen videossa on taustalla myös allekirjoittaneen pianomusiikkia joten käykäähän kuuntelemassa 🙂 Play-napin pitäisi viedä parin sekunnin tarkkuudella oikeaan kohtaan videoa, mutta toki kannattaa videot muutenkin katsoa kokonaankin.

Maaliskuussa sain vihdoin myös uudet silmälasit! Kunhan kerkeän ottamaan tolkulliset kuvat laitan niitä tänne blogiinkin nähtäväksi.

Elämä jatkoi siis kokonaisuutena rullaamista omalla painollaan vailla sen suurempia huolia tai murheita. Rentoa elämää jonka ainoana ikävänä puolena oli loppukuussa skootterin kanssa kaatuminen ja itseni telominen (lue täältä). Pieniä vastoinkäymisiä siis sattui, mutta niitähän aina toisinaan elämän varrelle mahtuu.

On aika päästää maaliskuu majoilleen ja kääntää katse kohden alkavaa huhtikuuta. Hyvää alkavaa kuukautta!

Vedin lipat skootterilla

Skootteri otti mutaa pintaansa kaatumisen myötä

Torstaina viime viikolla töiden jälkeen oli todella kaunis keli joten kauniin kelin houkuttelemana päätin lähteä skootteriajelulle. Rullailin kaikessa rauhassa pitkin maita ja mantuja aina Tuusulaan saakka, mutta siellä sitten jouduin pieneen onnettomuuteen.

Olin hidastamassa tien sivuun kun skootterin etupyörä osui tien sivussa olevaan mutaliejuun. Kaksipyöräinen kulkuväline joka on tarkoitettu asfaltille kulkemaan ei kokenut oloaan selkeästikään kotoisaksi mutaliejussa ja pian kuljettajasta tuli matkustaja jonka liikerata hakeutui kohden asfalttia.

Luojan kiitos tilanteesta selvisi ilman kovin suuria vahinkoja, mutta sen verran vahinkoja tuli että jalka ei vieläkään ole täysin kunnossa ja ranteeseenkin koskee vielä jonkin verran.

Takanani oli autoilijoita jotka olivat hyvän turvaetäisyyden päässä. Oli ilahduttavaa kuinka ystävällistä ja lähimmäisiään auttavaa sakkia täältä löytyy sillä useampikin auto pysähtyi kysymään tarvitsenko apua. Lähimpänä olleet kaksi miestä ja yksi nainen jäivät sitten auttamaan ja kyselemään tarvitsenko kyydin ambulanssilla, taksilla tai muuten sairaalalle.

Soitin sitten siskolleni seurakunnasta josko hän olisi kotosalla. Hän onneksi oli ja lähti sitten pian hakemaan itseäni Tuusulasta kohden Vantaan puolella olevaa sairaalaa. Odotellessa häntä ystävälliset autoilijat auttoivat skootterin rullaamisessa parinsadan metrin päähän jonkun teollisuusalueen firman takaparkkiin ja yksi heistä toi itseni autolla sinne. Siellä sitten neljästään odottelimme että kaverini tuli hakemaan.

Mukava että jäivät seuraksi, sanoivat että haluvat varmistaa että en jää heitteille sinne yksin vaan pääsen varmasti eteenpäin 🙂 Kiitos heille!

Sairaalassa sitten tutkittiin jalkaa ja kättä, mutta mitään murtumia ei löytynyt. Jalka muljahteli varsin ikävästi ja tuntui että sillä ei uskalla painoa laittaa kun saattaa pettää alta, mutta kaikki lihakset toimivat normaalisti kun lääkäri tilannetta tutki. Myöskään mitään erikoisen suuria kipuja ei ollut (pl. mitä nyt normaalisti aina tällaisissa tulee), joten enemmän varmaankin kyseessä oli venähdys tai revähdys.

Samoin kädessä kaikki sormet toimivat normaalisti eikä mitenkään kovin paljoa kipuja ollut, joten siinäkin selvisi mustelmilla ja turvotuksella.

Illalla sitten seurakuntaveljeni kävi hakemassa skootterin Tuusulasta pakun kyytiin ja siellä se odottelee siihen saakka että sen haen tai hän viskaa sen tänne jokin ilta. Saa olla kiitollinen että on hyviä ystäviä jotka auttavat hädän hetkellä 🙂

Isoja vahinkoja skootterille ei ainakaan heti näyttänyt tulevan

Nyt pari päivää onnettomuuden jälkeen (kirjoitan tätä postausta sunnuntaina) on jalka jo paljon parempana ja sillä kärsii paljon paremmin jo tallata eikä kovin paljoa enää joudu jännittämään pettääkö se alta vaiko ei. Toki huonoissa kulmissa jos jalan tallaa niin on vieläkin epämääräistä muljahtelua, mutta keskimäärin asunnossa rauhallisesti köpötellen ei ole kovin paha tilanne joten parempaan päin on menty nopeasti. Myös vasemman käden ranne on jo parempana, turvotusta on vähemmän mutta toki vielä välillä kipua tuntee, etenkin jos pikkusormea heiluttaa tietyssä asennossa.

Ilahduttavasti sapattinakin tuli muutama veli ja sisar kyläilemään joten yksin ei tarvinnut mökissään iltaa möllöttää vaan sai silti viettää aikaa seurakuntayhteydessä 🙂

Toivottavasti jalka ja käsi pian tulevat täysin terveeksi, mutta Herralle kiitos pahemmalta onnettomuudelta tuli vältyttyä. Jälkeenpäin tilannetta miettien jos fillarilla olisi samanlaiseen tilanteeseen ajautunut olisi voinut aika paljon ikävämmin sattua, sillä mopokypärä peittää leuan ja naaman hyvin mutta fillarikypärä ei. Onni siis onnettomuudessa tässäkin!

Leffalauantai: X-Men

Rogue (Anna Paquin)

X-Men (IMDB) on vuonna 2000 julkaistu toiminnallinen supersankarielokuva jonka on ohjannut Bryan Singer. Pääosarooleissa nähdään Patrick Stewart, Hugh Jackman, Ian McKellen, Famke Jenssen, Anna Paquin sekä Halle Berry.

Tarinassa kerrotaan kuinka poliitikot ovat huolissaan mutanttien olemassaolosta. Senaatissa ollaan pian käymässä äänestystä jossa pohditaan pitäisikö mutanteista kerätä tiedot rekisteriin. X-Men mutanttiryhmän johtaja professori Charles Xavier (Patrick Stewart) on idealisti joka tahtoo ihmiskunnalle hyvää heidän ennakkoluuloistaan huolimatta, mutta valitettavasti samaa ei voi sanoa Eric Lensherrin (Ian McKellen) mutanttijoukosta jotka haluavat enemmän valtaa.

Wolferine (Hugh Jackman) ja Rogue (Anna Paquin) lyöttäytyvät X-Men-ryhmän matkaan vain huomatakseen pian olevansa tärkeässä osassa pahaa tahtovien mutanttien vallanhimoisessa suunnitelmassa.

Logan eli Wolferine (Hugh Jackman) sekä Storm (Halle Berrry)

Olin katsonut tämän elokuvan kerran aikaisemmin ja ensimmäisellä katselukerralla olin pitänyt elokuvasta jonkin verran. Ilahduttavasti toisella katselukerralla pidin tästä enemmän kuin ensimmäisellä katselukerralla, luultavasti siksi että näiden välissä on tullut katsottua useampiakin muita supersankarielokuvia jotka ovat antaneet perspektiiviä enemmän tämän lajityypin tuotoksiin.

Supersankarielokuville tavalliseen tyyliin X-Men on suoraviivainen toimintaseikkailu ilman sen suurempia ihmeitä eli sen tarina on ohut eikä siitä suurempaa syvyyttä löydy etsimälläkään. Hahmoissa ei nähdä juuri minkäänlaista kehitystä eikä tarina varsinaisesti sykähdytä missään vaiheessa. Se vain on mitä on ja se rullaa eteenpäin yhtä iloisesti kuin mummo myrskyssä rollaattorinsa kanssa.

Vaikka kuvaukseni saattaa antaa negatiivisen kuvan tästä elokuvasta tai supersankarielokuvista yleisestikin, on hyvä mainita että en laske noita piirteitä huonoiksi elementeiksi tämän tyylilajin elokuvissa. Supersankarielokuvat lukeutuvat itselläni kepeisiin viihde-elokuviin enkä niiltä erikoisemmin edes halua sen suurempaa syvyyttä, tarkoitusta tai merkitystä. Viihdyttävyys itsessään on itseisarvo.

Pidin tästä elokuvasta. Se on tarinaltaan mukavan mutkaton, sen toiminnalliset kohtaukset ovat toimivia ja elokuvan rytmi on hyvä. Tarinalle annetaan tilaa muotoutua kohden loppuhuipennusta eikä toiminta varasta liikaa huomiota kokonaisuudelta. Mikäli supersankarielokuvat lainkaan kiinnostavat on tämä toimiva omassa lajityypissään.

Arvosana: 8/10 (IMDB: 7,4/10)

Perjantaipullo: Rinkuškiai Seno Rusio

Liettualaisen Rinkuškiain panimon Seno Rusio on 5.4 % vahvuinen premium lager jota myydään 0.568 ml tölkissä. Olutta löytyi ainakin Vantaan Rekolan K-Marketista, mutta saatavuudesta muualla ei ole mitään käsitystä.

Tölkki on suoraviivainen ja tyylikäs joka jostain syystä (kenties typografiansa vuoksi) toi mieleeni stempunk-henkisyyden.

Tölkin aukaistua löytää maukkaan ja imelän hieman ruismaisenkin tuoksun joka säilyy hyvin tuopissa pitkään mukana. Tuoppiin kaataminen vaatii malttia sillä vaahtoavuus on runsasta hitaammallakin kaatokädellä varustetuille nauttijoille. Tuopissa oluen meripihkaiseen sävyyn taipuva väri pääsee kauniisti oikeuksiinsa.

Suutuntuma on lempeän pehmeä ja keskitäyteläinen vaikkakin lähentelee jo täyteläisyyden rajoja. Maku on imelä, maltainen ja siirappinen. Mikäli makumieltymyksiin imelät oluet ei iske ei tämä aivan ensimmäiseksi suositukseksi tule annettua, mutta mikäli makeat oluet kolahtaa on tämä kokeilemisen arvoinen.

Musiikkina tämän kanssa menee hyvin iloinen ja kevyt kelttipoljento, mm. Lynn Hilary Rebecca Winckworth An Maidrin Rua The Little Red Fox tai Celtic Woman – Isle of Innisfree

Kokkailukeskiviikko: Riisinuudeleita ja mustapapupihvejä

Helppo ja nopea kotiruoka lautaselle laitettuna vailla suurta estetiikan tajua

Lyhyesti tästä ja tulevista kasvisruokapostauksista

Joitakin viikkoja (vai jopa kuukausi?) takaperin puhelimessa rupatellessa tuli keskustelua siitä että olen yhä ollut kasvisruokailulinjalla. Preferoin mieluummin ilmaisua lihattomalla ruokavaliolla, koska monessakaan ateriassani ei ole kasviksia ollut juuri sen enempää kuin ennenkään ja kasvisruokavalio usein tuntuu antavan mielikuvan että ateria koostuu salaateista, perunasta, porkkanasta ja muista sellaisista mitkä eivät siltikään kovin usein aterioihini kuulu.

Puhelinkeskustelun aikana tuli puheeksi että mitä minä sitten syön, joten vihdoin ja viimein sain aikaiseksi tänne blogiinkin kirjoittaa ensimmäisen postauksen helpoista ja nopeista lihattomista aterioista. Tarkoitus on kirjoittaa jatkossa useampiakin postauksia joissa myös painopiste on samalla tapaa sellaisissa aterioissa joita on realistista laittaa kotona ilman kovin suurta vaivaa, ts. sellaista missä ei tarvitse olla kovin motivoitunut kokkailemaan mutta jolla pääsee edes alkuun lihattomien ruokien valmistuksessa.

Mustapapupihvejä ja riisinuudeleita

Pihvit lämpenemässä pannulla

Kaupassa myydään valmiina pakettina ainakin Hoviruoka-brändin alla mustapapupihvejä (katso täältä). Näitä myydään joissain K-ryhmän kaupoissa (katso täältä) sekä joissain S-Ryhmän kaupoissa joten saatavuus on luultavasti aika hyvä muuallakin päin Suomea. Omani ostin Ilolan ABC:ltä.

Pihvit otetaan paketista pois ja nakataan pannulle. Pistin pannulle pohjalle toki ensin margariinia että pihvit eivät köntsähtäisi kiinni pannuun. Lämmitysajaksi sanotaan noin minuutti per puoli, mutta en aikaa ottanut vaan fiilispohjalta niitä lämmittelin.

Samaan aikaan heitin kattilaan riisinuudelit ja mausteet, lisäksi viskasin hieman tulista chilimaustetta ja kaadoin kiehuvat vedet kattilaan ja jätin riisinuudelit kattilaan hautumaan muutamaksi minuutiksi.

Muutaman minuutin kun nuudelit olivat pehmenneet kiehuvassa vedessä annostelin nuudelit lautaselle ja viskasin pihvit siihen seuraksi jonka jälkeen ateriaa pääsi jo nauttimaan.

Maku on ihan toimiva, vaikkakin pihvit ovat kohtalaisen kuivia. Näiden kanssa sopisi hyvin jokin kastike sekä raikas salaatti, mutta koska salaatteja tai kastiketarpeita ei sattunut kaapissani olemaan niin ketsupin kanssa tämä tuli nautittua. Helppo, nopea, edullinen ja makunsa osalta ihan asiallinen arkiruoka joka toimii ketsupin kanssa helposti kokeiltavana lihattomana ateriana.