
Elokuu alkaa vähitellen kääntymään loppuaan kohden joten on aika jälleen kirjoittaa kuukausikatsaus kuluneen kuukauden tapahtumista.
Kuukausi meni monin osin tavalliseen tapaan elämää eläen, mutta mukaan mahtui tällä kertaa myös poikkeavia tapahtumia. Suurimpana tavallisuudesta poikkeamisena on tietenkin se, että jätin irtisanoutumisilmoituksen työpaikalleni ja olen enää ensi kuun kuudenteen päivään asti nykyisessä työssä. Uusi työ sitten alkaa toisaalla syyskuun seitsemästoista mikäli Luoja suo, joten siinä kerkeää näppärästi pitämään omaa lomaa muutamia päiviä.
Tämä kuukausi on ollut hyvä painonpudottamisen kannalta. Tavoitteenani on siis pudottaa painokseni 73 kg, mutta siihen on vielä reilusti matkaa. Kuukauden alussa paino oli 108.1 kg mutta tänään aamulla mitattessa se oli enää 103.8 kg. Tässä kuussa siis 4,3 kiloa ollaan tultu alaspäin.

Ylläoleva graafi näyttää näppärästi myös sen että on todella tärkeää seurata painoaan jokaisena aamuna eikä vain yksittäisinä satunnaisina aamuina, sillä jos sattuu mittaamaan ns. huonona päivänä voi helposti jäädä mielikuvaan että kehitystä ei tapahdu tai muutos on jopa päinvastaista. Esim. perjantaina 18.8 paino oli 105.7 kg, siitä seuraavana maanantaina se oli 104.5 kg mutta keskiviikkona heti sen jälkeen se oli 105.8 kg.
Jos olisin sattunut mittaamaan vain perjantaina ja keskiviikkona olisin saanut käsityksen että paino vain nousee vaikka syö järkevämmin, joka ei tietenkään pitänyt kokonaiskuvaa katsoen paikkaansa mutta yksittäisten mittausten perusteella tällaiseen virhepäätelmään olisi ollut helppoa sortua. Olihan se paino tietenkin sinä aamuna korkeampi, mutta näihin päiväkohtaisiin heittoihin on paljon vaikutusta jo unen määrällä, vessakäyntien ajoituksilla ja vastaavilla, joten kokonaiskuvan katsominen on tärkeämpää kuin yhden yksityiskohdan. Se on vähän kuten kirjanpidon seuraamisessa, yksittäisenä päivänä voi tulla isoja menoja kerralla mutta kokonaisuutena kuukausi voi olla tullut elettyä järkevästi.
Kuun alussa tuli myös lenkkeiltyä paljon, mutta muutaman päivän kuumeen jälkeen olen ottanut varovaisemmin ja harrastanut ainoastaan hyötyliikuntaa. Sitäkin onneksi tulee joka päivä yli puoli tuntia, joten liikuntaa tulee edes sitä kautta. Samoin liikunta lenkkeilyn muodossa on itselleni ollut ensisijaisesti vain työkaluna ja apuvälineenä painon pudottamiseen, mutta koska liikunnan merkitys painonpudotuksessa on pieni en koe tästä liikunnan vähenemisestä kriisiä – paino on pudonnut aamulenkkien jättämisen jälkeenkin aivan samaa tahtia kuin ennen sitäkin.

Ohimennen jo sivusinkin ylempänä kirjanpitoa, eli kirjanpitoa olen jatkanut tässäkin kuussa. Mitä enemmän sitä olen tehnyt, sitä kiehtovammaksi se on käynyt. Tässä kuussa olen jo viritellyt Numbersiin (Exceliä vastaava ohjelma) palkkidiagrammin joka näyttää viihdemenot ja kulutushyödykemenot (lue: ruokakauppa) myös päiväkohtaisesti. Siitä saan kätevästi tietoa kulutanko esim. maanantaina enemmän keskimäärin ruokakauppaan rahaa kuin vaikka sunnuntaina. Tämän tuunaus paremmaksi on vielä työn alla, mutta alku sille jo on.
Tarkoitus on hioa tuota graafiani vielä siten todenmukaisemmaksi että se laskisi laskennassa otettujen päivien määrän huomioon ja jakaisi tuloksen päiväkohtaisesti, eli jos. kuukaudessa on vain neljä perjantaita mutta viisi maanantaita ei yhden kuukauden tuloksista saa täysin realistista kuvaa siitä minä päivänä tuhlaan eniten minnekin. Jos kuun aikana maanantaita on useammin kuin perjantaita on hyvät mahdollisuudet että maantaisin kulutan absoluuttisesti enemmän rahaa kuin perjantaisin, mutta suhteutettuna laskennassa käytettyjen päivien määrään erot voivat tasaantua.
Kuukauden aikana tuli tehtyä laitehankintoja joista olen tässä blogissakin jo kirjoittanut, mutta myös muutama josta en ole vielä kerennyt juttua tekemään. Kaverilta sain käytetyn Raspberry Pin josta olisi tarkoitus viritellä kotiverkkoon tiedostopalvelin jokin päivä. Jahka sellaisen saan viritettyä kirjoitan siitä myös tänne blogiin juttua.
Tässä kuussa tuli tehtyä olosuhteiden pakottamana myös uusi puhelinhankinta. Tiistaina tällä viikolla työpäivän aikana rupesin näyttämään kännykästä työkaverilleni lähdekoodeja, jolloin puhelimen näyttö sekosi ja sen jälkeen koko romu levisi totaalisesti (tai ainakin siltä se vaikuttaisi). Puhelimeen ei tule kuin mustaa kun sitä yrittää käynnistää, joten oli sanomattakin selvää että puhelinkaupoille oli lähdettävä.
Ensi kuun puolella pitäisi tulla itselleni työpuhelin, mutta siihen asti tarvitsen kuitenkin toisen puhelimen sillä valitettavasti puhelin on asia mille on paljon käyttöä. Samoin puhelimen oli oltava älypuhelin, koska on monia asioita joissa älypuhelinta tulee käytettyä paljon. Esimerkiksi pankkiasioinnit ja tunnuslukusovellukset, ePassi, valokuvien ottaminen, pikaviestit, Steamin kirjautumisvahvistukset jne. Toki kaikille löytyisi vaihtoehtoiset tavat mutta valitettavasti niiden käyttäminen olisi kaikkea muuta kuin käytännöllistä omassa käytössäni.

Alun perin lähdin hakemaan aivan muuta mallia kuin sitä minkä ostin, mutta koska sitä ei ollut hyllyssä ja tarve puhelimelle oli akuutti ostin sitten Saunalahdelta Huawei P10 -puhelimen. Puhelin tuli valittua puhtaasti sen kameran ominaisuuksien perusteella, sillä halusin päästä koettamaan millainen on Leican optiikka matkapuhelimessa. iPhone siis on tulossa itselleni myöhemmin, joten sama oli ottaa siksi ajaksi Android-puhelin kuitenkin käyttöön jotta saa myös päivitettyä samalla omaa Android-tietämystään vuosien käyttämättömyyden jälkeen.
Laitoin vakuutusyhtiö Iffille hajonneesta puhelimesta korvaushakemusta ja asia käsiteltiin saman päivän aikana jo muutamassa tunnissa. Aivan uskomattoman hyvää ja nopeaa toimintaa. Niin sujuvan käsittelyn myötä on helppoa muistaa miksi olen Iffin asiakas.
Tässä kuussa aloitin kirjoittamaan myös toista blogia joka keskittyy vain ja ainoastaan nörttijuttuihin. Sitä blogia tulee toki päivitettyä paljon harvemmin kuin tätä, joten se on sellainen mihin kirjoitan sekalaisia selostuksia satunnaisin väliajoin.
Välillä tulee vastaan tilanteita että voisi kirjoittaa sekalaisia selostuksia erilaisista skripteistä ja konffailuista joita tulee toisinaan tehtyä, mutta aihepiiri on sen verran spesifinen että se ei luultavasti kiinnosta pätkän vertaa suurinta osaa tämän blogin lukijakunnasta. Täällä on toki ollut aiemminkin jotain juttuja nörttäyksistäni ja tulee olemaan jatkossakin mikäli tapaukset liittyvät tämän blogin toimintaan tai pelaamiseen jne., mutta kuitenkin mitään Linux-skriptausjuttuja täällä en ala selostamaan sen suuremmin. Blogi on myös englanniksi kirjoitettu jotta sen informaatiosta on sen kohdeyleisölle enemmän hyötyä. Blogi löytyy siitä kiinnostuneille osoitteesta http://thewayofdevops.com.

Elokuun aikana vihdoin sain aikaiseksi myös tehdä tuttavuutta virtuaalivaluutta BitCoinien ihmeelliseen maailmaan. Laitoin hieman rahaa BitCoin-lompakkoihin ja olen nyt katsellut miten tuo systeemi toimii. Vielä en ole tehnyt mitään ostoja sillä eli olen vasta ostanut BitCoineja euroilla. Täytynee tutkailla sen kehittymistä ja perehtyä aiheeseen jatkossa lisää.
Muuten kuukausi meni tavalliseen tapaan. Töitä tuli tehtyä, ihmisiä tuli nähtyä, ammatillista osaamista tuli kehitettyä ja uusia tekniikoita tuli opiskeltua, leffoja tuli katseltua ja blogia kirjoitettua.
Kokonaisuutena tämäkin kuukausi elämässä on ollut mukava kuukausi joten hyvillä mielin voi kääntää katseen kohden pian alkavaa syyskuuta. Oikein hyvää alkavaa kuukautta kaikille!