Perjantaina sataneet lumet eivät ole vielä sulaneet pois ja tänään sunnuntaina on lunta tullut lisääkin. Lumisateella on helppoa ja mukavaa linnoittautua sisälle lämpimään, mutta kameran kanssa ulkoilu voitti mukavuudenhalun ja lähdin kuvailemaan talven tuloa lähistöllä sijaitsevalle Kuusijärven ulkoilualueelle.

Omat lasit kastuivat kunnolla sillä lunta satoi luultavasti lähes koko kuvausreissun ajan, mutta kameran objektiivin linssi sitä vastoin ei kastunut pahasti sillä heti kuvien ottamisen jälkeen laitoin kameran linssisuojan aina takaisin paikalleen. Tällä kertaa mukanani oli myös mikrokuituliina siltä varuilta että linssi olisi jäänyt kosteaksi, mutta ainoa missä mikrokuituliinaa käytin oli kun palasin autolle ja putsasin silmälasit lumesta.

Laitan tähän muutamia kuvia alkutalven maisemista Kuusijärveltä. Kaikki kuvat on otettu Canon 70D:llä käyttäen 18-200 mm F/3.5 – 5.6 -objektiivia.

Tänä vuonna tämän talven ensilumet tulivat Vantaan Koivukylän Havukoskelle marraskuun ensimmäinen päivä, tai ainakin siten että itse olen ne kerennyt näkemään. En tiedä vaikka joinain öinä olisi lunta tullut mutta sulanut jo poiskin ennen kuin olen itse herännyt ja niitä kerennyt näkemään.

Aamulla maa oli vielä lumeton ja syksyinen, mutta työpäivän jälkeen otettuani parin tunnin päiväunet huomasin että maa on valkoinen. Tämän seurauksena täytyi itseni tietenkin heittää ulkovaatteet niskaan ja kaivaa kamera esiin ja lähteä ulkoiluttamaan sitä lumisateeseen.

Kamera jonka ulos otin mukaani oli Canon 70D ja objektiiviksi valikoitui Canon EF-S 18-200 mm F3.5-5.6. Laitan tähän muutaman talvisen kuvan jotka kaikki on otettu tuolla kameran ja objektiivin kombinaatiolla.

Kävelylenkin loppuvaiheilla oli objektiiviin jo kertynyt vesipisaroita linssiin ja omiin silmälaseihini myös. Ensi kerralla kun lähden kuvaamaan lumisateeseen täytynee muistaa ottaa mukaan mikrokuituliinoja joilla voi objektiiivin kuivata aina aika ajoin.

Mielenkiintoista nähdä sulavatko nämä lumet pois jo ennen kevättä vai alkaako tästä jo talvi.

Lightroomin katalogissa on tällä hetkellä 10.508 kuvaa jotka on otettu Leica D-Lux (Typ 109):llä ja pääsääntöisesti ne ovat itseni ottamia, mutta muutama kuva on myös muiden ottamia.

Alle kahdessa kuukaudessa tuli jo kymmenen tuhannen otetun kuvan raja rikki joka on varsin kiitettävä määrä, etenkin kun ottaa huomioon kuvaustyylini joka ei ole ollut sarjakuvaamista vaan yksittäisten kuvien ottamista.

Lisäksi tuona aikana olen ollut viikon verran saikullakin jolloin en ole käynyt myöskään missään kuvailemassa (paitsi tietenkin olen kuvannut sisällä kotona ja lääkärissä käydessä), joten niinä päivinä ja iltoina jolloin olen tehnyt kuvausreissuja olen kuvannut kohtalaisen paljon.

10.000 kuvaa on paljon, etenkin jos miettii sitä ajassa. Jos ottaisin yhden kuvan jokaisena sekuntina menisi aikaa 2 h 46 min ja 40 sekunnin verran mikäli netin muunnostyökalu näytti oikeaa.

Laitan tähän nähtäväksi muutamia satunnaisia kuvia lähiajoilta joita olen ottanut sieltä sun täältä eri paikoista joissa olen käynyt kuvailemassa.

Kamera on ollut ahkerassa käytössä

Olen postannut tänne blogiin aikaisemmin jo muutaman tekstin liittyen Leica D-Lux (Typ 109) -kameraan ja omia kokemuksiani siitä. Tänään kameran kanssa on tullut yhteistä taivalta kuukausi täyteen joten on hyvä hieman kirjoittaa kuukauden käytön jälkeen kokemuksia.

Kuukauden käytön perusteella tämä kamera on yhä ollut loistava ja olen käyttänyt sitä merkittävästi enemmän ensimmäisen kuukauden aikana kuin monia muita aikaisemmin omistamiani kameroita. En tarkoita tällä edes sitä, että olen käyttänyt tätä enemmän kuukauden aikana kuin muita aikaisempia kameroita olen käyttänyt niiden ensimmäisen kuukauden aikana, vaan sitä, että olen tätä käyttänyt kuvamäärässä mitattuna enemmän kuin monia muita kameroitani yhteensäkään niiden koko käyttöaikana.

Olen kuukauden aikana ottanut tällä kameralla 6721 kuvaa. Jos katson Lightroomista kaikista tallessa olevista kuvista listauksen kameroiden mukaan, olen tällä kameralla ottanut kuvia jo niin paljon että kamera on itselläni viidenneksi eniten käyttämäni kamera. Tällä en tarkoita siis suhteellista kuvamäärää käyttöaika huomioon ottaen, vaan absoluuttista kuvamäärää. Kuukauden sisällä olen tällä ottanut siis niin paljon kuvia, että se on itselläni jo nyt viidenneksi eniten käyttämäni kamera vaikka huomioin kaikki kuvat mitä 20 vuodelta itselläni on tallessa (vuoden 2014 kuvista on tosin jäljellä tallessa vain yksi kuva).

Jos katson Lightroomista eniten käyttämäni kamerat ja paljonko niillä olen ottanut ensimmäisen kuukauden aikana kuvia, on tämä kamera selkeästi eniten käyttöä kokenut kamera.

Kautta aikojen omistamistani kameroista eniten olen kuvannut Fujifilm X-T 2:lla. Sen ensimmäisen kuukauden aikana otettuja kuvia löytyy 6839 kappaletta, joka on tietenkin enemmän kuin Leicalla ottamani 6721 kappaletta. Kuitenkin erona on se, että noista Fujin kuvista todellinen määrä kuvia on vain puolet siitä, sillä olen ottanut kuvan kahdessa eri formaatissa, RAWina sekä JPEG:nä.

Määrä ei ole aivan täysin puolet koska jossain vaiheessa olen ottanut vain JPEG-kuvina, mutta yhteensä RAW-kuvia Fujifilm XT2:lla on ensimmäisen käyttökuukauden aikana ollut 3818 kappaletta joka on lähimpänä todellista kuvamäärää mitä sillä ensimmäisen kuukauden aikana olen kuvannut. Leicalla olen ottanut ainoastaan JPEG-kuvia koko kuukauden ajan ja niitä on kertynyt siis jo 6721 kappaletta eli kuvien määrä suhteessa käyttöaikaan on ylivoimaisesti suurinta ollut tämän kameran kanssa.

Näistä tilastoista pystynee päättelemään jotain siitä kuinka paljon kameraa olen kerennyt käyttämään ja siitä varmasti voi nopeasti tehdä valistuneen ja oikeansuuntaisen veikkauksen että kamera on ollut itselleni poikkeuksellisen mieluinen.

Mistä tavallista suurempi kuvamäärä johtuu?

Koska kuvausmäärä on ollut tavallista suurempaa on hyvä hieman avata miksi näin on. Vastaus tähän on niinkin yksinkertainen kuin se, että olen vain pitänyt tästä kamerasta niin paljon että olen lähtenyt tämän kanssa tekemään erillisiä kuvausreissuja merkittävästi enemmän. Syy ei siis ole siinä että olisin kuvannut sarjakuvausta jonka vuoksi kuvien määrä olisi suuri, eli en ota yhdestä kohteesta kerralla kymmentä kuvaa pitämällä nappia pohjassa. En tosin tiedä onko tässä kamerassa edes mahdollista minkälainen sarjakuvaus alun alkaenkaan.

Monen kameran kanssa olen kyllä vuosien mittaan tehnyt erinäisiä kuvausreissuja milloin minnekin lähialueelle aina siellä missä olen asunut. Tämän kanssa näiden kuvausreissujen määrä on vain ollut selkeästi tavallista suurempaa.

Kuukauden sisällä olen käynyt tekemässä kuvausreissuja ainakin Lohjalle, toisen kerran Lohjalle ja Virkkalaan, Mäntsälään, Järvenpäähän, Pornaisiin, Karkkilaan, Espooseen Bodomille, Tuusulaan, Hyvinkäälle, Vantaan Korsoon, Paippilaan, Keravalle ja minne lie muualle. Lisäksi näiden matkojen varrella on tullut pysähdyttyä kuvailemaan erinäisiin matkalle osuneisiin kohteisiin. Ainakin olen laajentanut samalla lähialueiden tuntemusta.

Lisäksi kaksi erillistä tapahtumaa on ollut joissa olen kuvannut kohtalaisen paljon yksittäisenä päivänä – yhdet häät ja yksi sapatti jolloin seurakunnassani oli tavallista enemmän väkeä käymässä.

Kuvaustapani on kokenut muutoksen

Yksi mielenkiintoinen asia mitä tämän kameran kanssa on käynyt on se, että kuvaustapani on kokenut muutoksen.

Olen normaalisti kuvannut kameran LCD-näytöltä ja alussa myös tämänkin kameran kanssa niin tein, mutta muutamien ensimmäisten päivien jälkeen olen vaihtanut EVF:ään (eli pieneen ruutuun josta katsotaan yhdellä silmällä takanäytön sijaan) ja olenkin sen jälkeen kuvannut lähes kaikki kuvani sen kautta.

Toinen mitä tämän kameran myötä on itselläni kuvaustavoissani muuttunut on tarkennustapa. Yleensä aina kaikkien digitaalisten kameroideni kanssa olen suosinut automaattista tarkennusta, mutta jostain syystä olen tämän kohdalla siirtynyt käyttämään manuaalista tarkennusta samaan tapaan kuin filmikameroilla. Mitään rationaalista syytä tälle en heti keksi sillä kameran automaattitarkennus toimii hyvin, joten kyseessä on puhtaasti fiilispohjainen ratkaisu joka on tuntunut hyvältä.

Näiden tapojen lisäksi olen kuvannut tähän mennessä yhä vain ainoastaan JPEG-muotoisia kuvia. Toisin sanoen, jos otan kuvan mustavalkoisena, se on ja pysyy mustavalkoisena enkä voi sitä jälkikäsittelyssä vaihtaa värilliseksi. Jos ottaisin RAW-kuvan (tai RAW + JPEG) voisin mustavalkoisena kuvaamani kuvankin vaihtaa värilliseksi. Olen kuitenkin kuvannut ainoastaan JPEG-muodossa.

Syy tähän on luultavastikin se, että en ole jaksanut välittää kuvien editoinnista. En halua istua koneella kuvankäsittelyä tekemässä kuville joita kuvailen omaksi ilokseni, joten keskityn siihen että kuvasta tulee mahdollisimman hyvä – tai ainakin toiveideni ja tavoitteideni mukainen – jo suoraan kamerassa. Jos en saa kuvaa näyttämään hyvältä kamerassa on se vain merkki siitä että kuvaustaitoni tarvitsevat lisää kehitystä.

Ehkä tähän muutokseen että kuvaan vain JPEG-kuvia voi olla myös se, että keväällä ja kesällä kuvasin filmikameralla eikä siinäkään ole voinut asioita muuttaa ainakaan mustavalkoisesta filmistä värilliseksi sen jälkeen kun kuva on otettu joten olen jo tottunut siihen ajattelumalliin. It is, what it is ja sillä mennään.

Olen tulostanut paljon

Filmikameroiden kanssa kun olen itse kehittänyt filmit on tulostaminen ollut olennainen osa omaa prosessiani. Kuitenkin digitaalisten kameroiden kanssa tällaista toimintatapaa ei ole itselleni kehittynyt ennen kuin tämän kameran kanssa. Olen lähes jokaisena kuvauspäivänä tulostanut kuvia paperille ja kuukauden aikana kuvia on paperille päätynyt luultavasti jo yli 200 kappaletta.

Alussa olen tulostanut kuvia Canon Selphy CP1300:lla, mutta tämän kuun aikana hankin edullisen Epson EcoTank ET-2860 tulostimen jonka jälkeen olen tulostanut kuvani sillä. Kunhan saan aikaiseksi koetan kirjoittaa tulostimesta jonkinlaisia kokemuksia, mutta lyhyesti tiivistäen tulostin on äärimmäisen kustannustehokas ja laadullisesti ilahduttavan hyvä myös valokuvien tulostamiseen.

Valokuvapaperilla kuvat näyttävät “tarpeeksi hyvältä” eli sellaiselta että luultavasti kukaan “tavan ihminen” (lue: eli jokin muu kuin valokuvaaja joka on pikkutarkka värien toiston suhteen) ei osaa sanoa niistä mitään erityisen huonoa. Musteiden hinnat on EcoTankissa niin edulliset että yhdelle kuvalle jää musteiden osalta hintaa ainoastaan muutamia senttejä jos sitäkään joten käytännössä ainoa mitä joutuu edes miettimään on tulostuspapereiden hinta. Näitä itselläni on varastossa entuudestaan vielä satoja papereita joten aivan ensimmäisenä nekään ei ole loppumassa.

Olen myös aloittanut tekemään kuvistani zinejä eli pienimuotoisia tee-se-itse lehtiä joka on ollut erittäin mukava uusi alue opittavaksi. Jos saan aikaiseksi kirjoitan myös tästäkin lisää jossain vaiheessa.

Tiivistettynä voisin sanoa että tämän kameran myötä toimintamallini ovat muuttuneet niin kuvaamisen suhteen (manuaalitarkennus, EVF ja JPEG) kuin myöskin jälkitoimien suhteen (tulostamista lähes jokaisena päivänä). On kiintoisaa havaita kuinka työkalun eli kameran vaihto voi muuttaa omia toimintamalleja hyvinkin merkittävästi.

Olen alkanut löytämään omaa tyyliäni

Kuukauden aikana on tullut tunne että olen alkanut löytämään selkeämmin omaa valokuvaustyyliäni. Tällä tarkoitan siis sitä, että olen selvemmin alkanut huomaamaan että jos mikään ulkoinen taho ei määritä reunaehtoja, millaisia asioita kuvaan ja miten.

Iso ja merkittävä syy on tähän edellisessä kappaleessa mainitsemani tulostaminen, sillä mitä enemmän olen kuvausreissujen jälkeen paperille kuvia tulostanut, sitä selkeämmin niistä on ollut havaittavissa toistuvia teemoja niin aiheissa kuin tyyleissäkin. Aina ennen tulostamista tulee tehtyä valintoja mitä kuvista haluaa tulostaa ja jos usein päädyn samankaltaisiin teemoihin, sitä selvemmäksi se itselleni on muovautunut mitkä asiat on sellaisia jotka itseäni kiinnostavat valokuvauksellisesti.

Tietenkin tulostamisen määrään on vaikuttanut myös kuvauslaitteisto. Koska olen kuvannut paljon, on paljon ollut myös kuvia mistä valita mitä haluan tulostaa eli oman kuvaustyylin selkeytymiseen on syynä sekä kamera että myöskin tulostaminen. Jos kuvaa harvoin on vaikeaa löytää omaa tyyliään, mutta jos kuvaa paljon ja tulostaa paljon alkaa helposti itse havaitsemaan oman tyylinsä siitä millaisia kuvia on ottanut ja etenkin mitkä niistä vielä karsimisen jälkeen on paperille saakka päätyneet.

Mustavalkoinen profiili on aivan mahtava

Kuukauden aikana olen rakastunut tämän kameran mustavalkoiseen Dynamic Black & White -profiiliin. Suurin osa kuvista joita kuvaan on otettu sillä ja se on tuntunut sopivan lähes kaikkeen mitä kuvaan. Painotus kuitenkin sanalle lähes. On selkeästi tilanteita joissa mustavalkoisuus ei palvele tarkoitustaan (omassa kuvauksessani ja omaan tyyliini), jolloin kameran yläosassa oleva A-painike jolla asetukset saa heitettyä automaatille on ollut erinomainen apu.

Tämä A-painike vaihtaa asetukset siten että kamera toimii kuin pokkari jossa on tietty värillinen profiili ja aukkokin tulee valittua automaatin toimesta vaikka sen olisi objektiivista vaihtanut käsipelissä muuksi. Suurimmassa osaa tapauksia sen painaminen on itselleni ollut toimivampi vaihtoehto kuin se, että valitsen tyylin valikosta naputtelemalla takaisin värilliseksi. Tämän olen huomannut kuukauden aikana erittäin näppäräksi painikkeeksi.

Dynaaminen mustavalkoisuus ei ole erityisen hyvä ollut omaan makuuni silloin kun olosuhteet ovat erittäin valoisat – vähän samaan tapaan kuin mustavalkoinen filmi ei ole erityisen miellyttävä itselleni jos päivä on ollut todella kirkas. Kaikissa muissa olosuhteissa onneksi tämä profiili on tuottanut omaan silmääni miellyttävää jälkeä. Tummat alueeet ovat selkeästi tummia ja vaaleat alueet ovat selkeästi vaaleita joten kontrastit ovat tässä varsin voimakkaat. Tietenkään se ei kaikkia miellytä, mutta itselleni tämä on ollut mitä miellyttävin profiilli sillä pidän vahvoista kontrasteista.

Tämä on mahtava kamera

Kuten jo blogin alussa mainittujen otettujen kuvien määrästä voi päätellä, olen ollut tähän ostokseen poikkeuksellisen tyytyväinen. Olen kuvannut tällä kameralla enemmän kuvia kuin millään kameralla aikaisemmin ensimmäisen kuukauden aikana, joten tämä jo itsessään kertoo paljon siitä kuinka paljon olen kamerasta pitänyt.

Kamera joka on saanut itseni haluamaan lähteä kuvausreissuille ja kävelemään kilometrikaupalla työpäivien jälkeen moniin eri paikkoihin on myöskin vahva merkki siitä että tässä kamerassa on “sitä jotain”. Se tuntuu kouraan mukavalta, sen kuvan laatu on itseäni miellyttävä ja se saa itseni liikkumaan ja etsimään uusia paikkoja kuvata joten tämä kamera on ollut paljon parempi ostos kuin olisin voinut edes kuvitella.

On tietenkin tärkeää mainita, että en usko että tämä olis hyvä ostos jokaiselle, sillä kuvaustavat ja aiheet ovat erilaisilla kuvaajilla täysin erilaiset. Itse kuvaan monesti kohteita jotka eivät liiku nopeasti joten en kovinkaan usein tarvitse nopeaa sarjakuvausta. En myöskään kuvaa kohteita jotka ovat erityisen kaukana, joten en myöskään tarvitse mahdollisuutta vaihtaa objektiivia jotta voisin kuvata kauempana olevia kohteita.

Monet kuvat olen ottanut myöskin hyvässä valossa joten jos tapanasi on kuvata paljon hämärässä ei tämä välttämättä myöskään silloin ole paras mahdollinen kamera.

Jokainen kamera on aina kompromissi erilaisten asioiden suhteen. Paino ja käytettävyys yhdistettynä hyvään akkukestoon ja esteettisesti miellyttävään kuvanlaatuun ovat olleet tämän kameran valttikortteja itselleni. Ehkä juuri niiden syiden takia tämä kamera on kuvavusmäärissä itselleni päätynyt jo yhdessä kuukaudessa viidenneksi eniten käyttämäni kameran listalle.

Johdanto

Viikko sitten kirjoitin ensikokemukset Leica D-Lux (Typ 109) -kamerasta (lue täältä). Tuo teksti perustui 117 otettuun kuvaan muutaman tunnin aikana, mutta nyt kun käyttöä on edes hieman pidempään kirjoitan vielä muutamia sanoja lisää miltä laite on tuntunut.

Viikossa kuvia olen ottanut hieman päälle 1200 ja tulosteeksi niistä on päätynyt 93 jos nopeasti oikein laskin, eli ainakin laite on ollut ahkerassa käytössä. On hyvä huomauttaa että tämä määrä kuvia on määrällisesti enemmän kuin normaalisti kuvaan, mutta eilen kävin Lohjalla seurakuntaveljen kanssa kuvaamassa ja tänään kävin tori.fi:ssä myymäni audiolaitteen viemässä Mäntsälään jolloin käytin tilaisuuden hyväksi ja kävin samalla reissulla katsomassa millainen paikka Mäntsälä on.

Näiden lisäksi olen myös lähtenyt töiden jälkeen useana päivänä ulkoiluttamaan kameraa, joten ainakin tämän hankinnasta on ollut selkeää hyötyä liikunnan lisääntymisen näkökulmasta katsoen. Tämä luultavastikin on uutuuden viehätyksestä johtuvaa intoa, mutta mikä tahansa ostos joka saa liikkumaan enemmän ulkona on luultavasti hyvä hankinta ainakin jossain määrin terveyttään ajatellen.

Se on hyvä ja tekee mitä tarvitsee

Viikon käytön perusteella olen ollut tyytyväinen. Se on tehnyt kaiken sen mitä siltä olen odottanutkin, sen akkukesto on ollut hyvä ja poikkeuksellisesti se on jostain syystä myös innoittanut itseäni siirtymään pääsääntöisesti manuaaliseen tarkentamiseen ja EVF:n käyttöön.

Automaattitarkennus toimii hyvin ja nopeasti. Oma manuaalinen tarkennukseni ei ole yhtä nopea eikä yhtä tarkka, mutta se on tuntunut mukavammalta tavalta toimia. Lisäksi olen myös kuvannut lähipäivät EVF:ää käyttäen joten kokemus on ollut lähempänä sitä mitä se on ollut filmikameran kanssa kuvaamisessa.

Dynaaminen mustavalko on profiilina ollut miellyttävä, mutta joissain valaistusolosuhteissa sen kontrasti on ollut liiallisen voimakas. Joissain tapauksissa EV-kompensaatio on tuonut parannusta tähän ja EV-kompensaation rulla on kätevässä paikassa että sitä voi pyöritellä kohtalaisen vaivattomasti samalla kun katselee etsimestä rajaustaan.

Värikuvia olen ottanut luultavasti vähemmän kuin mustavalkoisia, mutta tämä johtuu yleisesti omasta mieltymyksestäni kuvata mustavalkoista kuvaa, ei siitä että kameran väreissä olisi ollut mitään moitittavaa. Tässä mieltymyksessäni kuvata mustavalkoisia kuvia on kuitenkin selkeitä eroja eri kameroiden välillä, sillä esim. Canon R50:llä en ole juuri koskaan tainnut ottaa mustavalkoisia kuvia. En tiedä onko tämän kameran mustavalkoinen profiili vain niin paljon itseäni miellyttävämpi, onko se helpommin ja vaivattomammin valittavissa käyttöön vai mistä tämä johtuu, mutta tällä olen kuvannut paljon mustavalkoisia tuotoksia.

Värikuvien kanssa olen toisinaan tarkoituksellisesti ylivalottanut kuvia EV-kompensaatiorullan avulla jolloin väreistä on saanut “laimeamman” joka on ainakin jonkinlaisissa olosuhteissa tuonut tyylillisesti miellyttävän lopputuloksen. Tätä kannattaa ainakin koettaa mikäli tätä kameraa itselleen hankkii.

En ole vieläkään koettanut kameran RAW-kuvia eli kamerasta ulos tuleva JPG on ollut omiin tarpeisiini hyvä sellaisenaan.

Ensikokemuksissa kirjoitin siitä kuinka objektiivissa olevasta rullasta tuli vahingossa zoomailtua tahtomattaan kuvaa. Tämä ei ole ollut enää ongelma itselleni, sillä olen käyttänyt nyt rullaa manuaalitarkennukseen. Ennen sitä kuitenkin löysin myös valikosta asetuksen jolla tuon zoomauksen sai rullasta pois eikä zoomaamista vahingossa enää tapahtunut vaikka käytti automaattista tarkennusta.

Negatiiviset puolet

Viikon käytön perusteella on vaikeaa sanoa paljoa negatiivista asioista, koska yleensä ne huomaa vasta pidempään käyttäneenä. Kuitenkin muutamia asioita jotka voisivat olla paremmin on tullut vastaan.

Yksi asia mikä voisi olla parempi on dynaamisen mustavalko -filtterin taipumus tehdä liiallisen kontrastikasta kuvaa. Tämä voi olla myös käyttäjälähtöinen ongelma, mutta en ole ainkaan vielä keksinyt keinoa kuinka tätä voisin estää. EV-kompensaatiorulla korjaa joissain tapauksissa näitä, mutta ei kuitenkaan aina joten tätä täytyy tutkia jatkossa lisää.

Toinen liittyy kameran fyysisiin mittoihin. Kun kamera roikkuu rannehihnassa on itselläni tapana myös samalla pitää laitteesta sormilla kiinni jotta se ei pääse putoamaan maahan jos rannehihna pettää. Sormien välissä kameraa roikottaessa ote ei pääse olemaan kovin tiukka, ehkä kameran suhteellisen ohuuden vuoksi. Tämä onneksi ei ole mitenkään suuri ongelma ollut eikä tätäkään tule vastaan jos ei kameraa roikota samalla tapaa kuin itse olen roikottanut. Ehkä jatkossa vain luotan rannelenkin kestävyyteen jolloin tämäkin haaste poistuu.

Manuaalitarkennuksen näkökulmasta ajateltuna en pistäisi pahakseni vaikka EVF olisi fyysisesti suurempi, mutta kyllä tälläkin onneksi pärjää.

Yksi ominaisuus mitä tähän kaipaisin (en tosin tiedä löytyykö tällainen jo valikosta joten pitää myöhemmin selvittää) olisi EVF:n sammuttaminen ilman että kameraa sammuttaa. Olisi kätevää jos voisi kameran pitää päällä ja EVF sammuisi pois päältä silloin kun en itse siitä katso, sillä tämä luultavasti säästäisi myös akkua kun pieni näyttö olisi päällä vain tarvittaessa. Täytynee tarkistaa kameran virransäästöasetukset myöhemmin tämän osalta mikäli jotain tähän liittyvää olisi mahdollista säätää.

Yksi negatiivinen aspekti on kameran valikot. Valikot ovat pitkiä ja toimintoja tarpeettoman paljon josta tulee tuntuma että laitetta on suunnitellut insinöörit eikä valokuvaajat, mutta onneksi valikoissa ei joudu aikaansa juuri koskaan käyttämään joten arkielämään tämä ei ole tuonut mitään haasteita.

Loppusanat

Viikon kokemusten perusteella ostos on ollut hyvä. Mikäli nykyisellä tietämyksellä olisin laitetta ostamassa päätyisin yhä tämän ostamaan. Sen pieni koko, mukava käytettävyys, suhteellinen kepeys, jonkinlainen zoomi ja erinomainen kuvanlaatu ovat toimineet hyvin omiin kuvaustarpeisiini.

Johdanto

Tajusin jokin aika takaperin että olen harrastanut valokuvaamista jo hieman yli 20 vuotta eli yli puolet tämän hetkisestä elämästäni. En muista tarkkaa hetkeä milloin olen hankkinut filmikameran, mutta mitä luultavamminkin se on ollut vuonna 2003, sillä tuolta ajalta on tallessa kuvia joissa lukee albumissa kuvan alla että kuvattu Kanervalassa 2003.

Filmikameralla en tuolloin kuvannut kovinkaan kauaa, muistaakseni ainoastaan muutaman rullallisen kun siirryin jo digitaaliseen maailmaan. Ensimmäinen digitaalikamerani oli HP PhotoSmart 735 joka tarjosi 3.2 megapikselin kuvakoon. Mikäli tallessa olevien valokuvien metadata on oikeassa, on ensimmäiset ottamani kuvat kyseisellä kameralla tapahtunut 15.04.2004 eli 20 vuotta ja muutama kuukausi takaperin.

Digitaaliseen maailmaan siirtymisen jälkeen olen siellä pääsääntöisesti myös pysynyt, mutta viime vuonna ja tänä vuonna olen jälleen myös kuvannut jonkin verran filmille. Viimeisimmät rullat olen kuitenkin kehittänyt ennen kesää ja sen jälkeen olen jälleen kuvannut ensisijaisesti digitaalisten laitteiden kanssa. Syy filmikameralla kuvaamattomuuteen kesän aikana ja siihen että en ole hetkeen enää filmiä kehittänyt ei ole kuitenkaan missään nimessä valokuvauksellinen tai filmikuvaamisen huonous, vaan syy on puhtaasti käytännöllinen.

Aikaisemmin olen laittanut kehittämäni filmin kuivumaan WC-tilan suihkukaapin kylkeen, mutta koska enää WC-tilassani ei ole suihkukaappia ei siellä tällä hetkellä ole mitään muutakaan paikkaa johon olisin kehitetyn filmin saanut kuivumaan jonka vuoksi en ole myöskään filmejä kehittänyt. Syksyn mittaan viimeistään on tarkoituksena kehittää jonkinlainen viritelmä WC-tiloihin mihin filmin saan jälleen kuivumaan ja voin ruveta jälleen kuvaamaan myös filmiä.

Koska aikaa on erilaisten kameroiden kanssa kulunut jo näinkin kauan on hyvä pysähtyä hetkeksi kirjoittamaan siitä mitä kaikkea olen oppinut ja tajunnut vuosia valokuvaamista harrastaneena.

Tulosta, tulosta ja vielä kerran tulosta

Yksi tärkeimmistä asioista mitä olen oppinut viimeisen 20 vuoden aikana kuvaamiseen liittyen ja jonka toivon jokaisen valokuvaamista edes jossain määrin omaksi ilokseen tai vaikka vakavamminkin harrastavana tietävän on se, että tulostaminen on tärkeää. Näin jälkikäteen arvioituna tämä on asia jonka olisin toivonut ymmärtäväni jo lähes 20 vuotta sitten, joten mainitsen tämän asian tässä blogipostauksessani heti ensimmäisenä.

Itse olen tajunnut paperikuvien merkityksen jossain määrin vasta viimeisen parin vuoden aikana ja todella selkeästi sen olen myös sisäistänyt tämän vuoden puolella. Olin aikaisemminkin jo tulostanut jonkin verran kuvia paperille viimeisten vuosien aikana, mutta vasta kun aloin kehittämään filmini itse kotona tuli tulostamisesta jonkinlainen tapa. Olen viimeisen parin vuoden aikana myös tilannut Ifolorilta paperikuvia, mutta tätä voin suositella vain osittain ja tietynlaiseen kuvaamiseen.

Mikäli valokuvaamisesi tärkein motiivi on kuvata ihmisiä ja saada tapahtumista muistoja talteen, voin suositella Ifoloria täysin ja olen ollut itse erittäin tyytyväinen kuvien laatuun jos kuvien tärkein tarkoitus on olla muistoja tapahtumista ja tilanteista ja joita voi laittaa valokuva-albumiin.

Jos valokuvaamisesi on enemmän “jotain muuta” – mitä ikinä se sitten onkaan, on oma vahva suositukseni hankkia Canon Selphy -tulostin. En saa tämän mainostamisesta mitään rahaa Canonilta, eli olen itse ostanut kyseisen tulostimen omalla rahallani joitain vuosia takaperin ja olen ollut siihen niin tyytyväinen että jos se hajoaa menen ja ostan samanlaisen tai uudemman mallin sen tilalle. Syynä on se, että tulosteet kuvausreissujensa jälkeen saa sillä nopeasti, helposti ja järkevällä hinnalla tarpeeksi hyvällä laadulla kohtalaisen jämäkälle paperille nähtäväksi ja käsin kosketeltavaksi.

Yhden tulosteen hinta Canon Selphyllä on noin 40 senttiä, eli kuva ei ole lähellekään yhtä edullinen kuin Ifolor tai muut vastaavat valokuvien paperille saamista tarjoavat liikkeet ovat. En myöskään pidä näiden laatua yhtä hyvänä kuin esimerkiksi Ifolorin kuvien laatua jos tarkoituksena on laittaa näitä ottamiaan kuvia valokuva-albumiin ja säilöä niitä jälkipolville.

Suosittelen tätä tulostinta siis vain silloin, mikäli valokuvaus on harrastuksena muutakin kuin ainoastaan muistojen saamista valokuva-albumiinsa. Jos siis tykkäät kuvata vaikkapa arkkitehtuuria, valoa ja varjoa, tehtaita, eläimiä, maisemaa, kasveja tai käytännössä mitä tahansa muuta taiteellisempaa kuin tapahtumien muistokuvat on Canon Selphy ainakin itselleni ollut aivan loistava ostos.

Merkittävimmät syyt varmaankin miksi paperikuva on tärkeä ainakin itselleni on se, että vasta paperilla kuva tuntuu todelliselta kuvalta. Mitä tällä tarkoitan on se, että niin kauan kuin kuva on digitaalisessa muodossa on kuvan kokemiseen niin monta tapaa että sama kuva voi olla upea tai kamala, riippuen siitä minkälaiselta näytöltä sitä katsoo, millainen taustavalo näytössä on, onko näytössä hyvä kontrasti ja väritoisto, kuinka lähellä näyttöä on, mikä on näytön resoluutio ja monta muuta vastaavaa teknistä syytä.

Digitaaliseessa muodossa oleva kuva ei ainakaan itselleni jostain syystä vain tunnu miltään eikä niitä tule katsottua juuri koskaan uudelleen toisin kuin paperilla olevia kuvia. Niitä huomaan katsoavani paljon useammin niin yksin kuin muidenkin kanssa.

Kun kuva on paperilla, kuva on vain kuva, se on sellainen kuin se on. Siinä ei ole taustavaloa, siinä ei tule katsottua enää pikseleitä, suttuisuutta tai mitään muutakaan teknistä yksityiskohtaa niin paljoa vaan sen näkee aivan eri silmin. Sen näkee sellaisena kuin se todellisuudessa on, ei sellainena kuin se sattuu näyttämään sillä näytöllä millä sen sattuu katsomaan.

Viimeisen viikon ajan olen tulostanut jokaisena päivänä useammankin kuvan kuvausreissujen jälkeen. Niissä vain on sitä jotain mikä pitää itse tuntea. Ehkä yksi syy onkin juuri se – ne voi tuntea fyysisesti sormillaan.

Kuvaa sitä mikä itseäsi kiinnostaa

Toinen asia mitä olen vuosien mittaan tajunnut on se, että on aivan sama mitä kuvailee tai on kuvailematta niin kauan kuin se on jotain sellaista mikä itseään kiinnostaa.

Jos etsit muiden ihmisten hyväksyntää, ymmärrystä tai arvostusta ottamillesi kuville on todennäköistä että motivaatio loppuu siihen kun muita ei kuitenkaan kiinnosta mitä olet kuvannut. Kun kuvaat omaksi iloksesi sitä mikä itseäsi kiinnostaa on aivan sama mitä muut niistä ajattelevat ja kuvaaminen pysyy miellyttävänä.

Itse kuvaan paljon kohteita jotka ovat monessa mielessä täysin järjettömiä jos niitä miettii siitä näkökulmasta että ne saattaisi kiinnostaa myöhemmin myös muita – tai edes itseään. Tämänkaltaisia kohteita ovat mm. kuvat roskapöntöistä, bussipysäkeistä, tienviitoista, seinälaatoista, kukista, muttereista ja pulteista, järvistä, savupiipuista, lämpömittareista, leluista, auton osista, työkoneista, kelloista ja vaikka mistä muusta sellaisesta.

Mitä luultavamminkin nämä kuvat kuuluvat siihen kategoriaan että ne eivät ole kovinkaan monen mielestä kiinnostavia. Kuitenkin olen kuvannut monia tämänkaltaisia kohteita ja kuvaan niitä yhä enkä näe syytä miksi en jatkossakin niitä kuvailisi.

Syy miksi tämänkaltaisten kohteiden kuvaaminen ei ole huono asia on se, että jokaisella kuvaajalla on omanlaisensa tyyli. Valokuva ei kerro oikeastaan paljoakaan siitä mitä kuvassa näkyy, vaan se kertoo enemmänkin jotain ainoastaan sen kuvan ottajasta. Kuvaaja on tehnyt aina tietoisen tai tiedostamattoman valinnan kuvata juuri sitä mitä kuvassa näkyy ellei lasketa mukaan vahingossa otettuja kuvia.

Mitä enemmän kuvaat kaikkea sitä mikä itseäsi kiinnostaa – olipa se muiden mielestä kuinka järjetöntä tahansa – sitä enemmän voit huomata mikä itseäsi kiinnostaa syystä tai toisesta. Olen esimerkiksi itse jo vuosien ajan kuvannut paljon lähikuvia yksityiskohdista. Esimerkkeinä tällaisista on vaikkapa kuvat muttereista, ruuveista ja ovien saranoista. Miksi ne tai monet muutkin pienet yksityiskohdat itseäni kiinnostaa on tietenkin asia erikseen, mutta jos en olisi näitä kuvannut ja muilta siitä kuullut en välttämättä olisi tätä puolta itsestäni tiedostanut.

Kameralla on merkitystä

Yksi asia mitä netissä törmää usein sanottavan on se, että kameralla ei ole väliä. Itse väitän täysin päinvastaista, mutta en siksi miten asia yleensä mielletään.

Jos tärkeintä on ainoastaan saavutettava lopputulos, kameralla ei nykyaikana ole enää monessakaan kuvaamisessa kovin suurta merkitystä ja sen voin itsekin allekirjoittaa. Tietenkin on aina tilanteita joissa erilaisella kameralla ei voi saada tietynlaista kuvaa (esimerkiksi sillä ei saa tarpeeksi pitkää zoomausta kaukana olevaan kohteeseen), mutta yleisenä nyrkkisääntönä tämä väite pitää paikkaansa moneen kuvaukseen.

Kuitenkin väitän että käytettävällä kameralla on paljonkin merkitystä mielekkyyden kannalta, sillä valokuvaus on harrastuksena ollessaan ensisijaiseesti itseilmaisun keino tai tapa tuottaa elämäänsä iloa jolloin tunteen merkitystä ei kannata jättää huomioimatta.

Kamera on työkalu, apuväline, laite jonka kautta itseään ilmaisee ja se vaikuttaa suoraan siihen miltä harrastaminen tuntuu. Jos laite on omaan käyttöön huono, sillä ei ole mukava kuvata eikä sillä tule myöskään kuvattua. Jos laite sitä vastoin tuntuu kivalta niin silloin sitä tulee käytettyä paljon enemmän.

Kuvausvälineet jotka omistaa voivat olla teknisesti täydellisiä siihen käyttöön mikä on tavoiteltava lopputulos, mutta jos se ei jostain syystä tunnu mukavalta käyttää se vie motivaation kuvaamiseen. Joskus objektiivisesti mitattuna huonompi laite joka on kuitenkin tarpeeksi hyvä voi olla merkittävästi parempi ostos kuin täydellinen laite joka ei vain tunnu itselle oikealta.

Syitä miksi joku laite voi tuntua väärältä itselleen on esimerkiksi laitteen paino tai miten paino jakautuu kamerassa, missä kohdassa napit ovat, saako siitä hyvin otteen vai onko sen käyttö epämukavaa, onko kameran merkki jotain muuta kuin mitä syystä tai toisesta haluaisi sen olevan, onko kameran väri sellainen että se ei miellytä jne. Listaa voi jatkaa vaikka kuinka monella eri tavalla, sillä kyseessä on subjektiivinen kokemus johon vaikuttaa ihmisen omat preferenssit. Jos joku ei tunnu hyvältä, se ei sitten sitä kokijalleen ole.

Tekniset tiedot on usein turhia

Yksi asia jonka olen vuosien mittaan tajunnut on se, että tekniset tiedot ovat keskimäärin hyvinkin usein täysin merkityksettömiä monessa eri valokuvaamisessa. Ainoat tilanteet missä niillä on oikeasti merkitystä ovat ne tilanteet, joissa jo tiedät niillä olevan merkitystä – ei ne, missä luulet niillä olevan merkitystä.

Edellä olevalla tarkoitan sitä, että mikäli olet ostamassa kameraa ja mietit riittääkö 16 megapikseliä siihen että voit saada sillä hyvän kuva niin vastaus on että kyseessä on asia jolla ei ole mitään merkitystä. Jos sitä vastoin tiedät että haluat kuvata kaukana olevia kohteita teleobjektiivilla ja haluat rajata kuvaa jälkikäsittelyssä paljon, olet jo silloin aiheesta sen verran perillä itsekin että et enää luule mitkä on todelliset tekniset tarpeet kameralle vaan tiedät ne.

Megapikselien määrä ei tee kamerasta parempaa tai pahempaa, vaan käyttötapaus määrittää megapikselien määrän tarpeen. Seinälläni on A3-kokoisia tulosteita jotka on otettu kuvasta joka vastaa 6 megapikselin tarkkuutta ja kuvan laadussa ei ole valittamista.

Lisäksi olen viime sunnuntaista sakka kuvannut vuonna 2014 julkaistulla Leica D-Lux (Typ 109) -kameralla jossa on megapikseleitä 12,8 enkä ole tarvinnut niitä yhtään sen enempää siihen käyttöön mitä itse teen. 12,8 megapikseliä riittää omassa käytössäni kaikkiin tulosteisiin joita teen sekä myöskin kaikkeen digitaaliseen käyttöön joita itse tarvitsen. En zoomaa ja rajaa kuvia juuri koskaan jolloin en tarvitse enempää megapikseleitä.

Objektiivin laadulla on merkittävästi enemmän merkitystä kuin megapikselien määrällä. Kuvanvakaus on hyvä jos sellainen löytyy, mutta melkein missä tahansa modernissa kamerassa on jo niin hyvät tekniset ominaisuudet että niiden miettiminen on suhteellisen turhaa. Jos oikeasti tiedät mitä tarvitset, silloin kyllä jo tiedät mitä katsoa. Jos vasta olet aloittamassa harrastamista etkä tiedä mitä aiot kuvata ja millaisissa tilanteissa, todennäköistä on että tekniset yksityiskohdat on monilta osiltaan turhia mietittäväksi.

Yksi tekninen asia jolla oikeasti on merkitystä monelle (vaikka moni ei välttämättä sitä tiedäkään) on ISO-arvo ja se miten vähän kohinaa kuvaan tulee kun ISO-arvo nousee. Käytännössä siis mitä hämärämmässä kuvataan, sitä suurempi ISO-arvon pitää voida olla jotta valotusajan voi saada järkevän pituiseksi että kuvan saa otettua liikkuvasta kohteesta tai käsivaralta. Mitä suuremmaksi ISO-arvoa nostetaan, sitä enemmän kuvaan tulee kohinaa.

Kuitenkin kaikki viime vuosina omistamani ja ostamani kamerat ovat olleet enemmän tai vähemmän tarpeeksi hyviä että tämäkään ei ole yleensä mikään ongelma, ja jos on, silloin tiedät jo kameroista ja kuvaamisestasi sen verran että osaat tähän kiinnittää huomiota. Jos kuvaamisesi on normaalisti valoisassa tai edes suhteellisen valoisassa tapahtuvaa kuvaamista on monet tekniset yksityiskohdat tämänkin osalta täysin turhia.

Tekniset tiedot myyvät hyvin ja niitä voi objektiivisesti mitata, mutta omassa käytössäni vuosien mittaan olen huomannut että hyvinkin monet tekniset ominaisuudet ovat nykyään jo niin hyvällä tasolla että niihin liiaksi huomion kiinnittäminen on täysin turhaa.

Suttuinen kuva voi olla hyvä kuva

Nuorempana kuvaamista aloittaneena ja vielä hyvinkin kauan sen jälkeen kuvaaminen on pyörinyt valokuvauksellisten teknillisien yksityiskohtien ympärillä ja nykyään olen tullut tulokseen että monet niistä asioista ovat täysin turhia.

En tarkoita tässä siis edellisessä kappaleessa mainitsemiani teknisiä yksityiskohtia kuten megapikselit ja muut sellaiset, vaan kuvausteknillisiä asioita kuten vaikkapa kuvan suttuisuus ja tärähtäneisyys, huono tarkennus, valkotasapainon pielessä oleminen, horisontin vinous, ylivalottuminen ja alivalottuminen ja huono rajaus.

Kuva voi olla hyvä vaikka siinä olisi tarkennus hieman ohi kohteestaan. Se voi olla hyvä vaikka siinä olisi taivas palanut puhki, sen kohde ei olisi kultaisen leikkauksen kannalta optimaalisessa kohdassa tai se olisi horisonttinsa osalta vinossa. Samoin kuva voi olla kuvausteknillisesti täydellinen, eli siinä voi olla kohteet sommiteltu oikein, siinä voi olla väritasapainot kohdallaan ja muut vastaavat asiat oppikirjan mukaan kohdallaan mutta se voi olla silti kuvana täysin mitäänsanomaton.

Jos oma valokuvaus on ensisijaisesti taidetta ja itsensä ilmaisua, ei siinä ole samalla tapaa “sääntöjä” joita pitäisi noudattaa kuin silloin jos tarkoitus on kuvata esimerkiksi kuvia mainokseen jostain tuotteesta. On hyvä tietää yleisesti noudatettavat valokuvauksen säännöt sillä ne helpottavat ymmärtämään mikä keskimäärin saattaa toimia ja mikä ei, mutta niitä seuraamalla ei kuvaa automaattisesti tehdä hyväksi tai niitä rikkomalla huonoksi.

Suttuinen ja kuvausteknillisesti huono kuva voi välittää tunnetta siinä missä teknisesti täydellinenkin. Liiallinen pyrkimys sääntöjen noudattamisen kautta täydellisyyteen johtaa vain taiteen ja itseilmaisun kuolemiseen ja taiteellisten vapauksien muuttumisen persoonattomiksi oppikirjaesimerkeiksi sääntöjen valossa onnistuneesta kuvasta.

Kuvaa paljon ja jätä ne talteen

Yksi asia mitä voin suositella on kuvaamista paljon. On hyvä myös jättää kuvat talteen ja säilöä niitä vuosikausia, sillä koskaan ei tiedä millaiseen arvoon arvaamattomaan jokin niistä itselleen voi vuosien päästä nousta. En tarkoita tässä kontekstissa taloudellista arvoa vaan emotionaalista arvoa.

Joskus kuvistaan löytää ihmisen jota ei enää ole keskuudessamme. Joskus kuvissa voi olla rakennus joka on purettu ja jonka tilalle on rakennettu jotain muuta. Toisinaan niistä voi nähdä miltä itse tai jokin muu on näyttänyt ja voi sitä kautta huomata ajan kulun ja oman tai muiden vanhenemisen. Toisinaan kuva voi olla huono, mutta vuosien päästä sen voikin havaita syystä tai toisesta miellyttävämmäksi kuin aiemmin.

Kuvat ovat osa elettyä elämää. Ne ovat jonkinlainen aikahyppy menneeseen ja niistä voi nähdä mitkä asiat itsellä on ollut joskus kiinnostuksena. Niistä voi nähdä myös omaa kehitystään ihmisenä ja kuvaajana, sillä esimerkiksi kuvauksen kohteet ja kuvien laatu on voinut parantua muutenkin kuin vain teknisesti laitteiden mentyä eteenpäin. Satunnaiset kuvat kaupungilta voivat muistuttaa meitä siitä millainen tyyli oli silloin cool.

Itselleni vanhojen kuvien säilömisestä on ollut iloa sillä olen niistä löytänyt kuvia vuosikausia myöhemmin tapahtuneisiin käyttötapauksiin. Sävellän pianomusiikkia artistinimellä Painless Destiny ja kun olen levyjä tehnyt ja julkaissut olen löytänyt niihin aina kansikuvat vanhoista ottamistani valokuvista. Kuvan ottamisen hetkellä en ole tiennyt että ne kuvat päätyisivät joskus levyn kansikuvaksi joten itselleni on ollut suuri ilo siitä että olen ottanut paljon kuvia vuosien mittaan ja jättänyt niitä talteen.

Loppusanat

Valokuvaus on mielenkiintoinen harrastus joka tarjoaa omaan elämääni lisäarvoa. Kuten monessa muussakin harrastuksessa on itselläni tapana haluta kehittyä.

Halu kehittyä on yleensä mukava ja innoittava asia jokaisessa harrastuksessa, mutta olen huomannut että kehittymisen halu johtaa helposti aivan väärille raiteille – ainakin näin jälkikäteen arvioituna. Tietenkin voi olla että kaikki sivuraiteet on pitänyt kulkea jotta on voinut jotain oppia niin että asian myös sisäistää. En siis näe mitään sivuraiteilla kulkemista missään nimessä huonona asiana, päinvastoin. Ilman niitä reittejä moni asia olisi jäänyt oppimatta eikä kehittymistään voisi itse huomata.

Taiteellisessa ilmaisussa kehittyminen on äärimmäisen hankalaa mitata, enkä tiedä pitääkö sitä muutenkaan edes mitata. Valokuvaus on taidemuoto, tapa ilmaista itseään tavalla tai toisella. Joskus tapa voi olla se, että pyrkii täydelliseen tekniseen ilmaisuun mutta toisinaan se voi olla se että lakkaa välittämästä kaikista tuonkaltaisista asioista.

Eri vaiheita käyneenä oppii eri asioita. Monesti alussa on etsinyt parempaa kehitystä lähinnä teknisten ominaisuuksien parantamisen kautta, mutta nykyään on tullut tulokseen että monet tällaiset ovat täyttä turhuutta sillä tälläkin hetkellä seinälläni on A3-kokoisia keikkakuvia joita olen ottanut ikivanhalla pokkarikameralla. Niiden kuvien riittävyyden ja toimivuuden on kuitenkin tajunnut vasta sen jälkeen kun on tajunnut kuvien tulostamisen merkityksen omassa käytössäni.

Syyt kuvaamiselle ovat moninaiset. Jotkut saattavat haluta kuvata jotain mitä voi julkaista nettiin, toiset saattavat kuvata saadakseen muistoja eri elämän tapahtumista jotta voi laittaa ne valokuva-albumiin jälkipolville talteen, osa taas kuvaa omaksi ilokseen vailla sen suurempaa merkitystä. Mikään näistä syistä tuskin on sen enempää oikea tai väärä sillä jokainen määrittää itse eri asioiden merkityksen.

Lopulta voin itse pysähtyä miettimään, onko viimeisen 20 vuoden aikana ottamani kuvat yleiesti ottaen edes hyviä vaiko ei. Osa niistä kyllä on sellaisia että olen niihin tyytyväinen, monet ovat myöskin mitäänsanomattomia keskinkertaisuuksia mutta niilläkin on oma paikkansa valokuvien ottamisen historiassa.

Loppujen lopuksi, onko sillä edes mitään merkitystä ovatko kuvani hyviä vaiko ei, sillä niiden ottaminen on tuottanut itselleni jonkinlaista iloa, merkitystä tai tarkoitusta elämään harrastuksen hauskuuden tai jonkin muun syyn vuoksi joka itsessään on merkityksellisesti enemmän kuin mitä varsinaisesta lopputuloksena tulleesta kuvasta voi nähdä.