Eilinen päivä meni mukavissa merkeissä seurakuntaveljen polttareita viettäen. Osa aloitti polttareiden vieton jo sapatin iltana mutta itse liityin seuraan vasta seuraavana aamunpäivänä kun ohjelmassa oli Airsoft-ammuntaa. Muutamia tunteja juoksentelimme Kärkölässä pelipaikassa metsikössä jonka jälkeen vielä söimme eväitä nuotiolla laavulla.
Ammuskeluiden ja grillailujen jälkeen suuntasimme Helsinkiin kauppakeskus Redille missä oli vielä polttarisankarille varattu tuulilentotunneli Föönistä (FÖÖNI – Redi). Samalla muutamat muutkin kävivät ottamassa ilmalennot, mutta allekirjoittanut pysytteli kahvilan puolella muutamien muiden kanssa katselemassa tuulitunnelissa lentelijöiden lentoja.
Aikaisemmin olen itsekin tällaista koettanut toisaalla, mutta tällä kertaa jätin välistä. Ehkä vielä jokin kerta tällaiseen tulee uudelleenkin lähdettyä.
Tuulitunnelissa mukana ollut työntekijä lennätti väkeä myös korkeammalle ilmaan
Kotiin tuli palattua varmaankin ennen kahdeksaa ja olin siinä vaiheessa jo aivan poikki. Osa syystä varmasti tuli siitä, että ennen Kärkölään menoa olin tehnyt jo 7,84 km aamulenkin ja koko päivän askelmääräksi tuli kaikkinensa yli 20.000 askelta joten ei ihme.
Visuaalinen tyyli on kautta linjan luonnollista ja realistisen tuntuista.
En passion joka suomennettuna tunnetaan nimellä Intohimo on Ingmar Bergmanin ohjaama draamaelokuva vuodelta 1969. Pääosarooleissa nähdään Liv Ullmann, Bibi Andersson, Max von Sydow, Erland Josephson sekä Erik Hell.
Andreas (Max von Sydow) on eronnut mies joka elää yksin rauhaisaa elämää. Eräänä päivänä hänen luokseen saapuu Anna (Liv Ulmann) joka kysyy luvan käyttää hänen puhelintaan. Anna unohtaa käsilaukkunsa Andreaksen luo ja myöhemmin Andreas tuo laukun hänelle. Anna on Eliksen (Erland Josephson) ja Evan (Bibi Anderson) luona ja kun Andreas tuo Annan käsilaukun sinne kutsuvat he hänet illalliselle. Andreas tutustuu heihin ja hänelle muodostuu tarinan edetessä jokaisen kanssa omanlaisensa ihmissuhde.
En passion oli ensimmäisellä katsomiskerralla hämmentävä kokonaisuus. Sen tarina on kiinnostava ja kaikki enemmän valkokankaalla aikaa saaneet henkilöt ovat persoonallisia ja aidon ihmisen tuntuisia hahmoja mikä on hyvä puoli tässä elokuvassa, mutta samaan aikaan tarinassa tapahtuu asioita joiden tarkoitusta – tai mahdollisesti jopa tarkoituksettomuutta – en suoranaisesti ymmärtänyt.
Erityisesti tarinassa tapahtuvat epämääräiset eläinten tappamiset joiden tekijää ei kerrota oli jotain mikä sai itseni miettimään mikä niiden tarkoitus kokonaiskuvassa oli ja kuka niiden takana on. Tietenkin näiden tekijästä syntyi itselleni mielikuva siitä kuka voisi olla niiden takana ja myös hänen mahdollisesta motiivistaan, mutta koska en tahdo omalla spekulaatiollani paljastaa liiaksi henkilöistä ja tarinasta jätän oman psykologisen analyysini tähän kirjoittamatta.
Vaikka tarina ja siinä tapahtuvat asiat ovat osittain hämmentäviä, on hyvä kuitenkin huomata että en tarkoita tässä tapauksessa hämmentävällä lainkaan huonoa. Hämmentävä tämän elokuvan tapauksessa ei ole siis negatiivinen ilmaisu, sillä tämänkaltaiset asiat ovat niitä asioita jotka herättävät katsojan miettimään hahmoja, hahmojen välisiä suhteita sekä epäoikeudenmukaista kohtelua jota eräs hahmoista saa syyttä osakseen traagisin seurauksin.
Näyttelijät ovat rooleihinsa sopivia ja osaavat hyvin työnsä. Tämä sinänsä ei ole mikään yllätys, sillä mikäli Ingmar Bergmanin muitakin elokuvia on katsonut on useat näyttelijäkaartista jo entuudestaan tuttuja muistakin filmatisoinneista.
Kokonaisuutena En passion on mielenkiintoinen elokuva jossa on aitoa vaikkakin karua ihmisyyden ääntä. Henkilöt ovat inhimillisiä kaikkine heidän hyvine ja huonoine puolineen mikä antaa katsojalle kosketuspintaa henkilöiden ihmisyyteen.
Tuote on yksinkertaisuudessaan hyllyssä helposti massasta erottuva hopeisen värisen tölkkinsä vuoksi. Olut vaahtoaa maltillisesti ja tasaisesti eikä vaahto säily pitkään pinnalla.
Väri on haalea ja vehnäinen mutta jotenkin se tuo mieleen itselleni lähennä omenasiiderin. Tuoksu on vehnäinen ja hivenen tunkkainen.
Suutuntumaltaan olut on keskitäyteläinen ja pienesti pistävän terävä. Maku on sitruksinen ja raikas ja mieluiten tätä voisi nauttia kuumana kesäpäivänä. Asiallinen ja toimiva olut.
Siirsin vinyylisoittimen ja osan vinyyleistä makuuhuoneen puolelle.
Eilen töiden jälkeen kävin IKEAssa hakemasa Kallax-hyllyn vinyylilevyille. Ajatuksena oli ostaa nimenomaisesti yksi Kallax-hylly jonka koko on 2×4 kuutiota, mutta paketin kokoa katsoessa hiipi epäilys mieleen siitä mahtaisiko paketti sittenkään mahtua autooni ilman survomista – jos sitenkään – joten päädyin ostamaan kaksi pienempää hyllyä joiden koko on 2×2 kuutiota.
Aikaisemmin olen pitänyt vinyyleitä ja vinyylisoitinta olohuoneessa, mutta olohuoneessa niitä ei tule niin paljoa kuunneltua jostain syystä. Optimaalisempi kuuntelupaikka musiikille on oma sänky missä voi kaikessa rauhassa pötkötellä ja laittaa kuulokkeet korville ja kuunnella keskittyneemmin tai vaihtoehtoisesti laittaa lepäillessä musiikin taustalle soimaan kaiuttimien kautta.
Laitoin kaapista vanhat Bowers & Wilkins DM110i:t tähän käyttöön ja ne ovatkin oikein toimivat siihen. Äänenlaatu on hyvä, eikä näissä ole muuta valittamista kuin suhteellisen suuri koko ja se että ne eivät ole visuaalisesti erityisen kauniit katsella.
Vahvistimena toimii Denonin RCD-M41. Denonissa on myös sisäänrakennettu CD-soitin jonka vuoksi tämän soittimen joskus aikoinaan hankin. Onneksi soittimesta löytyi myös analoginen sisääntulo joten sain vinyylisoittimeni (Sony PS-LX310BT) suoraan siihen kiinni, sillä siinä on sisäänrakennettu esivahvistin, eli soittimen saa vaihdettua Phono-ulostulosta linjatasoiseksi eikä vahvistimessa tarvitse olla phono-etuastetta. Hyvä niin, sillä Denonissa ei sellaista ole.
Olohuoneen puolella on vielä suurin osa vinyyleistä, joten makuuhuoneen puolelle siirsin ainoastaan ne levyt jotka olen ostanut uutena.
Myöhemmin tarkoitus on siirtää vielä sinne ne käytetyt levyt jotka olen ostanut spesifisti valiten, eli sellaiset levyt jotka olen poiminut siksi että olen sitä etsinyt, tai että olen erityisesti halunnut tutustua kyseiseen albumiin. Tällaisia albumeita ovat mm. Dingon ja Bananaraman levyt tai vaikkapa Echo and the Bunnymenin levy jne.
Samoin makuuhuoneen hyllyyn on tarkoitus siirtää satunnaisesti ostetuista vinyyleistä ne joista olen erityisesti pitänyt, esim. Lenny LeBlacnin Hound dog man ja muita satunnaisia hyviä löytöjä.
Tämän kategorisoinnin ulkopuolelle jäävät levyt ovat niitä jotka on tarkoitus säilyttää olohuoneessa jatkossakin. Määritelmän ulkopuoliset levyt ovat siis niitä, jotka on ostettu satunnaisotannalla kierrätyskeskukselta ja ne ovat aina täysin villi kortti mitä vastaan tulee eli niitä joita voisi periaatteessa viedä mahdollisesti takaisin kierrätyskeskukselle mutta joita ei ole tullut vietyä tai jotka eivät ole muuten vain vielä auenneet itselle kunnolla.
Ikean Kallax on varsin siisti hylly vinyyleiden säilyttämiseen ja pidemmän aikaa olenkin sellaista 1×4 kuution kokoista olohuoneessani käyttänyt levyjen säilöntään ja sen hyväksi havainnut. Tällä kertaa näihin ostin myös jalustat jotta hyllyn saa pois lattiasta. Syynä oli se, että hyllyn taakse ei pääse samalla tapaa kerääntymään pölyä jota ei saa imuroitua. Nyt kun hyllyt ovat koholla lattiasta eikä niiden takaa roiku johtoja lattialle saakka voi robotti-imuri käydä aina imuroimassa niiden alta. Tämä on olennaista, koska hyllyjen siirtäminen silloin kun niissä on levyjä ei ole kovin nopea operaatio.
Enää tarvitsee ostaa lisää uusia levyjä jotta hyllyt saavat lisää täytettä 🙂
Julie Anne Robinsonin ohjaama One for the money (IMDB) on vuonna 2012 julkaistu komedia jonka pääosarooleissa nähdään Katherine Heigl sekä Jason O’Mara.
Stephanie Plum (Katherine Heigl) on taloudellisissa haasteissa ja koettaa etsiä itselleen työpaikkaa. Hän pääsee töihin serkkunsa firmaan missä hänen tehtävänään on etsiä ihmisiä jotka ovat jätteneet tulematta oikeuteen ja toimittaa heidät paikalle. Stephanie on erityisen kiinnostunut etsimään poliisia, Joseph Morellia (Jason O’Mara) jota on syytetty aseettoman ihmisen ampumisesta ja jonka löytämisestä ja oikeuden eteen toimittamisesta on luvassa 50.000 dollarin palkinto. Stephanien motiivit tämän poliisin etsinnälle löytyvät kuitenkin muualta kuin vain palkkiorahoista.
Palkkionmetsästäjän rooli ei ole pelkästään helppoa rahaa kohdetta etsiessä, sillä syvemmälle tapaukseen mennessä Stephania saa huomata että asiaan liittyy enemmänkin rikollisuutta ja hänen tutkintansa alkaa olemaan vaaraksi hänen ja muidenkin hengelle.
Palkkionmetsästäjä joka löytää halutun kohteensa tarpeettoman helposti moneenkin otteeseen samalla kun hän alkaa toimimaan salapoliisin tavoin ei tarinansa osalta ole kovin uskottavaa tasoa, mutta koska tämä on komedia eikä dekkari on tämänkaltainen epäloogisuus aivan tarpeeksi hyväksyttävää. Ei tarina mitään erinomaista tasoa ole, mutta tarpeeksi toimiva että se jaksaa pitää yllä katsojan mielenkiintoa.
One for the money on helppoa viihdettä tarjoava toiminnallinen komedia joka jaksaa helposti viihdyttää lajityypistä kiinnostuneita tarjoamatta kuitenkaan katsojalleen mitään uutta tai yllättävää. Siinä on kaikki elokuvassa tarvittavat elementit kohdallaan, mutta samalla siinä ei ole kuitenkaan mitään sellaista mikä saisi sen nousemaan keskivertomassan yläpuolelle. Siinä mielessä tämä onkin kuin Big Mac -ateria – ei mitään poikkeuksellista, mutta oikeissa hetkissä toimiva juuri sen vuoksi että tietää mitä odottaa.
