Vihdoin ja viimein käytävällä on valaisin! Kuten kuvasta näkyy kaipaa se vielä hieman suoristamista mutta siellä se on ja pönöttää. Kiintoisinta tässä valaisimen asennusepisodissa on se että tämä valaisin tuli ostettua jo varmaankin joulukuun puolella mutta vasta nyt viime sunnuntaina sen sain paikoilleen asennettua.
Olin ostanut tuon valaisimen ja ostamisen jälkeen kotona aukaissut paketin, huomannut että tässähän ei ole minkäänlaista koukkua millä sen saisi kattoon kiinni ja valaisin jäi asentamatta. Eilen kun kävin parvekkeelta hakemassa tikkaat ja nostin makuuhuoneen valaisinta hieman ylemmäksi tuli samalla kertaa myös tarkistettua josko tuon valaisimen saisi jollain tapaa viriteltyä kattoon sittenkin edes jonkinmoisella purkkateippi-ratkaisulla.
Aukaisin paketin uudemman kerran, tutkailin valaisinta ja aukaisin kuvun jonka jälkeen koin Ahaa!-elämyksen sillä lamppukuvun sisällä oli osa josta sai plafondiin tehtyä kiinnityksen jonka avulla sen saa ripustettua katossa olevaan koukkuun. Että sellaista.
I dont’ even…
Seuraavaksi ihmettelin miten valaisimen saa suoraan tai edes lähellekään suoraan kunnes tajusin että hei tässähän kuuluu olla laipion ja plafondin välissä tuollainen metalliosa jolla etäisyys pysyy kutakuinkin tasaisena joka suunnasta. Kuitenkin pituus ei aivan ruuveissa riittänyt kiristää enempää ja valaisin jäi silti hieman vinoon joten säätämistä tämän kanssa on vielä jossain vaiheessa. Tässä vaiheessa kuitenkin olen tyytyväinen siitä että valaisin on katossa ja toimii joten sillä mennään siihen saakka että jaksan keskittyä tämän paremmaksi hiomiseen.
Tämä on taas hyvä muistutus miksi työskentelen IT-alalla enkä rakennusalalla 🙂
Wii2HDMI Converter on pieni adapteri jolla Nintendo Wii -pelikonsolin saa kiinni HDMI-liitännän kautta nykytelevisioihin
Viime viikolla maanantaina postasin kokemuksiani PS2 To HDMI Conerterista joka on siis laite jolla saa Playstation 2:n kiinni nykytelevisioon. Onneksi tällaisia adaptereita on saatavana myös muille konsoleille ja ostin Konsolinetistä tällaisen adapterin myös Nintendo Wii -pelikonsolille sillä omistan myös kyseisen konsolin mutta en sillä ole pelannut juuri lainkaan johtuen hankaluudesta saada sitä helposti ja järkevästi kiinni nykyaikaisempaan televisioon.
Wii2HDMI-adapteri löytyi Konsolinetistä hintaan 19,95 eur joten hintansa osalta pulikka on houkuttelevan edullinen tapa päästä nauttimaan Wii-pelikonsolin peleistä myös modernien televisioiden aikakaudella.
Adapteri on pieni ja helppokäyttöinen
Otin pulikan pois paketista, otin Unboxing-kuvat, kaivoin Wiin ja tarvittavat oheiskrääsät kaapista ja virittelin ne paikoilleen. Aikaisemmat kokemukseni Playstation 2 to HDMI -adapterin kanssa jätti hieman jännityksen että mitähän tämän adapterin suhteen menee pieleen mutta ilahduttavana yllätyksenä sain huomata että yhtään mitään ei mennyt pieleen.
Wii vain päälle ja kuva tuli suoraan televisioon – vieläpä ihmeen hyvällä kuvanlaadulla. Olin yllättynyt että Wiin grafiikat ei olleetkaan niin huonot että sielu itkisi verta kun sen grafiikoita katsoo 49″ nykytelevisiolla. Päin vastoin, kuvan terävyys ilahdutti positiivisesti.
Super Mario Galaxyn aloitusruudusta huomaa kuvan selkeäksi ja tarkaksi
Pelailin hetken Super Mario Galaxyä eteenpäin ja kokemukset Wii2HDMI Converter -adapterista olivat positiiviset. Mitään ongelmia en huomannut testijakson aikana eikä kuvanlaadussa ollut moitteen sijaa. Erinomainen ostos. Vihdoin pääsen pelaamaan myös Nintendo Wiin pelejä kunnollisella kuvanlaadulla isommalla televisiolla!
Kadonnutta tavaraa etsimässä teoksen kansitaiteen yksi versio
“Kiitäjä ei kuunnellut, siihen ei saanut enää yhteyttä, se seilasi jo lihan merellä ja silmä paloi. Kulkue jatkoi eteenpäin, me kävelimme vieressä. Vilkuilin sivusilmällä kissanaista. Lantio oli täydellinen, se liikkui kuin liekit nuotion. Naisella oli pitkät punaiset hiukset, ne lainehtivat kissanaisen maskin alta. Silmäaukoista tervehtivät pitkät mustat silmäripset. Reidet ja sääret olivat muotoilun aaltoilua, mustat dominisaappaat hakkasivat asvalttiin kuin haastemies oveen.” (s. 174)
Sain luettua loppuun Jouni Hynysen romaanin Kadonnutta tavaraa etsimässä. Jouni Hynynen on vuonna 1970 syntynyt suomalainen rock-muusikko joka tunnetaan parhaiten Kotiteollisuus-yhtyeen nokkamiehenä. Kuitenkin Hynynen on kirjoittanut myös kirjallista tuotantoa useamman teoksen verran joista tätä kirjoittaessa uusimpana on julkaistu tämä teos.
Kadonnutta tavaraa etsimässä -teoksen protagonistina on keski-ikäinen muusikko Koponen jonka avioliitto ei ole parhaassa mahdollisessa jamassa. Koponen saa tietää vaimonsa pettäneen häntä jonka jälkeen hän nostaa kavereidensa kanssa kytkintä ja lähtee pidemmälle ryyppyreissulle johon mahtuu niin väkijuomia, väkivaltaa kuin vieraita naisiakin.
Pääsääntöisesti tarina etenee lineaarisesti mutta siellä täällä välissä kerrotaan myös muutamien henkilöiden historiaa ja suvun vaiheita. Tarinan tunnelma tuo mieleen hyvällä tavalla elokuvan Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa tai kirjallisuudesta Charles Bukowskin romaanit. Jutut ovat paikoitellen roiseja eikä varmasti jokaiselle lukijalle sopivia, viina virtaa Lethen lailla jättäen kuitenkin ikäviä flashbackejä ja vainoharhoja eikä ilman väkivaltaa onnistuta kahlaamaan kosteista tunnelmista takaisin kuivalle maalle.
Tarina oli omaan makuuni toimivaa tasoa mutta on helppoa ymmärtää että aivan jokaiselle lukijalle se ei sitä välttämättä ole. Pidin tarinassa sen suoraviivaisuudesta ja toiminnantäytteisyydestä jossa ei turhia jäädä hienostelemaan sekä siitä että tarina näyttää hillittömän dokaamisen ja urpoilun humoristisen puolen lisäksi myös sen pimeän puolen, sen kuinka viinapirujen riivaamat joutuvat lopulta kohtaamaan tekojensa seuraukset.
Pidin Hynysen tekstin kirjallisesta ulosannista, sen humoristisesta tyylistä ja monipuolisista vertauksista. Samoin dialogit henkilöiden välillä olivat mukavalla tyylillä kirjoitettuja vaikkakin ne paikoitellen olivatkin verbaalisesti teatreaalisempia kuin ainakaan omassa tuttavapiirissä olen tottunut kuulemaan.
Kokonaisuutena Kadonnutta tavaraa etsimässä on mukavan rempseä känniurpoilukirja joka näyttää lukijalle sen viihteellisen puolen kuin myös sen ikävämmänkin puolen jossa viina vie miestä eikä mies enää viinaa. Jos viina, väkivalta ja vieraat naiset tarinoissa ei iske voi olla että tämäkään teos ei uppoa mutta mikäli kännisekoilutarinat iskevät on tämä mukavan rempseällä otteella kirjoitettu teos johon kannattaa tutustua.
“More tears are shed over answered prayers than unanswered ones.”
Capote (IMDB) on Bennett Miller ohjaama draamaelokuva vuodelta 2005. Pääosaroolissa Truman Capotena nähdään Philip Seymour Hoffman ja hänen lapsuudenystävänä Harper Leenä nähdään Catherine Keener.
Elokuvassa kerrotaan kuinka pienessä kansasilaisessa kaupungissa on tapahtunut brutaali kokonaisen perheen murha vuonna 1959. Capote kiinnostuu tapauksesta ja lähtee ystävänsä Harperin kanssa tekemään artikkelia aiheesta mutta tapahtumia seuratessaan hän tajuaa että tapahtuma on kokonaisen kirjan arvoinen. Hän visioi kirjastaan uudenlaista tyyliä edustavaa teosta, dokumenttiromaania. Teoksen nimeksi on tulossa Kylmäverisesti joka on oikeastikin siis Truman Capoten kirjoittama teos.
Murhamies vauhdissa
Rikoksen epäillyt tekijät löytyvät ja heidän oikeudenkäyntinsä käydään. Myös Truman ystävineen on oikeuskäsittelyä katsomassa ja hän jää ihmettelemään tapauksen yksityiskohtia ja päättää itse tutustua tapahtumiin hieman paremmin.
Hän hankkiutuu vankilaan passitettujen tekijöiden luo ja käy keskusteluita heidän kanssaan tulevaa tapauksesta kertovaa kirjaansa varten. Oikeus on määrännyt murhaajille kuolemantuomion mutta toimeenpano lykkääntyy useampaan otteeseen joten kirjan valmistuminen viivästyy aina vain kaukaisempaan tulevaisuuteen.
Truman kerkeää haastatellessaan ystävystyä toisen tekijän kanssa mutta onko Trumanin ystävystyminen oikeasti aitoa vai onko kyseessä vain hänen teeskentelynsä jolla hän saa hankittua vangin luottamuksen jotta saisi kaivettua hänestä ulos murhayön tapahtumia?
Truman ja Harper
Capote on mukavan verkkaisella tarinankuljetuksella etenevä draamaelokuva joka pitää katsojan hyvin otteessaan. Philip Seymour Hoffmanin roolisuoritus on tässä elokuvassa on saanut parhaan miespääosan Oscarin vuonna 2005 eikä syyttä – elokuvaa katsoessa itsekin havahduin panemaan merkille kuinka erinomaisesti Hoffman vetää roolinsa.
Truman Capote on paikoitellen hermoja raastavan ärsyttävä tapaus – hänen puhetyylinsä tuntuu rasittavalta kuunnella, olemuksensa on kohtalaisen vastenmielinen eikä ylimielisestä ja kierolta tuntuneesta luonteestakaan voi antaa liikaa kehuja. Sitä suuremmalla syyllä Hoffmanin roolisuoritus ansaitsee kiitosta sillä hänen onnistuneen näyttelytyönsä ansiosta katsojalle syntyy tunteita jotka huonommalla ilmaisulla olisi loistanut poissaolollaan.
Päähenkilöstä syntyy mielikuvia jotka kuitenkin myöhemmässä vaiheessa elokuvaa muuttavat muotoaan ja aiheuttaa hieman hämmentäviäkin ajatuksia – millainen mies hän lopulta onkaan, ylimielinen ja itseään täynnä oleva kylmä teeskentelijä vaiko kuitenkin empatiaan kykeneväinen ihminen joka aidosti kokee ja tuntee menetyksen luomaa taakkaa?
Vangit vakavina
Pidin tästä elokuvasta todella paljon. Sen näyttelytyö on erinomaista, käsikirjoitus on kiinnostava eikä sen visuaalisesta tyylistäkään löydä mitään moitteen sijaan. Kokonaisuus on toimiva paketti. Tämä on ehdottomasti parhaita elokuvia joita olen pitkään aikaan nähnyt.
Kiintoisana puolena on elokuvan yleisesti saamat arvostelut. IMDB:ssä arvosana on tätä kirjoittaessa ainoastaan 7,4 mutta Metacriticissä metascore on 88. Kriitikoiden arvosteluissa positiivisia arvosteluita on 38, mixed 2 ja negatiivisia arvosanoja on 0. Kuitenkin tavallisten katsojien näkemykset ovat poikenneet tästä selkeästi – 188 positiviista arvostelua, 33 mixed ja 16 negatiivista. Mielenkiintoista havaita olevansa kriitikoiden kanssa samalla linjalla.
Tämänviikkoisena perjantaipullona on Teerenpeli Suomi 100 juhlaolut. Kuten nimestä voi arvata kyseesä on kotimaisen Teerenpeli-panimon panema olut. Tyypiltään se on pohjahiivaolut ja sen alkoholipitoisuus on 5,0 %, väriarvo on 45 EBC ja katkeroita 25. Olutta oli saatavana muutama viikko takaperin vielä Alkosta mutta tuote on valitettavasti tainnut jo poistua valikoimasta.
Avatessa pullon voi helposti havaita miellyttävän savuisen tuoksun joka jo itsessään on omiaan luomaan suomalaista tunnelmaa kuten juhlaoluelta voi jo odottaakin. Vaahtoavuus on mietoa ja sen vaahto on varsin hentoa eikä vaahto kauaa kestä oluen pinnalla ennen katoamistaan.
Suutuntuma on pehmeän täyteläinen. Olut on värinsä lisäksi myös maultaan varsin tumma olut jossa savun aromi nousee tuoksun lisäksi myös makuun antamaan miellyttävää kesäyön tunnelmaa, sellaista jossa sielunsa silmin voi nähdä itsensä paistamassa makkaraa järven rannalla hyvässä porukassa.
Maku on kaikin puolin hyvä ja tämä menee helposti nautintona siemailtavien oluiden listalle.
Musiikiksi tämän kanssa sopii rauhallinen tunnelmointi, esim. Silentium – Painless sekä Antimatter – Epitaph.
