Mac Ministä hifisoitin

Mac Mini löysi tiensä hifiräkkiin. Johdot ovat vielä kaoottisesti. Pölyäkin on.

Jo jonkin aikaa olen miettinyt erinäisiä tapoja kuinka voisin parhaiten yhdistää verkkolevylläni olevat musiikit kotini hifi-setuppiin siten että niiden kuuntelu olisi käytännöllistä ja helppoa eikä mitään aateekoon ja intternetin säätämistä että musiikit edes saa kuulumaan.

Yksi ratkaisu on ollut laittaa iPad Mini -tabletti kiinni telineen alimmassa osassa olevaan NAIM DACiin USB-liitännällä ja soittaa musiikit Roon-nimisellä ohjelmistolla. Tämä on ollut toimiva tapa, mutta ongelmana on ollut tietenkin se että toisinaan tabletin akku voi olla vähissä jolloin laite onkin pitänyt laittaa lataukseen.

Lisäksi nyt kun olen kotona vaihtanut verkkokonfigurointeja on verkkolevy eri VLANissa ja Roon vaatii enemmän tai vähemmän säätämistä että sen saisi toimivaan fiksusti.

Viikonloppuna yöllä valvoessa tuli mieleeni että kaapissanihan on vuosia sitten ostamani Mac Mini odottamassa sitä että laitan sen myyntiin tai otan uudelleen käyttöön johonkin projektiin. Lisäksi tuo Mac Mini on sen verran vanha että kuulokeliitäntä on oikeanlaisella adapterilla digitaalinen ääniulostulo ja sitä kautta se sopii suoraan heittämällä NAIM DACiin.

Kaivoin Mac Minin kaapista, virittelin sen olohuoneeseen näyttöön kiinni, asensin siihen Audirvanan ja laitoin sen käynnistymään automaattisesti käynnistymisen yhteydessä, konfiguroin Mac Minin ja verkkolevyn välisen nettiyhteyden toimintaan jonka jälkeen koneen sai viskattua ns. headless-koneeksi makuuhuoneen hifi-setuppiin.

Käytännössä Macissä on kiinni nyt ainoastaan virtajohto ja ääniulostulo. Musiikin hallinta tapahtuu Audirvanan appilla tabletilla, kännykällä tai vaihtoehtoisesti etäyhteyden kautta tietokoneella näytön jakoa käyttäen. Normaalissa musiikin kuuntelussa tietenkin käytän tablettia jonka avulla etsin haluamani levyn.

Etua tässä ratkaisussa verrattuna tabletin kiinni laittamiseen USB:llä on tietenkin se, että musiikit eivät tule tabletin kautta eikä tabletin akun loppuminen kesken levyn sointia vaikuta lainkaan. Lisäksi voin käyttää parempaa softaa ja mikäli tietokoneen ja verkkolevyn yhteyden kanssa tulee jossain välissä jotain haasteita voin ottaa kopion koko musiikkikirjastostani Mac Minin kovalevylle ja soittaa niitä lokaalisti.

Nyt lyhyen hetken aikaa tällä setupilla kuunneltuna on ratkaisu vaikuttanut toimivalta eikä ongelmia ole ilmennyt. Tästä on siis hyvä jatkaa hifi-setupin hiomista pykälä kerrallaan aina vain parempaan 🙂

Kokeilussa: NAIM CD5x CD-soitin

NAIM CD5x levykelkka avoinna

Viime vuoden puolella ostin itselleni syntymäpäivälahjaksi käytetyn NAIM CD5x cd-soittimen kun hifi-liikkeestä sellaisen onnistuin löytämään. Annoin vanhan Rotelin A14 -vahvistimen vaihdossa ja maksoin vielä hieman välirahaa ja saimme kaupat tehtyä.

Muutamia levyjä kotona kuunneltuani alkoi kuitenkin käytetyn laitteen kanssa olemaan ongelmia ja laite tuli vietyä huoltoon. Huollossa soittimeen vaihdettiin uusi lukupää ja tammikuun puolella sain soittimen takaisin. Joulukuussa tosin soittimen vasta huoltoonkin vein ja välissä oli tietenkin joulun pyhät, uudet vuodet ja muut vastaavat jotka aiheuttivat hieman odottamista. Yhtä kaikki, soitin tuli takaisin huollosta koneistonsa osalta kuin uutena ja levyjä on päässyt sen jälkeen kuuntelemaan.

Soittimen takapaneelista löytyy ulosvienti audiolle RCA-liitännällä sekä NAIMin omalla DIN-liitännällä. Hankin tähän myös DIN-kaapelin jolla sitten soittimen olen yhdistänyt vahvistimeeni (lue täältä vahvistimesta). Kuten monen muunkin NAIMin soittimen tapaan ei tässäkään ole jostain syystä lisätty digitaalista ääniulostuloa jota kautta soittimen voisi yhdistää erilliseen DACiin. Onneksi asialla ei ole kovin suurta haittaa sillä soittimen oma äänenlaatu on omaan makuuni ainakin erinomainen.

Soittimella on tullut pyöritettyä eri genren musiikkia ja artisteja on mennyt aina Amon Armarthista Lily Alleniin ja olenpa tällä soittanut mitä tahansa on musiikki kuulostanut rennolta ja rytmikkäältä, helposti nautittavissa olevalta.

Useamman levyn tapauksessa on tullut bongattua myös uusia elementtejä levyltä, esimerkiksi aikaisemmin kuulematta jääneitä laulutuplauksia. Tämä tietenkin voi hyvinkin olla seurausta myös itselleni ja korvilleni vielä suhteellisen uusista kaiuttimista joita en ole vielä satoja tunteja kerennyt kuuntelemaan, mutta oli miten oli, hyvältä on musiikki kuulostanut ja sepähän se pääasia.

Mielenkiintoisesti Dark Tranquillityn The Gallery -albumilla kappaleen Edenspring pellit ei ole koskaan aikaisemmin kuulostanut yhtä korvaa miellyttävältä, erottuvilta ja hyvin tilaansa haltuunsa ottavilta. On ilahduttavaa huomata aina yhä uudestaan ja uudestaan että vanhatkin klassikot löytävät aina syvempää ulottuvuutta laitteiston päivityksien myötä.

Ensikuunteluiden jälkeen kokemukset ovat olleet positiiviset. Ainoa mikä tämän soittimen tapauksessa itseäni hieman mietityttää on se, että miltähän tästä seuraava malli mahtaisi kuulostaa tai tämä sama erillisen lisävirtalähteen kanssa. Ehkäpä näitäkin variaatiota jonakin päivänä pääsen vielä testaamaan. Siihen saakka onneksi musiikista nauttimisen matkaa voi taittaa tämän soittimen kanssa ilman että tarvitsee äänenlaatua harmitella.

Kokeilussa: Bowers & Wilkins 685 S2

Bowers & Wilkins 685 S2

Tämänkertaisena kaiutintestinä on Bowers & Wilkinsin 685 S2 -hyllykaiutinpari. Koska kyseessä on malli jota ei enää uutena ole myynnissä kaupoissa on vaikea sanoa tarkkaa markkinhintaa, mutta kun nämä ovat ilmestyneet (luultavasti vuonna 2014) on hintataso parille pyörinyt 500 punnan tietämissä eli luultavasti noin 600 euron hujakoilla.

Kuten aina hankin nämäkin Tori.fi sivustolta käytettyinä. Varsinaisesti nämä päätyivät itselleni kun myin pois CM6:t ja lupauduin hyvittämään myyntihinnasta osan vaihdossa näihin. Pääsimme hinnasta ja hyvityksestä kumpaakin osapuolta miellyttävään yhteisymmärrykseen ja 685 S2:t päätyivät siten kuunteluun ja tänne blogiinkin lyhyesti kommentoitavaksi.

On helppoa huomata 685:n ja CM6:n välillä ulkonäössä paljon yhteistä sillä ainoa nopeasti silmään pistävä ero löytyy siitä että CM6:ssa on kaiuttimien päällä erilliset dikanttipötikät joita 685:ssä ei ole. Tarkemmin kun katsoo huomaa että 685:ssä on refleksiputki edessä missä CM6:ssa se on takana. Selkeitä eroja molemmat mutta silti ulkoisesti tunnelmaltaan molemmat ovat hyvin samankaltaisia.

Testisetuppina oli iPad Pro jossa soitto-ohjelmana Roon. Roonista kuuntelin verkkolevyllä olevia FLAC-tiedostoja. iPad Pro oli kiinni NAIM DAC:ssa etupaneelin USB-liitännässä ja NAIM DAC meni RCA-liittimillä kiinni integroituun NAIM NAIT 5-i2:een (lue täältä). Siitä sitten äänet suoraan kaiuttimille.

Testikappaleet eivät ole muuttuneet mihinkään

Testiraidat lähtivät soimaan ja heti ensimetreiltä asti oli sointi sitä tuttua ja turvallista Bowers & Wilkinsiä josta olen pitänyt jo useamman vuoden verran. Oli siis heti selvää että ainakaan näiden kanssa ei äänenlaadun osalta tule pettymystä.

Kaiuttimien sointi on rytmikäs, rento ja helposti lähestyttävä ja se tuli selväksi jokaisella soittolistalla olevalla testiraidalla. Ääni on lämmin ja se on selkeästi lämpimämpään kallistuvainen kuin CM6:t. Erottelevuus on alapään voimakkaammasta esiintulosta huolimatta hyvä, stereokuva on selkeä ja toimiva ja läsnäolon tuntukin nousee kuulijalle edes kohtalaisella tapaa esiin. Se ei nouse esiin yhtä vahvasti ja aistikkaasti kuin CM6:ssa mutta silti siten että esim. Birdyn Strange Birds tai Chisun Sama nainen ei jätä kylmäksi myöskään läsnäolevuutensa osalta.

Erityisesti Birdyn kappaleessa äänenvoimakkuutta nostaessa kohtalaisen kovalle sai havaita että artistin huoneessa mukana olon tuntukin muuttui elävämmäksi ja konkreettisemmaksi. Tämä sama ilmiö tosin on tullut huomattua muissakin kaiuttimissa – kun voimakkuutta lisää välittyy artistin mukana olo huoneessa kuulijan kanssa paremmin kuin hiljempaa soitettaessa.

Kokonaisuutena Bowers & Wilkins 685 S2 on erinomainen kaiutinpari jolla musiikista on helppoa nauttia. Sen ääni on tasapainoinen, erotteleva ja hengittävä nojaten kuitenkin aavistuksen lämpimämpään ja bassotoistoa mukaansa rytmiin houkuttelevaan suuntaan. Kaiuttimet ovat sen verran hyvät että on mahdollista että nämä saattavat päätyä jopa olohuoneen surround-setuppini etukaiuttimeksi jossain vaiheessa.

Kokeilussa: Wharfedale Diamond 10.0

Wharfedale 10.0 on kooltaan pieni mutta ääneltään suuri

Tämänkertaiseen kuuntelutestiin löysi tiensä brittiläisen Wharfedalen kaiuttimet jotka kulkevat nimellä Wharfedale Diamond 10.0. Kuten lähes aina aikaisemminkin ovat nämä tori.fi sivuston kautta kulkeutuneet käyttööni käytettyinä.

Diamond 10.0 sarjalaiset eivät ole itselleni ensimmäinen tuttavuus valmistajan tuotelinjastossa mutta ne ovat kuitenkin ensimmäiset 10-sarjalaiset joita olen kuullut. Aikaisempi kokemukseni Wharfedalesta on rajoittunut 8.1 ja 8.2 -kaiuttimiin (joista on tulossa tänne blogiin joskus myös lyhyesti juttua kunhan saan tehtyä niillekin kuuntelusession samoilla kappaleilla jne.) ja olivatpa ne myös aikaisemmin olohuoneeni surround-setupissa pääasiallisina kaiuttimina. Tätä taustaa vasten oli kiintoisaa kuulla mistä on pienet kymppisarjalaiset tehty ja ovatko ne todella niin hyvät kuin Internetin ihmemaassa hifilehdissä on väitetty.

Testilaitteisto kuuntelusessiossa oli seuraava: NAIM Nait 5i-2 integroitu vahvistin, NAIM DAC toimi DACina ja Roon iPadilta toimi äänilähteenä. Roonin kautta musiikit menivät siis DACiin Lightning-kaapelilla DACin etupaneelissa olevan USB-liitännän kautta ja DACilta sitten äänet siirtyivät vahvistimelle ja siitä kaiuttimiin.

Ensimmäisenä soittolistalta pärähti tavalliseen tapaan Sarah Connorin kappale From Sarah with love. Tässä vaiheessa oli jo monttu loksahtaa auki ja tajunnat laajentua hämmästyksen määrästä sillä kappale kuulosti aivan uskomattoman hyvälle ja merkittävästi suuremmalle kuin mitä kaiuttimien koko olisi antanut odottaa.

Testikappaleet oli yhä samat kuin aiemmin

Kappalelistan edetessä mielikuva kaiuttimista säilyi hyvänä ja kasvoi askel kerrallaan aina vain paremmaksi. Kun silmät laittoi kiinni ja antoi musiikin viedä mukanaan olisin ollut valmis uskomaan että edessäni on moninverroin hinnakkaammat ja suurempikokoiset kaiuttimet kuin mitä todellisuus oli. Wharfedalen pönikät on pienet kuin linnunpöntöt mutta ääni on jotain aivan muuta.

Siinä vaihessa kun Kornin Love song (MTV Unplugged -versio) oli kuultu oli mielikuvani jo syntynyt niin hyväksi näistä kaiuttimista että innostusta oli enää vaikea peitellä. Toki äänenvoimakkuutta reilusti kasvattamalla saa karistettua turhat luulot pois ja havaitsee että fysiikan lait ovat yhä muutakin kuin vain suosituksia joita olisi hyvä olla rikkomatta, mutta tolkullisella ja kohtalaisen kovallakin äänentasolla Wharfedalet vie niin että vikisee.

Kun soittolista oli lopuillaan pistin Birdyn Strange birds -kappaleessa silti kohtalaisesti voimakkuutta ja havaitsin että kyllä näistä myös ääntä lähtee tämänkaltaisessa kappaleessa niin että kaiuttimien auktoriteetti säilyy ja pakka pysyy kasassa.

Parhaat puolet äänensävyssä on niiden miellyttävän tasapainoinen ja rytmikäs ja svengaava sointi jota on helppoa lähestyä monenlaisen musiikin kautta. Silti parhaiten kaiuttimet säväytti Kornin kappaleessa ja Birdyn kappaleessa. Läsnäolon tuntu oli aivan huikea. Bassotkin on näistä kyllä löydettävissä vaikkakaan fyysisesti pienen koon takia niiden paineet eivät aivan ikkunoita ravistelevaa sorttia olekaan. Silti miellyttävästi jonkinlaista bassokuviota onnistui vaivatta löytää esim. Katy Perryn Ur so gay -kappaleen unplugged-versiosta.

Loppupäätelmänä näistä kaiuttimista on melkeinpä vaikea sanoa mitään hyvää sillä pelkkä hyvä ei tee oikeutta sille mihin nämä pönikät pystyvät. Nämä ovat aivan mahtavat kaiuttimet. En tarkoita että nämä ovat mahtavat omassa hintaluokassaan (uutena n. 190 euroa pari) vaan laajemmassakin mittakaavassa. Jos joskus vaihdan Bowers & Wilkinsin kaiuttimista pois lähden ehdottomasti kiertämään ainakin Wharfedalen kaiutintarjonnat läpi sillä ainakin nämä ovat omaan mieltymykseeni sanalla sanoen henkeäsalpaavan erinomaiset kaiuttimet.

Kokeilussa: Bowers & Wilkins CM6 S2

Bowers & Wilkins CM6 S2 -kaiuttimet

Tuttuun tapaan tori.fi sivuston kautta löysin mielenkiintoisen kaiutinparin edulliseen hintaan. Kokeiluun päätyi Bowers & Wilkinsin CM6 S2 -sarjan kaiutinpari.

Kuten pidempiaikaiset lukijat saattavat tietää on omat ensisijaiset musiikin kuuntelua varten hankitut kaiuttimeni olleet jo useamman vuoden ajan Bowers & Wilkinsejä. Ensimmäiset omistamani Bowers & Wilkinsit olivat DM603 S3 -sarjan lattiakaiutinpari josta päivitin myöhemmin sitten 704 S2 -sarjaan (lue täältä). Vuodesta 2017 asti on siis 704 S2 -sarjalaiset olleet pääasiallisina kaiuttiminani joten mielipiteeni tuskin on enää täysin neutraali arvioimaan saman valmistajan muita kaiuttimia sillä helposti kallistun pitämään niistä joten tämä on hyvä pitää mielessä lukiessani arviotani näistä kaiuttimista 🙂

Kuten aikaisemmissa Magnat Quantum 501 -kaiuttimien testissä (lue täältä) oli tälläkin kertaa kuunneltavat kappaleet samat. Setuppi oli muuten sama mutta tässä välillä on vahvistin tullut vaihdettua NAIMiin aikaisemman Rotelin sijaan (lue täältä). Lähestulkoon siis samanlaisella kuuntelusetupilla mentiin.

Valmistajan muiden kuulemieni kaiuttimien tapaan on nämä helppo havaita omaan korvaan miellyttäväksi. Jo heti testiraidoista avausraitana toimiva From Sarah with love osoittaa äänikentän toimivuuden – soundi on rento ja hengittävä, se on samaan aikaan tilava ja erotteleva mutta myös alapään toisto nousee selkeästi erottuvaksi äänikenttään. Lyhyesti ilmaisten sointi on tasapainoinen ja soundi on vaivaton.

Testiraidat olivat samat kuin Magnat Quantumeita testatessa

Koska kyseessä on hyllykaiuttimet ei alapään toistossa mennä tietenkään mihinkään subbaripopituksen kaltaiseen riemuralliin jossa basso pörisee ja karvanopat hakeutuvat ikkunoihin kuin varkain. Vaikka alataajuudet eivät vahvasti esiin korostukaan ovat ne silti helposti löydettävissä luoden äänikenttään täyteläisyyttä kuuntelunautintoon.

Kappalelistaa eteenpäin mennessä huomasi kuinka monenlainen musiikki toimii hyvin näillä kaiuttimilla. Testiraidoissa miellyttävimmäksi kaiuttimien soundille omaan korvaani muodostui Ur so gay, Bare grace misery, The girl in the other room, Sama nainen sekä Strange birds. Pääsääntöisesti siis omaa korvaa miellytti näillä kepeä musiikki jossa on paljon ilmaa ja hengittävyyttä. Nightwishin Bare grace misery toimi myös kyllä erinomaisesti ja kappaleen rempseä rullailu menee helposti tossun alle ja pistää hymyn korviin.

Monien muidenkin itseäni miellyttävien kaiuttimien tapaan on näissä havaittavissa helposti “jos nyt vähän vielä kovemmalla soittais” -fiilistä. Hyvä soundi joka ei rasita korvaa on sellainen että siitä haluaa nauttia niin tunteella ja kovalla että myös naapurit siinä sivussa saavat siitä nauttia jos äänieristykset talossa jättävät parantamisen varaa. Etenkin soittolistan loppua kohden kappaleesta Sama nainen eteenpäin alkoi äänenvoimakkuuden tasot hakea jo sellaisia tasoja että en ihmettele vaikka viereisissäkin asunnoissa olisi saatu kuulla Chisua.

Soittolistan viimeisenä kappaleena toimiva Birdyn Strange birds on täydellinen päätös sinetöimään mielikuvan näistä erinomaisina kaiuttimina joilla kuuntelu on suoranainen nautinto.

Pidin erityisen paljon näiden kaiuttimien stereokuvasta ja läsnäolon tunnusta. Näillä kuunnellessa tuntui että kaiuttimet katoavat ja jäljelle jää vain ääni jota kuuntelee eikä niinkään kaiuttimet joita kuuntelee. Läsnäolon tunnusta näiden kaiuttimien osalta sain myös vahvistuksen kaveriltani joka kommentoi että enää puuttuu 3D-hahmo edestä sillä tuntuma oli kuin artisti olisi ollut läsnä kanssamme kuunteluhuoneessa.

Lyhyesti tiivistäen ovat nämä kaiuttimet joita on helppoa suositella ihmisille jotka pitävät yleisesti ottaen Bowers & Wilkinsin soundista. Paikoitellen näiden diskanttipuoli ja kirkkaus voi olla joihinkin makuihin liikaa mutta ainakin allekirjoittaneelle ne eivät ole käyneet häiritsemään. Kuuntelemisen arvoiset kaiuttimet.

Kaiuttimia on myyty kaupoissa uutena n. 1900 euron parihintaan.