Hifimessuilla tuli pyörähdettyä

NAIM audion räkki täynnä tavara, mutta ei vinyylisoitinta

Viime viikolla perjantaista sunnuntaihin oli hifi-messut Helsingissä jossa myös itse lähdin pyörähtämään saatuani sinne lipun AV-lehden tilauksen myötä. Mukaan lähti myös työkaverinikin joten yksin ei tarvinnut käydä katsomassa ja ihmettelemässä mitä kaikkea hifi-maailmaan mahtuu tätä nykyä.

Suurimpana ja silmiinpistävämpänä trendinä oli vinyylien määrä. Vinyylisoittimia oli todella monessa kuuntelulaitteistossa niin kaiuttimien kuin kuulokkeidenkin kohdalla. Lisäksi vinyyleitä myös löytyi myytävänä parilla eri esilleasettajalla joten luultavasti vinyyli ei ole ihan hetkeen katoamassa hifipiireistä. Eipä sillä, onhan vinyyli tehnyt kovaa takaisintuloa ja itsekin omistan vinyylisoittimen (lue täältä) ja viimeksi sillä olen eilen musiikkia kuunnellut joten ei ne myöskään koristeeksi ole tehty omassakaan hifisetupissani.

Toinen asia mikä pisti silmään oli hintatasot. Näitä kaiuttimien ja laitteistojen hintoja katsoessa tulee mieleen että ostaako vaihtoehtoisesti muutaman yksiön Varkaudesta ja Jämsästä vai hyvän kuuloisen kaiutinparin. Hintaa joillakin kuulemillani kaiuttimilla oli n. 50.000 euroa joten kiitettävän arvokkaista kaiuttimista oli kyse. Vastaan tuli myös integroitu vahvistin jossa oli samassa DAC/Streamer ja tehoja 2x300W hintaan 16.000 euroa. Silläkin hinnalla voisi ostaa asunnon Keminmaalta 😀

Avaruusajan teknologialta näyttävät kaiuttimet

Oli esillä toki myös tavan kuolevaisten hintaluokissa olevia laitteita monessa eri tuotekategoriassa. Mukava silti tämänkaltaisilla messuilla päästä kuulemaan selkeästi hinnakkaampia laitteistoja jotta tietää minkälaista soundia irtoaa kun lyö muutaman touhutonnin lisää tiskiin. Tietenkään messuilla kuunnellessa ei laitteistot pääsee täyteen oikeuteensa sillä huoneiden akustiikat eivät ole optimaalisimmasta päästä. Hyvältä onneksi ne oli silti saatu kuulostamaan.

Pidin myös siitä että monessa hifilaitteistossa on selvästi mietitty myös designiä ja pyritty tekmään laitteista myös kauniita. Nappien määrä oli monessa laitteessa suhteellisen vähäinen toisin kuin monissa perus kuluttajaluokan laitteistossa missä nappeja on enemmän kuin laki sallii ja laitteen ulkonäkö on sen mukainen (lue: ruma).

Iso osa siitä miltä laite kuulostaa lähtee tietenkin siitä miltä se näyttää ja toinen puoli lähtee siitä miltä laitteissa olevat pyöritettävät rullat (äänenvoimakkuus) tuntuu sormituntumalta. Loput hyvästä äänestä lähtee siitä paljonko laite painaa. Kevyt laite kuulostaa huonommalta kuin panssarivaunun painoinen vekotin 😉 (Sarkasmivaroitus)

Amispop never stop!

Subbarin mallailua takakonttiin

Automankan hankkimisen jälkeen (lue täältä) tuli kaverini kanssa puhetta että hänellä olisi ylimääräisenä vanha subwoofer eli kansankielellä “subbari” sekä muutama ylimääräinen vahvistinkin jonka kumman jomman voisi Miniin heittää. Koska tämä kuulosti ajatuksen tasolla hyvälle idealle täytyi tämä pistää myös ideasta käytäntöön.

Pärräilin kaverin luo ja katselimme josko subi mahtuisi Minin pieneen takakonttiin. Mahtuihan se, joten ei muuta kuin asennushommiin.

Kävimme Biltemasta ostamassa johtosarjan. Näppärästi myivät valmista asennuspakettia jossa tuli mukana pitkät RCA-kaapelit, herätevirtakaapeli, virtajohto, kaiutinkaapeleita ja lisäksi myös erilaisia liittimiä. Kätevää, ei joutunut erikseen lähteä kaivamaan näitä jokaista. Biltemasta jatkoimme matkaa mäkkiin hakemaan asennusruokaa ja syömisen jälkeen sitten pääsimme kunnolla asennushommiin.

Kaveri hoiti suurimman osan asennusvaiheista koska hän tiesi mitä tehdä ja itse olen suhteellisen käsi tämänkaltaisissa hommissa muutenkin. Haastavin osuus oli saada vedettyä virta akulta peräkonttiin tulevalle vahvistimelle sillä johdon pujottamisessa meni hetki. Onneksi kuitenkin valmis reikä löytyi josta piuhan sai vedettyä. Sen jälkeen muiden johtojen vetäminen menikin merkittävästi helpommin.

Vahvistimeksi tuli 4-kanavainen Denver. Täysin riittävä tähän käyttöön.

Soittimelta lähti RCA:t Subwooferille suoraan ja herätevirtakin lähti mankan takaa normaaliin tapaan. Piuhat kiinni ja testaamaan. Vahvistin ei saanut virtaa ensimmäisillä parilla yrittämällä joten päätimme seuraavaksi testailla josko vika on herätteessä eikä vahvistimessa. Virtojen ja herätteen tultua akulta suoraan vahvistin meni suoraan ongelmitta käyntiin ja myös subbari lähti toimimaan ilman ongelmia. Ainakin siis selvisi siinä että vahvistin ja subbari toimii.

Muutamat kerrat herätevirtaa irrotellessa ja vaihtaessa toiseen piuhaan lähti herätekin lopulta toimimaan oikein. Lopulta heräte oli se missä alunperin johto meillä oli kiinnikin, mutta jostain syystä alussa se ei tahtonut toimia. Jälkeenpäin mietittynä luultavasti syynä on voinut olla huonosti paikallaan ollut sulake vahvistimessa koska irroittelimme niitä välillä kun tarkistimme että ne eivät ole palaneet. Eivät olleet. Mahdollisesti ne on ollut vain huonosti kiinni tai jotain jonka takia herätevirta ei ensin toiminut. Oli miten oli, sen jälkeen herätevirta on tullut ongemitta ja vahvistin käynnistynyt samalla kun autosoitinkin.

Perinteiset ysärieurodancet heti soimaan!

Ensitesteinä sitten heti täytyi pistää Omnimaria ja 90-luvun Eurodance-kappaleita, kuinkas muuten 🙂 E-Roticin Max don’t have sex with your ex kuulostaa yhä toimivalta kappaleelta ja subbarin kanssa se kuulostaa siltä miltä sen kuuluukin. Onhan noissa ysärieurodanceissa hieman tuhnut bassot verrattuna uudempiin elektronisen musiikin kappaleisiin, mutta sopivasti kuitenkin että tunnelmaan pääsee.

Jos biisi ei ole tuttu löytyy se mm. YouTubesta.

Subbari ja vahvistin on vaikuttanut erinomaiselta lisältä auton äänentoistoon. Näinhän se taitaa kuitenkin mennä että “voit ottaa miehen pois ammattikoulusta mutta et ammattikoulua pois miehestä” 😉 Talvea ja käsijarrukäännöskelejä odotellessa tässä on hyvää aikaa pärräillä 😀

Automankka vaihtui

Automankka tuli vihdoin ja viimein vaihdettua

Kuten jokin aika takaperin kirjoitin täällä blogissa tuli Miniin tehtyä suhteellisen hinnakas huolto. Valinta huollattaa auto hyvään kuntoon paaluun pistämisen sijaan toimi sitten samalla päätökselle siitä että autoa ei ole tarkoitus vaihtaa ainakaan ihan hetkiin pois. Koska autoilun määrä on itselläni lisääntynyt merkittävästi nykyisen projektin myötä on autossa mankkaa tullut käytettyä paljon. Minin vakiosoitin on perus CD-soitin ilman mitään erikoisia hienouksia ja täysin tavallinen ja toimiva soitin. Kuitenkin kehitys on mennyt merkittävästi eteenpäin viimeisen 17 vuoden aikana (auto vuodelta 2002) alkoi vähitellen jo kaivata nykyajan mukavuuksia myös autosoittimessa – etenkin kun sitä tulee lähes päivittäin käytettyä.

Kyselin asennuksesta ja soittimista paikallisesta AutoStudiosta ja kävin tänään asennuttamassa soittimen. Valinnaksi päätyi Pioneer AVH-Z7100DAB joka on varusteltu nykyajan mukavuuksiin laskettavilla Bluetoothilla, DVD-soittimella (!), CarPlayllä sekä isolla 7″ näytöllä. Alunperin katselin 9″ malleja mutta omaan autoon ne ei olisi mitenkään fiksusti mennyt joten 7″ malli sai kelvata.

Ammattimiehet hoitivat asennuksen ripeästi, noin tunnissa. Tähän operaatioon kuului myös mikrofonin asennuttaminen siististi autoon siten että johot eivät roiku siellä sun täällä. En tiedä miten sen tekivät mutta hyvää jälkeä tuli.

Ensikokemukset lyhyen ajon jäljiltä on hyvät, mitä nyt näyttö oli todella himmeä oletusasetuksilla (ainakin valoisassa auringonpaisteisessa päivässä). Myöhemmin kotiin tultuani parkkipaikalla asetuksia säätäessä löysin kuitenkin näytön kirkkauden säädön jota sitten säädinkin jo valoisammaksi. Toinen mikä ainakin oletusasetuksilla oli pielessä oli epätasapainoiset äänentasot käyttäessä CarPlaytä ja navigointia yhdessä musiikin kuuntelun kanssa. Tämä täytyy vielä tutkia ja selvittää jossain vaiheessa.

Koska tässä vaiheessa kokemukset ovat todella vähäiset niin kirjoitan lähiviikkoina tästä soittimesta enemmänkin tänne, sen ominaisuuksista ja avaan myös “tavan ihmiselle ymmärrättävässä muodossa” mitä nämä CarPlayt ja muut tässä postauksessa mainitut ominaisuudet siis käytännön tasolla tarkoittaa. Nyt täytyy lopettaa tämän postaamisen kirjoitus ja lähteä ajelemaan lähistölle ja testailemaan soitinta paremmin käytännön elämässä! 🙂

Ensituntumia Sonos monihuonejärjestelmästä

Ostin kerralla kolme kappaletta jotta pääsin koettamaan monihuonejärjestelmää

Yleistä

Olen tänne blogiin aikaisemmin kirjoittanut kotonani olleesta monihuoneäänijärjestelmästä joka oli toteutettu käyttäen Googlen valmistamia Chromecast Audio -laitteita sekä aktiivikaiuttimia (lue postaus). Monessa mielessä tämä setuppi oli ihan käyttökelpoinen mutta ajan saatossa käyttöni on muuttunut ja käyttämäni Genelecit ovat menneet stereoparina tietokoneeni seuralaiseksi. Käytännössä monihuoneäänijärjestelmä on ollut lepotauolla jo jonkin aikaa.

Kuten jotkut varmaankin tietävät on Google myös lopettanut Chromecast Audio -laitteiden valmistamisen joten tuotteen elinkaari luultavsti on tulossa jossain vaiheessa tiensä päähän vaikkakin Google on luvannut vielä jatkossakin tukea näitä laitteita. Koska kyseessä on kuitenkin Google en henkilökohtaisesti sen varaan laskisi mitään sillä firma on varsin tunnettu monien tuotteidensa kuoppaamisesta hyvinkin nopealla aikataululla. Jos asia kiinnostaa voi Googlen kuoppaamia palveluita käydä ihmettelemässä killedbygoogle.com sivustolta.

Isoimpana haasteena monihuoneäänijärjestelmän kanssa kaiuttimien puutteen lisäksi oli kuitenkin sen käytettävyys. Kännykän joutuu kaivamaan, etsimään mitä haluaa soittaa ja sen jälkeen valitsemaan kotiryhmän ja hetken odottamaan että audio alkaa striimaamaan jokaiseen huoneeseen. Ei tämä toki ole mitenkään vaikeaa ollut, mutta tämänkin kohdalla miettii että eikö näitä voisi jo vuonna 2019 tehdä helpomminkin. Lisäksi tämä on aina vaatinut kahta töpselipaikkaa – yksi kaiuttimelle ja toinen Chromcast Audiolle.

Sonos on monelle tuttu äänihuonejärjestelmien valmistajana ja Sonos onkin jo lähestulkoon käsite ja synonyymi monihuoneäänijärjestelmille. Vähän samaan tapaan kuin sinitarra on käsite liimatahnalle, flexi on käsite kelataluttimelle ja nessu nenäliinalle vaikka nämä kaikki ovatkin vain brändejä jotka ovat niin markkinajohtajia että niistä muodostuu käsite itsessään. Omakohtaista kokemusta Sonoksista ei ollut mutta mielenkiinto näitä kohtaan heräsi näissä olevien fyysisten painikkeiden vuoksi. Mikäs sen helpompaa kuin mennä ja painaa Play-painiketta että saa musiikkia soimaan – tai näin vielä ennen ostamista ajattelin.

Sonos One 2nd Generation on mukavan näköinen purnukka

Hankinta ja käyttöönotto

Jotain viikkoja takaperin kävin Mannerheimintien Gigantista poimimassa kolme kappaletta toisen sukupolven Sonos One -kaiuttimia. Kysyin myyjältä yleisesti kaikenlaista näistä kaiuttimista ja myös pääsin kuulemaan jo liikkeessä miltä nämä kuulostavat. “Tarpeeksi hyvä taustamusiikin kuunteluun” olivat kokemukseni joten omaa käyttötarkoitustani varten nämä ainakin vaikuttivat liikkeessä asialliselta.

Olin lukenut netistä että näissä olisi myös puheentunnistus mutta sitä ei olisi saatavana Suomessa. Onneksi myyjä osasi kertoa että kyllä se toimii kun vain heittää Sonoksen asetuksista että oma sijainti on Amerikassa. Tämä oli itselleni uutta tietoa joten oli varsin mukava että myyjä osasi kertoa tämän. Tietenkään puheentunnistus ei toimi suomeksi mutta itselleni riittää että se toimisi edes englanniksi. Ääniohjaus on mahdollista Amazonin Alexa-palvelua käyttäen, ehkä myös Googlen palveluakin käyttäen. Itse olen kuitenkin konfiguroinut vain Amazonin palvelun.

Ostin kerralla kolme kaiutinta jotta pääsen testaamaan samantien monihuoneäänijärjestelmää. Parhaitenhan kaiuttimien toimivuus omassa käytössä kuitenkin aina selviää vasta kotona kuunnellessa sellaisissa olosuhteissa missä niitä normaalisti on tarkoitus kuunnella.

Kaiuttimien asentaminen oli todella yksinkertaista. Tuote irti paketista, töpseli seinään ja virrat menivät päälle. Sen jälkeen kännykällä Sonos-ohjelmistolla uuden laitteen lisääminen (ennen tätä taisi joutua rekistöröitymään Sonoksen palveluun). Kun kaiutin löytyi pystyi ohjelmasta valitsemaan sen kaiuttimen, sen jälkeen täytyi painaa kaiuttimen takana olevaa parituspainiketta jonka jälkeen kaiutin oli yhdistetty omalle Sonos-tililleni. Tämän jälkeen oli kaiuttimen ohjelmiston päivttämisen vuoro ja sen jälkeen vielä vapaavalintainen Truetone-säätäminen eli huoneen jonkinlainen akustiikan mittaus. Sen jälkeen musiikkia pääsikin jo kuuntelemaan.

Olin tässä vaiheessa pistänyt käyttöön vasta yhden kaiuttimen jonka sijoitin keittiöön pöydän nurkkaan ja pian Nightwishin Oceanborn-levy olikin jo soimassa. Ensikuuntelu sivukorvalla kuulosti hyvältä joten jo ensimetreiltä asti oli selvää että äänenlaadullisesti nämä riittävät varsin mainiosti siihen käyttöön mihin nämä olin ostanutkin.

Kaiuttimen päällä on muutamat painikkeet helppoa käyttöä varten

Levyn soidessa oli aika kaivaa toinenkin kaiutin paketistaan ja viritellä se makuuhuoneeseen. Prosessi oli sama kuin ensimmäisessäkin kaiuttimessa. Kaiuttimien päivittämisprosessin aikana musiikin kuuntelu stoppasi ja ilman musiikkia joutui olemaan hetken aikaa. Onneksi kovin montaa minuuttia päivityksessä ei mennyt ja musiikki pääsi soimaan pian jo uudemman kerran.

Sonoksen kännykkäsovelluksen kautta pystyi helposti linkittämään keittiön ja makuuhuoneen kaiuttimen samaan ryhmään ja sama musiikki lähti samantien soimaan mukavasti molemmissa huoneissa ilman että korvin kuuli minkäänlaista latenssia kaiutinten välillä. Käyttöönotto sujui siis kiitettävän helposti ja ilman säätämistä myös oikein toimivasti. Ilahduttavaa.

Kolmannen kaiuttimen sijoittelin olohuoneeseen ja saman prosessin toistin tässäkin – paketista purku, lisääminen omaan Sonos-tiliin kännykkäohjelmiston kautta, päivittäminen ja sen myötä hetkellinen katkos musiikin kuunteluun ja kohta oli kolmaskin kaiutin samassa ryhmässä ja musiikki kuului asuntoni jokaisessa huoneessa WC-tiloja lukuunottamatta.

Sonoksen ohjelmisto osaa todella monia musiikkipalveluita ja samantien linkitinkin Spotifyn ja Google Musicin Sonosiin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että Sonoksen ohjelmiston kautta voin etsiä musiikkia ja se osaa etsiä automaattisesti kaikista tililleni linkitetyistä palveluista. Näppärää kuin mikä, koska joitain levyjä on Google Musicissa mutta ei esimerkiksi löydy Spotifyssä (esimerkkinä Tessa Violetin levy Maybe Trapped Mostly Troubled) ja nyt voin yhden ja saman ohjelmiston kautta etsiä kaikista linkittämistäni musiikipalveluista haluaamani.

Ilahduttavasti myös verkkolevyjen käyttö on suoraan mahdollista Sonoksen ohjelmalla. Itselläni on QNAPin NAS (lue täältä) johon olen rippaillut omistamani CD-levyt joten piti vielä ensimmäisenä käyttöpäivänä jo viritellä tämäkin käyttöön. Käytännössä voin soittaa verkkolevyllä olevat musiikkini yhden ja saman Sonoksen ohjelmiston kautta kotonani oleviin Sonos-kaiuttimiin. Helppoa kuin heinänteko.

Amazon Alexa -puheohjaus

Designissä on fiksusti mietitty kaiuttimen johdolle nätisti oikean kokoinen kolo

Koska perusasetuksien tekemisessä ei tarvinnut tapella ja käyttöönotto oli helppoa kuin hiprakassa hiihtäminen innostuin vielä koettamaan josko saisin Alexa-puheohjauksen käyttööni. Ensimmäisenä törmäsin heti informaatioon että palvelu ei ole käytössä maassani (joka oli kyllä siis jo tiedossani ennen ostamista). Sen jälkeen etsin netistä tietoa mistä tämä myyjänkin puhuma maa-asetus pitäisi vaihtaa (Sonoksen verkkosivulla omasta profiilista) ja kävin vaihtamassa sen. Tämän jälkeen Amazonin Alexan sai suoraan otettua käyttöön ilman ongelmia.

Käytännössä kännykälle piti hankkia Amazonin Alexan appi jonka jälkeen sitten pääsi linkittämään kaiuttimia sen tunnukselle (vaatii Amazon-tunnuksen). Tämäkin meni suhteellisen suoraviivaisesti ja englantia ymmärtävälle tämä tuskin kovin suuria ongelmia tuottaa mikäli jatkossakin tämä toimii yhtä hyvin.

Pian pääsinkin jo puheohjauksella höpisemään kaiuttimelle. Esimerkiksi voin sanoa “Alexa pause music” kun musiikki soi ja musiikki stoppaa kaikista huoneista. Kun sanon “Alexa play some smooth jazz” lähtee Alexa toistamaan kepeää jazzia kämpän kaiuttimista. Tämä vaati tosin Alexan asetuksista oletuksena olevan musiikkipalvelun vaihtamista Spotifyksi oletuksena tarjottavan Amazonin palvelun sijaan. Ennen sitä joutui vielä lisäämään “on Spotify” virkkeeseensä jotta Alexa tajusi mistä toivomani musiikit pitäisi kaivaa.

Illan pimetessä innostuin vielä perehtymään tarkemmin mihin muuhun Alexa pystyy. Onnistuin linkittämään kotonani olevat Philips Hue -älyvalot myös Alexaan ja nyt voin puheohjauksella komentaa myös valojani. Tämä toki onnistui aikaisemminkin Applen Sirin kautta esim. Apple Watchia käyttäessä, mutta monesti kotona ollessa ei ole kello kädessä joten tätä ominaisuutta ei ole tullut paljoa hyödynnettyä.

Nyt esimerkiksi tätä blogipostausta kirjoittaessa olen muutaman kerran sanonut olohuoneessa olevalle Sonos-kaiuttimelle normaalia puheääntä käyttäen Alexa turn of all the lights jonka jälkeen valot koko talosta on sammunut. Valot menevät itselläni automaattisesti päälle liiketunnistimilla ja tämän kirjoittamisen aikana olen käynyt toisissa huoneissa välillä ja valot ovat syttyneet jonka vuoksi niitä siis useammankin kerran olen sammuttanut puheella.

Keittiössä olevan kaiuttimen sijoittelu tätä kirjoittaessa

Alexa toimii pääsääntöisesti hyvin. Tietenkin oman haasteensa luo oma aksentti – joidenkin bändien nimiä on vaikea lausua ja aina ei tahdo lähteä soimaan se mitä toivon, mutta näissä tilanteissa voin aina laittaa kännykän, läppärin, tabletin tai pöytätietkoneen ohjelmistolla kuitenkin soimaan sen mitä haluan kuulla.

Loppupäätelmät

Onko Sonos One -äänijärjestelmästä siis monihuoneäänijärjestelmäksi jota jaksaa kuunnella? Todellakin. Heti kun Mannerheimintien Giganttiin tulee näitä lisää käyn hakemassa vielä yhden jotta saan myös kylpyhuoneeseen saman äänenlaadun, toimivuuden ja helppouden.

Mitä tulee niihin painikkeisiin joita kaiuttimen päällä on (play/pause, äänenvoimakkuuden säätö ja olikohan jotain muutakin) ja joista ajattelin että voi olla iloa koska se helpottaa käyttöä. Mitä vielä – 99 % ajasta käytän puheentunnistusta.

Esimerkiksi kun töistä tulee kotiin tulee huikattua eteisestä makuuhuoneessani olevalle Sonos One -kaiuttimelle “Alexa play chill music” tai jotain muuta vastaavaa jonka jälkeen saan koko kämpässä soimaan jotain rentoa musiikkia taustalle. Eipä fyysisille painikkeille ole siis ollut juurikaan käyttöä lukuunottamatta äänenvoimakkuuden säätämistä johon joskus turvaudun jos satun olemaan lähellä kaiutinta ja se soi liian kovaa tai hiljaa. Tässäkin monesti käytän puheohjausta joten fyysiselle painikkeelle ei aina ole tarvetta näissäkään.

Kokonaisuutena Sonos One -äänijärjestelmä vakuutti allekirjoittaneen samantien. Sen käyttöönottamisen helppous, äänen laatu, monihuoneäänijärjestelmän luonti ja Amazon Alexa -ääniohjauksen käyttömahdollisuus ovat olleet sellaisia että pakkohan näitä on käydä ostamassa jossain vaiheessa lisääkin – niin kaiutinta vailla olevaan WC-tilaan kuin myös mahdollisesti jossain vaiheessa stereoparin muodostamiseen vaadittavaa toista kaiutinta esimerkiksi keittiöön.

Kokeilussa: Rega Planar-1 vinyylisoitin

Lähikuvassa Rega PL-1:n äänivarsi

Yleistä höpinää ostotapahtumasta

Viime viikolla tiistaina töiden jälkeen kävin paikallisessa Hifistudiossa katselemassa vinyylisoittimia. Ajatuksena on ollut jo jonkin aikaa että “sitten joskus” hankin vinyylisoittimenkin ja katson innostunko sellaisesta vekottimesta vaiko en.

Ennen Ruotsiin muuttoa itselläni oli jokin halpis stereosysteemi missä oli mukana vinyylisoitin ja silloin tuli vinyyleitäkin soiteltua. Kuitenkin kun muutin vähäksi aikaa ulkomaille möin vinyylit ja soittimen pois enkä ole soitinta sen jälkeen omistanutkaan (mutta yhden vinyylin kylläkin olen pari vuotta nyt omistanut).

Liikkeessä myyjältä kyselin onko vinyylisoittimia kuultavana ja nähtävänä jossain ja alakerrastahan näitä löytyi. Ilmoitin budjettini ja kyselin mikä olisi tähän hintaan hyvä soitin. Myyjä sitten suoraan suositteli tätä joten menimme sitten kuuntelemaan. Toki ennen sitä vielä kyselin yleiskysymyksiä mitä eroa seuraavalla mallilla on jne. ja onko tällaisen käyttöönotto vaikeaa, mutta sen jälkeen kävimme viereisessä kuunteluhuoneessa testaamassa lähes samaa versiota. Lähes sama tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että muuten sama malli oli paikallaan mutta siitä tuli ulos valmiiksi ääntä kai vahvistimeen linjaan sopivalla voimakkuudella eikä ole tarvetta Phono-liitännälle. Omassa vahvistimessani oli kuitenkin Phono-liitäntä joten asialla ei ollut itselleni merkitystä.

Kuuntelua kuunteluhuoneella

Kuunteluhuoneessa myyjä pisti piuhat kiinni ja laittoi jotain itselleni tuntemattomia vinyyleitä soimaan. Jotain kepeää jazzia se taisi olla, mutta koska en mennyt sinne kuuntelemaan musiikkia vaan sitä miltä se soitin voisi edes suunilleen kuulostaa asialla ei ollut kovinkaan suurta merkitystä.

Kokemus oli hyvä. Soundit kuulosti elävältä ja hengittävältä, mukavan menevältä ja rytmikkäältä. Tasapainoiselta kaikin puolin. Tietenkin tähän vaikuttaa myös huoneen hyvä akustiikka, kaiuttimien laatu ja monet muut tekijät, mutta tärkeintä oli päästä kuulemaan että tämänkin hintaluokan vinyylisoitin pystyy tuottamaan hyvän kuuloista ääntä kun muut puitteet ovat kunnossa. Ei siis muuta kuin tuotetta ostamaan ja kotiin kantamaan.

Ajatuksena oli ostaa musta, mutta koska ne olivat varastosta loppuneet ostin valkoisen. En jaksanut odottaa että sitä tilattaisi ja se tulisi joskus sillä kärsivällisyys ei kuulu tämänkaltaisissa asioissa vahvimpiin hyveisiini vaan halusin päästä kotiin kuuntelemaan vinyyleitä. Valkoinen värikin on tässä soittimessa klassisen tyylikäs ja hienostunut ja sisustuksellisesti kaunis, joten miksikäpäs ei. Lisäksi bonuksena valkoisessa ei näy pölykään niin helposti jos “joskus” sattuu unohtamaan pyyhkiä pölyjä. Näinhän ei tietenkään käy – pois se minusta – mutta jos sattuisi niin käymään niin se ei näkyisi niin hyvin.

Soitin matkaan ja Levykauppa Äxään

Näillä on hyvä lähteä tutustumaan vinyylien maailmaan

Soittimen kanssa sitten lähdin suunnistamaan Levykauppa Äxälle etsimään musiikkia kuunneltavaksi. Koska halusin kotonakin päästä kuuntelemaan alussa itselleni entuudestaan tuttuja levyjä jotta saa paremmin käsitystä miltä soitin kuulostaa kotona kuunneltuna kävin ostamassa kaksi vinyyliä. Levyt jotka matkaan tarttuivat olivat Britney Spears – Baby one more time kuvavinyylinä ja Madonna – True Blue tavallisena vinyylinä.

Kuvavinyylit eivät ole kuuntelun ja testaamisen kannalta käsittääkseni mitään parhaita levyjä sillä niiden pinnassa oleva kuva taitaa aiheuttaa omat haasteensa äänenlaatuun vinyylien soitossa, mutta olisi ollut suorastaan rikollista ja häpeällistä jättää Britney Spearsin ensimmäisen levyn kuvavinyyli ottamatta mukaan kun sellainen kuitenkin kaupassa oli.

Madonnan kolmas täysipitkä levy taas oli normaali musta kiekko joten se sopi testaamiseen muuten hyvin sillä levy on entuudestaan jo tuttu, se on hyvää musiikkia ja 80-luvun musiikilla pääsee varmasti vinyylin tunnelmaan. Näillä eväillä oli sitten hyvä suunnata kotiin laitetta asentamaan.

Laitteen käyttöönotto oli suhteellisen helppoa jopa ummikolle

Aikaisemmin en ole koskaan ottanut tämänlaisia vinyylisoittimia käyttöön. Soitin joka oli itselläni vuosia sitten oli täysin erilainen, eli sellainen että mitään säädettävää tai asetettavaa ei ollut – ainakaan koska se oli käytetty vekotin joten joku muu oli tarvittavat toimenpiteet tehnyt. Ilahduttavasti tämän käyttöönotto oli inhimillistä ja ymmärrettävissä olevaa vaikka itselleni hieman mietintää aiheuttikin.

Käytännössä asennus meni siten että levari ulos paketista, muovit ja muut himmelit ympäriltä mäkeen, neulan päästä suoja pois, levylautasen alta pahvi pois, piuhat kiinni ja menoksi. Ei siis montaa vaihetta, mutta tarpeeksi monta että sain hieman pähkäillä että mitäs nyt.

Alussa en tajunnut että levylautasen alla on pahvi joka pitää ottaa pois. Se esti lautasen pöyrimisen. Toinen mitä en meinannut huomata oli neulan päällä oleva muovi. Toki sen sitten tajusin jo ennen kuin levyä yritin pistää soimaan kun luin ohjeita, mutta meinasi silti alussa jäädä sekin huomaamatta.

Seuraavaksi jouduin pähkäilemään kuuluuko mukana tullut kangas olla levyn alla vaiko ei kun sitä pyöritetään sillä ohjeissa ei ollut mitään mainintaa enkä entuudestaan ole tällaista nähnyt. Löysin internetistä tietoa että kyllä sitä monet käyttävät joten jätin sen paikoilleen. Hieman piti myös fundeerata kuinka neula saadaan irti paikaltaan sillä siinä on lukitus. Käytännössä siis klipsi joka vain nostetaan, mutta koska tällaistakaan ei ollut aikaisemmin tullut vastaan sai vähän aikaa katsoa mistä moinen otetaan pois ilman että pistää laitteen heti romuksi vääränlaisella käytöllä.

Ja vihdoin kuuntelemaan!

Koska ensimmäinen täydellä hinnalla ostamani CD-levy oli Britney Spearsin oops!..I did it again oli hyvä aloittaa myös uuden vinyylisoittimen kanssa tuttavuuden teko Britney Spearsin tahtiin – siitäkin huolimatta että kyseessä on kuvavinyyli eikä sen suhteen paras mahdollinen testilevy.

Kylmä Sandels jääkaapista, vinyyli lautaselle, neula päälle ja sohvalle odottamaan jännityksellä miltä soitin kotona kuulostaa. Pian levyn alkutahdit ja Oh baby baby lähtikin jo kaiuttimista soimaan svengaavan rytminsä kanssa ja musiikki täytti niin huoneen, ruumiin kuin sielunkin.

Ensimetreiltä asti levy imaisi mukaansa ja viimeistään Born to make you happy -kappaleen kohdalla olin jo myytyä miestä. Regan vinyylisoitin vaikutti jo tässä vaiheessa erinomaiselta tuttavuudelta.

Kiintoisasti Baby one more timen vähemmän tunnetuissa kappaleissakin löytyi itselleni aivan uudenlaista särmää vinyylin kautta kuunneltuna. Tämä toki menee luultavasti erilaisen masteroinnin ansioksi tai sitten vain itselleni vinyylin uutuudenviehätyksen piikkiin, mutta kokonaisuutena tämä levy toimi varsin mainiosti.

Televisiotaso sai ensihätään toimia soittimen sijoituspaikkana. Taso ja takana olevat johdot kaipaavat selkeästi uudelleenjärjestelyä.

Britneyn levyn jälkeen oli aika kaivaa Madonna esiin. Levy soittimeen, neula paikalleen ja sohvalle nauttimaan True Bluesta. Edellisen levyn tapaan tässä oli menevyyttä ja elävyyttä alusta asti. Levy svengasi kasarisoundiensa kanssa erinomaisesti vielä näinäkin päivinä. Hieno albumi joka on kestänyt aikaa.

True Bluekaan ei jättänyt kylmäksi ja viimeistään La Isla Bonitan pyöriessä on vaikeaa olla heiluttamatta jalkaansa musiikin tahtiin ja hymyilemättä leveästi. Tämä on subjektiivisesti omaa korvaa miellyttävän kuuloisen äänentoiston idea ja tarkoitus – ei toimia itseistarkoituksena vaan tuottaa hyvää mieltä ja riemua jonka musiikin kuuntelusta saa.

Hyvällä äänentoistolla ei tee mitään jos ei ole hyvää musiikkia, ja hyvä musiikki on hyvää vaikka sitä kuuntelisi huonollakin soittimella ja huonoilla kaiuttimilla. Kuitenkin hyvä musiikki yhdistettynä hyvään äänentoistoon on niitä elämän hienoja hetkiä jolloin maailma ympäriltä katoaa, on vain hetki jossa on minä ja musiikki. Se on hiljaisuuden retriitti vailla hiljaisuutta. Se on Nirvana.

Onko se siis hyvä soitin? Onko vinyylissä järkeä? 

Kumpaankin väliotsikon kysymykseen vastaus on “on ja ei”. Minulle vastaus on “on”, mutta jollekin toiselle kuuntelijalle vastaus on “ei”. Kyseessä on subjektiivinen kokemus jonka arvoa toiselle ihmiselle on mahdotonta sanoa. Parhaiten asia selviää kun menee itse hifiliikkeeseen, käy siellä kuuntelemassa tai ottaa soittimen kotiin lainaksi koekuunteluun ja kokeilee.

Kuitenkin itselleni vinyylien kuuntelu on nyt parin päivän ajan ollut elämäys ja kokemus joka on tuottanut hyvää mieltä ja iloa eikä ostoa ole siis tarvinnut missään vaiheessa katua. Ensisijaisesti musiikista nauttiessa tärkeintä on nautinto ja kokemus, joten tästä perspektiivistä katsoen soitin on siis hyvä ja vinyyleissä on järkeä.

Helppoutta, mukana kuljetettavuutta ja monia muita asioita miettien vinyyli ei tietenkään voita Spotifyä ja muita suoratoistopalveluita. Itselleni näiden käyttötarkoitus on kuitenkin täysin erilainen ja niillä on aivan eri paikat. Lenkillä laitan Spotifystä musiikin jatkossakin soimaan.

Äänenlaatukysymykset on tietenkin yksi aspekti josta hifimaailmassa on tapeltu vuosikymmeniä – onko vinyyli parempi kuin CD vai toisinpäin. Itse kuulun niihin jotka uskovat että digitaalinen on ylivoimainen äänenlaadullisesti ja teknisesti mitattuna. Levyt äänitetään, miksataan ja masteroidaan lähes aina kuitenkin digitaalisesti joten ketju on käynyt jo digitaalisessa muodossa ennen kuin se levylle painetaan joten siitäkin perspektiivistä mitattuna en näe syytä uskoa analogisen maailman autuuteen autenttisimpana mahdollisena kokemuksena.

Lisäksi digitaalisessa muodossa olevat levyt antavat paljon enemmän potentiaalisia etuja oikein käytettynä – kuten vaikkapa laajempi mahdollinen dynaaminen alue, erottelevampi stereokuva jne. Samoin koneella oleva musiikki ei naarmutu, ei rahise, ei poksu ja on kerta toisensa jälkeen yhtä hyvän kuuloinen. Ihmiskorva ei erota niin korkeita taajuuksia mihin tavallinen CD-levykin jo kykenee joten sekään ei käy itselleni argumenttina miksi vinyyli olisi ylivoimainen äänenlaadullisesti.

Tästä kulmasta miettien voi kysyä onko vinyyleissä todellakaan mitään järkeä, mutta vastaus on itselleni siltikin on, ehdottomasti. Musiikissa ei itelleni ole kuunnellessa kyse teknisestä erinomaisuudesta ja matematiikasta, desibelien mittauksista ja taajuuskäyrien katselemisesta (vaikka nämä kiehtovia asioita ovatkin), vaan subjektiivisesta kokemukseta jonka ainoa tarkoitus on tuottaa nautintoa ja hyvää mieltä tavalla tai toisella, syystä tai toisesta johtuen. Vinyyli onnistuu siinä ainakin itselleni erinomaisesti.

Samoin äänenlaadullisesti vinyyli voi kuulostaa paremmalta. Syynä tähän on tietenkin se, että paremmalta kuulostaminen on puhtaasti subjektiivinen kokemus. Vinyyleiden ja CD:iden masteroinnit ovat erilaisia ja niissä tulee varmasti eroja myöskin miksi levyt kuulostavat erilaiselta eri mediassa. Lisäksi loppupeleissä asialla ei ole yhtään mitään merkitystä. Jos joku nauttii enemmän vinyyleiden soundista ja pitää sitä parempana ja toisen mielestä CD ja high resolution filet kuulostavat paremmalta, entä sitten? Mitä väliä, eikö tärkeintä ole se musiikki ja siitä nauttiminen eikä se minkä kautta sitä kuuntelee?

Muutaman päivän ahkeran kuuntelun jälkeen uskallan jo omalta kohdaltani sanoa että jatkossa tulen ostamaan hyvinkin paljon vinyyleitä.