Kokeilussa: Rega Planar-1 vinyylisoitin

Lähikuvassa Rega PL-1:n äänivarsi

Yleistä höpinää ostotapahtumasta

Viime viikolla tiistaina töiden jälkeen kävin paikallisessa Hifistudiossa katselemassa vinyylisoittimia. Ajatuksena on ollut jo jonkin aikaa että “sitten joskus” hankin vinyylisoittimenkin ja katson innostunko sellaisesta vekottimesta vaiko en.

Ennen Ruotsiin muuttoa itselläni oli jokin halpis stereosysteemi missä oli mukana vinyylisoitin ja silloin tuli vinyyleitäkin soiteltua. Kuitenkin kun muutin vähäksi aikaa ulkomaille möin vinyylit ja soittimen pois enkä ole soitinta sen jälkeen omistanutkaan (mutta yhden vinyylin kylläkin olen pari vuotta nyt omistanut).

Liikkeessä myyjältä kyselin onko vinyylisoittimia kuultavana ja nähtävänä jossain ja alakerrastahan näitä löytyi. Ilmoitin budjettini ja kyselin mikä olisi tähän hintaan hyvä soitin. Myyjä sitten suoraan suositteli tätä joten menimme sitten kuuntelemaan. Toki ennen sitä vielä kyselin yleiskysymyksiä mitä eroa seuraavalla mallilla on jne. ja onko tällaisen käyttöönotto vaikeaa, mutta sen jälkeen kävimme viereisessä kuunteluhuoneessa testaamassa lähes samaa versiota. Lähes sama tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että muuten sama malli oli paikallaan mutta siitä tuli ulos valmiiksi ääntä kai vahvistimeen linjaan sopivalla voimakkuudella eikä ole tarvetta Phono-liitännälle. Omassa vahvistimessani oli kuitenkin Phono-liitäntä joten asialla ei ollut itselleni merkitystä.

Kuuntelua kuunteluhuoneella

Kuunteluhuoneessa myyjä pisti piuhat kiinni ja laittoi jotain itselleni tuntemattomia vinyyleitä soimaan. Jotain kepeää jazzia se taisi olla, mutta koska en mennyt sinne kuuntelemaan musiikkia vaan sitä miltä se soitin voisi edes suunilleen kuulostaa asialla ei ollut kovinkaan suurta merkitystä.

Kokemus oli hyvä. Soundit kuulosti elävältä ja hengittävältä, mukavan menevältä ja rytmikkäältä. Tasapainoiselta kaikin puolin. Tietenkin tähän vaikuttaa myös huoneen hyvä akustiikka, kaiuttimien laatu ja monet muut tekijät, mutta tärkeintä oli päästä kuulemaan että tämänkin hintaluokan vinyylisoitin pystyy tuottamaan hyvän kuuloista ääntä kun muut puitteet ovat kunnossa. Ei siis muuta kuin tuotetta ostamaan ja kotiin kantamaan.

Ajatuksena oli ostaa musta, mutta koska ne olivat varastosta loppuneet ostin valkoisen. En jaksanut odottaa että sitä tilattaisi ja se tulisi joskus sillä kärsivällisyys ei kuulu tämänkaltaisissa asioissa vahvimpiin hyveisiini vaan halusin päästä kotiin kuuntelemaan vinyyleitä. Valkoinen värikin on tässä soittimessa klassisen tyylikäs ja hienostunut ja sisustuksellisesti kaunis, joten miksikäpäs ei. Lisäksi bonuksena valkoisessa ei näy pölykään niin helposti jos “joskus” sattuu unohtamaan pyyhkiä pölyjä. Näinhän ei tietenkään käy – pois se minusta – mutta jos sattuisi niin käymään niin se ei näkyisi niin hyvin.

Soitin matkaan ja Levykauppa Äxään

Näillä on hyvä lähteä tutustumaan vinyylien maailmaan

Soittimen kanssa sitten lähdin suunnistamaan Levykauppa Äxälle etsimään musiikkia kuunneltavaksi. Koska halusin kotonakin päästä kuuntelemaan alussa itselleni entuudestaan tuttuja levyjä jotta saa paremmin käsitystä miltä soitin kuulostaa kotona kuunneltuna kävin ostamassa kaksi vinyyliä. Levyt jotka matkaan tarttuivat olivat Britney Spears – Baby one more time kuvavinyylinä ja Madonna – True Blue tavallisena vinyylinä.

Kuvavinyylit eivät ole kuuntelun ja testaamisen kannalta käsittääkseni mitään parhaita levyjä sillä niiden pinnassa oleva kuva taitaa aiheuttaa omat haasteensa äänenlaatuun vinyylien soitossa, mutta olisi ollut suorastaan rikollista ja häpeällistä jättää Britney Spearsin ensimmäisen levyn kuvavinyyli ottamatta mukaan kun sellainen kuitenkin kaupassa oli.

Madonnan kolmas täysipitkä levy taas oli normaali musta kiekko joten se sopi testaamiseen muuten hyvin sillä levy on entuudestaan jo tuttu, se on hyvää musiikkia ja 80-luvun musiikilla pääsee varmasti vinyylin tunnelmaan. Näillä eväillä oli sitten hyvä suunnata kotiin laitetta asentamaan.

Laitteen käyttöönotto oli suhteellisen helppoa jopa ummikolle

Aikaisemmin en ole koskaan ottanut tämänlaisia vinyylisoittimia käyttöön. Soitin joka oli itselläni vuosia sitten oli täysin erilainen, eli sellainen että mitään säädettävää tai asetettavaa ei ollut – ainakaan koska se oli käytetty vekotin joten joku muu oli tarvittavat toimenpiteet tehnyt. Ilahduttavasti tämän käyttöönotto oli inhimillistä ja ymmärrettävissä olevaa vaikka itselleni hieman mietintää aiheuttikin.

Käytännössä asennus meni siten että levari ulos paketista, muovit ja muut himmelit ympäriltä mäkeen, neulan päästä suoja pois, levylautasen alta pahvi pois, piuhat kiinni ja menoksi. Ei siis montaa vaihetta, mutta tarpeeksi monta että sain hieman pähkäillä että mitäs nyt.

Alussa en tajunnut että levylautasen alla on pahvi joka pitää ottaa pois. Se esti lautasen pöyrimisen. Toinen mitä en meinannut huomata oli neulan päällä oleva muovi. Toki sen sitten tajusin jo ennen kuin levyä yritin pistää soimaan kun luin ohjeita, mutta meinasi silti alussa jäädä sekin huomaamatta.

Seuraavaksi jouduin pähkäilemään kuuluuko mukana tullut kangas olla levyn alla vaiko ei kun sitä pyöritetään sillä ohjeissa ei ollut mitään mainintaa enkä entuudestaan ole tällaista nähnyt. Löysin internetistä tietoa että kyllä sitä monet käyttävät joten jätin sen paikoilleen. Hieman piti myös fundeerata kuinka neula saadaan irti paikaltaan sillä siinä on lukitus. Käytännössä siis klipsi joka vain nostetaan, mutta koska tällaistakaan ei ollut aikaisemmin tullut vastaan sai vähän aikaa katsoa mistä moinen otetaan pois ilman että pistää laitteen heti romuksi vääränlaisella käytöllä.

Ja vihdoin kuuntelemaan!

Koska ensimmäinen täydellä hinnalla ostamani CD-levy oli Britney Spearsin oops!..I did it again oli hyvä aloittaa myös uuden vinyylisoittimen kanssa tuttavuuden teko Britney Spearsin tahtiin – siitäkin huolimatta että kyseessä on kuvavinyyli eikä sen suhteen paras mahdollinen testilevy.

Kylmä Sandels jääkaapista, vinyyli lautaselle, neula päälle ja sohvalle odottamaan jännityksellä miltä soitin kotona kuulostaa. Pian levyn alkutahdit ja Oh baby baby lähtikin jo kaiuttimista soimaan svengaavan rytminsä kanssa ja musiikki täytti niin huoneen, ruumiin kuin sielunkin.

Ensimetreiltä asti levy imaisi mukaansa ja viimeistään Born to make you happy -kappaleen kohdalla olin jo myytyä miestä. Regan vinyylisoitin vaikutti jo tässä vaiheessa erinomaiselta tuttavuudelta.

Kiintoisasti Baby one more timen vähemmän tunnetuissa kappaleissakin löytyi itselleni aivan uudenlaista särmää vinyylin kautta kuunneltuna. Tämä toki menee luultavasti erilaisen masteroinnin ansioksi tai sitten vain itselleni vinyylin uutuudenviehätyksen piikkiin, mutta kokonaisuutena tämä levy toimi varsin mainiosti.

Televisiotaso sai ensihätään toimia soittimen sijoituspaikkana. Taso ja takana olevat johdot kaipaavat selkeästi uudelleenjärjestelyä.

Britneyn levyn jälkeen oli aika kaivaa Madonna esiin. Levy soittimeen, neula paikalleen ja sohvalle nauttimaan True Bluesta. Edellisen levyn tapaan tässä oli menevyyttä ja elävyyttä alusta asti. Levy svengasi kasarisoundiensa kanssa erinomaisesti vielä näinäkin päivinä. Hieno albumi joka on kestänyt aikaa.

True Bluekaan ei jättänyt kylmäksi ja viimeistään La Isla Bonitan pyöriessä on vaikeaa olla heiluttamatta jalkaansa musiikin tahtiin ja hymyilemättä leveästi. Tämä on subjektiivisesti omaa korvaa miellyttävän kuuloisen äänentoiston idea ja tarkoitus – ei toimia itseistarkoituksena vaan tuottaa hyvää mieltä ja riemua jonka musiikin kuuntelusta saa.

Hyvällä äänentoistolla ei tee mitään jos ei ole hyvää musiikkia, ja hyvä musiikki on hyvää vaikka sitä kuuntelisi huonollakin soittimella ja huonoilla kaiuttimilla. Kuitenkin hyvä musiikki yhdistettynä hyvään äänentoistoon on niitä elämän hienoja hetkiä jolloin maailma ympäriltä katoaa, on vain hetki jossa on minä ja musiikki. Se on hiljaisuuden retriitti vailla hiljaisuutta. Se on Nirvana.

Onko se siis hyvä soitin? Onko vinyylissä järkeä? 

Kumpaankin väliotsikon kysymykseen vastaus on “on ja ei”. Minulle vastaus on “on”, mutta jollekin toiselle kuuntelijalle vastaus on “ei”. Kyseessä on subjektiivinen kokemus jonka arvoa toiselle ihmiselle on mahdotonta sanoa. Parhaiten asia selviää kun menee itse hifiliikkeeseen, käy siellä kuuntelemassa tai ottaa soittimen kotiin lainaksi koekuunteluun ja kokeilee.

Kuitenkin itselleni vinyylien kuuntelu on nyt parin päivän ajan ollut elämäys ja kokemus joka on tuottanut hyvää mieltä ja iloa eikä ostoa ole siis tarvinnut missään vaiheessa katua. Ensisijaisesti musiikista nauttiessa tärkeintä on nautinto ja kokemus, joten tästä perspektiivistä katsoen soitin on siis hyvä ja vinyyleissä on järkeä.

Helppoutta, mukana kuljetettavuutta ja monia muita asioita miettien vinyyli ei tietenkään voita Spotifyä ja muita suoratoistopalveluita. Itselleni näiden käyttötarkoitus on kuitenkin täysin erilainen ja niillä on aivan eri paikat. Lenkillä laitan Spotifystä musiikin jatkossakin soimaan.

Äänenlaatukysymykset on tietenkin yksi aspekti josta hifimaailmassa on tapeltu vuosikymmeniä – onko vinyyli parempi kuin CD vai toisinpäin. Itse kuulun niihin jotka uskovat että digitaalinen on ylivoimainen äänenlaadullisesti ja teknisesti mitattuna. Levyt äänitetään, miksataan ja masteroidaan lähes aina kuitenkin digitaalisesti joten ketju on käynyt jo digitaalisessa muodossa ennen kuin se levylle painetaan joten siitäkin perspektiivistä mitattuna en näe syytä uskoa analogisen maailman autuuteen autenttisimpana mahdollisena kokemuksena.

Lisäksi digitaalisessa muodossa olevat levyt antavat paljon enemmän potentiaalisia etuja oikein käytettynä – kuten vaikkapa laajempi mahdollinen dynaaminen alue, erottelevampi stereokuva jne. Samoin koneella oleva musiikki ei naarmutu, ei rahise, ei poksu ja on kerta toisensa jälkeen yhtä hyvän kuuloinen. Ihmiskorva ei erota niin korkeita taajuuksia mihin tavallinen CD-levykin jo kykenee joten sekään ei käy itselleni argumenttina miksi vinyyli olisi ylivoimainen äänenlaadullisesti.

Tästä kulmasta miettien voi kysyä onko vinyyleissä todellakaan mitään järkeä, mutta vastaus on itselleni siltikin on, ehdottomasti. Musiikissa ei itelleni ole kuunnellessa kyse teknisestä erinomaisuudesta ja matematiikasta, desibelien mittauksista ja taajuuskäyrien katselemisesta (vaikka nämä kiehtovia asioita ovatkin), vaan subjektiivisesta kokemukseta jonka ainoa tarkoitus on tuottaa nautintoa ja hyvää mieltä tavalla tai toisella, syystä tai toisesta johtuen. Vinyyli onnistuu siinä ainakin itselleni erinomaisesti.

Samoin äänenlaadullisesti vinyyli voi kuulostaa paremmalta. Syynä tähän on tietenkin se, että paremmalta kuulostaminen on puhtaasti subjektiivinen kokemus. Vinyyleiden ja CD:iden masteroinnit ovat erilaisia ja niissä tulee varmasti eroja myöskin miksi levyt kuulostavat erilaiselta eri mediassa. Lisäksi loppupeleissä asialla ei ole yhtään mitään merkitystä. Jos joku nauttii enemmän vinyyleiden soundista ja pitää sitä parempana ja toisen mielestä CD ja high resolution filet kuulostavat paremmalta, entä sitten? Mitä väliä, eikö tärkeintä ole se musiikki ja siitä nauttiminen eikä se minkä kautta sitä kuuntelee?

Muutaman päivän ahkeran kuuntelun jälkeen uskallan jo omalta kohdaltani sanoa että jatkossa tulen ostamaan hyvinkin paljon vinyyleitä.

Kaiutinjalustat tuli viriteltyä käyttöön

MediaLounge SS-01 jalustat ja Polk Audion satelliittikaiuttimet

Koska olen tänä vuonna käyttänyt paljon aikaa elokuvien katsomiseen tuli joitain aikoja takaperin jo hankittua 5.1 -äänijärjestelmä. Tarkoituksenani on laajentaa se vielä tulevaisuudessa 5.1.2 -muotoon, mutta tähän asti olen kuunnellut tuollaisella setupilla leffojen soundit.

Koska kyseisessä Polk Audion äänijärjestelmässä (arvostelu tulee myöhemmin blogiin kunhan kerkeän kirjoittamaan) on pienet kaiuttimet, oli pidemmän aikaa sivukaiuttimista toinen pianon päällä ja toinen tietokonepöydällä. Valitettavasti myös johto roikkui enemmän tai vähemmän aina edessä kun tietokoneelle halusi istahtaa joten kaiutinta sai siirrellä useasti pois edestä.

Viime viikolla sitten saapui viikonloppuna tilaamani kaiutinjalustat joilla oli tarkoitus taklata sisustuksellista ja käytännöllistä onglemaa. Tilasin verkkokauppa.comista MediaLounge SS-01 jalustat jotka vaikuttivat kuvauksen perusteella varsin asiallisilta. Myös hinta oli huokea joten kovin suurta panostusta taloudellisesti ei tarvinnut tehdä. Verkkokaupasta tilatessa on myös hyvä palautusoikeus joten sitä suuremmalla syyllä kyseiset jalustat vaikuttivat kokeilemisen arvoiselta.

Kaiutinjalustat menevät pieneen pakettiin

Jalustojen kasaus oli kutakuinkin mutkaton prosessi. Harmillisesti mukana tulevat mutterit ja Polk Audion satelliittikaiuttimet eivät halunneet olla yksimielisiä sopivuudesta joten tämä vaati enemmänkin värkkäämistä kuin olisin halunnut. Koetin ensin etsiä kotoa sopivia muttereita mutta mikään ei ollut suoraan kovin hyvin tähän soveltuva vaan enemmän tai vähemmän turhan pitkiä.

Lähdin Clas Ohlsonille kaiuttimen ja jalustan adapterin kanssa etsimään josko sieltä löytyisi juuri sopivaa kokoa olevaa mutteria. Ei löytynyt. Jatkoin matkaani K-Rauta Extraan Forumilla etsimään mutteria, mutta tyhjää sai haraista sielläkin. Sieltä sitten jatkoin verkkokaupalle siinä toivossa että siellä olisi ihmeen kaupalla moisia muttereita jos ne olisivat jotain standardikokoa, mutta kuten arvata saattaa oli toivo siitä yhtä turha kuin toivo lumen tulosta Libyassa.

Palasin sitten tyhjin käsin kotiin ja värkkäsin väärää kokoa olevilla muttereillani kaiuttimet jalustalle. Onneksi kiinnitys sentään meni tarpeeksi tiukasti eikä pelkoa kaiuttimien putoamisesta ole, mutta silti ei niin tiukasti kuin ne voisivat olla. Kuitenkin good enough.

Mukana tulevia osia

Kaiutinjalustojen huokeuden huomaa kyllä muutenkin laadussa. Toisessa jalustassa pohjan paino pyöri varsin vaivattomasti paikalleen loppuun saakka kun taas toisen jalustan kohdalla pohjapainon pyörittämisessä sai käyttää jo voimaakin eikä siltikään saanut sitä loppuun asti pyörimään. Kuitenkin normaalissa jalustan käytössä asialla ei ole merkitystä joten näillä mennään.

Jonkin aikaa jalustoja käyttäneenä olen ollut tyytyväinen lopputulokseen. Jalustat on kätevät sillä niitä voi siirtää tarpeen mukaan edestä imuroidessa yms, niiden avulla saa kaiuttimet sijoiteltua optimaaliseen paikkaan kuuntelua ajatellen ja yleisesti ne ovat siistin näköiset. Ne toimivat sisustuksellisesti paljon aikaisempaa purkka-teippi-ratkaisua parempana vaihtoehtona joten näihin on helppoa olla tyytyväinen lopputulosta miettiessä.

Ostin samalla myös 25 metrin kelan audiokaapelia jonka avulla kaapelit sai vedettyä huoneen toiselta puolelta reunoja pitkin toiselle seinustalle. Tällä hetkellä johdot roikkuvat lattialla, mutta tarkoitus on nostaa ne jokin päivä lattialistan päälle tai sitä vasten tiiviimmin jotta ne eivät olisi imuroidessa tiellä. Pienin askelin kohden käytännöllistä mutta myös viihtyisää kotia 🙂

Audiolab M-DAC ajuripäivitys oli muutos parempaan

M-DACissa oli sisällä todella vanha versio

Viime viikolla oli aikaa istua sohvalla ja kuunnella musiikkia hifistellen. Tässä tapauksessa hifistellen kuuntelu tarkoittaa keskittymistä musiikkiin ja rennosti fiilistelyä, ei siis mittareiden kanssa analysoiden äänitaajuuksia ja virheitä etsien. Itselleni hifistelyn tarkoitus on luoda lisää nautintoa musiikkiin eikä tehdä siitä mautonta kärsimysnäytelmää kauniita taajuuskäyriä etsiessä.

Hifistelyn aikana tuli testailtua erilaisia vahvistimien, DACien ja huonekorjaimen kombinaatiota unohtamatta myöskään erilaista kaiuttimien sijoittelua ja sen vaikutusta soundiin.

Kaiuttimien sijoittelun vaihdolla, refleksiputkista tukkojen pois ottamisella ja huonekorjauksen uudelleenkalibroinnilla sai mukavasti napakkuutta lisää bassopään toistoon. Kombinaatio jonka kanssa olen kuunnellut nyt useampia päiviä on Audiolab M-DAC joka toimii esivahvistimena, päätevahvistimena toimii Rotel RB-1562 ja huonekorjaimena DSpeker Anti-Mode 2.0 DualCore.

Koska erilaisia kombinaatioita on mukavaa kokeilla päädyin koettamaan myös M-DACin firmwaren päivittämistä. Löysin netistä ohjeita kuinka saan katsottua mikä firmware on sisällä ja ohjeet kuinka se vaihdetaan eri versioon, yleensä toki uudempaan mutta oman tahtotilan mukaan vaikka vanhempaan.

Latasin firmwaren päivityksen ja päräytin Windows-koneella sen DACiin sisään. Softan sisäänajo oli helppo ja nopea prosessi johon aikaa kului muutama minuutti josta suurin osa meni ensin lukiessa ohjetta. Varsinainen softan sisäänajo kesti luultavasti alle 30 sekuntia joten kyseessä on varsin nopeasti hoidettava operaatio.

Uutta softaa sisään

Uuden firmiksen myötä laitteeseen tuli mahdollisuus vaihtaa sisääntulojen nimet näytöllä fiksummaksi, eli enää ei ole pakko käyttää nimiä “COAX1” ja “OPT1” vaan ne voi nimetä fiksummasti, esim. “TV”, “CD” ja “Chrome”. Nimi ei harmillisesti voinut olla kovin pitkä joten “Chromecast” joutui lyhentymään muotoon “Chrome” mutta siitäkin jo selkeämmin tietää mikä laite on käytössä ilman että tarvitsee muistella oliko optisessa ykkösessä TV vai Chromecast audio.

Tämän mukavan lisäominaisuuden myötä omaksi yllätyksekseni myös äänenlaatu muuttui selkeästi parempaan suuntaan erityisesti alapään soundiensa osalta. Bassoista tuli kappaleissa merkittävästi napakammat ja bassolinjoista erottelevammat.

Olin kyllä positiiisesti yllättynyt että tällä oli oikeasti jotain korvinkuultavaa eroa ilman että saa arvuutella liikutaanko käärmeöljyosastolla jossa mielikuvitus valitsee tahtotilan kuulemisen ja luulemisen vaihtoehdoista. Testailin Nirvanan Nevermind-albumia ja kappaleessa Smells like teen spirit oli heti havaittava ero vanhempaan firmwareen. Tämä toimi näppäränä testikappaleena sillä olin sen juuri kuunnellut vanhemmalla firmwarella ja ero oli vielä muistissa.

Kätevää että laitteeseen sai uusia ominaisuuksia ja enemmän puhtia soundiin pelkällä ohjelmistopäivityksellä. Digiajan hifilaitteistot tarjoaa näemmä parhaassa tapauksessa rahalle enemmän vastinetta kuin mitä ostovaiheessa muutama vuosi takaperin on saanut vaikka silloinkin äänenlaatu oli jo todella hyvää tasoa.

Tästä on hyvä jatkaa hifistelyä eteenpäin askel kerrallaan 🙂