Category: Kirjallisuus

“Suuri, valkoinen huvipursi oli juuri tulossa satamaan, ja kaukana taivaanrannalla näkyi tankkilaiva, jonka ääriviivat erottuivat sinistä merta vasten pieninä ja puhdaspiirteisinä sen suunnatessa kulkunsa länttä kohden läheltä riuttaa välttääkseen vastavirtaa ja siten säästääkseen polttoainetta.” (s. 253).

Kirjava Satama (alkuperäiseltä nimeltään To have and have not) on yhdysvaltalaisen kirjailija Ernest Hemingwayn kirjoittama romaani vuodelta 1937. Sivuja tässä Suuren Suomalaisen Kirjakerhon painoksessa oli 253.

Päähenkilönä teoksessa on oman pienen laivan kapteeni Harry Morgan joka tienaa rahaa järjestämällä retkiä joissa matkalaiset pääsevät kalastamaan. Elämä lähtee ajautumaan raiteiltaan epäonnisen reissun jälkeen missä asiakas jättää maksunsa maksamatta ja katoaa maasta lentokoneella. Rahan tarpeen takia Harry alkaa ottamaan vastaan laittomia viinan ja ihmisten salakuljetuskeikkoja eivätkä rikokset lopulta jää näihin.

Omaan makuuni erikoisena aspektina kirjan alkupuoleen suhteutettuna teoksessa lähdetään myöhemmässä vaiheessa kuvaamaan täysin muitakin ihmisiä ja heidän elämäänsä, eli koko teos ei käsittele Harry Morgania ja hänen elämänsä vaiheita vaikka pidemmän aikaa siltä lukiessa ensin vaikuttaakin.

Itse pidin enemmän siitä kun teos keskittyi Harryyn ja hänen toimiinsa, mutta tarinan siirryttyä enemmän kuvaamaan muita henkilöitä tuntui aivan kuin kaksi eri teosta olisi yhdistynyt vailla kunnollista yhteennivoutumista. Muut henkilöt ja heidän kuvauksensa jäivät lähinnä etäisen ja irtonaisen tuntuiseksi sivujuonteeksi ja tuntui irrelevantilta täytteeltä.

Hahmoja ei kovin syvästi avata, mutta tarpeeksi jotta heistä voi muodostaa mielikuvat. Hahmojen syvempiä kuvauksia merkittävämpi aspekti teoksessa luultavasti kuitenkin on sen tarina ja se, kuinka vastoinkäymisten ja epätoivon iskemisen kautta on vaarana lähteä joustamaan moraalista ja ajautua rikoksen maailmaan.

Kokonaisuutena teos piti hyvin yllä mielenkiinnon jolloin sen lukeminen oli helppoa, sujuvaa ja viihdyttävää. Teksti on nopeaa luettavaa eikä missään vaiheessa tule vastaan kovinkaan monimutkaisia virkkeitä. Luettava teos, vaikkakaan ei omaan makuuni mitenkään erityisesti säväyttävä.

“Vois syödä vaikka kenkät jalassa ja pipo päässä. Katsoa puoli yhdeksän aikaan hölmöläisporukoiden kotivideoita uutisten sijaan. Mutta minuutin kuluttua tunsin sen mitä lättähattu vapauden alla tuntee. Yksinäisyyden.” (s. 89)

Tuomas Kyrön kirjoittama Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike on vuonna 2012 julkaistu romaani jonka on julkaissut WSOY. Viimeinen numeroitu sivu on 130 joten kirja on suhteellisen lyhyt ja nopealukuinen.

Edellisen teoksen, Mielensäpahoittaja (lue arvostelu), tapaan kirjan protagonistina on noin 80-vuotias yksin asuva perisuomalainen mies joka elää maaseudulla omiin elämäntapoihinsa juurtuneena. Elämisen rytmi on kuitenkin vaikeutunut maailman muuttuessa, sillä hänen oma vaimonsa on sairaalassa ja aikaisemmin häntä avustamassa käynyt ruma mutta hyvä kotiapulainen on vaihdettu vastoin hänen tahtoaan nuoreen ja kauniiseen mutta vääränlaiseen avustajaan. Tämä ei mielensäpahoittajalle sovi ja niinpä hän ei päästä uutta avustajaa kotiinsa vaan lukitsee ovensa sisäpuolelta tehden selväksi että hänen apuaan ei kaivata.

Yksin ilman apulaista ollessaan mielensäpahoittaja joutuu useamman päivän ilman lämmintä ruokaa oltuaan vielä vanhoilla päivillään opettelemaan ruoan laittamisemisen jalon taidon. Hankaluuksia riittää eikä ruskeankastikkeen teko ole kovin helppoa, mutta kirjan edetessä kokkailutaidot kohenevat samalla kun lukijalle kerrotaan erilaisista asioista mistä kaikesta mieltä on keretty pahoittamaan.

Omat ajatukset kirjasta on hieman kahtiajakoiset. Siinä oli edellisen kirjan tapaan tuttua ja turvallista suomalaisen jäärän mielenmaisemaa, mutta jotenkin jääräpäisyys tuntui kuitenkin aikaisempaa pehmeämmältä ja jopa hieman avoimemmalta joillekin maailman muutoksille. Aivan kuin jääräpäisyyden alta olisi hieman nähtävissä paikoitellen jopa ymmärrystä muidenkin ihmisten erilaisia elämäntapoja kohtaan, vaikka aivan villiksi ja liian ymmärtäväiseksi ei kuitenkaan ryhdytä.

Kirjassa oli humoristinen ote, vaikkakaan erikoisia naurahduksia ei ainakaan itselleni kovin monessa kohtaa tullut. Huumori on kuitenkin toimivaa ja viihdyttävää, mutta ehkä itse odotin enemmän sellaista jolle olisin nauranut ääneen enemmänkin.

Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike on omalla tapaansa aikaisempaa osaa lohdullisempi teos. Se tuntuu inhimillsemmältä ja siinä on enemmän kasvutarinaa kuin vain yksinäisen suomalaisen miehen jääräpäisyyttä. Onnistumisen kokemukset ruoan laitossa ja naapurilta yllättävät ruoasta kehujen saamiset sekä mielensäpahoittajan aikaisempaa avoimempi mieli eri asioita kohtaan tekee kirjasta teoksen, joka antaa lukijalleen toivoa siitä että vanhakin jäärä voi pehementyä onnistumisen kokemusten myötä helpommaksi ja lämpimämmäksi ihmiseksi kohdata.

“Kyllä oli maailman turhinta työtä ikkunoiden pesu. Kyllä en ymmärrä miksi niitä pitäisi pestä yhtään sen useammin kuin talon viemäröintijärjestelmä pitää uusia elikkä kuudenkymmenen vuoden välein.” (s. 117)

Tumas Kyrön kirjoittama Mielensäpahoittaja on julkaistu vuonna 2010 WSOY:n kustantamana teoksena. Tämä Sorateiden erikoispainos sitä vastoin on julkaistu vuonna 2015 ja siinä on normaalin teoksen lisäksi alussa uusi tarina missä Mielensäpahoittaja pahoittaa mielensä rallien ja sen ympärille sattuvien tapahtumien vuoksi. Sivuja tässä painoksessa on 176 missä varsinainen sisältö päättyy sivulle 174

Tarinan päähenkilönä on Mielensäpahoittaja, noin 80-vuotias mies jota voisi varsin osuvasti kuvata termillä jäärä. Hänellä on selkeät mielipiteet ja näkemykset siitä miten asiat ovat ja miten niiden pitäisi olla. Kirja koostuu monista lyhyistä kappaleista jotka alkavat lähes poikkeuksetta ilmaisulla “Kyllä minä niin mieleni pahoitin” joka kuvastaa hyvin tarinan henkilön sielunmaisemaa kun hän elää elämäänsä ja löytää aina uusia aiheita mistä voi mielensä pahoittaa.

Maailma on täynnä monia mahdollisuuksia joista voi pahoittaa mielensä ja tähän teokseen onkin hyvin osuvasti ja humoristisesti saatu kuvattua monenlaisia tapoja jotka ovat tulleet monille tutuiksi – jos ei muuten niin vähintäänkin jonkun ihmisen kautta joka on kuin tämän tarinan protagonisti.

Mielensäpahoittaja onkin monessa mielessä muutamaa ikäpolvea itseäni iäkkäämmän suomalaisen maaseutukylän miehen stereotyyppinen kuvaus. Se ei ole kuitenkaan ilkeämielinen kuvaus, mutta se tuo hyvin silti huumorin keinoin tietyn ikäpolven karikatyyriset asenteet ja mielipiteet ilmi. Mielensäpahoittajalla on kyllä monia hyviäkin ajatuksia, mutta hänen jääräpäisyytensä ja kyvyttömyytensä sopeutua maailman muutokseen ympärillään saa hänet olemaan lähinnä yksinäinen erakko.

Itselleni tämä teos toimi hyvin. Se on helppoa luettavaa, siinä on sopivasti naurattavaa huumoria mutta samalla sen humoristisen stereotyyppisen kuvauksen alta löytyy myös ajattelemisen aihetta. Ehkäpä juuri hänen jyrkät näkemyksensä ja ajattelutapansa ovat ne syyt miksi hänellä ei ole paljoakaan sosiaalista elämää.

Paul Uponin kirja Muscular Christianity – A case for spiritual and physical fitness on teos mikä käsittelee nimensä mukaisesti fyysistä ja henkistä lihaksikkuutta kristillisestä perspektiivistä käsin. Fyysinen ja hengellinen kunto on kiintoisa aihe kristillisessä teologiassa, mutta siitä ei kovin usein kuule paljoa puhetta vaikka syytä olisi.

Mikäli kristinusko ja sen teologia ei ole kovin tuttua voi helposti olla täysin tietämätön siitä että kristinuskon pyhä kirja Raamattu kyllä puhuu ihmisestä hyvinkin holistisesti, ei ainoastaan spirituaalisesta aspektista. Raamatun mukaan kristitty on Jumalan temppeli eikä sitä näin ollen kuulu turmella.

1. Korinttolaiskirje luku 3, jakeet 16-17 sanoo seuraavaa:

16 Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä? 
17 Jos joku turmelee Jumalan temppelin, Jumala saattaa turmioon hänet. Jumalan temppeli on pyhä, ja tämä temppeli olette te.

Ruumis joka meillä on, on pyhä, joten kristityn on hyvä myös pitää kehostaan huolta. Paul Uponin kirjassa puhutaankin paljon kuntoilusta ja sen merkityksestä ihmisen elämään. Hyvä kunto auttaa meitä jaksamaan paremmin halki elämän ja lihaksiaan voi ja kuuluukin käyttää Jumalalle kunniaksi ja muiden auttamiseen.

Teoksessa puhutaan myös epäterveestä lihaskunnon harjoittamisesta joka on jo turhamaisuutta ja oman egon ruokkimista, joten pääpointtina tuntui olevan enemmänkin terve tasapaino missä ihminen tietää ja tiedostaa oman kehonsa olevan Jumalan temppeli ja kunnioittaa sitä ja pitää siitä huolta, mutta samalla myös tajuaa että omaa kehoaan ei kuulu palvoa ja pyrkiä vääristä motiiveista saamaan sitä parhaaseen mahdolliseen kuntoon.

Kirjassa puhuttiin myös henkisestä vahvuudesta joka on tärkeä osa kristityn elämää. Mielenkiintoisesti kirjailija toi esiin myös sen kuinka erilainen kuva kristityillä monesti Jeesuksesta nykyään on verrattuna siihen mitä Raamattu Jeesuksesta kertoo.

Siinä missä nykyisessä länsimaisessa kulttuurissa korostetaan luultavasti jopa epäterveen paljon Jeesuksen feminiinisempiä puolia (armo, anteeksiantavuus, lempeys) tuntuu että Jeesuksen maskuliinisemmat piirteet unohdetaan tyystin. Raamatusta kuitenkin voidaan lukea kuinka Jeesus esimerkiksi tempaisi pöydän nurin ja ajoi vitsan kanssa temppelistä rahanvaihtajat pihalle (Evankeliumi Johanneksen mukaan, luku 2 jakeet 13-17) josta selvästi voidaan huomata että monen mielikuva Jeesuksesta ei välttämättä ole se mikä on Raamatullinen kuva Jeesuksesta.

Jeesus ei katsonut vääryyttä hyvällä ja hän puhui erittäin kovinkin sanoin lainopettajille ja fariseuksille. Hän käytti mm. ilmaisuja “Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt” (Matt. 23:33) sekä “Te olette lähtöisin Saatanasta” (Joh. 8:44) joten nykinen valtavirtakristillisyys joka korostaa pelkästään armoa ja suvaitsevaisuutta eikä tervettä oikeudenmukaisuutta ja vääryyteen puuttumista tarpeen mukaan kovinkin sanoin voisi kokea Jeesuksen sanat sopimattomana.

Pidin itse kokonaisuutena tästä kirjasta. Se on viihdyttävää luettavaa ja sen lukeminen voisi olla hyvä monelle kristitylle, etenkin mikäli oma mielikuva kristillisyydestä on “kaikki käy, ei saa olla mitään mieltä mistä joku voi pahoittaa mielensä tai ainakaan ei pidä sanoa sitä” -tason selkärangatonta vössyköintiä. Kristittyjä ei ole kutsuttu passiiviseen elämään missä mihinkään vääryyteen ei puututa tai mihinkään ei uskalleta sanoa mitään ettei loukattaisi ketään joka valitettavasti usein on se miten kristinusko nykyään mielletään.

Viimeinen sivunumero kirjassa on 187 jonka jälkeen löytyy vielä kirjoittajan omat salitreenit kerrottuna. Lisäksi lopussa on vielä lähdeluettelot joten kaikkiaan sivuja on noin 200.

Rakkaudella Isältä on amerikkalaisen kristillisen kirjailijan Ellen G. Whiten kirjoittama teos. Teoksen alkuperäinen nimi on From heaven with Love. Ilmeisesti tämän suomenkielisen version ensimmäinen julkaisu on ollut vuonna 1992, mutta tämä kolmas painos jonka luin on vuodelta 2000. Numeroituja sivuja kirjassa on 621.

Kirjan takakannessa kerrotaan teoksen olevan kertomus Jeeuksen elämästä ja vaikea tästä oikeastaan on parempaakaan kuvausta kirjoittaa sillä siihen tiivistyy olennaisesti koko kirjan ydinpointti. Kirjassa on 87 lukua ja niiden pohjana on eri Raamatun evankeliumeissa kuvatut tapahtumat.

En tiedä millaisena teoksena tätä varsinaisesti pitäisi lukea, romaanina vaiko profetioina vai millaisena ja se vaikuttaa olennaisesti omaan mielipiteeseeni teoksesta. Mikäli teos on puhtaasti romaani tai Raamatun totuuden pohjalle kirjoitetuksi fiktioiksi tarkoitettu kirja on se tässä kategoriassa asiallinen ja toimiva teos. Mikäli teos sitä vastoin on tarkoitettu luettavaksi eri näkökulmasta eli enemmänkin konkreettisina näkyjen ja/tai muunlaisten profetioiden kautta saatuina tiedon sanoina olen sen suhteen skeptisempi.

Mikään teksteissä ei toki ollut sellaista etteikö niin olisi voinut tapahtua eikä sen suhteen teksteistä tullut ainakaan itselleni mielikuvaa harhaopeista tai sellaisista teksteistä mikä veisi fokusta pois Kristuksesta, päin vastoin, teos korostaa hyvinkin vahvasti Kristusta ja siten on asiallista luettavaa.

Itse en pidä teksteistä jotka kertovat Raamatun tapahtumia mutta lisäävät niihin kertomuksiin jotain lisää, olipa ne sitten totta tai eivät. Ne asiat joista Raamattu ei kerro, niistä Raamattu ei kerro. Kaikki muut lisäykset kertomuksiin on spekulaatiota ja ne voivat olla totta tai olla olematta. Tämän vuoksi tämänkaltainen teos ei valitettavasti itselleni oikein puhuttele ellei sitä lue puhtaasti romaanina joka on rakennettu Raamatun kertomusten pohjalle ja missä lukijana tietää että tässä on monin paikoin kirjailijan omia lisäyksiä ja tulkintoja.

Esimerkkeinä asioista ja lisäyksistä joihin viittaan on vaikkapa tämä sivulla 522 kerrottu kohta: “Oikeussalissa Kaifas istui puheenjohtajan paikalle. Kansan into kuunnella Vapahtajaa oli herättänyt ylipapissa katkeraa kateutta. Mutta kun Kaifas nyt katseli vankia, hänessä syttyi ihailu tämän jaloa, arvokasta olemusta kohtaan. Hänessä heräsi vakaumus, että tämä mies oli Jumalan kaltainen. Seuraavassa hetkessä hän karkotti ajatuksen ja vaati kopealla äänellä Jeesusta tekemään jonkin suurista ihmeteoistaan. Mutta näytti kun Vapahtaja ei olisi lainkaan kuullut hänen sanojaan. Tuon paatuneen joukon mielessä heräsi kysymys: Onko tämä Jumalan kaltainen mies tuomittava rikollisena?”

Syyt miksi en pidä tämänkaltaisista teksteistä on se, että näiden tulkintojen paikkaansapitävyyttä on mahdotonta todistaa todeksi saati valheeksi. Entä jos joku toinen kirjailija kirjoittaisi samanlaisen teoksen mutta kertoisi täysin erilaisen version tapahtumista mutta jotka silti samalla tapaa ovat Raamatun tekstin sisällön kanssa sopusoinnussa, kumpaa pitäisi uskoa? Syttyikö Kaifaksessa ihailu? Karkottiko hän ajatuksen todella pois? Oliko hänellä kopea ääni puhuessaan Jeesukselle? Oliko koko paikalla ollut joukko paatunut ja ajattelivatko he sitä miten tässä kirjassa kerrotaan?

Kokonaisuutena kirjasta jäi itselleni hieman kahtiajakoiset ajatukset. Kirjassa on paljon mielenkiintoisia ajatuksia ja terveitä hengellisiä opetuksia joten sitä taustaa vasten teos on kyllä lukukelpoinen ja siitä voi saada kyllä irti hyviä ajatuksia hengelliseen elämään. Myöskin mikäli teosta lukee samoin kuin lukisi romaania joka pohjaa todellisuuteen ja missä tietää olevan kirjoittajan omia romaanin luettavuuden kannalta olennaisia lisäyksiä jotka eivät välttämättä kuitenkaan ole sellaisia kuin ne ovat todellisessa elämässä ollut, on tämä teos silloinkin asiallinen ja siitä voi saada lukijana jotain irti.

Mikäli Raamattu (etenkään evankeliumit) ei ole entuudestaan kovin tuttu tai mikäli lukijana ei osaa erottaa mikä on Raamatun kuvauksen mukaista sellaisenaan ja mikä on kirjoittajan lisäämää tulkintaa on kenties parempi ensin lukea muunlaisia tekstejä jotta ei luo vääränlaisia ja väritettyjä mielikuvia tapahtumien kuluista tai eri henkilöiden olemuksista jotka voivat johtaa omassa mielessä mahdollisesti vääriin tulkintoihin muissakin asioissa.