“Kyllä oli maailman turhinta työtä ikkunoiden pesu. Kyllä en ymmärrä miksi niitä pitäisi pestä yhtään sen useammin kuin talon viemäröintijärjestelmä pitää uusia elikkä kuudenkymmenen vuoden välein.” (s. 117)
Tumas Kyrön kirjoittama Mielensäpahoittaja on julkaistu vuonna 2010 WSOY:n kustantamana teoksena. Tämä Sorateiden erikoispainos sitä vastoin on julkaistu vuonna 2015 ja siinä on normaalin teoksen lisäksi alussa uusi tarina missä Mielensäpahoittaja pahoittaa mielensä rallien ja sen ympärille sattuvien tapahtumien vuoksi. Sivuja tässä painoksessa on 176 missä varsinainen sisältö päättyy sivulle 174
Tarinan päähenkilönä on Mielensäpahoittaja, noin 80-vuotias mies jota voisi varsin osuvasti kuvata termillä jäärä. Hänellä on selkeät mielipiteet ja näkemykset siitä miten asiat ovat ja miten niiden pitäisi olla. Kirja koostuu monista lyhyistä kappaleista jotka alkavat lähes poikkeuksetta ilmaisulla “Kyllä minä niin mieleni pahoitin” joka kuvastaa hyvin tarinan henkilön sielunmaisemaa kun hän elää elämäänsä ja löytää aina uusia aiheita mistä voi mielensä pahoittaa.
Maailma on täynnä monia mahdollisuuksia joista voi pahoittaa mielensä ja tähän teokseen onkin hyvin osuvasti ja humoristisesti saatu kuvattua monenlaisia tapoja jotka ovat tulleet monille tutuiksi – jos ei muuten niin vähintäänkin jonkun ihmisen kautta joka on kuin tämän tarinan protagonisti.
Mielensäpahoittaja onkin monessa mielessä muutamaa ikäpolvea itseäni iäkkäämmän suomalaisen maaseutukylän miehen stereotyyppinen kuvaus. Se ei ole kuitenkaan ilkeämielinen kuvaus, mutta se tuo hyvin silti huumorin keinoin tietyn ikäpolven karikatyyriset asenteet ja mielipiteet ilmi. Mielensäpahoittajalla on kyllä monia hyviäkin ajatuksia, mutta hänen jääräpäisyytensä ja kyvyttömyytensä sopeutua maailman muutokseen ympärillään saa hänet olemaan lähinnä yksinäinen erakko.
Itselleni tämä teos toimi hyvin. Se on helppoa luettavaa, siinä on sopivasti naurattavaa huumoria mutta samalla sen humoristisen stereotyyppisen kuvauksen alta löytyy myös ajattelemisen aihetta. Ehkäpä juuri hänen jyrkät näkemyksensä ja ajattelutapansa ovat ne syyt miksi hänellä ei ole paljoakaan sosiaalista elämää.
Paul Uponin kirja Muscular Christianity – A case for spiritual and physical fitness on teos mikä käsittelee nimensä mukaisesti fyysistä ja henkistä lihaksikkuutta kristillisestä perspektiivistä käsin. Fyysinen ja hengellinen kunto on kiintoisa aihe kristillisessä teologiassa, mutta siitä ei kovin usein kuule paljoa puhetta vaikka syytä olisi.
Mikäli kristinusko ja sen teologia ei ole kovin tuttua voi helposti olla täysin tietämätön siitä että kristinuskon pyhä kirja Raamattu kyllä puhuu ihmisestä hyvinkin holistisesti, ei ainoastaan spirituaalisesta aspektista. Raamatun mukaan kristitty on Jumalan temppeli eikä sitä näin ollen kuulu turmella.
1. Korinttolaiskirje luku 3, jakeet 16-17 sanoo seuraavaa:
16 Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä? 17 Jos joku turmelee Jumalan temppelin, Jumala saattaa turmioon hänet. Jumalan temppeli on pyhä, ja tämä temppeli olette te.
Ruumis joka meillä on, on pyhä, joten kristityn on hyvä myös pitää kehostaan huolta. Paul Uponin kirjassa puhutaankin paljon kuntoilusta ja sen merkityksestä ihmisen elämään. Hyvä kunto auttaa meitä jaksamaan paremmin halki elämän ja lihaksiaan voi ja kuuluukin käyttää Jumalalle kunniaksi ja muiden auttamiseen.
Teoksessa puhutaan myös epäterveestä lihaskunnon harjoittamisesta joka on jo turhamaisuutta ja oman egon ruokkimista, joten pääpointtina tuntui olevan enemmänkin terve tasapaino missä ihminen tietää ja tiedostaa oman kehonsa olevan Jumalan temppeli ja kunnioittaa sitä ja pitää siitä huolta, mutta samalla myös tajuaa että omaa kehoaan ei kuulu palvoa ja pyrkiä vääristä motiiveista saamaan sitä parhaaseen mahdolliseen kuntoon.
Kirjassa puhuttiin myös henkisestä vahvuudesta joka on tärkeä osa kristityn elämää. Mielenkiintoisesti kirjailija toi esiin myös sen kuinka erilainen kuva kristityillä monesti Jeesuksesta nykyään on verrattuna siihen mitä Raamattu Jeesuksesta kertoo.
Siinä missä nykyisessä länsimaisessa kulttuurissa korostetaan luultavasti jopa epäterveen paljon Jeesuksen feminiinisempiä puolia (armo, anteeksiantavuus, lempeys) tuntuu että Jeesuksen maskuliinisemmat piirteet unohdetaan tyystin. Raamatusta kuitenkin voidaan lukea kuinka Jeesus esimerkiksi tempaisi pöydän nurin ja ajoi vitsan kanssa temppelistä rahanvaihtajat pihalle (Evankeliumi Johanneksen mukaan, luku 2 jakeet 13-17) josta selvästi voidaan huomata että monen mielikuva Jeesuksesta ei välttämättä ole se mikä on Raamatullinen kuva Jeesuksesta.
Jeesus ei katsonut vääryyttä hyvällä ja hän puhui erittäin kovinkin sanoin lainopettajille ja fariseuksille. Hän käytti mm. ilmaisuja “Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt” (Matt. 23:33) sekä “Te olette lähtöisin Saatanasta” (Joh. 8:44) joten nykinen valtavirtakristillisyys joka korostaa pelkästään armoa ja suvaitsevaisuutta eikä tervettä oikeudenmukaisuutta ja vääryyteen puuttumista tarpeen mukaan kovinkin sanoin voisi kokea Jeesuksen sanat sopimattomana.
Pidin itse kokonaisuutena tästä kirjasta. Se on viihdyttävää luettavaa ja sen lukeminen voisi olla hyvä monelle kristitylle, etenkin mikäli oma mielikuva kristillisyydestä on “kaikki käy, ei saa olla mitään mieltä mistä joku voi pahoittaa mielensä tai ainakaan ei pidä sanoa sitä” -tason selkärangatonta vössyköintiä. Kristittyjä ei ole kutsuttu passiiviseen elämään missä mihinkään vääryyteen ei puututa tai mihinkään ei uskalleta sanoa mitään ettei loukattaisi ketään joka valitettavasti usein on se miten kristinusko nykyään mielletään.
Viimeinen sivunumero kirjassa on 187 jonka jälkeen löytyy vielä kirjoittajan omat salitreenit kerrottuna. Lisäksi lopussa on vielä lähdeluettelot joten kaikkiaan sivuja on noin 200.
Rakkaudella Isältä on amerikkalaisen kristillisen kirjailijan Ellen G. Whiten kirjoittama teos. Teoksen alkuperäinen nimi on From heaven with Love. Ilmeisesti tämän suomenkielisen version ensimmäinen julkaisu on ollut vuonna 1992, mutta tämä kolmas painos jonka luin on vuodelta 2000. Numeroituja sivuja kirjassa on 621.
Kirjan takakannessa kerrotaan teoksen olevan kertomus Jeeuksen elämästä ja vaikea tästä oikeastaan on parempaakaan kuvausta kirjoittaa sillä siihen tiivistyy olennaisesti koko kirjan ydinpointti. Kirjassa on 87 lukua ja niiden pohjana on eri Raamatun evankeliumeissa kuvatut tapahtumat.
En tiedä millaisena teoksena tätä varsinaisesti pitäisi lukea, romaanina vaiko profetioina vai millaisena ja se vaikuttaa olennaisesti omaan mielipiteeseeni teoksesta. Mikäli teos on puhtaasti romaani tai Raamatun totuuden pohjalle kirjoitetuksi fiktioiksi tarkoitettu kirja on se tässä kategoriassa asiallinen ja toimiva teos. Mikäli teos sitä vastoin on tarkoitettu luettavaksi eri näkökulmasta eli enemmänkin konkreettisina näkyjen ja/tai muunlaisten profetioiden kautta saatuina tiedon sanoina olen sen suhteen skeptisempi.
Mikään teksteissä ei toki ollut sellaista etteikö niin olisi voinut tapahtua eikä sen suhteen teksteistä tullut ainakaan itselleni mielikuvaa harhaopeista tai sellaisista teksteistä mikä veisi fokusta pois Kristuksesta, päin vastoin, teos korostaa hyvinkin vahvasti Kristusta ja siten on asiallista luettavaa.
Itse en pidä teksteistä jotka kertovat Raamatun tapahtumia mutta lisäävät niihin kertomuksiin jotain lisää, olipa ne sitten totta tai eivät. Ne asiat joista Raamattu ei kerro, niistä Raamattu ei kerro. Kaikki muut lisäykset kertomuksiin on spekulaatiota ja ne voivat olla totta tai olla olematta. Tämän vuoksi tämänkaltainen teos ei valitettavasti itselleni oikein puhuttele ellei sitä lue puhtaasti romaanina joka on rakennettu Raamatun kertomusten pohjalle ja missä lukijana tietää että tässä on monin paikoin kirjailijan omia lisäyksiä ja tulkintoja.
Esimerkkeinä asioista ja lisäyksistä joihin viittaan on vaikkapa tämä sivulla 522 kerrottu kohta: “Oikeussalissa Kaifas istui puheenjohtajan paikalle. Kansan into kuunnella Vapahtajaa oli herättänyt ylipapissa katkeraa kateutta. Mutta kun Kaifas nyt katseli vankia, hänessä syttyi ihailu tämän jaloa, arvokasta olemusta kohtaan. Hänessä heräsi vakaumus, että tämä mies oli Jumalan kaltainen. Seuraavassa hetkessä hän karkotti ajatuksen ja vaati kopealla äänellä Jeesusta tekemään jonkin suurista ihmeteoistaan. Mutta näytti kun Vapahtaja ei olisi lainkaan kuullut hänen sanojaan. Tuon paatuneen joukon mielessä heräsi kysymys: Onko tämä Jumalan kaltainen mies tuomittava rikollisena?”
Syyt miksi en pidä tämänkaltaisista teksteistä on se, että näiden tulkintojen paikkaansapitävyyttä on mahdotonta todistaa todeksi saati valheeksi. Entä jos joku toinen kirjailija kirjoittaisi samanlaisen teoksen mutta kertoisi täysin erilaisen version tapahtumista mutta jotka silti samalla tapaa ovat Raamatun tekstin sisällön kanssa sopusoinnussa, kumpaa pitäisi uskoa? Syttyikö Kaifaksessa ihailu? Karkottiko hän ajatuksen todella pois? Oliko hänellä kopea ääni puhuessaan Jeesukselle? Oliko koko paikalla ollut joukko paatunut ja ajattelivatko he sitä miten tässä kirjassa kerrotaan?
Kokonaisuutena kirjasta jäi itselleni hieman kahtiajakoiset ajatukset. Kirjassa on paljon mielenkiintoisia ajatuksia ja terveitä hengellisiä opetuksia joten sitä taustaa vasten teos on kyllä lukukelpoinen ja siitä voi saada kyllä irti hyviä ajatuksia hengelliseen elämään. Myöskin mikäli teosta lukee samoin kuin lukisi romaania joka pohjaa todellisuuteen ja missä tietää olevan kirjoittajan omia romaanin luettavuuden kannalta olennaisia lisäyksiä jotka eivät välttämättä kuitenkaan ole sellaisia kuin ne ovat todellisessa elämässä ollut, on tämä teos silloinkin asiallinen ja siitä voi saada lukijana jotain irti.
Mikäli Raamattu (etenkään evankeliumit) ei ole entuudestaan kovin tuttu tai mikäli lukijana ei osaa erottaa mikä on Raamatun kuvauksen mukaista sellaisenaan ja mikä on kirjoittajan lisäämää tulkintaa on kenties parempi ensin lukea muunlaisia tekstejä jotta ei luo vääränlaisia ja väritettyjä mielikuvia tapahtumien kuluista tai eri henkilöiden olemuksista jotka voivat johtaa omassa mielessä mahdollisesti vääriin tulkintoihin muissakin asioissa.
Harry Potter ja Azkabanin vanki on brittiläisen J. K. Rowlingin kirjottama teos joka on julkaistu vuonna 1999 ja suomennettuna vonna 2000. Kirja on kolmas osa seitsenosaisesta Harry Potter -kirjasarjasta ja tässä lukemassani painoksessa on sivuja 456.
Lyhyesti tarinassa kerrotaan nimensä mukaisesti Azkabanin vangista. Sirius Musta on onnistunut karkaamaan Azkabanin vankilasta ja hänen uskotaan etsivän Harry Potteria tappaakseen hänet.
Olen aikaisemmin lukenut ja tänne blogiinkin kirjoittanut teoksista Harry Potter ja viisasten kivi (lue täältä) sekä Harry Potter ja salaisuuksien kammio (lue täältä) joten kirjasarja on jossain määrin jo tuttu entuudestaan. Olen pitänyt aikaisemmista teoksista eikä tämäkään tehnyt poikkeusta.
Tämä teos toimii sinänsä itsenäisenäkin teoksena, mutta merkittävästi enemmän tästä varmasti saa irti jos aikaisemmat osat on lukenut pohjalle sillä suurin osa hahmoista on entuudestaan tuttuja. Pidin siitä kuinka tarinassa aukeaa Harryn vanhempien kohtalosta asioita joita aiemmin ei ole ollut tiedossa sekä muidenkin kirjasarjassa tuttujen hahmojen historiaa.
Aiempien osien tapaan tämäkin on mukavan helposti luettavaa kirjallisuutta ja teksti on hyvin eteenpäin soljuvaa. Kieli on hyvää ja tarina on mukaansatempaava joten täytynee koettaa jossain vaiheessa käydä hankkimassa kirjasarjan seuraavakin osa luettavaksi.
Pekka Lahtisen kirjoittama ja Helmi Median kustantama Maailman yhdentyminen on alunperin vuonna 1994 julkaistu teos. Teosta on laajennettu myöhemmin lisää ja tämä lukemani painos oli kansikuvan mukaisesti kolmas laajennettu painos ja se on julkaistu vuonna 2010. Sivuja on 192 + liitteet.
Muistan törmänneeni tämän teoksen teksteihin jo joskus 2000-luvun alkupuolen tietämissä Internetin ihmeellisessä maailmassa ja näyttäisi tämän kirjan jonkinlaisen version löytävän tekstimuotoisena vieläkin (löydät sen täältä) joten mikäli sisältö kiinnostaa voit käydä tuosta linkin takaa sitä hieman selailemassa tai vaikka lukemassa kokonaankin.
Teos käsittelee useita erilaisia aihealueita joita keskimäärin kuvattaisiin termillä salaliittoteoria. Kuten kirjan kansikuvassakin näkyy on siellä mainintoja mm. Syyskuun 11. päivä 2001, Sikainfluenssa, HAARP, Maailmantalous, Ilmaston lämpeneminen sekä tietenkin yksi salaliittoteoriapiirien ulkopuolella populäärikulttuurissakin hyvin tunnettu aihe mikrosirut.
Myös monille ainakin nimenä tutut Vapaamuurarit ja Illuminati (josta olen itsekin kirjoittanut lyhyesti, lue täältä) on lyhyesti kirjassa käsitelty, mutta myös monelle salaliittoteorioihin perehtymättömälle vähemmän tunnetut mutta salaliittoteorioihin perehtyneille entuudestaan tutut Pääkallon ja sääriluiden järjestö sekä Bildeberg-ryhmä ovat saaneet lyhyen siivunsa kirjan sisällöstä. Näiden järjestöjen lisäksi kirjasta löytyy juttua Uudesta maailmanjärjestyksestä eli NWO:sta, YK:sta, Maailmanpankista sekä Kansainvälisestä valuuttarahastosta eli IMF:stä.
Yksittäisten järjestöjen lisäksi kirjan sivuilla saa tilaa myös erilliset aihealueet kuten esim. väkiluvun kontrollointi, AIDS, ydinaseuhka sekä väestöräjähdys.
Kuten voi huomata on kirjassa monia erilaisia aihealueita, joten kirjan lyhyyden huomioon ottaen ei ole vaikeaa arvata että mitään osa-aluetta ei kovin syväluotaavasti lähdetä selittämään vaan enemmänkin kyseessä on monien erilaisten salaliittoteorioiden lyhyt tiivistelmä jossa kantavana yhdistävänä teemana on Uusi maailmanjärjestys eli NWO johon muut teoriat tavalla tai toisella nivoutuvat.
Omat ajatukset kirjasta
Kirjan luettua jää hieman kahtiajakoinen olotila. Samaan aikaan pidin siitä, mutta oli siinä paljon syitä miksi en aivan varauksetta liputtaisi teoksen lukemisen puolesta.
Itselleni kirja kyllä toimi hyvänä ja mielenkiintoisena yleiskattauksena erilaisiin salaliittoteorioihin, joskin suurin osa näistä oli entuudestaan jo itselleni tuttuja. Jos tämänkaltaiset aihealueet kiinnostavat ja haluaa saada lyhyessä ja tiiviissä muodossa tietoa siitä millaisiin erilaisiin salaliittoihin uskotaan on tämä siinä mielessä toimiva yleisteos.
Syitäkin tämän kirjan välttämiselle toki on. Jos tapana on liian herkästi uskoa näihin teorioihin – tai ainakin siten että se vaikuttaa negatiivisesti omaan käytökseen tai psyykeeseen – ja jos lähdekritiikki luettuja asioita kohtaan ei ole kovin vahvaa, on turvallisempaa jättää tämä kirja lukematta. Mikäli olet taipuvainen paranoiaan en suosittele tätä teosta.
Ongelmalliseksi koin teoksessa sen, että monia asioita esitetään mutkat suoraksi -päätelmillä vailla tarkempia lähteitä joista asiaa voisi tarkemmin tutkia. Asioita kerrotaan totena mutta tarkemmin ei kerrota mistä tämä väitteen tieto on peräisin. Esimerkiksi vaikkapa sivulla 133: “Tiede on viimeaikoina joutunut tosiasioiden eteen, joista se mielellään vaikenee. Dinosaurusten luista on eristetty valkuaisainetta, joka todistaa, että luiden täytyy olla alle 10.000 vuoden ikäisiä.”.
Harmillisesti lähdettä tälle ja monelle muullekaan kirjassa esitetylle väitteelle ei esitetä – kuka tai mikä taho tämän löydöksen on tehnyt ja milloin? Ilman lähteitä tämänkaltaisten väitteiden todenmukaisuus jää jokaisen lukijan omien tiedonetsintätaitojen varaan. Itse olen kyllä tästä kuullut jo vuosia sitten, mutta monet välttämättä eivät. Jos aiheesta haluaa etsiä tietoa joutuu summassa lähteä etsimään mihinkähän tapaukseen tällä voidaan viitata.
Jos jotakuta juuri tämä dinosaurusaihe ja tämä väittämä sattuu kiinnostamaan niin ainakin ennen kirjan julkaisua on ollut esim. New York Timesillä aiheesta jotain (katso täältä, harmillisesti maksumuurin takana). Onko kirjoittaja viitannut tähän vai johonkin muuhun, paha sanoa. Tämänkaltaisten asioiden vuoksi ne lähdeviittaukset olisivat aina väittämissä todella kova juttu olla. Alkuperäistä kirjaa uudempia juttuja aihealueesta löytää paljonkin netistä, esim. National Geographicilla (katso täältä) ja New York Timesillä (katso täältä) ja esim. merkkejä dinosauruksen verestä kerrotaan uutisissa ainakin NBC Newsiltä (lue täältä) tai vaikkapa fossiilisoidusta sydämestä kerrotaan Los Angeles Timesin sivuilla (lue täältä).
Toinen asia jonka erityisesti koin ongelmalliseksi kirjassa oli muutamat siinä esitetyt teologiset tulkinnat. Mikäli Raamatun erilaisetkin tulkinnat eivät ole jossain määrin tuttuja, on hyvä muistaa tätä kirjaa lukiessa että siinä esitetyt tulkinnat (pedon merkistä ja ylöstempauksesta) eivät edusta ainoaa tulkintaa mitä kristillisissä piireissä näistä aiheista on. Esim. itse en allekirjoita kumpaakaan tulkintaa sellaisena kuin ne tässä kirjassa on tuotu esiin. Tällä en tietenkään tarkoita sanoa sitä että oma tulkintani olisi oikea ja tämän kirjan tulkinta väärä eikä tarkoituksena ole tietenkään kritisoida myöskään kirjailijan uskoa tai häntä henkilökohtaisesti, vaan tällä haluan ainoastaan muistuttaa että nämä aihealueet ovat sellaisia että näistä on myös muunkinlaisia tulkintoja jotka on hyvä pitää mielessä ja ottaa itse selvää päätyykö näkemyksissä samanlaiseen vai erilaiseen tulkintaan.
Lopputulemana Lahtisen teos oli kyllä viihdyttävä kokonaisuus ja mukavaa luettavaa yleiskuvan saamiseksi erilaisista teorioista joita eri aiheista on, mutta aiemmin mainitsimistani syistä johtuen aivan varauksetta tätä en jokaiselle osapuolelle voi suositella luettavaksi.
