Rakkaudella Isältä on amerikkalaisen kristillisen kirjailijan Ellen G. Whiten kirjoittama teos. Teoksen alkuperäinen nimi on From heaven with Love. Ilmeisesti tämän suomenkielisen version ensimmäinen julkaisu on ollut vuonna 1992, mutta tämä kolmas painos jonka luin on vuodelta 2000. Numeroituja sivuja kirjassa on 621.
Kirjan takakannessa kerrotaan teoksen olevan kertomus Jeeuksen elämästä ja vaikea tästä oikeastaan on parempaakaan kuvausta kirjoittaa sillä siihen tiivistyy olennaisesti koko kirjan ydinpointti. Kirjassa on 87 lukua ja niiden pohjana on eri Raamatun evankeliumeissa kuvatut tapahtumat.
En tiedä millaisena teoksena tätä varsinaisesti pitäisi lukea, romaanina vaiko profetioina vai millaisena ja se vaikuttaa olennaisesti omaan mielipiteeseeni teoksesta. Mikäli teos on puhtaasti romaani tai Raamatun totuuden pohjalle kirjoitetuksi fiktioiksi tarkoitettu kirja on se tässä kategoriassa asiallinen ja toimiva teos. Mikäli teos sitä vastoin on tarkoitettu luettavaksi eri näkökulmasta eli enemmänkin konkreettisina näkyjen ja/tai muunlaisten profetioiden kautta saatuina tiedon sanoina olen sen suhteen skeptisempi.
Mikään teksteissä ei toki ollut sellaista etteikö niin olisi voinut tapahtua eikä sen suhteen teksteistä tullut ainakaan itselleni mielikuvaa harhaopeista tai sellaisista teksteistä mikä veisi fokusta pois Kristuksesta, päin vastoin, teos korostaa hyvinkin vahvasti Kristusta ja siten on asiallista luettavaa.
Itse en pidä teksteistä jotka kertovat Raamatun tapahtumia mutta lisäävät niihin kertomuksiin jotain lisää, olipa ne sitten totta tai eivät. Ne asiat joista Raamattu ei kerro, niistä Raamattu ei kerro. Kaikki muut lisäykset kertomuksiin on spekulaatiota ja ne voivat olla totta tai olla olematta. Tämän vuoksi tämänkaltainen teos ei valitettavasti itselleni oikein puhuttele ellei sitä lue puhtaasti romaanina joka on rakennettu Raamatun kertomusten pohjalle ja missä lukijana tietää että tässä on monin paikoin kirjailijan omia lisäyksiä ja tulkintoja.
Esimerkkeinä asioista ja lisäyksistä joihin viittaan on vaikkapa tämä sivulla 522 kerrottu kohta: “Oikeussalissa Kaifas istui puheenjohtajan paikalle. Kansan into kuunnella Vapahtajaa oli herättänyt ylipapissa katkeraa kateutta. Mutta kun Kaifas nyt katseli vankia, hänessä syttyi ihailu tämän jaloa, arvokasta olemusta kohtaan. Hänessä heräsi vakaumus, että tämä mies oli Jumalan kaltainen. Seuraavassa hetkessä hän karkotti ajatuksen ja vaati kopealla äänellä Jeesusta tekemään jonkin suurista ihmeteoistaan. Mutta näytti kun Vapahtaja ei olisi lainkaan kuullut hänen sanojaan. Tuon paatuneen joukon mielessä heräsi kysymys: Onko tämä Jumalan kaltainen mies tuomittava rikollisena?”
Syyt miksi en pidä tämänkaltaisista teksteistä on se, että näiden tulkintojen paikkaansapitävyyttä on mahdotonta todistaa todeksi saati valheeksi. Entä jos joku toinen kirjailija kirjoittaisi samanlaisen teoksen mutta kertoisi täysin erilaisen version tapahtumista mutta jotka silti samalla tapaa ovat Raamatun tekstin sisällön kanssa sopusoinnussa, kumpaa pitäisi uskoa? Syttyikö Kaifaksessa ihailu? Karkottiko hän ajatuksen todella pois? Oliko hänellä kopea ääni puhuessaan Jeesukselle? Oliko koko paikalla ollut joukko paatunut ja ajattelivatko he sitä miten tässä kirjassa kerrotaan?
Kokonaisuutena kirjasta jäi itselleni hieman kahtiajakoiset ajatukset. Kirjassa on paljon mielenkiintoisia ajatuksia ja terveitä hengellisiä opetuksia joten sitä taustaa vasten teos on kyllä lukukelpoinen ja siitä voi saada kyllä irti hyviä ajatuksia hengelliseen elämään. Myöskin mikäli teosta lukee samoin kuin lukisi romaania joka pohjaa todellisuuteen ja missä tietää olevan kirjoittajan omia romaanin luettavuuden kannalta olennaisia lisäyksiä jotka eivät välttämättä kuitenkaan ole sellaisia kuin ne ovat todellisessa elämässä ollut, on tämä teos silloinkin asiallinen ja siitä voi saada lukijana jotain irti.
Mikäli Raamattu (etenkään evankeliumit) ei ole entuudestaan kovin tuttu tai mikäli lukijana ei osaa erottaa mikä on Raamatun kuvauksen mukaista sellaisenaan ja mikä on kirjoittajan lisäämää tulkintaa on kenties parempi ensin lukea muunlaisia tekstejä jotta ei luo vääränlaisia ja väritettyjä mielikuvia tapahtumien kuluista tai eri henkilöiden olemuksista jotka voivat johtaa omassa mielessä mahdollisesti vääriin tulkintoihin muissakin asioissa.
Harry Potter ja Azkabanin vanki on brittiläisen J. K. Rowlingin kirjottama teos joka on julkaistu vuonna 1999 ja suomennettuna vonna 2000. Kirja on kolmas osa seitsenosaisesta Harry Potter -kirjasarjasta ja tässä lukemassani painoksessa on sivuja 456.
Lyhyesti tarinassa kerrotaan nimensä mukaisesti Azkabanin vangista. Sirius Musta on onnistunut karkaamaan Azkabanin vankilasta ja hänen uskotaan etsivän Harry Potteria tappaakseen hänet.
Olen aikaisemmin lukenut ja tänne blogiinkin kirjoittanut teoksista Harry Potter ja viisasten kivi (lue täältä) sekä Harry Potter ja salaisuuksien kammio (lue täältä) joten kirjasarja on jossain määrin jo tuttu entuudestaan. Olen pitänyt aikaisemmista teoksista eikä tämäkään tehnyt poikkeusta.
Tämä teos toimii sinänsä itsenäisenäkin teoksena, mutta merkittävästi enemmän tästä varmasti saa irti jos aikaisemmat osat on lukenut pohjalle sillä suurin osa hahmoista on entuudestaan tuttuja. Pidin siitä kuinka tarinassa aukeaa Harryn vanhempien kohtalosta asioita joita aiemmin ei ole ollut tiedossa sekä muidenkin kirjasarjassa tuttujen hahmojen historiaa.
Aiempien osien tapaan tämäkin on mukavan helposti luettavaa kirjallisuutta ja teksti on hyvin eteenpäin soljuvaa. Kieli on hyvää ja tarina on mukaansatempaava joten täytynee koettaa jossain vaiheessa käydä hankkimassa kirjasarjan seuraavakin osa luettavaksi.
Pekka Lahtisen kirjoittama ja Helmi Median kustantama Maailman yhdentyminen on alunperin vuonna 1994 julkaistu teos. Teosta on laajennettu myöhemmin lisää ja tämä lukemani painos oli kansikuvan mukaisesti kolmas laajennettu painos ja se on julkaistu vuonna 2010. Sivuja on 192 + liitteet.
Muistan törmänneeni tämän teoksen teksteihin jo joskus 2000-luvun alkupuolen tietämissä Internetin ihmeellisessä maailmassa ja näyttäisi tämän kirjan jonkinlaisen version löytävän tekstimuotoisena vieläkin (löydät sen täältä) joten mikäli sisältö kiinnostaa voit käydä tuosta linkin takaa sitä hieman selailemassa tai vaikka lukemassa kokonaankin.
Teos käsittelee useita erilaisia aihealueita joita keskimäärin kuvattaisiin termillä salaliittoteoria. Kuten kirjan kansikuvassakin näkyy on siellä mainintoja mm. Syyskuun 11. päivä 2001, Sikainfluenssa, HAARP, Maailmantalous, Ilmaston lämpeneminen sekä tietenkin yksi salaliittoteoriapiirien ulkopuolella populäärikulttuurissakin hyvin tunnettu aihe mikrosirut.
Myös monille ainakin nimenä tutut Vapaamuurarit ja Illuminati (josta olen itsekin kirjoittanut lyhyesti, lue täältä) on lyhyesti kirjassa käsitelty, mutta myös monelle salaliittoteorioihin perehtymättömälle vähemmän tunnetut mutta salaliittoteorioihin perehtyneille entuudestaan tutut Pääkallon ja sääriluiden järjestö sekä Bildeberg-ryhmä ovat saaneet lyhyen siivunsa kirjan sisällöstä. Näiden järjestöjen lisäksi kirjasta löytyy juttua Uudesta maailmanjärjestyksestä eli NWO:sta, YK:sta, Maailmanpankista sekä Kansainvälisestä valuuttarahastosta eli IMF:stä.
Yksittäisten järjestöjen lisäksi kirjan sivuilla saa tilaa myös erilliset aihealueet kuten esim. väkiluvun kontrollointi, AIDS, ydinaseuhka sekä väestöräjähdys.
Kuten voi huomata on kirjassa monia erilaisia aihealueita, joten kirjan lyhyyden huomioon ottaen ei ole vaikeaa arvata että mitään osa-aluetta ei kovin syväluotaavasti lähdetä selittämään vaan enemmänkin kyseessä on monien erilaisten salaliittoteorioiden lyhyt tiivistelmä jossa kantavana yhdistävänä teemana on Uusi maailmanjärjestys eli NWO johon muut teoriat tavalla tai toisella nivoutuvat.
Omat ajatukset kirjasta
Kirjan luettua jää hieman kahtiajakoinen olotila. Samaan aikaan pidin siitä, mutta oli siinä paljon syitä miksi en aivan varauksetta liputtaisi teoksen lukemisen puolesta.
Itselleni kirja kyllä toimi hyvänä ja mielenkiintoisena yleiskattauksena erilaisiin salaliittoteorioihin, joskin suurin osa näistä oli entuudestaan jo itselleni tuttuja. Jos tämänkaltaiset aihealueet kiinnostavat ja haluaa saada lyhyessä ja tiiviissä muodossa tietoa siitä millaisiin erilaisiin salaliittoihin uskotaan on tämä siinä mielessä toimiva yleisteos.
Syitäkin tämän kirjan välttämiselle toki on. Jos tapana on liian herkästi uskoa näihin teorioihin – tai ainakin siten että se vaikuttaa negatiivisesti omaan käytökseen tai psyykeeseen – ja jos lähdekritiikki luettuja asioita kohtaan ei ole kovin vahvaa, on turvallisempaa jättää tämä kirja lukematta. Mikäli olet taipuvainen paranoiaan en suosittele tätä teosta.
Ongelmalliseksi koin teoksessa sen, että monia asioita esitetään mutkat suoraksi -päätelmillä vailla tarkempia lähteitä joista asiaa voisi tarkemmin tutkia. Asioita kerrotaan totena mutta tarkemmin ei kerrota mistä tämä väitteen tieto on peräisin. Esimerkiksi vaikkapa sivulla 133: “Tiede on viimeaikoina joutunut tosiasioiden eteen, joista se mielellään vaikenee. Dinosaurusten luista on eristetty valkuaisainetta, joka todistaa, että luiden täytyy olla alle 10.000 vuoden ikäisiä.”.
Harmillisesti lähdettä tälle ja monelle muullekaan kirjassa esitetylle väitteelle ei esitetä – kuka tai mikä taho tämän löydöksen on tehnyt ja milloin? Ilman lähteitä tämänkaltaisten väitteiden todenmukaisuus jää jokaisen lukijan omien tiedonetsintätaitojen varaan. Itse olen kyllä tästä kuullut jo vuosia sitten, mutta monet välttämättä eivät. Jos aiheesta haluaa etsiä tietoa joutuu summassa lähteä etsimään mihinkähän tapaukseen tällä voidaan viitata.
Jos jotakuta juuri tämä dinosaurusaihe ja tämä väittämä sattuu kiinnostamaan niin ainakin ennen kirjan julkaisua on ollut esim. New York Timesillä aiheesta jotain (katso täältä, harmillisesti maksumuurin takana). Onko kirjoittaja viitannut tähän vai johonkin muuhun, paha sanoa. Tämänkaltaisten asioiden vuoksi ne lähdeviittaukset olisivat aina väittämissä todella kova juttu olla. Alkuperäistä kirjaa uudempia juttuja aihealueesta löytää paljonkin netistä, esim. National Geographicilla (katso täältä) ja New York Timesillä (katso täältä) ja esim. merkkejä dinosauruksen verestä kerrotaan uutisissa ainakin NBC Newsiltä (lue täältä) tai vaikkapa fossiilisoidusta sydämestä kerrotaan Los Angeles Timesin sivuilla (lue täältä).
Toinen asia jonka erityisesti koin ongelmalliseksi kirjassa oli muutamat siinä esitetyt teologiset tulkinnat. Mikäli Raamatun erilaisetkin tulkinnat eivät ole jossain määrin tuttuja, on hyvä muistaa tätä kirjaa lukiessa että siinä esitetyt tulkinnat (pedon merkistä ja ylöstempauksesta) eivät edusta ainoaa tulkintaa mitä kristillisissä piireissä näistä aiheista on. Esim. itse en allekirjoita kumpaakaan tulkintaa sellaisena kuin ne tässä kirjassa on tuotu esiin. Tällä en tietenkään tarkoita sanoa sitä että oma tulkintani olisi oikea ja tämän kirjan tulkinta väärä eikä tarkoituksena ole tietenkään kritisoida myöskään kirjailijan uskoa tai häntä henkilökohtaisesti, vaan tällä haluan ainoastaan muistuttaa että nämä aihealueet ovat sellaisia että näistä on myös muunkinlaisia tulkintoja jotka on hyvä pitää mielessä ja ottaa itse selvää päätyykö näkemyksissä samanlaiseen vai erilaiseen tulkintaan.
Lopputulemana Lahtisen teos oli kyllä viihdyttävä kokonaisuus ja mukavaa luettavaa yleiskuvan saamiseksi erilaisista teorioista joita eri aiheista on, mutta aiemmin mainitsimistani syistä johtuen aivan varauksetta tätä en jokaiselle osapuolelle voi suositella luettavaksi.
Kanadalaiseen Roger J. Morneaun teos Yliluonnollisen lumoissa joka tunnetaan alkuperäiseltä nimeltään A trip into the supernatural on vuonna 1983 julkaistu teos joka suomeksi on julkaistu 2009 Kirjatoimen toimesta. Sivuja siinä on 91.
Kirja kertoo kansikuvansa mukaisesti Roger J. Morneaun kokemuksista henkien ja okkultismin maailmassa joten teos kuuluu hengelliseen kirjallisuuteen. Kokonaisteemana teoksessa on Morneaun kääntyminen saatananpalvojien yhteyteen ja lopulta kääntyminen Kristuksen puoleen löydettyään Seitsemännen päivän adventistien kautta todellisen käsityksen Jumalasta.
Kirjan alussa kerrotaan ensin lyhyesti Morneaun katolilaista kotitaustaa ja sieltä saatuja opetuksia sekä niiden muovaamaa kuvaa Jumalasta ja sen vaikutusta siihen kuinka hän kääntyi pois uskostaan.
Seuraavaksi kirjassa kerrotaan kuinka Morneau tulee entisen armeijakaverinsa johdattamana osallistumaan spiritismi-istuntoon missä he tapaavat tunnetun jazz-muusikon. Tämän kautta he saavat tietää demonien palvonnasta ja pääsevät sitä kautta tutustumaan saatananpalvojien kulttiin. Morneau ja ystävänsä perehtyvät syvemmin tähän kulttiin ja ovat vähitellen liittymässä mukaan itsekin saadakseen hengiltä niitä asioita joita he haluavat.
Teoksessa kuvataan pintapuoleisesti näiden saatananpalvojien näkemyksiä ja mainitaan lyhyesti heidän virsien veisaamisistaan sekä tavoista kuinka Saatana eri tavoin pyrkii johdattamaan ihmisiä puolelleen.
Loppuosa kirjasta kertoo kuinka siitä kuinka hieman ennen kuin hän vihkiytyy saatananpalvojien seuraan syvemmin saa hän työpaikallaan tehtäväkseen perehdyttää uutta työntekijää. Työnantajanaan hänellä on ollut juutalainen joka on tahtonut tietää uuden työntekijän uskonnollista taustaa sillä työntekijä on kristitty joka kuitenkin viettää sapattia. Hän pyytää Rogeria ottamaan selvää tämän seurakunnasta ja niinpä hän tutustuu uuteen työntekijään ja keskustelee hänen kanssaan uskon asioista.
Uuden työntekijän antaessa vastauksia Rogerille häntä itseäänkin mietityttävissä asioista alkaa Roger pian haluta tietää lisää asiasta ennen vihkimystään saatananpalvojien kulttiin. Roger käy tuon työntekijän kanssa hänen ja hänen vaimonsa kotona muutamana iltana tutkimassa ahkerasti mitä Raamattu opettaa ja saa myös pian vastauksia pastorilta mieltään askarruttaviin kysymyksiin ja niinpä Roger lopulta kääntyy Kristuksen puoleen jättäen saatananpalvojien kultin taakseen.
Teosta kohtaan esitetyt kritiikit ja kritiikkini kritiikkiä kohtaan
Teos oli mielenkiintoista luettavaa ja siinä oli selkeä kristillinen opetus. Tietenkään näitä kirjassa kuvattuja tekstejä ja niiden todenmukaisuutta on vaikeaa tietää, mutta en itse erityisesti näe syitä miksi en uskoisi hänen tekstiensä sisältöä.
Löysin kyllä netistä myös kritiikkiä tätä teosta kohtaan (lue täältä) ja siitä kuinka sivuston ylläpitäjä suhtautui skeptisesti kirjassa esitettyihin väitteisiin, mutta ainakaan itseäni sivustolla esitetty kritiikki ja tutkinta ei lainkaan vakuuttanut siitä että Morneaun kirjoitukset olisivat väärässä.
Osa kritiikistä on mm. sitä että henkilöiden nimiä ja laivojen nimiä joissa hän kertoo olleensa ei ole nimetty, mutta ainakin suomennetun version kirjan kiitossanoissa kerrotaan että nimet on muutettu tapahtumiin osallistuneiden ihmisten yksityisyyden suojelemiseksi. Nopeasti ajateltuna voisi ajatella että jos ihmisten nimiä tai paikkojen nimiä olisi kerrottu ei vaatisi kovin suurtaa selvitystyötä jos haluaisi selvittää kuka oli hänen armeijakaverinsa jonka kautta hän löysi tiensä saatananpalvojien yhteyteen enkä usko että hän olisi halunnut että tuollaiset asiat tulisi hänestä esiin.
Lisäksi kritiikissä on otettu kantaa siihen että Morneau kertoo olleensa spiritstien mukana, mutta kritiikin esittäjä on löytänyt ainoastaan kuusi spiritualistien kirkkoa netistä etsimällä. Kirjan tapahtumat sijoittauvat kuitenkin 1940-luvulle sillä Morneau kertoo syntyneensä 1925 ja oli 21-vuotias käännyttyään Kristuksen puoleen joten on täysin realistinen olettamus se että kaikista tuolloin toimineista spiritualistien kirkoista ei ole enää mitään tietoa saatavana.
Lisäksi tässä on ilmeisesti tehty olettamus siitä että nämä spiritismi-istunnot olisi olleet jonkun spiritualistien kirkon jäsenten kanssa eikä esim. yksittäisten ihmisten toimesta jotka ovat aiheesta kiinnostuneita joten olettamus asioiden valheellisuudesta siksi että Internetistä ei löytäisi näitä tietoja ei kovin paljoa vakuuta. Muutenkin mikäli Morneau olisi ollut jossain näistä kirkoista ja olisi kertonut sen, olisi tällöinkin mahdollista kaivaa myös muut henkilöt esiin keistä kirjassa kerrotaan ja sitä kautta voisi yhdistää kuka kukin on.
Yksi asia jota kritiikissä myös nostetaan esiin on se, että kirja on tullut jo 1980-luvulla mutta mistään ei juurikaan löydy kritiikkiä. En ole kovin vakuuttunut kuitenkaan tästäkään argumentistä, sillä 1980-luvulla ei ollut vielä Internetiä että tästä olisi kovin laajaa julkista kritiikkiä löydettävissä ainakaan tuolta ajalta kovin helposti. Sen jälkeenkin kirjaa tietenkin on luettu ja luetaan yhä, mutta hengelliset kirjat joita ei mielletä pyhinä kirjoituksina ihmisten toimesta eivät luultavastikaan ole sellaisia että ne keräävät kovin suuria lukijamääriä eikä sitä kautta kritiikkiä esittävien lukijoiden määrä ole luultavasti kovin massiivinen – ainakaan siinä määrin että kovin moni alkaisi asiasta asioikseen Internetiin kirjoittamaan.
Kirjan aihealue on muutenkin kategoriaa “ne ketkä uskovat, uskovat” joten vaikea tietenkään näistä varmuudella on tietää – asioihin uskoo tai sitten ei. Kritiikkisivulla oleva virke “I can’t possibly think of why a member of the Spiritual movement would agree that they worship Lucifer, satan or fallen angels.” kuulostaa omaan korvaani suhteellisen naiivilta. Toki kontekstista voi päätellä että hän viittaa tällä aiemmin tekstiyhteydessä listaamiinsa kirkkoihin, mutta on hyvä muistaa että teoksen aikakaudella on saattanut olla vaikka kuinka monta muutakin kirkkoa kuin nuo listatut mutta niistä ei ole julkista tietoa Internetissä.
Suomenkielisessä käännöksessä esim. puhutaan näin: “Yksi aihe, josta ystäväni Roland puhui innokkaasti, oli hänen uusi kiinnostuksensa yliluonnollisiin ilmiöihin. Hän kertoi minulle, miten onnekas oli ollut tutustuessaan ihmisiin, jotka kuuluivat seuraan, jossa keskusteltiin kuolleiden kanssa. Spiritistimeedio oli puhunut Rolandin kanssa tämän isästä, joka oli kuollut Rolandin ollessa vasta 10-vuotaias. Hänen isänsä henki oli antanut hänelle paljon ohjeita tulevaisuutta varten.” (s. 19). Ainakaan tämän perusteella en lähtisi itse olettamaan että kyseessä on ollut mikään oman aikansa spiritisiten kirkko vaan kyseessä on hyvin voinut olla myös esim. 10 ihmisestä koostuva porukka jotka ovat tutustuneet toisiinsa ilman että heillä on ollut mitään virallista organisaatiota asian ympärillä josta olisi jälkipolville mitään kerrottavaa.
Kritiikkisivun teksteistä käy ilmi että hän on kristitty joka pitää sunnuntain ja on joitain kohtia kirjan väitteissä kokenut loukkaavana. Tämän jälkeen on muutama Raamatun kohta (Roomalaiskirje 14:4-6 sekä Roomalaiskirje 14:13), mutta jos Raamatusta lukee nuo kohdat ja kontekstin voi helposti huomata että Raamatun kohta viittaa paastoamiseen ja ruokien syömiseen eikä niinkään sapatin viettoon.
Oli asia kuinka tahansa, en itse tullut vakuuttuneeksi tämän kritiikin tasosta. Voi olla että Morneaun kirjan sisältö on totta tai että se ei ole totta, mutta jokainen lukekoon itse ja tehköön arvionsa itse.
Loppupäätelmät
Tekstistä tulee hyvin vahvasti esille adventtikirkon oppeja korostava ja katolisiin opetuksiin vähemmän suopeasti suhtautuva asenne joka tietenkin voi tuntua katolisesta arvomaailmasta katsoen epämiellyttävältä lukijalleen. Myöskin selkeästi adventismiin ja sen teologisiin opetuksiin positiivinen suhtautuminen saattaa olla omiaan ruokkimaan ajatuksia siitä että kirjoittaja haluaa korostaa adventistista teologiaa ja saattaa siten lisätä joidenkin ihmisten skeptisyyttä teoksen sisältöä kohtaan.
Itse ajattelen että mikäli ihminen on ollut mukana saatananpalvonnassa ja löytää tiensä ulos adventtikirkon seurakunnan jäsenten välityksellä on luonnollista että hän löytää monia erilaisia tapoja kiittää ja ylistää Jumalaa sekä kiittää ja tuoda positiiviseen valoon niitä seurakuntalaisia ja sitä seurakuntaa jonka kautta hän on oppinut tuntemaan Kristuksen ja Jumalan oikean luonteen. Uskon että jos näin olisi käynyt jonkin muun seurakunnan ihmisten kautta ja hän olisi liittynyt siihen seurakuntaan, samanlaista kiitoksen aihetta riittäisi myös sitä muuta seurakuntaa kohtaan.
On silti hyvä muistaa myös se, että allekirjoittanut itse käy adventtikirkolla joten jos tämä vaikuttaa ajatukseesi siitä miten saatan ajatella asiaa adventismipositiivisesti niin on hyvä tämäkin kuitenkin kertoa. En pyri automaattisesti ajattelemaan positiivisesti tekstistä joka on adventismiin positiivisesti suhtautuva vaan uskon että jokainen teksti on tutkittava erikseen, mutta koska tiedän ja tiedostan että oma arvomaailmani ja uskomukseni voi vääristää tulkintaani postiivisempaan suuntaan tai ainakin se voi antaa tämän tekstin lukijalle sellaisen kuvan että väännän asian positiivisempaan suuntaan koen olennaisena mainita tämän asian jotta jokainen tätä tekstiä lukeva voi tehdä omat tulkintansa tämän tiedon valossa.
Kokonaisuutena pidin tästä kirjasta. Se oli nopea ja helppolukuinen ja luinkin sen yhdeltä istumalta muutamassa tunnissa. Aihealue on mielenkiintoinen, mutta kuten aiemmin jo sanottua on näiden aiheiden kirjoitukset aina kategoriaa “ne ketkä uskovat, uskovat, ne ketkä eivät, eivät”.
Harry Potter ja salaisuuksien kammio joka alkuperäiseltä nimeltään tunnetaan nimellä Harry Potter and the Chamber of Secrets on J. K. Rowlingin kirjoittaman Harry Potter -kirjasarjan toinen osa. Kirja on julkaistu Wikipedian mukaan ensimmäisen kerran 2.7.1998 ja suomennettuna se on saatu vuonna 1999. Sivuja tässä käännöksessä oli 365.
Aikaisemmin kirjasarjasta olen lukenut lähes kaksi vuotta takaperin sen ensimmäisen osan, Harry Potter ja Viisasten kivi (lue arvio täältä).
Tässä sarjan toisessa osassa Harry palaa Tylypahkaan noitien ja velhojen kouluun opiskelemaan toista kouluvuottaan. Koulussa alkaa vuoden aikana tapahtumaan outoja kun ihmisiä alkaa kangistumaan, seiniin alkaa ilmaantumaan uhkaavia viestejä ja koulussa alkaa kiirimään huhua että salaperäinen Salaisuuksien kammio olisi auennut. Vaikuttaa siltä että erityisesti niiden oppilaiden henki on vaarassa jotka eivät ole puhdasverisiä, eli he joilla toinen tai molemmat vanhemmista on ihmisiä.
Harry, Ron ja Hermione selvittävät mikä on tuo salaperäinen Salaisuuksien kammio josta huhutaan ja onko se todellakin auennut. Tutkimusten edetessä käy ilmi että kammio on ollut aikaisemminkin avoinna ja aiheuttanut erään oppilaan menehtymisen. Kun Hermionekin tulee kangistetuksi on Harryn ja Ronin selvitettävä asia omin avuin kunnes lopulta Harry joutuu kohtaamaan kahden sen mitä Salaisuuksien kammio sisäänsä kätkee.
Omaan makuuni tämä oli mielenkiintoinen ja mukaansatempaava fantasiakirja. Sen teksti on nopealukuista ja sujuvaa, tarina on kiehtova ja siinä on mukana sopivasti yllättäviä käänteitä. Vaikka kirjan ensisijaisena kohdeyleisönä on luultavasti itseäni nuorempi väki, on tämä aikuisellekin viihdyttävää fantasiakirjallisuutta mikäli tämän lajityypin kirjat iskevät lainkaan. Loppu kirjasta on jopa suhteellisen jännittävä joten on helppoa ymmärtää miksi kriitikot ovat ainakin Wikipedian tietojen mukaan pitänyt sitä turhan pelottavana nuorimmille lapsille.
