Frederic – The Resurrection of music on pelillisesti suoraviivaisia piano-taistoja
Forever Entertainment S.A.:n kehittämä peli Frederic – The Resurrection of Music on lyhyt, noin puolentoista tunnin mittainen rytmipeli jossa tarinaa kerrotaan kauniilla välianimaatioilla pianotaisteluiden välissä.
Tarina alkaa siitä kun tunnettu puolalainen säveltäjä Frederic Chopin herää haudastaan moderniin aikaan. Hänet on herätetty jonkun toimesta ja hänen täytyy saada selville kuka tai mikä on aiheuttanut hänen heräämisensä.
Asiaa selvittäessä hänen tiensä kulkee useaan eri maahan missä hän kohtaa erilaisia vastustajia jotka hänen täytyy voittaa pianon soitossa. Voitettuaan kaksintaistelun hän saa lisää tietoa ja pääsee jatkamaan matkaansa kohden päävastustajaa joka selviää vasta viime hetkillä.
Pelin animaatiot ja tarina on toimivaa tasoa ja myös kappaleet joita soitetaan on miellyttäviä. Harmillista kyllä, varsinainen pelaaminen sitä vastoin on näppäimistöllä erittäin hankalaa.
Pelasin pelin helpoimmalla vaikeustasolla ja turhautuminen iski siinäkin näppäimistöllä pelaamisen kanssa. Jotenkin en päässyt sinuiksi nappien kanssa missään vaiheessa ja hiemankaan nopeammassa kohdassa missä nuotteja tipahti enemmän tuli järjetön määrä virheitäkin. Pelasin kuitenkin helpoimmalla pelin läpi, sillä kiinnosti nähdä miten tarina tulee etenemään.
Näppäimistön vaihtoehtona pelissä pystyi valitsemaan myös hiirellä pelaamisen ja valikossa taisi löytyä myös kosketuslaitteen käyttömahdollisuus. Itselläni ei ole tietokoneessa kosketusnäyttöä joten se jäi kokeilematta, mutta välillä koetin hiiren ja näppäimistön yhtäaikasta käyttöä. Pelaaminen ei sujunut sillä sen helpommin joten siirryin takaisin pelkän näppäimistön käyttöön. Kosketusnäyttö olisi luultavasti helpoin ja intuitiivisin valinta tämänkaltaisen pelin kanssa.
Vaikka pelillisesti tämä olikin turhauttavaa tahkottavaa ainakin itselleni näppäimistöllä pelattuna oli tämä kokemuksena silti sopivan viihdyttävä hyvän tarinan ja mielenkiintoisten välivideoiden vuoksi.
Peli on löytyy Windowsille, MacOSX:lle sekä Linux/Steam OS:lle ja sen voi ostaa Steamista.
Hyvää:
Viihdyttävä tarina
Kauniit animaatiot
Huonoa:
Näppäimistöllä ja hiirellä pelattuna pelattavuus on tarpeettoman hankalaa
Ratchet & Clank: Rift Apart on vuonna 2021 julkaistu tasohyppelypeli jonka on kehittänyt Insomniac Games ja julkaissut Sony Interactive Entertainment. Peli on Playstation 5 -eksklusiivi.
Tarinassa tohtori Nefarious varastaa dimensiaattorin jonka avulla hän aikoo tuhota elämän kaikissa eri universumeissa. Pelin pääsankarit Ratchet ja Clank onnistuvat pysäyttämän aikomukset, mutta kaikki ei mene kuten olisi suunniteltu ja pian useita eri repeämiä on auennut toisiin ulottuvuuksiin. Toisissa ulottuvuuksissa on myös tohtori Nefariousta pahempi versio, Keisari Nefarious jolla ei ole sen paremmat aikomukset universumia kohtaan.
Ratchet ja Clank joutuvat estämään pahojen keisareiden aikeet. Onneksi toisissa ulottuvuuksissa löytyy myös toinen lombax, Rivet, jolla myöskin on aikeena estää Nefariouksen aikeet.
Valaistukset on tunnelmalliset
Ratchet ja Clank -pelisarjasta olen aikaisemmin pelannut Playstation 4:llä Ratchet & Clank -nimisen pelin vuodelta 2016 (lue täältä) jota pidin erinomaisena. Uusin sarjan osa ei yltänyt omassa mieltymyksessä aivan samalle tasolle, mutta onneksi tämäkin peli oli hyvä ja viihdyttävä.
Peli on kepeän humoristinen ja viihdyttävä. Pelimekaniikat toimii hyvin kautta linjan eikä kontrollereiden kanssa tullut ongelmia missään vaiheessa. Asearsenaalia löytyy monipuolisesti ja niitä pystyy levuttamaan jossain määrin paremmaksi.
Pidin erityisen paljon pelin näyttävästä grafiikasta. Visuaalinen puoli on kaunista ja erityisesti värien käyttö on omaan silmääni miellyttävää. Paikoitellen värien ilotulitus kentissä tuo mieleen jo lähestulkoonsa joidenkin Nintendon pelien pirteät maailmat, mutta onneksi väripalettiin mahtuu myös tummempiakin sävyjä.
Vaikka englanti ei peleissä itselleni juurikaan ongelmia tuota oli silti ilahduttavaa että peli on käännetty ja puhuttu kokonaan suomeksi. Ääninäyttelyt toimivat hyvin ja missään vaiheessa ei tullut fiilistä että olisi halunnut etsiä saako kielen vaihdettua jostain alkuperäiseksi.
Ratchet & Clank: Rift Apart on sopivasti mutta ei suhteettomasti haasteita tarjoavien tasohyppelyiden ystäville tutustumisen arvoinen peli jonka parissa viettää helposti yli kymmenen tuntia.
Playstation 5 on massiivinen konsoli. Kukka vierellä kaipaisi enemmän rakkautta ja huolenpitoa.
Yleistä
Maanantaina odotus päättyi ja Playstation 5 -konsoli saapui postin kotiinkuljetuksella perille! Illalla konsoli tuli heti tietenkin paketista purettua ja otettua käyttöön ja kerkesipä muutaman tunnin konsolilla myös pelaamaan ennen kuin oli aika käydä unille.
Kuten monet pelaavat tietävät on Playstation 5 julkaisu tapahtunut jo marraskuussa 2020 mutta erittäin ilmeisesti komponenttipulasta johtuvan huonon saatavuuden vuoksi näitä ei suoraan hyllytavarana löydy käytännössä mistään. Olen aina aika-ajoin katsellut eri sivustoilta josko tilanne olisi parantunut, mutta muutosta ei ole tapahtunut mihinkään suuntaan – saatavuus on suomeksi sanottuna surkeaa tasoa. Käytettynä ja avaamattomina uusinakin näitä tori.fi:n kautta on ollut saatavana jo hyvän tovin, mutta hinnat ovat olleet suhteettomia siihen nähden mitä uusi konsoli maksaa silloin kun sitä onnistuu kaupoista saamaan joten en sen vuoksi sieltä konsolia hommannut jo aiemmin vaikka mielessä sekin kävi.
Viime viikon puolella kaveri vinkkasi Giganttiin tulleesta erästä PS5:ttä jonka mukana tuli myös Gran Turismo 7 -peli sekä langattomat Sonyn pelikuulokkeet. Harmillista kyllä kun olin lisäämässä pakettia ostoskoriin oli tuotteet jo loppu. Heh.
Seuraavana päivänä onneksi tuli uusi samanlainen erä myyntiin ja tällä kertaa olin nopea liikkeissäni ja onnistuin saamaan konsolin, kuulokkeet ja pelin ostoskoriin ja sitä kautta myös lopulta onnellisesti kotiin saakka 🙂
Käyttöönotto oli todella helppoa eikä suuria ihmeen aiheita matkalla ilmennyt. Pystyssä kun pleikkaria pidän mukana tulleella jalustalla tuli kuitenkin huomattua että levyt on laitettava asemaan toisinpäin kuin oletusarvoisesti olisin kuvitellut. Pistin siis Call of Duty: Vanguardin pelilevyn ensialkuun asemaan väärinpäin eikä se tietenkään tunnistunut. Pienien haasteiden jälkeen kuitenkin CoDin sai laitettua asentumaan ja päivitykset sekä Vanguardin kampanjan lataukseen.
Konsolin mukana oli ilmeisesti esiasennettuna (tai sitten asennuksen aikana pleikkari todella sutjakasti sen latasi) Astro’s Playroom joka ilmeisesti on jonkimoinen demopeli millä havainnollistetaan uuden kontrollerin ominaisuuksia. Sitä pelailin odotellessa CoDin valmistumista. Täytyy myöntää että tuo peli/demo oli tyylikäs, pitänee jossain vaiheessa pelata kyllä ne muutkin kentät kuin vain se minkä kerkesin pelaamaan odotellessa muiden asennuksien menoja.
Ensituntumat
Call of Duty: Vanguard näyttää kauniilta, mutta elävässä elämässä paljon paremmalta kuin staattisissa kuvissa
Muutaman päivän – tai oikeastaan illan, sillä päivät olen yhä tavalliseen tapaan töissä – ja parin pelin kokemuksen perusteella ensituntumat ovat selvästi positiiviset.
Siinä missä Playstation 4 sekä Playstation 4 Pro ovat olleet poikkeuksellisen äänekkäitä konsoleita ei onneksi samaa voi sanoa Playstation 5:stä, ainakaan ensimmäisten käyttötuntien perusteella. Konsoli on pysynyt hiljaisena eikä normaalilla pelaamisella ole ainakaan itse kuullut vekottimesta normaaliiin istumaetäisyyteen mitään tuulettimien pöhinää.
Uudistunut ohjain tuntuu paremmalta kuin edellisen konsolisukupolven ohjain. Muuten mitään maata mullistavaa ei ole vielä tullut huomattua, mutta share-painike on paremmassa paikassa kuin ennen. Tämä on ainakin itselleni selvä parannus sillä tykkään ottaa peleistä paljon kuvankaappauksia.
Suorituskyvystä osaan kertoa vasta myöhemmin paremmin, mutta ainakin Call of Duty: Vanguardin kohdalla oli helppoa huomata heti että konsolisukupolvi on mennyt selvästi eteenpäin aikaisemmasta. Kuten aikaisemmankin konsolisukupolven kohdalla kuvankaappauksista ei välttämättä aina saa sellaista kuvaa että mikään olisi erityisesti muuttunut – eikä aina pelivideoistakaan – mutta pelatessa sen huomasi ainakin itse samantien. Tämä havainto tapahtui vuosia sitten jo Xbox Onella ja nyt Playstation 5:lläkin.
Se mistä Playstation 5:n suorituskyvyn kehittymisen pelatessa huomasi heti oli pienten pelaamisen kannalta irrelevanttien lisääntyneiden elementtien määrästä kentässä jotka eivät muuta pelattavuutta mutta luovat “elävyyttä” tunnelmaan, selkeästi aidomman näköisistä savu- sekä tuliefekteistä, valaistuksen muuttumisessa vielä aidomman näköiseksi ja yleistuntumaltaan ainakin CoD: Vanguardissa se vain “tuntuu” pehmeämmin rullaavalta. Vaikea kuvata, mutta pelatessa helppo havaita.
Loppusanat
Erityisesti valaistus tuntuu parantuneen
Ilahduttavana lisänä tabletille tai älypuhelimelle saatava PS App vaikuttaa nykyään jopa käyttökelpoiselta ainakin vähäisen käytön perusteella. Pelistä otetut screenshotit saa automaattisesti synkkaantumaan konsolista PS Appiin josta ne sitten saa suhteellisen helposti ainakin iPhonessa/iPadissa tallenenttua kameran rullaan mistä ne synkronoituvat iCloudiin mikäli iCloud on käytössä.
Käytän tässä kuitenkin termiä suhteellisen, sillä parannettavaakin ohjelmassa vielä olisi. Omassa käytössäni olisi kätevintä jos voisin kerralla valita kaikki ottamani kuvankaappaukset jotka on ohjelmaan synkroinoitunut ja siitä siirtä ne kännykän/tabletin kuviin. Jostain syystä ohjelma kuitenkin rajoittaa käyttöä siten että käyttäjä voi valita enintään neljä kuvaa kerrallaan kameran rullaankin jaettavaksi. Rasittava ominaisuus, mutta parempi kuin ei mitään 🙂
Ensituntumat on hyvät, vaikkakin CoD: Vanguard yhden kerran kippasi ja aiheutti konsolin buuttaamisen. Mistä lie johtui, mutta jospa tämä olisi vain yksittäinen kerta. Eipä siinä, aiemmatkin konsolit ovat aina joskus buuttailleet pelin kaadettua ne, joten ei mitään uutta alla auringon siis tämän suhteen.
Call of Duty tuli jo pelattua läpikin kahdessa illassa joten nyt lähden katsomaan josko Gran Turismo 7 olisi asentunut jo konsolille että pääsisin sitä vielä pelaamaan ennen kuin on aika mennä unille. 🙂
Horizon: Zero Dawnin grafiikat ovat silmiä hivelevän kauniita
Aloy!
Horizon: Zero Dawn on vuonna 2017 julkaistu avoimen maailman toimintaseikkailupeli. Sen on kehittänyt Guerrilla Games ja sen on julkaissut Sony Interactive Entertainment. Peli oli alkuun saatavana ainoastaan Playstation 4:lle, mutta vuonna 2020 se on löytänyt tiensä myös Windowsille. Oma arvioni pohjautuu kokemukseeni Playstation 4 Prolla pelattuna.
Pelin protagonistina toimii nuori nainen Aloy joka lähtee selvittämään omaa ja maailmansa historiaa. Tarinan alussa Aloy on vielä pieni lapsi joka kasvaa Rost-nimisen miehen opastuksessa nora-heimon kyläyhteisön ulkopuolella. Rost ja Aloy ovat hylkiöitä joita kyläläiset eivät arvosta. Aloy kasvaa Rostin avustuksella taitavaksi soturiksi ja kun oikea hetki on tullut ottaa hän osaa heimon soturikoetukseen ansaitakseen paikkansa heidän joukossa. Koetuksen loputtua tapahtuu odottamaton hyökkäys jonka seurauksena Aloyn tutkimusmatka maailmaansa alkaa.
Maailma jossa eletään on satojen vuosien päässä nykyisyydestä. Vaikka kyläyhteisöjen ihmiset elävät hyvinkin samaan tapaan kuin nykyaikaiset alkuasukasheimot, on tulevaisuuden maailmassa vahvasti robotit ja tekniikka läsnä monen elämässä. Erilaisia taistelurobotteja vaeltaa ympäri maailmaa luoden mielenkiintoisen kontrastin kyläläisten primitiiviseen ja taikauskoiseenkin elämään.
Tarina imaisee mukanaan
Ihmiset ja koneet vaeltavat yhdessä maan päällä
Heti alkumetreiltä Horizon: Zero Dawn vaikuttaa miellyttävältä ja kiintoisalta peliltä eikä sen vetovoima katoa missään vaiheessa pelaamista. Tarina avautuu sopivalla tahdilla ja herättää vain lisää halun tutkia pelimaailmaa ja sen juonta.
Tarinassa on paljon kysymyksiä jotka on mielenkiintoista selvittää. Kuka on Aloy ja mistä hän on tullut? Mikä on saanut ennen rauhallisena pysyneet koneet menemään sekaisin ja tulemaan vihamieliseksi? Miten näinkin primitiivisten heimojen läheisyydessä on niin kehittynyttä teknologiaa, miksi monet koneet muistuttavat eläimiä, minne on ihmiskunnan sivistys kadonnut ja miksi jäljellä on enää yhtä alkukantaisen oloisia ihmisiä kuin ihmiskunnan alkuhämärässä on ollut?
Kysymyksiin saadaan vastauksia ja uusia kysymyksiä avautuu. Tarina on hyvin käsikirjoitettu ja samalla se toimii jossain määrin myös varoittavanakin esimerkkinä teknologian vaaroista mikäli se valjastetaan vääränlaiseen käyttöön.
Täydellisyyttä hipova kokemus
Toisinaan kuljetaan myös aavikoilla
Hyvän tarinan lisäksi pelin tekniset aspektit ovat myös hyvin otettu haltuun. Kontrollit toimivat hyvin ja ovat loogiset, peli on vakaa (ainakin Playstationilla) eikä se ainakaan itselläni kaatunut kertaakaan ja grafiikat ovat huikeaa katsottavaa. Pelasin tämän käyttäen OLED-televisiota ja ainakin sillä katsottuna grafiikat olivat uskomattoman upeaa katsottavaa. Kauniisti punaisen sävyyn värjääntyvät iltaiset taivaanrannat, öiset tähtitaivaat sekä tummemmanpuhuvat miljöötkin ovat jokainen niin kauniita katsella että toivon mukaan joskus virtuaalitodellisuuslasit kehittyvät niin paljon että tällaisia maisemia pääsisi fiilistelemään ihan vain maisemien katselun ilosta.
Vaikeusaste on hyvin mitoitettu, vaikkakin paikoitellen joitain kohtia sai junnata hyvinkin monet kerrat. Kuitenkaan missään vaiheessa ei päätehtävää tehdessä noussut seinä totaalisesti vastaan vaikeutensa vuoksi. Erityisesti viimeisessä pelin taistelussa kuolema koetti Aloylle todella monet kerrat ja tuntui että aseiden tehot eivät riitä millään kukistamaan isoa metallista petoa, mutta pelkän räiskinnän sijaan olennaista oli löytää vihollisen heikommat kohdat ja vaihtaa aseitaan tarpeen mukaan. Siinä missä tavallisella jousella viholliseen teki vahinkoa vain 2 HP oli oikeaan kohtaan osuttuna samalla aseella vahinko 38 HP. Taistelumekaniikka oli sen suhteen tehty hyvin sillä se vaati hieman pelaajaltakin pohdintaa pelkän räiskinnän lisäksi – etenkin kun panoksien riittävyys aseissa oli useammankin kerran ongelmana ja jokainen vihollisen tekemä ammus osuttuaan teki todella paljon vahinkoa.
Ainoa mitä itse jäin hieman kaipaamaan olisi ollut parempi ja monipuolisempi aseiden tuunaaminen sekä laajamittaisempi asevalikoima, mutta myönnettäköön että en pelissä mennyt metsästyskiltaan enkä ole varma olisiko sitä kautta repertuaari laajennut kuinka paljon paremmaksi. Kuitenkin perustarinan aikana aseiden sekä suojien kehittäminen olisi voinut olla aavistuksen laajamittaisempaakin omaan makuuni, mutta tällaisenäkin toki se on jo toimivaa tasoa.
Loppusanat
Visuaalinen puoli ansaitsee erityisen kiitoksen
Pelasin tämän läpi vajaassa 37 tunnissa, mutta mukana oli myös jonkin verran sivutehtäviä. How Long To Beatin mukaan (katso täältä) keskimäärin päätarinan on ihmiset pelanneet 22 h 47 minuutissa joten pelattavaa riittää sopivasti mutta ei kuitenkaan puuduttavuuteen asti.
Horizon: Zero Dawn on loistava peli. Se on ehdottomasti niitä pelejä joita Playstationin omistajien kannattaa pelata edes kerran elämässään, mikäli avoimen maailman seikkailupelit millään tapaa on itseään kiinnostava lajityyppi. Sen tarina on mielenkiintoinen, pelimekaniikat hyvin hiotut, grafiikat todella kauniita katsoa ja vaikeusastekin on sopivan tasapainoinen jotta se antaa haastetta ajamatta hulluuden partaalle – vaikkakin paikoitellen se eteen lyökin kovan vastuksen.
Kokonaisuutena tämä oli niin loistava että se pääsi suoraan myös Suosituksia-sivulleni (katso täältä).
Beyond: Two Souls on Quantic Dreamin kehittämä ja Sony Computer Entertainmentin julkaisema toimintaseikkailullinen interaktiivinen draamapeli. Se on alunperin julkaistu vuonna 2013 Playstation 3:lle, mutta tämä pelaamani versio on julkaistu vuonna 2015 Playstation 4:lle.
Protagonistina toimii Jodie Holmes jonka elämän eri vaiheita pelaajana pääsee ohjaamaan. Jodie on poikkeuksellinen jo lapsena, sillä hänellä on sielussaan yhteys hänessä olevaan olentoon joka tunnetaan nimellä Aiden. Tämän paranormaalin kykynsä vuoksi Jodie kasvaa tutkimuskeskuksessa mistä hänet myöhemmin nuoruusvuosinaan värvätään CIA:lle. CIA haluaa käyttää Jodien yliluonnollisia kykyjä hyödyksi sotilaallisissa toimenpiteissä ja vähitellen kyvyt joutuvat hyötykäyttöön myös paljon suuremman uhkan vuoksi.
Kokonaisuus on erinomainen
Vuosia takaperin pelasin pelityylillisesti samaan kategoriaan kuuluvan Heavy Rainin (lue täältä) ja pidin siitä poikkeuksellisen paljon. Samalla tapaa myös Beyond: Two Souls onnistui hyvin imaisemaan monien tuntien pelisessioihin eikä tämäkään kokemus jättänyt kylmäksi. Ainoat haasteet tuli paikoitellen kontrolleista, mutta onneksi nekään eivät olleet missään vaiheessa tarpeettoman häiritseväksi käyviä.
Visuaalisesti tämä peli näytti kauniilta vaikka ikää on jo usempia vuosia kerennyt vierähtämään julkaisusta. Tietenkin grafiikat eivät ole aivan modernimpien nykypelien tasoa, mutta kautta linjan peli näytti hyvältä ainakin television kautta pelattuna.
Haamuja ja muita yliluonnollisia olentoja
Pituutta pelillä on sopivasti tämän tyylilajin peliksi, eli noin kymmenisen tuntia. Kahden päivän pelisessioilla itse tämän tahkosin läpi ja pituus tuntui hyvin mitoitetulta jotta se kerkeää rakentamaan kunnollisen tarinan mutta samaan aikaan ei käy puuduttavaksi.
Mikäli etsinnässä on peli jossa on samanlaista tunnelmaa ja pelattavuutta kuin Heavy Rainissa (lue arvostelu), Life is Strangessa tai Life is Strange: Before the Stormissa (lue arvostelu) on tälle pelille annettava vahva suositus sillä Beyond: Two Souls on Playstation eksklusiivi joka ei jättänyt ainakaan allekirjoittanutta kylmäksi. Päin vastoin, peli päätyi myös Suosituksia-sivulleni (katso täältä).
