Category: Pelaaminen

  • Peliarvostelu: Firewatch (PC)

    Maisemat ovat kauniit tornista katsottuna

    Campo Santon kehittämä ja Panicin/Campo Santon julkaisema Firewatch on vuona 2016 julkaistu seikkailupeli joka julkaistiin tuolloin Windowsille, Linuxille, Mac OSX:lle, Playstation 4:lle kuin myös Xbox One:lle. Peli on tullut vuonna 2018 myös Nintendo Switchille. Oma pelikokemukseni tapahtui Windows PC:llä

    Tarinassa kerrotaan alussa lyhyesti protagonistin Henryn taustatarinaa yksinkertaisten lyhyiden tekstien kautta. Henryn vaimo Julia on sairastunut alzheimeriin jo 40-vuoden iässä mikä on ollut Henrylle kova paikka. Kun Julia menee hoitoon muualle lähtee Henry töihin palovahdiksi. Työ on yksinäistä ja ainoa aktiivinen kommunikaatio on hänen pomonsa Deliahin kanssa radiopuhelimen välityksellä.

    Pelaaja saa radiopuhelimitse Deliahilta ohjeita minne hänen kuuluisi mennä ja mitä tehdä metsässä ollessaan. Paikkoihin suunnataan käyttäen karttaa ja kompassia joka itselleni aiheutti huonon suuntavaiston vuoksi toisinaan päänvaivaa, mutta tämä oli pelillisesti todella hyvä ja toimiva ratkaisu ja lisäsi uskottavuuden tuntua. Pelaajalla ei siis ole käytössään monista peleistä tuttua HUDia, eli minkäänlaisia navigaattoreita, etäisyysmittareita ja muita vastaavia ei ole koko aikaa näkyvässä vaan aina kun pitää suuntaa tarkistaa täytyy kartta ja kompassi – tai pelkkä kompassi – kaivaa esille.

    Henryn ja Deliahin välistä kommunikointia käydään Walkie-Talkien välityksellä

    Walkie talkien kanssa kommunikointi Deliahin kanssa on olennainen osa tarinaa. Deliah ja Henry oppivat toisistaan vähitellen lisää tarinan edetessä ja yhdessä he päätyvät myöskin selvittämään mysteeriä mitä luonnonpuistossa on tapahtunut. Vaikuttaa siltä että heidän puheitaan on kuunneltu, niitä on nauhoitettu ja että he saattavat olla vaarassa. Lisäksi Henryn vartiotornissa on käyty hänen muualla ollessaan joten joku tai joitain muitakin puistossa on. Mukaan juoneen kuuluu myös puistossa olleet teinit jotka ovat myöhemmin kadonneet sen jälkeen kun Henry on viimeisenä nähnyt heidät, joten useampaakin erilaista ongelmaa keretään kohtaamaan.

    Pidin tästä, sillä erilaiset oudot tapahtumat rakensivat hyvin tarinaa eteenpäin ja saivat pelaajana miettimään kuka, mikä tai ketkä on kaikkien näiden asioiden takana. Tarinan tapahtumat selvivät hyvällä tahdilla loppua kohden ja nivoutuvat uskottavalla tapaa yhteen.

    Peli on tuntimääräisesti suhteellisen lyhyt, ainoastaan noin neljä tuntia. Itse pelasin tämän läpi neljässä tunnissa ja kymmenessä minuutissa. Lyhyt kesto oli kuitenkin tämänkaltaiselle tarinavetoiselle kevyelle ja rennolle seikkailupelille sopiva. Tarinaa ei ole tarpeettomasti pitkitetty, mutta siinä ajassa kuitenkin keretään rakentamaan jo mukaansatempaava tarina joka paikoitellen käy hieman jopa jännittäväksi. Mistään liian jännittävästä pelistä ei kuitenkaan puhuta eikä missään nimessä kyseessä ole siis kauhupeli, mutta tutkiessa asioita on tarinassa sopiva ripaus jännitettä ilmassa pitämässä yllä mielenkiintoa.

    Värien käyttö oli miellyttävää kautta koko pelin

    Firewatchin löytää mm. Steamista jossa se on tämän tekstin kirjoittamiseen aikaan saanut 85 566 arvostelusta arvosanan Very positive eikä omakaan näkemykseni poikkea tästä näkemyksestä.

    Kokonaisuutena Firewatch oli siis omaan makuuni oleva seikkailu. Se on rento ja viihdyttävä, sen kontrollit ovat toimivat ja tarpeeksi yksinkertaiset että ne oppii nopeasti, grafiikat ovat kauniit ja sen tarina on hyvä. Pelaamisen arvoinen.

  • Peliarvostelu: Lara Croft and the Temple of Osiris (PC)

    Lara Croft seikkailee isometrisessä ympäristössä

    Taustaa

    Lara Croft and the Temple of Osiris on toiminnallinen seikkailupeli joka on julkaistu PC:lle, Playstation 4:lle sekä Xbox Onelle joulukuussa 2014. Nintendo Switchin versio on julkaistu 2023. Pelin on kehittänyt Crystal Dynamics ja sen on julkaissut Square Enix Europe.

    Tarinassa kerrotaan kuinka Lara ja hänen kanssaan ollut aarteenmetsästäjä joutuvat Setin kirouksen alaiseksi. Isiksen ja Horuksen avustuksella Lara alkaa keräämään osia Osiriksesta jotta hänet saadaan herätettyä henkiin. Osiriksen avustuksella Lara käy taisteluun Setiä vastaan ja nujerrettuaan hänet hän kumppaneineen vapautuu kirouksesta.

    Juoni on hyvinkin suoraviivainen eikä siinä ole juurikaan syvyyttä, mutta tämän tyylilajin pelissä en sellaista muutenkaan erityisemmin odota sillä painopiste on enemmänkin viihdyttävässä toiminnassa eikä henkeäsalpaavassa tarinassa. Kuitenkin tarina on toimiva ja ajaa hyvin asiansa.

    Pelaaminen

    Ei kiitos, en polta tupakkaa. Poltan vain eläviä kuolleita.

    Pelasin tämän käyttäen Xbox Onen ohjainta ja kontrollit olivat sellaiset että niihin tottuu nopeasti. Kuitenkin muutamia päiviä kun oli pitänyt taukoa pelaamisesta ja palasi pelin ääreen joutui hieman taas hakemaan nappeja, mutta onneksi mitenkään kovin kauaa niitä ei joutunut etsimään kun ne taas tuntuivat tutuilta kouraan.

    Vaikeusaste oli onnistunut kaltaiselleni kasuaalille pelaajalle. Missään kohtaa ei joutunut aivan suhteettoman pitkäksi aikaa jumittamaan, mutta useammassa kohdassa jouduin ottamaan kohtauksen uusiksi useampaankin kertaan eli mitenkään läpihuutojuttu ei ollut kyseessä.

    Pelissä tarjoillaan pitkin matkaa pienimuotoisia puzzleja joissa saa hieman toisinaan miettiä, mutta niiden läpäisemiseksi ei tarvitse kuitenkaan olla Albert Einstainin geeneillä varustettu nero.

    Ajattelua vaativat tehtävät olivat esimerkiksi sellaisia, että kun Lara astuu johonkin kohtaan kenttää aukeavat muualla portit, mutta kun hän nousee siitä paikaltaan pois, menevät portit jälleen kiinni. Pelaajan tehtäväksi jää silloin miettiä miten saa sinne tuotua kentässä jossain päin näkyvän esineen painoksi joka pitää porttia alhaalla.

    Toisenlaiset aivonystyröitä hellästi hierovat tehtävät olivat taas sellaisia että tietyissä paikoissa nousee esiin peilejä, mutta kun Lara siirtyy paikaltaan pois peilit menevät piiloon. Tässäkin pitää etsiä oikeita esineitä pitämään laattaa alhaalla niin että peilit pysyvät ylhäällä. Kuitenkin pelaaja joutuu etsimään myös itselleen oikeanlaisen sijainnin jotta hän saa Osiriksen sauvalla ohjattua valon peilien kautta haluttuihin kohteisiin.

    Yhdessä haudassa Laraa ja hänen liikkeitään katsottiin silmä kovana. Tai oikeastaan montakin silmää.

    Kovin pitkään ei mitään puzzlea joutunut miettimään, paitsi jos itsellä jäi huomaaamatta jokin kentässä muualla näkyvä olennainen asia. Näitä tapauksia tapahtui muutaman kerran, mutta onneksi YouTubesta löytyi läpipeluuvideoita missä näki mitä itsellä oli jäänyt huomaamatta.

    Matkan varrella löytyy parempia aseita, sormuksia ja kaulakoruja joita voi inventaario-valikon kautta käydä ottamassa käyttöön. Eri sormukset ja kaulakorut antavat erilaisia etuja, kuten vaikkapa enemmän vahinkoa tekeviä ammuksia, nopeampaa tulitusta, suuremman pommin räjähdyksen vaikutusalueen ja muuta sen kaltaista. Monessa puettavassa asiassa kuitenkin on myös miinuksia, eli niistä pystyi sitten valitsemaan omaan pelityyliin sopivimpia valintoja.

    Käytännön tasolla omasa pelaamisessa en kovin montaa kertaa sormuksia tai kaulakoruja vaihtanut, mutta useammankin kerran valikosta niitä aina kävin katsomassa silloin kun laatikosta löysi jonkin uuden esineen. Pidin kuitenkin tästä ominaisuudesta, sillä pienimuotoinen ja erittäin matalalla kynnyksellä lähestyttävä hahmon kehittäminen on mukava lisä myös tämänkaltaisiin peleihin.

    Loppusanat

    Porukalla pahista turpaan, se on reilu meininki.

    Lara Croft and the Temple of Osiris on viihdyttävä peli, aivan samalla tapaa kuin vuoden 2010 edeltäjänsä Lara Croft and the Guardian of Lightkin oli. Tarina ajaa asiansa ja pelattavuus on hyvä, ainakin ohjaimella pelattuna.

    Kokonaisuus on mukavan tasapainoinen. Välillä on kiireellisiä kohtia joissa paetaan nopealla vauhdilla takaa tulevia isoja olentoja, välillä taas mennään verkkaisemmin ja pelaaja pääsee käyttämään enemmän aivojaan kuin sorminäppäryyttään. Lisäksi pienimuotoiset boss fightit jo ennen loppuvastusta olivat hyvää vaihtelua.

    Grafiikat on mukavat ja musiikit miellyttävät, joten kokonaisuutena tämä oli viihdyttävä kokemus. Pelin läpi pelaamiseen meni itselläni Steamin laskurin mukaan 6.9 tuntia.

  • Peliarvostelu: Metro 2033 Redux

    Ilmojen halki käy…. demonin tie? Metron maailmassa demoneilla on siivet.

    Johdanto

    Metro 2033 Redux on vuonna 2014 julkaistu selviytymiskauhupeli jota pelataan ensimmäisen persoonan kuvakulmasta – tuttavallisemmin se on siis FPS. Pelin on kehittänyt 4A Games ja sen on julkaissut Deep Silver. Alkuperäisen, vuonna 2010 julkaistun Metro 2033 -pelin (eli ei Reduxin) on julkaissut THQ.

    Peli on saatavana Xbox 360:lle, Playstation 4:lle, Xbox Onelle, Linuxille, Mac OSX:lle sekä Windowsille joista Windows oli tämän pelin osalta oma valintani alustaksi.

    Dmitri Gluhovskin tieteiskirjaan Metro 2033 pohjautuva tarina kertoo kuinka ydinsota on tuhonnut lähes kaiken ja tehnyt elämisen maan pinnalla mahdottomaksi. Tuhannet ihmiset ovat päätyneet asumaan metrotunneleissa. Pelin protagonistina on Artyom, nuori mies joka lähtee tuhoamaan maan pinnalla olevia vihamielisiä otuksia.

    Pelaaminen

    Pelimekaniikat ovat tutut kaikille FPS-pelejä tietokoneilla pelanneille, eli hiiren ja näppäimistön kombinaatiolla mennään tavalliseen tapaan. Kontrollit toimivat ilman ongelmia joten pelikokemus on näiden osalta hyvä.

    Peli oli omaan osaamiseeni nähden sopivan haastava normaalilla vaikeustasolla, mutta ei kuitenkaan liian helppo. Joitain kohtia sai ottaa useampaan otteeseen ja panosten riittämisen kanssa oli välillä tiukkaa. Kovemman luokan pelaajille löytyy vaikeampiakin taso mutta sitä en lähtenyt edes koettamaan.

    Grillijuhlat alkakoon! Paistettua mutanttia puoleen hintaan, tarjouksessa sunnuntaista tiistaihin.

    Ammusten riittävyyden miettimisen lisäksi pelaajan täytyy pitää huolta myös kaasunaamareiden filttereiden riittävyydestä, sillä tukehtumiskuolema odottaa mikäli liikkuu alueella missä kaasunaamarille on tarvetta eikä filttereitä ole enää tarpeeksi. Tämä antaa myös hyvän syyn siirtyä eteenpäin kentissä sopivan ripeällä tahdilla.

    Pelaaja voi valita pelityylikseen suoraviivaisen ramboilun missä viholliset tutustutetaan viikatemieheen aseiden avustuksella, mutta rauhaa rakastavammille hiiviskelytaktiikka on myös validi vaihtoehto. Allekirjoittaneen valinta oli antaa aseen puhua ensin ja esittää mahdolliset kysymykset vasta sitten.

    Vihollisia pelissä on muutamia erilaisia. Pelaaja ei kohtaa vihamielistä suhtautumista ainoastaan mutanteilta, vaan myös natseilta ja stalinisteilta joten Metron maailma on vaarallisempi kuin Itä-Helsingin metro aamuyön pimeinä tunteina. Hyvänä puolena on se, että (lähes) kaikki liha tottelee kuria myös tässä tapauksessa ja aseilla saadaan aggressiot vähenemään varmasti ja nopeasti. Pelaaja kohtaa kylläkin yhdessä kentässä vastuksen johon eivät luodit pure, mutta rauhallisempi suhtautuminen tätä olentoa kohtaan tuottaa elämän ylläpidon kannalta suotuisamman lopputuloksen.

    Pääosin toimiva kokonaisuus

    Monin paikoin maailma on pimeä ja valoa vailla, mutta joskus valoa näkyy tunnelin päässä.

    Metro 2033 Redux on pääsääntöisesti viihdyttävä peli, vaikkakin tarina jätti itseni hieman kylmäksi enkä siihen päässyt kunnolla sisälle. En sitten tiedä oliko syynä se, että tarina ei ollut paikoitellen selkeästi kerrottu vaiko siitä, että itsellä oli pelin aloittamisen ja lopettamisen välissä useamman kuukauden tauko ja olin mahdollisesti vain sinä aikana unohtanut tarinan alun. Mene tiedä.

    Tarina jätti itselleni tunteen siitä että aivan kaikkea ei olisi avattu tarpeeksi, etenkään siellä täällä nähtäviä hallusinaatiokohtauksia ja niiden aikana nähtäviä olentoja. Lisäksi pelin loppu olisi voinut olla myös mielenkiintoisempi ja tarjota pidemmän videon siitä mitä lopulta tapahtui Artyomin tekemien tekojen jälkeen. En ole pelisarjan myöhempiä osia pelannut, joten ehkä niissä sitten selviää miten tulevaisuudessa käy.

    Kokonaisuutena Metro 2033 Redux on pelaamisen arvoinen ja hyvällä tapaa lajityypistään erottuva FPS. Se tarjoaa paikoitellen jopa säikäyttäviä ja puistattaviakin hetkiä joka antaa hyvän lisän pelikokemukseen.

  • Peliarvostelu: Frederic – The Resurrection of Music

    Frederic – The Resurrection of music on pelillisesti suoraviivaisia piano-taistoja

    Forever Entertainment S.A.:n kehittämä peli Frederic – The Resurrection of Music on lyhyt, noin puolentoista tunnin mittainen rytmipeli jossa tarinaa kerrotaan kauniilla välianimaatioilla pianotaisteluiden välissä.

    Tarina alkaa siitä kun tunnettu puolalainen säveltäjä Frederic Chopin herää haudastaan moderniin aikaan. Hänet on herätetty jonkun toimesta ja hänen täytyy saada selville kuka tai mikä on aiheuttanut hänen heräämisensä.

    Asiaa selvittäessä hänen tiensä kulkee useaan eri maahan missä hän kohtaa erilaisia vastustajia jotka hänen täytyy voittaa pianon soitossa. Voitettuaan kaksintaistelun hän saa lisää tietoa ja pääsee jatkamaan matkaansa kohden päävastustajaa joka selviää vasta viime hetkillä.

    Pelin animaatiot ja tarina on toimivaa tasoa ja myös kappaleet joita soitetaan on miellyttäviä. Harmillista kyllä, varsinainen pelaaminen sitä vastoin on näppäimistöllä erittäin hankalaa.

    Pelasin pelin helpoimmalla vaikeustasolla ja turhautuminen iski siinäkin näppäimistöllä pelaamisen kanssa. Jotenkin en päässyt sinuiksi nappien kanssa missään vaiheessa ja hiemankaan nopeammassa kohdassa missä nuotteja tipahti enemmän tuli järjetön määrä virheitäkin. Pelasin kuitenkin helpoimmalla pelin läpi, sillä kiinnosti nähdä miten tarina tulee etenemään.

    Näppäimistön vaihtoehtona pelissä pystyi valitsemaan myös hiirellä pelaamisen ja valikossa taisi löytyä myös kosketuslaitteen käyttömahdollisuus. Itselläni ei ole tietokoneessa kosketusnäyttöä joten se jäi kokeilematta, mutta välillä koetin hiiren ja näppäimistön yhtäaikasta käyttöä. Pelaaminen ei sujunut sillä sen helpommin joten siirryin takaisin pelkän näppäimistön käyttöön. Kosketusnäyttö olisi luultavasti helpoin ja intuitiivisin valinta tämänkaltaisen pelin kanssa.

    Vaikka pelillisesti tämä olikin turhauttavaa tahkottavaa ainakin itselleni näppäimistöllä pelattuna oli tämä kokemuksena silti sopivan viihdyttävä hyvän tarinan ja mielenkiintoisten välivideoiden vuoksi.

    Peli on löytyy Windowsille, MacOSX:lle sekä Linux/Steam OS:lle ja sen voi ostaa Steamista.

    Hyvää:

    • Viihdyttävä tarina
    • Kauniit animaatiot

    Huonoa:

    • Näppäimistöllä ja hiirellä pelattuna pelattavuus on tarpeettoman hankalaa

    Arvosana: 5/10

  • Peliarvostelu: Ratchet & Clank: Rift apart (Playstation 5)

    Ratchet & Clank: Rift Apart on kaunis väreiltään

    Ratchet & Clank: Rift Apart on vuonna 2021 julkaistu tasohyppelypeli jonka on kehittänyt Insomniac Games ja julkaissut Sony Interactive Entertainment. Peli on Playstation 5 -eksklusiivi.

    Tarinassa tohtori Nefarious varastaa dimensiaattorin jonka avulla hän aikoo tuhota elämän kaikissa eri universumeissa. Pelin pääsankarit Ratchet ja Clank onnistuvat pysäyttämän aikomukset, mutta kaikki ei mene kuten olisi suunniteltu ja pian useita eri repeämiä on auennut toisiin ulottuvuuksiin. Toisissa ulottuvuuksissa on myös tohtori Nefariousta pahempi versio, Keisari Nefarious jolla ei ole sen paremmat aikomukset universumia kohtaan.

    Ratchet ja Clank joutuvat estämään pahojen keisareiden aikeet. Onneksi toisissa ulottuvuuksissa löytyy myös toinen lombax, Rivet, jolla myöskin on aikeena estää Nefariouksen aikeet.

    Valaistukset on tunnelmalliset

    Ratchet ja Clank -pelisarjasta olen aikaisemmin pelannut Playstation 4:llä Ratchet & Clank -nimisen pelin vuodelta 2016 (lue täältä) jota pidin erinomaisena. Uusin sarjan osa ei yltänyt omassa mieltymyksessä aivan samalle tasolle, mutta onneksi tämäkin peli oli hyvä ja viihdyttävä.

    Peli on kepeän humoristinen ja viihdyttävä. Pelimekaniikat toimii hyvin kautta linjan eikä kontrollereiden kanssa tullut ongelmia missään vaiheessa. Asearsenaalia löytyy monipuolisesti ja niitä pystyy levuttamaan jossain määrin paremmaksi.

    Pidin erityisen paljon pelin näyttävästä grafiikasta. Visuaalinen puoli on kaunista ja erityisesti värien käyttö on omaan silmääni miellyttävää. Paikoitellen värien ilotulitus kentissä tuo mieleen jo lähestulkoonsa joidenkin Nintendon pelien pirteät maailmat, mutta onneksi väripalettiin mahtuu myös tummempiakin sävyjä.

    Vaikka englanti ei peleissä itselleni juurikaan ongelmia tuota oli silti ilahduttavaa että peli on käännetty ja puhuttu kokonaan suomeksi. Ääninäyttelyt toimivat hyvin ja missään vaiheessa ei tullut fiilistä että olisi halunnut etsiä saako kielen vaihdettua jostain alkuperäiseksi.

    Ratchet & Clank: Rift Apart on sopivasti mutta ei suhteettomasti haasteita tarjoavien tasohyppelyiden ystäville tutustumisen arvoinen peli jonka parissa viettää helposti yli kymmenen tuntia.

    Arvosana: 8/10