Tag: Angelina Jolie

  • Leffalauantai: Maleficent (Maleficent – Pahatar)

    Angelie Jolien ilmeikäs ilmeettömyys antaa Maleficientille syvyyttä olemukseen

    Vuonna 2014 julkaistu Maleficent (IMDB) joka on Suomessa julkaistu nimellä Maleficent – Pahatar on klassiseen Prinsessa Ruusunen -tarinaan pohjautuva seikkailullinen koko perheen fantasiaelokuva. Sen on ohjannut Robert Stromberg ja sen pääosarooleissa nähdään Angelina Jolie, Elle Fanning sekä Sam Riley.

    Prinsessa Ruususen tarina on monelle tuttu jo lapsuudesta ja siitä on useampia erilaisia variaatioita. Itselleni tunnetuin on kuitenkin Disneyn vuoden 1959 piirretyssä kuvattu versio missä paha noita asettaa kirouksen vastasyntyneen kuninkaan tyttären ylle jonka seurauksena lapsi tulee kuolemaan ennen 16:tta syntymäpäiväänsä mikäli hän pistää sormensa värttinän piikkiin. Hyvän haltijan lieventävän loitsun ansiosta hän ei kuitenkaan kuole vaan vaipuu uneen josta vain rakkauden ensisuudelma voi hänet herättää.

    Myös tässä uudemmassa versioinnissa pohjalla kulkeva tarina seuraa samaa punaista lankaa vaikkakin hieman erilaisin vivahtein. Esimerkkinä mainittakoon että myös tässäkin on olemassa viaton lapsi jonka Pahatar kiroaa, mutta tällä kertaa hyvä haltijatar ei ole se kuka lievittää kirousta vaan kirouksen tekijä itse jättää kiroukseensa mahdollisuuden sen purkamiselle. Vaikka eroja löytyy on pohjalla oleva tarina onneksi tarpeeksi tutuista aineksista leivottu jotta sitä voi pitää Prinsessa Ruususen tarinana vaikkakin toisen henkilön näkökulmasta kerrottuna.

    Fantasiamaailmaan mahtuu kaiken sen synkkyyden ja pimeydenkin lisäksi myös värien loiston kautta kuvattua elämän iloa

    Maleficent antaa Prinsessa Ruususen tarinaan uudenlaista ja merkittävästi puhuttelevampaa perspektiiviä monin eri tavoin. Siinä missä piirretyn klassikon kuvaus Pahattaresta on yksioikoisen mustavalkoinen ja stereotyyppinen kuvaus inkarnoituneesta pahuudesta on tämän modernin version rakentama hahmo selkeästi monitahoisempi, humaanimpi ja siten myös koskettavampi.

    Pahattaren kuvaus ei sorru naiivin yksinkertaistavaan narratiiviin missä hänen pahuuttansa kuvattaisi vain luontaisena pahuutena, vaan tämä versio antaa syyn ja merkityksen Maleficentin pahoille teoille siten että katsojan on helppoa ymmärtää hänen näkökulmaansa siten että siinä on samaistuttavaa tarttumapintaa. Mikä parasta hänen pahuudestaan ei rakenneta kuvaa absoluuttisesta hyvän vastakohdasta vaan aidompaa kuvausta satutetun henkilön kyynisyyden kautta heijastuvasta kovasydämisyydestä jossa kuitenkin pohjalla on puhtautta ja hyvyyttä joka heijastuu myös hänen tekoihinsa olosuhteiden mukaan.

    Olennainen osa onnistunutta hahmon kuvausta tulee Angelina Jolien erinomaisesta roolisuorituksesta. Jolien ilmeikkyys sekä myöskin oikealla tapaa käyttämä ilmeettömyys antaa roolihahmolle uskottavuutta ja syvyyttä.

    Monien muiden modernien fantasiaelokuvien tyyliin myös tässä on visuaalinen näyttävyys kohdallaan. Erikoistehosteet ovat kaunista katsottavaa kautta linjan ja ne tukevat hyvin tarinaa eikä niistä syntynyt ainakaan itselleni mielikuvaa siitä että erikoistehoisteden näyttävyydellä pyrittäisi peittämään tarinan puutteita. Tarina kyllä kestää hyvin omilla jaloillaan seisten eikä tehosteilla jouduta paikkaamaan laadun heikkoutta muilla osa-alueilla.

    Tarina on kokonaisuudessaan hyvinkin suoraviivainen ja siten se sopii helposti hetkiin jolloin etsii viihdyttävää elokuvaa jonka katsottuaan ei tarvitse mietti mistä tässä oli lopulta kysymys. Se on helposti lähestyttävän viihteen muottiin paketoitua fantasiaa jota on ilo katsoa.

    Helposti lähestyttävästä muodostaan huolimatta Maleficent onnistuu tarjoamaan enemmän tarinassaan syvyyttä kuin monet muut oman lajityyppinsä elokuvat, sillä sen kuvaus rakkaudesta, luottamuksesta, pettymyksistä, satutetuksi tulemisesta, kyynisyydestä sekä viattomuudesta ja viattoman rakkauden parantavasta voimasta on aidompaa ja paremmin kuvattua kuin monissa muissa elokuvissa. Ei sen kuvaus näistä tunnetiloista tietenkään ole yhtä syväluotaavaa kuin niihin keskittyvissä draamaelokuvissa, mutta kepeän viihteen lajissa nämä tunnetilojen onnistuneet kuvaukset ovat poikkeuksellisen ilahduttavaa katsottavaa.

    Olen nähnyt tämän elokuvan nyt kahteen kertaan. Ensimmäisellä katsomiskerralla toukokuussa 2020 annoin tälle 10/10 ja nyt uudelleen katsottuna olen edelleenkin samalla linjalla – tämä on viihteellisten fantasiaelokuvien helmi josta monen eri generen elokuvat voisivat ottaa oppia. Tämän katsomiskerran jälkeen elokuva tosin myös päätyi Suosituksia-sivun (katso täältä) elokuviin.

    Vaikka Maleficent on luultavasti ensisijaisesti lapsenmielisille suunnattu fantasiaelokuva on se ehdottomasti näkemisen arvoinen jokaiselle fantasiasta pitävälle katsojalle.

    Arvosana: 10/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 366 522 annettuun ääneen”]7,0/10[/simple_tooltip])

    Postausta muokattu 2022-06-05 korjaamalla kirjoitusvirheitä. Elokuvan nimi oli kirjoitettu säännöllisesti väärin muodossa Maleficient vaikka oikea muoto on Maleficent. Postauksen URL on kuitenkin jätetty muuttamatta jotta missään muualla tähän linkatut linkit eivät hajoa.

  • Leffalauantai: Lara Croft Tomb Raider: The Cradle of Life

    Pääosaroolissa nähdään Angelina Jolie

    Lara Croft Tomb Raider: The Cradle of Life (IMDB) on vuonna 2003 julkaistu toimintaseikkailu jonka on ohjannut Jan de Bont. Pääosarooleissa nähdään Angelina Jolie sekä Gerard Butler.

    Elokuvan tarina kertoo kuinka pelimaailmasta tutuksi tullut arkeologi Lara Croft (Angelina Jolie) löytää mystisen artifaktin joka paljastaa legendaarisen kreikkalaisesta mytologiasta tutun Pandoran lippaan sijainnin. Harmillisesti artifakti päätyy heti löydän jälkeen vääriin käsiin ja pian Laran onkin löydettävä artifakti takaisin ennen kuin pahaa tahtovat tahot saavat sen avulla käsiinsä Pandoran lippaan.

    Mikäli myytti Pandoran lippaasta ei ole tuttu on se pääpiirteittäin lipas jonka kautta erinäiset vitsaukset ovat tulleet maailmaan ja jonka tarinassa on hyvin samankaltaista vivahdetta kuin Raamatun kuvauksessa Eevasta ja käärmeestä Edenin puutarhassa. Siinä missä Eeva oli Raamatun mukaan ensimmäinen nainen (jos unohdetaan juutalaisen muun kirjallisuuden kuvaama Lilith) Pandora oli kreikkalaisessa mytologiassa ensimmäinen nainen ja hänen uteliaisuutensa katsoa lippaaseen aiheutti vitsauksien pääsemisen ihmisten keskuuteen. Ihmiskunta oli elänyt ennen sitä paratiisimaista elämää mutta lippaan aukaisun jälkeen vitsaukset pääsivät ihmiskuntaan ja jäljelle lippaaseen jäi ainoastaan toivo. Maa oli täynnä synkkyyttä joten Pandora avasi lippaan myöhemmin uudestaan ja päästi myös jäljelle jääneen toivon ihmisten keskuuteen.

    Cradle of Life hakee tarinansa tematiikan tästä mytologiasta ja yhdistelee sitä suoraviivaiseen toimintaseikkailuun.

    Terry Sheridan (Gerard Butler)

    Monessa mielessä The Cradle of Life on juuri sitä mitä siltä ennakkoon odottikin. Se on suoraviivainen, kepeä ja helposti lähestyttävä toimintaseikkailu joka toimii erinomaisesti niihin hetkiin kun haluaa katsoa elokuvan jossa ei tarpeettoman paljoa tarvitse keskittyä miettimään elokuvan tarkoitusta tai merkitystä saati sen puhuttelevuutta. Se on sitä mitä tämänkaltaiselta toimintaseikkailulta odottaakin – mytologioihin tai myytteihin nojaavaa tarinaa sekä helposti lähestyttävää lineaarisesti etenevää juonta jossa nyrkit ja aseet hoitavat puhumisen tarpeettoman dialogilla loistamisen sijaan.

    Tarina on mukiinmenevä, siinä on sopivassa tasapainossa toimintaa ja tarinan kuljettamista muilla keinoin eikä näyttelyssäkään ole mitään valittamista. Harmillista kyllä erikoistehosteet ovat menettäneet tehoaan vuosien kuluessa, mutta vielä vuonna 2019 on nämä aivan tarpeeksi hyvät että ei elokuva niiden vuoksi pilallekaan mene.

    Cradle of Life ei varsinaisesti säväytä mutta ei missään nimessä myöskään ollut pettymys. Se oli sitä mitä euron juustot on mäkkärissä – tiedät mitä haluat ja saat juuri sitä, et enempää etkä vähempää. Viihdyttävä elokuva aivot nollille -hetkiin.

    Arvosana: 6/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 123 650 annettuun ääneen”]5,5/10[/simple_tooltip])