Tag: Barry Sonnenfeld

  • Leffalauantai: Get Shorty (Get Shorty – Hyvä pätkä)

    John Travolta roolissaan Chili Palmerina vuoden 1995 elokuvassa Get Shorty.

    Get Shorty (IMDB) joka suomeksi tunnetaan nimellä Get Shorty – Hyvä pätkä on Barry Sonnenfeldin ohjaama rikoskomedia vuodelta 1995. Sen pääosarooleissa nähdään John Travolta, Gene Hackman, Rene Russo ja Danny DeVito.

    Travoltan roolittama gangsteri Chili Palmer lähtee perimään velkoja. Käy ilmi että eräs lento-onnettomuudessa kuolleeksi luultu velallinen onkin yhä elossa, joten Chili lähtee hänen peräänsä toiseen kaupunkiin hakemaan saamisiaan. Velkojen perinnässä hän päätyy mutkien kautta murtautumaan erään näyttelijättären taloon missä myös elokuvaohjaaja Harry Zimm (Gene Hackman) on. Chili ja Harry päätyvät keskustelemaan elokuvista ja tarinan edetessä Chili elokuvien suurena fanina kiinnostuu etsimään uudenlaista uraa gangsterielämän sijaan.

    Get Shorty on viihdyttävä ja rennon tyylin mafiaelokuva komediallisella vivahteella missä rikolliset kiinnostuvat osallistumaan elokuvien tekemiseen ja rahoittamiseen, samalla kun elokuvien tekijä tekee itse tuttavuutta alamaailman henkilöiden kanssa. Odotetusti toisille erilaisten maailmoiden kohtaaminen onnistuu paremmin kuin toisilta, eikä kaikkia ole niin turvallista koettaa komentaa kuin mitä ensin on saattanut kuvitella.

    Elokuvat joissa sivutaan tavalla tai toisella tarinassa elokuvien tekemisen maailmaa ovat monesti mielenkiintoinen ympräristö tapahtumille, niin myös tälläkin kertaa. Kokonaisuus toimi joten tämän elokuvan katsoo helposti kerran tai vaikka useammankin.

  • Leffalauantai: Men In Black (Men In Black – miehet mustissa)

    Kaikki liha tottelee kuria, niin myös alienit – tällä kertaa kuria tuodaan hieman isommalla aseella

    Men In Black (IMDB) eli suomalaisittain Men In Black – miehet mustissa on vuonna 1997 julkaistu seikkailullinen toimintakomedia. Sen on ohjannut Barry Sonnenfeld ja pääosissa nähdään Will Smith, Tommy Lee Jones sekä Linda Fiorentino.

    New Yorkin poliisiin kuuluva Jay (Will Smith) joutuu takaa-ajaessaan rikollista huomaamaan että aivan kaikki hänen todeksi uskomansa asiat fysiikan laeissa eivät välttämättä olekaan niin paikkaansa pitäviä, sillä takaa-ajettu pystyy pakenemaan pitkin seiniä. Nokkeluutensa ansiosta hän onnistuu saamaan takaa-ajetun satimeen vain huomatakseen että hänessä on jotain omituista ja epäinhimillistä. Takaa-ajettu syöksyy kuolemaan ja tapauksen jälkimaininkeja käsitellään poliisiasemalla minne saapuu pian myös mustiin pukeutuva mies Kay (Tommy Lee Jones) joka uskoo Jayn kertomusta.

    Kay antaa Jaylle käyntikortin jossa näkyy minne hänen pitäisi tulla käymään. Jay päätyy valintatilaisuuteen missä etsitään eri joukoista parhaimmista parasta joka myöhemmin voidaan värvätä Miehiin mustissa, joukkoihin joiden tehtävänä on puuttua avaruusolentojen sopimattomaan toimintaan ja pitää maa turvassa universumia uhkaavilta olennoilta.

    Aina ei edes sisäinen kauneus lohduta – etenkään jos sitä ei löydy lainkaan

    Juonensa osalta ajatus siitä että avaruudesta tullut ötökkä menee ihmiseen ottaen sen ruumiin omaan käyttöönsä ei ole uusi ajatus elokuvissa tai televisiosarjoissakaan. Siinä missä mm. X-Fileseissä tämän kaltaiset elementit ovat vähemmän komediallisesti toteutettuja on tässä ajatuksen absurdius vedetty reilusti huumorivaihde silmässä.

    Aikoinaan hyvin tehdyt erikoistehosteet onneksi toimivat vieläkin tarpeeksi hyvin ja niinpä ihmisen hahmon ottaneen alienin roikkuvaa ihoa korjataukseen tekemä naaman venyttäminen näyttää vieläkin tarpeeksi toimivalta. Ehkä osa syystä tulee myös siitä että tehosteet saavat olla reilusti överit ja luonnottomat koska ajatus itsessäänkin on jo sopivan yliampuva ja luonnoton.

    Päähenkilöiden Jayn ja Kayn luonteet ovat kuin yö ja päivä, mutta heidän välinen dynamiikkansa toimii. Siinä missä nuori ja energinen Jay on kuin elementissään nopeasti toimiessaan ja siinä sivussa hieman koheltaessaankin on Kayn viileän rauhallinen ote alieneiden lahtaamisessa tuomassa tasapainoa kaksikon toimiin. Vastakohdat täydentävät hahmoina hyvin toisiaan.

    Vaikka Men In Black onkin tätä kirjoittaessa jo kohtalaisen vanha elokuva, ei se ole kuitenkaan menettänyt tippaakaan vetovoimastaan. Se on tyylikkään yliampuva toimintaelokuva joka on maalattu kautta linjan humoristisella pohjasävyllä. Se on hyvän mielen elokuva joka kestää useammankin katselun.

    Arvosana: 8/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 547 324 annettuun ääneen”]7,3/10[/simple_tooltip])