Eternal Sunshine of the Spotless Mind (Tahraton mieli) -elokuvastaan tunnetun Charlie Kaufmanin ohjaama vuonna 2015 julkaistu Anomalisa (IMDB) on miellyttävän raikas yllättäjä niin tarinallisesti kuin tyylillisesti lähivuosina julkaistuiden elokuvien joukossa. Tekniseltä toteutukseltaan se on animaatioelokuva ja lajityypeiltään siihen on listattu IMDB:ssä draamaa, romantiikkaa ja komediaa joista vahvimmin painopisteen laskisin draamalliseen aspektiin.
Tarinassa kerrotaan Michael Stonesta joka saapuu Cincinnatiin pitämään puhetta konferenssiin asiakaspalvelusta. Tapahtuman ajaksi hän majoittautuu hotelliin mikä toimiikin elokuvan pääasiallisena miljöönä. Hotelli sattuu sijaitsemaan myös samassa kaupungissa missä Michaelilla on ollut 11 vuotta aikaisemmin pidempiaikainen suhde naiseen nimeltä Bella ja Michael päättääkin pitkästä aikaa tarttua puhelimeen ja olla häneen yhteydessä löydettyään puhelinnumeron puhelinluettelosta. Vuosien jälkeenkään jälleennäkeminen ei mene kuitenkaan kovin positiivisissa merkeissä ja pian hän onkin jälleen yksin hotellihuoneellaan.
Michael kuulee käytävällä äänen mikä kiinnittää hänen huomionsa ja hän lähtee koputtelemaan viereisten hotellihuoneiden ovia. Hän tapaa yhdestä huoneesta kaksi naista jotka ovat saapuneet konferenssiin kuuntelemaan hänen puhettaan ja pian kolmikko jo onkin hotellin baarissa viettämässä iltaa drinkkien merkeissä. Illan tultua päätökseensä Michael pyytää toista neideistä, Lisaa, hotellihuoneeseensa vielä jatkoille ja hän tarttuu empimisen jälkeen tarjoukseen. Asiat ohjautuvat seksuaaliseen toimintaan ja pian Michael on valmis jo jättämään vaimonsa ja lapsensa jotka odottavat häntä kotiin palaavaksi.
Anomalisa on kiehtova kuvaus ihmisyydestä ja epävarmuuden luomasta rikkinäisyydestä joka ajaa ihmiset tekemään tekoja jotka eivät ole järkeviä mutta joiden kautta kuitenkin saa hetkellisen helpotuksen tunteen kokiessaan muutosta entiseen. Mielenkiintoisena havaintona on ääninäyttelijöiden määrä sillä siinä missä hahmoja tulee vastaan useita on koko elokuvassa ainoastaan Michaelilla ja Lisalla uniikit äänet ja kaikilla muilla hahmoilla on yksi ja sama ääninäyttelijä. Tämä oli mielenkiintoinen tyylikeino joka luo katsojalleen tuntua siitä että Michaelia ympäröivä maailma on kaikki samaa harmaata sen eri sävyissä ja ainoastaan Lisa saa Michaelin tuntemaan jotain toisin.
Kiintoisa aspekti löytyy myös ironiassa siitä että Michael on tulossa puhumaan konferenssiin asiakaspalvelusta ja asiakkaiden kohtaamisesta samaan aikaan kun hän on itse kuitenkin täysin irti ympärillään olevista ihmisistä eikä pysty kohtaamaan juuri ketään syvemmällä tasolla. Hän ei tiedä eikä tunne heitä ja on selvää että hän ei tunne myöskään itseään, kuka hän on ja mitä hän tahtoo. Vaikka Michael luuleekin tietävänsä mitä tahtoo kun on valmis jättämään vaimonsa ja lapsensa Lisan vuoksi on katsojan helppoa päätellä että kyse ei ole aidosta tahdosta olla yhdessä Lisan kanssa vaan enemmänkin paosta tilanteesta jossa ei enää tiedä kuinka toimia.
Aikaisempi suhde Bellaan päättyi ilman sen suurempia selittelyitä ja jälleen Michael on samanlaisessa tilanteessa elämässään jolloin on valmis jättämään kaiken taakseen ilman sen suurempia selityksiä joka on omiaan luomaan mielikuvaa itseään tuntemattoman ihmisen tavasta käsitellä elämän haastavia tilanteita helpoimmalla mahdollisella tavalla eli pakenemalla.
Anomalisaa katsoessa ei voinut välttyä Lost in Translation -elokuvan fiiliksiltä ja paljon näissä onkin samankaltaisuutta. Onneksi kuitenkin tämä elokuva seisoo vakaasti omilla jaloillaan eikä yhtymäkohdat Sofia Coppolan elokuvaan ole siis suinkaan negatiivinen asia.
Pidin tästä elokuvasta. Se on teknisesti mielenkiintoisella tavalla toteutettu filmi joka erottuu selkeästi valtavirrassa edukseen niin tyylillisesti kuin tarinallisestikin ja jossa on kiehtovalla tavalla animaatiohahmoihin saatu enemmän ihmisyyden tuntua kuin monissa ihmisten näyttelemissä elokuvissa.
Arvosana: 8/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 53 361 annettuun ääneen”]7,3/10[/simple_tooltip])