Tag: Dan Stevens

  • Leffalauantai: A walk among the tombstones (Tanssi haudoilla)

    Matt Scudder (Liam Neeson).

    A walk among the tombstones (IMDB) joka suomeksi käännettynä tunnetaan nimellä Tanssi haudoilla on psykologinen trilleri jonka on ohjannut Scott Frank. Pääosissa nähdään Liam Neeson, Astro, Dan Stevens ja David Harbour. Elokuva on vuodelta 2014.

    AA-kerhossa käyvä entinen poliisi Matt Scudder (Liam Neeson) istuu kahvilassa kun samassa kerhossa oleva mies, Peter (Boyd Holbrook) tunnistaa hänet ja tulee juttelemaan. Mattille selviää että Peterin veli Kenny (Dan Stevens) on avun tarpeessa sillä hänen vaimonsa on joutunut kamalan rikoksen uhriksi. Mattin tutkiessa asiaa hänelle selkenee että asiaan liittyy enemmänkin huumekauppaa, kiristyksiä ja murhia eikä Kennyn vaimo ole ainoa uhri.

    Lajityypissään tämä on toimivaa tasoa oleva elokuva. Sen juoni on toimiva ja tarpeeksi monipuolinen, se kasvaa sopivalla tahdilla eikä asioita paljasteta liikaa liian aikaisessa vaiheessa. Toimintaa ei ole liiaksi, joten painopiste on selvästi tarinassa ja sen koukuttavuudessa.

    Liam Neeson on rooliin entisenä poliisina sopiva valinta, ehkä osittain siksi että hänet on nähty aikaisemminkin vastaavankaltaisissa rooleissa entisenä virantoimittajana mm. elokuvassa Taken, minkä vuoksi katsojana hän tuntuu tutulta ja turvalliselta hahmolta rooliinsa.

    Tarinan teema tuntui itselleni paikoitellen suhteellisen ahdistavalta, vaikka se ei poikkeakaan paljoa muista vastaavista lajityyppinsä tuotoksista. Raa’at ja väkivaltaiset kohtaukset painostavalla tematiikalla eivät ole omaan makuuni yleisetikään ottaen sellaisia mistä pidän, joten tämä sinänsä ei yllätä. Ilman synkkää teemaa monet väkivaltaiset tai raa’atkin kohtaukset elokuvissa voivat lähinnä tuntua koomisilta, joten tätä taustaa vasten mietittynä tämän elokuvan juoni on kerrottu onnistuneesti sillä se tuntui paikoitellen epämukavalta.

    Vaikka entinen poliisi selvittämässä yhä rikoksia onkin itsessään hyvin kulunut teema, oli kokonaisuutena tämä kuitenkin viihdyttävä ja toimiva elokuva lajityypissään.

  • Leffalauantai: Vamps

    Stacy (Krysten Ritter) ja Goody (Alicia Silverstone)

    Vamps (IMDB) on Amy Heckerlingin ohjaama vampyyrikauhukomedia vuodelta 2012 jonka pääosarooleissa nähdään Krysten Ritter ja Alicia Silverstone.

    Vampsin juonessa kerrotaan kahdesta nuoresta vampyyrista jotka opiskelevat ja elävät omaa erikoislaatuista elämäänsä. Poikkeuksellisesti nämä vampyyrit eivät juo verta ihmisistä vaan rotista ja muista pienistä jyrsijöistä. Elämä sujuu normaaleissa uomissaan kunnes Stacy tutustuu Joeyhyn (Dan Stevens) joka paljastuu van Helsingin suvun jäseneksi. Joey pitää isänsä uskomuksia vampyyreistä ainoastaan horinoina kunnes hän saa itse omin silmin havaita että tyttöystävänsä ei ole aivan tavallinen tallaaja.

    Vampyyriyhteisössä järjesteään AA-kerhon kaltaisia tapahtumia jossa ryhmäterapiassa pidetään yhdessä huolta siitä että irtiotto ihmisveren juomisesta onnistuu. Stacyn ja Goodyn muuntanut kantavampyyri Cisserus (Sigourney Weaver) ei kuitenkaan näissä tapahtumissa käy ja erään kerran hän lahtaa ravintolassa isomman väkijoukon nälkäänsä. Tämän ja muiden tapahtumien seurauksena Goody ja Stacy päätävät kääntyä van Helsingin isäukon puoleen jotta Cisserus saataisiin pois pelistä.

    Rotat toimivat näiden vampyyreiden ruokana

    Vamps on luokiteltu IMDB:ssä kauhuksi, romantiikaksi ja komediaksi mutta kauhua tästä elokuvasta saa hakemalla hakea. Elokuva ei ole missään vaiheessa pelottava saati jännittävä vaan se on enemmänki puhtaan viihdyttävä kepeä hyvän mielen komedia. Se ei ole sellainen että siinä juurikaan tulisi naurettua, vaan lähinnä siinä on ainoastaan humoristinen pohjavire.

    Elokuvan visuaalinen tyyli oli toimiva ja oman aikakautensa elokuvista hieman poikkeava. Jos olisi pitänyt veikata elokuvan valmistusvuotta olisin sijoittanut tämän lähemmäs 2000-luvun alkua johtuen sen värimaailmasta ja tunnelmasta. Roolisuoritukset olivat tasokkaita ja Alicia Silverstone ja Krysten Ritter sopivat kepeällä otteella tehtyyn vampyyrirooleihinsa hyvin.

    Omaan makuuni Vamps toimi hyvin. Se on rento ja viihdyttävä elokuva vampyyritematiikalla eikä sen katsomiseen tai siitä pitääkseen tarvitse olla edes mikään vampyyrielokuvien suuri ystävä jotta siitä saisi jotain irti. Siitä ei kannata lähteä etsimään sen suurempaa sanomaa tai taiteellista ulottuvuutta vaan se kannattaa katsoa kepeänä viihde-elokuvana. Kaikesta hyvän tuulisesta otteestaan huolimatta mukana on myös hieman haikeaakin tunnelmaa joka toi tarinaan hieman lisää tunnetta.

    Arvosana: 6/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 8 605 annettuun ääneen”]5,2/10[/simple_tooltip])