Leffalauantai: mother!

Jennifer Lawrence roolissaan äitinä

mother! (IMDB) on Darren Aronofskyn ohjaama kauhu/draama/mysteerielokuva vuodelta 2017. Sen pääosarooleissa nähdään mm. The Hunger Gamesista tuttu Jennifer Lawrence sekä Vicky Christina Barcelonssakin nähty Javier Bardem.

Elokuvan tarinassa kerrotaan pariskunnasta joka asuu kahdestaan omassa rauhassa sivussa kaikesta hälinästä. Pariskunnan mies on runoilija ja nainen hoitaa kotia. Arki on rauhallista eikä siinä tapahdu mitään ihmeempiä kunnes eräänä päivänä ovelle saapuu vieras joka jää runoilijamiehen luvalla oleskelemaan kylään vastoin vaimonsa tahtoa.

Vieraasta paljastuu vähitellen erikoisia piirteitä jotka saavat talon rouvan olon epämukavaksi. Oloa ei helpota myöskään se että pian taloon tulee myös tuon vieraan miehen vaimo ja hänkin asettuu taloksi. Miehen vaimo on monin paikoin varsin tyly talon emäntää kohtaan mutta talon isäntää kohtaan hän sen sijaan käyttäytyy varsin hyvin.

Vähitellen taloon alkaa tulemaan yhä enenevissä määrin ventovieraita ihmisiä ja meno alkaa käymään aina vain villimmäksi. Vähitellen vieraiden käytös talon isäntää kohtaan alkaa saavuttamaan aina vain hurmoksellisempia piirteitä ja talo alkaa vaikuttamaan yhä enemmän kultin kokoontumispaikalta kuin kodilta.

Javier Bardem roolissaan Hänenä

mother! on omalaatuinen ja ajatuksia herättävä elokuva. Elokuvan katsottua on vaikea sanoa suoraan varmaksi mistä tässä kaikessa on edes kyse, sillä metaforia ja symboliikkaa tarjoillaan katsojalle kasvavassa määrin tarinan edetessä.

Elokuva ammentaa tarinaansa symboliikkaansa vahvasti kristinuskon viitekehyksestä joka monelle länsimaalaisessa kulttuurissa kasvaneelle on tuttua jo lapsuudesta asti. Esimerkiksi runoilijan kohtaama ihannointi ja jopa vieraiden häntä kohtaan suorittama suoranainen palvonta, syntymä, kuolema sekä anteeksiantamus ovat vahvasti tarinassa läsnä.

Lisäksi Aronofskyn mukaan elokuvan pienellä alkukirjaimella kirjoitettu nimi ei ole pelkästään tyylikeino ja onpa myös elokuvan lopputeksteissä kaikki muut roolihahmot kirjoitettu pienellä kirjaimilla paitsi Javier Bardemin roolihahmo johon viitataan lopputeksteissä nimellä Hän. Kaikki roolihahmot jäävät myöskin nimettömiksi joka tuskin sekään aivan sattumaa on.

Kiintoisana piirteenä tarinan merkityksestä voinee mainita sen, että oma tulkintani oli ainakin poikkeava kollegani tulkinnasta tästä elokuvasta ja sen merkityksestä. Tästä voinee ainakin päätellä sen että elokuva ei ole ainakaan katsojalleen liian valmiiksi purekseltua tavaraa.

Mies (Ed Harris) ja nainen (Michelle Pfeiffer)

Omaan makuuni tämä elokuva toimi todella hyvin. Pidin sen monitulkinnallisesta tarinasta ja tavasta jolla se ohjauksellisesti katsojille kerrottiin. Tämän elokuvan myötä vahvistui myös mielikuvani siitä, että Jennifer Lawrence on varsin osaava näyttelijä jonka roolisuorituksia seuraa mielellään jatkossakin. Pidin erityisesti siitä kuinka hän osasi myös paikoitellen vähäeläisellä sekä hienovaraisellakin tulkinnalla välittää roolihahmonsa tunteita siten että katsojakin pystyy ymmärtämään hänen tunnetilojaan.

Darren Aronofskyn mother! on erinomainen todiste siitä että Black Swanin ja Requirem for a Dreamin ohjaajalla on kykyä luoda useitakin ajatuksia herättäviä mestariteoksia. Mikäli elokuvan paikoitellen ahdistava ja painostava tunnelma sekä muutama vastenmielinen kohtaus ei järkytä on tämä elokuva ehdottomasti katsomisen arvoinen. Itselläni tämäkin elokuva meni suoraan Suosituksia-sivulle.

Arvosana: 9/10 (IMDB: 6,6/10)

Leffalauantai: A history of violence

Tom Stall (Viggo Mortensen) ja Edie Stall (Maria Bello)

A history of violence (IMDB) on David Cronenbergin ohjaama draama/trilleri vuodelta 2005 jonka pääosissa nähdään Viggo Mortensen, Maria Bello sekä Ed Harris. Cronenbergin uran luultavasti tunnetuin elokuva History of Violencen lisäksi on kauhuelokuva The Fly (Kärpänen) vuodelta 1986.

Elokuva alkaa kohtauksella jossa kaksi miestä pistää muutaman henkilön kylmäksi pienellä huoltoasemalla jonka jälkeen he jatkavat epämääräistä matkaansa jonnekin mitä tarina ei kerro. Matkallaan he pysähtyvät toisessa pienessä kylässä olevaan kahvilaan jossa elokuvan päähenkilö Tom Stall on töissä. Miehet aikovat ryöstää paikan mutta rauhallisena ja tyynenä tunnettu Tom saa estettyä ryöstöaikeet tappaen molemmat rikolliset. Hänestä nousee tekonsa ansiosta kylällä pienimuotoinen sankari joka pelasti muut paikalla olleet.

Tomin sankariteko ei jää huomaamatta myöskään kauempana ja pian tapauksen jälkeen hänen luokseen kahvilaan saapuu muutama mies joista yksi kutsuu häntä nimellä Joey. Tom kiistää olevansa Joey mutta miehet eivät jätä häntä rauhaan ja pian Tomin perheen turvallisuus tuntuu uhatulta. Vähitellen Tom joutuu kohtaamaan taakse jättämänsä menneisyyden jonka olemassaolosta hänen perheensä saa tietää vasta tapahtumien eskaloiduttua jo niin pitkälle että paluuta menneeseen ei enää ole.

Edie (Maria Bello)

History of violence on monessa mielessä mielenkiintoinen elokuva. Sen tarina on toimivaa tasoa ja pitää yllä mielenkiintoa vaikkakin paikoitellen siinä oli ennalta-arvattavuutta mukana. Tästäkin huolimatta tarinan kehittyminen on mielenkiintoista seurattavaa joka etenee mukavan tiiviillä tahdilla jäämättä junnaamaan tarpettomasti yksityiskohtiin.

Tarinan lisäksi mielenkiintoiseksi elokuvan tekee henkilöhahmot ja heidän luonteensa. Tomilla ja Ediellä on kaksi lasta ja he elävät tavallista perhe-elämää aina siihen saakka kunnes Tomin historiasta selviää asioita jotka tulevat Edielle ja koko muulle perheelle täysin yllätyksenä. Kuinka paljon kiltissä perheenisässä ja aviomiehessä on sisällä pimeyttä jota muut eivät ole nähneet ja kuinka hän on pystynyt salaamaan menneisyytensä tapahtumat vuosikausia perheeltään? Kuka hän todellisuudessa edes on?

Vaikka kyseessä onkin elokuva, on Tom silti varsin mielenkiintoinen persoonana sillä se saa miettimään kuinka paljon todella tunnemme ihmisiä joita luulemme tuntevamme – kuinka paljon jokaisella meillä on historiaa jota muut eivät tiedä eivätkä heidän tarvitsekaan? Kuka ihminen lopulta edes on, sekö mitä me näemme, tunnemme ja tiedämme vaiko se joka hän on ollut ennen kuin olemme hänet tunteneet?

Jack (Ashton Holmes) kiusaajiensa keskellä

Elokuvassa näyttelytyö on toimivaa tasoa ja teknisestikin elokuva on hyvä. Sen ohjaustyö on laadukasta ja se erottuu tyyliltään edukseen elokuvien joukossa. Pidin myös siitä kuinka elokuvan värimaailma oli jätetty hyvin luonnollisen ja realistisen oloiseksi joka loi tarinalle sopivamman ilmapiirin sekä yleisesti pidin myös leikkauksien ja kameran käytön osalta tasapainoisesta tunnelmasta.

Vaikka History of violence onkin pääpiirteittäin suoraviivainen elokuva jättää se silti katsojalleen myös kysymyksiä vailla vastauksia ja antaa tilaa omille tulkinnoille. Kokonaisuutena History of Violence on lajityypissään hyvä elokuva joka kannattaa katsoa.

Arvosana: 7/10 (IMDB: 7,5/10)

Leffalauantai: Cleaner

Pölyt lattialla vaikuttaa pieneltä murheelta tämän jälkeen

Leffalauantain tämän viikon valinnaksi päätyi Renny Harlinin ohjaama trilleri Cleaner (IMDB) vuodelta 2007. Cleanerin pääosarooleissa nähdään Samuel L. Jackson, Ed Harris, Eva Mendes, Luis Guzmán sekä Keke Palmer.

Cleaner kertoo tarinaa entisestä poliisista joka on vaihtanut työnsä rikospaikkojen siivoajaksi. Käytännössä kun poliisit ovat hoitaneet osuutensa menee Tom Cutler (Samuel L. Jackson) paikan päälle siivoamaan paikalta rikoksen jäljet jotta asunnot ja muut paikat saadaan jälleen siihen kuntoon että kukaan ei pysty tietämään että paikalla on tapahtunut henkirikos. Seinät, sohvat ja kaikki tekstuurit saavat perusteellisen putsaamisen ammattilaisen otteella.

Tavalliseen tapaan uusi toimeksianto tulee ja Tom lähtee siivoamaan paikan epämukavaa verellä kirjoitettua historiaa pois näkyvistä. Seuraavana päivän hänen mentyään käymään uudemman kerran paikan päällä saa hän yllätykseen havaita talolla talon rouvan Ann Norcutin (Eva Mendes) joka on häntä ottamassa vastaan. Hänen miehensä on kadonnut ja etsinnät on käynnissä mutta kukaan ei tiedä minne hän on kadonnut. Onko siivoaja siis tietämättään käynytkin lakaisemassa todistusaineistot henkirikoksesta ilman että tieto rikoksesta on vielä edes poliisilla?

”You did WHAT?” Ann Norcutin roolissa nähdään Eva Mendes.

Tapahtuman aikoihin myös Tomin tytär Rose kyselee edesmenneestä rikoksen uhrina menehtyneestä äidistään ja käynnissä olevien tutkimusten edetessä Tom saa havaita että kaikki historian synnit eivät ole kaikin puolin unohdettuja. Vanhat poliisivoimissa yhä työskentelevät entiset kollegat nivoutuvat mukaan tarinaan eikä Tomkaan voi välttää menneiden asioiden kohtaamista.

Cleaner edustaa juoneltansa keskivertoa tarinaa joka rullailee mukavalla tempolla eteenpäin. Juonessa oli useita lankoja joista lopulta kuitenkin punotaan eheän toimiva ja viihteellinen tarina. Vaikka juonessa olikin useita ennalta-arvattavuuksia ja perinteisiä kliseitä oli siinä silti muutamia pienimuotoisesti yllättäviäkin käänteitä jotka pitivät katsomiskokemuksen miellyttävyyttä yllä.

Ohjauksellisesti ja visuaalisesti elokuva on perinteisen toimivaa tasoa vailla suurempia yllätyksiä. Kasvolähikuvia käytetään keskusteluissa usein ja muutenkin kuvakulmat on perinteisiä hyväksi havaittuja ja toimivia kuten myös kameran kuljetuksetkin. Leikkauksissa käytetään mukavasti sopivassa määrin lyhyitä leikkauksia kertomaan nopeasti tapahtuman kulkuja jotka ovat relevantteja mutta eivät sellaisia että koko tapahtumakulku pitäisi kuvata pidemmillä otoksilla.

I’m gonna shoot you, bang bang! Aseen varressa poliisi Eddie Lorenzo (Ed Harris)

Esimerkkinä tällaisesta leikkauksellisesta tyylistä toimii siis vaikkapa rikospaikalle tultua hanskojen laitto, pesuaineiden levittelyt, siivoaminen ja muut vastaavat toimenpiteet aiheen tiimoilta jotka ovat tarinan kuljetuksen kannalta olennaisia mutta sellaisia että niihin ei kannata kuluttaa pitkään katsojan aikaa jotta katsoja ei kerkeä kuolla tylsyyteen. Pidempien ja lyhyempien leikkauksien osalta oli elokuvassa siis mukavan tasapainoinen tunnelma.

Kokonaisuutena Cleaner on keskinkertainen elokuva. Se ei tarjoa mitään erikoista uutta tai ihmeellistä katsojalleen mutta se toimii kuitenkin viihteellisenä elokuvana. Sen katsoi kerran ja kavereiden kanssa tämän voi katsoa toisenkin kerran jos joku välttämättä sen haluaa nähdä. Kuitenkaan itse en tästä saanut paljoakaan irti joten se jää ”Ihan ok, perusleffa” -kategoriaan.

Arvosana: 5/10 (IMDB: 6,1/10)