Aleksin Blogi

Tag: Gunnar Björnstrand

  • Leffalauantai: Nattvardsgästerna (Talven valoa)

    Pappi Tomas Ericsson (Gunnar Björnstrand) ja Ingrid Thulin (Märta Lundberg) saapumassa kirkolle

    Ingmar Bergmanin ohjaama Nattvardsgästerna (IMDB) joka suomennettuna tunnetaan nimellä Talven valoa on vuonna 1963 julkaistu draamaelokuva. Pääosissa nähdään Gunnar Björnstrand, Ingrid Thulin, Gunnel Lindblom, Max von Sydow sekä Allan Edwall.

    Pienen kylän pappi Tomas Ericsson (Gunnar Björnstrand) on vaikeassa tilanteessa, sillä hänen uskonsa Jumalaan on heikoilla. Uskon kriisin lisäksi samaan aikaan hänen täytyy tehdä selkoa Märta Lundbergille (Ingrid Thulin) tunteistaan sekä pyrkiä auttamaan maailman tilanteen ahdistamaa perheenisää Jonas Perssonia (Max von Sydow).

    Talven valoa on kiehtova uskoa ja sen kriisiä käsittelevä elokuva. Pappi joka saarnaa uskosta muille vaikka oma usko on epäilysten varjostama on teema johon kovinkaan moni katsoja tuskin voi omakohtaisesti suoraan samaistua, mutta suurempana konseptina rehellisyys, usko ja epäilykset niin uskonnollisessa kuin arkirealistisemmassakin mielessä ovat sitä vastoin jotain johon luultavasti jokaisella on jonkinmoista kosketuspintaa.

    Elokuvan loppuvaihella Algot Frövik (Allan Edwall) käy puhuttelevan hengellisen keskustelun pappi Tomaksen kanssa aiheena Kristuksen kärsimys ja Jumalan hiljaisuus. Algot olisi tahtonut keskustella aiheesta jo aikaisemminkin, mutta Tomaksella ei ole siinä hetkessä aikaa hänelle. Sen sijaan Tomas kerkeää käymään kahden muun henkilön kanssa erilliset keskustelut muista aiheista ikävin ja toisessa tapauksessa myös dramaattisin seurauksin.

    Myöhemmin elokuvan katsomisen jälkeen mieleen nousi ajatus, olisiko dramaattisiin seurauksiin johtanut keskustelu koskaan ollut sellainen mikäli Tomas olisi pysähtynyt kuuntelemaan Algotia ja hänen pohdintojaan, sillä hänen näkökulmansa olisivat antaneet Tomakselle ajatuksen aiheita tarpeeksi aikaisessa vaiheessa. Ajan antaminen muille silloin kun omassa elämässä kohtaa koettelemuksia on varmasti vaikeaa meille jokaiselle, mutta toisten kohtaaminen silloin voi olla juuri sitä mitä me tarvitsemme sillä sitä kautta voimme saada ajatuksia jotka ravistelevat meidät näkemään asioita uudenlaisista näkökulmista.

    Vaikka elokuva onkin monilta osiltaan lohduton ja pessimistis-realistinen kuvaus ihmisen elämästä, on siinä silti mukana myös toivoa. Hyvä näyttelytyö yhdistettynä kiinnostavaan teemaan ja muutoinkin onnistuneeseen toteutukseen tekevät tästä katsomisen arvoisen filmin.

  • Leffalauantai: Såsom i en spegel (Kuin kuvastimessa)

    Harriet Andersson esittää hyvin roolinsa Karinina jonka mielenterveydessä on haasteita

    Såsom i en spegel (IMDB) joka suomennettuna tunnetaan nimellä Kuin kuvastimessa on Ingmar Bergmanin ohjaama draamaelokuva vuodelta 1961. Rooleissa nähdään Max von Sydow, Lars Passgård, Gunnar Björnstrand sekä Harriet Andersson.

    Karin (Harriet Andersson), hänen miehensä Martin (Max Von Sydow), Karinin veli Minus (Lars Passgård) sekä Karinin ja Minuksen isä David (Gunnar Björnstrand) asuvat yhdessä saarella. Karin on päässyt mielisairaalasta, mutta hänen todellisuudentajunsa rakoilee tarinan edetessä yhä enenevissä määrin. Jokainen joutuu käsittelemään omalla tapaansa hänen mielenterveytensä luomia haasteita omien elämän haasteiden lisäksi.

    Monen muun näkemäni Bergmanin elokuvan tapaan myös tämä on verkkaisesti etenevä tarina missä ei varsinaisesti tapahdu kovinkaan paljoa, vaan painopisteessä on enemmänkin ihmisyyden luomat haasteet ja niiden käsittelyt. Jokaiselle tarinan henkilölle annetaan tarpeeksi tilaa jotta heidän persoonansa ja heidän omat henkilökohtaiset ongelmansa tulevat esiin – joko suoraan tai vähintäänkin välillisesti – mikä antaa katsojalle tarpeeksi aikaa muodostaa omat näkemyksensä heidän luonteistaan ja toimintatavoistaan.

    Vaikka Karinin mielenterveyden hajoaminen on raskasta hänen läheisilleen sekä hänelle itselleen, on se myös asia jonka kautta he näkevät asioita itsestään. Kuten elämässä yleensäkin, monesti asiat saavat uudenlaisia näkökulmia erinäisten tragedioiden yhteydessä sillä silloin ihminen useammin saattaa pysähtyä kohtaamaan ja käsittelemään itseään suurempia kysymyksiä kuin silloin kun kaikki on tasaista ja ongelmatonta.

    Pidin tästä elokuvasta. Sen tarina on mielenkiintoinen, sen verkkainen tempo on miellyttävä ja sen henkilöiden kuvaukset ovat uskottavia ja inhimillisiä. Näyttelytyö on hyvää ja kokonaisuus pysyy hyvin kasassa.