Alkuvuonna innostuin jälleen kuvaamaan filmille enkä sen jälkeen ole digitaalisiin kameroihin koskenut muuta kuin niissä tilanteissa joissa ulkoiset odotukset asettavat jonkinlaiset raamit. Yksissä häissä sekä yksissä syntymäpäiväjuhlissa kuvailin molemmissa paljon digitaalisella kameralla sillä tietenkin tarkoituksena oli saada otettua kuvia jotka miellyttäisi niitä jotka itseäni ovat pyytänyt kuvaamaan.
Omissa valokuvauksissa joissa ei ole minkäänlaisia ulkoisia odotuksia on filmikamera ollut vieläkin ensisijainen valinta. Laitan vaihteeksi taas muutamia satunnaisia kuvia tännekin.
Kaikki kuvat on otettu Leica M6 -kameralla käyttäen TT Artisan 50 mm F/1.4 -objektiivia. Filmeinä on ollut Kentmere Pan 400 sekä Ilford HP5 Plus 400.
Loviisa. Filminä HP5 Plus 400 pushattuna ISO 1600:aan. Kontrastia säädetty skannatessa.
Pari viimeisintä postausta olen tänne kirjoittanut siitä kuinka olen innostunut koettamaan filmikuvaamisessa itselleni uutta asiaa, eli filmin pushaamista. Ensimmäinen pushaaminen tapahtui Kentmere Pan 400 -filmillä jonka pushasin ISO 800:aan (lue täältä) ja seuraava Ilford HP5 Plus 400:lla jonka myöskin pushasin samaiseen ISO 800:aan (lue täältä).
Koska kummankin filmin kohdalla pushaamalla saamani tulokset olivat itseäni miellyttävät päätin koettaa kuinka hyvin Ilfordin HP5 Plus 400 -filmi taipuisi jos sitä pushaisin yhden pykälän sijasta kaksi pykälää, eli kuvaisin kamerassa ISO 1600 -arvoa käyttäen ja antaisin valotusmittarin asettaa arvonsa sen mukaan ja sitten kehitysvaiheessa vain kehittäisin pidempään.
Ensimmäinen testirulla tällä tapaa kuvattuna osoittautui positiiviseksi kokemukseksi ja kuvan laadullisesti kuvat ovat sellaisia että suurimpaan osaan niistä olen tyytyväinen.
Kuvauksellisesti monet kuvat olivat toki huonoja eli tarkennus saattoi olla kohteen sijaan taustalla olevassa seinässä, mutta tämä on täysin irrelevantti asia pushaamisen jäljen arvioinnissa. Kiinnostavin aspekti itselleni oli siis siinä, että onko kuvissa niin paljon kohinaa että kuvista tulee käyttökelvottomia siten että terävyys katoaa kokonaan tai onko kontrastia liiaksi, tai tuleeko muuten jotain kuviin mikä häiritsisi.
Ilahduttavaa kyllä, mitään itseäni häiritsevää elementtiä ei kuviin tullut joten jatkossa voin huoletta kuvata useamminkin tällä filmillä käyttäen ISO-arvoa 1600:ssa aina tarpeen niin vaatiessa. Käytännössä sisätiloissa kuvatessa tai muuten vain hämärässä.
Kaikki kuvat on otettu Chinon CA-4s kameralla käyttäen 50 mm F/1.7 objektiivia. Kehityksessä on käytetty tälläkin kertaa Rodinalia lantraussuhteella 1:50 ja kuvat on otettu käsivaralta.
Edellisessä blogipostauksessa kirjoitin tänne blogiin siitä että koetin ensimmäistä kertaa Kentmere Pan 400 -filmiä ja samalla myös ensimmäistä kertaa filmin pushaamista (lue blogipostaus tästä). Koska Kentmere on itselleni uusi filmi enkä ole sillä vielä kuvannut sen vakionopeudella lainkaan, koetin heti perään pushaamista tutummalla Ilfordin HP5 Plus -filmillä.
Samoin kuin Kentmeren kohdalla, myös tässä koetin pushaamista yhden pykälän verran eli kuvasin ISO 400 -filmiä käyttäen kamerassa ISO 800 -valintaa ja säädin kehitysvaiheessa kehitysaikaa pidemmäksi. Tämänkin filmin kohdalla kehityksessä käytin Rodinalia lantraussuhteella 1:50.
Olen varsin tyytyväinen näihin tuloksiin mitä pushaamalla Ilfordia sain. Kuviin tuli luultavastikin hieman tavallista enemmän kontrastia ja varmaankin myös kohinaa kuten yleensä pushaamalla ilmeisesti tulee, mutta silmämääräisesti itseäni ei häiritse kumpikaan. Kontrasti on muutenkin itselleni asia josta pidän enkä ainakaan tämän rullan kuvissa kokenut että kontrastia olisi ollut missään vaiheessa liiaksi.
Modernin teknologian kautta – eli näytöiltä – katsottuna kuvissa oleva kohina kyllä on hyvinkin selkeää ja sellaista että se voi häiritä mikäli preferenssi on saada kuvia vailla kohinaa tai erittäin minimaalisella sellaisella, mutta itse onneksi olen jo vuosien mittaan päässyt eroon tämänkaltaisista mieltymyksistä.
Kuvassa on selkeästi kohinaa, mutta sen verran että se ei häiritse itseäni.
Nuorempana mieltymykseni oli ainakin digitaalisissa kuvissa sellaisiin kuviin joissa ei ole kohinaa juuri lainkaan, mutta nykyään kohinan häiritsevyys on tapauskohtaista. Kenties siinä vaiheessa kun rupesin tulostamaan valokuvia aloin myös pitämään kohinastakin eri tavalla, sillä esimerkkinä keikkakuvat metallibändien keikoilta jotka ovat täysin kohinattomia tuntuvat toisinaan suhteettoman steriileiltä ja sieluttomilta.
Valokuvien tarkoitus (taiteellisessa mielessä) on itselleni enemmänkin välittää tunnetta ja tunnelmaa ja liiallisen sliipattu versio vaikkapa metallibändin keikkakuvasta toisinaan saa kuvasta katoamaan kokonaan kaiken mystiikan tunnun. Vähän samalla tapaa kuin liian steriili miksaus ja masterointi metallibändien levyissä pilaa toisinaan tunnelman kokonaan ja saa sen vain tuntumaan kädenlämpöiseltä ja salonkikelpoiselta radiopopilta jota voi nelikymppinen toimistotyöntekijä kuunnella työviikolla bändin keikalla samalla kun ottaa yhden oluen ja miettii että olikohan yksi olut liikaa vai kärsiiköhän koko loppuviikon yöunet nyt tästä arjen poikkeavasta villistä valinnasta ja äärirajoilla elämisestä.
On mahdollista että mielipiteeni kohinasta on muuttunut myös vuosien myötä myös siksi, että digitaalisten kameroiden kohina on aikoinaan ollut erilaista kuin nykyään. Voi olla että ennen aikaan digitaalinen kohina on ollut aivan kauheaa katsottavaa ainakin näytöllä ja sen vuoksi preferenssi on jäänyt suosia kohinattomia kuvia. Mene tiedä mikä on ollut syynä, mutta nykyään kohina kuvassa voi olla upea kuvaa kaunistava asia tai se voi olla koko kuvan tunnelman pilaaja. Kohina itsessään ei ole siis enää mitään muuta kuin ominaisuus ja vasta lopputulos määrittää sen onko kohina hyvä, huono vai neutraali asia.
Muutenkin nykyään kuva on itselleni enemmänkin “valmis” vasta siinä vaiheessa kun se on paperilla tulostettuna, joten kohinakin näyttää paperilla aivan erilaiselta kuin näytöltä katsottuna.
Onko tällainen hanskasi kadonnut? Tämä hanska on nähty Klaukkalassa 26.01.2025.Täällä voinee hiuksiaan trimmailla. En koettanut. Paikka oli kyllä myös kiinni sunnuntaina päivällä.Klaukkalan kirkon pihalla oleva tolppa. Kohinan määrä väheni skannauksen asetuksien exposurea lisäämällä Silverfast 9 SE -ohjelmistossa.Pieni talo preerialla – Suomi edition.Eilen 25.01.2025 jossain päin Vantaata tai jotain lähialuetta. Pärräilin Kuusijärveltä lähdön jälkeen pitkin poikin sinne sun tänne katselemassa mitä mistäkin löytyy. Tällainen tie löytyi jostain.
Kuten näistä kuvista voi havaita, on kuvissa selkeästi nähtävää kohinaa. Mikäli kohina kuuluu niihin asioihin joita et kuviisi tahdo (etkä tahdo vähentää sitä tietokoneella), ei pushaaminen luultavastikaan ole asia jota tahdot koettaa kovin usein tehdä.
Mikäli suhtautumisesi on sallivampi ei HP5 Plus 400 -filmi pushattuna yhdellä pykälällä välttämättä ole lainkaan huono asia. On luultavaa että itse tulen jatkossa pushaamaan Ilfordin filmiä (sekä Kentmere Pan 400:aa) varsin surutta 800:aan asti tarpeen vaatiessa, eli ainakin silloin kun aikomuksenani on kuvata sisätiloissa jossa valaistus ei riitä antamaan tarpeeksi lyhyitä suljinaikoja. Näitä tilanteita on itselläni useasti joten on hyvä että jatkossa näihinkin löytyy keinot saada parempia kuvia.
Pushaamisessa (sekä pullaamisessa) on kuitenkin hyvä muistaa se, että koko filmi täytyy kuvata samalla tapaa, eli tätä ei voi tehdä vain yksittäisille kuville rullassa. Tämä ei ole itselleni ongelma sillä useimmiten kuvaan filmin täyteen suhteellisen lyhyessä ajassa (päivässä tai parissa) ja kuvatessa voi sitten valottaa kuvansa tarpeisiinsa sopivaksi.
Kaikki tämän postauksen kuvat on kuvattu Chinon CA-4s järjestelmäkameralla käyttäen 50 mm F/1.7 objektiivia. Filminä oli postauksessakin mainittu Ilford HP5 Plus 400 jonka pushasin 800:aan. Kehitteenä oli Rodinal lantringilla 1:50.
