Leffalauantai: Horrible bosses 2 (Kaameat pomot 2)

Ensimmäisestä osasta tutut sankarit nähdään myös jatko-osan päätähtinä

Sean Andersin ohjaama Horrible bosses 2 (IMDB) on rikoskomedia vuodelta 2014. Elokuva on julkaistu Suomessa nimellä Kaameat pomot 2 ja sen pääosarooleissa nähdään ensimmäisestä elokuvasta tutut päätähdet Jason Bateman, Jason Sudeikis sekä Charlie Day. Lisäksi myös sivurooleissa nähdään ensimmäisessä osassa nähdyt Jennifer Aniston sekä Kevin Spacey. Ensimmäisen elokuvan arvostelun voit lukea myös täältä blogista.

Miehet etsivät ratkaisua ongelmaansa ja saavat ajatuksena suorittaa heitä huijanneen firman omistajan pojan kidnappauksen. Kidnappauksen myötä he aikovat kiristää lunnasrahoina tarvitsemansa rahasumman jotta voisivat turvata yrityksensä toiminnan. Koska heidän taitonsa rikollisina ei ole juurikaan kehittynyt siitä mitä se oli ensimmäisessä osassa kun he pyrkivät tappamaan pomonsa, ei tälläkään kertaa kaikki mene suunnitelmien mukaan. Neuvoaja kysellään niin vankilaan joutuneelta ex-pomolta (Kevin Spacey) kuin kriminaali Dean ”Motherfucking” Jonesiltakin (Jamie Foxx).

Jennifer Aniston nähdään myös tässä elokuvassa roolissaan Dr. Julia Harrisina

Tarina oli mielenkiintoinen ja siinä oli sopivasti yllättäviä käänteitä. Henkilöhahmot olivat viihdyttäviä vaikka tässäkin sivuhahmot tuntuivat mielenkiintoisemmilta kuin päähahmot. Ehkä syynä on osittain se, että päähenkilöiden toiminta oli tarpeettoman yliampuvaa hieman turhankin usein joka hieman söi hahmojen mielekkyyttä.

Elokuva on siis varsin samaa tyyliä kuin ensimmäinenkin osa joten kyseessä on selkeästi komediapainotteinen rikostarina. Se on kepeän humoristinen ja viihdyttävä elokuva jonka katsomisessa ei tarvitse liikaa käyttää ajatustoimintaansa sitä seuratakseen. Näyttelytyö oli kaikin osin hyvää tasoa eikä tämänkään osan ohjauksessa ole mitään valittamista.

Kokonaisuutena Horrible bosses 2 on toimiva elokuva niihin hetkiin kun haluaa nähdä helposti lähestyttävän viihdyttävän rikoskomedian jossa ei tarvitse liikaa alkaa pohtimaan elämää suurempia kysymyksiä. Tai vaihtoehtoisesti niihin hetkiin kun vain haluaa katsella Jennifer Anistonia.

Arvosana: 5/10 (IMDB: 6,3,0/10)

Leffalauantai: Horrible bosses (Kaameat pomot)

Kaverukset

Horrible bosses (IMDB) on Seth Gordonin ohjaama rikoskomedia vuodelta 2011. Sen pääosarooleissa nähdään Jason Bateman, Charlie Day, Jason Suideikis.

Tarina kertoo kolmesta kaveruksesta joista kukin on tahollaan saaneet tarpeekseen työpaikastaan pomojensa vuoksi. Kevin Spaceyn esittämä pomo on vaativa ja häikäilemätön joka ei juurikaan työntekijöistään välitä, Colin Farrellin esittämä pomo on narkomaani ja Jennifer Anistonin esittämä pomo on seksiriippuvainen flirttailija jonka flirtti kääntyy jo ahdistelun puolelle. Hän myös koettaa saada työntekijäänsä Dalea (Charlie Day) makaamaan kanssaan siitäkin huolimatta että hän on jo kihloissa toisen naisen kanssa.

Kaverukset päättävät lopulta toimia ja päästää jokainen pomoista hengiltä. He koettavat hankkia palkkamurhaajaa huonolla menestyksellä jonka jälkeen he päätyvät etsimään ammattilaista huonomaineisella kaupunginosalla olevalta baarilta. Siellä he tapaavat rahaa vastaan neuvoja jakavan Dean ”Motherfucking” Jonesin (Jamie Foxx) jonka neuvoilla he päättävät itse tarttua toimeen.

Jennifer Anistonin esittämä Dr. Julia Harris on yksi hirveistä pomoista.

Horrible bossesin juoni on toimiva ja kiinnostava eikä käsikirjoituksen filmatisointi ole sekään tuottanut huonoa tulosta. Vaikka tarina onkin synkkä on elokuva kokonaisuutena selkeämminkin komediaa.

Päähahmot ovat monessa mielessä tasaisia tusinahahmoja mutta heidän pienemmässä osassa olevien pomojensa persoonat olivat omaan makuuni mielenkiintoisempia ja värikkäämpiä. Roolisuoritukset ovat kuitenkin kautta linjan tasaisen varmaa laatua ja näyttelijävalinnat osuvia.

Pidin erityisesti hahmoina Spaceyn roolista jämäkkänä pomona joka oli uskottava, auktoriteettinen ja onnistuneesti mulkvisti sekä Jennifer Anistonin roolista miehiä viettelevänä nymfomaanina. Farrellin roolin olisi suonut olevan hieman suurempi jotta siitä olisi saanut kaivettua vielä nykyistä enemmän irti.

Kevin Spacey esittää yhtä kaameista pomoista

Omaan makuuni tämä elokuva toimi hyvin. Se onnistuu mielenkiintoisissa sivuhahmoissa, tarinassa ja kokonaisuuden pitämisessä mielenkiintoisena läpi elokuvan, mutta jättää silti kaipaamaan hieman syvempiä ja kiinnostavampia luonteita päähenkilölle.

Kokonaisuutena se on rennon kepeä raina illan ratoksi niinä päivinä kun haluaa vain ripustaa aivot narikkaan ja katsoa jotain sopivan kevyttä elokuvaa jossa ei ole liian suurta merkitystä tai tarkoitusta katsojan viihdyttämisen lisäksi.

Arvosana: 5/10 (IMDB: 6,9/10)


Leffalauantai: American Beauty

Lester Burnham (Kevin Spacey)

Sam Mendesin ohjaama vuonna 1999 julkaistu American Beauty on draamaelokuva jonka pääosaroolissa Lester Burnhamina nähdään Kevin Spacey. Muissa merkittävissä rooleissa nähdään Annette Bening, Thora Birch, Mena Suvari, Wes Bentley sekä Chris Cooper.

American Beauty kertoo keskiluokkaisesta perheenisästä Lester Burnhamista joka havahtuu tyytymättömyyteen elämässään ja tajuaa kuinka hän ollut sisältään kuolleena jo pidemmän aikaa. Vaimonsa ja tyttärensä eivät arvosta häntä lainkaan eikä työpaikallakaan sen enempää ole minkäänlaista merkitystä. Lester tutustuu naapuriin muuttaneeseen nuoreen Rickyyn (Wes Bentley) joka uskaltaa olla rohkeampi ja sanoa suoraan vastaan silloin kuin asiat eivät miellytä. Lester pitää Rickyn tavasta sanoa suoraan asioista ja vähitellen Lester itsekin alkaa sanomaan ihmisille vastaan eikä suostu enää olemaan vähättelyn ja halveksunnan kohteena.

Lesterille ja vaimollaan Carolynillä (Annette Bening) on myös nuori tytär Jane (Thora Birch). Lester ja Carolyn menevät katsomaan tyttärensä Cheerleader-esitystä koululle jossa Lester iskee silmänsä tyttärensä ystävään Angelaan (Mena Suvari). Pian Lester alkaakin treenaamaan itseään parempaan kuntoon tehdäkseen vaikutuksen Angelaan.

Carolyn (Annette Bening)

Naapuriin muuttaneet Rick ja hänen perheensä ovat omalaatuista väkeä. Rick kuvaa kaiken aikaa videokameransa kanssa ympäröiviä asioita ja pian hän kiinnostuukin naapuristaan Janesta. Rickin isä on tiukkaa kuria pitävä entinen sotilas ja äitinsä on hiljainen nainen josta ei paljoa kerrota.

American Beauty on varsin laaja elokuva josta löytää paljon mielenkiintoisia ulottuvuuksia. Vaikka elokuva kertookin keski-ikäisen miehen kyllästymisestä nykyiseen elämäänsä jossa hän oikeasti ei edes elä eikä koe elävänsä ja siksi päättää muuttaa elämänsä toisenlaiseksi, on siinä silti monipuolisten ja erilaisten henkilöhahmojen kautta enemmänkin mielenkiintoisia elmenttejä.

Lesterin eroottinen kiinnostuminen tyttärensä ystävää Angelaa kohtaan ja mieleenpainuva tapaaminen naapurin Rickin kanssa herättävät hänet tajuamaan kuinka paljon elämässä voisi olla enemmänkin. Hänen ei tarvitse olla töissään ja kotonaan muiden kynnysmattona jolla ei ole muiden silmissä mitään arvoa. Vaikka hänellä on vaimonsa kanssa seksuaalisuus tukahtunut ja he ovat kasvaneet erilleen niin henkisesti kuin fyysisestikin hän silti huomaa että kaikki eivät jaa hänen vaimonsa näkemystä itsestään. Samoin Rickin ajatuksien innoittamana hän uskaltaa haistattaa töissään pitkät työnantajalleen ja lähteä kulkemaan omia teitään.

Angela (Mena Suvari)

Elokuvassa tuodaan myös mielenkiintoisella tavalla esiin tyttären näkökulmaa isästään sekä vaimonsa kokemaa turhautumista ja tukahtumisen tunnetta. Myös naapuri Rickin perhe-elämää avataan katsojalle ja luodaan mielikuvaa epävarmasta isästä joka väkivaltaankin turvautuen haluaa pitää yllä mielikuvaa vahvasta miehestä joka kuitenkin haluaa peittää todellista puoltaan itseltään ja muilta.

American Beautyssä kerrotaan myös mielenkiintoisella tavalla nuorten kokemista epävarmuuden tunteista, hyväksynnän tarpeesta, halusta olla erilainen mutta kuitenkin silti rakastettu. Siitä kuinka he perheessä kaipaavat läheisyyttä ja roolimallia jotta kokisivat turvallisuuden tunnetta elämän muutosten keskelllä.

Tarinan ja kiinnostavien sekä monipuolisten henkilöhahmojensa lisäksi elokuva on myös ohjauksellisesti hyvää tasoa. Kaikki kuvaukselliset ja leikkaukselliset puolet on hoidettu hyvin ja tasapainoisesti eikä siitä löydä mitään moitittavaa.

Kokonaisuutena American Beauty on erinomainen elokuva joka jokaisen elokuvista pitävän tulisi ainakin kerran elämässään nähdä. Elokuva on päässyt myös Suosituksia-sivulleni

Arvosana: 9/10 (IMDB: 8,4/10)