
Kolme kuukautta ja muutama päivä takaperin hankin Leica Q2 -kameran josta olen tänne blogiinikin maininnut ja muutamat kuvasetit jakanut. Koska kamera on nyt ollut käytössä neljännesvuoden on tästä hyvä kirjoittaa muutamia sanoja omista käyttökokemuksistani.
Tärkein ja merkittävin havainto kolmen kuukauden jälkeen on se, että kamera on ollut erinomainen eikä sen osto kaduta. Kameralla on oston jälkeen kuvattu jokaisena päivänä vähintään yksi kuva, mutta lähes poikkeuksetta useampia.
Kiintoisa havainto on ollut se, että kolmessa kuukaudessa ja neljässä päivässä (23.06. ostin tämän kameran eli päiviä on ollut 97) olen kuvannut yhteensä vain 2073 kuvaa joka tekee 21,37 kuvaa päivää kohden. Kokonaismäärät otetuissa kuvissa ovat siis olleet varsin maltilliset, mutta käytön tiheys sitä vastoin on ollut tavallistakin tiiviimpää sillä kuten kirjoitin on jokaisena päivän tullut otettua vähintäänkin yksi kuva.
Yksi syy kappalemääräisesti vähäisemmille kuville verrattuna joihinkin aikaisempiin kameroihini voi olla se, että en ole vielä käynyt kenenkään kanssa tekemässä erillistä kuvaussessiota missä olisin kuvannut kerralla merkittävästi suurempia määriä yksittäisestä henkilöstä.
Toinen syy voi olla myös se, että enää itselläni ei ole autoa käytössä. Auton kanssa on aikaisemmin tullut ajeltua kauemmaksi kuvaussessioita tekemään, mutta koska autoa ei enää ole on kuvaukset pääsääntöisesti oman kotini lähialueilla. Kameran kanssa olen kyllä käynyt yhden reissun kodin lähipiiriä kauempana kun kävin Kokkolassa ja olen myös kuvannut kameralla seurakunnalla ja myös kastejuhlia on siellä nähnyt yhtenä sapattina kaksikin kappaletta, joten yksittäisiä päiviä on jolloin kuvia on muistikortille tullut useampia saman päivän aikana.

Kolmas syy voi olla niinkin yksinkertainen, että tällä kameralla kuvaan vain eri tavalla kuin muilla kameroillani. Tämä on hyvinkin realistinen vaihtoehto, sillä olen havainnut että kuvaan täysin eri tavalla ja eri määriä eri kameroilla muutenkin. Kamera on työkalu, ja eri työkalu tuntuu erilaiselta käyttää mikä johtaa myös erilaiseen tapaan toimia.
Neljäs syy voi olla myös se, että nykyään kirjoitan metadatat jokaiseen ottamaani kuvaan jotka jätän koneelleni joten on helpompaa tehdä esikarsintaa jo ennen kuvaamista jolloin ei ole tarvetta kirjoittaa 70 samankaltaiseen kuvaan metadatoja jos hieman harkitsemalla mitä aikoo kuvata voisi ottaa ainoastaan 20 kuvaa. Metadatan kirjoittaminen on kuitenkin jonkin verran aikaa vievää touhua, joten harkinta ennen kuvaamista auttaa vähentämään aikaa tietokoneen äärellä metadatojen kirjoittamisessa. Harkinta ennen kuvaamista muutenkin auttaa useasti parempien kuvien ottamiseen.
Kuvamääriä miettiessä on hyvä kuitenkin muistaa se olennaisin asia, eli tärkeää ei ole montako kuvaa tulee otettua vaan se, että kuvaako sillä kuvia joihin on tyytyväinen. On parempi ottaa 14 kuvaa joista on kaksi hyvää kuin kuvata 700 kuvaa joista vain yhteen tai kahteen on tyytyväinen.
Ilahduttavaa kyllä, olen tällä kameralla saanut pienillä kuvamäärillä paljon kuvia joihin olen itse ollut tyytyväinen. Kuinka paljon siitä syystä on kamerasta johtuvaa ja kuinka paljon siitä että ennen kuvan ottamista jo miettii hieman mitä aikoo kuvata ja miten on sitten toki asia mitä voi miettiä.
Lisäksi on realistisesti mahdollista myös sekin, että vuosien mittaan oma visuaalinen silmäni on kehittynyt ja olen tullut muutenkin paremmaksi valokuvaajaksi. Ainakin itse huomaan selvää kehitystä vuosien mittaan kun vertaan nykyisiä kuviani kuviin joita otin parikymmentä vuotta sitten. Tietenkin siihen aikaan kamerat eivät olleet yhtä kehittyneitä kuin nykyiset kamerat ovat, joten osa parannuksista tulee kameroiden kehityksestä, mutta silti perustavanlaatuisia perusvirheitä on ollut vanhemmissa kuvissa enemmän, joten ainakin jotain kehitystä on tapahtunut kuvaajassakin.
Perusvirheillä valokuvauksessa tässä kontekstissa tarkoitan siis esimerkiksi horisontin epätaiteellista vinoutta, aivan hillitöntä taivaan puhki palamista, kuvan rajaamista siten että henkilön pään yläpuolella ei ole juurikaan mitään headroomia tai vaikkapa sitä että henkilö on kuvassa niin että pään takana on jokin tolppa tai puu joka näyttää siltä kuin se kasvaisi päästä jne. Melkein pitäisi joskus tehdä näistä erillinen blogipostaus jossa demonstroin millaiset perusvirheet on sellaisia jotka on helppo huomata itse kenenkin nopeasti ja helposti.

Q2 on ollut käytettävyydeltään erittäin hyvä. Siinä ei ole tarpeettoman paljoa säätöjä ja kaikki tarpeelliset säädöt löytää nopeasti. Siitäkin huolimatta joskus on asetukset olleet pielessä, mutta tämä johtui puhtaasti omasta osaamattomuudestani. Olin vaihtanut aukon ja valotusajan manuaalisesti, mutta en ollut muistanut katsoa kameran ISO-arvoa jonka vuoksi kuvasin tilanteeseen nähden tarpeettoman suurella arvolla minkä seurauksena sain kuviin kohinaa enemmän kuin olisin halunnut.
Myönnettäköön että kohinan määrä oli kuvissa sellaista että itsellä se pisti silmään, mutta ei kuitenkaan kumpikaan henkilö kelle kuvia jaoin kommentoineet siitä mitään, eli on hyvä asettaa odotukset tällaisissa realistiselle tasolle. Se mitä itse havaitsee on sellaista mitä yleensä muut eivät havaitse.
Käytettävyys on ollut erinomaista tasoa myös fyysisten ominaisuuksiensa osalta. Painoa kamerassa ei ole liikaa (734 grammaa) ja sitä jaksaa hyvin kuljettaa kaulassaan pitkiäkin aikoja.
Tuntuma napeissa ja säätörullissa on hyvä ja ainoastaan takapaneelissa olevan rullan kanssa on joskus joutunut ottamaan kameraa pois silmältään kun on sitä koettanut rullata eikä se ole meinannut rullata valotuksen korjausta alaspäin. Tämä on saattanut johtua siitä että sormi on ollut hieman väärässä paikassa rullaa pyörittäessä eikä se ole siksi pyörinyt kun sitä koettanut pyörittää samalla kun on katsonut etsimen kautta eteensä. Tätäkään ei ole tapahtunut kuin yksittäisiä kertoja, joten luultavammin tämäkin ongelma poistuu kun kameraa käyttää enemmän ja sormi löytää varmemmin oikeaan kohtaan.
Kuvanlaatu on huippuluokkaa. Kamera tekee kiitettävän suurikokoisia 8368 x 5584 kuvia joiden laatu on erinomaista tasoa. Tämän osalta en ole löytänyt valittamisen aihetta.
Asetuksissa löytyy muutamia erilaisia väri- ja mustavalkoisia profiileja, mutta hämmästyttävää kyllä olen käyttänyt vasta muutaman kerran mustavalkoisia kuvatyylejä. Hämmästyttävää tämä on siksi, että monella muulla kameralla ja tekoälylläkin kuvia generoidessa olen pitänyt mustavalkoisista kuvista enemmän. Jotenkin tämän kameran STD-väriprofiilissa on “sitä jotain” ja sillä otetut värikuvat on puhutelleet itseäni enemmän kuin monessa muussa kamerassa. Kameran mustavalkoisia profiileja tulee mitä luultavammin kuitenkin talvella tai erillisillä henkilöiden kanssa tehtävillä kuvaussessioilla hyödynnettyä tulevaisuudessa, mutta vasta aika näyttää.

Suurikokoisten kuvien kanssa voi muodostua haasteeksi valtava tilantarve, mutta tämä tietenkin riippuu kuvaajasta itsestään ja siitä kuinka paljon kameran liipasinta painelee menemään ja kuinka paljon kuvista aikoo säilöä tallessa itsellään.
Esimerkiksi tässä yläpuolella nähtävä kuva on otettu sekä JPEG-muotoisena että DNG-muotoisena raakakuvana ja niiden tilantarve on ollut JPEG-kuvan osalta 22,3 MB ja DNG-kuvan osalta 88,7 MB. Tähän blogiin nähtävä kuva on kutistettu 2048×1367 resoluutioon ja sen tilantarve on 426 KB, eli tässä blogissa nähtävät kuvat eivät anna parasta kuvaa kuvanlaadusta kovan pakkauksen vuoksi.
Vaikka positiivisia puolia kamerassa löytyy vaikka kuinka paljon, on sen runkotulppa kuitenkin ollut huono. Runkotulppa on ollut liian löysä sillä siitä on irronut sisältä tiivisteet mikä on johtanut siihen että runkotulppa tipahtaa irti omia aikojaan jos kameraa osoittaa alaspäin. Tämän ongelman on voinut helposti kyllä ratkaista tee-se-itse metodeilla, eli olen pistänyt vain tulpan sisälle maalarinteippiä kuten postauksen ensimmäisestä kuvasta voi nähdä. Tämä ratkaisu on harmillisen ruma, mutta senkin voi tehdä tietenkin paremmin. Esimerkiksi mustalla teipillä tämän saisi paremmaksi.
Toinen vaihtoehto tämän korjaamisen olisi niinkin yksinkertainen kuin se, että ostaisi vain uuden tulpan. Ostin kameran käytettynä joten voi olla että tulppa on kokenut aikaisemmin kovempaa käyttöä ja löystynyt liikaa jo silloin ja ongelma poistuisi ostamalla vain uusi ja ehjä tulppa. En ole vielä kuitenkaan uutta tulppaa hankkinut vaan olen käyttänyt tällaista rumaa mutta toimivaa ratkaisua.

Kolmen kuukauden käytön perusteella Leica Q2 on ollut omaan käyttööni erittäin hyvä kamera. Se sopii lähes kaikkeen mitä kuvaan, mutta ei tietenkään aivan kaikkeen. Eipä sillä, ei mikään muukaan kamera ole tainnut olla sellainen sillä jokaisessa kamerassa on ja on aina ollut niin hyvät kuin huonotkin puolet.
Jos kamera sopii teknisten ominaisuuksien puolesta jokaiseen tilanteeseen niin yleensä jokin ei-tekninen asia aiheuttaa haasteita, esim. liiallinen paino tai tarve kuljettaa isoja objektiiveja mukanaan jotta kamera sopisi jokaiseen paikkaan. Se taas johtaa kuitenkin siihen että se ei sovi jokaiseen paikkaan, sillä jokaiselle kävelyretkelleen ei kuitenkaan ota mukaan liian painavaa kameraa päivästä toiseen vaihto-objektiivien kanssa. Tai jos kamera ja vaihto-objektiivit on mukana voi olla että objektiivi pitäisi vaihtaa eikä sitä kerkeä tekemään ennen kuin tilanne on jo ohi ja kuva jäänyt ottamatta.
Nykyisissä kameroissani esimerkiksi Leica D-Lux (Typ 109):ssä (lue ensikokemukset täältä) on etuna zoomausmahdollisuus kauempana oleviin kohteisiin ja Leica M6:ssa (lue täältä) taas on etuna mahdollisuus vaihtaa objektiiveja jos sille hommaa myös muita objektiiveja kuin nykyisen 50 mm -objektiivin. Omat haasteensa sen kanssa taas tulee siitä että se on filmikamera, eli jokaisen kameran kanssa on aina erilaisia valintoja mikä sopii mihinkin. Tämä ei yllätä, sillä kamera on työkalu siinä missä vasarakin – vasara on näppärä työkalu jos aikoo paukuttaa nauloja, mutta joskus on tarvetta sahata jolloin maailman paras vasarakaan ei enää sovi erilaiseen käyttöön.
Leica Q2 on hyvä työkalu ainakin omasta näkökulmastani katsoen silloin kun suurin osa asioista mitä haluaa kuvata kuvassa lähelle tuoden on suhteellisen lähellä olevia kohteita tai maisemia. Koska itselläni suurin osa kuvaamisesta on sellaista jossa kohteet ovat muutaman metrin päässä itsestäni (eli esimerkiksi seurakunnalla sapattisin) on tämä kamera siihen hyvä. Samoin kun kuvaan jotain maisemaa sopii kamera siihenkin hyvin, sillä objektiivi on tarpeeksi laaja suurimpaan osaan asioita joita kuvaan.
Mihin tämä sitten ei sovi on tietenkin erittäin laajat kuvat ja kaukana olevat kohteet. Jos haluaa kuvata kaukana olevia henkilöitä tai asioita (kuten patsaita, kirkon torneja, keikoilla bändiä kaukaa kuvaten yms.) en tätä kameraa voi siihen suositella. Sellaisiin kuvauksiin käyttäisin itse mieluummin pitkän putken kanssa jotain DSLR-kameraa kuten Canon 70D tai jotain modernia peilitöntä järjestelmäkameraa.

Toisin sanoen jos joskus innostun kuvaamaan lintuja tai muita kaukana olevia kohtaita niin tietenkin silloin on tarve mennä kamerakauppaan hankkimaan erilaista kameraa nykyisten lisäksi, mutta nykyisin tällaiseen onneksi ei ole tarvetta koska mielenkiintoa sellaiseen kuvaamiseen ei ole.
Lisäksi hyvänä puolena tuollaisissa kameroissa on se, että käytettyjen markkinoilla saa tällaiseen käyttöön sopivia vanhempia DSLR-kameroita niin edullisesti että asiaa ei joudu kovin kauaa taloudellisesta näkökulmasta miettimään. Alle 100 eurolla näkee aina välillä hyviäkin kameroita ja objektiiveja jotka ovat vain vanhoja eikä niissä ole mitään vikaa muuta kuin modernien ominaisuuksien puute.
Parhaillaan olen lähivuosina ostanut 50 eurolla vanhan Canon 450D DSLR-kameran jossa on ollut mukana 50 mm objektiivi, salama ja taisi olla vielä kittiputkikin, joten siitä voi saada jonkinlaista perspektiiviä että kuinka edullisesti voi nykyisin päästä kuvaamaan vanhoilla mutta osaavissa käsissä yhä moneen kuvaukseen pätevällä kameralla.
Loppusanoina voisi tämän tekstin tiivistää siten, että mikäli Leica Q2 on ominaisuuksiltaan sopiva kamera niihin kuvauksiin mitä tekee, on se kamera jota ainakin itse voin suositella. Sen koko, paino, helppokäyttöisyys ja kuvanlaatu tekevät siitä erittäin ilahduttavan laitteen käyttää.



















