Leffalauantai: Kingdom of Heaven

Balian de Ibelin (Orlando Bloom)

Ridley Scottin ohjaama Kingdom of Heaven (IMDB) joka suomeksi tunnetaan myös nimellä Kingdom of Heaven – Taivas maan päällä on vuonna 2005 julkaistu draamallinen historiallinen toimintaseikkailu. Sen pääosissa nähdään Orlando Bloom, Liam Neeson sekä Eva Green.

Tarinassa pienessä kylässä seppänä toimiva Balian (Orlando Bloom) on menettänyt juuri vaimonsa ja lapsensa. Pian kylän läpi kulkee ristiretkeläisiä joista Godfrey de Ibin (Liam Neeson) nimeä kantava mies kertoo Balianille että hän on hänen isänsä. Godfrey pyytää häntä mukaansa Jerusalemiin ristiretkelle ja ristiretkeläisten saattueen lähdettyä ja provokatiivisen papin tapettuaan hän ottaa isänsä tarjouksen vastaan ja liittyy heidän joukkoihinsa.

Jerusalemissa kristittyjen ja muslimien välit ovat kireät. Kristittyjen puolella viisaasti toimivan kuninkaan kuoltua tilalle nousee mies joka haluaa sotaa ja pian sota muuttuu myös todellisuudeksi.

Godfrey de Ibelin (Liam Neeson)

Ennen arvion lukemista on hyvä huomauttaa lukijalle, että tämä arvio pohjautuu teatteriversioon, ei 45 minuuttia pidempään Extended Director’s Cutiin. Poikkeuksellisesti haluan tämän tuoda heti alussa esiin sillä tämän elokuvan kohdalla kriitikot ovat kehuneet ohjaajan versiota, mutta teatteriversio ei ole samanlaista suitsutusta osakseen saanut joten tämä on hyvä pitää mielessä myös tätä arviota lukiessa.

Kingdom of Heavenin tarinan raamit tarjoavat mielenkiintoisen ympäristön rakentaa historiallista draamaa kiehtovan teeman ympärille mutta harmillisesti se jättää toteutuksen puolitiehen. Tarina on kyllä sinänsä kiehtova, mutta siitä puuttuu täysin merkityksen tuntu eikä asioilla ja henkilöiden toimilla tunnu olevan selkeää tarkoitusta.

Alussa on seppä jolle ohikulkeva ristiretkeläinen kertoo olevansa hänen isä. Kylässä sepän toimesta tapahtuvan tapon jälkeen hän lähtee pakoon ja päättääkin liittyä äsken tapaamansa isän joukkoihin joka on matkalla Jerusalemiin. Siellä hän pääseekin melkein samantien merkittävään asemaan, tapaa satunnaisen varatun ylhäisen naisen jonka kanssa heti on jotain kipinää ilmassa ja pian ollaankin jo tärkeässä roolissa myös sotarintamalla sotimassa ja valamassa taistelutahtoa Jerusalemin puolustukseen.

Henkilöiden motiivit ja roolit jäävät täysin etäiseksi ja on omiaan aiheuttamaan ainoastaan huonolla tapaa hämmentyneitä kysymyksiä. Miksi ylhäinen Sibylla (Eva Green) ja Balian samantien iskevät silmänsä toisiinsa ja alkavat säätämään päälle liimatun tuntuista ihmissuhdekuviota? Miksi Jerusalemilla on alunperinkään mitään merkitystä Balialle joka juuri saapui sinne ja on kohta jo valmis kuolemaan paikan puolesta taistellessa? Miksi hän saa samantien niin suuren ja arvostetun roolin yhteisössä vailla mitään meriittejä muuta kuin isänsä antamat arvot? Keitä nämä muut henkilöhahmot ovat jotka ovat pistämässä sotaa aluilleen, miksi he sitä haluavat ja mitä he sillä koettavat saavuttaa?

Sibylla (Eva Green)

Tarinan onttoudesta ja mitäänsanomattomuudesta huolimatta oli tässä elokuvassa paljon myös hyvää. Pidin erityisen paljon sen musiikeista joista paikoitellen tuli tunnelmastaan hyvällä tapaa Jesper Kydin säveltämät Assassin’s Creed -pelisarjan ensimmäisen osan musiikit. Visuaalisesti elokuva oli myös todella kaunista katsottavaa ja etenkin hidastetut kohtaukset taistelukentillä olivat tyylillä toteutettuja.

Omaan makuuni tämä elokuva valuu keskinkertaisten elokuvien laariin. Siinä on kyllä hyvät hetkensä jotka yhdistettynä hienoon audiovisuaaliseen kokemukseen antavat välähdyksiä siitä mitä kaikkea potentiaalia tekijöillä olisi ollut käytettävissään, mutta hahmojen irtonaisuus ja merkityksettömyys vailla uskottavalta tuntuvaa kasvutarinaa yhdistettynä irrationaalisilta tuntuviin tapahtumaketjuihin vaatii veronsa.

Koska tämän elokuvan ohjaajan versio on saanut paljon kehuja täytynee joskus etsiä se käsiin ja katsoa onko se todella tätä versiota parempi. Tämän version kyllä katsoo kerran mutta ei sitä kovin suuresti voi lähteä kehumaan.

Arvosana: 5/10 (IMDB: 7,2/10)

Leffalauantai: Clash of the Titans (Titaanien taistelu)

Zeus (Liam Neeson) ja Perseus (Sam Worthington)

Clash of the Titans (IMDB) joka suomeksi tunnetaan nimellä Titaanien taistelu on vuonna 2010 julkaistu toiminnallinen seikkailu/fantasiaelokuva jonka on ohjannut mm. The Transporterin ohjauksestakin vastannut Louis Leterrier. Pääosissa nähdään Sam Worhington, Liam Neeson, Ralph Fiennes sekä Gemma Arterton.

Tarina alkaa kun laivan väki löytää merellä ollessaan arkun. Nostettuaan arkun kyytiin ja avattuaan sen löytävät he sieltä menehtyneen naisen ja elossa olevan pienen vauvan. He ottavat Perseus-vauvan huostaansa ja pian ajassa hypätäänkin jo vuosia eteenpäin ja ohimennen näytetään hetkiä pojan nuoruudesta ja kuinka pojasta kasvaa nopeasti isänsä jalanjälkiä seuraava mies.

Perheensä kanssa ollessaan merillä he huomaavat kuinka sotilasjoukko tuhoaa Zeuksen patsaan joka saa jumalat raivostumaan. Pian jumalat tuhoavat nuo sotilaat eikä Perseuksen aluskaan välty samalta kohtalolta. Jumalien raivon tuhoaman laivan mukana menee myös Perseuksen perheen jäsenet vetiseen hautaan ja ainoastaan hän selviää elossa kun jokin paikalle osuva laiva poimii hänet kyytiinsä.

Hänet viedään laivalla Argokseen jossa ei sen suuremmin jumalia arvosteta. Argoksen kuningatar ylistää tyttärensä kauneutta ja nosta ihmiset jumalia suuremmaksi jonka seurauksena Manalan herra Hades tulee paikalle ja näyttää kuolevaisille sieluille heidän todellisen paikkansa. Argos uhataan tuhota ellei kuningattaren tytär Andromeda uhraa itseään kuolemaan määräaikaan mennessä.

Argoksessa ollessa Perseukselle selviää että hänen todellinen isänsä on Zeus ja hän itse on näin ollen puolijumala. Hän lähtee muiden kanssa taistellen vastustamaan jumalia jotta prinsessan ei tarvitsisi uhrautua kuolemaan.

Perseus ja Io (Gemma Arterton)

Kuten mytologiat, uskonnot ja uskomukset yleisestikin on myös Kreikan mytologia lähes loputon aihepiirien aarreaitta tarinankertojille. Ihmisten ja jumalien kyllästämässä mytologian maailmassa on kiintoisia hahmoja joista voi ammentaa tuhansia tarinoita ilman että aihepiiri olisi sen jälkeenkään vielä läpeensä kaluttu. Koska mytologiat kiinnostavat itseäni muutoinkin oli Titaanien taistelun mielenkiintoisin anti sen tarinan tapahtumakenttä missä tarinoista tuttuja hahmoja nähtiin runsain joukoin.

Kiintoisasta tapahtumaympräristöstä ja kohtalaisen toimivasta tarinasta huolimatta jätti kokonaisuus harmillisesti katsojan kylmäksi. Perseuksen tarinassa ei ollut juuri minkäänlaista ulottuvuutta ja hahmo sellaisenaan tuntui yhdentekevältä tusinahahmolta joka Zeuksen veren virratessa suonissaan omasi luontaisesti sellaisia kykyjä taisteluun että moni kuolevainen jää kateelliseksi. Vuosikausia miekan käsittelyä harjoitellut sotilas sai ensikertalaiselta suoraan opetuksen kuinka miekkaa kuuluu käyttää, joten syntyjään ylivoimaiset geenit perittyään Perseuksella oli kaikki edellytykset lähteä näyttämään jumalille että nykyisenkaltainen meno ei vetele.

Kuten monesti muutoinkin on suoraan ylivoimainen hahmo hankala elementti elokuvassa, mikäli sille ei ole jonkinlaista voimia heikentävää kryptoniittia. Mitä jännitystä jäljelle jää, mikäli ylivoimainen hahmo tulee taistelukentälle kohtaamaan toisia samanlaisia?

Erikoistehosteet oli monin paikoin näyttävät ja tyylikkäät, vaikkakin muutamissa kohtauksissa tehosteet ja näyttelijät eivät tuntuneet täysin sopivan kohtaukseen. Näitä onneksi oli vain muutama kohtaus koko elokuvan aikana ja luultavasti nekin ovat sellaisia että suurin osa katsojista ei asiasta ajattele samalla tapaa.

Kokonaisuutena Clash of the Titans jättää lopulta katsojan käteen ainoastaan keskinkertaisen elokuvan. Sen tarinan näyttämö on kiehtova ja täynnä mahdollisuuksia, sen erikoistehosteet ovat tyylikkäitä ja pääpiirteittäin tunnelmaan sopivia, mutta kaikista hyvistä piirteistään huolimatta se ei onnistu rakentamaan järin toimivaa ja vaikuttavaa tarinaa joka tempaisisi katsojan mukaansa. Sen kyllä katsoo kerran tai vaikka parikin, mutta mistään erityisen merkittävästä viihde-elokuvasta ei valitettavasti voi puhua.

Arvosana: 5/10 (IMDB: 5,8/10)

Leffalauantai: The Grey (Suden hetki)

Pääosaroolissa nähdään Liam Neeson

The Grey (IMDB) joka suomennettuna tunnetaan nimellä Suden hetki on vuonna 2011 julkaistu toiminnallinen seikkailudraama. Sen on ohjannut Joe Carnahan ja sen pääosaroolissa nähdään mm. Schindlerin listasta (lue arvostelu) tuttu Liam Neeson.

Tarinan alkuvaiheilla kerrotaan pintapuoleisesti elokuvan päähenkilöistä jotka ovat öljy-yhtiön työntekijöitä jotka työskentelevät jossain keskellä ei mitään. Miehet ovat lähdössä lentokoneella pois alueelta, mutta lentokone syöksyy maahan Alaskan lumikentille. Monet saavat surmansa koneen pudottua, mutta pieni joukko selviää jonka jälkeen he alkavat käymään eloonjäämiskamppailua kylmyyttä ja alueella majaansa pitäviä susia vastaan.

Jotta yhdessä hengissä pysyminen vaikeiden olosuhteiden keskellä ei käy liian helpoksi, on yksi syöksystä selvinneistä tietenkin pakollinen rasittava vastaan vänkääjä jota ei liiaksi tunnu yhteen hiileen puhaltaminen kiinnostavan.

Alkuvaiheet elokuvasta ovat mielenkiintoiset ja lupailevat toimivaa draamaa, mutta valitettavasti lentokoneen syöksyn jälkeen draamallinen aspekti menettää otettaan ja tilalle astuu keskinkertainen seikkailullinen selviytymiselokuva joka nojaa liiaksi kliseisten draamaelokuvien tyyleihin.

Kliseisten draamaelokuvien tyylillä tarkoitan tässä kontekstissa sitä, että henkilöhahmoja ei rakenneta juuri lainkaan vaan pintapuoleisesti annetaan viitekehys jossa toimitaan ja matkan varrella yritetään rakentaa hahmoja onnistumatta siinä kuitenkaan missään vaiheessa kunnolla. Selviytyneistä henkilöistä ei saa kosketuspintaa eikä kenenkään kohtalo kiinnosta juuri lainkaan, joten draamalliseksi elokuvaksi tämä jättää liiian pintapuoleisen hahmokuvauksen ollakseen koskettava tai puhutteleva.

Toiminnalliset kohtaukset joissa sudet ja ihmiset ottavat yhteen olivat myöskin pääosin huonosti toteutettuja, sillä siellä taas mallia elokuvan tekemiseen oli haettu huonosti toimivista toimintaelokuvista. Kohtaukset ovat sekavia sillä kamera heiluu ja huojuu milloin minnekin, leikkaukset ovat järjettömän nopeita ja niitä on paljon peräkkäin jonka jälkeen kohtaus onkin jo ohi ja katsojana saa vain arvailla mitähän tässä nopeassa kohtauksessa tapahtui.

Onneksi muutoin elokuva oli toimivaa tasoa. Se oli kepeän viihdyttävä ja ilman suurempia puutteita. Liam Neesonin näyttely oli myöskin perinteisen toimivaa katsottavaa.

The Grey jättää lopulta kuitenkin hieman ristiriitaisen tunnelman. Samaan aikaan se on tavallinen keskinkertainen viihdyttävä toiminnallinen seikkailuelokuva, mutta siinä on kuitenkin ammennettu aineksia draaman puolelta onnistumatta kuitenkaan kunnolla joka saa sen tuntumaan kuvaukselta joka koettaa olla vähän kaikkea kaikille onnistumatta lopulta sen vuoksi missään lajityypissään kunnolla.

Tarinan osalta en voinut myöskään välttyä mielikuvalta elokuvasta missä on lähdetty hakemaan ensimmäisen Jurassic Parkin hienosti rakennettua tunnelmaa ja sitä myötä saavuettavaa jännittävyyttä, mutta lopulta on saatu lopputulos kuitenkin väännettyä teinikauhuelokuvan muotin lävitse ja maustettu klliseisen draamaelokuvan aineksilla.

The Grey kestää kyllä katselun kerran jos toisenkin, mutta harmillisesti potentiaalistaan huolimatta se jättää kaipaamaan enemmän kuin mitä se tarjoaa.

Arvosana: 6/10 (IMDB: 6,8/10)

Leffalauantai: Schindler’s List (Schindlerin lista)

Emilie Schindler (Caroline Goodall) sekä Oskar Schindler (Liam Neeson)

Schindler’s List (IMDB) eli Schindlerin lista on Steven Spielbergin ohjaama vuonna 1993 julkaistu historiallinen biografinen draamaelokuva. Pääosissa nähdään Liam Neeson, Ben Kingsley sekä Ralph Fiennes.

Spielbergin filmatisointi pohjautuu Thomas Keneallyn vuonna 1982 julkaistuun Schindler’s Ark -nimiseen romaaniin joka myöhemmin on kuitenkin tullut tunnetuksi myös Schindler’s List -nimellä.

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat toisen maailmansodan aikaan. Tarinassa kuvataan juutalaisten aseman asteittaista heikentymistä ja päätymistä keskityisleireille kansallissosialistien hallinan alaisuudessa. Pääosaa elokuvassa kuitenkin näyttelee saksalainen liikemies Oskar Schindler (Liam Neeson) joka omilla toimillaan onnistuu pelastamaan tuhoamisleireiltä yli 1100 juutalaista.

Pidin tästä elokuvasta todella paljon. Sen tarinankerronta ja tunnelman rakentaminen on erinomaista tasoa, näyttelytyö on vakuuttavaa ja visuaalinen tyyli on toimivaa. Elokuvaa katsoessa useammassa paikassa unohtuu että kyseessä on elokuva eikä dokumentti joka on tämänkaltaisessa filmatisoinnissa ainoastaan positiivinen piirre, sillä se lisää kuvauksen vaikuttavuutta katsojalle.

Poikkeuksellista elokuvan visuaalisessa tyylissä on sen lähes kokonaan mustavalkoinen ilmaisu muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Lisäksi merkittävästi keskimääräistä elokuvaa pidempi 3 h 15 min kesto saa sen erottumaan valtavirrasta. Ilahduttavaa kyllä kesto ei tuntunut pitkältä eikä pitkäveteiseltä missään vaiheessa joka on hatunnoston arvoinen suoritus.

Vaikka tarinan tapahtumat ovatkin synkkiä ja osa ihmiskunnan häpeällistä historiaa, jättää Schindlerin lista kuitenkin katsojalleen lopulta suurempana viestinään kuvauksen myös siitä hyvyydestä johon ihmiset myös kykenevät kaiken pahuudenkin keskellä. Yksikin oikeamielisesti toimiva ihminen voi oikeassa paikassa muuttaa historian kirjoissa paljon asioita hyväksi.

Myös Oskar Schindlerin kuvaus on toteutettu maanläheisesti liikoja kaunistelematta. Hänestä ei rakenneta kuvaa pyhimyksestä joka aina toimisi oikein ja oikeamielisesti, vaan sijaa jätetään myös hänen taipumuksilleen väkevien naukkailuille ja vieraissa juoksemiselle.

Kokonaisuutena tämä elokuva on ehdottomasti näkemisen arvoinen mestariteos. Omassa elokuvamaussani Schindlerin lista meni suoraa Suosituksia-sivulle.

Arvosana: 10/10 (IMDB: 8,9/10)

Leffalauantai: Non-Stop

Bill Marksin roolissa nähdään Liaam Neeson

Jaume Collet-Serran ohjaama Non-Stop (IMDB) vuodelta 2014 on toimintatrilleri jonka pääosaroolissa nähdään mm. Batman Beginsistä tuttu Liam Neeson. Ohjaaja sitä vastoin oli itselleni täysin tuntematon tapaus ennen tätä elokuvaa eikä ihme sillä mieheltä löytyy kokemusta ohjaajana vasta kahdeksan elokuvan verran joista yksikään ei ole sellainen jonka olisin nähnyt (mm. House of Wax ja Unknown).

Tarina kertoo lentokonepoliisi Billistä (Liam Neeson) jonka työvuorolle sattuu kaappaustilanne missä kiristäjä uhkaa laittaa väkeä kylmäksi aina 20 minuutin välein mikäli hän ei saa haluamaansa rahasummaa tilille. Viestit tulevat suoraan suojattuun poliisin verkkoon joka tekee tapauksesta vielä mielenkiintoisemman. Juonikuvion kehittyessä eteenpäin ja nimien pyyhkiytymisestä pois elävien kirjoista alkavat tilanteet käymään lentokoneessa tukalammaksi ja epäiltyjen määrä säilyy korkeana ja potentiaalinen terroristi voi olla matkustajista kuka vain.

Dr. Fahim Nasirin roolissa on Omar Metwally

Non-Stop on hyvä esimerkki mielenkiintoisesti kirjoitetusta juonesta joka pitää mielenkiintoa yllä alusta loppuun asti antamalla katsojalle itselleenkin tilaa pohtia kuka mahtaa olla kaiken takana. Se heittelee täkyjä joihin on helppoa tarttua kiinni vain huomatakseen pian roikkuvansa väärässä koukussa yhtä epävarmana syyllisestä kuin tarinan sankarikin.

Ohjaukselliselta anniltaan elokuva on myös onnistunut. Siinä ei jäädä tarpeettoman paljoa selittelemään asioita ja focus pysyy tiukasti olennaisuuksissa. Se avaa tarpeeksi tärkeimpiä hahmoja ja antaa sävyjä heidän persoonille tulematta kuitenkaan varsinaisen päätarinan tielle.

Kokonaisuutena Non-Stop on omassa lajityypissään hyvä elokuva joka tarjoaa katsojalleen tilaa pohtia itsekin juonikäänteitä ilman että kaikkia vastauksia syötettään heti helposti lusikoitavassa muodossa.

Arvosana: 7/10 (IMDB: 7,0/10)