Aleksin Blogi

Tag: Michael Keaton

  • Leffalauantai: Spider-Man: Homecoming

    Hämähäkkimies uhkaa jäädä alakynteen

    Spider-Man: Homecoming (IMDB) on vuonna 2017 julkaistu toimintaseikkailu jonka on ohjannut Jon Watts. Pääosissa nähdään Tom Holland, Michael Keaton, Robert Downey Jr., Marisa Tomei, Laura Harrier, Jacob Batalon sekä Jon Favreau.

    Hämähäkkimies eli Peter Parker (Tom Holland) elättelee toiveita pääsystä osaksi Avengers-tiimiä. Jostain syystä isompaan supersankarin rooliin ei tunnu hänelle kuuluvan kutsua mutta pienempiäkin rikollisia on onneksi kiinni otettavana. Peterin lähinurkilla tapahtuu erikoisia sillä avaruusteknologialla varustettuja aseita käytetään ryöstössä ja niitä myöskin kaupataan pimeästi.

    Peter koettaa varoittaa Tony Starkia (Robert Downey Jr.) mutta varoitukset vaikuttavat menevän kuuroille korville. Hämähäkkimiehenä asiaan puuttuminen ei tuota haluttua tulosta ja niinpä Tony ottaa Peterille antamansa hämähäkkimiespuvun pois sillä hän ei vaikuta tarpeeksi kypsältä sopiakseen rooliinsa supersankarina.

    Rikolliset eivät kuitenkaan lepää ja pian Peter joutuu vanhaan asuunsa varustautuneena tarttumaan toimeen estääkseen rikollisten isompia rötöksiä.

    Liz (Laura Harrier) ja Peter (Tom Holland) menossa tanssiaisiin

    Hämähäkkimies-elokuvia on vuosituhannen vaihteen jälkeen tehty jo Sam Raimin toimesta kolme kappaletta, Marc Webbin toimesta kaksi kappaletta ja Marvelin studion kanssa kolme kappaletta. Näiden varsinaisten Spider Man -elokuvien lisäksi Peter Parkeria on nähty myös muutamissa muissakin Marvelin elokuvissa joten hahmo on Batmanin tapaan laitettu mahtumaan moniin filmatisointeihin. Siinä missä Batmanin uudemmatkin elokuvat olleet hyviä ei samaa voi hyvällä tahdollakaan valitettavasti sanoa tämän supersankarin vierailusta valkokankaalla.

    Homecoming on huono elokuva. Sen tarina on kyllä perus toimivaa tasoa, mutta kaikki sen ympärille rakennettu erikoistehosteita lukuunottamatta on yksinkertaisesti keskinkertaista huonompaa tasoa.

    Tarinan iso kuvio kulkee tomivasti ja siihen keskittymällä tästä olisi kyllä saanut asiallisen elokuvan, mutta ikävä kyllä tämä ei ole riittänyt tekijöille vaan sekaan juoneen on liimattu väkisin typerän teennäistä silppua joka ei tue millään tapaa tarinaa vaan lähinnä aiheuttaa turhautumista.

    Henkilöhahmot ovat mitäänsanomattomia, kenestäkään ei saa mitään kunnollista otetta sillä ketään ei avata eikä rakenneta missään vaiheessa edes auttavasti ja väkisin vääntämällä väännetty Peterin ja Lizin välinen kömpelösti kuvattu ihastuminen ja suhteen eteneminen edes jossain määrin jättää vain katsojan miettimään miksi ihmeessä tällaista roskaa on pitänyt ympätä mukaan.

    Huonosti rakennetut hahmot ja heidän etäisesti kuvatut keskinäiset suhteensa maustettuna ajan hengen mukaisilla woke-kulttuurin elementeillä laittaa muistelemaan vuoden 2002 erinomaista Spider-Man elokuvaa samalla kun mielessään miettii Kummisedästä tuttua “Look how they massacred my boy” -siteerausta.

    Erikoistehosteet onneksi edes olivat toimivat. Ne on kautta linjan tyylikkäät eikä perusasioissa kuten leikkauksissa, valaistuksissa, puvustuksissa tai kameratyöskentelyssä kuitenkaan onneksi ole mitään valittamista. Tekijätiimi on ollut osaavaa tasoa joten sitäkin enemmän tämänkaltainen riman alitus tuntuu harmilliselta.

    Kyllähän tämän loppuun pystyi katsomaan, mutta ei tätä valitettavasti voi mitenkään suositella.

    Arvosana: 3/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 642 206 annettuun ääneen”]7,4/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: Batman Returns (Batman – Paluu)

    Bruce Waynen eli Batmanin roolissa nähdään vuoden 1989 Batman-elokuvan tapaan Michael Keaton

    Batman Returns (IMDB) joka suomennettuna tunnetaan nimellä Batman – Paluu on Tim Burtonin ohjaama toimintafantasia vuodelta 1992. Sen merkittävimmissä rooleissa nähdään Michael Keaton, Danny DeVito, Michael Pfeiffer sekä Christopher Walken.

    Vauvana vanhempiensa hylkäämäksi joutunut ja viemäreissä pingviinien seurana kasvanut Pingviini (Danny DeVito) nousee Gotham Cityn tietoisuuteen uutislööppien siivittämänä. Salaperäisestä pingviinimiehestä on lehdissä jo kirjoiteltu, mutta kunnolla ja hyvässä valossa esiin hän nousee Gothamissa pelastettuaan pormestarin vauvan rikollisten kaappaukselta. Se mitä Gothamin kansalaiset eivät tiedä on se, että nuo rikolliset ovat itse Pingviinin palveluksessa.

    Pingviini on kiristänyt paikallista pohattaa Max Schreckiä (Christopher Walken) jonka kanssa hän alkaa käymään kampanjaa missä Pingviinistä tahdotaan tehdä uusi pormestari. Kun rikollisten joukkoon vielä liittyy Schreckin tappamakseen luulema Selina (Michelle Pfeiffer) Kissanaisen muodossa on Gothamin pelastajalla Batmanilla jälleen useampia rikollisia pysäytettävänään.

    Nyhveröstä sihteeristä Selinasta kuoriutuu tappavan vaarallinen Kissanainen (Michelle Pfeiffer)

    Olen pitänyt jo aivan lapsena nähtyäni näistä Burtonin ohjaamista Batman-elokuvista, eikä tilanne ole muuttunut parissakymmenessä vuodessa mihinkään. Tim Burtonin synkkyyttä mutta ei kuitenkaan lohduttomuutta huokuvat Batmanit ovat visuaaliselta anniltaan kauniita kuin öinen hautuumaa täydenkuun kelmeässä valossa. Tummanpuhuvilla sävyillään maalattu Batman Returns onkin kuin goottilaista romantiikkaa tihkuva rakkaudentunnustus visuaalisen estetiikan runokirjassa.

    Gotham City ja sen rikolliset ovat mielenkiintoinen oma maailmansa. Siinä missä monissa elokuvissa, sarjakuvissa ja kirjoissa rikolliset ovat jossain määrin häiriintyneitä on Batmanissa tilanne käänteinen – rikolliset ovat ainoastaan jossain määrin täysipäisiä ja pääsääntöisesti reilusti häiriintyneitä. Vai mitä mielenterveyden tasapainon osalta pitäisi ajatella viemäreissä eläneestä pingviinien kasvattamasta rikollisesta jonka kulkupelinä on jättikokoinen kumiankka? Kiehtovaa kyllä näinkin absurdeista rikollisista on saatu luotua erinomaisesti omaan maailmaansa sopivia vihollisia jotka eivät tunnu katsoessa lainkaan epänormaaleilta.

    Vaikkakin merkittävin rooli Batmanin vihollisena onkin Danny DeViton tähdittämällä Pingviinimiehellä, on tilaa jäänyt sopivan paljon myös Kissanaiselle. Onneksi, sillä Pfeifferin roolisuoritusta Kissanaisena on ilahduttavaa katsoa. Mielipuolisuuden vallassa pehmolelujaan lavuaariin teurastava Selina on ikimuistoinen ilmestys eikä useita hänen Kissanaisen asussa nähtäviä kohtauksiakaan hevillä unohda. Pfiffer ei ole kuitenkaan ainoa kuka saa hahmonsa elämään, sillä myös DeViton roolisuoritus on silmiinpistävän onnistunutta.

    Batman-universumin rikollisten absurdius joka kuitenkin tuntuu omassa maailmassaan luonnolliselta ja lähes normaalilta hakee vertaistaan. Jättikokoisen kumiankan ohjaksissa nähdään Pingviinimies (Danny DeVito).

    Tarina on lajityypissään suhteellisen tavallista tasoa vailla yllätyksiä. Se toimii, mutta ei ole mitenkään erityisen syväluotaava millään osa-alueella. Pientä kevyttä pintapuoleista romantiikkaa on tarinassa mukana tavallisen rikollisjahdin ja taisteluiden lisänä, mutta suuresti roihuavaa rakkauden liekkiä ei keretä kuitenkaan kunnolla puhaltamaan esiin. Tarpeeksi, jotta se antaa mukavan lisämausteen mutta ei kuitenkaan enempää ettei painopiste tarinassa käänny toisenlaisille urille.

    Elokuvan rytmi on hyvin tasapainossa. Missään vaiheessa ei hätiköidä tarinan kuljetuksessa eikä myöskään jäädä polkemaan paikoilleen vailla tarkoitusta. Asiat etenevät varmalla otteella ja kaikella katsojalle näytetyllä tuntuu olevan tarkoituksensa. Myöskin musiikin osalta Batman Returns toimiii, sillä Burtonin hovisäveltäjäksi valikoitunut Danny Elfman on tehnyt myös tähän elokuvaan onnistuneet musiikit jotka toimivat hienosti tunnelman muovaajina.

    Kaiken kaikkiaan Batman Returns on erinomainen elokuva. Se on sopivan kepeä ja kieli poskella -tyylillä toteutettua toiminnallista fantasiaa ollakseen rento ja viihdyttävä ilman että sitä pitäisi arvioida vakavasti otettavana draamana, mutta kuitenkin sen maailma on samaan aikaan sopivan synkkä ja tummanpuhuva jotta se saa goottisydämet sykkimään.

    Elokuva päätyi Suosituksia-sivulleni (katso täältä).

    Arvosana: 10/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 300 490 annettuun ääneen”]7,1/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: Dumbo

    Pääosissa nähdään Dumbo, lentävä norsu 🙂

    Dumbo (IMDB) on Tim Burtonin ohjaama vuonna 2019 julkaistu koko perheen fantasiaseikkailu. Pääosarooleissa nähdään Colin Farrell, Michael Keaton, Danny DeVito, Eva Green, Finley Hobbins sekä Nico Parker.

    Monet ovat luultavasti jo lapsena ollessaan kuulleet tarinan Dumbosta, isokorvaisesta norsusta joka niiden avulla oppii lentämisen taidon. Harmillista kyllä muuta lapsuudessa kuullusta Dumbo-tarinasta en enää muista, joten en pysty kertomaan kuinka paljon yhteneväisyyksiä tai eroja Harold Pearlin ja Helen Aberson Pearlin kirjoittamaan satuun tällä filmatisoinnilla on. Wikipediasta luettavan lyhyen sadun juonikuvauksen perusteella eroja ainakin on jonkin verran (lue täältä).

    Burtonin Dumbon alussa Holt Farrier (Colin Farrell) palaa sodasta takaisin sirkukseen missä hänen lapsensa Milly (Nico Parker) ja Joe (Finley Hobbins) ovat häntä odottaneet. Sirkuksella ei ole mennyt kovin hyvin Holtin poissa ollessa eikä sirkus enää tahdo pärjätä. Sirkuksen johtaja Max Medici (Danny DeVito) on kuitenkin hankkinut sirkukseen norsun joka synnyttää pian pienen norsulapsen. Pienen norsun toivotaan vetävän yleisöä jälleen sirkukseen, mutta kauhukseen Max saa havaita että syntynyt norsunpoikanen ei ole suhteettoman suurien korviensa vuoksi aivan tavallinen elefantti. Suloisesta vetonaulasta uhkaa tulla enemmänkin taakka sirkukselle kuin varsinainen ilon aihe.

    Holtin lapset pitävät kuitenkin tästä pienestä, suloisesta ja sympaattisesta norsusta ja sen kanssa aikaa viettäessään he huomaavat pian Dumbon kyvyn lentää suuria korviaan apuna käyttäen. Tieto erikoisesta kyvystä kiirii laajemmallekin ja pian mikään ei ole enää sirkuksessa ennallaan.

    Holt Farrier (Colin Farrell)

    Erityisesti monissa perheen pienemmälle väelle kohdennetuissa elokuvissa on usein ollut hyvä ja liikuttava tarina joka vetoaa tunteisiin mutta samalla tarjoaa jonkinlaisia arvomaailmallisia kysymyksiä evääksi elokuvan jälkeenkin, eikä Dumbo tee tämän suhteen poikkeusta.

    Norsu joka saa kyvyn lentää ja voi tuntea vapauden tunteen ilmassa ollessaan on itsessään jo riemastuttava ja hyvää mieltä tuottava aihe, mutta erityisesti hänen irtoamisensa maan kamaralta saa hyvän mielen sen kontrastin vuoksi mitä maa hänen jalkojansa alla edustaa. Dumboa halveksutaan monen ihmisen toimesta hänen poikkeavan ulkomuotonsa takia, hän joutuu eroon emostaan pahansupien ihmisten toimien seurauksena ja kun tieto hänen kyvyistään tulee laajempaan tietoisuuteen nähdään hänet pääsääntöisesti vain potentiaalisena kassamagneettina jonka omalla onnellisuudella ei ole väliä niin kauan kuin vain se tuottaa etua muille tahoille.

    Pidin siitä kuinka tässä suhteellisen tuoreessa filmatisoinnissa on saatu vanha mutta sitlti aina yhtä ajankohtainen ja ajatuksia herättävä tarina uuteen muottiin hävittämättä sitä taikaa mikä hyvin kerrotuissa saduissa on.

    Dumbo on kauniin koskettava elokuva joka sopii niin perheen pienemmille kuin myös varttuneemmallekin väestölle.

    Arvosana: 7/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 64 738 annettuun ääneen”]6,3/10[/simple_tooltip])