Aleksin Blogi

Tag: Mickey Rourke

  • Leffalauantai: Once upon a time in Mexico

    Elokuvan valaistus on monin paikoin miellyttävää katsottavaa

    Robert Rodriguezin ohjaama Once upon a time in Mexico on vuonna 2003 julkaistu toiminnallinen rikostrilleri. Pääosissa nähdään Johnny Depp, Antonio Banderas, Willem Dafoe, Salma Hayek sekä Danny Trejo.

    Meksikossa on tapahtumassa vallankaappausyritys jonka taustalla tapahtuu monenlaisia juonitteluita ja useiden eri tahojen välisiä välienselvittelyitä. Taustalla on säätämässä niin huumerikollisia, CIA:ta kuin myös entistä FBI:n agenttiakin. Toisten toimintaa motivoi raha, toisten valta ja joillekin kyseessä on puhtaasti henkilökohtaisista syistä minkä takia he tulevat mukaan kuvioihin taistelemaan kuka ketäkin vastaan.

    Juoni on konseptin tasolla toimiva, mutta valitettavasti toteutus jättää toivomisen varaa, sillä tarinassa on aivan liian monta henkilöä osallisena painoarvoltaan liian suuressa roolissa joka heikentää sen selkeyttä siitä ketkä ovat todella juonen kannalta merkittäviä hahmoja.

    Elokuvan alkuvaiheilla Johnny Deppin esittämä Sands vaikuttaa olevan selkeä protagonisti, mutta jossain vaiheessa kuvioissa alkaa pyörimään useita henkilöitä siten että hänen hahmonsa jää vähitellen vain sivustakatsojan rooliin kun tarinaa viedään eteenpäin. Valitettavasti aivan yhtä selkeää johtohahmoa ei enää nouse esiin, minkä vuoksi kokonaisuudesta jää lopulta käteen ainoastaan sekalainen tarina hahmoilla joihin ei ole syntynyt missään vaiheessa tarpeeksi kosketuspintaa.

    Tarpeettoman monet hahmot tekevät myös juonen seuraamisesta paikoitellen sekavaa. Henkilöt juonivat kuka ketäkin vastaan, pettävät toisensa eikä kaikkien tekojen motivaatioista saa selkeyttä, mikä johtaa lopulta vain siihen että osa kohtauksista tai niiden osista tuntuu irtonaisilta ja merkityksettömiltä. Toki hahmosta ja hänen irrationaalisesta toiminnastaan saa jonkinlaista mielikuvaa hahmon persoonasta, mutta kokonaisuutta ajatellen se ei anna juurikaan mitään merkittävää jota ei olisi voitu kertoa paremminkin. Esimerkkinä tällaisesta osasta kohtausta on se kun ravintolan kokki ammutaan absurdin syyn vuoksi keittiöön.

    Toiminnalliset kohtaukset ovat visuaalisesti toimivia, mutta sisällöllisesti kliseisiä. Muutamat henkilöt on taisteluissa joilla osumatarkkuus on priimaa kun taas loput painivat sihtinsä osalta samassa sarjassa kuin Stormtrooperit Star Warseissa.

    Vaikka monet asiat tässä elokuvassa on keskinkertaista tasoa, on siinä myös paljon toimiviakin elementtejä. Valaistus on monin paikoin tyylikästä, musiikki on hyvää, näyttelytyö toimii ja toimintakohtauksissakin on kliseisyydestä huolimatta viihdyttävyyttä.

    Kun ottaa huomioon nimekkäät ja osaavat näyttelijät on harmillista että Once upon a time in Mexico ei nouse keskinkertaisuuden yläpuolelle, sillä tarvittavia aineksia olisi ollut joista olisi voitu keittää parempikin soppa.

  • Leffalauantai: The Expendables

    Äijäilyä, aseita ja räjähdyksiä – juuri kuten toimintaelokuvassa kuuluu ollakin.

    The Expendables (IMDB) on toimintaelokuva vuuodelta 2010 jonka pääosarooleissa nähdään Sylvester Stallone, Jet Li, Jason Statham sekä Dolph Lundgren. Ohjauksesta on vastannut Sylvester Stallone.

    Palkka-armeija saa CIA:lta tehtävän lähteä poistamaan toisessa valtiossa vallan kahvassa olevia henkilöitä. Aikaisemmin CIA on lähettänyt jo oman miehensä kyseiseen valtioon hoitamaan asioita, mutta koska hän onkin päätynyt CIA:n leivistä soolouralle on palkka-armeijan puututtava kurittoman entisen agentin toimintaan aseiden avustuksella.

    Juonensa osalta The Expendables on kohtalaisen mitäänsanomaton elokuva johon on saatu käsikirjoitettua monia lajityypin kliseitä. CIA on säätämässä vieraassa valtiossa, välienselvittelyä koetaan ystävysten kesken, pieni eliittijoukko tuntuu kuolemattomalta isoakin joukkoa vastaan sekä mukana on myös tietenkin päälleliimatun tuntuiset ihmissuhteet joissa ei ole minkäänlaista tunnetta ja joiden merkitys kokonaisuuden kannalta on olematon.

    Tämän tyylilajin filmissä kaikki nuo edellämainitut piirteet ovat kyllä sellaisia että niitä pystyn katsomaan läpi sormien, sillä en tämän lajityypin elokuvalta mitään muuta keskimäärin edes odota. Kliseiset piirteet ovat juurikin niitä asioita mitkä usein määrittävät lajityypin ominaispiirteitä, sillä niitä on käytetty niin paljon että niistä on muodostunut oletusarvo jota osaa jo odottaa. Hyvä niin, sillä silloin katsoja tietää jo mitä tulee saamaan kun laittaa elokuvan pyörimään.

    Räjähdyksiä, aseiden laulamista, nopeita takaa-ajoja, mahtipontista musiikkia ja hillittömiä määriä kuolleita taisteluissa – kaikkia näitäkin tästä löytyy. Kaikki nämä ovat kyllä toimivia elementtejä toimintafilmien rakennuspalikoina, mutta harmillisesti palikat tuntuvat olevan hukassa nopeiden toimintakohtausten aikana. Leikkaukset ovat aivan liian nopeita liian monissa kohdissa mikä tekee monien taisteluiden seuraamisesta käytännössä mahdotonta sillä monessa tapauksessa ei katsojana kerkeä näkemään kuka on lyömässä ketä tai tekemässä jotain muuta taistelun tiimellyksessä.

    Päähenkilöt ovat monella tapaa äijäkulttuurin karikatyyrejä sillä useimmissa heissä on machoilua ja kovistelua, mutta kuitenkin naisia kohtaan heistä löytyy herkkä ja suojeleva puoli. Naisia sitä vastoin ei kovin monia edes nähdä ja heidänkin roolinsa ovat yhtä teennäisiä ja stereotyyppisiä. Tietenkin tämän kaltaisten elokuvien tapauksessa onkin parasta jättää suosiolla hahmojen analysointi syrjään ja keskittyä niihin piirteisiin minkä vuoksi tämän tyylilajin elokuvista yleensä nautitaan. Toimintaa, räjäytyksiä ja yleistä stereotyyppistä äijämeinkiä. Niistä joko pitää tai sitten ei.

    Omaan makuuni tässä on monia hyviä elementtejä. Se on tasaisen varma suorittaja, mutta ei missään kuitenkaan yllättäjä mikä jättää sen keskinkertaisen viihde-elokuvan kategoriaan. Isoimmat miinukset löytyvätkin teknisestä toteutuksesta – hutiloivasta kameratyöskentelystä ja rasittavan nopeista leikkauksista. Muut miinukset ovat lähinnä niitä mitkä ovat ominaisuuksia tämän lajityypin elokuville.

    Tälle on aikansa ja paikkansa ja kyllä tätä mieluummin katsoo kuin monia modernimpia toimintaelokuvia, sillä mieluummin katson tämänkaltaista toimintaa missä miehet hoitavat äijäilyn eivätkä huonosti ja teennäisen tuntuisesti käsikirjoitetut naiset.