Aleksin Blogi

Tag: Samuel L. Jackson

  • Leffalauantai: Star Wars: Episode 3 – Revenge of the Sith (Tähtien Sota: Episodi 3 – Sithin kosto)

    Anakin (Hayden Christensen) on valinnut pimeän puolen ja on saanut uudeksi nimekseen Darth Vader

    Star Wars: Episode 3 – Revenge of the Sith (IMDB) joka suomennettuna tunnetaan nimellä Tähtien Sota: Episodi 3 – Sithin kosto on vuonna 2005 julkaistu toiminnallinen seikkailuelokuva jonka on ohjannut George Lucas. Pääosissa nähdään Hayden Christensen, Natalie Portman, Ewan McGregor, Samuel L. Jackson sekä Ian McDiarmid.

    Galaktinen tasavalta on sodassa kreivi Dookun (Christopher Lee) joukkoja vastaan. Anakin Skywalker (Hayden Christensen) ja Obi-Wan Kenobi (Ewan McGregor) käyvät valomiekkataistelun Dookua vastaan jonka seurauksena Dooku menehtyy Anakinin valomiekan toimesta. Jedien pelastama Palpatine (Ian McDiarmid) nimittää Anakinin edustajakseen jedineuvostoon mutta tämä ei miellytä jedejä.

    Anakinin turhautuminen ja epäilykset jedejä kohtaan kasvavat vähitellen Palpatinen ruokkiessa niitä tahtonsa mukaisilla johdattelevilla ajatuksilla. Anakin saa selville että Palpatine on jedien etsimä sith-lordi Darth Sidious ja hän paljastaa sen myös jedimestari Mace Windulle (Sauel L. Jackson). Mace Windu käy taistoon Palpatinea vastaan ja on kukistamaisillaan hänet kun Anakin kääntyykin auttamaan alakynteen jäänyttä Palpatinea. Teolla on suuret vaikutukset sillä pimeän puolen saatua vallan Anakinista alkaa hänen tekonsa käymään aina vain tappavammiksi viattomiakin osapuolia kohtaan.

    Mestari Yoda on nähnyt Anakinin tekemiä kauheuksia

    Sithin kosto on hieno ja onnistunut jatkumo The Phantom Menacelle (lue arvostelu) sekä Attack of the clonesille (lue arvostelu) ja se toimii omanlaisenaan loppuna sekä uuden alkuna. Se päättää tyylikkäästi kahden ensimmäisen episodin rakentaman tarinan missä keskiössä on ollut Anakin Skywalker ja se petaa valmiiksi sijan tuleville alkuperäisille episodeille 4-6 antaen katsojalle kaiken tarvittavan pohjatiedon tulevien episodien päätähdestä.

    Edellisessä osassa omaan mieltymykseeni kiintoisinta oli kuinka Anakinin persoonassa alkoi jo vähitellen näkymään niitä piirteitä jotka johdattavat häntä pimeälle puolelle. Tässä episodissa tuo pidempään jatkunut hahmon kehitys saavuttaa vihdoin täyttymyksensä ja Anakin vajoaa menettämisen pelon, pettymyksen tunteiden, epäluottamuksen ja vallanhalunsa vuoksi Voiman pimeälle puolelle. Tapa miten tämä kuvataan toimii hyvin ja se on mielenkiintoinen psykologisestikin mietittynä.

    Anakinin vähittäisessä lankeamisessa pimeälle puolelle on samaan aikaan myös havaittavissa samanlaista tapaa kuin ihmisen lankeamisessa Edenin puutarhassa käärmeen myötävaikutuksesta (1. Moos. 3:1-24). Epäilyksen ja epäluottamuksen siementen kylvämisen jälkeen valmiiden valheellisten totuuden tarjoaminen uutena totuutena uppoaa kenties liiankin helposti otolliseen maaperään kun vain valhetta näennäisesti tukevat havainnot vaikuttavat tukevan valhetta totuuden sijaan.

    Visuaalisesti tämäkin elokuva toimi hyvin eikä siitä mitään isompaa moitteen sijaan löydy. Pidin myös siitä kuinka elokuvan alkupuolella oli hieman kepeää huumoriakin mukana joka kuitenkin tarinan synkentyessä siirtyy sopivasti sivuun rikkomasta intensiiviseksi kehittyvää tunnelmaa. Elokuvan valomiekkataistelut ovat toimivia ja erityisesti Yodan ja Palpatinen välinen taistelu on mukaansatempaava.

    Kokonaisuutena Revenge of the Sith on erinomainen Star Wars -elokuva. Jos kahta aikaisempaa ei ole pohjalle nähnyt ei tästä yksittäisenä teoksena luultavasti saa paljoakaan irti, mutta jos kaksi edellistä osaa on nähnyt on tämä niille täydellinen päätös joka erottuu selkeästi edukseen. Omaan makuuni tähän elokuvaan kiteytyy kaikki se mistä Star Warseissa itse pidän.

    Arvosana: 10/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 760 821 annettuun ääneen”]7,0/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: Star Wars: Episode 2 – Attack of the clones (Tähtien Sota: Episodi 2 – Kloonien hyökkäys)

    Mestari Yodalla ei ikä paina ja valomiekka pysyy yhä kourassa

    Star Wars: Episode II – Attack of the clones (IMDB) joka on suomeksi käännetty hyvinkin suoraviivaisesti ja järkevästi muotoon Tähtien Sota: Episodi 2 – Kloonien hyökkäys on vuonna 2002 julkaistu toiminnallinen sci-fi/fantasiaelokuva jonka on ohjannut George Lucas. Pääosarooleissa nähdään Hayden Christensen, Natalie Portman sekä Ewan McGregor.

    Senaattori Padmé Amidala (Natalie Portman) joutuu salamurhayrityksen kohteeksi joten Obi-Wan Kenobi (Ewan McGregor) sekä hänen oppipoikansa Anakin Skywalker (Hayden Christensen) laitetaan suojelemaan häntä.

    Selvittäessään salamurhaajan henkilöllisyyttä Obi-Wan päätyy kaukaiselle Kaminon planeetalle missä hänelle selviää että Tasavallalle on rakennettu massiivista droidiarmeijaa. Droidiarmeijan takaa löytyy entinen jedimestari, keisari Dooku (Christopher Lee).

    Anakin Skywalker (Hayden Christensen) sekä Padmé Amidala (Natalie Portman)

    Tähtien Sota -saagan toinen episodi on edellisen episodin tapaan tarinansa osalta paljon politiikkaa, korruptiota sekä jonkin verran näyttäviä taisteluita. Varsinainen isomman kuvan juonikuvio jättää ainakin itselleni aavistuksen mitäänsanomattoman tunnun eikä sen syvemmästä merkityksestä saa kunnolla kiinni. Kuitenkin tämän episodin itselleni kiinnostavinta antia juonellisesti oli Anakinin sekä Padmén suhteen kehittyminen aina romanssiksi saakka.

    Vaikka kaiken taustalla tapahtuva juonikuvio ei itseäni säväytäkään on tämä kaikesta huolimatta mielenkiintoinen episodi. Mielenkiintoisimmat aspektit löytyvät Anakinin hahmossa, sillä hänen temperamenttinsa sekä kykenemättömyytensä tunteidensa hillitsemiseen ovat hyvin rakennettuja ja antavat jo esimakua siitä kuinka myöhemmissä episodeissa hänen osaltaan tulee käymään. Christensenin ja Portmanin roolisuoritukset ovat hyvin toimivia.

    Taistelukohtaukset ovat toimivia eikä erikoistehosteet ole menettäneet liikaa tehoaan vuosien saatossa. Silti tässäkin tyylikkäin anti taisteluissa nähdään loppupuolella mestari Yodan ja kreivi Dookun välisessä valomiekkailukohtauksessa.

    Kokonaisuutena tämä on hyvä ja toimiva elokuva, mikäli Star Wars -sarja kiinnostaa lainkaan. Sillä on olennainen ja toimivasti tehty paikka kokonaiskuvassa Anakinin hahmokehityksessä siihen mitä hänestä myöhemmin tulee. Mikäli kuitenkin tämän katsoo vain yksittäisenä elokuvana ilman taustatietoa aiemmista tapahtumista tai ilman aikomusta katsoa myöhempiä episodin osia jättää tämä helposti kylmäksi. Siinä on kyllä viihdyttäviä kohtauksia joista saattaa jotain saada irti yksittäisenkin elokuvan katsojana, mutta päästäkseen paremmin tähän uppoutumaan on tämä hyvä nähdä osana kokonaisuutta eikä irtonaisena osana vailla muiden osien rakentamaa viitekehystä.

    Arvosana: 8/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 682 751 annettuun ääneen”]6,6/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: Deep Blue Sea

    Dr. Susan McAlester (Saffron Burrows)

    Deep Blue Sea (IMDB) on Renny Harlinin ohjaama toimintaelokuva vuodelta 1999. Pääosarooleissa nähdään Saffron Burrows, Thomas Jane, Samuel L. Jackson, Jacqueline McKenzie, LL Cool, Stellan Skarsgård sekä Michael Rapaport.

    Merellä sijaitsevassa Aquatican laboratoriossa kehitetään hoitokeinoa Alzhaimerin tautiin sillä tutkijat ovat huomanneet että haiden aivoissa olevien ainesten avulla lääkkeen kehittämisen pitäisi olla mahdollista. Harmillista kyllä aivan puhtailla keinoilla ei päämäärään olla pääsemässä vaan tutkijat ovat geenimanipuloineet kokeissa käytettyjen haiden DNA:ta tuottamaan niiden aivoissa paremmin lääkkeen kehityksen kannalta tarpeellisia aineita.

    Jokainen Jurassic Parkin (lue arvostelu) nähnyt tietää millaisia riskejä siihen sisältyy kun ihminen lähtee puuttumaan luontokappaleiden luonnolliseen kehitykseen. Tällä kertaa ihminen saa poimia vaarallisen leikkinsä hedelmänä kuolemaa jonka kylvömiehinä nähdään geenimanipuloinnin seurauksena älyllisesti liiaksi kehittyneet hait.

    Hai tulee ja hai tappaa

    Deep Blue Sea on tiivistunnelmainen toimintaelokuva jonka tunnelmassa huokuu katastrofielokuvien meininkiä. Tarina on suhteellisen merkityksetön, mutta silti tarpeeksi hyvä että sen ympärille on saatu rakennettua lajityypille hyvin toimiva ympäristö ja tarkoitus.

    Henkilöhahmot ovat kautta linjan mitäänsanomattomia eikä niistä löydy minkäänmoista syvyyttä, mutta omassa elokuvamaussani tämän tyylilajin tuotoksissa juoni ja hahmot ovat suhteellisen irrelevantteja. Katastrofielokuvat ja toimintaelokuvat joissa on samankaltaista olemusta ovat kiintoisampia niiden tunnelman vuoksi.

    Ilahduttavaa kyllä Deep Blue Sea onnistuu tässä tyylilajissa itselleni olennaisimmassa elementissä poikkeuksellisen hyvin. Se on yksinkertaisesti mukaansatempaava, viihdyttävä ja mikä parasta myös monin paikoin yllättävä. Monesti on helppoa arvata ketkä tulevat selviämään ja ketkä ei, mutta tämän elokuvan kohdalla matto vedettiin arvaajan jalkojen alta useammankin kerran. Tämänkaltaista yllätyksellisyyttä toivoisi näkevänsä useamminkin perinteisten kliseisten lopputulemien sijaan.

    Paikoitellen on helppoa huomata että aivan kaikki erikoistehosteet eivät ole kestäneet aikaa aivan niin hyvin kuin toivoisi, mutta onneksi niiden kömpelyys ei ollut liiaksi häiritsevää eikä tunnelmaa pilaavaa. Eniten elokuvassa itseäni kävi häiritsemään useammankin hahmon teennäisen tuntuinen egoilu, mutta onneksi tätäkin pystyy vielä katsomaan läpi sormiensa sillä kovin kauaa sitä ei tarvitse katsoa kun hait jo varastavat huomion itseensä.

    Kokonaisuutena Deep Blue Sea on lajityypissään hyvä elokuva. Se on tiivistunnelmainen toiminta missä paikoitellen muutamissa kohtauksissa tuntuu olevan jopa kepeää flirttailua Jurassic Parkin suuntaan.

    Arvosana: 8/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 126 245 annettuun ääneen”]5,9/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: Jurassic Park

    Jurassic Parkin legendaarinen T-Rex-kohtaus

    Jurassic Park (IMDB) on Steven Spielbergin ohjaama vuonna 1993 julkaistu toiminnallinen seikkailu/sci-fi. Pääosarooleissa nähdään Sam Neill, Laura Dern, Jeff Goldblum, Richard Attenborough, Ariana Richards, Joseph Mazzello ja nähdäänpä pienessä roolissa myös Samuel L. Jackson. Tarina nojaa Michael Crichtonin samaa nimeä kantavan romaanin pohjalle.

    Tarinassa kerrotaan kuinka rikas vanha mies nimeltään Hammond (Richard Attenborough) on onnistunut tiedemiesten avustuksella rakentamaan aivan uudenlaisen huvipuiston minkä vetonaulana toimivat vuosimiljoonia sitten sukupuuttoon kuolleet dinosaurukset. Jotta kyseessä ei olisi vain huvipuisto missä esitellään näiden esihistoriallisten olentojen luita ja yleistä tietoa näistä kadonneista eläimistä, on Hammond tutkijoineen vienyt tieteen tekemisen pidemmälle ja herättänyt olennot jälleen henkiin nykyteknologian suomien kloonausmahdollisuuksien avulla.

    Ennen paikan aukaisua puiston esittelykierrokselle tulee kaksi dinosaurustutkijaa Grant (Sam Neill) ja Ellie (Laura Dern), tiedemies Malcom (Jeff Goldblum), vakuutusyhtiön juristi Gennaro (Martin Ferrero) sekä Malcomin lapsenlapset Lex (Ariana Richards) ja Tim (Joseph Mazzello). Opastettu kiertoajelu ei kuitenkaan mene puistoa rakentaneiden suunnitelmien mukaan ja pian vierailijat saavat havaita turvatoimien pettäneen, aitojen sähköistyksien kadonneen ja dinosaurusten vaeltavan vapaasti saarella minne mielensä tahtoo.

    Hammond, Ellie ja Grant

    Jurassic Parkin julkaisusta on vierähtänyt 27 vuotta joten tämän voi alkaa laskemaan jo modernien klassikoiden kategoriaan. Julkaisuaikanaan Oscareillakin palkitut erikoistehosteet toimivat yhä tyylikkäästi eikä elokuvan ikää ole helppoa havaita niitä katsomalla.

    Tämän elokuvan kohdalla on helppoa uppoutua tarinan vietäväksi ja ihailla massiivisia dinosauruksia niiden temmeltäessä saarella, mutta ilahduttavaa kyllä Spielberg ei ole luottanut pelkästään niiden vetovoimaan toimivan elokuvan synnyttämisessä vaan Jurassic Park on muutenkin elokuvallisessa mielessä mestariteos.

    Erityisesti pidin tässä elokuvassa sen rytmistä ja tavasta kuinka sen tarinaan ja hahmoihin annetaan persoonaa ja syvyyttä vaihe kerrallaan. Hahmojen persoonista saa katsojana luotua nopeasti mielikuvat ilman että niitä on katsojalle rautalangasta väännetty.

    Vaikka kyseessä onkin toimintaelokuva jonka pääosissa on dinosaurukset, on henkilöhahmojen rakentamisen ja rytmin merkitys valtava sillä hahmot ja heidän väliset suhteet antavat katsojalle jonkinlaista tarttumapintaa ja merkitystä jännittäviin kohtauksiin. Katsojana hahmoista välittää ja heidän kohtalonsa kiinnostaa, toisin kuin aivan liian monen muun elokuvan kohdalla.

    Lex (Ariana Richards)

    Ohjauksellisesti pidin kuinka Spielberg hallitsee tarinan rakentamisen ja katsojan koukuttamisen heti ensimetreiltä saakka. Aivan elokuvan alussa näytetään kohtaus mistä katsoja heti tietää että kohta jotakin tapahtuu. Sateinen sää, varovainen mutta myös uhkaava tunnelma ja vartijoiden kovat varotoimet kertovat katsojalle että on jotakin jonka vuoksi näin suureen varovaisuuteen ollaan ryhdytty. Pian tapahtuva onnettomuus missä ei kuitenkaan katsojalle vielä näytetä kuka tai mikä sen aiheutti on omiaan luomaan vetovoimaisen alun joka saa katsojan mielenkiinnon heräämään.

    Pidin myös ohjauksessa tavasta kuinka katsojalle näytetään hahmojen ilmeiden ja eleiden kautta että pian tapahtuu jotakin mielenkiintoista. Katsojalle nostatetaan odotusta ja mielenkiintoa ennen varsinaisen kiinnostusta herättäneen asian näyttämistä.

    Myös näyttelytyö oli kaikkien osalta hyvää ja uskottavaa, mutta erityisesti pidin Lexin (Ariana Richards) roolisuorituksesta. Tapa miten hän saa välitettyä näyttelyllään Tyrannosaurus Rexin kohtaamisen luoman jännityksen katsojalle on erinomainen osoitus toimivasta näyttelytyöstä.

    Kokonaisuutena Jurassic Park on mestariteos joka on ansainnut paikkansa niin elokuvataiteen historiassa kuin myös allekirjoittaneen Suosituksia-sivulta (katso täältä).

    Arvosana: 10/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 840 581 annettuun ääneen”]8,1/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: Jumper

    David (Hayden Christensen)

    Jumper (IMDB) on vuonna 2008 ensi-iltansa nähnyt toiminnallinen seikkailu sci-fi jonka on ohjannut mm. Bourne Identityn ja Mr. & Mrs. Smithin ohjauksestakin vastannut Doug Liman. Pääosassa elokuvassa nähdään mm. Star Warsin episodissa II ja III Luke Skywalkerin roolissa nähty Hayden Christensen. Muissa merkittävissä rooleissa nähdään Rachel Bilson, Jamie Bell sekä Samuel L. Jackson.

    Elokuvan tarinassa kerrotaan David Ricestä (Hayden Christensen), pojasta joka huomaa vahingossa hengenvaaralliseen tilanteeseen päädyttyään omaavansa kyvyn teleporttailla paikasta toiseen. Opittuaan kuinka hän voi kontrolloida kykyään hän alkaa käyttämään sitä itseään miellyttäviin tarkoituksiin kuten pankkiryöstöihin. Jossain vaiheessa hän muuttaa muualle kotiseuduiltaan ja elää kohtalaisen leveää elämää pankkiryöstöistä tienaamillaan rahoilla.

    David on ollut lapsuudestaan saakka rakastunut Millieen (Rachel Bison) ja eräänä päivänä hän palaa kotiseuduilleen etsiäkseen hänet. Käy ilmi että Millie on yhä kotikylällään ja työskentelee siellä paikallisessa baarissa jonne David hakeutuu nähdäkseen hänet. Vähitellen David saa tutustuttua Millieen ja heillä vaikuttaisi syntyvän jotain tuttavuutta lähempää.

    Jotta Davidin elämä ei olisi liian helppoa ja onnellista selviää hänelle että teleporttauskykyjä omaavia hyppääjiä on olemassa myös muitakin ja heitä koetetaan tappaa paladiineiksi kutsuttujen henkilöiden toimesta. Vähitellen paladiinit aiheuttavat tappamishalullaan mutkia Davidin elämään ja alkavat olemaan vaaraksi myös Millielle.

    Millie (Rachel Bilson)

    Jumper on elokuvana idean tasolla mielenkiintoinen filmi joka menettää hohtonsa ja kiehtovuutensa löydettyään tiensä valkokankaalle. Vaikka juoni itsessään on mielenkiintoinen sen sisältämät typerät epäloogisuudet syövät viihdyttävyyttä merkittävissä määrin saaden elokuvan kääntymän lähinnä turhauttavan puuduttavaksi rainaksi.

    Elokuvassa itselleni tökki kohtalaisen monikin asia joita yhtenä oli henkilöhahmojen tylsyys ja mitäänsanomattomuus. Kenestäkään hahmosta ei saa minkäänlaista otetta vaan jokainen tuntuu tusinahahmolta vailla tunnetta.

    Toinen mikä aiheutti lähinnä turhautumista oli tarina joka jättää olennaisista piirteistä aivan liikaa kertomatta. Keitä olivat ne mystiset paladiinit ja miksi ihmeessä he haluavat tappaa näitä hyppääjiä? Miksi hyppääjät ovat edes olemassa, mistä he ovat tulleet, mistä he ovat saaneet kykynsä ja mistä myös nuo heitä metsästävät paladiinit ovat tulleet?

    Eniten kuitenkin aivoja nyrjäyttävä piirre tulee sen henkilöiden typeryydestä kykynsä käytössä. Jos ja kun he osaavat teleportata vaikka maailman toiselle puolelle, miksi paladiinien ilmestyessä tappamaan heitä he teleporttailevat pakoon aina vain muutaman metrin välein kauemmaksi eivätkä kerralla hyppää vaikka Utsjoelle, Timbuktuun tai vaikkapa Nairobiin jossa olisivat niin kaukana että olisivat turvassa?

    Paladiini Roland (Samuel L. Jackson)

    Lisäksi turhautuneita huokauksia elokuva kerää myös tilanteissa joissa hyppääjät siirtyvät väkijoukon keskelle mahdollisesti kiitettävän näyttävän sisääntulon kera sillä ympärillä olevat ihmiset eivät vaikuta mitenkään erityisen hämmentyneiltä, kauhistuneilta tai miltään muultakaan sellaiselta mitä normaalilta ihmiseltä voisi odottaa. Samoin myöskään Millie ei vaikuta mitenkään hämmentyneeltä, järkyttyneeltä tai erityisen ihmettelevältäkään kun hänet teleportataan mukana paikkasta toiseen vaan tilanne vaikuttaa hänestä täysin normaalilta tapahtumalta.

    Elokuvallisesti Jumper on suhteellisen mitäänsanomaton tuttavuus. Se on kyllä katsottava ja se on elokuvallisilta elementeiltään tavallisen toimivaa tasoa, mutta sen järjettömät epäloogisuudet ja tunteetttomuus vie tarinasta viehätystä niin paljon että elokuva kääntyy keskivertoa huonomman elokuvan puolelle lajityypissään.

    Arvosana: 3/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 267 700 annettuun ääneen”]6,1/10[/simple_tooltip])