Leffalauantai: 30 Days of Night: Dark Days (30 päivää kaamosta 2: Dark Days)

Stella (Kiele Sanchez)

30 Days of Night: Dark Days (IMDB) joka suomennettuna kulkee nimellä 30 päivää kaamosta 2: Dark days on Ben Katain ohjaama vuonna 2010 julkaistu vampyyrikauhuelokuva. Sen pääosarooleissa nähdään Kiele Sanchez, Rhys Coiro, Diora Baird sekä Mia Kirshner.

Elokuvan tarinan keskiössä on Stella, nainen joka on selvinnyt elossa kotikylässään tapahtuneesta vampyyrien tekemästä teurastuksesta. Hän on kuitenkin menettänyt siinä iskussa miehensä ja näinpä hän kiertää ympäriinsä luennoimassa ihmisille mitä hänen kylässään todellisuudessa tapahtui. Kuten odotettua on eivät ihmiset yleensä ota tietoa vampyyrien olemassaolosta vakavasti ennen kuin itse saavat havaita Stellan puheet todeksi.

Stellan seuraksi lyöttäytyy myös muutamia muita ihmisiä jotka ovat menettäneet läheisiään vampyyreiden vuoksi ja pian Stella on heidän kanssaan etsimässä vampyyrien johtajaa Lilithiä (Mia Kirshner) jotta voisivat päästää hänet pois päiviltä – tai vampyyrien tapauksessa öiltä.

Lilith (Mia Kirshner)

Monesta muusta näkemästäni vampyyrielokuvasta poiketen on tämä selkeästi normaalia raa’empi ja sitä katsoessa on helppo ymmärtää mistä sen K18 ikäraja on tullut. Raakuudessa ja brutaaliudessa oltiin lähes samankaltaisessa meiningissä kuin The Thompsons -elokuvassa (lue arvostelu) joten mikäli väkivaltaiset osuudet tuntuu vastenmieliseltä ei tämä luultavasti ole aivan ykkösvalinta ellei yleisesti vain halua elokuvaa nähdä sen vampyyritematiikkansa vuoksi.

Tarinallisesti kyseessä on varsin suoraviivainen toiminnallinen kauhutrilleri vampyyritematiikan maailmassa ja omassa lajityypissään se on kokonaisuutena varsin toimiva teos, mutta ei kuitenkaan missään vaiheessa mestariteos. Tarinaa olisi silti voitu avata esimerkiksi Lilithin ja muiden vampyyrien osalta, mutta koska tämä on jatko-osa voi hyvinkin olla että aikaisemmassa osassa nämä asiat olisi selvinnyt. Koska en ole edeltävää elokuvaa nähnyt tuntui tässä elokuvassa hahmojen olemassaolo vailla taustatietämystä hieman irtonaiselta ja merkityksettömältä.

Ohjaus oli pääpiirteittäin toimivaa, muitta paikoitellen nopeiden kohtauksien kuvaukselliset ja leikkaukselliset ratkaisut rikkoivat epämukavasti katselukokemuksen harmoniaa hillittömällä heilumisella ja suhteettoman nopeille leikkauksilla jättäen kohtauksen jälkeen lähinnä sekavan mielikuvan siitä mitä äsken juuri tapahtui. Onneksi suurin osa elokuvasta oli mukavampaa katsottavaa.

Kaikista puutteistaankin huolimatta 30 Days of Night: Dark Days on lajityypissään toimiva elokuva.

Arvosana: 7/10 (IMDB: 4,4/10)

Leffalauantai: Interview with the Vampire (Veren vangit)

Lestat (Tom Cruise) ja Louis (Brad Pitt) illallisella

“Good night sweet prince, may flights of devils wing you to your rest”.

Interview with the vampire (IMDB) joka suomalaisittain tunnetaan nimellä Veren vangit on vampyyrielokuva joka on kategorisoitu kauhuksi ja draamaksi. Elokuva on julkaistu vuonna 1994. Sen on ohjannut Neil Jordan ja sen pääosarooleissa nähdään Brad Pitt, Tom Cruise, Kirsten Dunst sekä Antonio Banderas.

Elokuva pohjautuu Anna Ricen samaa nimeä kantavaan romaaniin joka on julkaistu vuonna 1976. Valitettavasti en ole tuota teosta vieläkään lukenut joten en pysty ottamaan kantaa kuinka uskollinen filmatisointi on kirjalle, joten arvioni pohjautuu ainoastaan elokuvaan itsenäisenä taideteoksena vailla kirjan luomia odotuksia.

Juonessa nykyajassa toimittajan luo saapuu mystinen mies nimeltään Louis (Brad Pitt) joka kertoo olevansa vampyyri. Hän alkaa kertomaan tarinaansa kuinka hän vuonna 1791 etsi kuolemaa mutta kuolema ei vastannut hänen kutsuunsa ja kuinka siihen vastasikin vampyyri Lestat (Tom Cruise). Elämän ja kuoleman välillä Louis teki valintansa ja niinpä hän syntyi pimeyteen kun Lestat muutti hänet ihmisestä yön lapseksi.

Louis (Brad Pitt)

Lestat opettaa Louisia vampyyrin tavoille mutta huonohkolla menestyksellä. Louisissa on yhä jäljellä ihmisyyttä ja inhimillisyyttä eikä hän pysty tappamaan ihmisiä ravinnokseen tunteettomasti. Epidemian aikaan Louis näkee lapsen, Claudian (Kirsten Dunst) itkemässä menehtynyttä äitiään ja puree tätä siten että hän on vaarassa menehtyä. Kuitenkin Lestat auttaa hänen muuttamisessa vampyyriksi jotta Louis pysyisi hänen kanssaan ja niinpä vampyyrien määrä kasvaa yhdellä.

Vampyyrien välillä tulee ajan mittaan riitoja ja väkivallan tekoja ja niinpä Louis ja Claudia lähtevät lopulta kahdestaan Pariisiin. Louis on jo kadottanut uskonsa muiden vampyyrien olemassaolosta kun he vihdoin tapaavat siellä muita kaltaisiaan. Kuitenkin pariisilaiset vampyyrit eivät ole sitä mitä he ovat elämäänsä kaivanneet eivätkä he ole sellaisia joiden kanssa ikuisuutta haluaisi viettää yhdessä.

Tarinansa osalta Interview with the vampire on ehdottomasti vampyyrielokuvien kärkipäätä. Tarina on mielenkiintoinen, hahmot ovat persoonallisia ja niissä on luonnetta sekä syvyyttä. Juoni on mielenkiintoinen sillä se on brutaaliudestaan ja julmuudestaan huolimatta paikoitellen myös surullinen ja liikuttava.

Claudia (Kirsten Dunst)

Iso osa hahmojen vakuuttavuudesta tulee Pittin, Cruisen ja Dunstin erinomaisesta näyttelytöstä. Vaikka Kirsten Dunst olikin tätä elokuvaa tehdessä vasta 11-vuotias on hänen roolisuorituksensa jo tuolloin ollut todella ammattimaista tasoa – sellaista, että monella aikuisnäyttelijällä ei ole koskaan tullut nähtyä yhtä hyvää roolisuoritusta.

Kiintoisan tarinan ja hyvän näyttelytyön lisäksi erityisesti pidin tämän elokuvan kokonaistunnelmasta. Pidin sen visuaalisesta tyylistä, puvustuksista, valaistuksen käytöstä sekä myös ohjauksesta. Erityismaininta täytyy antaa myös elokuvan musiikeille jotka olivat parhaimmistoa elokuvamusiikin saralla.

Olin nähnyt tämän muutaman kerran aikaisemmin monia vuosia sitten, mutta yhä uudelleen katsottunakin mielikuvani tästä elokuvasta pysyi ja vahvistui. Jos elämäsi aikana katsot ainoastaan yhden vampyyrielokuvan etkä ole taipuvainen järkyttymään verestä, alastomuudesta, brutaaliudesta ja mahdollisesti painostavista kohtauksista on Interview with the vampire teos jota ei voi olla suosittelematta.

Elokuva löysi samantien paikkansa myös Suosituksia-sivulta vampyyrielokuvien kategoriassa, vaikka tätä on helppoa suositella myös ei-vampyyrielokuvien ystäville. Kyseessä on lajityyppinsä ehdoton mestariteos.

Arvosana: 10/10 (IMDB: 7,6/10)

Leffalauantai: Vamps

Stacy (Krysten Ritter) ja Goody (Alicia Silverstone)

Vamps (IMDB) on Amy Heckerlingin ohjaama vampyyrikauhukomedia vuodelta 2012 jonka pääosarooleissa nähdään Krysten Ritter ja Alicia Silverstone.

Vampsin juonessa kerrotaan kahdesta nuoresta vampyyrista jotka opiskelevat ja elävät omaa erikoislaatuista elämäänsä. Poikkeuksellisesti nämä vampyyrit eivät juo verta ihmisistä vaan rotista ja muista pienistä jyrsijöistä. Elämä sujuu normaaleissa uomissaan kunnes Stacy tutustuu Joeyhyn (Dan Stevens) joka paljastuu van Helsingin suvun jäseneksi. Joey pitää isänsä uskomuksia vampyyreistä ainoastaan horinoina kunnes hän saa itse omin silmin havaita että tyttöystävänsä ei ole aivan tavallinen tallaaja.

Vampyyriyhteisössä järjesteään AA-kerhon kaltaisia tapahtumia jossa ryhmäterapiassa pidetään yhdessä huolta siitä että irtiotto ihmisveren juomisesta onnistuu. Stacyn ja Goodyn muuntanut kantavampyyri Cisserus (Sigourney Weaver) ei kuitenkaan näissä tapahtumissa käy ja erään kerran hän lahtaa ravintolassa isomman väkijoukon nälkäänsä. Tämän ja muiden tapahtumien seurauksena Goody ja Stacy päätävät kääntyä van Helsingin isäukon puoleen jotta Cisserus saataisiin pois pelistä.

Rotat toimivat näiden vampyyreiden ruokana

Vamps on luokiteltu IMDB:ssä kauhuksi, romantiikaksi ja komediaksi mutta kauhua tästä elokuvasta saa hakemalla hakea. Elokuva ei ole missään vaiheessa pelottava saati jännittävä vaan se on enemmänki puhtaan viihdyttävä kepeä hyvän mielen komedia. Se ei ole sellainen että siinä juurikaan tulisi naurettua, vaan lähinnä siinä on ainoastaan humoristinen pohjavire.

Elokuvan visuaalinen tyyli oli toimiva ja oman aikakautensa elokuvista hieman poikkeava. Jos olisi pitänyt veikata elokuvan valmistusvuotta olisin sijoittanut tämän lähemmäs 2000-luvun alkua johtuen sen värimaailmasta ja tunnelmasta. Roolisuoritukset olivat tasokkaita ja Alicia Silverstone ja Krysten Ritter sopivat kepeällä otteella tehtyyn vampyyrirooleihinsa hyvin.

Omaan makuuni Vamps toimi hyvin. Se on rento ja viihdyttävä elokuva vampyyritematiikalla eikä sen katsomiseen tai siitä pitääkseen tarvitse olla edes mikään vampyyrielokuvien suuri ystävä jotta siitä saisi jotain irti. Siitä ei kannata lähteä etsimään sen suurempaa sanomaa tai taiteellista ulottuvuutta vaan se kannattaa katsoa kepeänä viihde-elokuvana. Kaikesta hyvän tuulisesta otteestaan huolimatta mukana on myös hieman haikeaakin tunnelmaa joka toi tarinaan hieman lisää tunnetta.

Arvosana: 6/10 (IMDB: 5,2/10)

Leffalauantai: John Carpenter’s Vampires

Sheryl Lee roolissaan Katrinana

Vampires joka tunnetaan myös nimellä John Carpenter’s Vampires (IMDB) on vuonna 1998 julkaistu vampyyrikauhuelokuva. Sen on ohjannut John Carpenter ja pääosarooleissa nähdään James Woods, Daniel Baldwin, Thomas Ian Griffith sekä Sheryl Lee.

Elokuvan juonessa kerrotaan vampyyrinmetsästäjistä jotka tapettuaan pesällisen vampyyreitä joutuvat kohtaamaan rivivampyyriä vaarallisemman Valekin. Ryhmä on juhlimassa onnistunutta metsästysreissuaan kun Valek saapuu ovelle ja alkaa teurastamaan metsästäjiä ja kaikkia muita paikalla olleita juhlijoita. Vampyyrinmetsästäjien ryhmän pomo Jack Crow (James Woods) apulaisensa Anthony Montoyan (Daniel Baldwin) kanssa onnistuvat pakenemaan teurastusta ja he ottavat myös parkkipaikalta mukaansa Katrinan (Sheryl Lee) jota Valek on jo purrut mutta joka vielä ei kuitenkaan ole muuntunut vampyyriksi. Heidän onnistuu paeta Valekilta ja alkaa suunnittelemaan iskua häntä vastaan.

Matkan aikana selviää että Valek havittelee Berziersin mustaa ristiä, reliikkiä jonka avulla oikeanlaisen rituaalin saattelemana vampyyrit saisivat mahdollisuuden elää ja kulkea myös päivänvalossa. Selviää myös että kyseinen risti on ollut merkittävässä roolissa Valekin syntyyn sillä hän on ollut aikaisemmin pappi jossa uskottiin olleeen demoneita ja josta epäonnistuneen eksorsismin seurauksena tuli ensimmäinen vampyyri.

Jan Valek (Thomas Ian Griffith)

Vampiresissa on hyvällä tavalla onnistuttu luomaan erilainen mutta silti kiinnostava ja toimiva näkemys ensimmäisen vampyyrin synnystä. Tästä huolimatta lähes kaikki perinteiset tutut ja turvalliset lajityypin ominaispiirteet on säilytetty – elokuvassa on teräviä kulmahampaita, veren imemistä, alastomuutta, auringon valolle allergisuutta, seivästyksiä sekä merkittävässä osassa olevaa kristinuskon symboliikkaa.

Mielenkiintoisesta juonesta ja perinteitä kunnioittavista elementeistään huolimatta Vampires ei valitettavasti lunasta kaikkea sitä potentiaalia mitä sillä on ollut käsissään. Kiinnostava juoni menettää merkitystään turhauttavan mitäänsanomattomilla henkilöhahmoillaan ja teennäisen tuntuisella näyttelytyöllä. Hahmoista puuttuu syvyys ja aitouden tuntu ja roolihahmojen persoonat jäävät yhtä etäiseksi kuin haaveet lottovoitosta lauantai-iltana.

Esimerkiksi tiimin johtajasta Jackista luodaan kuvaa bad assina jonka kärsivällisyyttä ei kannata lähteä koettamaan, sillä siinä missä vampyyrit saavat hänen toimestaan seiväästä saavat poikkiteloin astuvat ihmiset luuvitosesta. Henkilöhahmo voisi kliseisyydestään huolimatta olla toimivakin, mutta valitettavasti yliampuvalla ja muutoin teennäiseltä tuntuvalla näyttelyllä hahmosta jää mieleen ainoastaan kepeää myötähäpeää aiheuttava tahaton komiikka.

Keskellä Anthony (Daniel Baldwin) ja oikeassa laidassa Jack (James Woods)

Siinä missä hahmot ja roolisuoritukset jättävät toivomisen varaa on onneksi elokuvan ohjaus merkittävästi onnistuneempaa tasoa. Tunnelmaltaan elokuva on tyylikäs, sen visuaalinen ilme on toimiva ja kaikki peruselementit siinä on kohdallaan. Kamerakulmien käyttö on hyvää ja monipuolista menemättä kuitenkaan liiallisuuksiin ja kohtausten ja leikkausten pituudet on tasapainoisia ja tukevat hyvin kohtauksen tunnelmaa.

Kokonaisuutena John Carpenter’s Vampires on ihan mukiinmenevä vaikkakin keskinkertainen vampyyrielokuva josta kyseisestä lajityypistä pitävät löytävät varmasti positiivistakin sanottavaa. Mikäli vampyyrielokuvat ei iske lainkaan voi tämänkin elokuvan jättää suosiolla katsomatta ellei ole muuten kiinnostunut katsomaan elokuvia ohjauksellisessa mielessä.

Arvosana: 6/10 (IMDB: 6,1/10)

Leffalauantai: Les deux orphelines vampires (Two Orphan Vampires)

Vampyyrisisarukset unilla

Kahdesta orvosta vampyyrisisaruksesta kertova ranskalainen Les deux orphelines vampires joka kääntyy englantilaisittain muotoon Two Orphan Vampires on Jean Rollinin ohjaama draamallinen kauhuelokuva vuodelta 1997 jonka pääosissa vampyyreinä nähdään Alexandra Pic sekä Isabelle Teboul.

Vuonna 2010 menehtynyt Rollin kerkesi pitkän uransa aikana ohjaamaan yhteensä 52 elokuvaa joista ensimmäinen lyhytelokuva nähtiin jo vuonna 1958. Uran varrelle mahtui useampiakin vampyyrielokuvia kuten La Vampire Nue, Le Frisson des Vampires sekä Requiem pour un Vampire joten voi olla että jatkossakin hänen ohjauksiinsa pääsen tutustumaan mikäli näitä elokuvia onnistun löytämään joko BluRaynä tai DVD:nä.

Vampyyrisisarukset ovat sokeita ja he elävät elämäänsä orpokodissa missä nunnat pitävät heistä huolta siihen asti että orpokodissa vieraileva silmälääkäri Dr. Dennary (Bernard Charnacé) adoptoi heidät ja ottaa luoksensa asumaan. Haikein mielin nunnat hyvästelevät heille rakkaat sisarukset joiden vampyyriudesta he eivät kuitenkaan tiedä mitään.

Dr. Dennary, Henriette sekä Louise saapumassa Dr. Dennaryn kotiin

Vaikka muut luulevatkin sisaruksia sokeiksi eivät he tiedä että öisin sisarukset pystyvät kuitenkin näkemään. Yöllä näkemisestä on heille apua sillä öisin he käyvät myös tyydyttämässä janoaan joka lähtee ainoastaan verellä.

Matkan varrella selviää myös useammallekin muulle että sisarukset eivät ole pelkästään viattomia sokeita sisaruksia joita maailma on kohdellut epäoikeudenmukaisesti vaan he ovat myös jotain muutakin kuin miltä he pintapuoleisesti muille näyttävät.

Kokonaisuutena elokuvan juoni on keskivertoa tarinaa jossa kuitenkin on useita nyansseja jotka saivat pitämään siitä selkeästi enemmänkin. Sisarusten historiaa avataan heidän itsensä kertomissa dialogeissa mutta kuitenkaan niistä ei saa varmuutta siitä mikä on heidän toivettaan ja haavettaan siitä mikä heidän historiansa on ollut ja mikä lopulta on sitä mikä on heidän todellista historiaansa ilman fantasiointia menneestä loistosta atsteekkien jumalina joille ihmiset toivat veriuhreja jonoksi asti.

Henriette ja Louise

Elokuvan tyyli oli selkeästi poikkeava ja omalaatuinen verrattuna moniin muihin näkemiini elokuviin. Yleensä monessa elokuvassa kohtauksia ja hahmoja ei selitetä rautalangasta vääntämällä vaan niitä aukaistaan katsojalle hienovaraisemmin siten että katsoja ymmärtää niistä muovata juonen eheäksi kokonaisuudeksi. Samoin monesti dialogeissa ohimennen tuodaan ilmi olennaisia asioita josta katsoja tietää tapahtumia. Tämä elokuva teki tässä selkeää poikkeusta sillä tässä dialogit ovat monesti rautalangasta vääntämistä ja kerrontaa missä katsojan ei tarvitse itse liikaa miettiä näitä asioita.

Toinen mikä elokuvassa oli erilaista oli ohjauksessa käytetty keskimääräiselle vampyyrielokuville normaalia hidastempoisempi tyyli sellaisissa kohtauksissa jotka on tottunut näkemään paljon nopeampina.

Mielenkiintoista elokuvassa oli myös selkeät epäloogisuudet joista ei syntynyt mielikuvaa siitä että ne on sinne vahingossa jäänyt. Esimerkiksi kun sisaruksia jahdataan he pysähtyvät omaksi tovikseen surkuttelemaan vaikeaa tilannettaan ja kerkeävät heittää dialogiakin vailla minkäänlaista tuntumaa siitä että heillä olisi kiirettä minnekään. Hieman tuli mieleen ikivanha Batman-televisiosarja jossa 5 sekuntia elokuvan kellossa kestää minuutteja oikeassa elämässä.

Myös tuskaa mahtuu pienen vampyyrin elämään

Kokonaisuutena Les deux orphelines vampires oli varsin mielenkiintoinen tuttavuus omassa tyylilajissaan joka yllätti positiivisesti erilaisella elokuvallisella tyylillään. Siinä on tuttua klassista vampyyritematiikkaa jota on yhdistetty sisarusten kertomuksissa atsteekkien uskomuksiin jota en muista muissa vampyyrifilmeissä nähneeni.

Omaan makuuni vampyyrielokuvien ystävänä tämä toimi hyvin ja elokuvalliselta anniltaan omalaatuisella tyylillään tästä saattaa löytää ulottuvuuksia myös muutkin elokuvia taidemuotona arvostavat. Mikäli elokuvasta etsii kuitenkin ainoastaan viihteellistä puolta eikä taiteelliset ja tyylilliset keinot herätä minkäänlaisia ajatuksia on luultavasti sama jättää tämä elokuva suosiolla katsomatta. Hittituote tämä ei selkeästikään ole, sillä IMDB:ssä on tätä kirjoittaessa arvosanan antanut tälle elokuvalle ainoastaan 518 käyttäjää.

Arvosana: 7/10 (IMDB: 5,2/10)