Leffalauantai: Scream

Teinikauhuelokuvien klassikko Scream nosti tämän maskin laajaan tietoisuuteen

Scream (IMDB) on vuonna 1996 julkaistu Wes Cravenin ohjaama ikoninen slasher-kauhuelokuva. Sen pääosissa nähdään Neve Campbell, Courtney Cox, Skeet Ulrich, David Arquette sekä Matthew Lillard.

Pienellä kylällä on tapahtunut lähes vuosi sitten tappo jossa Sidneyn (Neve Campbell) äiti on saanut surmansa. Rikolliseksi luultu mies on telkien takana ja odottamassa kuolemantuomiota. Kylän rauha järkkyy kuitenkin uudemman kerran kun kaksi teiniä tapetaan raa’asti. Pian tapahtuman jälkeen Sidneykin saa havaita olevansa vaarassa ja hänen varmuutensa siitä että oikea syyllinen on telkien takana alkaa vähitellen murenemaan.

Hämmentäviä visailuun pakottavia puheluita uhreilleen tekevä maskia ja puukkoa käyttävä raaka tappaja on jossain vapaalla eikä kukaan ole turvassa ennen kuin syyllinen on saatu kiinni.

Sidney (Neve Campbell)

Toiminnalliset ja yleensä ainakin omaan makuuni vähemmän pelottavat slasher-tyylilajin teinikauhuelokuvat ovat selkeästi oma tyylilajinsa kauhuelokuvien saralla. Näitä yhdistävänä tekijänä toimii monet kliseiset piirteet kuten irrationaalisesti aina yläkertaan tappajaa pakon juoksevat teinit luovat katsojalleen tutun ja turvallisen katselukokemuksen mikäli näistä piirteistä ylipäätään sattuu pitämään. Scream ottaa reilusti näitä lajityyppinsä tuttuja elementtejä käyttöönsä ja kertoo siitä katsojalleen samalla tiedostavan itseironisesti antaen siten hieman hupaisia vivahteita muutoin helposti vakavasti kääntyvään tyyyliin.

Vaikka Screamissa onkin omanlaistansa lajityyppinsä kliseitä tunnistavaa ironiaa ei se silti poista sitä että siinä on myös suoraa raakuutta ja veren vuodatusta kohtalaisen paljon. Pohjimmiltaan kyseessä on kuitenkin puhtaasti kauhuelokuva eikä sen humoristiset aspektit sitä lainkaan vesitä, päinvastoin, ne ainoastaan ovat omiaan antamaan sille lisämakua rikkoessaan välillä jännityksellisen tunnelman. Mikäli kauhuelokuvat joissa verta lentää ja puukko puhuu ovat yleisesti ahdistavia on mahdollista että myös tämä elokuva saattaa jossain määrin olla pelottavakin.

Tarina on rakennettu todella hyvin eikä syyllinen välttämättä ole heti katsojalle selvillä. Mielenkiintoisen lisän tarinaan tuo myös motiivit ja niiden järjettömyys. Samoin pidin siitä kuinka tarinassa yhdessä vaiheessa elokuvassa teinit katsovat yhdessä porukalla kauhuelokuvaa kunnes samaan aikaan rakentuvat osaksi yhtä sellaista itsekin. Sellaista, mikä samaan aikaan kuitenkin noudattaa muiden kauhuelokuvien kliseitä joista yksi nuorista muita valistaa kesken heidän yhteisen elokuvan katselun.

Scream oli aikoinaan massiivinen menestys eikä sen menestys rajoittunut ainoastaan isoihin kassatuloihin. Se nousi tunnetuksi elementiksi myös laajemminkin populäärikulttuuriin ollen innoittamassa myös humoristisempaa Scary Movieta.

Scream on katsomisen arvoinen klassikko.

Arvosana: 8/10 (IMDB: 7,3/10)

Leffalauantai: From Dusk Till Dawn (Hämärästä aamunkoittoon)

Seth Gecko (George Clooney)

From Dusk Till Dawn (IMDB) joka suomennettuna kulkee nimellä Hämärästä aamunkoittoon on Robert Rodriguezin ohjaama toiminnallinen rikosvampyyrielokuva vuodelta 1996. Pääosarooleissa nähdään George Clooney, Quentin Tarantino, Juliette Lewis sekä Harvey Keitel. Pienemmässä roolissa nähdään myös Salma Hayek.

Tarinassa kaksi rikollista veljestä Seth (George Clooney) ja Richard Gecko (Quantin Tarantino) ovat pakomatkalla saaliin kanssa Meksikon puolelle. Pakomatkan varrellakin väkeä laitetaan kylmäksi eikä matalan profiilin vetäminen tunnu Robertin ymmärrykseen mahtuvan. Matkalla veljesten reitille osuu myös asuntovaunulla reissaava isä kahden nuoren lapsensa kanssa jotka taivutellaan aseen avustuksella viemään veljekset Meksikon rajan toiselle puolen.

Meksikon rajan yli päästyä seurue päätyy Titty Twister -nimiseen baariin odottamaan aamua jolloin Geckon veljesten on tarkoitus tavata yhteyshenkilönsä ja päästää rajan yli avustanut perhe vapaaksi. Alkuillasta ihmiset sammuttavat janoaan väkijuomilla kunnes pidemmälle yöhön mentäessä paljastuu että baari on täynnä vampyyreitä jotka tahtovat sammuttaa omaa janoaan asiakkaiden verellä.

Richard Gecko (Quentin Tarantino)

Hämärästä aamunkoittoon on suoraviivainen toiminnallinen rikoselokuva missä tarinaan on heitetty vampyyreitä hämmentämään tavallista tarinaa. Nimekkäistä näyttelijöistä huolimatta nykysilmin katsottuna suhteellisen kankeiden efektiensä ja reilusti överiksi vedetyn tyylillisen absurdiutensa vuoksi tämä hakeutuu ainakin allekirjoittaneen kirjoissa lähemmäs B-luokan toimintavampyyrielokuvia.

Vaikka olen vampyyrielokuvien ystävä, on toiminnalliset vampyyrielokuvat lajityypissään yleensä itseäni vähemmän sytyttävää sorttia sillä vampyyrielokuvien genren kiehtovuutta synnyttävä maalaileva mystiikan tunnelma loistaa lähes aina poissaolollaan. Valitettavasti näin on myös tämänkin elokuvan osalta sillä tässä filmatisoinnissa vampyyrit ovat lähinnä koomisen näköisiä kuminaamarit päässä hyppiviä olentoja joilta lentää pää ja sisälmykset brutaaleilla tavoilla. Sinänsä tämä ei ole mitenkään huono juttu elokuvallisesti, mutta vampyyrielokuvien kategoriassa tämä ei erityisemmin itseäni sytytä. Splatterit splatterina, vampyyrielokuvat vampyyrielokuvina.

Jos tätä elokuvaa katsoo splatterina on tämä mukiinmenevä tuotos, vaikkakin hieman hämmentävä kokonaisuutena. Alkuosa elokuvasta on tyylillisesti paljon vakavammin otettavaa rikoselokuvaa mutta loppuosa vedetään aivan lekkeriksi ja överiksi vedetyt vampyyreiden lahtaamiset saa loppuosan elokuvasta tuntumaan lähinnä Evil Dead -tyyliseltä splatterilta. Mene tiedä mikä tekijöiden visio kokonaisuudesta on ollut, mutta tällaisenaan se jättää vähän laimean tunnun.

Ohjaus ja näyttelytyö on kautta linjan toimivaa eikä teknisesti tästä valittamista tule muuta kuin nykymittapuulla katsoen koomiselta näyttävistä erikostehosteista. Kokonaisuutena tämä on viihdyttävä elokuva jos sen katsoo B-luokan splatterina, mutta vampyyrielokuvana se jättää katsojan kylmemmäksi kuin nälkäinen vampyyri saaliinsa.

Arvosana: 6/10 (IMDB: 7,2/10)

Leffalauantai: The Craft (Noitapiiri)

Sarah Baileyn roolissa nähdään Robin Tunney

The Craft (IMDB) joka suomalaisittain löytyy nimellä Noitapiiri on vuonna IMDB:n mukaan vuonna 1996 julkaistu draama/kauhu/fantasiaelokuva joka taisi Netflixissä olla myös trillerinäkin listattu. Omassa arviossani elokuva kuuluuu teininoitaleffojen kategoriaan ja sen mukaisesti sitä tuli myös arvioitua. Elokuvan on ohjannut Andrew Flaming.

Tarinassa keskiössä on Sarah Bailey (Robin Tunney) niminen nuori tyttö joka muuttaa vanhempiensa kanssa uudelle paikkakunnalle. Sarah tutustuu koulussaan nopeasti uusiin ihmisiin ja ystävystyy kolmeen koulussa friikkinä pidettyyn tyttöön joista yleisesti huhutaan myös että he ovat noitia.

Tuli, maa, ilma ja vesi tai pohjoinen, itä, etelä ja länsi eivät kolmen voimalla täydellisessä tasapainossa pysy ja koska Sarahilla itselläänkin vaikuttaisi olevan kykyjä noituuden maailmassa saa pian kolmen noidan kopla täydennyksen tasapainoonsa Sarahin kautta.

Tytöt alkavat yhdessä syventymään magian maailmaan, tekevät loitsuja ja saavat pian huomata magiansa toimivuuden. Harmittomalta vaikuttanut flirttailu magian puoleen alkaa vähitellen kuitenkin näyttämään noidille myös ruman puolensa kaiken palatessa tavalla tai toisella kolminkertaisena kutsujalleen.

Noidat maagisessa rituaalissaan

Omaan makuuni The Craft oli selkeästi positiivisen puolelle hakeutuva elokuva. Se käsittelee itseäni yleismaailmallisesti kiehtovaa tematiikkaa eli noituutta keskivertoa elokuvaa paremmalla ja viihdyttävämmällä tavalla, sillä se ei maalaa kuvaa noituudesta ainoastaan perinteisen kliseisellä hyvän ja pahan mustavalkoisella skaalalla vaan se enemmänkin pureutuu magian vaikutuksiin useammalla tasolla noitujan oman persoonan hyvyyden ja pahuuden kautta.

Todellisessa elämässä oma näkemykseni okkultismista ja magiasta on toki kielteinen johtuen omasta uskonnollisesta vakaumuksestani, mutta en silti pidä tavasta kuinka yleensä noituus ja magia termejä käytetään vain survomaan täysin erilaisia ja kaukana toisestaan olevia näkemyksiä yhteen nippuun jotta ne voidaan yhdellä olankohautuksella kuitata pahuutena käyttämättä yhtään sen enempää ajatusta siihen onko kyseessä lääketieteen ja yrttien avulla parantaminen vaiko toisessa ääripäässä oleva henkien manaaminen tai sellaisen yrittäminen.

The Craftissa oli mielenkiintoista kuinka hahmojen saadessa magian avulla toiveitaan todeksi alkoi jokaisen todellinen luonteenpiirre saamaan noitujassaan enemmän jalansijaa – olipa se sitten turhamaisuus, ilkeys, pahuus tai oikeamielisyys. Jos elämässäänkin aina saa sen mitä haluaa, on helppoa unohtaa nöyryys ja huumaantua vallantunteen päihdyttävästä voimasta.

Nancy Downs (Fairuza Balk)

Kiintoisan ja toimivan tarinankerronnan lisäksi elokuva oli kautta linjan helppoa katsottavaa. Ohjaus oli toimivaa, näyttelytyössä ei ollut valittamisen sijaa, painopiste pysyi alusta loppuun selkeänä ja eteenpäin kulkevana eikä missään vaiheessa jääty tarpeettoman paljoa selittämään asioita jotka olivat katsojalle itsestäänselvyyksiä.

Omaan makuun teininoitaleffana The Craft toimi ilahduttavan hyvin. Se tarjosi keskimääräistä selkeästi mielenkiintoisempaa kuvausta noituudesta ja sen harjoittamisesta sekä sen haitoista mutta käymättä silti turhauttavaan moraaliseen paatokseen.

Siinä on kyllä omat puutteensa ja kliseisyytensä esimerkiksi noitien keskinäisessä taistelussa, mutta toisaalta voisiko elokuvaa ilman tämänkaltaisia piirteitä pitää edes teininoitaleffana?

Arvosana: 8/10 (IMDB: 6,4/10)